Vaikkei näin talvisydännä monetkaan omakotiasukkaat viitsikkään liputtaa, on vanhan suomalaisen kulttuuri yksi hienoimmmista saavutuksista Kalevala ansainnut liputuspäivänsä muistuttamalla meitä kansamme ja historiamme ainutlaatuisuudesta. Me olemme suomalaisia eikä kukaan muu kanna huolta juuri suomalaisuudesta nykyisenä kasvavan kansainvälistymisenkin aikana ellemme juuri me tämän rakkaan Suomenniememme asukkaat.
Aivan kuten PerusSuomalaisten juuri julkistetussa vaaliohjelmassa käy ilmi, ovat vanhan kulttuurimme arvokkaat perinteet vaalimisen arvoisia. Tältä kansalliselta pohjalta erottaudumme kansojen suuresta meresta ja voimme ponnistaa nykyajassa kohden valoisampaa tulevaisuutta. Vain kansakunta, joka tuntee historian menneisyytensä, voi suunnistaa valoisasti ja toiverikkaasti myös tulevaan.
"Mieleni minu tekevi, aivoni ajattelevi" alkaa perinteinen Kalevalamme, jonka päivän kunniaksi otin selailtavaksi. Eikä kirjahyllyssä oleva Kalevala olekaan mikä tahansa Kalevala, vaan vuonna 1941 painettu nahkaselkäinen Korukalevala, jonka on kuvittanut ja painatustyön suunnnitellut itse Akseli Gallen-Kallela, taiteen kulta-aikamme suurin mestari, josta saamme olla kiitollisia yhtenä suomalaisen hengenmaailman ja aatteen suurimpana luojana ja kasvattajana. Gallen-Kallela on omistanut kirjan hienon somistelutyön Paikkarin Eljaksen, Kalevalan kokoajan muistolle.
"Pyhän on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa. Oisipa minusta ollut paikolle paremmillenki, pitemmillenki pihoille, laajemmille lattioille." Nämä ovat niitä Kalevalamme ikuisia totuuksia, joista tämä viimeinen virke on monelle todellisuutta seitsemästoista neljättäkin "näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!