torstai 30. tammikuuta 2025
PS:n vaalohjelmaa
Kunta- ja aluevaalit ovat Suomen lähivaalit
Koulutus, liikenne, maankäyttö, terveydenhuolto, kulttuuri, liikuntapalvelut, sosiaalitoimi ja lähes kaikki muukin monen
kansalaisen jokapäiväiseen elämään liittyvä julkisen vallan toiminta on joko kunnan tai hyvinvointialueen vastuulla
Siksi ei voi puhua vain yksistä kunta- tai aluevaaleista. Jokainen kunta on omansa, jokaisella
hyvinvointialueella on omat vahvuutensa ja ongelmansa. Näitä yhdistää se, että nyt äänestetään suomalaisen elämän jokapäiväisestä sujumisesta. Siks
nämä ovat Suomen lähivaalit
Elämme monenlaisen epävarmuuden ja vaikeuksien aikaa, ja vastuullinen rohkea päätöksenteko
on tärkeämpää kuin koskaan. Kotimainen työikäinen
väestömme supistuu samalla, kun ikääntyneiden
määrä kasvaa. Valmiiksi maailman kireimpiin kuuluvaa verotusta ei ole mahdollista nostaa, ja nollakorkoajan loputtua velaksi ei voi elää entiseen mallii
Tämä pakottaa valtion ohella myös kunnat ja
hyvinvointialueet järjestelemään toimintojaan uudelleen. On välttämätöntä keskittyä ydintehtävien
laadukkaaseen tuottamiseen. Näiden tehtävien rahoitus ei ole turvattavissa muuten kuin karsimalla
vähemmän tärkeää toimintaa. Samaan aikaan talouskasvua on vahvistettava edistämällä työnteon
ja yrittämisen edellytyksiä ja parantamalla kannustimia, purkamalla turhaa sääntelyä ja investoimalla
vahvuuksiin
Sosiaali- ja terveysalan menot kasvavat vuonna 2025 yli kahdella miljardilla eurolla. Ja ne tulevat
nousemaan lisää lähivuosina. On harhaanjohtavaa
puhua leikkauksista, kun menot kasvavat jatkuvasti. On päivänselvää, että soten sisällä on tehtävä
muutoksia, koska tätä menoa rahat eivät mitenkään
riitä. Hyvinvointialueiden rahoitus on jo nyt lähes
kolmannes koko valtionbudjetista. Koko veronmakALKUSANA
KEVÄÄN LÄHIVAALEISSA
PÄÄTETÄÄN SINUN
ASIOISTASI
sajien rahan käyttämisen järjestelmä on Suomen
kaltaisessa maassa mietittävä tulevina vuosina uudelleen – rakenteita on saatava kevennettyä ja menoja vähennettyä, samaan aikaan aidon talouskasvun mahdollistamista parantaen
Maahanmuutosta ei ole ratkaisuksi, sillä kilpailussa osaavista ja koulutetuista työperäisistä
maahanmuuttajista Suomi ei ole vahvoilla. On
erittäin tärkeää, että emme entisestään pahenna
ongelmiamme sellaisella maahanmuutolla, joka
kasvattaa syrjäytyneiden ja sosiaalitukiriippuvaisten määrää tai aiheuttaa muita ongelmia. On lisäksi
pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan hengen
vastaista luoda etninen luokkayhteiskunta ulkomaisen halpatyövoiman tuonnilla. Päinvastoin maahanmuuttopolitiikan kiristämistä pitää jatkaa, jotta
kehitys vääjäämättömiin ongelmiin, joita Euroopassa saamme yllin kyllin todistaa, voitaisiin Suomessa
vielä välttää
Suomi tarvitsee siis tehokkaammin ja paremmin tekemistä aiempaa niukemmilla resursseilla
Paremmalla politiikalla pystymme hyödyntämään
uusia teknologioita, luomaan uudenlaisia toimintatapoja ja mahdollistamaan uusien yritysten synnyn
Tämä luo uusia työpaikkoja ja vientimahdollisuuksia, joilla pystytään turvaamaan pohjoisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelut ja houkuttelemaan myös kipeästi kaivattuja investointeja
Tarvitsemme toimivan, turvallisen ja rauhallisen peruskoulun, siistit kadut ja toimivan infrastruktuurin, nopeat viranomaispalvelut ja kaikkien
suomalaisten saatavilla olevat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut
Tarvitsemme rajoja ja rotia, Suomen isänmaan
suojaamisesta peruskouluun ja kaduillemme sekä
veronmaksajan rahojen käyttöön
Suomi tarvitsee perussuomalaista politiikkaa
Tule mukaan!
LÄHIVAALIT PERUSSUOMALAISTEN KUNTA- JA ALUEVAALIOHJELMA 2025 LÄHIVAALIT PERUSSUOMALAISTEN KUNTA- JA ALUEVAALIOHJELMA 2025
3
K unnat edustavat suomalaista perinnettä,
historiaa ja paikallista osaamista. Useat kansalaisten päivittäispalvelut lastenhoidosta peruskouluun ovat kuntien järjestämi
Kunnat huolehtivat myös siitä, että kriittinen infrastruktuuri lämmöstä veteen saavuttaa asukkaat
Perus- ja erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu siirrettiin kunnilta alueille hyvinvointialueiden
perustamisen yhteydessä. Kunnille näiden palveluiden järjestämisestä maksettavat valtionosuudet
poistettiin
Kunnille keskittyy aiempaa enemmän taloudellista valtaa, joka on käytettävä viisaasti. Parhaimmillaan tämä siirtymä vahvistaa kuntien kykyä
parantaa elinkeinoelämän palveluita, mikä toisi yrityksiä, investointeja, työpaikkoja ja verotuloja. Mutta kunnat ovat Suomessa keskenään hyvin erilaisi
Jatkossa kuntien kuluista yli puolet kohdistuu
esi- ja perusopetukseen, varhaiskasvatukseen ja toisen asteen koulutukseen
Vuoden 2025 alusta kunnille siirtyvät TE-palvelujen järjestäminen. Julkiset työllisyyspalvelut,
kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut
ovat kaikki saman järjestäjän vastuulla. Tavoitteena
on, että tämä parantaisi palveluiden ja asiakkaiden
tarpeiden kohtaamista, kun palvelut löytyvät saman
katon alla. Sama järjestäjä pystyy esimerkiksi kouluttamalla reagoimaan ajoissa kuntaan tehtävien
investointien vaatimiin tarpeisiin. Työllisyyden hoito edellyttää kuitenkin lisää tehokkuutta. Kukaan e
hyödy byrokratian rattaissa pyörimisestä tai palveluista, jotka eivät johda työllistymiseen tai edes työmarkkina-aseman paranemiseen
Kunnat ovat kasvatuksen, opetuksen ja elinkeinoelämän keskeisiä toimijoita. Kunnilla on kaavoittajana, luvittajana ja paikallisinfrastruktuurin ylläpitäjänä sekä usein myös omistajana suuri vastuu
alueensa toimivuudesta
Uudistuksista seuraa kunnille myös haasteita
Palveluiden siirtämisen myötä tyhjäksi jää suuri
kiinteistömassa, ja vuokratulojen menetys tuntuu
kuntien kukkarossa. Suurin osa kiinteistöistä tultaneen tarpeettomina purkamaa
Kunnat itse ovat toivoneet norminpurkutalkoita. Samat säännöt kaikille eivät ole enää tätä päivää,
sillä kunnat ovat koostumukseltaan, kooltaan ja siKUNTAVAALK unta- ja aluevaalit ovat Suomen lähivaalit

kolmannes koko valtionbudjetista. Koko veronmak

sillä kunnat ovat koostumukseltaan, kooltaan ja sijainniltaan erilaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!