keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Jari kolumni budjettikäsittelyistä

Täyttä asiaa, Satakunta hyvin esillä jakovaraa jaettaessa hallituspuolueiden kansanedustajien toimesta! Kansanedustaja Jari Koskela Kolumni Satakunnan Viikossa Politiikan vuosi huipentuu budjettikäsittelyissä Loppuvuosi on politiikassa kiireisintä aikaa, kun sekä valtuustoissa että eduskunnassa tehdään isoja päätöksiä tulevan vuoden talousarvioiden parissa. Nyt päätetään tulevan vuoden veroprosentit sekä siitä, mihin kaikkeen yhteisiä verovarojamme tässä julkisen talouden haastavassa tilanteessa käytetään. Kuntataloudessa on vielä paljon kysymysmerkkejä nykyhallitukselle perinnöiksi jätettyjen sote- sekä TE-uudistusten vuoksi. Eduskunnassa olen ollut alusta lähtien valtiovarainvaliokunnan jäsen, joten budjettikäsittelyt ovat tulleet tutuiksi. Valiokunta jakautuu pienempiin alajaostoihin, jotka ovat vastuussa talousarvioesitysten eri osa-alueista. Olen jäsenenä maatalousjaostossa sekä kunta- ja hyvinvointijaostossa. Etenkin jälkimmäinen on isotöinen, sillä sote-palvelut kattavat suurimman yksittäisen osan valtion rahankäytöstä. Maatalousjaoston tärkeys puolestaan on korostunut nyt, kun huoltovarmuus ja ruokaturva on tärkeämpää kuin aikoihin. Talousarviokäsittelyn aikana eduskunnalla on mahdollisuuksia tehdä hallituksen esitykseen pieniä muutoksia niin sanotun jakovaran kautta. Tänä vuonna jakovara on 50 miljoonaa, josta jaetaan rahoitusta erilaisiin liikennehankkeisiin, luontokohteisiin ja esimerkiksi museoille. Viime vuonna onnistuimme neuvottelemaan Satakunnalle varsin suuren osuuden jakovarasta. Satakunnan hallituspuolueiden edustajat ovat yleensä yhdessä pohtineet maakunnan kannalta oleellisia kohteita. Tämän vuoden neuvottelut ovat vielä kesken, mutta pyrimme hallituspuolueiden neuvottelijoiden kanssa löytämään parhaan mahdollisen kokonaisuuden. Vuoden 2025 talousarviota käsitellään eduskunnassa joulua edeltävällä viikolla. Käsittelyyn sisältyy joka vuosi satoja äänestyksiä, kun oppositiolla on omat muutosesityksensä. Niillä ei tietysti ole menestymismahdollisuuksia, mutta ne ovat tärkeä oppositiopolitiikan väline. Itsekin tein oppositiokautena useita muutosesityksiä, jotka luonnollisesti kaikki kaatuivat silloisten hallituspuolueiden äänillä. Kyllä se silloin tietysti harmitti, mutta politiikan pelisääntöjen mukaan toimitaan. Näillä kuulumisilla haluan toivottaa rauhallista loppuvuotta kaikille Satakunnan viikon lukijoille! Jari Koskela Kansanedustaja (ps)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!