Taas täyttyivät kirkkomme hartaista joulumielen etsijöistä. Tarvitsemme jotain muutakin kuin tätä maallista.
Jämijärven kirkossa koskettelin puheessani kolmeakin joululaulua. Nehän ovat meille rakkaita ja kauneimmat joululaulutilaisuudethan kansaittavat myös kirkkojamme.
Aloitin suomalaisella kansanrunolla "Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella. Siinä suomalainen kansanihminen on sisäistänyt joulun suuren ihmeen sovitellen sitä meidän aktisen maamme oloihin puhuen myös hevon heinähuonehesta, jonka seinät ovat pakkasilla huurteessa.
Jämijärven vanhainkodin väen kanssa saimme hiljentyä seuraamaan Suomen Turun julistamaa joulurauhaa. Samassa yhteydessä radiossa kuuluu aina iki-ihana joululaulu: Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mieleheni ja juhla Jeesuksen. Laulun jatko tunkee suoraan sydämeen: Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin. Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin. Mitä ymmärsin, sit´ en tiedä, pyhän tunnelman muistan vain, sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain. Ja laulun loppusäekin iskee voimaa antavasti sisimpäämme: Niin muistot rakkahimmat elpyy uudelleen, ja sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen. Niitä lausu ei enää kukaan, mut niiden tunnelman saan joka joululta mukaan tueks´ vuoden vaikean.
Lopetin kolmanteen juuri meitä tavallisia arki-ihmisiä koskettavaan joululauluun: Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin, turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin, laps´ sivuun vain jos jää. Niinpä sydämestämme saamme pyytää saman laulun sanoin: Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo veisimme kullan mirhamin tuon rakkaan lapsen luo, niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.
Riemullista joulujuhlaa, Vapahtajamme syntymäjuhlaa.
