Ystäväni Terho

Omistamieni kirjojen kansanedustajakirjailijoista on jäljellä vasemmistoliiton edustajan, nykyisin vihreisiin lukeutuvan Terho Pursiaisen kahdeksan kirjaa, joissa on myös tekijän omistuskirjoitukset.

Muistan kuopiolaisen Terhon jo kristillisen teinityön opintokurssilta Punkaharjun Teiniharjulta 1960-luvun alusta. Sittemmin olimme yht`aikaa kansanedustajina ja senkin jälkeen olemme tavanneet usein körttikansan kokoontumisissa, joskaan ei herättäjäjuhlilla, jonne Terho ei vaimonsa Kaisa Saarikorven mukaan tule siksi, ettei muista ihmisten nimiä, jotka puolestaan tuntevat hänet ja tulevat juttelemaan.

Terho muistetaan värikkäänä esiintyjänä ja kirkon ravistelijana TV:stä 1960-luvun lopusta lähtien. Samaan aikaan hän kirjoitti kuuluisaksi tulleen pamflettinsa Uusin testamentti, jossa hän tuo esiin tieteellisen raamattututkimuksen tuloksia. Politiikan saralta Terho muistetaan ennen kaikkea äärikommunisti Taisto Sinisalon tiputtajana eduskunnasta saman Kymen vaalipiirin ehdokkaana molempien saadessa suuret äänimäärät, kun äänet eivät kuitenkaan juuri ja juuri riittäneet kahteen paikkaan.

Terho tunnetaan perin tuotteliaana kirjoittajana, jolta on tullut kirja vuodessa, parhaana kaksikin. Pappisvirasta hän oli erossa kymmenisen vuotta ja kirjoitti paluutaan selvitellen v.1994 Syvyys syvyydelle, jossa hän sanoo, ettei Jumala ole hänelle kuollut, vaan päinvastoin hyvin elävä ja ettei kirja ole henkilökohtainen paljastuskirja, henkilökohtainen kylläkin.

Terho tarkastelee kirjoissaan yhteskuntaamme ja sen oikeudenmukaisuutta. Hän sanoo meidän tarvitsevan liberaalin ajattelutavan ja yhteisöajattelun muodostamaa kokonaisuutta, jolta pohjalta voimme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Aineellisten arvojen ohi on noustava kysymyksen elämän sisällöstä. Näitä kysymyksiä hän tarkastelee kirjoissaan Oma pää ja pääoma 1980, Välittämisen tauti 1990, Tulevaisuus kriisissä 1993 ja Omantunnon aika, nousukauden etiikka ja vastuullinen yhteiskunta 1995 ja Kymmenen (uutta) käskyä nykyajalle 1998.

Vihreään puolueeseen liityttyään hän on kirjoittanut Vihreä oikeudenmukaisuus. Omaa suhdettaan liikkeeseen hän kuvaa, että se on sitoutumista avoimeen prosessiin ja siksi sitoutuminen ei voi olla totaalista. Varsinkaan kristitty ei voi sitoutua totaalisesti mihinkään, mikä on vähemmän kuin koko olemassaolon perusta ja syvyys.

Kerran julistaja, aina julistaja! Näin Terhokin on jatkuvasti kristilliseltä pohjalta ponnistava oikeudenmukaisuuden vaatija yhteisten asioittemme hoitamisessa. Hänen ääntää soisi päättäjien kuuntelevan.