lauantai 15. elokuuta 2026
Kun koville ottaa koiraskin poikii
Joakim Vigelius
Kokosin yhteen, miltä tosiasiallisesti näyttää SDP:n ''tiukentunut'' maahanmuuttolinja. Muutama kelpo ehdotus, jotka eivät muuttaisi maahanmuuton kokonaiskuvaa Suomessa, ja muutenhan demarit äänestävät tiukennuksia vastaan.
Jos katsotaan pintapuolista uutisointia syvemmälle, demarien esittämät rajoitukset eivät ole uusia ehtoja Suomeen muuttamiselle. Ne eivät ole uusia ehtoja Suomeen jäämiselle. Ne eivät tarjoa edes keinoja poistaa ongelmallisimpia ulkomaalaisia Suomesta.
Vaikka nuo muutokset toteutuisivat sellaisenaan, maahanmuuttajia saapuisi Suomeen edelleen valtavat määrät (SDP on kannattanut 40 000:en vuotuista nettomaahanmuuttoa), mutta vastineena Kelan etuuksille tulisi vähän suomen kieltäkin opiskella. Perusteltu, mutta kovin pieni muutos, jos maahan hamutaan 10 vuodessa puoli miljoonaa ulkomaalaista lisää.
SDP:n ehdotukset eivät sisällä esimerkiksi korotuksia maahanmuuton tulorajoihin, ei tiukempia ehtoja oleskelulupien ja kansalaisuuden saamiselle, ei laittoman maassa oleskelun kitkemistä, ei tarkempia vaatimuksia opiskelija- ja perheperäisille tulijoille, ei pakolaiskiintiön alentamista, ei rajoituksia turvapaikanhakuun, ei maasta poistamisen helpottamista.
Silti luen mediasta kuin olisi tapahtunut jokin suuri muutos. Ylen analyysin otsikosta olin lukevinani ''SDP:n kovasta maahanmuuttolinjasta''. Kovako? Kova suhteessa mihin? Vihreisiin ja vasemmistoliittoonko?
Perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisten, keskustan ja liike nytin linjat ovat kovempia. Kaiketi jopa RKP:n linja on kovempi. Puolueiden podiumpaikat eivät ole muuttuneet miksikään. SDP on yhä pronssisijalla mitä tulee maahanmuuttolinjan lepsuuteen ja solidaariseen maailmansyleilyyn.
Sen lisäksi, että PS on johdonmukaisesti vuosikaudet esittänyt tismalleen samoja järkeviä tiukennuksia ja paljon enemmänkin, nyt hallituksessa nuo pitkään ehdotetut muutokset ovat pelkkien ehdotusten sijaan myös neuvoteltu osaksi neljän puolueen yhteistä hallitusohjelmaa, valmisteltu ministeriemme toimesta laeiksi ja äänestetty enemmistöllä läpi eduskunnassa.P:n vastusteluista huolimatta.
Yhdet puhuvat, toiset tekevät.
perjantai 14. elokuuta 2026
Wilma Heltelälle EM-hopeamitali
Seiväshyppääjä Wilma Heltelä sai EM-hopean kaulaansa juhlavassa palkintojenjakoseremoniassa Alexander-stadionin kupeessa perjantai-iltana.
Lavan hänen kanssaan jakoivat kultamitalisti Angelica Moser ja pronssille venyttänyt Marie-Julie Bonnin.
Moserin kanssa tuulettelu toi muistoja Heltelän, 28, mieleen.
– Totesimme Moserin kanssa yhteen ääneen, että edellisestä yhteisestä palkintokorokkeestamme on kymmenen vuotta. 2016 nuorten MM-kisoissa Angelica voitti ja mä olin pronssilla. Olen siis kymmenessä vuodessa noussut yhden pykälän hänen viereensä.
Heltelä kertoi uhonneensa ystävälleen, että vielä joskus tämä saa hopeaa kaulaansa.
– Olemme urheilleet pitkään melko samaan tahtiin, joten tunnemme nykyään toisemme aika hyvin. Jos huomaa tai tietää, että toisella on ongelmia, olemme ensimmäisten joukossa kysymässä, miten menee, suomalaistähti paljasti.
keskiviikko 12. elokuuta 2026
Kultaa Silja Kosonen
ONNITTELUT: Silja Kosonen Euroopan mestari naisten moukarinheitossa 76,28, seuraava Sari Fantina Italia 74,35, kolmas Beatrice Nedberge Llano Norja 72,88. Erot ovat siis aina lähes pari metriä. Krista Tervo sai vain yhden onnistuneen heiton 67, 74, sijoitus 11. Kärsi selkävaivoista, muuten olisi tullut jopa kasoisvoitto!
tiistai 11. elokuuta 2026
Demerit ovat hädissään
Kalevi Sorsa säätiö on laatinut mukamas tutkimuksen, että viimeisen 15 vuoden ajan viralliset talousennusteet ovat aina olleet liian optimistisia. Näin demarien on täytynyt tehdä vastaiskua, kun nyt kaikki tahot ovat todenneet talouden olevan kovassa noususuhdanteessa, ja heidän kolmen vuoden huutonsa miten köyhiltä viedään ja rikkaille annetaan, ei enää vetoakaan äänestäjiin, kun talous onkin saatu kasvuun paljon parjatun oikeistohallituksen aikana ja toimesta!
maanantai 10. elokuuta 2026
Sateen jälkeen
Rankkasateen jälkeen klo 18 (normaalistio klo 17) kuntoreitti ja ratakierros, kahvila Pisaran avajaispäivän kunniaksi juotiin siellä pullakahvit, 13 henkeä mukana!
sunnuntai 9. elokuuta 2026
Sunnuntai
TV:sta tuli Kankaanpään kirkossa taltuotu
Luomakunnan sunnuntain messu, vaikka kirkkovuodessa on 11. sunnuntai helluntaista
Maanantai 10.8.2026 - 11. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri
Etsikkoaikoja - Tämä sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (av-kuun 9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi. Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyht...
lauantai 8. elokuuta 2026
4 kuvaa fb-sivulla
Vielä kukat kukoistaa ja pihlajassa on jo punaiset pihlajanmarjat odottamassa lintuparvia!
perjantai 7. elokuuta 2026
PS on nyt kaikkien huulilla
Politiikan puskaradio: Petteri Orpon painajainen peruuntui – Tätä kokoomuksessa pelättiin
Politiikan puskaradiossa puhutaan tällä viikolla päähallituspuolueiden erilaisista kannatuskäyristä, Wille Rydmanin kohu-ulostulosta ja Mari Rantasen sooloilusta.
Iltalehden politiikan toimittaja Marko-Oskari Lehtosen juontamassa Politiikan puskaradio -podcastin jaksossa numero 237 ruoditaan Ylen elokuun gallup, jonka mukaan perussuomalaiset hengittää jo päähallituskumppaninsa kokoomuksen niskaan. Mistä persujen noste johtuu?
Iltalehden politiikan toimituksen päällikkö Juha Ristamäki ja politiikan toimittaja Mika Koskinen analysoivat studiossa tilannetta, joka ei näytä pääministeri Petteri Orpon (kok) kannalta hyvältä.
Ristamäen mukaan kokoomus pelkäsi kannatuksen olevan alle 17 prosenttia, mutta se oli tasan 17 prosenttia. Se ei kuitenkaan paljoa lämmitä, sillä PS:n kannatus oli noussut 15,6 prosenttiin.
Jos päähallituspuolueet jatkavat näillä urilla, perussuomalaiset painelee vielä kokoomuksen ohi eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2027, studiossa arvioidaan.
Gallup- ja vaaliasetelmien lisäksi jaksossa ruoditaan Wille Rydmanin (ps) ehdotusta SDP:n syrjäyttämisestä ja Mari Rantasen (ps) suoritusta Ceutan asiassa. Tapetilla on myös Riikka Purran (ps) budjettiehdotus.
Viikon vitsissä näytellään häämatkalla.
Politiikan puskaradiossa Iltalehden politiikan toimittajat käyvät läpi viikon kuumimmat puheenaiheet ja juorut. Uusi jakso julkaistaan perjantaisin.
torstai 6. elokuuta 2026
PS:n kannatusnousu suurin 1,1%
Kannatusnousu. Perussuomalaiset nousee Ylen gallupissa. Kuvassa puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra valtion vuoden 2027 budjettivalmistelussa tiistaina Espoossa.
Ylen mittauksessa perussuomalaiset on kohentanut ja vasemmistoliitto menettänyt 1,1 prosenttiyksikköä suosiotaan.
Hallituspuolue perussuomalaiset on vahvistunut peräti 1,1 prosenttiyksikköä Ylen puoluekannatusmittauksessa. Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, perussuomalaiset saisi 15,6 prosentin suosion.
Kovassa nousukiidossa ollut oppositiopuolue vasemmistoliitto on heikentynyt saman verran 10,3 prosenttiin.
Mittauksen kärkipaikkaa pitää kuitenkin yhä kirkkaasti oppositiopuolue SDP, jonka suosio on kasvanut 0,6 prosenttiyksikköä 23,8 prosenttiin. Toisena on kokoomus 17 prosentin kannatuksella, josta suli Garden-kohusta huolimatta vain 0,4 prosenttiyksikköä.
”Petteri Orpo yrittää pestä käsiään” – Garden Helsinki -ilmoitus ”lisäsi kysymyksiä”, tylytetään nyt
Perussuomalaiset on kolmantena ja keskusta neljäntenä 12,7 prosentin kannatuksella, joka on heikentynyt 0,9 prosenttiyksikköä. Oppositiossa vihreät on vahvistunut 0,4 prosenttiyksiköllä 9 prosenttiin ja yltää kuudenneksi vasemmistoliiton hännille.
RKP saa 3,7 prosentin kannatuksen ja kristillisdemokraatit 3,5 prosentin kannatuksen, ja luvut ovat suunnilleen samat kuin viimeksi. Liike nytin suosio on 2,2 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime mittauksessa.
Ryhmä muut saa 2,2 prosentin kannatuksen.
Taloustutkimus haastatteli 2 125 ihmistä tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina ja nettipaneelissa 6.7.2026–3.8.2026. Virhemarginaali on suurimmillaan 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Mittausjaksolle ajoittuvat kohut sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) ympärillä ja jakson loppupuolella puhutti myös sisäministeri Mari Rantasen (ps) vaade sulkea Espanja pois Schengen-alueesta.
Oikeuskansleri: Wille Rydman -kanteluryöppy ei johda toimiin – Tässä syy
Ryöpytetty PS-ministeri rikkoo hiljaisuuden: ”En ajatellut viestiä Venäjälle”
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi Ylelle, että perussuomalaiset on saanut uusia kannattajia etenkin keskustasta ja kokoomuksesta ja ylemmistä tuloluokista
keskiviikko 5. elokuuta 2026
4.000.000.000 €
Pajon puhutaan puhutaan hyvinvointialueiden laikkauksista ja kuitenkin tämän hallituksen aikana on määrärahoja lisätty 4 miljardia 4.000.000.000 €
maanantai 3. elokuuta 2026
A-studiossa
Tänään oli A-studiossa klo 21.
Ceutan rajakriisistä ja taloudesta keskustelemassa Joakim Vigelius (ps) sekä Nasima Razmyar (sdp) ja Karoliina Partanen (kok).
Oman arvioni: Täysin ala-arvoista, kun demari Nasima Razmyar sai puhua ummet ja lammet eikä muuta ollut esittää kun sama vanha laulu, kun köyhiltä leikataan, yritysveroja ei saa alentaa ja toimittaja ei edes keskeyttänyt, vaikka puhui saamatta puheenvuoroa, sen sijaan Joakim Vigelius sai säästeliäästi vuoroja, vaikka oli käsi pystyssä koko ajan!
lauantai 1. elokuuta 2026
Amerikkalaisvieraita
Torstaina Liljan suvun jälkeläisiä Amerikasta vieraili Kankaanpäässä tutustuen erityisesti sukulaisten Kauko Räikkeen taiteeseen ja Kalle Räikkeen arkkitehtuuriin. Kuva otettu kaupungintalolla Kauko Räikkeen tekemän Lapikas-veistoksen edessä. Amerikkalaisia kuvassa 8, muut myös Siikaisista lähtenyttä Liljan sukua. Kaukon, Kallen, äitini Elsan, ja Elvin äiti eli isoäitini Taimi Räike os Lilja on lähtöisin Karhusaaren Liljan talosta, johon myös hautausmaalta alkanut koko päivän kestänyt kierros päättyikin vieraanvaraisten Sarin ja Pekan isännöintiin ja emännöintiin!
Päivään mahtui monipuolinen kattaus, hautausmaalla Kaukon oman haudan patsaan lisäksi Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki ja Armas Halmeen haudan veistos. Sitten tori ja matkalla Kaukon torso-veistos, Facen ruokailun jälkeen taidekoulu, kaupungintalo ja kolme Kallen piirtämää taloa Ruokojärvenkadulla, Hiitolankadulla ja Keskuskadulla kaikissa ystävällisen isäntäväen opastuksella. Karhuperälle mennessä vielä poikettiin kaupunginmuseoon, jossa Kaukon ja Sinikan taidetta on kattavasti.