keskiviikko 5. elokuuta 2015

Hanhikiveen ydinvoimala

Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisesta Pyhäjoen Hanhikiveen äänestettiin eduskunnassa joulukuun 5. päivänä viime vuonna. Olin 74 kansanedustaja joukossa ja hävisimme äänestyksen niin, että 115 kansanedustajaa oli voimalan rakentamisen puolella, 4 äänesti tyhjää ja vain 6 oli poissa.

Päätimme, että kotimaisen omistusosuuden on oltava vähintään 60% ja tämän osuuden on oltava kesäkuun loppuun mennessä.

Nyt kuitenkin ministeri Rehn päätti, että kun kotimaisuutta eli EU-alueen omistusta ei tahtonut löytyä vaadittua määrää, että kotimaisen omistuksen hakemiseen onkin lisäaikaa elokuun 6. päivää, koska Fortumia toivottiin mukaan, mutta Fortum asetti ehdokseen venäläisen vesivoiman omistusosuuksien kasvattamisen. Rakentaahan voimalan venäläinen Rosatomi ja toimittaa myös käytettävän polttoaineen.

Monia mutkia on matkassa ollut, välillä oli kotimaisuusastetta täyttämässä bulvaani Kroatiasta, jota ei tietenkään voitu hyväksyä. Fortum ei ole saanut vesiosuuksia Venäjältä, mutta kuitenkin nyt päivää ennen määräaikaa ilmoitti tulevansa mukaan 6,6% osuudella. Näin siis valtionyhtiö teki ja ilmoituksensa mukaan ilman painostusta,minkä uskokoon kuka uskoon. Samalla Outokumpu kasvatti osuutensa 14% ja lisäksi omistajaksi tuli myös rakennusyhtiö SRV, joka pääsee mukaan rakentajaksi.

Vielä on edessä monien rakennuslupien säteilyturvakeskuksen päätösten hakeminen, vaikka maapohjatöitä on tehty jo kuukausia. Kaiken kaikkiaan tämän menneisyyden energiahankkeen ajaminen on ollut kaikkea muuta kuin hyvien tapojen mukaista.

Saa nähdä kuinka kallista sähköä sieltä aikanaan tulee. Mankala-periaatteen mukaisesti osakkaiden on ostettava laitoksen sähköä, vaikka se olisi kalliimpaa, kuin silloin muuten markkinahinta on. Kankaanpään alueen Vatajankosken Sähkökin on yhtenä osaomistajana!

Ja mitä muita mutkia matkaan vielä ilmaantuu. Voimala on esimerkiksi maailman pohjoisimmaksi tuleva ydinvoimala, joten se tuonee omia ongelmiaan. Lähinaapurit ruotsalaiset eivät lainkaan ole ihastuneita hankkeesta. Olkiluoto 3 on malliesimerkki, miten vaikeuksia kyllä voi kertyä roppakaupalla.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!