Se oli silloin - viimeistään nyt on toisin Venäjän hyökättyä Ukrainaan

Kova kirjaväite: entisellä presidentin kansliapäälliköllä tiiviit KGB-yhteydet Tohtori Alpo Rusin uutuuskirjassa väitetään Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n ulottaneen lonkeronsa syvälle Suomen valtiojohtoon. Ex-kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo suhteiden ylläpidon kuuluneen toimenkuvaansa. Alpo Rusi (kuvassa vasemmalla) kirjoittaa, että kansliapäällikkö Jaakko Kalela piti yhteyttä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa.Alpo Rusi (kuvassa vasemmalla) kirjoittaa, että kansliapäällikkö Jaakko Kalela piti yhteyttä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa. Alpo Rusi (kuvassa vasemmalla) kirjoittaa, että kansliapäällikkö Jaakko Kalela piti yhteyttä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa. PASI LIESIMAA Tekijän kuva Jari Hanska jari.hanska@iltalehti.fi Kylmän sodan loppuvuosina Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB kävi Suomessa kovaa poliittista sotaa. Valtiotieteiden tohtori Alpo Rusin tuoreessa kirjassa Kremlin kortti - KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982-1991 (Docendo) paljastetaan itänaapurimme tiedustelupalvelun verkostoja Suomessa. Rusin kirjassa muun muassa väitetään, että Maarianhaminan ja Turun konsulaatit toimivat käytännössä myös KGB:n tiedusteluasemina. Presidentti Mauno Koiviston toiminnasta Rusi nostaa esille, että hän tapasi KGB:n residenttejä eli edustajia jo pääministerinä ollessaan vuosina 1968-70. – Koivisto oli näin ollen presidenttinä oletettavasti [presidentti Urho] Kekkoseen verrattava KGB:n vaikuttaja-agentti. Koivistoa ympäröi myös useita SDP:n toimitsijoita ja poliitikkoja, joilla oli luottamuksellisen yhteistyökontaktin asema KGB:n Helsingin-residenssissä. Heistä merkityksellisimpiä olivat SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa ja presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela. Rusi arvioi kirjassaan, että KGB:n edustajat eivät päässeet missään muussa länsimaassa niin suoraan yhteyteen valtiojohdon kanssa kuin Suomessa. Rusi väittää presidentti Mauno Koiviston sekä pääministeri Kalevi Sorsan toimien näyttäytyvän järkeviltä KGB:n ohjeiden kautta. Koiviston luurangot Rusi työskenteli aikanaan presidentti Martti Ahtisaaren kabinetissa neuvonantajana. Rusi kirjoittaa kirjansa alkusanoissa, että yksi vaikuttava tekijä kirjan taustalla oli halua selvittää, jäikö Ahtisaaren edeltäjältä Koivistolta luurankoja kaappeihin. – Aineistoon oli tietenkin voinut tutustua jo moni muukin alan harrastaja, mutta entisenä tasavallan presidentin neuvonantajana asialla oli minulle myös erityistä merkitystä. Oliko Koivistolla luurankoja, joista tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren ja hänen kabinettinsa olisi tullut saada tietoja, Rusi kirjoittaa. Samalla Rusi nostaa yhdeksi keskeiseksi henkilöksi presidentti Koiviston kansliapäällikkö Jaakko Kalelan, joka jatkoi tehtävässään Ahtisaaren ja Tarja Halosen kausilla. – Kansliapäällikkönä jatkanut Jaakko Kalela oli eräänlainen Koiviston kauden tietopankki, mutta hän ei holviaan avannut Ahtisaaren kabinetille, ellei tipoittain niistä jakanut tietoa Ahtisaarelle. – Kalelasta kehkeytyi jo vuodesta 1973 alkaneen kansliauransa aikana varhain KGB:n ”operatiivinen resurssi”, kuten tutkimuksessa on arvioitu hänen asemaansa KGB:n järjestelmässä. Kalela piti säännöllisesti yhteyttä KGB:n everstiluutnantti Albert Kozloviin, joka oli Suomessa 1972–77, jolloin hänestä oli tehty 55 Supon valvontailmoitusta. Rusi kirjoittaa, että Kalela oli merkitty viimeistään vuonna 1975 KGB:n Helsingin asemalla "operatiiviseksi resurssiksi". Tästä ei tule Rusin mukaan vetää johtopäätöstä, että hän olisi KGB:n värväämä agentti. – Kalelan tapa toimia sekä presidentin kehotuksesta KGB:n kontaktina ja näin saatujen viestien tulkkina että Sorsan tarpeista käsin SDP:n etäispäätteenä presidentin kansliassa selittää myös, miksi Koivisto nimitti hänet ulkopoliittisen erityisavustajan ja kansliapäällikön kaksoisvirkaan seuraavana vuonna; tässä tehtävässä hän pysyi aina vuoteen 2005. Monilla suomalaisilla oli hyvät Kremlin-suhteet, mutta painoarvoltaan Kalela oli ”kovalla työllä” hankkinut poikkeuksellisen luottamukselliset yhteydet tullessaan kansliapäälliköksi. Kansliapäällikkö Jaakko Kalela palveli sekä presidentti Mauno Koiviston että presidentti Urho Kekkosen aikana. Hän jatkoi tehtävässään vuoteen 2005 asti.Kansliapäällikkö Jaakko Kalela palveli sekä presidentti Mauno Koiviston että presidentti Urho Kekkosen aikana. Hän jatkoi tehtävässään vuoteen 2005 asti. Kansliapäällikkö Jaakko Kalela palveli sekä presidentti Mauno Koiviston että presidentti Urho Kekkosen aikana. Hän jatkoi tehtävässään vuoteen 2005 asti. IL-ARKISTO Koivisto ei lämmennyt arkistojen avaamiselle Rusi käy kirjassaan läpi lukuisia tapauksia, joissa Suomea pyrittiin Neuvostoliiton suunnalta pitämään erossa Natosta ja integroitumasta liialti länteen. Rusin mukaan on selvää, että Venäjän federaation ulkomaantiedustelu jatkoi KGB:n työtä ”ilman merkittävää heikentymistä”. Kirjassa kuvataan kuinka Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjän presidentti Boris Jeltsin ehdotti Koivistolle yhteistyötä KGB:n arkistojen avautuessa. Jeltsin oli saanut haltuunsa Neuvostoliiton pääsihteerin arkistot. – Vilkaisin paria niistä ja hiukseni nousivat pystyyn. Ne olivat rikosten mappeja. Entisen NL:n tekemiä. Nyt välittäminen loppuu. Annoin mapit arkistomme johtajalle. Kukaan ei ole avannut näitä mappeja. Ottakaa kopiot. Olemme valmiit aloittamaan yhteistyön Suomen kanssa, Jeltsin ilmoitti Koivistolle. Rusin mukaan Koivisto jätti tarttumatta tarjoukseen. Kesällä 1992 Venäjän perustuslakituomioistuin käsitteli NKP:n arkistoja ja samalla esiin tuli suomalaisia nimiä, joista tunnetuimpana Kalevi Sorsa. –  Tuomioistuimen todistajana toiminut Anatoli Smirnov totesi NL:n yrittäneen sovjetisoida Suomen. Smirnov toimi NKP:n keskuskomitean työntekijänä 1986–1991, jolloin hän pääsi käsiksi Suomea koskeviin arkistoihin, Rusi kirjoittaa. Kalela: kuului toimenkuvaani Iltalehti tavoitti entisen kansliapäällikkö Jaakko Kalelan. Hän ei ole lukenut Rusin kirjaa, mutta kommentoi kirjan pääväitteitä. Kalelan mukaan KGB hoiti Suomessa pitkälti Neuvostoliiton korkeimman johdon kansainväliset suhteet. – Kun tulin presidentin kansliaan, silloin Kozlov otti yhteyttä jossain lähetystön vastaanotolla ja ehdotti tapaamista, jolloin kysyin presidentti Kekkoselta miten tähän pitää suhtautua. Hän (Kekkonen) sanoi, että se kuuluu toimenkuvaani ja meidän pitää olla kuulolla, Kalela sanoo. Kalelan mukaan yhteydenpito jatkui ja hän raportoi siitä. Raportit löytyvät Kekkosen ja Koiviston arkistoista. Näitä raportteja ja muistioita käytetään runsaasti myös Rusin kirjan lähteenä. – Siinä (yhteydenpidossa) ei ole tämän päivän kannalta mitään salaista eikä kummallisempaa. Se ei ollut täysin ongelmatonta, kun tämä mainittu organisaatio (KGB) hoiti erilaisia tehtäviä, mutta yksi näistä oli, että Suomen presidenttien suhteet Neuvostoliiton korkeimpaan johtoon tapahtuivat sen organisaation kautta. Kalela arvelee käytänteen syntyneen jo ennen toista maailmansotaa. Päätös ulkoistaa yhteydenpito KGB:lle on Kalelan mukaan tehty Stalinin aikana. – Sen tähden presidentit seurustelivat näiden lähetystöpeitteellä olevien agenttien kanssa ja sama koski minua, joka olin presidentin kansliassa neuvonantajana, Kalela sanoo. Menettely pysyi voimassa Kalelan mukaan aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka vuoteen 1991. – Silloin Koivisto ilmoitti täältä pois lähtevälle KGB:n residentille, että nyt tämä suhde loppuu, Kalela sanoo. Miten pitkälle Neuvostoliitto pääsi tätä kautta vaikuttamaan Suomen poliittisiin linjavetoihin? – Ei sen kummemmin. Se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla suurlähettiläs, joka olisi hoitanut näitä (yhteydenpitoa) tai lähetystön normaalit diplomaatit. Sillä olisi ollut täsmälleen sama vaikutus. Ei tämä organisaatio sellaisenaan tuonut siihen mitään erikoista, Kalela sanoo.