Viiminen Areena-päivä

Pitää sanoa, että paranee loppua kohden tämä Suomi-Areena. Ja niinhän piittää ollakkin, jää hyvä maku suuhun ja tahto vahvistuu päästä ensi vuonnakin mukaan mukavaan menoon. Silloin muuten on kunnallisvaalitkin lähellä ja se tuo oman tsemppinsä, varmasti taas ovat puoluejohtajatkin liikenteessä. Nyt he Ville Niinistöä lukuunottamatta loistivat poissaolollaan ja sen heille mielellään suokin. Timo Soinillekin loma kesäpaikassa Sastamalan Heinoossa tekee enemmän kuin hyvää!

Päivän ja koko viikon eittämätön kohokohta oli YK:n pääsihteerin, Tasavallan Presidentin ja Jorma Ollilan keskustelu kestävästä kehityksestä. Pääsihteeri Ban Ki-moon on Suomessa presidentin vieraana. Hän näytti olevan todella hieno herrasmies lupaillen Suomelle paikkaa turvallisuusneuvostossakin, kunhan vaan autamme Afrikan sarven miljoonia nälkäänäkeviä.

Itse jouduin tai sain olla mukana kahdessakin paneelissa, toisessa kutsuttuna, toisessa paikkaamassa nimensä mukaista Pertti Veltto Virtasta, joka ei tietenkään ollut saapunut lupauksestaan huolimatta. Ei ollut ensi kerta, kylläpä kutsut harvenevat tällä tahdilla.

Paneeleissa saa eittämättä paljon hyödyllistä uutta tietoa. Niinpä opposition näkemyksen sain olla tuomassa Terveydenhuollon uudistus: pakkomuutos vai mahdollisuus-paneeliin. Aluksi täysin käsittämättömältä tuntui jo eduskunnassa hyväksytty EU:n direktiivi siitä, että potilaalla on vuodesta 2015 lähtien rajoittamaton oikeus hakea hoitoa mistä EU-maasta tahansa. PerusSuomalaisena ja konservatiivina moinen tieto tuntuu aika vaikealta mieltää mahdolliseksi jo yksin täysin järjettömän tuntuisena ja myös kustannustehokkuuden kannalta. Mistä moiseen rahat. Monelta kantilta tätä ja muita terveydenhoidon kentässä tapahtuvia muutoksia käsiteltiin ja tiedon lisääminen on aina paikallaan. Voin palata omaan kommenttipuheenvuorooni tuonnempana.

Veltto ei saapunut Satakunnan taidetoimikunnan järjestämään Kenen taidetta viedään-paneeliin, jossa olivat näyttelyvaihtokeskus Framen johtaja Laura Köönikkä, teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon johtaja Hanna Helavuori ja kultttuuritoimittaja Antti Järvi. Taidekäsityksemme olivat kyllä erilaiset, itse painotin kuten PerusSuomalaiset yleensäkin kultakauden mestareiden ylittämätöntä tasoa. Kuten muutenkin en pääse mitenkään sen yli, että paineen alaisina 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteilijamme ovat yltäneen koskaan sen jälkeen ylittämättömiin saavutuksiin, kuvaamataiteen lisäksi esim. säveltaiteessa Sibelius ja kirjallisuudessa Aleksis Kivi ja Eino Leino. Taideihmiset kyllä yrittivät nähdä nykytaiteenkin yltävän kansaiväliselle tasolle ja siksi pitävät sitä vientikelpoisena. Vuosisatojen kuluessa vasta nähdään, mikä taide on kestävää, kultakauden taiteemme on voimakkaasti ajasta riippumatonta ja siten ajan hammasta vastaan kestävää.