Aina sattuu ja tapahtuu

Julkisen sanan neuvosto antoi sitten langettavan päätöksen äänin 10-1 Iltalehden julkaisemasta Kaarina Hazardin pilkkakirjoituksesta Tony Halmeen kuoleman jälkeen. Eikö lehden pitäisi vetää johtopäätöksiä, jota me 20.000 fagebook-ryhmäläistä olemme jo ehdottaneet vaatiessamme Hazardin erottamista kolumnistin tehtävästä. Tätä odotamme boikotoimalla siihen asti irtonumeroiden ostamista.

Eduskuntavaalien naisäänikuningas Marja Tiura on poliisitutkinnan kohteena kuten ex-ulkoministeri Ilkka Kanervakin, kumpikin ihme kyllä kykypuolue ja gallup-johtaja kokoomuksesta. Vaalirahasotkuista Nova Groupin rahoittamina. Tiuralta on pitkä haastattelu päivän Apu-lehdessä, jossa hän myös kertoo hallitusneuvotteluiden aikaisesta kaupankäynnistään siirtymisestä kepuun. Itse hän väittää kepun puoluesihteeri Korhosen kääntyneen hänen puoleensa, uutisissa Korhonen väittää asian olleen täysin päinvastoin, ja myös Tiuran vaalirahoittaja ja asiamies Merisalo tuo lusikkansa soppaan sanomalla Tiuran pyytäneen häntä neuvottelemaan asiasta, kun Tiura huomasi jäävänsä ministeripaikkaneuvotteluissa kokoomuksen taholta mopen osalle. Taitaa luu jäädä kouraan eduskuntavaaleissakin, eipä ihme että arvon rouva harkitsee jo ehdokkuuttaan. Eli tekeekö Karpelat, hänhän ei enää uskaltaudu ehdokkaaksi.

Ulvilan surmajutussa aviopuolison murhasta on syytettynä vaimo, jota aluksi ei lainkaan epäilty, vaan etsittiin punaisella autolla liikkunutta kookasta miestä. Kun tätä ei ole löytynyt, ovat epäilyt kohdistuneet aviovaimoon. Se tuntuu ihmeeltä, kun nyt on julkistettu puhelinkeskustelu, jossa surmattu aviomies kysyy, poistuiko se mies jo. Kovin mysteeriseltä tuntuu koko juttu.

Olen siirtänyt enemmän yleisempääkin kiinnostusta herättäviä päivän blogejani Uuden Suomen blogi-sivustalle niin kuin nyt on kolmesti tehnyt Timo Soinikin. Näin blogimme ovat helpommin useamman saavutettavissa. Timo nousikin heti luetuimmaksi blogistiksi. Omiakin kirjoituksiani ovat myös jo monet kommentoineet. Tänne omalle blogisivustolleni ei niin kovin moni varmaankaan osaa tulla.

Veljenpojan tiedonanto

Hei Anssi
Laitan liitteeksi powerpoint-esityksen jota olen menossa pitämään Kemiöön
pääsiäisen jälkeen. Siinä on vain avaintietoja ja typistetyssä muodossa, koska
kerron niistä tilaisuudessa enemmän (lisäksi se on hieman kesken). Jos haluat
esitykseen jotain selvennystä, niin kerron mielelläni.
Mutta talouden kannalta avainasiat ovat nämä:
- kunta maksaa jokaisesta Kelan listalla olevasta 12,81 / arkipäivä. Kun
asiakas saadaan aktivoitua johonkin toimenpiteeseen (esim kuntouttava
työtoiminta, työharjoittelu tms) tämä kunnan maksuosuus jää pois. Paimiossa
tällä listalla oli vuonna 2009 keskimäärin 16 henkilöä ja maksoimme näitä
maksuja noin 50 000 euroa. Aika monen asiakkaan joutumisen ko. listalle saimme
ehkäistyä ryhtymällä ajoissa aktivointitoimiin. Listaa saisi Paimiossakin
pienemmäksi, mutta vaatii paljon ponnisteluja ja ehkä myös resursseja,
lisätilaa yms...
- kunta saa jokaiselta toimintapäivältä jonka asiakas on kuntouttavassa
työtoiminnassa valtion maksamaa korvausta 10,09 euroa. Me saimme näitä
korvauksia 13 000 v. 2009.
- asiakas saa kuntouttavassa työtoiminnassa jokaiselta osallistumispäivältä 9,
00 euroa verotonta ylläpitokorvausta. Jos hänellä on oikeus työmarkkinatukeen
niin korvauksen maksaa Kela. Jos on toimeentulotukiasiakas niin sen maksaa
kunta.
- jos asiakas osallistuu työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen ja hänellä
on voimassa oleva työmarkkinatukioikeus saa hän silloinkin Kelalta tuon 9 euron
ylläpitokorvauksen.
Mutta, onhan tällä asiakkaan osallistumisella näihin aktivoiviin
toimenpiteisiin myös suuri inhimillinen ulottuvuus, muun muuassa sosiaalisen
aseman, yhteiskunnallisen osallisuuden ja työmarkkina-aseman kohentuminen.
terveisin
Johannes Joutsenlahti
vastaava ohjaaja
Toimintakeskus Apila
Paimion kaupunki
Pl 50, 21531 Paimio
Puh. 02 4745228, 050 5594338
E-mail johannes.joutsenlahti@paimio.fi

Veljenpoika Johannes tekee siis hienoa työtä Paimiossa, muualla olisi opiksi otettavaa.
Valtiovalta on todella laittanut melkoisen kiihokkeen kuntien työllistämisvelvoitteelle, kumma vain, ettei näin hienoa mahdollisuutta täysimääräisesti käytetä, vaan maksetaan mieluummin 12,81 € arkipäivätä jokaisesta työllistämättömästä!

Taas tarvitaan budjetin tasapainottamista

Tänään oli taas monien kokousten päivä yleiskaavatoimikunta, kaupunginhallitus ja tasapainotusryhmä.

Osayleiskaavaehdotus valmistuu konsulttien toimesta kovaa vauhtia ja monia hienoja visioita on tulossa. Kaupunginhallitukselta annettiin tasapainottamisryhmälle kova tehtävä saada lisäbudjettiehdotus tasapainoon.

Kamreeri on laskenut erikoissairaanhoidon menojen kasvavan budjetoinnista ja tämä aukko olisi jostain katettava. Niinpä yhtenä ehdotuksena olisi musiikkiopiston saamasta lisävaltioavusta 120 000 eurosta nipistäminen, vaikka sekään ei ole niin yksinkertaista, koska musikkiopisto käsittää 8 kuntaa ja lisämäärärahapäätös annettiin kaikkien näiden kuntien oppilaille. Ja vaikka valtionosuuksia ei olekkaan nykyisin korvamerkitty, ne menetetään saman tien, jos niitä ei käytetä myönnettyyn kohteeseen. Myös asianomainen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti koko määrärahan antamista kulttuuripalveluihin. Asiasta väännetään vielä kättä.

Käytiin läpi myös kaikkia muita mahdollisia tulojen lisäämiskeinoja. Vielä löytyy myytäviä kiinteistöjä varsinkin syksyllä uuden neljän ryhmän päiväkodin valmistuttua, kun kaksi päiväkotirakennusta vapautuu. Virkakoneiston ennakkoluulottomassa tarkastelussa pitäisi edelleen voida suorittaa kauan kaivattuja karsivia rakennemuutoksia, jotka nekin kuitenkin näyttävät olevan kiven takana. Esim.opettajakuntaakin olisi voitava vähentää samassa suhteessa oppilasmäärien laskemisen kanssa ilman että aina ollaan lopettamassa jotain kyläkoulua. Voitaisiin myös sivukouluille kuljettaa oppilaita vaikkapa keskustasta, jos siten voitaisiin vähentää jokin oppilasryhmä.

Viime vuonna jouduttiin maksamaan yli 400 000 € valtiolle sakkoa työttömien työllistämisen laiminlyönnistä. Kuitenkin monissa kunnissa on päästy lähes nollatoleranssiin, esim. Kankaanpään kanssa samaa suuruusluokkaa olevassa Paimiossa, jossa asiaa hoitaa veljenpoikani Johannes Joutsenlahti. Hän lupasikin lähettää meille heidän käyttämänsä mallin, jolla lähes kaikki on saatu työllistettyä. Näin vältetään sakkomaksut ja saadaan vielä kunnalle 10€ työllistettyä kohden ja työllistettykin saa 9€/vrk eikä menetä muita tukiaan. Työvoimaviranomaisen on vain laadittava yhdessä sosiaaliviranomaisen kanssa työllistämissuunnitelma ja laitetteva tavoitteeksi kuntouttava työllistäminen. eikä työllistämisajallakaan ole maksimiaikaa kuten puolen vuoden työllistetyillä. Kankaanpäässäkin on asiaa kyllä jo viritelty, mutta se on juuttunut PoSan resulssipulaan, joka tuntuu uskomattomalta. Nykyisessä kuntien ahdinkotilanteessa olisi jokainen käytettävissä oleva mahdollisuus taloustilanteen vähäiseksikin korjaamiseksi käytettävä tyystin hyväksi, eli marjakin on poimittava maasta.

Kansanedustajaehdokkuuteen

Tänään palmusunnuntaina pidin messun Jämijärven kirkossa ja sen jälkeen oli kirkkokahvit ja siionionvirsien veisuuhetki. Sieltä vähän myöhästyneenä pääsin PerusSuomalaisten piirikokoukseen Kankaanpään kaupungintalolle.

Eduskuntavaalit pakkaavat päälle, nehän on huhtikuussa tosin ei ensi kuussa vaan vuonna 2011.
Silti kova meininki on menossa, ja niin jo tänään täytyi painetta purkaa nimeämällä ensimmäiset ehdokkaat, joita nyt julkistettiin kuusi. Kaiken kaikkiaan vaalipiirissä yhdellä vaaliliitolla on mahdollisuus 14 ehdokaspaikkaan. Kansanedustajia valitaan Satakunnasta yhdeksän tai kun ensi vuodenvaihteen väkiluvun perusteella paikkaluku lasketaan, voi valittavien määrä pudota kahdeksaankin.

Jo nyt olisi ollut mahdollista nimetä vaikka koko täysi määrä, ehdokkaaksi halukkaita kyllä riittää, mutta lisäpaikat täytetään myöhemmin, sillä vaikka PerusSuomalaisten noste on kova, niin Satakunnassa pienenä vaalipiirinä vaaditaan yhden paikan läpimenoon yli 10% äänistä ja se on kova tavoite. Onhan puolueen nykykannatus 7% luokkaa, ja vaikka Satakunnassa aina on kannatuksemme ollut korkeampi kuin keskimäärin koko maassa, niin sittenkin varsinkin jos paikkaluku vielä putoaa kahdeksaan, tarvitaan laskennallisesti 12,5% kannatus, joka tietysti riippuu äänten jakautumisesta eri puolueiden kesken. Tästä johtuen on edelleen harkinnan alaisena vaaliliittokin lähinnä kd:n kanssa. Lähdemme siis vaaleihin joko yksin tai vaaliliitossa, se joka olisi viisas, tietäisi, miten pitäisi menetellä.

Yksi esimerkki menneisyydestä pitkän ehdokkuuteni ajoilta on vuodelta 1983, jolloin pyrimme valtakunnalliseen vaaliliittoon Kristillisen Liiton kanssa, mutta sen tyssäsi puheenjohtaja Esko Almgren. Ja vaikkei silloin siltä tuntunutkaan, se oli meidän onnemme SMP:ssä. Esim. Satakunnasta saimme kaksi kansanedustajaa , vaaliliitossa olisimme jääneet yhteen paikkaan.

Niin, ja sitten nimetyt ehdokkaat, joissa on yksi nainen ja kaksi nuorta: Insinööri Taru Kankkonen nuori Lavia, prosessityöntekijä Tommi Laitila nuori Honkajoki, paloesimies Ari Jalonen Pori, palomestari Tero Järvelä Ulvila, juuri lakosta päässyt koneahtaaja Pasi Mäenranta Rauma, rovasti (ei varovasti) AJ Kankaanpää. Tästä siis lähdetään liikkeelle.

Terveysriskejä tasakattoriesasta

Takavuosien tasakattorakentamisbuumi on aiheuttamassa yhä pahenenevia seurauksia. Etelämaista meille matkittu rakentamismalli ei alkuunkaan ole sopinut meidän talvisiin olosuhteisiimme. Ja niin katot jään, lumen, veden ja puunlehtien vaihteluiden johdosta ovat enemmän tai vähemmän vuotaneet. Monista tasakatoista on päästy rakentamalla harja- tai aumakattoja. Mutta ongelmia riittää.

Homevaurioista on pitkään tiedetty, mutta vasta nyt on päästy selville kaikkein vaikeimmasta terveyttä vaarantavasta tekijästä: toksiinimyrkystä, joka pesii monissa kosteusvauriotaloissa, ei onneksi kaikissa.

Moni on sairastunut rakennuksissa, joissa homeitiömittaukset eivät ole riittäneet sairauksien selvittämiseksi. Mutta nyt on kehitetty laite, jolla saadaan selville tämän vaarallisen toksiinin olemassaolo. Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salosen vetämä ryhmä on löytänyt kosteusvauriotaloista vahvoja myrkkypitoisuuksia. Apuna on ollut insinööri Risto Salinin yrityksen kehittelemä mittari, jolla myrkkylukemat saadaan selville. Tämä puolen metrin korkuinen sisäilmakeräin on ollut kohteessa noin 700 tuntia, jotta ilmanvaihdon vaihtelut eivät väärennä tulosta.

Nyt on vain määriteltävä toksiineille raja-arvot. Enää ei siis tarvitse ohonpäälle ryhtyä hometalojen korjauksiin, vaan varman tiedon mukaan tiedetään, mitä on tehtävä.

Työterveyslaitos ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokset ovat valitettavasti vain tähän asti vähätelleet koko asiaa, jopa vaieten tuhansien ihmisten terveyden kustannuksella, ja edelleen rahansaanti tutkimukseen on nihkeää, vaikka terveydestä ja ihmisten elämästä on kysymys.

Pieni onni onnnettomuudessa on siis kuitenkin se, ettei myrkkyjä esiinny kaikissa hometaloissa. Mutta myrkkytalojakin riittää yllin kyllin, ja mistä löytyvät varat niiden korjaamiseen ja neuvot, miten asianmukainen korjaus voidaan suorittaa. Eikö lopultakin kosteusvaurioiden myrkkyvaurioiden hyssyttelyn aika ole ohi.

Viranomaisten on kaikin tavoin ryhdyttävä kartoimmaan ongelmakenttää ja parantamaan tältäkin osin meidän kansalaisten terveyttä. Ja myös korvaamaan jo aiheuttujen terveytensä menettäneiden vahinkoja esim. myöntämällä lopultakin näistä myrkyistä johtuvat työkyvyttömyydet ammattisairauksiksi ja siten täyteen työeläkkeeseen oikeuttaviksi.

Homous

Kirkollisessa keskustelussa, arkkipiispan vaalissa ja nyt jopa kansallisteatterin näyttämöllä on nostettu esiin kristinuskon käsitys homoseksuaalisuudesta. Välistä tuntuu, kuin se olisi koko kirkkomme tärkein kysymys.

Kuopion piispa Wille Riekkinen asettaa asian oikeisiin mittasuhteisiinsa hienossa kirjoituksessaan Seura-lehdessä. Hän on kaivanut tämän homouden ja lesbouden esiin asiayhteydestään heti Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, jossa puhutaan meidän ihmisten syyllisyydestä.

Homous ei ole mitenkään erillinen syyllisyyden laji, vaan se on vain yhtenä Paavalin pitkässä listassa, johon kuuluvat myös kaikenlainen vääryys, halpamaisuus, ahneus, pahuus, kateus, murhanhimo, riitaisuus, petollisuus, pahansuopuus, panettelu, parjaus, Jumalaa vihaava, röyhkeys, pöyhkeily, rehentelevyys, pahanilkisyys,, ymmärtämättömyys, epäluotettavuus, rakkaudettomuus ja säälimättömyys. Miten on Paavali löytänytkin näin pitkän luettelon meitä vaivaavista synneistämme. Jos joku luulee olevansa puhdas näistä kaikista, hän todellakin pettää itseään.
Näin siis olemme samassa veneessä jokainen.

Tästä syyllisyydestämme sitten seuraa yksinkertaisesti Paavalin johtopäätös, että tuomitessamme toisiamme julistamme tuomion myös itsellemme eli Paavalia lainaten: Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita?

Ei todellakaan meillä kenelläkään ole kanttia tuomion julistamiseen ja kaikki tarvitsemme armahdusta, koska olemme epätäydellisiä ihmisiä. Ratkaisuksi jää Paavalin ilmoittama ja Lutherinkin löytämä: Uskosta vanhurskas elää. Eli Jumalan lahjasta Jeesuksen pelastustyön kautta meillä vain ja ainoastaan on ELÄMÄ. Olimmepa sitten mihin tahansa Paavalin luettelemaan tai vielä johonkin muuhunkin pahuuteen syyllisiä.

Näin homous on vain yksi meidän ihmisten monen monista synneistä. Paavalin mukaan se kyllä on luettavissa tähän joukkoon, vaikka se nykyisin käsitetäänkin monellakin tavalla.

Viisaat pohtivat miten selviämme

Eilen viittasin filosofi Pekka Himasen mietteisiin hallituksen tilaamassa Suomi-nousuun visiossa.
Samaa pohtivat näyttävästi monet muutkin, otan esiin finassikeisari Björn Wahkroosin ja edellisen laman aikaisen ex-valtiovarainministerin kansanedustajakollegani Iiro Viinasen.

Piispojen lausuntoon suivaantunut kirkostakin eroamista harkinnut Iiro on tänään eläkemiehenä täysin eri mietteissä kuin silloin joutuessaan lähes kuolleen ruumiinsa yli hyväksymään pakkodevalvaation vuonna 1991, joka vei 100 000 työpaikkaa ja aiheutti lainankorkojen nousun jopa 30-50% ja johti sitä tietä monen konkurssiin. Nyt hän ehdottaa rikkaampien pääomaverojen oikeudenmukaistamista, koska pörssiyhtiöiden johto kiertää palkkaveroa siirtämällä osan palkastaan pääomatuloksi. Samalla he kiertävät myös kunnallisveroa. Iiro nostaisi myös arvonlisäveroa ja tekisi menoleikkauksia. Hän sanoo 1 000 suurituloisimman maksavan selvästi vähemmän veroja kuin normaalit työntekijät, ja heillä jos kellä olisi veronmaksukykyä.

Rahamies Wahlroos ei tietenkään tukahduttaisi talouskasvua veronkorotuksilla, eipä tietenkään, olisihan se juuri häneltäkin pois. Sen sijaan hän lopettaisi kaikkein köyhimpien avustamisen eli kehitysavun, jonka kohdentamisessa tietysti on arvostelun ja parantamisen varaa, mutta jo kristillinen etiikkamme ohjaa meitä huolehtimaan myös vähimmistä veljistämme. Näinhän teemme esim. yhteisvastuukeräyksessä, jonka nimissa huomenaamuna olen myymässä limppuja.

Kun meillä ei kuitenkaan ole mitään muuta nopeasti vaikuttavaa talouspolitiikan välinettä kuin verotus, olisi herra Björn tietysti köyhimpiä suhteellisesti eniten rasittavan eli kulutuksen verotuksen noston kannattaja. Pääomaveron korotukseen hän ei suin surminkaan lähtisi, eipä tietenkään, onhan hän kyllä entinen taistolainen, mutta nykyisin nykyisin suurimpia pääomaveron maksajiamme. Ei hän koskisi myöskään perintöveroon.

Kaiken kaikkiaan Björn-herra uskoo laajaan poliittiseen yhteisymmärrykseen Suomi kasvuun -teeman ympärille. Saas nähdä, mitä hallituksen asettamat tämän tehtävän parissa työskentelevat ryhmät syksyyn mennessä saavat aikaan, mutta onko aikaa hukattavissa niin pitkälle. Itse olen paljon kovaa kokeneen Iiro Viinasen näkemysten kannalla.

Suomi nousuun

Kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että laman kourissa kipristelevä Suomi olisi saatava nousuun, mutta miten. Siitä sitten ollemmekin jo erimielisiä. Ja useimmilla ei taida olla tiedossa mitää keinoa nousun saavuttamiseksi. Ei pahemmin edes hallituksellakaan.

Hallitus onkin tilannut filosofi Pekka Himaselta Suomi-vision. Hänen mukaansa meillä asit ovat hyvinkin huonosti, on talousvelkaa, ekologista ja hyvinvointivelkaa. Taloudesta on tullut itseisarvo, kun sen sijaan tulisi pyrkiä saavuttamaa arvokas elämä. Siihen liittyvät ilmastonmuutos, hyvinvoinnin uudelleenmäärittely ja monikulttuurinen maailma.

Ilmastonmuutoksen estämiseksi Himanen esittää ympäristöä tuhoavalle toiminnalle voimakasta verotusta ja nimenomaan heti eikä joskus tulevaisuudessa. Ydinvoimaa hän - kuten itsekin voimakkaasti ajattelen - ei näe hallitsevana ratkaisuna, sillä uutta Nokiaa ei synny ostamalla ulkomailta ydinvoimaloita.

Himanen ei myöskään suoralta kädeltä allekirjoita Vanhasen ehdotusta työurien pidentämisestä. Ensinnä pitäisi luoda sellaisia työpaikkoja, joissa ihmiset voivat hyvin ja ovat luovia. Ja näin puusta katsoen kun jopa 25% nuorista valmistuvista ei saa työpaikkaa, annettaan ensin nuorille työtä, ja vasta sitten puhutaan eläkkeelle siirtymisen pitkittämisestä.

Himanen toteaa meidän elävän nyt tulevilta polvilta lainatuilla varoilla.Se on kuin varastaisi salaa yöllä rahaa oman lapsen säästöpossusta. Niinpä filosofi aikookin seurata tarkasti politiikkojen toimenpiteitä ja lupaa antaa lisää tukiopetusta tarvittaessa ja uhkaapa jopa jälki-istunnollakin. Se kyllä taitaakin odottaa neuvottomia hallitusherrojamme, jotka vain vaikeuksien keskellä ovat tyytyneet asettamaan monia uusia selvitysryhmiä, joiden tehtävänä on tutkailla miten tästä selvittäisiin kuivemmin jaloin eteenpäin.

Talvinen mökki

Mökki on saanut olla melkoisessa rauhassa. Kerran kävin viime kesällä saunomassa, sen jälkeen joulun alla hain joulukuusen ja laitoin saunaan lsähköämmön päälle. Siinä on käyntini. Vaimo kävi ahkerammin kesällä ja nyt talvella kahlasi kovassa lumihangessa kerran katsomaan mökin kuntoa.

Tänään ryhdistäydyin ja lähdin mökille. Valtava lumihanki peitti oman tien. Kävin katsomassa saunaa, osaksi hanki jopa kantoi. Sauna jaksoi hyvin, ei ollut liikaa lämpöä.

Tein melkoisen urakan, kun kolasin koko mökkitien auki autolla ajettavaksi. Järveltä tuiskaavassa osuudessa oli lumi lujassa ja kinos oli melkein metrinen. Tosissaan sai tehdä töitä. Olisi kyllä traktorilla käynyt keveämmin, mutta otin kuntoilun kannalta ja tulipahan tehtyä.

Lumi oli pudonnut melko jyrkän peltikattoisen mökin katolta melkoiseksi valliksi. Onhan nyt ollut ennätystalvi kaikin tavoin, lunta ja pakkasia on riittänyt. Seuraavaksi vaan täytyisi avata avanto, kun nyt on tiekin auki autolla ajettavaksi.

Ehkä ensi kesänä mökkeilyä on enemmän, kun ei pitäisi olla enempiä työhommiakaan, kun nykyinen vuoden pestini Noormarkussakin päättyy toukokuun lopussa. Joka elää, näkee! Tietenkin on monia matkoja jo tiedossa kesäksi. Ja Suomen kesä tuppaa olemaan lyhyt.

Sotasyyllisyystuomiot väärinä purettava

Jo viikko sitten valmistui oikeusministeriön valmistuttama lausunto vuoden 1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, jossa raskaimpiin tuomiohin eli pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittiin presidentti Risto Ryti 10 vuotta, pääministeri J.W.Rangell 6 vuotta, pääministeri Edwin Linkomies 5,5 vuotta, ulkoministeri Väinö Tanner 5,5 vuotta jas uurlähettiläs T.M.Kivimäki 5 vuotta.

Tehdyssä selvityksessä todetaan oikeudenkäynnissä rikotun moniakin oikeusvaltion periaatteita: luotiin erityistuomioistuin, sotasyyllisyyslaki oli taannehtiva, syytettyjen puolustusta rajoitettiin, tuomioistuinta painostettiin, osa tuomareista oli jäävejä.

Toimikunta ei kuitenkaan ehdota tuomioiden mitätöimistä, koska se toisi mukanaan ongelmia, vaan kehottaa valtiojohtoa antamaan lausunnon. Presidentti onkin luvannut harkita asiaa. Pääministeri Vanhanen puolestaan on todennut, etteivät nämä tuomitut tarvitse kunnian palautusta, koska eivät ole kunniaansa koskaan menettäneetkään.

Mutta jotta asia saataisiin lopultakin järjestykseen ja kaiken lisäksi sille kuuluvalla arvokkaalla tavalla, olisi ainoa järkevä ratkaisu sotasyyllisyystuomioden purkaminen. Se on sitten lakimiesten tehtävä, miten se käytönnössä suoritetaan, mutta lopputuloksen on oltava selkeä!
Nämä Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä raskaan päivätyön tehneet kunnian miehet ovat sen ansainneet, jotta historian aikakirjoihinkin jäävät oikeat merkinnät ja häpeätahra menneisyydestämme pyyhitään pois.

Kirkonmiehiäkö

Kirkon ympyröissä pyöriessä viimeksi arkkipiispan vaalin yhteydessä valituksi tullutta vastaan hyökänneet korostivat omaa raamatullisuuttaan väittäen näin vastapuolen olevan epäraamatullisen. Samaa korostaa tänään Paavalin synodin piispaksi vihitty 76-vuotias Matti Väisänen. Hänkin välittää mielikuvan, jonka mukaan luterilainen kirkkomme olisi luopunut uskonpuhdistuksen kallisarvoisesta periaatteesta, että Raamattu on uskon ja opin korkein ohje.
Ja kuitenkin jo Lutherkin opetti, ettei Raamattu ole mikään paperipaavi, joka vaatii sokeaa kuuliaisuutta, vaan pääasia on Raamatussa kuuluva Kristuksen ääni.

Näinhän yhdeltä naispappeutta vastustavalta kirkon papilta meni jauhot suuhun hänen paasatessaan naisen sopimattomuutta papiksi, kun piispa Mäkinen tarkastusmatkallaan kysyi, tarkoittaako pastori kirkon opetuksen naispappeusasiassa olevan vastoin Raamatun opetusta.

Matti Väisänen paljastaa itsensä ja koko järjestönsä täyden kaksinaamaisuuden ja sen miksi he väkisin roikkuvat kirkon yhteydessa sanoessaan päivän lehdessä, että kirkosta lähdön jälkeen olisi erittäin vaikeata saada uusia kävijöitä Luther-säätiön jumalanpalveluksiin, koska suurin osa kävijöistä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. M.o.t. eli nämä naispappeuden vastustajat roikkuvat etujensa vuoksi kirkossa.

Toinen korkea-arvoinen kirkonmies nykyinen paavi joutuu jatkuvasti selittelemään papistonsa kauhistuttavia pedofiilitekoja ja muita seksuaalialan väärinkäytöksiä. Nyt Euroopassakin Irlannissa, Saksassa, Itävallassa. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Ja tämä vain sen tähden, että katolinen kirkko Raamatun luomisjärjestyksen vastaisesti pitää edelleen kiinni pappiensa selibaatista, joka aikanaan on omaksuttu vain kirkon ahnaiden valtapyrkimysten vuoksi lainkaan ajattelematta pappien parasta ja Jeesuksen omaa opetusta: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittykään vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

Kukapa muu kuin Jumala voisi kirkonmiesten kaikkia toilauksia ymmärtää ja kyllä Jumalaltakin vaaditaan melkoisesti huumorintajua ja ymmärtämistä meidän ihmisten melkoisen järjettömän käyttäytymisen tähden.

Ahtaajat ahdisti

Ahtaajien tehtävä on saada mahdollisimman paljon tavaraa mahdollisimman pieneen tilaa. Tätä he palaavat jälleen tekemään yli kaksiviikkoisen satamien kuljetukset seisauttaneen lakkonsa jälkeen. Yhteiskuntana saamme henkäistä helpotuksesta. Mutta...

Pienen ydinalan lakko ei jää jälkiä jättämättä, vaikka asiat, joista riideltiin eivät sovunkaan jälkeen kummoisemmiksi tulleet. Palkkaratkaisut olivat muiden luokkaa, irtisanomissuojassa oli alalla jo ennenkin satamakohtainen sopimusvaltuus, jota esim. Kotkassa on käytetty pitkiinkin irtisanomiskorvauksiin jne. Mutta ehkä syviäkin jälkiä jäi...

Suomen teollisuuden korkea toimitusvarmuus sai korvaamattoman kolauksen, tilauksia eli työpaikkoja on siirtymässä pysyvästi muualle paperiteollisuudesta ja metallista. Lisää tehtaiden lopettamisia on odotettavissa. Ollaanko myös lastauksia siirtämässä alihankkijoille.

Kun muutenkin hallitustasolla etsitään lamalääkkeitä ja käydään kolmikantaneuvotteluita tullee yhdeksi tarkastelunalaiseksi asiaksi avainolojen lakko-oikeudet. Ei voi olla oikein pienen ryhmän mahdollisuus halvaannuttaa koko yhteiskuntarakenteen toimivuus. Ja eritoten tässä tapauksessa asioista olisi pitänyt pystyä ja pitää pystyä sopimaan neuvottelemalla, ei lakkoilemalla.

Näin ahneet ahtaajat eivät pelkästään ahdanneet omaan työmaatansa vaan ahdistivat meitä kaikkia niin paljon, etteivät nauti suurtakaan arvonantoa, josta voi vetää johtopäätöksiä, ettei kunnian kukko heille pitemmän päälle laula. Kuinka on käynyt merenkulkijoidemme ja paljolti paperimiestemmekin!

Hallitsemisen vaikeus

Saksassa liittokansleri Angela Merkel vaatii kymmenien miljoonien lainapakettia maan talouden saamiseksi tasapainoiseksi ja tietysti oppositio ihmettelee ja vastustaa.

Sama malli on Suomessa, hallitus tasapainottaa alijäämäistä budjettia ennätyssuurella lainanotolla lamasta selviämiseksi.

Yleisradion rahoituksesta väännetään kättä kaikkien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien kesken juuri tänään, kun ministeri Linden ei hyväksynyt parlamenteerisen työryhmän esitystä kaikille asuntokunnille tulevasta yle-maksusta.
Valtaapitävillä on siis vaikeuksia valtion rahojen riittävyydestä, mutta silti kynsin hampain pidetään kiinni hallituspaikoista. Samoin oppositiopuolueet arvostelevat nykyistä taloudenmenoa tehden välikysymyksiä hallituksen kaatamiseksi ja itse pääsemiseksi maan päättäviksi hallituspuolueiksi pelkäämättä vastuuseen joutumista.

Jotkut jopa puhuvat ennenaikaisista eduskuntavaaleista, mutta viimeistään vuoden päästä huhtikuun lakisääteisissä eduskuntavaaleissa ratkaistaan myös tulevan hallituksen pohja, joka riippuu äänestystuloksesta. Näin äänestäjät ratkaisevat tulevan maamme rahojen riittämisen ja suuntaamisen hyvinvointimme säilymisen takaamiseksi.

Me perussuomalaiset olemme myös valmiita hallitusvastuuseen. Timo Soini on jo puhunut sisäministerin salkusta. Näin saataisiin uusia vaihtoehtoja maamme hallituskuvioihin, jotka varmasti olisivat tervetulleita. Politiikassa ollen ei myöskään vastuuta tule välttää. Niinhän SMP:n aikanakin olimme jopa kahdesti hallituksessa ja juuri poisnukkunut Urpo Leppänen oli yritteliäs, ennakkaluuloton ja idearikas työllisyysministeri, joka teki monia uusia uria aukovia päätöksiä. Ei ennen eikä hänen jälkeensä ole nähty sellaista työministeriä. Nyt Urposta ei enää puhutakaan kuin pelkkää hyvää, vaikka aikanaa ei haukutumpaa miestä ollut kuin Urpo!

Matka Sodderiin

Inkerin kirkon Sodderin kirkon pappi Pekka Palosaari vieraili edellisen kerran Noormarkun seurakunnassa lokakuun 8. päivänä. Tänään hän kävi uudemman kerran mukanaan kolme seurakunnan toimivaa jäsentä kertoillen taas seurakunnan kuulumisia. Hienon säväyksen iltahetkeemme antoi, kun seurakunta-aktiivimme Kirsti Hurttila lauloi yhdessä vieraiden kanssa venäjänkielellä virren Käy yrttitarhasta polku, Kirsti näet käy jatkuvasti venäjänkielen oppitunneilla.

Olemme suunnittelemassa käyntiä tutustumaan Sodderin seurakuntaan, joka itselleni on täysin uusi kohde. Samalla voimme käydä jo ennestään tutuiksi tulleissa Petroskoin, Kontupohjan ja Tsalnan seurakunnissa. Ajankohdaksi olemme harkinneet toukokuun viimeistä viikonloppua esim. torstaista 27. päivä maanantaihin 31. päivään. Viisumin kestoajasta riippuen menemme rajan yli jo torstaina tai sitten vasta heti puolenyön jälkeen perjantaina.

Menomatkalla ja taas palatessa olisi yöpyminen Ruskealassa, jonne entisen puolustusvoimien komentajan veli Kalevi Keinänen on rakentanut hyvät majoitustilat ja myös oman kirkon. Kaksi yöpymistä olisi Petroskoissa, josta käsin sitten olisi hyvä käydä näissä mainituissa seurakunnissa. Sieltä Tsalnaan on 20 kilometriä, Kontupohjaan 50 km ja Sodderiin 88 km. Ainoastaan Sodderiin on 5 km päällystämätöntä tietä Suojärvi-Jessoila-tieltä.

Aiemmilla matkoilla, joita on useita, mutta jo vuosien takaa, ajoimme Petroskoihin aina Värtsilästä ja edelleen Sortavalasta Pitkärannan ja Aunuksen kautta, mutta nyt on valmistunut lähes koko matkan kestopäällystetie suoraan Nuusjärven kautta Prääsään, joka lyhentää matkaa Petroskoihin huomattavasti. Ainoastaan pieni pätkä tiestä on vielä tietyön alla.

Matkaan on hyvä lähteä, kun tunnen kaikkien seurakuntien kirkkoherrat, vaikka Venäjällä saakin aina varautua suureen seikkailuun. Petroskoissa on valmistunut uusi kirkko, jota en ole nähnyt, samoin on asianlaita Kontupohjan uuden kirkon kanssa. Kontupohjassa on suomalainen Jorma Säde, Petroskoissa Viktor Grinevits ja Tsalnassa yli 80-vuotias Juho Pakkari kirkkoherroina. Kontupohjassa on meillä kankaanpääläisillä jopa kummilapsia.

Gallupsuosikki kansaa vastaan

On ilmeisesti hienoa olla kokoomuslainen, vähävaraisempikin tuntee itsensä melkein rikkaaksi ja ainakin hyvin arvostettujen ihmisten eli "kultapossukerholaisten" joukkoon. Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun puolue sojottaa aina vain mielipidetutkimusten ykköspaikalla hyvällä hajuraolla seuraaviin, sillä ei puolueen ainakaan voi sanoa toimivan kansan tahdon mukaisesti. Onko todellakin niin, ettei kansalaisten mielipiteillä ole enää mitään vaikutusta puolueiden ajamiin asioihin?



Esimerkkejä ei ole vaikea hakea.



Kokoomus ajaa kolmea ydinvoimalaa, jolla kannalla kansasta on kokonaista 6%. Kahta kannattaa 11% ja yhtä 22%. Kokonaan ydinvoimalan rakentamista vastaan sen sijaan seisoo 47% ja 14% ei osaa sanoa kantaansa. Ja kokoomus siis ajaa kolmea voimalaa ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja tyytyy sanomaan, ettei kansalla ole oikeaa tietoa eli se on saanut disinformaatiota.



Entä sitten presidentin vallan entisestäänkin vähentäminen, jota kokoomus innokkaasti ajaa Taxellin toimikunnan myötä. Ylivoimainen enemmistö kansalaisista haluaa presidentin, jolla on myös valtaoikeuksia ja osoittaa sen kaiken lisäksi äänestämällä paljon aktiivisemmin juuri presidentinvaaleissa kuin muissa vaaleissa EU-vaalien ollessa hännänhuippuna 40,3% .



Sitten nämä EU- ja varsinkin Nato-asiat, joissa kummassakin juuri kokoomus on innokkaimpana kannattaja, mutta kansan haraa vastaa, Natoa varsinkin, mutta yhä kasvavassa määrin myös EU-vastustus on noussut mm. suuren nettomaksajaroolimme ja valtavan byrokratian vuoksi.



Ja sitten kaikkein eniten jokaisen leipävartaaseen vaikuttava verotus, jota laman johdosta on pakko lisätä ja samanaikaisesti myös menoja olisi karsittava. Mutta eipä Katainen malttanut puoluejohtajien haastattelussa viitata pääomaveron nostamiseen tai varallisuusveron palauttamiseen. Sen sijaan välillisiä veroja hän kyllä on valmis lisäämään mm. alv:n korottamisella. Näin pienempituloiselta kuluu aina suurempi osa tulostaa jokapäiväiseen kulutukseen, kuin jos rikas ostaa yhtä paljon, hänelle jää paljon enemmän käytettäväksi muuhun myös prosentuaalisesti.

Ja kokoomus vaan porskuttaa kylmällä köyhää hyljeksivällä ja rikkaita suosivalla linjallaan galluppien kärjessä. Voiko tällainen olla muualla mahdollista kuin Suomessa, jossa on aina totuttu alistumaan milloin Ruotsin- milloin Venäjän vallan alle ja oltu suurten isäntien alustalaisia.

Urpo on poissa

Jo kolmantena päivänä peräkkäin joudun kirjoittamaan kuolemasta. Nyt on keskuudestamme poistunut vaikean menier-taudin uuvuttamana Urpo Leppänen ehdittyään täyttää 66 vuotta 10.2.

Sain tuntea Urpon jo 1970-luvun alusta ollessani opiskelemassa Helsingissä. Veljeni Jouko tuli SMP:n valtuutetuksi Kankaanpäässä 1968. Urpo puolestaan aloitti SMP:ssä ensin vuodesta 1970 tiedotuspäällikkönä ja sitten puoluesihteerinä parin vuoden päästä. Itse olin eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä 1975 ja seuraavana vuonna kaupunginvaltuustoehdokkaana Kankaanpäässä, jossa alkoi yli parinkymmenen vuoden valtuustourakka ollen kymmenkunta vuotta katkoksissa ja alkaen uudestaan viime vuonna.

Urpo toi puolueeseen tarvittavaa akateemista tietämystä valtiotieteen maisterina suuren vuoden 1970 vaalivoiton jälkeen, kun saimme 18 kansanedustajaa ja uusimme saman määrän Kekkosen hajotusvaaleissa 1972, kun Kekkonen oli saatava poikkeuslailla jatkamaan pressana.

Urpon kanssa tulimme sitten kansanedustajiksi v.1979 ja Urpo toimi silloinkin puoluesihteerinä. Seuraavalla kaudella hänestä sitten tuli työvoimaministeri, kun lupasimme poistaa työttömyyden kuudessa kuukaudessa. Urpo tekikin parhaansa, aloitettiin ns. Rinteen malli, mutta eihän varoja saatu riittävästi eikä näin ollen työttömyyskään poistunut niin kuin ei ole hävinnyt tähänkään päivään mennessä. Eli niin kuin on sanottu nykyisestä työvoimaministeristä vihreiden Sinnemäestä, että hän puuhastelee esim. turkistarhauksen lopettamista ja tekee kaikkea muuta kuin työttömyyden poistamista. Urpo sentään yritti ja aloitti ennakkoluulottomasti työttömien yrittäjiksi ryhtymisen starttirahan ja Rinteen mallin mukaisen tuen pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä.

Iltasanomatkin kyseli jotain muistoa Urpon toiminnasta. Minuun teki vaikutuksen Urpon rauhallisuus ryhmäjohtajamme Veikko Vennamon kovassakin ryöpytyksessä, tuntui kuin Urpolla ei olisi ollut kuuloa eikä näköä, siksi tyynesti hän otti vastaan ankarankin arvostelun. Eipä silti, kyllä Veikolla oli kanttia meitä arvostella, tekihän hän itse todella mittaamattoman työpanoksen pienen ihmisen puolustamiseksi.

Urpo oli lähtöisin suuresta perheestä Polvijärveltä, jossa hänen isänsä toimi yrittäjänä ja hyväntahtoisena antoi bensaa tms niin paljon velaksi, että joutui vaikeuksiin. Isän kuoleman jälkeen Urpo otti liikkeen velat hoidettavakseen, laajensi liiketoimia ja joutui velkakierteeseen joutuen konkurssiin. Me monet smp-läiset tietenkin autoimme miestä vaikeuksissa ja puolestamme takasimme Urpon velkoja ja makselimmekin niitä. Tällaista elämä on!

Urpo oli myös nykyisen vaimonsa kuubalaisen Anan kanssa eduskuntakauden jälkeen esiintymiskiertueilla, meillä Kankaanpäässäkin Kankaanpään Urheilijoiden tilaisuudessa.
Viimeisen kerran näin Urpon viime kesän Seinäjoen puoluekokouksessa, jota kertaa ei olisi uskonut viimeiseksi, vaikka kyllä hän oli jo harmaan ja väsyneen näköinen. Mutta jokainen tapaaminen voi olla viimeinen ja hyvästijättö samaten.

Urpo on yksi nykyisen PerusSuomalaisen puolueen perustajista ja ideoijista esim. suoran jäsenyyden läpiajaja. Turhaan ei Timo Soini kirjoita tänään vakuttavaa muistokirjoitusta hyvästä ystävästämme Urposta.

Pentti Perttula in memoriam

Korson kirkkoherrana 27 vuotta toiminut Pentti Jaakko Perttula on nukkunut pois helmikuun 25.päivänä. Hän toimi Kankaanpään kappalaisena lukioaikani vv.1961-64. Samana vuonna kun siirryin opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen teidekuntaan muutti hän papiksi ensin Herttoniemeen ja sieltä Roihuvuoreen, josta sitten tuli kutsu Korson kirkkoherraksi.

Sain olla koko Perttulan perheen ystävänä Kankaanpäästä lähtien aina Korson aikoihin asti. Helsingissä ollessani kävin ahkerasti heidän kodissaan niin Herttoniemessä Hiihtomäentiellä kuin Roihuvuoressa kirkon lähellä Prinssintiellä ja Korsossa kirkolla, jossa oli myös kirkkoherran pappila. Pentin vaimo Marja-Liisa, kolme tytärtä ja nuorimpana poika Petri muodostivat perheen, jossa myös isän innostamina ainakin Marja-Terttu ja Petri juoksivat kilpaa.

Pentin kanssa saimme Kankaanpään seurakuntanuorten kanssa vierailla Lapualla hänen sukulaistalossaan Kaaralla ja näin tutustua herännäisseuroihin paikan päällä. Kankaanpäässä pidettiin siihen aikaan lähes joka ilta seuroja eri kylillä. Myös siioninvirsiseuroja oli, vierailijoista muistan ainakin Aku Rädyn. Näin herännäisyys tuli meille silloisille nuorille rakkaaksi. Olihan meillä toinenkin herännäispappi nuorisopappi lapualaissyntyinen Mikko Iskala, jonka kotona myöhemmin Seinäjoen kesäyliopistosta käsin kävin hänen veljensä Paavon papiksivalmistujaisseuroissa.

Pentti Perttula oli myös juoksu-urheilusta kiinnostunut. Niinpä Helsinkiin muutettuani ryhdyin oikein vakavissani harjoittelemaan hänen johdollaan ja tulostakin syntyi. Kilpamatka vain piteni päätyen lopulta maratoniin, jonka voi sanoa olevan juoksun kuninkuusmatka. Joltisiakin tuloksiakin syntyi, muutama ulkomainen kilpailumatkakin ja paljon muita kilpailuja ja monenlaisia kokemuksia ja ystäviä varsinkin Kankaanpään Urheilijoiden piirissä.

Korsossa alkoi mm. Korson maraton, jossa kerran sain juosta olympiavoittaja Frank Shorterin kanssa rintarinnan, kunnes hän keskeytti. Siellä myös juostiin vuorokauden juoksu Korson Hölkän nimissä. Osallistuttiin Perttulan aloitteesta myös Seura-lehden järjestämään Suur-maratoniin, jossa peräkkäisinä päivinä juostiin pitkiä matkoja ja viimeisenä päivänä kokomaraton. Mukana kaikki Suomen parhaat juoksijat Seppo Tuomisesta ja Pentti Rummakasta lähtien.

Täysinpalvelleena rovastina Pentti Perttula sai olla eläkkeellä viitisentoista vuotta, ja näin hänen elämänsä on tässä ajassa päättynyt. Siunaus Korson kirkossa on perjantaina 26.3. Miten me sen aikaiset kankaanpääläiset seurakuntanuoret häntä muistaisimme?

Elo ihmisen

Olin tänään siunaamassa kahta eri ikästä miestä, ja jouduin näin jälleen ajattelemaan meidän ihmisten elämäntarinoita, jotka ovat niin perin erilaisia.

Toisen ihmiskohtalona oli kuulua sotiemme kunnioitettuihin veteraaneihin kuuluisan kenraali Raappanan joukoissa radio-, puhelin- ja kaukopartiomiehenä. Päästyään täysinpalvelleena sotilaana eläkkeelle hän joutui polkupyöräillessään auton yliajamaksi ja poti näin saamiaan vammoja 28 vuoden ajan aina tähän 85-vuotiaana kokemaansa kuolemaan asti. Jo sodassa hän haavoittui kahdesti, muttei koskaan hakenut sotainvaliditeettiä.

Myös toinen mies sai tehdä elämäntyönsä täyteen eläkeikään asti ollen taitava ja avulias monitoimimies. Eläkevuosia hänelle ei sitten suotu kuin vajaat neljä, joista kahta viimeistä vuotta jo varjosti sairaus. Kuitenkin hän sai iloita lapsistaan ja myös lastenlapsistaan kuten tämä toinenkin veteraanimies.

Väkisinkin meidän ihmisten osaa mietiskellessä tulevat mieleen Raamatun ja eritoten Psalmien viisaudet. Niinpä psalmi 39 puhuu hyvin koskettavasti elämämme katoavaisuudesta: Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoava minä olen. Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niin kuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

Tähän loppujen lopuksi hyvin karuun ihmisen osaamme tuo kuitenkin lohdun ja toivon se, josta uusi arkkipiispammekin sanoo, että valo loistaa seurakunnasta. Jälleen psalmien kirjasta: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.

Emme sittenkään ole olemassa sokean sattuman oikusta. Ja meillä ja elämällämme on myös tarkoitus. Vielä kolmas lainaus psalmeista: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Näin vaikka elo ihmisen on väliaikaista ja usein perin vaikeaa käsittää, sittenkin saamme elää täyteläistä elämää. Pahinta onkin, jos emme ole eläneet todellista elämää, johon meidät on kutsuttu: rakkauden tekoja tekemään!

105 kunnian päivää

Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat!
Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, ja te olette suorittaneet suurtöitä, jotka vuosisatoja loistavat historian lehdillä.
Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt teidän vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä, kuin jos olisitte omia lapsiani.

Näin ylipäällikkö Mannerheim ylisti sotilaitaan talvisodan päättymisen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä eikä suinkaan syyttä, siksi huonot lähtökohdat Suomella oli sotaan jouduttuaan 30.11.1939. Mutta ihme tapahtui ja 13.3.1940 voitiin solmia itsenäisyyden säilyttänyt rauha.
Talvisodan ihme oli se henki, joka vaaran uhatessa syntyi. Ensimmäinen ihme oli kommunistiemme ryhtyessä vastustamaan Neuvostoliittoa kansallistunteen voittaessa aatteen. Toinen ihme oli sotilaallinen. Pakon edessä toimittiin niin, että se näytti jopa sotilaalliselta neroudelta. Pääpuolustusasemat säilytettiin helmikuulle asti, korpisotaa käytiin teille ruuhkautuneiden vihollisdivisioonien tuhoamisella sivusta metsän ja lumihankien suojasta kun tulivoima ei muuten riittänyt.

Vaikka rauhanehdot olivat rankat ja sodan uhrit suuret 25 000 kaatuneen ja 45 000 haavoittuneen sotilaan takia, niin tärkein kuitenkin saavutettiin, rauha ja itsenäisyys. Presidentti Kallio sanoi rauhansopimuksen allekirjoitettuaan enteellisesti kohtalokkaat sanansa: "Tämä on kamalin paperi, jonka koskaan olen allekirjoittanut...Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan." Käsi sitten halvaantuikin ja sairauden vuoksi tehtävästään luopunut presidentti suoritti viimeisenä tehtävänään Helsingin rautatieasemalla lähtiessään kotiin Nivalaan kunniakomppanian tarkastuksen, sen jälkeenkunnioitettu presidentti lyyhistyi kuolleena marsakka Mannerheimin käsivarsille kaikkensa maalleen antaneena.

70 vuotta sitten päättyneen talvisodan muistoa vietetään monin juhlallisuuksin eri puolilla maatamme. Talvisodan arvostus onkin syystä kansamme keskuudessa suuri. Jopa yli 90% pitää tarpeellisena talvisodan jatkuvaa muistamista ja yli 80% tunnustaa talvisodan taanneen itsenäisyytemme. Vain prosentin mielestä talvisota kuuluu historiaan, joka ei kuulu nykypäivään. Vielä elossa olevat jo yli 90-vuotiaat talvisodan veteraanit aivan erityisesti ansaitsevat suuren arvonantomme ja kunnioituksemme. Veteraanityössä saamme heitä muistaa tunnuslauseella: Veljeä ei jätetä. Tänäänkin sain olla onnittelemassa 97-vuotta täyttänyttä talvisodan veteraania!

Paras mies arkkipiispaksi

Tiukka vaali on käyty. Kirkon onneksi voittajaksi saatiin avarakatseinen, tässä ajassa elävä, kuunteleva, mutta myös jämäkkään päätöksentekoon valmis itseään korostamaton henkilö, täydellinen vastakohta vastaehdokkaalleen, jonka ehdollaoloa jo piti ihmetellä, mitä edellytyksiä hänellä olisi ollut kirkon johtajaksi. Kirkollinen keskustelu vaan on niin hienotunteista, ettei tätä toistakaan ehdokasta haluttu mollata, ja niin hänen ratsastamisensa patavanhoillisten tähän aikaan sopeutumattomien äkkkijyrkkien äänillä oli vähällä kääntyä voitoksi. Vain yksitoista ääntä oli ratkaisemassa kirkkomme tulevaisuuden rakentamisen siinä hengessä, josta uusi arkkipiispamme on sanonut, että kirkosta tulee loistaa valon.

Kari Mäkistä yritettiin kaataa homokortilla, vaikka hän tv:ssäkin selkeästi totesi, että hän toimii aivan niin kuin kirkko on päättänyt, ettei homoja siunata, mutta heidän puolestaan voidaan rukoilla. Mielestäni todella tästä homoudesta kirkossamme on tehty kärpäsestä härkänen, se on perin kehällinen asia. Samoinhan kirkossamme vanhoilliset piirit ovat takertuneet naispappeuden vastustamiseen eivätkä pääse siitä irti ja näin hirttäytyvät tähän toiseen täysin perifeeriseen kysymykseen, jolla tärkeimmän pelastuksemme kannalta ei ole mitää muuta merkitystä kuin jos rikomme meille annettua rakkauden käskyä rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme ja tietysti yli kaiken Jmalaa.

Ennen kaikkea saamme Kari-piispasta myös arvokkaan jatkajan kunnioitettujen arkkipiispojemme sarjaan, joista itselläni on kokemusta Ilmari Salomiehesta alkaen, sitten Martti Simojoesta, Mikko Juvasta, John Vikströmistä ja nyt viimeksi Jukka Paarmasta. Kari on yhden vaimon ja vieläpä papin mies, neljän aikuisiässä olevan lapsen isä eikä kenelläkään ole mitään negatiivistä kerrottavaa hänen elämänvaelluksestaan. Saamme edelleen sulkea hänet kuten koko perhekuntansa rukouksiin.

Karin viisaita kirkon parhaaksi koituvia ajatuksia:

Tärkeää on olla yht´aikaa LUJA JA NÖYRÄ. Elämää ja ihmistä puolustaessa luja, Jumalan edessä nöyrä. Kun kumartaa, kumartaa niin kuin ehtollispöydässä ja pyhän edessä kumarretaan, ei niin kuin vallan ja valtojen edessä.

Tärkeää on puolustaa avaraa, kaikkien jäsenten kansankirkkoa. Kansankirkkoon kuuluu monenlaista hengellisyyttä, myös sellaista, joka on murtunutta, arkaa ja hapuilevaa. Kansankirkon OVET OVAT AVOINNA suojautumisen sijasta. Juuri se vaatii paljon uskoa ja luottamusta.

Tärkeää on ammentaa uskon perinnöstä TUORREESTI JA ROHKEASTI. Sitä varten on kuultava paljon, kuultava ihmisten hiljaisia ääniä kirkossa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Alhaalta, särkyneistä äänistä ja kirkon arkisesta perustyöstä nousevat tärkeimmät uudistuksen idut.

Tärkeää on avoin, rehellinen ja tasaveroinen vuoropuhelu. Se on ELÄVÄN, SISÄISESTI RIKKAAN kirkon merkki. Julkisessa keskustelussa elämästä ja sen ehdoista ei tarvita mielipiteitä vaan kristinuskon pyhän syvää perspektiiviä. Elämä on yhteinen, eikä kirkko omista sitä.

Näistä arvoista meidän kaikkien on hyvä lähteä rakentamaan kirkkoamme ja omaa elämäämme yhdessä uuden arkkipiispamme kanssa.

Ahtaajat ja hottentotit

Ahtaajien lakkosovittelut ovat päivän ykköstapahtuma. Toinen kummajainen on hottentoteista noussut kiivas kiistely.

Ahtaajalakosta jo kirjoitinkin. Se ei ole saanut yleistä hyväksyntää ihmeellisen syynsä eli vuoden irtisanomisen ajan palkkavaatimuksensa vuoksi. Ovat tietysti suuret johtajat näyttäneet -jälleen kerran- huonoa esimerkkiä kultaisine kädenpuristuksineen ja erorahoineen, mutta eivät nekään ole olleet eivätkä ole tästä maailmasta. Niin ei myöskään ahtaajien taivaita kurkottava vaatimus. Niinpä nyt saadaa lakon pitkittyessä edelleen tyytyä koko maatamme koettelevan laman jatkumiseen, niin kuin gallupissa 74% vastaajista pelkää. Paperitehtaita on joutunut lopettamaan tuotantoansa ja samoin on käymässä monille muillekin viennin varassa eläville yrityksille.

Kohta Suomi saa saman kohtalon kuin Kreika, jossa talouden ennätysvajauksesta huolimatta ollaan jo ryhtymässä kahden viikon sisällä toiseen yleislakkoon, koska kansa ei niele talouden korjaamiseksi suunniteltuja tervehdyttämiskeinoja. Jääkö tappioiden korjaaminen meidän muiden EU-maiden kontolle. Mikä on Suomen osuus?

Pertti Veltto Virtanen on nostattanut kohun PerusSuomalaisten vaaliristeilyllä, kun Viking Linen virkailija lopetti hänen laulunsa hottentoteista muka rasistisena. Hottentotit on aivan virallinen nimitys Etelä-Afrikassa elävälle lähes luonnontilaiselle heimolle. Heidän omalla kielellään nimitys merkitsee oikeita ihmisiä eli ihmisten ihmisiä ja kaiken kukkuraksi he - muista afrikkalaisista poiketen - ovat ihonväriltään vaaleita.

Veltto lauloi 1960-luvulta asti tutuksi tullutta todella humoristista ja jopa sankaritarinan sisältävää lastenlaulua. Sen on suomentanut toinen Virtanen Jukka norjalaisen kolmesta iloisesta rosvostakin kirjoittaneen norjalaisen Egner Thorbjörnin tekstistä, eikä se sisällä vähimmässäkään määrin rasistisuutta. Näin näkevät valtaosaltaan myös kansalaisemme, 2500 hengen gallupissa 71% on sitä mieltä ja vain 9% pitää sitä rasismina. Mutta kun laulu esitettiin PerusSuomalaisten illanistujaisissa, niin täytyihän jostain saada kohu-uutinen, näin lapsuuden iloinesta hottentottilaulustakin saatiin hyvä tekosyy tuomita jälleen kerran meitä persuja. Mutta kyllä kansa tietää ja kannatus senkus vain kasvaa!

Verot köyhälistön verta juo

Ranskasta alkunsa saaneen työväestön Kansainvälisen taistelulaulun alkusanat Työn orjat sorron yöstä nouskaa kehoitaa nousemaan barrikaadeille, koska Verot köyhälistön verta juo. Itse Karl Marx on lausahtanut: Meidän on kieltäydyttävä maksamasta veroja. Ja kumminkin esimerkiksi sos.dem. kansanedustajatoverini Kaisa Raatikainen sanoi jopa lentäväksi lauseeksi nousseet toivomuksen: Rakastakaa veroja. Vaikkei nyt ihan rakastaa, niin kuitenkin verot täytyy hyväksyä, koska nimenomaan niiden avulla pidämme yhteiskuntaa pystyssä ja voimme turvata myös köyhimpien elämää.

Jo vanha viisas Sokrates totesi: Politiikot ovat pinnistelleet kekseliäisyytensä äärimmilleen löytääkseen uusia verokohteita. Tällaisista meidän aikamme älynväläyksistä voisi mainita vaikkapa omana kansanedustaja-aikanani katumaksuna voimaan tullee nykyisen kiinteistöveron (jota SMP:n ryhmänä ankarasti vastustimme köyhimpia raskaammin kohtelevana) ja Sauli Niinistön keksimän auton käyttömaksun, niin kuin ei autosta mukamas jo muutenkin menisi riittävästi veroja, onhan auton hinnasta ja polttoaineesta kummastakin reippaasti yli puolet veroja.

Näin pääsemme tähän päivään, jolloin taas tarvitaan itkua ja hammasten kivistystä eli menojen leikkausta ja verojen kiristystä laman tuomasta ahdingosta selvitäksemme. Onhan viime vuonna talouden syöksykierre ollut suurempi kuin koskaan vuoden 1918 jälkeen.

Viikonvaihteen Hesari tiedusteli puoluejohtajien mielipiteitä veronkorotuksista. Lähes liikuttavan yksimielisiä oltiin, ettei tuloveroa saa kiristää pieni- ja keskituloisilta. Mutta sitten tulee ero, suuret porvarilliset hallituspuolueet kepu ja kokoomus lisäisivät kuitenkin suhteellisesti pienituloisimpien taakkaa korottamalla välillisiä kulutusveroja, aina pienituloisemmaltahan menee suurempi osa tuloistaan jokapäiväiseen kulutukseen. Timo Soini ja Paavo Arhinmäki ovat selväsanaisemmin pääomaveron korotuksen ja progressiivisuuden kannalla eli niin kuin Timo sanoo: Mummonmökkiä ei voi verottaa samoin kuin isoa osinkotuloa.

Arvonlisäveroa eli välillistä veroa on jo nykyhallitus korottamassa 22 prosentista 23 prosenttiin. Tämäkään ei riittäne. Niinpä parhaillaan istuva verotyöryhmä esittäneen avl:n korottamista ja nykyinen hallituspohja sen hyväksyy, koska kaikkien neljän hallituspuolueen johtajat liputtavat sen puolesta. On meillä taas kerran oikein köyhien puolustajat nostamassa köyhän leipävarrasta. Näin siis todella toteutuu lainaamamme laulun sanat: Verot köyhälistön verta juo!

Mitalisadetta sotainvalideille

Seitsemän myönnettyä ansiomerkkiä jaettiin Kankaanpään Seudun Sotainvalidien vuosikokouksessa. Kultainen ansiomerkki ojennettiin Lauri Hietaojalle ja Pekka Rajamäelle, hopeiset merkit oli myönnetty Tuure Hautahalmeelle, Vilho Kivirannalle, Kauko Mäelle, Pentti Tuomalalle ja Kaisa Vartialle.

Johtokunnan erovuoroiset nimettiin tehtäviinsä kaikki edelleen. Näin tulivat valituiksi puheenjohtajaksi Anssi Joutsenlahti sekä jäseniksi Mirja Jyrkiäinen, Oskari Kukkumäki, Helleni Mäki ja Matti Ylitalo. Johtokunnassa jatkavat varapuheenjohtajana tominut Toivo Lautaoja sekä jäsenet Olavi Koivuniemi, Helena Korvala ja Jaakko Poutala. Varajäseninä ovat Mauno Pajuniemi ja Mauno Jokinen. Sihteerinä toimii Sari Lehto ja pitkäaikaisena rahastonhoitajana Aino Lilja. Osastossa on edelleen jäseninä 34 veljeä, 57 puolisojäsentä ja 5 tuki- ja kannatusjäsentä.

Vuosittain on järjestetty yhdessä piirin kanssa virkistysleiri Hakoniemessä ja tarjottu mahdollisuuksia jalkahoitoon, hierontaan sekä annettu siivousapua. Myös Veneskosken kesäteatteriin on tehty retki. Piirin tukirahalla mahdollistettiin puolisoille ja leskille hemmottelupäivä kuntoutuskeskuksessa. Piirin risteilylle on osallistuttu. Piirihallitukseen on kuulunut Toivo Lautaoja. Omalääkärinä toimii Jukka Kankaro.

Kokouksen yhteydessä otettiin myös valokuva, jossa neljä paikalle päässyttä merkinsaajaa poseeraa : Pekka Rajamäki, Pentti Tuomala, Lauri Hietaoja, Kauko Mäki. Edellinen sihteeri Kaisa Vartia ja nykyinen sihteeri Sari Lehto järjestivät kahvitarjoilun ja yhteishenki vallitsee veljien ja sisarien kesken. Niinpä tarkoituksena on järjestää tammikuun tilaisuuden tapaan yhteinen veljes- ja sisartilaisuus rattoisan yhdessäolon merkeissä. Edellisen tilaisuuden järjestänyt Helena Korvala luovutti yhdistykselle edellisen yhteistilaisuuden tuottona sievoisen rahasumman.

Järjestäytymiskokous on vielä tässä kuussa torstaina 25. päivänä. Mukaan on lupautunut piirin toiminnanjohtaja Marika Keskinen.

Vanhauskoiset

Noormarkun tämän sunnuntain messussa käytettiin vuoden 1701 ns. vanhaa virsikirjaa ja vanhaa käsikirjaa, joka on vasta uudesti ojennettu 1857, niin kuin kirjan nimilehdellä todetaan. Myös käytettävä Raamattu oli vanhaa tekstiä ilmeisesti vuonna 1776 ilmestynyttä laitosta, koska se oli käytössä peräti 162 vuotta aina seuraavaan käännökseen v. 1938 asti.

Tämänkaltainen messu järjestetään Noormarkussa kerran vuodessa ja se kerää väkeä enemmän kuin normaalimessu ei kylläkään noormarkkulaisia vaan erityisesti vanhoillisia rukoilevaisia eritoten Euran suunnalta. Sain toimia saarnaajana ja ehtoollisen jakajana, joissa tehtävissä olen vastaavassa ehtollisjumalanpalveluksessa ollut kerran ennemminkin nimenomaan juuri Eurassa.

Nyt toista kertaa mukana olleena en enää hämmästellyt tilaisuuden menoa, en edes sen kestoa kahta ja puolta tuntia. Aikaa kuluu moniin rukouksiin ja pitkiin hartaasti veisattuihin virsiin, jotka kaikki laulettiin kokonaan eli alusta loppuun, vaikka olisi ollut vaikkapa 20 säkeistöä. En yhtään ihmettele, että myös varhaisemman herännäisyyden piirissä on miellytty näihin vanhan virsikirjan virsiin, siksi jykeviä ja suoraan puhuttelevia ovat virsien sanat, vaikka ne ovatkin usein lyhennettyjä eikä aina välttämättä tahdo ymmärtää kaikkia sanoja eikä historiaan jääneitä kielikuvia.

Outoon tekee väkevän vaikutuksen messun alussa pidettävä rippi ja rippipuhe, jonka ajaksi mustiin pukeutuneita rukoilevaisia saapuu kirkon kuoriin rukoilemaan alttarikaiteen viereen polvillaan otsa maahan painettuna. Samoin ehtolliselle osallistuttiin täysin mustiin puettuina, miehet tulivat ensin ja sitten naiset, yhteismaljaa käytettiin, eihän ennen ole ollutkaan pikareita. Kaikessa siis noudatetaan vanhoja perinteitä. Niinpä joku paikallaolijoista totesi, että on hyvä kokoontua juuri niin, kuin aina ennenkin on ollut tapana ja se on silloin hyväksi havaittu.

Nykyään on tietysti vähän toisin, niinpä kun Noormarkun rippikoululaiset oli kutsuttu messuun samana pyhänä, järjestivät nuorisotyöntekijät heille oman leirinomaisen jumiksen seurakuntatalossa. Vaikka eipä silti, olisihan tämä vanhan käsikirjan messu ollut aivan kuin elävää kirkkohistoriaa, nykynuorille aivan poikkeuksellinen elämys. Ja olihan tässä messussa myös näiden vanhoillisten rukoilevaisten nuorisoakin perheittensä mukana aina ehtollispöytää myöten. Monena on Herran seurakunta, mutta kaikille tilaa on, kaikille paikkoja riittää.

Uusi vaalilaki

Tämä on 333. blogini. Kävin läpi kaikki blogien otsakkeet eikä ihmeekseni niiden joukossa ollut yhtäkään koskien nyt lopultakin hallituksen antamaa uutta eduskuntavaalilakiehdotusta, vaikka sitä on puitu pitkään ja hartaasti. Lopulta suuretkin hallituspuolueet sen joutuivat hyväksymään hallituksessa ja lähettämään eduskunnan käsitelttäväksi. Lakiehdotuksen hyväksymisen myötä ensimmäisen kerran maassamme toteutetaan perustuslakiamme, jonka mukaan jokainen ääni on saman arvoinen. Demokratiaa nimessään kantavat sosialidemokraatit sen sijaan jaksavat yhä harata demokratian toteutumista vastaan ja vastustavat uudistusta.

Pitää vain ihmetellä, miten vasta nyt ollaan pääsemässä perustuslain takaamaan yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Nykyisin käytössä oleva vaalikäytäntö suosii suuria puolueita, kun paikkojen jako ratkeaa vaalipiirikohtaisesti eikä suinkaan koko maassa annettujen äänien suhteessa. Niinpä viime vaalien tulos olisi muuttunut uuden jokaisen äänen samaan arvoon asettavan lain mukaan melkoisesti. Kaikki suuret puolueet olisivat menettäneet kansanedustajan paikkoja, kokoomus ja keskusta molemmat neljä, demarit yhden. Kolmen paikan voittajina olisivat olleet PerusSuomalaiset ja kristillisdemokraatit, vihreille olisi tullut kaksi paikkaa lisää ja vasemmistoliitto olisi saanut yhden lisäpaikan.

Mielenkiintoisinta näin satakuntalaisittain on se, että PerusSuomalaiset olisivat saaneet täältä paikan, jonka olisi menettänyt keskusta. Eihän se nytkään olisi tarvinnut kuudensadan äänen erotuksena suuriakaan, esimerkiksi eläkeläispuolueen mukaantulo vaaliliittoon olisi tuonut edustajan paikan. Joskus voi suuretkin asiat olla pienestä kiinni, samalla olisi kokoomus muuttunut suurimmaksi puolueeksi ja tullut myös pääministeripuolueeksi.

Uusi vaalilaki tarvitsee perustuslain mukaisen käsittelyjärjestyksen, joten kun tämä eduskunta hyväksyy sen enemmistön voimin, tarvitaan sen taakse uudessa eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön eli 67 edustajaa voi uudessa eduskunnassa edelleen tyrmätä demokratian toteutumisen. Äänestäjien onkin siis huolehdittava siitä, ettei uudessa eduskunnassa ole niin montaa kansalaisten äänivaltaa heikentävää edustajaa. Näin tämä uudistus ei siis missään nimessä tule voimaan vielä ensi eduskuntavaaleissa vuoden päästä huhtikuussa 2011, valitettavasti. Mutta ensi vuonna vanhan lain mukaan voidaan solmia vaaliliittoja, jolloin pienemmissäkin vaalipiireissä myös pienempien puolueiden mahdollisuudet paranevat. Uusi laki sitten tekeekin vaaliliitot tarpeettomiksi.

Älyttömyyksien älyttömyys

3 000 miesahtaajaa laittaa koko maan polvilleen, metsäteollisuus mennettää päivässä 30 miljoonaa ja teknologiateollisuus 70 miljoonaa. Ja tämä kaikki aikana, jolloin maamme pyristelee yleismaailmallisessa lamassa ja taloudelliset resulssit ovat olemattomat. Sitähän todistavat yleinen 0,5% palkankorotuslinjakin kevään palkkaratkaisuissa.

Onko todella oikein että kaikkien on kurjistuttava pienen strategisesti tärkeän ryhmän itsekkäiden vaatimusten edessä. Hehän ovat moniin muihin ryhmiin verrattuna jo nyt korkeasti palkattuja ja heidän vaatimuksensa vuoden palkkaturvasta irtisanomistapauksissa ei ole tästä maailmasta. Samaa elintärkeän pienryhmän etuaan ovat aikanaan sumeilematta käyttäneet mm. lennonjohtajat. Sen sijaan Wällärin johtaman Merimies-Unionin lakkoiluhan johti merimiesten ulkoistamiseen ja samaan on viime vuosina kovaa vauhtia ajanut paperityöntekijöiden johtaja Ahonen koko paperiteollisuuttamme. Nytkin juuri paperimiehet kärsivät ensimmäisinä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoon kuuluvien ahtaajien satamat sulkeneesta lakosta, jota ennakoidaan kaiken lisäksi pitkäksi, siksi kaukana sopijaosapuolten näkemykset ovat toisistaan. Eihän viimeisenä neuvotteluyönä valtakunnansovittelijakaan antanut edes sovitteluehdotusta.

Lakosta ei todellakaan kukaan hyödy eikä loppujen lopuksi voitakaan. Siksi oli järjen voitto että saman AKT:n alainen kuljetustyöntekijöiden lakko loppui yhteen vuorokauteen ja monilta muilta uhkaamassa olleilta lakoilta on voitu välttyä. Niinpä työnantajapuolelta on esitetty vaatimuksia työtaisteluiden pelisääntöjen uudistamisesta. Tämänpäiväinen Helsingin Sanomienkin pääkirjoittaja toteaa menossa olevasta lakosta, että lakkojen vaikutuksia olisi voitava rajoittaa, koska satamien seisottamisen yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat kohtuuttomat verrattuna itse kiistan kokoon.

Suomen Kuvalehdessä valitetaan Suomessa elettävän kuin viimeistä päivää. Lakko-oikeuksia tulee käyttää viisaasti eikä ahneesti avainalojen etujen maksimoimiseen yli muiden. Joissakin oikeutetuiksi todetuissa lakoissa lakkolaiset saavat myös yleisen hyväksynnän kuten esimerkiksi Tehyn lakossa, mutta ahtaajien tempaus on kaikkea muuta eikä ansaitse kansalaisten myötätuntoa, päinvastoin!

Kumpi arkkipiispaksi

Kun arkkipiispan vaalissa ehdolla olleista seitsemästä veljeksestä on toiselle kierrokselle selvinnyt kaksi eniten ääniä saanutta, tulee luonnollisesti toisesta kirkkomme arkkipiispa. Vain toisen heistä voisin kuvitella olevan arkkipiispana, toista yleensäkin ihmettelen, miksi hän lainkaan on edes ehdokkaana.

Miksi näin. Tuntuu että tältä dogmatiikan professorilta puuttu täydellinen itsensätuntemus ja häntä vie eteenpäin vain suuri oma ego, valitettavasti. Hänellä ei ole minkäänlaista organisaatioiden johtamustuntemusta, jopa yliopistossaankin häntä pidetään ulkopuolisena oman tiensä kulkijana. Ei hänellä liioin ole juuri minkäänlaista tuntumaa seurakuntatyön arkeen, ainoastaan Tuomasmessuihin hän on osoittanut kiinnostusta. Ja sitten se hänen elämäntaustansa, ihmetellä täytyy että kirkkomme jyrkän siiven väki ilmeisesti on ryhmittäytymässä hänen taaksensa, vaikka hän siveelliseltä vaellukseltaan on kaikkea muuta kuin esikuvaksi kelpaava ja vaikka anteeksiantamuksessa saammekin elää päivästä päivään. Ja sitten se hänen muka raamatullisuutensa. Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen syystä toi tv:ssä hänenkin raamattunäkemyksensä ristiriitaisuuden. Toiset kohdat hän ottaa sinällään, toisia ei sitten tarvitsekaan huomioida. Hänestä saataisiin täysin arvaamaton keulakuva, jonka kolmas vaimo on miestään 21 vuotta nuorempi kiinalainen, joka ulkopuolisesta tuntuen on varmaan riittävän nöyrä tullakseen toimeen miehen kanssa, jonka kanssa eivät suomalaisnaiset ole tulleet juttuun. Ja mikä kaikkein kauhistuttavinta, hän voi jopa saada vaalissa enimmät äänet. Tätä todella monet keskusteluissa kauhistelevat ja pelkäävät!

Toivoa kuitenkin pitää, että vaalin ykköseksi nousee ensimmäisessäkin äänestyksessä suurimman äänimäärän saanut nykyinen Turun piispa. Hänellä porilaissyntyisenä ja yli kymmenen vuotta Ulvilan kirkkoherrana sekä viimeksi Turun piispana toimineella on vankka paikallistuntemus ja myös hallinnollinen kokemus, jossa on näkynyt myös tiettyä jämäkkyyttä esimerkiksi viimeksi Kankaanpään piispantarkastuksessa. Hänellä on laaja lukeneisuus ja hänet tunnetaan syvämietteisenä pohdiskelijana, joka ei niinkään tuo itseään esiin vaan itse asiaa, kirkkon yhteistä hyvää. Ja hänellä on myös vankka perhetausta, vaimona sairaalapastori ja neljä aikuista lasta. Eikä häneen sovellu edes häneen lyödä yritetty leimakirves sosialidemokraatista. Jotkut oudoksuvat hänen sivaritaustaansa, mutta vastaehdokas on samoin sivari, joten ei hän siinäkään häviä kilpakumppanilleen.

Niinpä syystä päivän Kotimaa-lehti luonnehtii Kari Mäkisestä kirkon saavan vakavan ja viisaan arkkipiispan, jonka edustamaan juurevaan ja luterilaiseen kristillisyyden tulkintaan kirkon perusjäsenten olisi helppo samastua. Niinpä ei ole ihme, että hänen netissä olevassa kanttajalistassaan on satojen arvostettujen ja tasapainoisten kirkon ihmisten nimiä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen vaalikierroksen tulosten perusteella vaalista näyttää tulevan ennalta arvaamaton ja ehkä hyvinkin tasainen. Tulos tiedetään ensi torstaina. Itse olen jo ääneni lähettänyt, koska en pääse äänestyspaikalle Kankaanpään sotaveteraanien hallituksen kokouksen ollessa samanaikaisesti.

Lakkaamaton rukous

Tämänaamuisessa radiohartaudessa puhuttiin lakkaamattomasta rukouksesta ja viitattiin pieneen kirjaan nimeltä Vaeltajan kertomukset. Kirja sattui olemaan pöydälläni aivan radion vieressä. Olen sen lukenut monta kertaa. Kirja kertoo köyhästä venäläisestä kulkijasta, joka on liian köyhä ryöstettäväksi, liian nöyrä ketään ärsyttääkseen, mutta lannistumaton totuuden tahdossa ja etsii vastausta Raamatusta kuulemaansa kehoitukseen: Rukoilkaa lakkaamatta. Suomennoksen tekijä arkkipiispa Paavali kertoo esipuheessaan toisesta amerikkalaisesta kulkijasta, joka kirjan opastamana löysi tiensä Valamon luostariin, sai kasteopetusta ja siirtyi englantilaiseen luostariin.

Tämä varsinaisen kirjan kertoma vaeltaja kulki etsien vastausta lakkaamattomaan rukoukseen. Hän kuuli monia hienoja puheita rukouksesta, mutta yhdestäkään ei ollut apua lakkaamattoman rukoilemisen oppimiseksi.Puhuttiin kyllä valmistautumisesta rukoukseen, rukouksen hedelmistä ja muusta sentapaisesta, mutta ei selitetty, miten voi rukoilla lakkaamattomasti. Rukouksen ei tule perustua järkeilyyn. Usein ajatellaan kilvoituksen saavan aikaan rukouksen, kun täysin päinvastoin rukous onkin myös kilvoituksen synnyttäjä. Niinpä apostoli Paavalikin Timoteuskirjeessä kehoittaa ennen kaikkea rukoilemaan. On paljon hyviä kristitylle kuuluvia asioita, mutta rukouksen on käytävä aina kaiken muun edellä. Sen jälkeen kaikki muukin meille annetaan, näihän itse Jeesuskin sanoo vuorisaarnassa.

Lopulta tämä venäläinen vaeltaja löysi ankarampaan luostarikilvoitukseen vihityn munkin, jolta hän lopulta oppi Jeesuksen rukouksen: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Ja niinpä lakkaamaton sisäinen Jeesuksen rukous on sitä, että taukoamatta, hetkeksikään herkeämättä huudetaan avuksi Jeesuksen jumalallista nimeä, suulla, ymmärryksellä ja sydämellä. Luostarivanhus opetti sitten vaeltajaan rukoilemaan tätä Jeesuksen rukousta rukousnauhan avulla ensin kolmetuhatta rukousta päivässä, sitten harjaantumisen kautta jopa hellittämättä kaksitoistatuhatta rukousta päivässä. Munkin kuoltua samana vuonna vaeltaja jatkoi matkaansa Raamattu ja rukouskirja Filokalia laukussaan. Filokalia on suomeksi Rakkaus hengelliseen kauneuteen ja on laaja kreikankielinen teos, johon on kootu kokeneiden rukoilijoiden ohjeita tuhannen vuoden ajalta 300-luvulta 1300 luvulle.

Meillä itsekullakin paastonaikaa elävillä luterilaisilla kristityillä olisi varmasti paljon opittavaa apostolin kehoituksesta Rukoilkaa lakkaamatta. Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus, armahda meitä soikoon sydämissämme taukoamatta hengen köyhyydessä ja sydämen yksinkertaisuudessa.

Maakuntahallituksessa

Sain olla näköalapaikalla, kun PerusSuomalaisten edustaja Simo Riuttamäki Huittisista oli estyneenä maakuntahallituksen kokouksesta kuntansa seminaarimatkalla olevana ja hänen varamiehenään olin sitten paikalla hallituksen kokouksessa.

Jo joskus aiemminkin olen ollut maakuntahallituksen uusissa tiloissa entisessä puuvillatehtaassa Porin Pohjoisrannassa. Nyt näin oikein koko kokouskäytännön, jossa myös perussuomalaiset otetaan täydestä. Niinpä sain olla aluksi yhden toisen ryhmän ryhmäkokouksessa, jossa oli myös ryhmän puolueesta maakuntaliiton johtajien joukkoon valittu virkamies selvittämässä tulevan kokouksen asialistan tärkeimpiä asioita.

Seuraavaksi oli ryhmien puheenjohtajien kokoontuminen, kaikkien viiden hallituksessa olevan puolueen ryhmänjohtajat kävivät vielä läpi kokousasiat. Ja vielä varsinaisessa kokouksessakin valittaessa uutta maakuntakaavatoimikuntaa siihen tulee kaikkien viiden puolueen edustajat ja varaedustajat. Esitys jätettiin vain pöydälle tasa-arvopykälän vuoksi, koska varsinaisiksi jäseniksi jokainen ryhmä ehdotti pelkästään samaa sukupuolta olevia ja kas kummaa, nimenomaan miehiä.

Varsinaisissa kokousasioissa ei mitään mullistavaa nähty. Otettiin vastaan Siikaisten kunnan esittämä kutsu saapua tutustumaan kuntaan. Valmisteilla olevasta maakuntakaavasta ympäristöministeriölle tehdyt 30 valitusta merkittiin tiedoksi. Pelkästään Pohjankankaan ampuma-alueiden ympärille osoitetuista melualueista oli jätetty 17 valitusta. Maakuntajohtaja esitteli maakuntaohjelman laatimista.

Maakunnan liikennehankkeista oli luettelo. Ensi sijalla on valtatie 8, jonka tiesuunnnittelu on käynnissä välillä Turku-Pori ja töiden käynnistämiseen tähdätään ensi vuonna. Samalla tiellä Porista pohjoiseen välillä Hyvelä-Söörmarkku on viime joulukuussa alkanut yleissuunnittelu. Maakunnan pohjoisosaa koski ainoastaan ns. Pohjanmaantien eli kantatie 44 Äetsä-Kauhajoki tiesuunnittelun käynnistyminen Honkajoelta Kauhajoen suuntaan. Olipa esillä aivan omana kovapohjaiselle kartongille painettuna Helsinki-Forssa-Pori-radan esiselvitys, jossa Satakuntaliiton lisäksi ovat mukana myös Hämeen ja Uudenmaan liitot.

Maakuntaliitto oli myös laatinut kirjallisen päätöksen ja esityksen paljon puhetta herättäneen hätäkeskuksen sijoittamisesta Poriin. Tamperehan on toinen sijaintikuntaa tavoittelevista. Käytäväpuheissa sain myös selville, että kun Satakuntaliitto tekee nyt yhteistyötä Varsinais-Suomen liiton kanssa, tapahtuu se valtioneuvoston määräyksestä, Satakuntaliiton oma kanta ja ehdotus on ollut kolmikantayhteistyö, jossa kolmantena olisi ollut Pirkanmaan maaakuntaliitto, johon suuntaan me Pohjois-Satakunnassa kovasti katselemme. Lähempi yhteistyö Pirkanmaan suuntaan kaatui siis valtioneuvostossa. Katsotaanpa, mitä seuraava valtioneuvosto päättää, jos siellä olisi vaikka PerusSuomalainen sisäministeri Soini, Satakunnasta syntyjään!

100-vuotias Katri Kukkonen

Veljeskirkkomme Inkerin kirkko Venättänmaalla on kokenut kovia, nyt on menossa vapaampi aika. Yksi kirkon jälleenrakentamisen voimakkaita äitihahmoja on korkeaan 100 vuoden ikään elänyt Katri Kukkonen toisen vielä tunnetumman kirkon äidin Maria Kajavan serkku, kumpikin Keltosta, Mariakin sai elää yli 90-vuotiaaksi, Katri siis satavuotiaaksi kuollen vuosituhannen vaihteessa.

Katri Kukkonen kertoo omasta ja koko Inkerin kirkon kärsimystiestä elämänkertakirjassaan "Ilon ja itkun Inkeri". Hänen miehensä karkoitettiin Siperiaan heti ensimmäisten joukossa Stalinin hallitessa 30-luvun alussa. Yhä uusia karkotuksia tapahtui. Katriakin kuuden lapsen äitiä uhkasi karkotus, häntä etsittiin kaikkialta, mutta Jumalan varjeluksessa viranomaiset eivät häntä löytäneet ja niin hän säästyi koko 30-luvun karkotukselta. Häntä tarvittiinkin kipeästi oman perheen ja koko Kelton seurakunnan hoitajana, sillä papit oli karkoitetttu. Niinpä hän kertoo kiitollisuudestaan, kun Jumala ihmeellisesti auttoi ja pelasti hänet.

Katrista tuntui aivan samalta kuin sunnuntain evankeliumitekstin kanaanilaisesta naisesta, jolle
Jeesus sanoi:"Oi vaimo, suuri on sinun uskosi! Tapahtukoon sinulle niin kuin sinä tahdot!" Mieskin pääsi palaamaan Siperiasta, mutta v.1937 hänet pidätettiin uudelleen eikä hänestä sen jälkeen kuultu. Viranomaiset uskottelivat hänen saaneen 10 vuotta vankeutta ilman kirjoitusoikeutta, mutta hänet ammuttiin kuten vuosikymmenien jälkeen tuli tiedoksi, kun näiden syyttöminä tuomittujen rehabilisointi eli kunnianpalautus tapahtui.

Katrinkin kotikylä kuului Leningradin piiritysmottiin ja talvi 1941-42 oli kauhea nälkätalvi. Maaliskuussa pakkosiirrettiin kaikki jäljellä olevat inkeriläiset Siperiaan ja Katrikin lapsineen joutui Ob-joen varsille. Sielläkin kokoonnuttiin viljelemään Jumalan sanaa. Jo v.45 palattiin - tosin omin luvin Leningraadin alueelle, välillä jouduttiin muuttamaan pois, tällä kertaa Viroon kunnes v.50 aukesi lopullinen asumismahdollisuus Petroskoihin, jonka seurakunnan kantavia voimia Katri oli yhdessä serkkunsa Maria Kajavan kanssa. 20 vuotta kesti seurakunnan perustamisluvan saaminen v.1970 ja se oli ensimmäinen Inkerin seurakunta sitten 30-luvulla tapahtuneen Inkerin kirkkon väkipakolla tapahtuneen lopettamisen jälkeen. Ja kaiken tämän ajan Katri Kukkonen kokosi seurakuntalaisia sananviljelyyn aina siellä, missä kulloinkin oli.

Kaiken jälkeen seestyneenä vanhuksena hän ei ollut katkera, vaan kiitollisuus täytti hänen sydämensä siitä, että Jumala on ollut hyvä ja kuullut rukoukset ja kantanut armollaan kaikissa vaiheissa. Hänestä todella voidaan sanoa: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi" ja siksi myös tapahtui hänen uskonsa mukaan. Ja tänään saamme iloita, miten Inkerin kirkossa on lukumääräisesti enemmän seurakuntia kuin koskaan aina Siperiaa myöten ja me Suomen kristikansa saamme olla tukemassa tätä rakasta veljeskirkkoamme.