tiistai 4. huhtikuuta 2023
Antti Ronkaisen pohdintaa vaalituloksesta
Punavihreät syyttävät vaalitappiostaan demareita, vaikka kansa tahtoi muutosta punavihreään politiikkaan
4.4.2023
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.
Eduskuntavaalit on käyty ja oikeisto voitti. Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus nousi 6,4 prosenttiyksikköä, ja vaikka keskusta, Rkp ja kristillisdemokraatit laskettaisiin mukaan, nousua on edelleen neljä prosenttiyksikköä.
Sdp kasvatti kannatustaan pääministeripuolueena ensimmäistä kertaa 20 vuoteen ja sai kolme kansanedustajaa lisää samalla kun vihreät ja vasemmistoliitto menettivät 12 kansanedustajaa. Ilman taktista äänestämistä punavihreiden tappio olisi ollut muutaman kansanedustajapaikan pienempi, mutta kokonaisuudessaan vasemmistoblokki hävisi vaalit: Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannatus putosi 3,4 prosenttiyksikköä. Pulinat pois.
Punavihreiden tappiota tulee etsiä taktisen äänestyksen sijaan kampanjoinnista. Sdp asettui kulttuurisodissa vastavoimaksi perussuomalaisille, eivätkä punavihreät voineet kuin seurata perässä. Talouspolitiikassa Sdp hyökkäsi kokoomusta vastaan ja meni pääministeripuolueena vasemmalta ohi vasemmistoliitosta. Vihreille ja vasemmistoliitolle jäi statistin rooli Sanna Marinin vetämässä kampanjassa kokoomusta ja perussuomalaisia vastaan, vaikka niiden olisi tullut esiintyä demareitakin radikaalimpina vaihtoehtoina, jotka kirittävät demarien talous- ja ilmastopolitiikkaa.
Lisäksi vihreiden alamäki oli alkanut jo kuntavaaleista, eikä se oikein koskaan löytänyt paikkaansa hallituksessa. Vihreiden olisi tullut jo hallitusneuvotteluissa valita elinkeinoministerin salkku, jos se olisi halunnut tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Vihreiden ainoa hyötyjä taitaakin olla ensi vuoden presidentinvaaleihin valmistautuva Pekka Haavisto.
Vasemmisto hävisi vaalit myös sisällöllisesti. Vaalien melkeinpä ainoa vaaliteema oli valtiovarainministeriön (VM) kehystämä kuuden miljardin sopeutustarve. Vaikka leikkauksista ja veronkorotuksista väiteltiin, sopeutustarvetta eivät lopulta kyseenalaistaneet sen enempää puolueet kuin mediakaan. Debatti ei yltänyt VM:n asettamiin talouspolitiikan ongelmiin (julkinen velka) ja päämääriin (budjettitasapaino), mikä ilmentää, että talouskurin paradigma elää ja voi edelleen hyvin Suomessa.
Lisäksi asennetutkimusten perusteella kansalaisia huolestutti ennen kaikkea julkisvelka, eivätkä esimerkiksi ilmastonmuutos, energiakriisi, EU:n asema suurvaltapelissä, Ukrainan sota tai ylipäätään geopoliittinen myllerrys nousseet oikeastaan mitenkään vaaliagendalle. Huomioiden, että jo edellisessä eduskunnassa oli oikeiston enemmistö (jos keskusta lasketaan porvaripuolueeksi), koronapandemian jälkeen saattoikin muodostua illuusio vasemmiston kokoaan suuremmasta vallasta ja talouskurin murtumisesta.
Näissä asetelmissa kokoomuksen ja perussuomalaisten esittämä kritiikki Marinin hallituksen velkaantumisesta oli lopulta helppo ja toimiva strategia. Vaalitulos ilmentääkin vastalausetta edellisen hallituksen harjoittamalle politiikalle.
Viimeinen naula vasemmistoblokin arkkuun oli keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ilmoitus, ettei se jatka enää Marinin hallituksessa. Tämä löi entisestään kiilaa punavihreän blokin sisään ja lisäsi kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakentuvan porvarihallituksen todennäköisyyttä.
Vaalien poliittisesti merkittävimpiä tuloksia kuitenkin oli, että perusporvarihallitus on mahdollinen myös ilman keskustaa. Näin kuninkaantekijäksi muodostuukin Suomen ruotsalainen kansanpuolue Rkp, joka voi vapaasti ulosmitata Petteri Orpon ja Riikka Purran vaalivoittoja.
Hauskimman heiton on toistaiseksi esittänyt HS:n politiikan toimittaja Marko Junkkari, jonka mukaan Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson voisi vaatia itselleen porvarihallituksen pääministeriyttä. Leikki sikseen – talouspolitiikasta tuskin tulee porvariblokissa ongelmaa, mutta ainakin perussuomalaisten on löysennettävä maahanmuuttolinjaansa, koska Rkp ei mene hallitukseen, joka tekee ”perussuomalaista politiikkaa”.
Lisäksi kokoomuksen on arvioitava, voiko perussuomalaisten kanssa harjoittaa sellaista ilmastopolitiikkaa, jolla päästään uskottavasti kohti vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoitetta, josta kiinnipitämisen kokoomus on ilmoittanut kynnyskysymyksekseen. Myös työmarkkinapomot ovat ilmaisseet huolensa perussuomalaisten nihkeästä suhtautumisesta työperäiseen maahanmuuttoon ja ilmastotoimiin. Jos alkaa näyttää, että EU-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikka alkavat mennä liian hulinaksi perussuomalaisten kanssa, kokoomus voi edelleen katsoa sinipunaiseen hallitukseen sillä edellytyksellä, että se on valmis tulemaan demareita vastaan julkisen talouden sopeutustarpeessa.
Jos Suomeen tulisi vaalituloksen mukainen kokoomuksen, perussuomalaisten, Rkp:n ja kristillisdemokraattien hallitus, mielenkiintoista olisikin, minkälaisena Marinin hallituksen vasemmistoblokin yhteistyö jatkuisi oppositiossa. Marin voisi hyvin jatkaa oppositiojohtajana perussuomalaisten ja kokoomusten arvostelua. Suosio olisi taattu, jos hallitus alkaisi hakea julkisen talouden tasapainoa leikkauspainotteisesti eläkkeistä, terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta tai varsinkin jos se puuttuisi yleissitoviin työehtosopimuksiin, lakko-oikeuksiin ja laittaisi ay-liikkeen verolle. Sdp voi kuitenkin olla ongelmissa, jos Marin jättäisi puheenjohtajuuden.
Toinen kysymys on, millä tavoin vasemmistoliitto ja Sdp ylipäätään eroavat toisistaan, kun demarit ovat Marinin johdolla menneet vasemmalle. Mikä on ylipäätään vasemmistoliiton tarkoitus Nato-Suomessa? Vasemmistoliitto näyttäisi edustavan koko ajan selvemmin korkeastikoulutettua keskiluokkaa ja kulttuuriväkeä, joka ajaa vähemmistön asioita.
Perussuomalaiset on esimerkiksi jo paljon vasemmistoliittoa suositumpi puolue Teollisuusliiton jäsenten keskuudessa. Vaalitulos osoitti, kuinka brutaalisti vaalitapa kohtelee alle kahdeksan prosentin puolueita, joten vasemmistossa olisi pohdittava, keitä puolue ylipäätään haluaa puhutella ja vaatiiko se duunareilta liikaa.
Vihreiden ongelma alkaa olla, että heidän on vaikeaa löytää paikkaansa alituisesti ”ei vasemmalla eikä oikealla vaan edellä” olevana ympäristöpuolueena. Ensimmäisten itseruoskintojen perusteella puolue olisi suuntaamassa vasemmistohallituksen jälkeen Osmo Soininvaaran jalanjäljissä oikeistoliberaalimpaan pro market -suuntaan, esimerkiksi Atte Harjanteen vetämänä.
Ja jos Suomeen tulisi perusporvarihallitus ilman keskustaa, puolue päätyisi Marinin hallituksesta oppositioon vihaamansa vasemmistoblokin kanssa, johon se koetti tehdä pesäeroa koko hallituskauden ajan. Kuinka hyvin oikeistohallituksen kritisointi oppositiossa yhdessä punavihreiden kanssa edistäisi puolueen kadonneen identiteetin löytymistä? Oletettavaa onkin, että kepu näkisi mieluummin kokoomuksen ja demarien varaan rakentuvan ”vihan hallituksen” kuin ideologisesti yhtenäisemmän perusporvarihallituksen.
Presidentti Sauli Niinistö vetosi ed
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!