keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Esipuhe



 

 

Vuosi sitten täyttäessäni 70 vuotta, kokosi erityisavustajani Anne Laine 329 sivuisen teoksen vuosien 2009-2011 blogi-kirjoituksistani eduskuntaan valintaani asti. Silloisessa esipuheessani totesin paljon kirjoituksia jääneen vielä tulevienkin omakustanteiden aineistoksi.

 

Nyt on hienoista syntymäpäivistä kulunut vuosi. Silloin Kankaanpään kirkossa pidetyissä siioninvirsiseuroissa olivat puhujina puhemies Eero Heinäluoma, puolueen puheenjohtaja Timo Soini, metropoliitta Ambrosius ja piispa Kaarlo Kalliala. Esiveisaajana toimi gospelmusiikkimme gran old man Jaakko Löytty nuorisoseuran soittokunnan säestäessä.

 

Nyt taas Anne Laine on koonnut seuraavan teoksen eduskuntakauden kirjoituksista. Onhan tämä eduskunta istunut jo yli kolme vuotta ja paljon on ehtinyt tapahtua. Olen saanut koko ajan seurata eduskuntatyötä – voi sanoa – yhdeltä valtakunnan näköalapaikalta puhemiehistön ja puhemiesneuvoston jäsenenä. Kuluneesta ajasta voi täydellä syyllä olla tyytyväinen ja kiitollinen tämän mahdollistaneille niin äänestäjilleni kuin omalle puolueelleni perussuomalaisille ja tietysti myös kaikille minua toisen  varapuhemiehen paikalle äänestäneille, joita tällä viimeisellä kerralla oli 145, poissa 37, tyhjiä 4, joten 14 oli hajaääniä. Niistäkin yksi oli väärällä nimellä, jollainen äänestyslappu oli kaikissa kolmessa puhemiesvaaleissa. Loput 13 ääntä olivat muille perussuomalaisille.

 

Koko eduskuntakauden puolueemme kannatus on ollut ihmeen vakio ja pysytellyt vuoden 2011 jytkyvaalien 19,1% tuntumassa, viimeisinkin 17,1. Media tosin kohtelee meitä edelleen kuin vierasta sikaa, sillä gallupeissakin alentunut kannatuksemme julkistetaan suurin kirjaimin, mutta noususta vaietaan totaalisesti. Niin kuin jo Veikko Vennamo sanoi, etteivät gallupit äänestä, mutta useimmiten ne kuitenkin näyttävät suuntaa. Hyvältä siis näyttää, että olemme vähintään vankasti neljän suuren puolueen joukossa myös ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

Blogeistani saa varmaan hyvän poikkileikkauksen, millaisessa pyörityksessä normaalin eduskuntatyön lisäksi me puhemiehet olemme. Kutsuja tulee mitä erilaisempiin tilaisuuksiin kasapäissään ja vain osaan pystyy hyvästä tahdosta huolimatta osallistumaan. Kirjoittaessani tätä eduskunnan syyskauden toisen viikon keskiviikkona voin kertoa, että tiistaina oli Sotainvalidien Veljesliiton kultaisen kiekon luovutus eduskunnalle, Arctic Nutrition informaatio ryhmähuoneessa ja  eduskuntatiedotuksen sekä politiikan toimittajien seminaari politiikan journalismin tulevaisuusseminaari. Tänään keskiviikkona olimme STTK:n talouspoliittisessa seminaarissa, apulaispääsihteeri Jarmo Vuorisen läksiäisissä ja kävin myös etuajassa kuntamarkkinoiden iltatärskyissä, mutta kun en päässyt silloin vielä sisälle, palasin eduskuntaan puhetta johtamaan ja päästin varapuhemies Pekka Ravi lähtemään tärskyihin. Myös kolmelle tasavuosia täyttäneelle kansanedustajalle ojennettiin vakilahjat oli hopeiset kynttilänjalat.

 

Toivon todella edelleen antoisia lukuhetkiä perussuomalaisuuden ja päivänpolitiikan parissa!

 

 

Ei kommentteja: