Ahtaajien tehtävä on saada mahdollisimman paljon tavaraa mahdollisimman pieneen tilaa. Tätä he palaavat jälleen tekemään yli kaksiviikkoisen satamien kuljetukset seisauttaneen lakkonsa jälkeen. Yhteiskuntana saamme henkäistä helpotuksesta. Mutta...
Pienen ydinalan lakko ei jää jälkiä jättämättä, vaikka asiat, joista riideltiin eivät sovunkaan jälkeen kummoisemmiksi tulleet. Palkkaratkaisut olivat muiden luokkaa, irtisanomissuojassa oli alalla jo ennenkin satamakohtainen sopimusvaltuus, jota esim. Kotkassa on käytetty pitkiinkin irtisanomiskorvauksiin jne. Mutta ehkä syviäkin jälkiä jäi...
Suomen teollisuuden korkea toimitusvarmuus sai korvaamattoman kolauksen, tilauksia eli työpaikkoja on siirtymässä pysyvästi muualle paperiteollisuudesta ja metallista. Lisää tehtaiden lopettamisia on odotettavissa. Ollaanko myös lastauksia siirtämässä alihankkijoille.
Kun muutenkin hallitustasolla etsitään lamalääkkeitä ja käydään kolmikantaneuvotteluita tullee yhdeksi tarkastelunalaiseksi asiaksi avainolojen lakko-oikeudet. Ei voi olla oikein pienen ryhmän mahdollisuus halvaannuttaa koko yhteiskuntarakenteen toimivuus. Ja eritoten tässä tapauksessa asioista olisi pitänyt pystyä ja pitää pystyä sopimaan neuvottelemalla, ei lakkoilemalla.
Näin ahneet ahtaajat eivät pelkästään ahdanneet omaan työmaatansa vaan ahdistivat meitä kaikkia niin paljon, etteivät nauti suurtakaan arvonantoa, josta voi vetää johtopäätöksiä, ettei kunnian kukko heille pitemmän päälle laula. Kuinka on käynyt merenkulkijoidemme ja paljolti paperimiestemmekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!