Jukka Keskisalo

En koskaan tykästynyt maratonin euroopanmestariin Janne Hollmeniin. Hän oli niin erikoinen tyyppi ahvenanmaalaisena, muslimina ja afrikkalaisnaisen aviokumppanina. Oli oikeastaan helpotus, että lopetti juoksijauransa, jota oli edeltänyt hänen molempien vanhempiensa urat: Rune Holmen ja ennenkaikkea Nina Holmen, joka voitti v.1974 Roomassa samoin kuin poikansa euroopanmestaruuden 3.000 metrillä. Vuonna 1974 tuli euroopanmestariksi myös Riitta Salin ja naisurheilussamme tuntui olevan muutenkin jotain ihmeellistä. Ei ole ollut samanlaista menestystä ennen eikä varsinkaan jälkeen eikä ennen kaikkea nyt, kun kellään ei ole asiaa edes loppukilpailuun Berliinin EM-kisoissa.

Ei Jukka Keskisalo ihan ainoa juoksijamme ole kisoissa, on siellä naispuolinenkin estejuoksija ja 400 m aitajuoksija. Mutta silti voi sanoa Jukkaa ainoaksi suomalaiseksi juoksijaksi tällä hetkellä. Hän oli toiseksi paras eurooppalainen tämän päivän kovatasoisessa estejuoksussa ja hänen edellään oli vain kenialaisia ja etiopilaisia yhden ranskalaisen lisäksi. Voittoaika oli 8 minuutin pinassa, Jukka juoksi oman juoksunsa saaden toiseksi parhaan aikansa 8.14 ja napsien loppukierroksilla juoksijan toisensa jälkeen tullen pistesijalle kahdeksanneksi. Tosi kova suoritus, johon tuskin suomalaisista yltävät korkeintaan vain keihäsmiehet. Ja täytyy muistaa kaikella kunnioituksella, kuinka monessa maassa juostaan ja kuinka paljon maailmassa kaikkiaan on keihäänheittäjiä, murto-osa juoksijoihin verrattuna.

Satun tuntemaan Jukan ja olen seurannut hänen raudanlujaa harjoitteluaan Dullstromissa Etelä-Afrikassa kolmen viikon ajan. Samaa tinkimätöntä tahtia hän on jatkanut vuodesta toiseen vastoinkäymisistä välittämättä. Loukkaantumisiahan on ollut useana vuotena peräkkäin, mutta usko ei ole horjunut. Euroopanmestaruus, MM-kisojen yhdeksäs tila ja nyt pykälän parannus osoittavat uurastuksen kannattaneen, vaikka Jukka sarkastisesti sanoikin, että hitaasti nämä MM-kisasijoitukset paranevat. Epäonnistumisenkin ainekset olivat lähellä, alkueristä jatkoon selviäminen vain aikavertailun avulla kun vuoristoharjoittelusta palautuminen ei onnistunut nappiin, ja nyt loppukilpailun alkumetreillä kengännauhan aukeaminen. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jukkaa pitää kunnioittaa yksinäisenä puurtajana. Hän oli pitkään myös kovana estejuoksijana olleen Tommy Ekblomin, juoksijoittemme päävalmentajan valmennuksessa. Nyt hän on ollut vuoden päivät toisen yksinäisen, Coloradon suden Risto Ulmalan ohjauksessa. Muutos pitkän puurtamisen keskellä virkistää. Kummankin kanssa yhteistyö on sujunut hyvin ja tulosta on tullut.

Menestys ei ole noussut Jukalle päähän. Sitä kuvasta sekin, että koko urheilijauransa ajan hän on edustanut kasvattajaseuraansa Joensuun Katajaa kaukaisessa Pohjois-Karjalassa ja saanut myös muita seurakavereita innostumaan niin, että maastoissa tulee joukkueenakin kultaa ja taitaa tulla Suomi-Ruotsi-maaotteluunkin muitakin Joensuun Katajan kestävyysjuoksijoita.

Ei todellakaan voi muuta kuin sydämen pohjasta asti onnitella Jukkaa mainiosta menestyksestä, joka valkoihoiselle tuntuu nykyisin olevan jopa mahdotonta, ja toivoa parasta mahdollista jatkoa seuraavissa EU-kilpailuissa ja sitten niissä tärkeimmissä Olympialaisissa, jotka edelliset kisat loukkaantumisen takia jäivät käymättä!