Keskisarja asialinjalla

Teemu Keski­sarjan kolumni: Sanan­va­pautta ei uhkaa maalitus vaan paalitus ! Historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) kirjoittaa sananvapaudesta, sensuurista ja mediakritiikistä. Ilta-Sanomissa (19.7.) ”mediavaikuttajat peräänkuuluttavat perusteluita poliitikkojen mediakritiikille”. Peräänkuulutus kajahtaa päätoimittajain ja journalistien yhdistyksistä sekä Julkisen sanan neuvostosta. Vihapuhe ja ”maalitus” vaarantavat heikäläisten sananvapauden sekä rahvaan luottamuksen uutisiin. Jessus sentään. Täältä pesee mediakritiikin perusteluja – jos annatte niille pikkasenkaan palstatilaa! ”Kohujen” kesänä 2023 olen turhaan tuputtanut valtalehtiin kolumnia, pakinaa, artikkelia, oikaisua, vastinetta… Eivät mene läpi. Toki tekstini saattavat olla julkaisukelvottomia, mutta puoli vuotta sitten ne eivät olleet. Lukeuduin maan kysytyimpiin skribentteihin, jolle laajalevikkiset lehdet maksoivat 400–500 euroa liuskalta. Persukaapista ulos astuminen pöyristytti entiset julkaisijani. Vaalikarenssi tuli ja meni. Sen jälkeenkin vastuullinen lehdistö harjoittelee teemuiluun nollatoleranssia. Vaikka halpuutan kyhäelmäni ilmaisiksi, julkaisukynnys on ylittämätön, epäpoliittisissakin aiheissa. Mikäpä siinä. Pöytälaatikko tyhjenee aina johonkin tuuttiin. En suinkaan surkuttele kohteluani. Kansaedustajana olen onnekas paskiainen. Palkka juoksee suunpieksännästä. Turpa ei tukkeudu täysistunnon puhujakorokkeella. Pintajulkisuutta pursuaa enemmän kuin pieni sieluni sietää. Mietin vaan kuviota tavallisempien kirjoittelijapulliaisten kannalta. Todellinen tai luuloteltu ”radikalisoituminen” tuhoaa heidän journalistiuransa. Epäilen syrjintää rakenteelliseksi. Liekö ainuttakaan julkipersua edes urheilusivujen esimiehenä. Hesari, Yle ja iltapäivälehdet tuskin takaavat ”rasistien” ja ”äärioikeistolaisten” työhyvinvointia viimeistä piirtoa myöten. Lehtimiehet, anteeksi lehtihenkilöt, arvostavat itseään demokratian riippumattomina airuina ja vallan vahtikoirina. He tuohtuvat, jos vahdattava kehtaa kutsua höpöjuttua höpöjutuksi. Ammattiylpeyden kuplassa on vaikea tajuta, että joku pitää mielenvikaisena piiloviestien metsästystä Kirkkonummen mäyränkoloissa ja Naantalin auringossa. Sympatiaa satelee ”maalituksen” uhreille, sankaritoimittajille. Ilkeät viestit eivät ketään vaienna. Maalitusporu toimii tehokkaana äänenvahvistimena. Maalitusta todellisempi suukapula on paalitus. Pahan paalin heinämies tai -nainen ei saa talikkoa omaan käteen vaikka kuinka heiluu, hän silppuuntuu heinäsuovaan. Vähänpä ovat ”mediavaikuttajat” pyydelleet anteeksi viimevuotista Rydman-silppuriaan. Kuten sanottu, minulla pyyhkii hyvin, en kaipaa Pelastakaa Teemun julkaisukanavat -kampanjaa. Mielelläni kuuntelisin paalitettujen media-ammattilaisten kivuliaampia kokemuksia. Niitä on takuulla olemassa. Vanhan liiton reportterit eivät luontojaan aja ”rasisiminvastaisia” hömpötyksiä. ”Eettiset ohjeet” ja sateenkaaridogmit pidättelevät kyniä, näppäimistöjä ja kielenkantimia. Vihainen järkipuhe ei mahdu mediatalon paaliin. Se sensuroituu, itsesensuroituu, aivopeseytyy pois ”vihapuheena”. Algoritmien inhokkiaiheissa sananvapauden korvaa sananvakaus. Päätoimittajapaaliin vielä loppukysäisy. Alaisenne louhivat viikkotolkulla somen uumenista poliitikkojen ammoisia tykkäyksiä ja linkityksiä, jotka liittyivät esimerkiksi väestönvaihtoon. Kun sana noin kuumotti, miksi ette julkaisseet kirjoitusta, jossa hallituspuolueen kansanedustaja ja Pro Finlandia -palkittu tieteilijä sitä selitti? TEEMU KESKISARJA