Loma se kuuluu valtiovarainministerillekin

Kolumni Riikka Purra Avaan laatikon, joka on täynnä kirjoja, lehtiä, papereita. Työnnän p:n niin syvälle kasan alle kuin suinkin onnistuu, päällimmäiseksi ruokalehti, jota en ole edes avannut, laatikko kiinni. Yritän unohtaa, mitä juuri tein. Vapaus. Hermostuttaa vähän. Lähden kävelylle rantaan, meri välkkyy. Siitä tulisi kaunis kuva. Istun kalliolla ja seuraan hattaroita yllä, muurahaisia alla. Mitähän muurahaiset ajattelevat kirvoista? Kaupassa yritän muistella, mitä tarvitsen ja mitä haluan. Unohdan talouspaperin, mutta onhan laatikossa lautasliinoja. Teen ruokaa ja syön. Kävelen huoneesta toiseen katsellen ympärilleni. Onpa ihanan siistiä, vielä juhlien jälkeen. Yläkerran ikkunat voisi pestä. Teenkin sen heti. Olohuoneen lipastolle on kertynyt luettavaksi viisi kirjaa. Sovelluksessa olisi enemmän, mutta siitä en nyt tiedä. Otan päällimmäisen. Se kertoo New Yorkiin 1920-luvulla muuttaneesta ahkerasta suomalaisnaisesta. Luen heti puolet. Venyttelen. Mitäköhän älysormus sanoo, kun näin rentoilen? Yleensä se ehdottaa, että olen ottanut päiväunet, jos katson elokuvaa tai luen kirjaa. Välihetki. Mitä nyt kuuluu tehdä? Kädet hapuilevat jotakin tekemistä. Kävelen taas huoneesta toiseen. Viikkaan vähän vaatteita, kastelen kukkia. Istun nojatuoliin, oikean käden sormet naputtavat käsinojaan. Lähden pyöräilemään. Tavanomaisimman sijaan tarkistan keittiön ikkunasta: +17, tuulista, ota pitkähihainen varuiksi. Pyöräilen järvenrantaan. Vain yksi nainen koirineen kahlaamassa. Minusta on tullut arka uimaan julkisilla rannoilla. Kaikilla on kamera. Nyt kuitenkin pulahdan, ihanan raikasta, endorfiinit suutelevat sisälläni. Tekisi mieleni jakaa hetki pienille kuvapalleroille sovelluksessa, joka sitten sylkee sydämiä. Taivaallisen kaunis ilta. Jään puistoon istumaan. Ajattelen kokonaisia ajatuksia, tunnen kokonaisia tunteita. Voi miten rauhallista ja ihanaa! Tämä on minun hetkeni, minun elämäni. Energia virtaa tässä naisessa vapaasti, varpaista päälaelle. Tuntuu uinnin jälkeen niin hyvältä, että tekisi mieli itkeä. Onko tämä lomahuumaa? Kotona istun takapihalla. Linnunpöntössä on elämää. Siellä täällä kasvaa upeanvärisiä kukkia, joista kaikkia en muista millään edes kenenkään istuttaneen. Oi, siili, pitkästä aikaa! Kyllä siitä pitäisi video saada, mutta maltan. Seuraan suloisen piikkinuuskijan touhuja, kunnes se siirtyy pensaan alta seuraavaan pihaan. Sängyssä luen vielä 1930-luvun New Yorkista. Ennen nukahtamista päätän, että seuraavana päivänä katselen valokuva-albumeja lasten ensimmäisiltä vuosilta. Ja p pysyy laatikossa. Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.