torstai 18. syyskuuta 2014

Vipinää

Ankara viikko eduskunnassa, joka päivä käsitellään budjetin lähetekeskustelussa muutaman ministerin hallinnonala. Olen johtanut esimerkiksi opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja sisäministeri Päivi Räsäsen johtamat ministeriöittensä keskustelut. Kaikille oli varattu aikaa tunti. Kristalle tuli yksin opetusministeriön alalta kysymyksiä enemmän kuin tuntiin olisi mahtunut ja lisäksi oli käsiteltävä myös viestintäministeriön pääluokkaa, joten valtaosaa kysymyksistä ei ehditty käydä läpi. Sen sijaan oikeusministeriölle ja sisäministeriölle tunti riitti ihan hyvin.


Tänään olin vetämässä toisen tunnin sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn ja peruspalveluministeri Susanna Huovisen kaksituntisesta sekä liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon eka tunnin liikenneministeriön alueelta. Kysymyksiä kyllä riitti. Ja varsinkin väylänpidon määrärahoista on kova puute niin maanteihin kuin rautateihinkin. Ministerit kyllä tekevät parhaansa, mutta eivät hekään rahaksi muutu.


Kyselytuntikin oli päivän ohjelmassa torstaiseen tapaan. Koko tunti omistettiin päivänpolttavaan ydinenergiakysymykseen ja yleensäkin energiakysymykseen. Vihreäthän tänään ovat jättäneet hallituksen, vaikka vasta muodollisesti viikonvaihteen puolueen kokouksissaan tekevät virallisen eroamispäätöksen. Nyt sitten äänestyksissä voimasuhteet ovat 101-98, jos nyt sitten vihreät sopeutuvat oppositioon, ovathan he olleet hyväksymässä koko ensi vuoden tuhatsivuisen budjettikirjan.


Vieraitakin saatiin kestitä ja taloa esitellä. Ensin oli seitsenhenkinen Kankaanpään nuorisovaltuusto, jolle sain tarjota lounaan oikein puhemiehistön juhlahuoneistossa. Toisena 50-hengen ryhmänä entisen kirkkoherran ja kansanedustajan Raimo Vuoriston johdolla saapui "kymppiluokkalaisia" Harjavallasta eli seurakunnan eläkeläisten pirteä ryhmä.


Vipinää riitti siis koko päiväksi!

Ei kommentteja: