PYHYYDEN TUNTO

Viimeaikaiset uudistukset: kaiken perityn ja arvokkaana  pidetyn romuttaminen herättää kysymyksiä. Oliko viisasta vapauttaa kaupan aukioloajat niin ettei ole eroa arjella eikä sunnuntailla, ei edes suurilla juhlapyhilläkään.

Muistan hyvin, miten me eduskunnassa v.1985 päätimme palauttaa ns. arkipyhät niille koko kristikunnassa vietettäville alkuperäisille paikoilleen. Niin loppiainen kuin helatorstaikin saivat kalenterissa niille kuuluvan oikean paikkansa. Nyt kuitenkin kilpailukykyloikan ja yhteiskuntasopimuksen nimissä ollaan taas heikentämässä niiden asemaa muuttamalla ne palkattomiksi vapaapäiviksi.

Tuntuu siltä, että ollaanko meiltä viemässä pyhyyden kokemisen ilo ja perinteisten arvojen kunnioittaminen. Jääkö kauaksi menneisyyteen kristillisen uskomme yksi keskeisistä tunnoista: Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on.

Näin uskoomme sisältyy voimakkaasti pyhän ja pyhyyden kokeminen Seurakunta on pyhä, koska Kristuksen henki siinä vaikuttaa. Näin olemme samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä. Lutherkin sanoo: Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä, sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Siksi hän rukoilee: Sinä, Herra Jeesus, olet minun vanhurskauteni, mutta minä sinun syntisi.

Tästä samasta muistuttaa vähän karmaisevinkin sanoin myös maamme uskonpuhdistaja Mikael Agricola: Oi, sinä surkia lokasäkki,/ etkös näitä mielesäs äkkää,/ haiseva raato olevas/ ja matoin eväs kuoltuas.

Niinpä norjalainen Fredrik Wislöff vakuuttaa kristillisessä pelastusvarmuudessa tulevan aina olemaan nämä kaksi perusvirtausta: pyhä pelko ja luja luottamus Jumalan armoon. Yhtä varmasti kuin häkistä päästetty lintu lennähtää vapauteen, pelastettu sielukin etsiytyy Jumalan luo, pyhän elämän raikkaaseen ilmanalaan.