Jokakesäiset invalidiseurat

Tänään kauniina syyskuisena sunnuntaipäivänä pidettiin pihaseurat, tosin olosuhteiden pakosta ulkona, kun Kankaanpään Invalidien Venesjärvellä omistaman rakennuksen Villa Mairen sisätilat olivat savun peittämät. Puuhella ei ollutkaan vetänyt ja savu jäi huoneisiin. Mutta ei se mitään haitannut, ulkona oli ihan hienoa olla. Aurinko paistoi ja linnutkin laulooivat vielä näin loppukesällä.

Kankaanpään Invalidit ovat aikanaan huutokaupasta ostaneet Suomen Lähetysseuran testamenttina saaman vanhan maalaistalon rakennukset toimintansa tyyssijaksi. Pääasiassa sitä käytetään vain kesäisin ja seurat ovat jokavuotiset. Olen saanut olla siellä puhujana ties kuinka monta kertaa. Seppo Koivusalo käy aina torilla pyytämässä puheenjohtaja Maire Karjalaisen kehoituksesta. Mielelläni sinne aina menenkin. Virsien säestäjänä on myös jo usean vuoden ajan toiminut Annikki Suontausta, joka runoilijamiehensä Heimo Suontaustan kuoleman jälkeen on nyt avioitunut Niilo Onniselän kanssa. Niilo myös puhui kuten päivän nimipäiväsankari Asko Kulmanen, invalidi hänkin.

Päivä sopi invalidiseuroille siksikin, koska vietettiin kansainvälistä lähimmäisen päivää ja kirkkovuodessakin aiheena on lähimmäinen tekstinä köyhän lesken antama ropo, jonka Jeesus katsoi paljon suuriarvoisemmaksi kuin rikkaiden antamat isot rahat, koska nämä antoivat liiastaan, mutta köyhä leski antoi kaikkensa, koko elämänsä. Näin meidänkin tulisi antautua kokosydämisesti Vapahtajamme Jeesuksen seuraajiksi.

Ohjelmassa on myös aina runsaasti palkintoja sisätävät arpajaiset. Ostan arpoja aina vaimon Hellin nimiin, koska hänellä on ilmiömäinen arpaonni. Nytkin kaikki hänen arpansa oikeuttivat voittoon, en tosin koskaan ota kuin ensimmäisen voiton. Kohtuus kaikessa. Tarjoilupuolesta vastaa pääasiassa tunnettu kokkimestari Kuusniemen Emilia, nytkin heiltä Sepon kanssa oli matkassa lukemattomia päällystettyjä voileipiä ja oikein erinomaista suussa sulavaa riisipuuroa ja marjasoppaa. Tarjoilut nautittiin sitten lopuksi jo sisällä, kun suurin määrä savusta oli tuuletetty ulos, mutta aina savun jälkeen jää vaatteisiin savun hajua, niin nytkin, mutta mitäpä se haittaisi, saahan vaatteitakin tuulettaa ja jopa pestäkin tarvittaesssa.

Lähimmäisen päivää vietin myös Noormarkun messussa saarnaajana ja illalla Lassilan kirkosssa liturgina, saarnaaja Lassilan oma tyttö, pastoori Anita Passilahti. Isänsä kaikkien Lassilassa hyvin tuntema Heikki vaan ei päässyt kirkkoon, kun oli joutunut sairaalaan tutkimuksiin. Oltiin sitä vielä päivällä lenkilläkin Kuninkaanlähteellä herra pastori Jari Koskelan kanssa. Takkuista vaan on meno kummallakin.