Kristillisen uskomme keskus on Jeesuksen esittämä ja
käytännössä aina ristinkuolemaan asti toteuttama RAKKAUS. Jumalan rakastaminen
on uskossamme kaikki kaikessa, mutta se ilmenee juuri lähimmäisten, kaikkien
ihmisten rakastamisessa. Jeesus itse irrotti lähimmäisenrakkauden kansallisesta
rajoittuneisuudesta avartamalla sen myös juutalaisten ulkopuolelle, meillekin
eli kaikille silloisille pakanakansoille.
Tämä on kristinuskomme perusnäkemys uskonnostamme, niin
heikosti kuin kristilliset kirkkomme ja me itsekukin kristittyinä olemmekin
Jeesusta seuranneet ja rakkauden käskyä noudattaneet. Ja tämä Jeesuksen
julistama rakkauden kaksoiskäsky ei enää ole pelkästään juutalaisuuden ja
kristinuskon ydin, vaan se on koko ihmiskunnalle annettu vetoomus ja haaste.
Käskyistä suurin ja tärkein on: Rakasta Herraa, Jumalaasi,
koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Toinen yhtä tärkeä on siis:
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tähän Jeesus lisäsi vielä: Näiden
kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.
Kun kuitenkin usein murhe omasta tilastamme synkentää
sielumme, niin juuri silloin saamme katsoa Jeesukseen ja löydämme siten ilon. Eikä tämä ilon lähde
koskaan ehdy, koska hän Vapahtajamme on ottanut meidät omikseen jo kasteessa.
Näin Vapahtajamme Jeesus asuu meissä, vaikka hän liiankin usein peittyisikin
kaiken sydämissämme olevan roinan alle. Voimmekin sanoa vanhan kristillisen
totuuden mukaisesti, ettei ilman synnin surua ole pelastuksen iloakaan.
”Ilo kyynelten pohjalla kimmeltää,
Ilo puhtain jää,
Kun kyynel haihtuu pois.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!