Sunnuntain Hesarissa tarkasteltiin kansanedustajien kirjallista tuotantoa, jota on koottu omaksi osastokseen eduskunnan kirjastoon. Omassakin kirjastossani on useammankin edustajan kirjoja. Kerron tällä kerralla SMP:n kansanedustajien kirjoista ja myös muiden puolueesta kirjoittaneiden aikaansaannoksista.
Itse isä Veikko ehti kirjoittaa kolme muistelmakirjaa, jotka eivät olleetkaan niin kauhean järisyttäviä ja salaisuuksia paljastavia kuin olisi odottanut. Oli kuitenkin hyvä, että hänen elämäntyötään saatiin näin kansien väliin. Ensimmmäisenä ilmestyi 1987 Kulissien takaa, elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa. Toisena oli seuraavana vuonna yhdessä P-O.Väisäsen kanssa kirjoitettu Jälleenrakennuksen ihme ja kolmantena jälleen seuraavana vuonna Kekkosdiktatuurin vankina. Joka tapauksessa kirjoista saa hyvän kuvan Vennamon ainutlaatuisesta taistelusta demokratian ja pienen ihmisen puolesta ja hänen suorittamastaan jälleenrakennustyöstä. Viime vuonnahan tytär Meri kirjoitti jo aiemmin esittelemäni Lähikuvassa Veikko Vennamo.
Poika Pekkakin on selvitellyt joutumistaan eroamaan Postin pääjohtajan paikalta kirjassaan Pekka, posti ja Sonera. Ministeri Matti Aurahan menetti hermonsa Pekan osakekaupoista ja näin edessä oli ministerin ja myös Pekan erot täysin turhan takia. Pekkahan ei olisi ostanut tyhjää ilmaa Saksanmaalta, niin kuin hänen seuraajansa teki.
Veikko Vennamon adjutantti puoluesihteerinä toiminut koko kansan rakastama Eino Poutiainen sai kirjan pudottuaan eka kertaa yllättäen eduskunnasta hajotusvaaleissa 1972: Melkoisen kovaa leikkiä. Keväällä 1979 Eino palasi eduskuntaan ja sain tutustua lähemmin tähän aitoon lämminhenkiseen kansanmieheen, josta saman syksynä hänen äkillisen poismenonsa jälkeen teki Reijo Urpilainen kuvateoksen Eino Poutiaisen elämää sanoin ja kuvin.
Puolueen nousun alkuvaiheista kertoo kaksikin romaania. Toinen on Eero Tuomaalan Unohdettu kansa 1973 ja toinen Ossi Maalampin Kun alkoi asialinja 1971. Varsinkin jälkimmäinen pyrkii laittamaan niin Vennamoa kuin koko puoluettakin alta lipan siinä tietenkään onnistumatta. Samoilta ajoilta on Otavan kustantama eri tekijöiden kokoama pamfletti Unohdetun kansan siivellä v.1970 SMP:n suuren vaalivoiton ja 18 kansanedustajan saamisen jälkeen. Kirjan sisällön tietää jo nimen perusteella. Uuden eduskunnan smp-läiset kansanedustajat kokosivat samana vuonna parisataasivuisen teoksen Asialinjalla kooten yhteen SMP:n näkemyksiä.
Työllisyysministerinä toiminut Urpo Leppänen tilastotieteilijä ja valtiotieteen maisteri sekä puoluesihteerikin on saanut kaksikin elämäntyötänsä käsittelevää kirjasta, toinen 1985 Urpon urakat ja toinen Urpo Leppänen, hullu vai nero 1987, molemmat pehmytselkäisiä enkä ole kumpaakaan lukenut, lienenkö menettänyt mitään.
Eduskunnnassakin lyhyen aikaa ennen yllättävää poismenoansa vaikuttanut Suomen Uutisten päätoimittaja Reijo Enävaara on tehnyt toistaiseksi ainoan puolueen historian Unohdetun kansan puolesta SMP 20 vuotta vuonna 1979. V.1975 Enävaara yhdessä Urpo Leppäsen kanssa laati 35-sivuisen kirjasen Kansanvallan haudankaivajat. Samaa luokkaa on kirjanen Sosialisoidaanko Suomi.
Pieksämäeltä kansanedustajaksi tullut Pentti Skön oli armoitettu kansalaisten asioiden ajaja ja on saanut läpi lukemattomia eläkehakemuksia. Hän kirjoitti eduskunnasta pudottuaan Vallan kahdet kasvot 1988 luonnehtien suoraviivaisesti monia edustajatovereitaan, mm. minua. Jokaisen on paras lukea kuvaukset itse kirjasta.
Viimeisenä eli uusimpana joskaan ei heikoimpana on aiemmin esitelemäni Timo Soinin Maisterisjätkä, joka kestää myös kriittisenkin lukijan arvostelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!