Vähiin käy

Tänään sain kastaa Milo Matiaksen lähellä Raumantien motellia ja pitää messun Keski-Porin kirkossa. Enää on jäljellä viimeinen viikko työtehtävissä Keski-Porin vt. 3. kappalaisena päättyen Ruosniemen kirkon messuun 31.5. Sen jälkeen on yhdeksän kuukauden työrupeama lopussa. Vaikkei tämä aika ollutkaan pitempi, on erossa aina oma haikeutensa ja muistot jäävät.

Keski-Porin suuri seurakunta aikaisempien paljon pienempien jälkeen oli etukäteen tietysti vähän jännittäväkin, mutta työyhteisö kaikkineen osoittautui hyvin myönteiseksi. Lähimmät työkaverit -seitsemän pappia, naislehtori ja kolme kanttoria- olivat mitä mainiompia työkavereita ja yhteishenki kannustava. Aivan niin kuin eräs sanoi, että tänne on tultu tekemään töitä, eikä erottelemaan toisiamme eri uskonnäkemysten perusteella. Myöskin ulkoiset toimitilat todella mahtavasta Keski-Porin kirkosta ja sen uusista Suomen parhaisiin lukeutuvista uruista lähtien ovat parhaat mahdolliset. Urkutaide ja monet korkeatasoiset konsertit ovatkin Keski-Porille ominaisia. Kesäkuun ensimmäisellä viikollakin on kansainvälinen urkuviikko.

Näin Keski-Porin aika jää muistoihin todella myönteisenä kokemuksena. Vaikka eipä silti, samaa on sanottava molemmmista kirkkoherraseurakunnistanikin, niin Jämijärvestä kuin Jurvastakin.

Jämijärven voi lukea kuuluvaksi kotiseutuun Kankaanpään naapurina, jossa jo etukäteen tunsin paljon ihmisiä ja yhteys säilyy edelleen, olenhan usein kirkkoherran viikonloppuvapaiden tuuraajana. Siellä saimme asua järvenrantapappilassa, jossa lähiympäristössä ovat kaikki muut seurakunnan tilat: kirkko, seurakuntakoti, vanha pappila virastoineen ja hautausmaa. Myös pieni mutta kiinteä työntekijäjoukko muodosti hyvän työyhteisön lämpimällä yhteishengellä.

Etelä-Pohjanmaan Jurva tunnettuna tyylihuonekaluteollisuuden pitäjänä on kooltaan Jämijärven ja Keski-Porin väliltä. Se tietysti oli vieraampi, vaikka ei eteläpohjalaisuus sinällään outoakaan ollut. Olinhan kymmenen vuotta Lapualla keskustoimistoaan pitävän Herättäjä-Yhdistyksen matkapappina läntisessä Suomessa ja vaimonkin kotipaikka on Lapua. Kansanluonnehan on tietysti erilainen kuin meillä Satakunnassa. Pohjalaanen menee eikä meinaa ja sanoo suoraan ja on rehellinen. Paljon hyviä muistoja sieltäkin jäi ja jälkeenpäinkin on sielläkin saanut käydä tutuiksi tulleita tapaamassa.

Näin seurakuntayhteys on se joka kannattelee, ovat seurakunnat sitten vaikka kuinkakin erilaisia. Ja siksi kirkon palveluksen työ on kaikkialla samanlaista. Muutokset seuraavat toisiaan, kesäkuun alusta alkaa itselläni sijaisuuden hoito Noormarkun seurakunnassa. Mutta aina saamme muistaa, että aikamme tiimalasi kulkee kohden loppuaan, enemmin tai myöhemmin. Siionin virsi pukee sen sanoiksi: "Kuin matkamies nyt vaellan, käyn kohden kotiani. Jo aukee portti kuoleman, ja poistun polultani. Ah, auta, Herra Jumala, huutamaan apuun sinua, niin matka iloon päättyy."