Liputusta

Tänään liputuspäivänä ei toteutunut vanha runonpätkä: "Matalaisesta töllistä valtalinnaan
sinivalkea liehuvi kirkkahinnaan".

Minkäkö takia? No, liputuspäivän aiheen vuoksi tietenkin, vaikka kova sadekaan ei myöskään houkutellut liputtamaan. Tänään vietettiin Eurooppa-päivää. Olisi ollut vähän niin kuin EU:n puolesta olisi liputettu ja niin se van on, ettei EU:sta kovin paljoa pidetä. Vaikka EU-vaaleissa onkin tärkeää äänestää, niin ei sentään tänään liputettu, ei ainakaan meidän kadulla, jossa lähes kymmenkunnan omakotitalon kaikki lipputangot olivat tyhjinä. Täysin päinvastoin onkin sitten huomenna äitienpäivänä. Ei kukkokaan käskien laula. Liputukseenkin täytyy olla painava syy.

Siniristilippumme on kyllä liputuksen arvoinen, vapautemme symboli ja itsenäisen valtion tärkein tunnus, joka kuvaa maamme kristillisyyttä ja kauniita taivastamme ja hankiamme. Siniristi vahvistettiin vapaussodan päätyttyä toukokuussa 1918 Suomen lipuksi. Ja ymmärrämme hyvin, että uhrin ansiosta lippu liehuu. Ilman voitokkaita puolustussotiamme emme olisi kansankuntana kansakuntien joukossa.

Liputuksessa on omat koko maata koskevat tarkat ohjeensa, joita ajan saatossa on vähän muutettukin. Törmäsin siihen molemmissa kirkkoherraseurakunnissani niin Jämijärvellä kuin Jurvassakin. Kummassakin noudatettiin edelleen aiemmin käytössä ollutta tapaa pitää hautauspäivänä koko ajan lippua puolitangossa. Kuitenkin nykyinen käytäntö on nostaa lippu ylös asti sen jälkeen kun vainaja on laskettu hautaan. Joku Jämijärvellä sanoi, että tämä on meidän jämijärviläisten tapa, mutta Jämijärvellä, niin kuin ei missään muuallakaan ole omia tapoja vaan kaikkialla noudatetaan valtakunnallisia liputusmääräyksiä. Niin Jämijärvelläkin ruvettiin nostamaan lippu salon huippuun muistotilaisuuteen tultaessa.

Ilolla saamme nostaa siniristilippumme aina kun aihetta on. Onneksi suurin osa virallisista liputuspäivistämme on liputuksen arvoisia.