lauantai 29. elokuuta 2015

Evakkotieltä nyt lopulliselle kotitielle

Tänään saimme olla 85-vuotiaan Kirvun Mertjärveltä syntyisin olleen perheenäidin ja maatalon emännän siunaustilaisuudessa. Hänen kahdella lapsellaan on neljä lastenlasta ja heillä edelleen neljä lastenlastenlasta.

Oheisen laulun Laps olen kauniin köyhän Karjalan esitti muistotilaisuudessa kanttori Marita Raikaslehto. Lauloimme myös poisnukkuneen lempivirsiä, esim. Sortavalasta kotoisin olevan sävelmän Koska valaissee kointähtönen ja toisenkin samoin myös Siionin virsissä olevan Maat, metsät hiljenneinä kiittävät Jumalaa.

Siunauspuheessani sain lainata myös heimoveljemme Lydia Koidulan ihanaa runoa Äidin sydän: Muut korvas aika minkä vei - sydäntä äidin konsaan ei. Samoin Aaro Hellaakosken runoa: Sota, julmasti leikkasit./ Mutta paljosta puhdistit,/ riisuit sieluni paljaammaksi-/ aivanko alastomaksi?

Vainajamme joutui perheensä kanssa evakkotielle nuorena alle rippikouluiän, ja niin sieluun jäi lähtemättömät jäljet koko elämän ajaksi. Nöyrän kulkijan matka on nyt päättynyt hyvin, niin kuin virressäkin veisasimme: "Et Herra väsy auttamaan" ja "On turva lapsellasi vain laupeudessasi. Näin sulje minut helmaasi."

Olen saanut toimia perheen mukana iloissa ja suruissa, siunannut sekä sodan käyneen puolison että 48-vuotiaana kuolleen pojan ja olla kastamassa esimerkiksi pojan kaksoistyttäret.

Lämpimät ja kiitolliset muistot jäivät elämään mielissämme voimakasta kieltään!
Näytä lisää
Raita Karpo - Laps olen Karjalan (1977) Sävel ja sanat: Aili Runne Levytetty: 1977 Anna Mutanen levytti tämän laulun ensimmäisenä vuonna 1965 ja sen jälkeen

perjantai 28. elokuuta 2015

Talkootyö lopetetaan

Vuosikaudet on talkootyötä tehty, tuntuu käsittämättömältä tämä uusi tiehallintoviranomaisten vaatima koulutus ja maksullinen lupa tehtävään, vaikka nykyhallituksen ohjelmassa nimenomaan pyritään poistamaan tarpeetonta säädösviidakkoa. Tievarsiroskien kerääminen rinnastetaan tiellä kävelemiseen, joka edelleen on jokamiehen oikeus eikä siihen voida asettaa rajoituksia, mutta aurakeppien poisto ja pystytys vaatii työturvallisuuskortin ja sen hankkiminen on täysin ylivoimaista seuroille ja nähdäkseni myös tarpeetonta, koska mitään vaaratilanteita ei ole syntynyt. On riittänyt, että porukan johtajalla on ollut luvat kunnossa. Näillä vaateilla tapetaan talkoohenki ja vaikeutetaan seurojen rahanhankintaa.

 Asiasta on tehtävä vähintään eduskuntakysymys eduskunnan nyt viikon päästä aloittaessa syyskautensa.

torstai 27. elokuuta 2015

Kuntoradat kunnossa

Kankaanpään kuntoilureitit niin kesällä kuin talvella ladut ovat ensiluokkaisessa kunnossa. Niinpä liikuntakeskuksen ulkoilureitti on juuri niitetty kahteen kertaan tosi leveälti reunoilta niin, että meille allergisille haitalliset pujotkin on melkein saatu poistettua. Kiitettävää toimintaa liikuntakeskuksen väeltä.

Ei mikään ole niin halpaa ja tehokasta liikkumista ja myös liikuntapaikkojen ylläpitämistä kuin juuri ulkoilureitit. Ja niitä voivat kaikki käyttää. Myös jopa liikuntarajoitteiset, koska lyhyin reitti on päällystetty niin kovaksi, että sen pääsee kiertämään pyörätuolillakin.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Tero pelasti taas Suomen mitalikannan


MM-kisojen ainut mitali Suomeen tuli niin kuin toivottiin keihäsmiesten tuomisina. Hirmutasoisessa kisassa Tero Pitkämäki otti pronssimitalin, arvokisojen seitsemännen mitalinsa, MM-kisoista hänen on kaikkia kolmenvärisiä mitaleita. Antti Ruuskanen kiskaisi samoin komeasti
viidenneksi. Paljon muuta ei enää ole odotettavissa Suomelle, on se maailman taso niin kivenkovaa jokaisessa lajissa. Moukarin kuudes sija oli iloinen yllätys, kuvaa ehkä sitä, etteivät mörssärit kisojen lähellä uskalla käyttää mömmöjään.
Päivän toinen nimi oli Olli Immonen, viime kauden nuorin kansanedustaja, vieläkin alle 30-vuotias vastustajien nostaman kohun keskipisteeksi noussut oululainen. Hän yllätti ilmoittamalla parin kuukauden irtisanoutumisella perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Näin ryhmä kaikessa rauhassa saa puida Immosen kohun nostattanutta kirjoitusta, jossa kuitenkaan poliisi ei ole nähnyt mitään rikokseen viittaavaa!

tiistai 25. elokuuta 2015

Joko asiat etenevät

Helsingin reissu taas takanapäin. Tänään käytiin uuden sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän puheilla samassa asiassa, johon jo ministeri Paula Risikko laittoi vauhtia. Mutta valitettavasti ministerit vaihtuvat virkamiehet pysyvät ja voi vain arvata kumpi
taho asioiden valmistelussa lopulta vie voiton.

Toivotaan Hannan tarttuvan nyt tähän koko sairaalalaitoksemme toimintaan tuovaan säästömahdollisuuteen, kun happigeneraattoreilla tuotettu happi saataisiin myös Suomessa Fimean sitkeästä vastustuksesta huolimatta toimintaan kalliiden kaasupullojen hapen tilalle, niin kuin jo on monissa EU-maissa. Hallitusohjelmassakin nimenomaan vaaditaan, ettei Suomessa saa esittää omia lisävaatimuksia tiukennuksia EU-säädösten lisäksi.

Myös kriisiajan sairaalahapen saamiseksi on esitetty jo monen vuoden ajan, että olisi oltava voimassa juuri tämä happigeneraattoreilla tuotettava hapensaantimahdollisuus.
Kankaanpääläinen Lasegas on tällä alalla uranuurtaja Suomessa ja esim. Kankaanpään terveyskeskuksessa generaattorilaitteet ovat olleet valmiina jo 1,5 vuotta ja kaikki sertifikaatiot on selvitetty, muta käyttölupa vain kiikastaa.

Kirjoitin taas Helsingin reissu, sillä edellinen oli lauantaina Suomenlinnaan todella ruuhkaisena hienona kesäpäivänä, jolloin lautta oli tungokseen asti täynnä turisteja koko päivän, mutta kyllähän aina mukaan mahtuu, kun yrittää.

maanantai 24. elokuuta 2015

Kuntatyöntekijän oltava korrekti asiakkailleen

Maanantai taas kokouspäivä. Ensin Porissa Sotainvalidien piirihallitus ja sitten Kankaanpään kaupunginhallitus.

Kankaanpäässä puhutti myös henkilöstöasiat. Viimeisessä Kuntalehdessä on hyvin valistava kirjoitus viranhaltijalta vaadittavasta käyttäytymisestä jopa vapaa-aikana, työajasta puhumattakaan.
Jutussa viitataan kahteenkin lakipykälään. Toisessa: Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Tämä on kunnallisesta viranhaltijalaista.

Toinen on työsopimuslain ensimmäisessä pykälässä: Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.

Tässäpä melkoisia vaatimuksia kuntatyöntekijöille, sillä on muistettava, että kuntalaiset tavallaan ovat kunnan virkakunnan työnantajia.

Forssan Israel-konferenssi

Israelin Ystävien vuosittainen kesäkonferenssi Forssassa pidettiin viikonvaihteessa. Aiheeksi oli otettu Johanneksen evankeliumista: Pelastaja tulee juutalaisten keskuudesta.

Yksi kohokohdista oli heprealaisten ja hengellisten laulujen ilta Forssan kansan täyttämässä kirkossa. Forssan oma poika Erkki Liikanen lauloi kanttori Esa Lahden säestämänä. Samoin lauloi myös forssalainen Jaana Pöllänen miehensä Ville Uusitalon säestämänä. Ja syystä laulajat kukitettiin, sillä hienojen esitysten lisäksi on kiitoksella mainittava, että he esiintyivät täysin vapaaehtoisesti ilman mitään palkkiota Israelin asialle. Siinä olisi monelle muulle laulun suuren lahjan saaneelle seurattavaa esimerkkiä.

torstai 20. elokuuta 2015

Nyt ei ole aikaa vatuloinnille


 Yhteiskuntasopimuksen välttämättömyydestä kirjoittaa Kuntalehden päätoimittaja Hannu Kataja ennustaen vatuloinnista: Paljon riippuu siitä, kuinka käy pääministerin ajaman yhteiskuntasopimuksen. Talouden surkeus on kaikkien tiedossa, mutta vielä työssä olevia edustavat ammattijärjestöt elävät ikään kuin erityistä hätää ei olisikaan. Koko yhteiskunnan kriisitietoisuus ei tunnu vieläkään tavoittaneen, vaikka talouden alamäkeä on kestänyt jo seitsemän vuotta.

Tämän päiväisten neuvotteluitten päättyminen on seurannut tarkalleen tämän ennustuksen suuntaviivoja. Ollaanko tieten tahtoen ajamassa maatamme entistä suurempaan ahdinkoon. Ongelmia kyllä riittää, ei vähiten koko Euroopan yllättänyt maailmansotien jälkeen suurin pakolaisvirta, jolle ei näy ehtymistä.

Samassa lehdessä Hannu Lehtilä myös kuuluttaa rohkeutta ja johtajuutta tarvittava nyt jos koskaan myös ay-johtajilta. Yhteiskuntasopimusta on hankala rakentaa pelkkien ei-listojen varaan. Nyt johtajuutta ei löytynyt, hallitus joutuu yksin tekemään talouttamme tervehdyttävät ratkaisut, työkenttää riittää, onhan talouskasvumme todella miinusmerkkistä jopa ainoana EU-maana. Tuottavuus-ja kestävyysloikkaa siis todella tarvitaan.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Sotainvalidien Veljesliitto 75-vuotias eilen 18.8.

Juhlimme kunniakasta taivalta Tasavallan presidentin ja muiden yli 1200 juhlavieraan kanssa Helsingin messukeskuksessa. Samalla juhla oli viimeinen näin suuri tilaisuus sotainvalideillemme, joiden keski-ikä on jo 92 vuotta. Vielä oli veljiä jaksanut lähteä liikkeelle kolmisen sataa, meiltä Satakunnastakin oli seitsemän.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi juhlapuheessaan suuren tunnustuksen Sotainvalideillemme, joiden uhrauksia ei koskaan voida korvata kokonaan ja kiittää liiaksi. Vammat ovat jättäneet jälkensä koko elämän ajaksi omaan ja perheiden elämään. Sodan jälkeen C.G. Mannerheim kehotti veljiä itse kantamaan vastuuta ja niin perustettiin Sotainvalidien Veljesliitto. Niinpä Presidentti kiitti ja onnitteli myös Veljesliittoa.

Sotainvalidin päätössanoissaan professori Veijo Saloheimo kertoi leikilisiäkin heidän kahden sotainvalidin kirjoittaneet sotasairaalasta samalle tytölle, mutta lopulta tyttö ei valinnut kumpaakaan vaan kolmannen sotainvalidin. Vakavasti puhuja kosketteli kvarttaaleja, joita on tullut jo kolme (neljännesvuosisatoja) ehkäpä valtionkonttorinkin yllätykseksi ja nyt alkaa neljäs, jolta professori toivoo täällä erimielisyyksien korpimaassa kuitenkin turvallista elämän iltaa.

Juhla oli arvokas myös monipuolisen musiikkiannin puolesta. Esiintyjinä Kaaderilaulajat, Kadettikuoro, Sibeliuslukion kamarikuoro ja Varusmiessoittokunta. Jopa Dallape-orkesteri oli säestämässä kahta Juho Hostikan laulamaa Äänisen aaltoja ja Armia, tuota neidoista kauneinta ja herttaisinta.

Ja koko juhlayleisön yhteisenä tuntona on yhä edelleen velvoittava tunnuslause:
Veljeä ei jätetä.

maanantai 17. elokuuta 2015

Kanssaeläjiä on riittänyt

Tattista paljo vaan, 706 tykkäystä ja 94 kommenttia on tullut kolmeen meikäläisen kahdeksattakymmenettä (mikä mahtava luku -ainaskin oli entisaikaa) käyvän 35. Helsingin maratonjuoksuni tiimoilta. Mahtavaa vielä tässä iässä päästä maratonin päästä päähän, vaikka harjoittelu on ollut riittämätöntä.

Maratonin järjestäjät kyselivät mielipiteitä ja tietoja osanottajista, mm. kahden viimeisen kuukauden harjoituskilometrien määrää. Laskin 290 km, 29 kertaa, joista vain viisi oli nipin napin yli 10 km, pisinkin lenkki 14 km. Kantapääkivut asettavat rajoitusta, mutta Vesa Korpimäen neuvomat venytykset voivat vaivaa parantaa ja ovat jo auttaneetkin, kun vaan tulisi tehtyä riittävästi.

Ei siis ikävuodet sinällään kaikkea taantumista aiheuta, kunhan saisi pysyä terveenä ja paikat ehjinä!

Tänään muuten tehtiin melkomoinen homma, kun hajoitettiin ilmeisesti ikuiseksi tarkoitettu tiilimuurausseinä puusuojasta öljysäiliön pituudelta, joka poistetaan, kunhan saadaan kaukolämpö pelaamaan. Ei olisi tainnut seinän purusta tulla mitään ilman entisen painijan Timo Lautaojan edelleen vahvaa lihaksistoa: kiila rappauksen kohdalle ja lujia lekalyöntejä, niin tiili kerrallaan irtosi, joskus ehjempänä, usein monessa osassa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Marathonia

Tänään tuntui ihan lauantailta, kun sain olla siunaustilaisuudessa Jämijärven kirkossa, kun yleensä siunaukset ovat lauantaisin. Tämä siunaus oli sovittu perjantaiksi, koska en olisi päässyt toimittamaan siunausta lauantaina, sillä silloin pitää olla 35. kertaa taapertamassa kaikin mahdollisin keinoin ja voimin läpi 42 km 195 m Helsingin keskustassa City Marathonilla. Saas nähdä mitä seikkailua tällä kertaa on edessä, sillä maraton on aina arvaamaton ja saa olla tosi kiitollinen, jos pääsee maaliin asti - vieläpä hengissä! Sitä kuitenkin pitää toivoa ja yrittää!

218 tykkäystä33 kommenttia1 jako

35. Helsinki City Marathonin tuloslistan kertomaa:
Numero Nimi Kansallisuus Seura Matka Sarja Aika # Sukupuoli # Sarja
525 Anssi Joutsenlahti FIN Kankaanpään Urheilijat Marathon M70 5:03:01  sijoitus loppuun juosseiden joukossa 2234 ja omassa sarjassa 17

Aforismi: Jos haluat tietää, miltä rakkikoirasta tuntuu, juokse maraton, niin seuraavana yönä et vaivoilta saa unen päästä kiinni, tuntuu siis aivan kuin olisit selkäsaunan saanut tai voisi kuvitella, miltä kaikkien hylkäämästä kulkukoirasta tuntuu.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Paketteja riittää

Kreikkapaketti, hallituspaketti ovat mitä ajankohtaisimpia. Eivät mitään helposti kiinni sidottavia, mutta eteenpäin on mentävä ja täytyy mennä, mutta vaikeita aikoja todella elämme.

Mutta vaikeata on muuallakin, jopa koko maailman talouden ykkösveturina vuosikymmenet olleella Kiinalla. Jo kaksi kertaa peräkkäisinä päivinä devalvaatio. Ja tänään maanjäristyksen tehokkuusasteen kaasuyrityksen jättiräjähdys, kuolonuhrien luku nousee ilmoitetusta viidestäkymmenestä, haavoittuneiden luku lähestyy tuhatta. Suuren miljoonakaupungin maailman kymmenenneksi suurin satama tuhoutuneena. Ei hyvä!

Isis joukot iskevät milloin missäkin, kuolleita aina satoja tai vähintään kymmeniä.

Ei kukaan muu kuin ihminen voi tällaista saada aikaiseksi. Jäävuoretkin sulavat käsiin! Jättimoskeijaa puuhataan pääkaupunkiimme, ei kylläkään kirkkomme avulla, sunnit taitavat olla asialla, miten siihen sitten suhtautuvat shiiat, saadaanko heidänkin välisiään sotia tänne Suomeenkin.

tiistai 11. elokuuta 2015

Punavihreä kupla

Jo yhdestoista perussuomalaisen ajatuspajan Suomen Perustan kirjanen on nähnyt päivänvalon: Punavihreä kupla - Perussuomalaiset ja media.

Marko Hamilo pohtii kirjasessa median vääristynyttä asennetta. Toimittajakunnan suuri enemmistö kannattaa vihreitä ja vasemmistolaisia puolueita paljon suuremmassa määrin kuin millainen on kansan poliittinen jakautuma. Ja perussuomalaisesti ajattelevia on kaikkein vähiten toimittajien joukossa.

Punavihreä kupla käsittää Kallion kaupunginosassa ympäristöineen Helsingissä noin 100 000 asukkaan alueen, jolle kuitenkin keskittyy tärkeimmät "etelän median" työpaikat. Näin toimittajat voivat elää täysin muusta normaalista suomalaisesta elämästä eristettyinä omassa kuplassaan. Heille valtaenemmistön elämäntavat ja arvomaailma on vieras. Seurauksena sitten on median antama täysin harhainen arvoliberaalinen pakkosyöttö, jonka valtavirtaan sitten tavallisetkin ihmiset helposti harhautuvat.

Niinpä asiakeskeinen viestintä esimerkiksi Eurooppa-politiikasta tai maahanmuuttokysymyksistä on vaikeaa, jos puolueen arvomaailma on toimittajien enemmistön kanssa ristiriidassa. Ja tästä syystä perussuomalaisten kannanotot kohtaavat vain vihamielisen vastaanoton.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Juhlakokouksesta

Turun 20-vuotisjuhlapuoluekokous oli kaikin puolin onnistunut suuren puolueväkijoukkomme yhteinen kokoontuminen. Myös saimme hyvän katsauksen koko puoleen toimintaan ja kehittymiseen kuluneen 20 vuoden aikana. Koko ajan puolueena kannatuksemme on mennyt eteenpäin.

Meitä tarvitaan vaihtoehtona ja Veikko Vennamon sanoin "henkireikänä" maamme puoluekentässä. On paljon kannanottojamme, jotka puuttuvat ns. vanhoilta puolueilta ja näin olemme saaneet toivoa myös heille, jotka jo muuten olisivat hylänneet koko vaikuttamismahdollisuutensa äänestämisen avulla, vaikka edelleen liian moni on menettänyt toivonsa äänensä vaikuttamisvoimasta ja jättää sen vuoksi äänestämättä.
Mutta puolueemme 20 vuotinen taival jos mikä osoittaa, että muutoksia voidaan saada myös äänestämällä puoluekenttään. Olihan Perussuomalaiset ensimmäiset kaksi eduskuntakautta leikillisesti sanoan 1%-liike ja nyt on noussut toiseksi suurimpana puolueena vaikuttajaksi hallituspuolueena. Todellinen Tuhkimo-tarina!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Hanhikiveen ydinvoimala

Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisesta Pyhäjoen Hanhikiveen äänestettiin eduskunnassa joulukuun 5. päivänä viime vuonna. Olin 74 kansanedustaja joukossa ja hävisimme äänestyksen niin, että 115 kansanedustajaa oli voimalan rakentamisen puolella, 4 äänesti tyhjää ja vain 6 oli poissa.

Päätimme, että kotimaisen omistusosuuden on oltava vähintään 60% ja tämän osuuden on oltava kesäkuun loppuun mennessä.

Nyt kuitenkin ministeri Rehn päätti, että kun kotimaisuutta eli EU-alueen omistusta ei tahtonut löytyä vaadittua määrää, että kotimaisen omistuksen hakemiseen onkin lisäaikaa elokuun 6. päivää, koska Fortumia toivottiin mukaan, mutta Fortum asetti ehdokseen venäläisen vesivoiman omistusosuuksien kasvattamisen. Rakentaahan voimalan venäläinen Rosatomi ja toimittaa myös käytettävän polttoaineen.

Monia mutkia on matkassa ollut, välillä oli kotimaisuusastetta täyttämässä bulvaani Kroatiasta, jota ei tietenkään voitu hyväksyä. Fortum ei ole saanut vesiosuuksia Venäjältä, mutta kuitenkin nyt päivää ennen määräaikaa ilmoitti tulevansa mukaan 6,6% osuudella. Näin siis valtionyhtiö teki ja ilmoituksensa mukaan ilman painostusta,minkä uskokoon kuka uskoon. Samalla Outokumpu kasvatti osuutensa 14% ja lisäksi omistajaksi tuli myös rakennusyhtiö SRV, joka pääsee mukaan rakentajaksi.

Vielä on edessä monien rakennuslupien säteilyturvakeskuksen päätösten hakeminen, vaikka maapohjatöitä on tehty jo kuukausia. Kaiken kaikkiaan tämän menneisyyden energiahankkeen ajaminen on ollut kaikkea muuta kuin hyvien tapojen mukaista.

Saa nähdä kuinka kallista sähköä sieltä aikanaan tulee. Mankala-periaatteen mukaisesti osakkaiden on ostettava laitoksen sähköä, vaikka se olisi kalliimpaa, kuin silloin muuten markkinahinta on. Kankaanpään alueen Vatajankosken Sähkökin on yhtenä osaomistajana!

Ja mitä muita mutkia matkaan vielä ilmaantuu. Voimala on esimerkiksi maailman pohjoisimmaksi tuleva ydinvoimala, joten se tuonee omia ongelmiaan. Lähinaapurit ruotsalaiset eivät lainkaan ole ihastuneita hankkeesta. Olkiluoto 3 on malliesimerkki, miten vaikeuksia kyllä voi kertyä roppakaupalla.
 

tiistai 4. elokuuta 2015

Puoluekokoukseen

Turun puoluekokous ensi viikon loppuna nostattaa tunteita, siitä media on pitänyt huolta. Siksi perinteinen toritapahtumakin jouduttiin perumaan, kun vihervassarit ovat nostattamassa mielenosoitusta ja haluamme pysyä rauhassa omassa 20-juhlavuotiskokouksessamme Logomon seinien sisällä. Itselläni on perinteinen sunnuntaiaamun hartauden pitäminen. Yleensä veisaamme suvivirren, mutta kun olemme jo elokuun puolivälissä, valitsin virreksi Sibeliuksen syntymän 150-juhlavuoden kunniaksi hänen säveltämänsä Soi kunniaksi Luojan, virsi 462.

lauantai 1. elokuuta 2015

Veropakolaisuus suitsittava

Nyt ollaan asian ytimessä, kun yhä enenemässä määrin puhutaan veropakolaisuudesta. Tänään JärviRadiossa saimme keskustella näistä asioista Metso Oy:n talouspäällikön Reijo Kostiaisen ja meppi Sirpa Pietikäisen kanssa. Yhteinen vahva mielipiteemme oli ja on, että tälle laajalle levinneelle ns. verokeinottelulle tulee saada loppu. Näennäisesti laillisuuden varjolla tehdään monia toimia mahdollisimman pienen verotuksen aikaansaamiseksi omalle kohdalle.

Yrityksillä on konserniverotuksen kautta siirtää agressiivisella verosuunnittelulla rahoitusyhtiöiden kautta esim. Belgiaan, Luxenburgiin tai Hollantiin oman maan verottajan ulottumattomiin. Facebook-sivullani jopa kerrottiin Tampereen yliopistossa annattavan opetusta voittojen kierrättämisestä veroparatiisien kautta.

Viime päivinä on taas puhuttu paljon eläkeläisten veropakolaisuudesta Portugaliin, kun kolmen suuren pörssiyhtiön vuorineuvokset ovat siirtäneet kotipaikkansa sinne ja saavat halutessaan 400 000 - 600 000 euron vuosittaiset eläkkeensä verottomina. Onneksi pääministeri Juha Sipilä tänään anoi lausunnon, että asiaan puututaan ja Portugalin kanssa neuvotellaan niin, että Suomi saa asiaan kuuluvat verotulot, jos ei muuten, niin sanomalla nykyisen 1970-luvulla solmitun verosopimuksen irti.

Näillä ns. verokeinotteluilla valtio menettää miljardiluokan verotuloja. Harmaa talous oli asia erikseen, siinä eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan liikkuu vuosittain 10-14 miljardia euroa ja verotappiot ovat myös miljardiluokkaan.

Kaikki nämä yhteenlaskettuna ja tuloutettuna valtion kassaan poistaisivat kestävyysvajeemme ja voisimme turvallisesti kehittää myös kaikkia tarpeellisia sosiaalipalveluitamme. Myös puuttumalla ylisuuriin johtajien ryöstöpalkkioihin saisimme yhteiskuntaan yhteishenkeä ja siten myös perin tarpeellisen yhteiskuntasopimuksen, jonka tulisi kohdella kaikkia osapuolia tasapuolisesti.