lauantai 14. marraskuuta 2015

Valvokaamme

Maassammekin on osoitettu surunvalitteluja korkeimmaltakin taholta Pariisin raa´an ja järkyttävän suuren Isisin terroristiteon johdosta. On myös puhuttu omalta osaltamme valmiuden, valvonnan ja rajavalvonnan lisäämisestä ja tärkeydestä.
Tämä kaikki on mitä tarpeellisinta, mutta myös perin osuvaan sunnuntain kirkkovuoden aiheeseen, joka on kirkkovuoden toiseksi viimeisenä pyhänä: Valvomisen sunnuntai.

On monenlaista valvomista. Kun yöllä ei saa unta ja on valvottava, se ei ole kovin hauskaa. Myös usein on valvottava omien asioiden hoitamista, että ne menisivät parhain päin. Myöskin yhteiskunnan jäseninä olemme kutsuttu valvomaan, etteivät maamme ja oman paikkakuntammekaan asiat ajautuisi huonompaan suuntaan, siksi käytämme äänioikeutta ja osallistumme eri tavoin vastuun kantamiseen, joka nyt taas kerran tämän järkyttävän Pariisin terroriteonkin herättämä ulottuu koko maailmaan. Sanoohan Jeesus Matteuksen evankeliumin lopussa: menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

Kun Jeesus kehoitta meitä valvomaan, hän muistuttaa meitä ajan lyhyydestä, sillä emme koskaan tiedä, milloin oma aikamme päättyy. Niinpä hän neuvoo meitä olemaan vertauksensa viisaiden morsiusneitojen kaltaisia, jotka olivat varautuneet tulevaan ja olivat varanneet öljyä lamppuihinsa. Näin he saivat lamppunsa palamaan ja pääsivät Yljän tullessa sisälle häähuoneeseen. Sen sijaan tyhmillä ei öljyä ollut mukana ja niin he jäivät ulkopuolelle. Ja niin Jeesuksen opetus kuuluu: “Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Virrentekijä opastaa meitä valvomaan rukoillessa ja sanaa viljellessä: Rukoilemaan, valvomaan soisin oppivani, Herran sanaan uskomaan koko sielustani. Siihen auta minua, rakas Jeesukseni! Kysy, voinko nukkua kesken taistojeni.

Näin meiltä ei loppujen lopuksi edellytetäkään mitään muuta uskossamme Jeesukseen Pelastajaamme, kuin itsessämme mahdottomina näkemään hänessä kaikki ja näin armoa ikävöivinä tekemään Hänet koko elämäksemme. Yksi kristikunnan eniten luettu kirja on Kallis hunajanpisara Kristus-Kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille. Siinä neuvotaan, että on helppo sanoa toisen mieliksi: minä olen syntinen. Mutta rukoilla totuudessa publikaanin kanssa: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen, se on vaikein rukous maailmassa. Ja on helppoa sanoa uskovansa Jeesukseen, mutta nähdä hänet täynnä armoa ja totuutta, hänet, jonka täyteydestä saamme armoa armon lisäksi, se on toista.

Näin meidän valvomisemme –onneksi- ei olekaan omassa varassamme, vaan todelle suuremmas käres. Näin siitäkin huolimatta, vaikka Jumalan täytyykin viedä meitä vastatuuleenkin, että lappumme palaisivat kirkkaammin ja valaisisivat  muitakin.
Näin Yljän saapuessa ovat avautuvat ja hänen seurassaan pääsemme sisään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!