Seitsemän veljestä

Tänään sitten oli seitsemän arkkipiispaehdokkaan paneelitilaisuus Porissa, eilen he olivat olleet Turussa ja kolmannen kerran he ovat keskustelemassa Helsingissä. Porin seurakuntien palvelukeskuksen saliin kerääntyi melkoinen määrä valitsijoita ja paljon tuttuja varsinkin pappeja oli joukossa. Kaksituntisen paneelin johtivat Satakunnan Kansan päätoimittaja Jouko Jokinen ja tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki.

Keskustelusta jäi melko lattea vaikutelma, pääasiassa ehdokkaat olivat hyvin paljon samaa mieltä esitetyistä asioista. Välihuutoja tai kommentteja ei tullut ei panelisteilta eikä yleisöltä. Yhden ainoan kerran yksi ainoa osanottaja osoitti suosiota taputuksilla. Kaikki oli hillittyä kuin konsanaan kirkossa.

Ensin jokainen ehdokas sai kehua itseään. Hyvän vanhanaikaisen kasvatuksen saaneina se oli vähän vaikeaa, nykynnuorethan aivan päinvastaisesti, kielitaitoa ja kaikkea muuta, mitä nyt itsekukin ehdokas piti omina hyvinä puolinaan. Perhesuhteista, mahdollisesta puoluetaustasta ja herätysliikeisiin kuulumisesta ei kukaan maininnut halaistua sanaa.

Ainoa kysymys, johan kaikki saivat vastata yht´aikaa värillisillä lapuilla koski halua joko uudistaa tai säilyttää kirkko nykyisellään. Kaikki muut olivat uudistushaluisia paitsi piispa Häkkinen, joka oli uudistusmielinen ja silti halusi säilyttää myös kirkon nykyisenkin tilanteen.
Ei liene turhaan joku sanonut ehdokkaista puheltaessa, että juuri Häkkisen on vaikea tehdä päätöksiä, eikön se nytkin siis tullut selvästi näkyviin.

Kirkon hyvästä asemasta yhteiskunnassa myös kaikki olivat yksimielisiä paitsi lähetysjohtaja Rissanen, joka korosti uhkatekijöitä. Näin kaksi Seppoa erottautuivat hieman joukosta, mutta tuskin edukseen. Jokainen sai myös kertoa yhden kirkossa muutettavan ja yhden säilytettävän asian. Toinen Turun kirkkoherra joukon ainoa alle viiskymppinen (tosin vain vuoden) Jouni Lehikoinen toivoi jumalanpalveluksen muuttumista nykyaikaiseksi ja Tuomasmessuspesialisti professori Miikka Ruokanen myös tähdensi messun muuttamista niin houkuttelevaksi, että kaikki haluaisivat sinne tulla. Millä tavalla se pitäisi muuttaa onkin jo toinen ja aikan tavalla vaikeampi juttu niin kuin Kipling sanoisi.

Kysymykset oli täytynyt lähettää etukäteen. Vain kaksi yleisökysymystä sallittiin paikan päällä. Toinen oli seurakuntaneuvos Ahtikosken koskien kirkon kolmisäikeistä virkaa, jota kuulemma kirkossa on takuttu vähintäin kolme vuosikymmentä. Nyt se on etenemässä loppuratkaisuun vuoden aikana. Kolmisäikeisyys tarkoittaa piispaa, papistoa ja diakonaattia, johon kuuluisivat diakoniatyöntekijät, nuoriso- ja lapsityöntekijät. Kanttorit itse eivät ole siihen halunneet.

Toinen yleisökysyjä pistikin vastaajat kovan eteen kysyttyään, miten suntauduttaisiin, jos hän tulisi sanomaan herra arkkipiispalle, että sinä olet poikennut väärälle tielle ja sinun on tehtävä parannus. Kaikki olivat nöyriä ja sanoivat ottavansa nuhteet vastaan. Kristityn koko elämän on joka päivä oltava parannusta. Ja toipa kirkkoherra Hirvonen esiin Lutherin kannan, että vääränkin julistama oikea Jumalan Sana on täysipainoista.

Sen sijaan itsekin työttömänä ollut Seppo Harinen sai kertoa omasta kokemuksestaan tuntiessaan jopa ihmisarvonsa menneen ja keskustelijat saivat vastata hänen kysymykseensä diakoniatyön tärkeydestä kirkossa. Ja -tietysti- kaikki pitivät jopa kasvavassa määrin diakoniatyötä nykyisen laman kourissa eläville ensiarvoisen tärkeänä työnä eikä sitä saisi jättää yksin työntekijöiden vastuulle, vaan kaikkien kristittyjen tulisi kantaa vastuunsa.

Niinpä kirkkon yhteisvastuukeräystä on aikaistettu, keräyslippaat ovat liikenteessä. Noormarkussa on jo oltu ja jatketaan markettien ovilla keräämistä, esimerkiksi itsekin olen huomenna kolme tuntia K-Market Osterin ovella keräyslippaan kanssa.

Kaipa se piispaehdokas valkeni tilaisuuden kansoittaneille valitsijoille, niin ehkä minullekin!