Puutarhatöiden tekemisen aika on nyt parhaimmillaan omakotiasujilla. Mekin olemme puutarhaa kunnostelemassa eka kevättä muutettuamme kesällä vapautuneeseen mummulaan, jonka ympäristö ei enää vanhusten viime vuosina ole ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, vaikka niin kauan kuin voimia riitti, he hoitivat puutarhaa esimerkillisesti. Niinpä työtä riittäisi. Piha-alue on aika laaja.
Tänään yritin kaivaa sitä varten suunnitellulla raudalla voikukkia, koko juuren poissaanti on melko mahdotonta. Samoin varjopaikkoihin pesiytyneitä nokkosia olen yrittänyt kitkeä pois. Niillä myös on laajat juuret, jotka tosin menevät maan pinnassa, joten juuria on helpompi kiskoa irti, mutta kyllä niistäkin tahtoo aina jotain jäädä maahankin.
Ei turhaan naapurinmies sanonutkaan, että jos yrittäisi viljellä nokkosia ja voikukkia, niin sillä keinoin niistä pääsisi eroon, koska nyt ne leviävät itsellään, ja päinvastoin viljellyt kasvit eivät niinkään helposti menesty. Mutta pienessä perunapellossamme olivat nouseet näkyviin kevään ensimmäiset pienet perunantaimet.
Kevään merkkejä oli myös, kun sain olla kastamassa pienen tytön Viivi Annikan Kalaholman Lukkarinrannassa lähellä Kokemäenjokea Porin kaupungissa.
Runoilijamme ovat myös ylistäneet kevättä, jo 1700-luvulla elänyt Calamnius: Kevät keikkuen tuleepi, ilon kanssa ilmestyypi. V.A. Koskenniemi: Oi kevät, ihmehen ihme, sun tullessas maailma nuortuu nuoreks uudestaan, nuortuu ja voimakas on. Ja Eino Leino: Kylväkää, kylväkää, toukojen, toivojen aika on tää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!