Kolmas pappiskertomus on myös Mikko Kivekkään lastu: Tunnustus. Kuka lopultakin on uskonsankari ja onko tuo sana sankari lainkaan sopiva tai edes tarpeen, paremminkin isän huudahdus Jeesukselle: Minä uskon, auta minun epäuskoani.
Silloin kun ei juuri ollut autoja,kaksi pappia ajeli polkupyörällä seuroihin. Vaitiollen pohdittiin seurapuhetta. Hiljaisuuden katkaisi toinen: - Mitähän sitä sanoisi siellä seuroissa? Toinen sanoi katsoneensa luettavaa kirjasta, joka keskittyy kysymykseen, pelastunko minä.
Kotvan jälkeen toinen sanoi: - Se on paha kysymys, vaikea ja pelotttava, tuo minkä mainitsit. Siksi ettei oikein rohkene sanoa totuutta toisten kuullen: en pelastu. Kirjan mukaan ottanut: -Sekö sitten on totuus?
Verkkaan putosivat vastaajan sanat: Totuuden sanoen en enää pitkään aikaan ole uskonut pelastuvani. Ei ole minusta uskojaksi eikä parannuksen tekijäksi. Toisille vielä saarnaan, joku ehkä pelastuukin; itse en uskalla sitä enää toivoa - tällainen!
Toinen pappi hätkähti, ei uskaltanut katsoa toveriinsa. Olipa aika tunnustus, tuo äskeinen! Että uskalsikin sanoa toiselle - vaikkapa tutullekin. Rehelliseltä se tuntui, äänessä ei ollut teeskentelyä, hurskastelun tympeää hajua. Ei, tämä tuntui todelta ja samalla tuskaiselta. Peläten pilaanvansa jotain, jos suunsa aukaisisi tuohon ystävän rehelliseen tunnustukseen, jatkettiin loppumatka ääneti. Vaikka eipä hänestä toisen opettajaksi, toisen papin, joka taisi olla häntä itseään rehellisempi ja aidompi rohjetessaan näin paljastaa sisimpänsä.
Seurojen alussa oli pitkä hiljaisuus. Joku sitä jo ihmeissään katseli. Viimein aloitti pappi virren: Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan... Vähän ihmeteltiin, kun tämä virsi yleensä veisattiin lopuksi, mutta tiellä puhunut ei ihmetellyt, veisasipa jopa ihan sydämestään -- en päästä sua, ennen kuin käyt mua siunaamaan.
Niin jäätiin tuossa suuressa, pelottavassa kysymyksessä Kristuksen varaan. Vastaus on Kristus, niille, jotka häneen katsovat.
Ja meidän aikaamme liittyen, lukemattomat ovat ne hautaansiunaamiset, joissa myös sydämen pohjasta veisataan tämä sama virsi Oi, Herra, jos mä matkamies, lopulla matkaa nähdä sun saa.
