Kasteen armo

Kristillinen uskomme on lohdullista meille kaikille elämän kovassa taistelussa väsyneille, sillä kun kaikkialla muualla tulee niskaamme vaatimuksia vaatimusten päälle, meidän pitää olla sellaisia ja sellaisia ja tehdä sitä ja tätä ja tienata niin ja niin paljon, niin Kirkon Herra ei sano muuta kuin: Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille rauhan ja levon.

Tätä samaa kirkastaa meille huominenkin sunnuntai kertoessaan kasteen armosta. Armohan on Jumalan rakkautta, joka tulee osaksemme ilman mitään omaa ansioitamme tai mahdollisuuttamme. Ja juuri kaste ja nimenomaan lapsikaste on pelkästään lahjaa, itse kastettavalla ei ole siihen mitään osuutta, ehkä pikemminkin päinvastoin, kun kastehetkessä lapsi voi jopa itkeä, joskun pitempään, joskus lyhyemmän ajan, mutta se ei mitenkään tee kasteen arvoa huonommaksi. Kasteessa toimii Jeesus, Lasten Paras Ystävä, Hän ottaa lapsen omakseen.

Kristinopissa olemme kasteesta oppineet: Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamisen, vapauttaa kuoleman ja kaiken Pahan vallasta ja antaa iankkaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Ja tätä lahjaa meiltä ei voi riistää mikään, eivät suuret onnettomuudet, eivät toiset ihmiset aivan kuten vaikuttavassa joululaulussa "Taas kaikki kauniit muistot" vakuutetaan: Sitä milloinkaan ei viedä, ei riistetä sielustain. Näin Vapahtajamme, Jumalan Karitsan uhrin ansiosta meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomustemme anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.

Usein poikavauvaa kastaessani luen Jaakko Haavion runon, tyttövauvoille on sitten toinen runo.
Serafien laulu soi,/ Syttyy taivaallinen koi/ elon huomenhämärään/ ylle pienokaisen pään. //
Kasteen hohde hiuksillaan/ lapsi lähtee kulkemaan./ Alkaa elon koulutie;/ aamun koista päivään vie.// Nuorukainen kokee nyt/ kevätmyrskyt, epäilyt,/ Sydän etsii, aavistaa/ taivasta ja Jumalaa.// Vakaa miehuus ennättää,/ kiire työ ja hellesää./ Otsan hien kuivaten/ mies syö leivän, särpimen.// Vankka, tyyni, vapaa mies!/ Kärsimykseen kun käy ties,/ viittatie on viisauden/ sulle vastoinkäyminen.// Kasteen hohde hiuksillas,/ armon taival takanas,/ rukoile ja työtä tee,/ Polkus yhä valkenee.