JO VALKENEE KAUKAINEN RANTA

 Hartauskirjoitus  Perussuomalainen-lehdessä

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kuvaus runossaan Onnelliset kuvaa hyvin meidän Pohjolan asukkaiden tuntoja Juhannuksenakin, valoisan yöttömän yön juhlana: Jo valkenee kaukainen ranta/ Ja koillisest´ aurinko nousee/ Ja auteret kiirehtii pois,/ Kosk´ Pohjolan palkeet käyvät,/ Kosk´ mennyt on yö,/ Kosk´ kimmeltää kesäinen aamu/ Ja linnut ne laulelee.

Samaa valon juhlan herättämää Jumalan luomistekojen ylistystä välittää ehkä kaunein suomenkielellä kirjoitettu Eino Leinon runo Nocturne: Ruislinnun laulu korvissani,/ tähkäpäiden päällä täysi kuu,/ kesäyön on onni omanani,/ kaskisavuun laaksot verhouu...

Hyvin sattuvasti tätä sydänsuven suurta juhlaa saamme viettää juuri Juhannuksena, joka on omistettu Johannes Kastajalle. Hän sai olla valkeuden todistaja ja todellisen valkeuden tuojan Jeesuksen edelläkävijä. Hänestä Vapahtajastamme Johannes sanoi: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Ja näin vertauskuvallisesti voimme sanoa, että kun Juhannuksena keskikesän päivä on pisimmillään ja kasvillisuuden kukoistus kauneimmillaan, niin kuitenkin juuri silloin alkaa myös luonnon lakastuminen ja päivien lyheneminen. Luomakuntakin on asetettu katoavaisuuden alaiseksi.

Jesajan kirjasta luemmekin totuuden: “Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” Ja juuri siksi Johannes sai viitata siihen, mitä hänen nimensäkin merkitsee: Jumala on armollinen. Omat varamme ja voimamme ovat aina rajallisia, mutta Vapahtajamme Jeesuksen meille lahjoittama armo on meille niin luja kalliopohja, ettei siltä mitkään myrskyt voi meitä hävittää.

Anssi Joutsenlahti
rovasti                                                                                                                               
Kankaanpään Perussuomalaiset ry