perjantai 26. helmikuuta 2016

Paastonaikaa

Kuljemme kirkkovuodessamme kohden Jeesuksen kärsimyksen aikaa viettäen paastonaikaa:

Ei noin lihava pappi voi puhua paastosta sanoin kerran muuan kirkon penkissä istuja papin puhuessa saarnatuolista paastoamisesta näin paastonaikana. Kirkkovuoden rikkaan kulun mukaisesti paastonaika kestää laskiaissunnuntain jälkeisestä keskiviikosta palmusunnuntaihin 40 vuorokauden ajan. Saman ajan Jeesus paastosi erämaassa ennen julkisen toimintansa aloittamista.

Pääsiäistä edeltä paastolla on vanhastaan ollut se merkitys, että ihminen katuu syntejään ja maailmanmielisyyttään haluten palata täyttämään Jumalan tahtoa ja suree myös osasyyllisyyttään Jeesuksen kärsimykseen ja ristinkuolemaan pitkäperjantaina.

Ja todella tällaista itsemme tyhjentämistä tarvitsisimme myös ulkonaisesti, vaikka jo Martti Luther sanoi paastoamisen olevan hyvän ulkonaisen tavan, mutta että kelvollinen on hän, joka tarvitsee Kristusta. Kelvollisesta ehtoollisvieraasta Luther sanookin: Hän tuntee uskonsa ja rakkautensa heikkouden. Hän sydämestään katuu syntejään, pyytää niitä anteeksi ja ikävöi yhä läheisempää elämänyhteyttä Kristukseen.

Tämä sama pappi, jonka lihavuuden tähden ei ollut kovin uskottavaa puhua paastoamisesta, on kuitenkin lausunut viisaita sanoessaan: Paasto on turhasta tyhjentymistä ja hyvällä täyttymistä. Tärkeää ei ole mielihyvä ja menestys, vaan tyhjentyminen ja menetys. Kärsimyskin saa myönteisen latauksen – myös Jumala kärsii.

Niinpä virrentekijän sanoin saamme pyytää sydämemme pohjasta lähtien yhtyä tunnustukseen: Näin olkoon tästä lähin Jumaluusoppini: Myös viimeinen ja vähin saa olla omasi. Tiet toiset vievät vaivaan. Perilliseksi taivaan myös minut lunastit.

Siunattua paastonaikaa ja kulkemista kohden hiljaisen viikon kärsimysaikaa, kiirastorstaita ja pitkäperjantaita, mutta myös riemullista ylösnousemuksen pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!