Satakuntalaisuus

Kun tänään sain ajella täältä Satakunnan pohjoisosasta maakunnan eteläkolkkaan Säkylään seurakunnan luonnonkauniiseen Pihlavan leirikeskukseen, ei voinut kuin ihailla kaunista auringossa kylpevää lumihankien peittämää maisemaa. Jo pelkästään leirikeskuksesta aukeavat huikaisevat näkymät Pyhäjärven aavoille jääkenttien peittämille ulapoille.

Kun jo karun Kankaanpäänkin laulussa todetaan: Kaunis on Kankaanpää, sille ken ymmärtää kanervikkokankaiden kieltä, niin kauneus on todella katsojan silmissä ja näitä silmiä hiveleviä maisemia myös omassa maakunnassamme riittää yllin kyllin. Niitä kuvataan arvonsa tuntien 1950-luvulla julkaistussa lähes tuhatsivuisessa Meidän maa-kirjassa, jossa ulotetaan maakuntamme pitkälle Tampereen taa aina Pyynikin ja Kangasalan 200 metriin kohoaville harjuille.

Vuosien saatossa on karttunut muistoja ja tuttuja henkilökuvia kaikkialtakin maakuntamme kunnista. Säkylässä esim. olen Huovinrinteellä suorittanut varusmiespalveluni, Kokemäellä kilpaillut monet kerrat poikkeuksellisella 333 metriä mittaisella urheilukentän juoksuradalla, Euran, Harjavallan ja Kullaan kirkoissa saarnannut mainitakseni vain kulkureitin varrelle osuneita kuntia. Laviaan kytkeytyy muistoja jo lapsuuden ajoista lähtien. Ajoin näet Kullaan kautta Säkylään, menomatkan Euran ja paluumatkan Kokemäen kautta.

Meidän maa-kirjassa kerrotaan ansiokkaasti maakuntamme monipuolisuudesta: luonnosta, elinkeinoelämästä, kulttuurista, kaupungeista, kansasta, historiasta. Näin Satakunta ansaitsee olemassaolonsa, eduskunnan täysi-istuntosalia kiertävissä ornamenteissakin on kuvattu yhdeksän perinteisen maakunnan vaakunat joukossa tietysti Satakunna karhu.

Itselläni on kunnia kuulua 16. sukupolven edustajana Savo-Honkakoski-sukuun, jonka ensimmäinen Satakuntaan tullut Savon talon isäntä Erkki Larsin poika muutti Pomarkkuun v. 1604. Näin pitkälle siis omat juureni ulottuvat Satakuntaan. Pomarkusta Siikaisiin ja sieltä Kankaanpäähän ovat sukujuuret kulkeneet. Olen siis satakuntalainen ja kankaanpääläinen!