Kirjoittaessaan Euroopan kriisivuodesta ja turvallisuuspoliittisista näkymistä kesällä 2014 professori Pekka Visuri sanoo laittamattomasti lainaten Yhdysvaltojen ulkoministerin Dean Ruskin neuvoa Suomen ulkoministerille syksyllä 1962: Välttäkää toimia, jotka jokin suurvalta voi kokea itselleen uhkaaviksi, siis, älkää asettuko maalitauluiksi! Ja Visuri jatkaa: Se on hyvä neuvo edelleen, sillä yksi kylmän sodan ajan kokemuksista oli se, että paras keino suojautua sotilaallisia uhkia vastaan on pyrkimys välttää toimintoja, jotka lisäävät vaaraa joutua hyökkäysten kohteeksi.
Nythän viikon aikana on tapahtunut kolme ilmatilamme loukkausta venäläisten sotilaskoneiden taholta. Mitä ne merkitsevät, eivät ne ainakaan mitään sattumia ole.
Mitä Suomi sitten on tehnyt? Olemme EU:n muiden maiden mukana Venäjän pakotteissa. Pidämme parast´aikaa yli kymmenen maan - mukana myös Nato-maita - sotalaivaharjoitusta Turun alueella. Ja olemme solmineet uuden kumppanuussopimuksen Naton kanssa, josta ministerimme ovat vakuuttaneet, ettei se muuta mitenkään Nato-suhdettamme.
Mitä samaan aikaan tekee Ruotsi: tilaa kymmeniä taisteluhävittäjiä, vaikka Venäjän ja Ruotsin välissä on pieni sisukas Suomi. Emme kai nyt hakkaa päätämme Karjalan mäntyyn? Onhan meillä naapuruussopimus Venäjän kanssa, josta kukaan ei puhu mitään. Ei myöskään kukaan kerro, mihin tämä 20.1. 1992 solmittu sopimus velvoittaa. Siinä käsitellään alueellista koskemattomuutta ja valtiollista yhteistyötä. Samoin sopimusosapuolet lupautuvat kehittämään keskinäistä taloudellista ja tieteellis-teknistä yhteistyötään markkinatalouden ja keskinäisen hyödyn periaatteiden pohjalta.
Miten siis esim. pakotteet sopivat tämän sopimuksen mukaan, puolin jos toisinkaan. EU:ko on kaiken sekoittanut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!