Runebergin torttu

Tänään kansallisrunoilijamme Runebergin päivänä on yleinen liputuspäivä. Vain paksun lumipeitteen vuoksi ei meidän kadullakaan kukaan ollut kahlannut lipputangolle asti, vaikka pakkanen ei hellitettyään olisikkaan haitannut lipun nostamista ja niin liput eivät liehuneet kuin julkisissa rakennuksissa. Talvisajan liputuspäivät onkin syytä pitää minimissä.

Johan Ludvig Runeberg on kirjoittanut runonsa ruotsinkielellä, josta ne on sitten suomennettu. Kirjastostani löytyy kaksikin koko Runebergin tuotannon käännöstä, ensimmäisen suomennoksen on tehnyt Otto Manninen 1948 ja jälkimmäinen Tarmo Maneliuksen käsialaa on vuodelta 1989, josta tosin on vain Runoja II-III, I-osa siis puuttuu. Vänrikki Stoolin tarinat on todella kulunut kansan käsissä, erillinen painos löytyy vuodelta 1969 ja on 53. painos. Sen ensimmäisenä runonahan on Maammelaulu yksinetoista säkeistöineen, joka lauletaan nimenomaan Paavo Cajanderin kääntämänä. TV-uutissa tuli pätkä alkuperäisenä ruotsinkielisenä versiona Ruotsalaisen mieskuoron laulamana sen kunniaksi, että rahakkaat ruotsinkieliset säätiöt rupeavat aukomaan rahahanojaan myös suomenkielisille tutkijoille ja kirjoittajille.

Runebergin tuotato nykypolvelle elää varsinkin virsissä, joita nykyisessä virsikirjassamme on viisitoista. Hyvin tuttuja ovat lastenvirsi Mä silmät luon ylös taivaaseen ja isänmaanvirsi Sun kätes Herra voimakkaan. Tänä iltana emerituskanttori Heikki Lipastin kodin lähetysillassa veisasimme neljääkin Runebergin virttä. Tuttuja ovat myös alkuvirtenä ollut On meillä aarre verraton ja loppuvirreksi otettu Käy köyhään sydämeeni. Muut veisatut olivat Ken on mun lähimmäiseni ja Nyt kuinka kiittäisimme, jossa sävel on Noormarkusta.

Eipä turhaan tänään syöty vaimon kaupasta tuomia Runebergin torttuja. Tosi hyviä, voisi niitä olla tarjolla useamminkin kuin vain kerran vuodessa. Näinkin suuri runoilijamestari pysyy syystä muistissamme.