Porin Siioninvirsiseuroissa

Tänään saatiin tarjota neuvoskahvit Porin Siioninvirsiseuroissa. Sain myös käyttää puheenvuoron, jonka aloitin tarkastellen elämämme kokonaisuutta lainaten Fredrik Wislöffin ajatuksia, sitten jatkoi: Ja nyt kirkkovuoden kulun myötä elämme Pääsiäisen jälkeistä aikaa ja sunnuntaiden aiheina on ollut miten Herra on minun Hyvä paimeneni, viime pyhänä oli aiheena Jumalan kansan koti-ikävä ja ensi sunnuntaina taivaan kansalaisena maailmassa. Näin Pääsiäisen, Kristuksen kuoleman kukistaneen ylösnousemuksen jälkeen pyhä pyhältä saamme vakuutuksen siitä turvallisuudesta ja suuresta lahjasta, jonka vain Jeesus voi seuraajilleen antaa. Viime sunnuntain tuttuakin tutummassa evankeliumissa, jonka aina siunaustilaisuuksissa luen: Jeesuksen jäähyväispuheessa Hän itse heti alussa sanoo: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa monta huonetta ja sitten kertoo menevänsä pois, mutta palaavansa ja noutava seuraajansa luokseen. Näin meidänkin ajallinen elämämme on lyhyt, vaikkemme aina sitä ymmärräkään, ja vaikka Psalmin 103 sanatkin ovat meille tuttuakin tutummat: Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. - Kahden päivän päästä vietetään 37.kerran kansallista veteraanipäivää ja sotiemme päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Mutta nämäkin vuodet ovat kuluneet nopeasti ja sotiemme veteraanitkin valtaosaltaan on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoon. Niinpä Psalminkirjoittajan kynä kertoo osuvasti, miten vuotemme päättyvät meiltä kuin huokaus ja miten meidän elinpäivämme ovat 70 v taikka enintään 80 v ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse niin kuin me lentäisimme pois. Ja siksi psalmista pyytääkin: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen. Tämän ajan kulumisen näemme myös omassa elämässämme, aika voi joskus tuntua pitkältäkin, mutta sittenkin sitä on vähän esim. rakkauden osoittamiseen: vuodenajat vaihtuvat ja elinvuotemme lisääntyvät. Vaikka kevääntulo onkin myöhästynyt alkuviikon lumisateiden viivästyttämänä, niin sittenkin kevät on koittamassa luonnon heräämisineen ja lintujen kevätpuuhineen ja äänineen. Vuosi tuntuu kuluvan lähes huomaamatta. Jatkuvasti tulee myös tuttujen ja omaistenkin kuolinsanomia ja näin ajallinen yhteydenpito on näin auttamattomasti ohitse. Sunnuntain lehdestä luen aina kuolinilmoitukset ja aina on myös monta itseäni nuorempaa. Jeesuksen opetuslasten oli vaikeaa ymmärtää Mestarinsa jäähyväispuhetta ja niinpä Tuomas kysyi, kuinka tuntisimme tien sinne, minne sinä menet: sillä heillä Golgatan ja Pääsiäisen tyhjä hauta olivat vielä kokematta. Meidän sen sijaan on paljon helpompi ymmärtää Jeesuksen puheen tarkoitus, koska elämme hänen ristiinnaulitsemisensa ja ylösnousemuksensa jälkeistä aikaa. Ja saamme Jeesuksen puheesta saman lohdutuksen kuin opetuslapsetkin: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ja näin tulee aikamme lyhyyden ja rakkautemme riittämättömyyden keskelle varma vakuutus Vapahtajamme meille tuomasta armosta ja syntiemme anteeksiantamuksesta. Saamme elää synnin ja armon tuntemisessa samanaikaisesti vanhurskaine ja syntisinä Jumalan lapsina. Luen vielä Aaro Hellaakosken runon: Olit likellä, Vapahtaja./ Nyt kauempana liet/ ja herkimmästäni jotain/ sinä mukanas veit ja viet.// Veit. Minne? Talteesi veitkö/ etten sitä halventais?/ Olen joskus hiljaa ja varron/ jos askeles kuulla sais,// jos olisit liki ja katsein/ läpi luitteni tunkisit/ ja, ellet löytäisi mitään,/ edes jotakin kylväisit.