Taas Ervastia Maaseudun Tulevaisuudessa

Hidas demokratia on vaikeaa nopean diktatuurin naapurissa Kolumni 19.01.2022 Jos Suomi aikoo joskus hakea läntisen sotilasliiton jäsenyyttä, päätös lienee pakko tehdä sotilaallisen ripeästi, lyhyin syöksyin, arvelee Pekka Ervasti. Nato-kiima on terminä julistettu pannaan ainakin, jos oirehtiva henkilö on naisoletettu. Oireyhtymä ei kuitenkaan ole mihinkään hävinnyt. Päinvastoin. Hinku Natoon on suorastaan ryöpsähtänyt, kun sotilaallinen jännitys Itämeren alueella ja varsinkin Ukrainan itärajalla on kasvanut. Venäjä puhaltaa hiileen posket pullollaan. Liikkistä, että Natosta ollaan nyt Suomessa kiinnostuneempia kuin silloin, kun asiasta olisi voitu kaikessa rauhassa käydä vähemmän tunnepohjaista keskustelua. Tyynempinä aikoina moni ajatteli, että Nato-asia voidaan ratkaista hötkyilemättä normaalin demokratian askelmerkkejä seuraten. Kansanäänestys tuntui reilulta tavalta tehdä kaikkia kansalaisia koskeva merkittävä ulkopoliittinen päätös – suunnanmuutos oikeastaan. Kansanäänestyksen kautta mentiin Euroopan unioniinkin. Vaikka keskustelu kävi välillä kuumana, lopputulos oli lopulta selkeä: enemmistö tuki liittymistä. Myöhemmin moni kyllä-äänestäjä on tosin tullut katumapäälle, mutta jäsenyydellä on edelleen enemmistö takanaan. Nato-jäsenyyden kohdalla mahdollisuus kansanäänestyksen kaltaiseen verkkaisen raskassoutuiseen prosessiin taitaa olla menetetty. Aika on ajanut sen ohitse. Venäjän aggressiivinen painostus naapureitaan kohtaan ja Naton laajenemisen vimmattu vastustaminen ennustavat, että se tuskin istuisi toimettomana, jos Suomessa ryhdyttäisiin puuhaamaan kansanäänestystä Natosta. Sitä keskustelua suomalaiset tuskin saisivat käydä rauhassa omassa lintukodossaan. Venäjä yrittäisi ilman muuta vaikuttaa lopputulokseen kaikin mahdollisin keinon – ihan suoraa ja raakaa sotilaallista interventiota ehkä lukuun ottamatta. Rajoilla pullisteltaisiin, diplomaattista sotaa käytäisiin ankarasti puhumattakaan kaikenkarvaisista salaisista vaikuttamisyrityksistä niin reaali- kuin virtuaalimaailmassakin. Hidas demokratia on vaikeaa nopean diktatuurin naapurissa. Jos Suomi aikoo joskus hakea läntisen sotilasliiton jäsenyyttä, päätös lienee pakko tehdä sotilaallisen ripeästi, lyhyin syöksyin. Tuleen ei voi jäädä makaamaan. Vastuu lankeaa jalkaväkiryhmän kokoiselle porukalle ulkopolitiikan kärkipäättäjiä, presidentille ja avainministereille. Muodollisesti korkeinta päätösvaltaa käyttävä eduskunta tuskin asettuu poikkiteloin. Historian tiukimmissa käänteissä se on lojaalisti siunannut johtajien linjaukset – ja kansalaiset ovat seuranneet perässä. Kokonaan toinen asia on, kannattaako Suomen ylipäätään liittyä Natoon. Siitä keskustellaan siihen asti, kunnes Natoon on liitytty. Sitten ei enää tarvitse. Kirjoittaja on politiikan toimittaja.