Näyryyden harva kalliksi arvaa

Suurten suomalaisten joukon kärkikymmenikköön oikeutetusti kuuluu uskonpuhdistajamme Mikael Agricola. Hänen ansionsa ovat eittämättä mittavat eikä yksin uskonnon alueella. Uskonpuhdistajaksemme tuskin olisimme voineet saada osuvampaa henkilöä.

Hän halusi johdattaa kansamme elävän kristillisyyden lähteille, ennen muuta Raamatun hengen sisäistämiseen. Hän välitti tulevienkin sukupolvien kristityille isiemme kalleimman perinnön: nöyrän uskon, joka kuitenkin syvimmässäkin ahdistuksessa ja ankarimpienkin vaivojen keskellä tietää odottaa toivoen apua Herralta.

Uuden Testamentin suomennoksen jälkeen yksi Agricolan pääteoksista Rukouskiria Bibliasta välittää hänen syvällisen kristillisen opetuksensa. Hän lähteen meidän ihmisten täydellisestä turmeltuneisuudesta:

“Oi sinä surkia lokasäkki,

etkös näitä mielesäs äkkää,

haiseva raato olevas

ja matoin eväs kuoltuas.”

Mutta sulasta armosta Jumala kuitenkin armahtaa häneltä apua etsivää syntistä. Ja näin me kaikki olemme Jumalalle kelpaavia ilman omia ansioitamme sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Ja uskossa saamme sen omistaa.

Rukouskiriansa alkuun Agricola on liittänyt rakkaita raamatunkohtiaan, kuten esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarnan autuaiksi julistukset suloisena ja hyvänä matalalle laskeutuvana evankeliumina hengellisen köyhyytensä ja vaivaisuutensa tuntevan anojan sydämeen. Herran läsnäolon odotus, hengen ikävöiminen ja halajaminen Jumalan puoleen on jatkuva sielunvire. Uskomme on sekä omistavaa että etsivää, lepäävää ja kilvoittelevaa. Saamme kyllä omistaa kaikki ihanat lupaukset, mutta samalla joudumme myös toivomaan ja odottamaan uutta ja parempaa elämää sitten perillä taivaan kodissa.

Tällaisia nöyrän tien kulkijoita me suomalaiset olemme paljolti olleet historiamme monien kovien kokemusten - ei vähinten ankarien sotiemme ansiosta. Näin tekee mieli myös sanoa meistä perussuomalaisista, joita ei suinkaan ole kohdeltu aikaisemmin eikä nytkään millään silkkihansikkailla. Rinta ei ole päässyt liikaa röyhistymään, vaan on pysytty pienellä paikalla. Kokemuksen kautta on omaksuttu Jeesuksen kertomuksesta kahdesta rukoilijasta ei itseään ylistäneen fariseuksen vaan rintaansa lyöneen publikaanin osa. Hänhän rukoili nöyryydessä: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Ja kuitenkin, Jeesuksen todistuksen mukaisesti, tämä publikaani meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen rukoilija.

Otsakkeen virren säe kuuluu täydellisenä: Nöyryyden harva kalliiksi arvaa, vaikka on kalliimpi kuin koko maailma! Saakoon Taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus pitää meitä sillä paikalla.