Pekka Ervasti Säätytalon neuvotteluista

Hallitusneuvottelut alkavat muistuttaa pohjoisten savotoiden ikiaikaista korttipeliä tuppea Tiimipeliä jossa sooloillaan, takapirut kuiskuttavat korvissa, kaikki on loogista mutta sekavaa, Pekka Ervasti vertailee hallitusneuvotteluita ja tuppea kolumnissaan. |Politiikka7.6.202322:00 Kolumni Pekka Ervasti Mikä siellä Säätytalolla maksaa? Äijät ja rouvat ovat sutineet hallitusohjelman ympärillä viikkotolkulla, eikä valmista näytä tulevan. Päinvastoin! Välillä tuntuu, että romahdetaan takaisin alkupisteeseen. ”Tämä ei ole mikään nopeuslaji”, taisi etanalauman johtaja Petteri Orpo (kok.) murjaista viikon alussa, kun neuvottelijat taas laahustivat Suomen kauneimpaa portaikkoa toisen kerroksen jaarittelupöytiin. Eipä tosiaan ole formulameininkiä. Kiitos tiedosta! Temponsa ja toimintamallinsa puolesta hallitusneuvottelut alkavat muistuttaa yhä enemmän pohjoisten savotoiden ikiaikaista korttipeliä tuppea. Metsurit takoivat repalaisia pahvilappuja kuhmuisella pöydällä petromaxin kiilussa joskus yökausia – eikä valmista tuntunut tulevan koskaan. Ilma oli sakeana kiroilua, luimistelua, bluffia, satunnaisia liittolaissuhteita ja monimutkaisia laskutoimituksia, joista ei ota selvää kirjanoppinut lentojätkäkään. Ja kaikkitietäviä takapiruja roikkui pöydän ympärillä kuin konsultteja ja mediaa Säätytalon naulakossa. Tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä omalle porukalle. Kuulostaako tutulta? Etelän jonneille kerrottakoon, että tuppi on neljän hengen korttipeli, jonka säännöt eivät ole aivan yksinkertaiset ja lopputulos voi kääntyä päälaelleen yhdellä jaolla. Hävinneiden ylle lankeaa ikuinen häpeä, joka seuraa hamaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Tuppeenkin osallistuu neljä osapuolta aivan kuten nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa. Kaksi pelaa samassa tiimissä, mutta sooloillakin saa. Tämäkin tangeeraa ainakin jälkimmäisen ominaisuuden puolesta Säätytalon strategiapeliin. Tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä omalle porukalle. Kuulostaako tutulta? Kun 42 pistettä on kasassa, joukkue on voittanut ja vastustaja tupessa, ahtaimmassa rakosessa, missä puukkoa pidetään. Ei ollut tuiki tavatonta, että hävinnyt osapuoli häipyi kämpältä häntä koipien välissä ja hiihti kotitorpalle vaikka yötä myöten. Paikallislehteen saattoi joku piruillessaan pistää ilmoituksen: Santeri on tupessa. Poliittinen kuolema on pientä sen häpeän rinnalla, mitä tuppeen joutuminen merkitsee. Olen pelannut tuppea pikkupojasta, mutta vieläkään en ihan satavarmasti osaa kertoa, miten pisteet lasketaan. Välillä pelataan ramia, jolloin eteensä pitää kerätä mahdollisimman paljon voitettuja korttikasoja ja välissä nuloa, jolloin niitä pitää välttää. Jos pelaaja ei pysty vastaamaan huutonsa, tiimin pisteet nollataan ja kaikki alkaa alusta. Loogista mutta sekavaa. Aivan kuten Säätytalolla. Kirjoittaja on politiikan toimittaja.