keskiviikko 28. toukokuuta 2025
Laittomat ovat laittomia
Laittomasti maassa oleskelevien terveyspalvelujen rajoittaminen ei miellytä vihreitä – ministeri Kaisa Juuso: Suomalaisten verorahat on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisten palveluihin
28.05.2025
Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien palveluiden rajoittamisesta heijastelee vihreiden kansanedustajan Bella Forsgrénin mielestä empatian puutetta. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kuitenkin korostaa, että rajoitukset liittyvät ulkomaalaislainsäädännön laajempaan uudistukseen, jolla pyritään myös vähentämään laittomasti maassa oleskelevien aiheuttamia lieveilmiöitä, kuten rikollisuutta ja ihmisten hyväksikäyttöä.
Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden rajoittamisesta kiireelliseen hoitoon oli eduskunnan lähetekeskustelussa eilen. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso sanoi jo keskustelun aluksi, että on tärkeää, ettei sääntelyllä kannustettaisi ketään laittomaan oleskeluun Suomessa.
Kansanedustaja Miko Bergbom muistutti esitystä kritisoineelle vihervasemmistolle, että Suomen tehtävä ei ole toimia koko maailman sosiaalitoimistona.
– Laittomasti maassa oleville ei lähtökohtaisesti tule järjestää palveluita, vaan heille tulee järjestää lentolippu takaisin kotimaihinsa, Bergbom sanoi eduskunnassa.
Tarkoituksena vauhdittaa kotiinpaluuta
Keskustelu esityksestä jatkui eilen Ylen A-studiossa.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo, että lakiesityksessä on kyse kolmansien valtioiden kansalaisista, joille on annettu kielteinen päätös oleskeluun, eli heillä ei ole oikeutta olla maassa.
– Tarkoituksena on, että he pikimmiten poistuvat maasta omaan kotimaahansa. Hallituksen tavoitteena on muun ulkomaalaislainsäädännön tiukentamisen myötä samalla tiukentaa laittomasti maassa olevien terveyspalveluja.
Juuso huomautti, että kiireelliset palvelut turvataan myös jatkossa, mutta kiireettömiä palveluja ei enää kaikissa tilanteissa turvattaisi.
– Meillä ei ole valmiuksia pitkään, vuosia kestävään hoitoon sellaisille ihmisille, joilla ei ole laillista oikeutta oleskella Suomessa.
Sama tiukka linja monissa muissakin EU-maissa
Sekä Ylen A-studion juontaja että vieraana ollut vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén kutsuivat laittomasti maassa olevia ”paperittomiksi”.
Forsgrénin mukaan lakiesitys heijastelee ”empatian puutetta”.
Juuso kuitenkin huomautti, että esitys on linjassa monien muiden eurooppalaisten maiden kanssa.
– Esimerkiksi Saksassa ilman laillista oleskeluoikeutta olevilla on oikeus vain ensihoitoon, eli lähinnä ambulanssiin, ei muuhun.
– Jos edelleen jatkettaisiin laittomasti maassa olevien täällä oleskelun mahdollistamista, se johtaisi pidemmän päälle myös laittomuuden lieveilmiöihin, kuten varjoyhteiskuntaan, jossa ihmisillä on vaara joutua hyväksikäytetyiksi.
Hoitoon voi hakeutua myös omalla kustannuksella
Forsgrénin mukaan kustannuksia ei voi vähentää sillä, että hoitoon pääsyä heikennetään.
– Jos pääsee aikaisin hoitoon, ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Hallituksen esitys johtaa siihen, että avun piiriin ei päästä ajoissa ja kustannukset nousevat.
Perussuomalaiset on jo pitkään ajanut lakimuutoksia, joilla rajoitetaan laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten oikeutta saada terveydenhuollon palveluja suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
Juuso huomautti, että kyse on paitsi verorahoista, myös ulkomaalaislainsäädännön laajemmasta uudistuksesta, jolla pyritään vähentämään laittomasti maassa oleskelevien aiheuttamia lieveilmiöitä, kuten rikollisuutta ja pimeää työskentelyä.
– Suomalaisten verorahat on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisten terveyspalveluihin. Toisaalta myös omalla kustannuksellaan voi edelleen hakeutua kaikkiin terveyspalveluihin.
Suomen Uutiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!