Vanhauskoiset

Noormarkun tämän sunnuntain messussa käytettiin vuoden 1701 ns. vanhaa virsikirjaa ja vanhaa käsikirjaa, joka on vasta uudesti ojennettu 1857, niin kuin kirjan nimilehdellä todetaan. Myös käytettävä Raamattu oli vanhaa tekstiä ilmeisesti vuonna 1776 ilmestynyttä laitosta, koska se oli käytössä peräti 162 vuotta aina seuraavaan käännökseen v. 1938 asti.

Tämänkaltainen messu järjestetään Noormarkussa kerran vuodessa ja se kerää väkeä enemmän kuin normaalimessu ei kylläkään noormarkkulaisia vaan erityisesti vanhoillisia rukoilevaisia eritoten Euran suunnalta. Sain toimia saarnaajana ja ehtoollisen jakajana, joissa tehtävissä olen vastaavassa ehtollisjumalanpalveluksessa ollut kerran ennemminkin nimenomaan juuri Eurassa.

Nyt toista kertaa mukana olleena en enää hämmästellyt tilaisuuden menoa, en edes sen kestoa kahta ja puolta tuntia. Aikaa kuluu moniin rukouksiin ja pitkiin hartaasti veisattuihin virsiin, jotka kaikki laulettiin kokonaan eli alusta loppuun, vaikka olisi ollut vaikkapa 20 säkeistöä. En yhtään ihmettele, että myös varhaisemman herännäisyyden piirissä on miellytty näihin vanhan virsikirjan virsiin, siksi jykeviä ja suoraan puhuttelevia ovat virsien sanat, vaikka ne ovatkin usein lyhennettyjä eikä aina välttämättä tahdo ymmärtää kaikkia sanoja eikä historiaan jääneitä kielikuvia.

Outoon tekee väkevän vaikutuksen messun alussa pidettävä rippi ja rippipuhe, jonka ajaksi mustiin pukeutuneita rukoilevaisia saapuu kirkon kuoriin rukoilemaan alttarikaiteen viereen polvillaan otsa maahan painettuna. Samoin ehtolliselle osallistuttiin täysin mustiin puettuina, miehet tulivat ensin ja sitten naiset, yhteismaljaa käytettiin, eihän ennen ole ollutkaan pikareita. Kaikessa siis noudatetaan vanhoja perinteitä. Niinpä joku paikallaolijoista totesi, että on hyvä kokoontua juuri niin, kuin aina ennenkin on ollut tapana ja se on silloin hyväksi havaittu.

Nykyään on tietysti vähän toisin, niinpä kun Noormarkun rippikoululaiset oli kutsuttu messuun samana pyhänä, järjestivät nuorisotyöntekijät heille oman leirinomaisen jumiksen seurakuntatalossa. Vaikka eipä silti, olisihan tämä vanhan käsikirjan messu ollut aivan kuin elävää kirkkohistoriaa, nykynuorille aivan poikkeuksellinen elämys. Ja olihan tässä messussa myös näiden vanhoillisten rukoilevaisten nuorisoakin perheittensä mukana aina ehtollispöytää myöten. Monena on Herran seurakunta, mutta kaikille tilaa on, kaikille paikkoja riittää.