Miten olisi, jos oppisimme kedon kukkien ja taivaan lintujen sanomaa. Silloin tyytyisimme kaikki vähempään emmekä olisi kyynärpäätaktiikalla syrjimässä toisia. Nykyisen laman aikana tätä tulisi vakavasti harkita.
Mutta näin ei näytä käyvän. Päinvastoin! Jo edellisen 90-luvun lopun talouden laskusuhdanteen aikana hyvinvointiyhteikuntamme rakenteita ruvettiin riisumaan. Arvoon arvaamattomaan nousseiden vapaiden markkinavoimien annettiin tehdä työtään ja uskottiin kaiken järjestyvän parhain päin. Niin silloin kuin nytkin taistellaan kansamme sosiaalisesta turvallisuudesta, sillä nykyinen talousjärjestelmä luo samanaikaisesti rikkautta ja köyhyyttä.
Yhtenä kuvaava aikamme esimerkkinä on valtion vetäytyminen 150 työttömien yhdistyksen rahoittamisesta. Otetaan pois niiltä, joilla ennestäänkin on vähemmän. Kankaanpäässä tämä on merkinnyt sitä, että kaupungin entisestäänkin pienentyneet järjestöille varaamat määrärahat jouduttuun suuntaamaan lähes yksiomaan työttömille, että heidän toimintansa voisi jatkua edes vapaaehtoiselta pohjalta. Talvikaudella jatkuu edelleen myös viikottainan työttömien itsensä järjestämä ruokailu seurakunnan avustamana seurakunnan tiloissa. Monet muut tärkeät yhdistykset jäivät avustuksetta.
Sananlaskujen kirjassa meitä opetetaan pyytämään: Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani leipää. Omassa elämässämme saisimme opetella kohtuutta, mutta valtion päättäjien tulisi myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta verovähennyksiä tms. suunnitellessaan. Kaikessa kuluttamisessamme meidän olisi löydettävä vapautus materialismin orjuudesta. Silloin meille monenlaisten huolten sitomille aineellisuuden palvojille avautuisi kedon kukkien ja taivaan lintujen sanoma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!