Miehen osa

Usein surkutellaan naisen elämänosaa: työtä, lastenhoitoa, kodinhoitoa.

Mutta mikä on miehen kohtalo. Ikätilastojen mukaan elinaikakin on paljon naisia lyhyempi. Vaimon rinnalla miehellä vielä menettelee. Mutta annapas olla, jos tulee ero. Yksinäisyttään ei miesressukka kestä, viimeistään silloin astuu kuvaan alkoholi ja elämänlanka lyhenee. Samoin taitaa olla elämänkulun kanssa useimmilla aikamies- ja poikamies-miehillä.

Entä sitten lapsellisella miehellä, jonka vaimo ottaaja lähtiee Kuka saa lapset, vaikka eron syy on naisessa. Meidän "rakkaat" sosiaalitanttamme taitavat 90% suositella lapsia äidille ja isät jäävät nielemään kyyneleitään. Eikä mikään muuta päätöstä toiseksi. On kuin he olisivat lukeneet liiankin hyvin "lutherinsa": Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Ei auta vaikka äiti olisi lähes minkälainen tahansa. Olen joutunut mukaan tapaukseen, jossa koskaan ei ole tutkittu äidin sopivuutta huoltajaksi, mutta isä ei saa muutosta päätökseen, vaikka äiti kulkee milloin tonttulakki, milloin pupulakki päässään. Todistettavasti makaa jopa kahden miehen kanssa yht´aikaa, joista vakinaisempi mies esiintyy mm. viikatemiehenä ja jota lapset pelkäävät. Lapset voivat pahoin, lastenpsykiatrit ovat sen todenneet. Kasvavien lasten painokaan ei tahdo nousta, isän luona kyllä. Isä hankkii lasten vaatteet ja käy työssä. Äiti ei ole koskaan ollut työelämässä, mutta sekään ei vaikuta mitään, että hän elää pelkästään elatusmaksujen ja sosiaalihuollon avulla. Eikä sekään, että lasten psykiatrisesta hoidosta aiheutuu kustannuksia. Eikä ennen kaikkea sekään, että lasten elämä on turvatonta ja ajautuu koko ajan huonommaksi.

Saavatko sosiaali-ihmiset tuhota lasten ja myös isän elämän vain härkäpäisyyttään, kun aluksi ovat uskoneet huoltajuuden äidille, joka tietysti on luonnollisin ratkaisu, mutta kun kokemus ja kaikki merkit osoittavat äidin kykenemättömyyden lasten hoitajaksi, tulisi olla varaa myöntää erehdyksensä.

Ei ole miehen osa kadehdittava!

Miksei Vanhanen auta köyhiä

Pääministeri sanoutuu jyrkästi irti siitä, että budjettiehdotuksen veroratkaisut olisivat pienituloisimpia sortavia, niin kuin jopa hänen puoluetoverinsa väittävät. Pääministeri saa sanoa ja irtisanoutua mistä tahansa, mutta tosiasioille ei hänkään väitteistään huolimatta mitään voi.

Kuntatalous on lujasti kytköksissä yleiseen talouskehitykseen, niinpä verotulot laskevat tänä vuonna 2,5%, ensi vuonna ehkä 1%. Kuntien ahdinkoon ei budjettiehdotuksessa ole valonkajoakaan. Tästä kärsivät juuri heikompiosaiset. Kunnallisverohan on jakovero eli kohtelee suhteellisesti rankemmin pienituloisia kuin valtion progressiivinen verotus, jossa taas suurituloisemmat maksavat suuremman osan.

Sosiaali-ja terveysalan ihmiset käsittelevät kuntien taloudesta jopa 60%. He syystä arvostelevat hallitusohjelmaa, jossa kilpailukyky mainitaan 38 kertaa, mutta hyvinvointivaltiota ei kertaakaan, vaikka juuri sen arvot kuten yhteisvastuu ja riskien jakaminen koskee juuri köyhimpiä.

Kun edellisen kerran talouskasvu tyrehtyi, ei niukkuutta jaettu heikompien oikeuksia kunnioittaen ja suojellen. Talouskasvun aika ei muuttanut mitään. Ehkä jopa päinvastoin: optiot, osingot, kultaiset kädenpuristukset osoittavat ahneuden kyltymättömyyden. Ja nyt uusi lama uhkaa jälleen kaikkein ankarimmin pienituloisimpia: työttömiä, eläkeläisiä, sairaita, lapsiperheitä.

Koko yhteiskuntamme lähtökohta on mahdollisimman suuren ja tasapuolisen yhteisen hyvän aikaansaamisessa. Siksi ennen kaikkea on huolehdittava heikompiosaisista. Globalisaation ja vapaan markkinatalouden piti taata kasvu ja hyvinvointi kaikille. Onkin käynyt täysin päinvastoin, niin maiden välisen vaurauden kuin maiden sisällä rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on vain syventynyt. Nyt tarvitaa oikealta arvopohjalta lähtevää politiikkaa. Niin myös ja ennen kaikkea Vanhasen hallitukselta, itku ei auta, tekoja odotetaan. Eikö entisen maalaisliiton ohjenuorana Alkion opetuksena ollut: Älä unoda köyhän asiaa!

Viisi sananlaskua

Käteeni osui jostain, ehkä jonkun kirjan välistä, pieni lapsen kaunokirjotuskäsialalla kirjoitettu pieni vihon sivu, johon olen kirjoittanut opiksi otettavia lauseita. Ihmettelin, mistä ne olin koonnut, tuntui, etteivät ne ainakaan kaikki voi Raamatustakan olla. Mutta niin vain kävi, että ne kaikki viisi lausetta löytyivät Raamatusta, vieläpä samasta Sananlaskujen kirjasta. Kaikki ovat yhä tänäpäivänä noudattamisen arvoisia.

Mene, laiska, muurahaisen tykö. Katso sen menoa ja viisastu.

Oikeudella kuningas pitää maan pystyssä, mutta verojen kiskoja sen hävittää.

Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään.

Joka köyhälle antaa, se ei puutteeseen joudu, mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon.

Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelee, älä suostu.

Sietäisi lukea useamminkin Sananlaskujen kirjaa, paljon olisi opiksi otettavaa. Ehkä turhaankin se on jäänyt vähemmälle huomiolle esimerkiksi psalmien rinnalla. Psalmejahan luetaan jatkuvasti vaikkapa vain hautajaisissa. Ja kyllähän meillä onkin tosi puhuttelevia ja lohduttavia psalmeja vaikka millä mitalla. Raamatusta riittää siis ammennettavaa koko iäksi, vaikka ahkeramminkin sitä lukisimme.

Tytär Vennamosta

Keskimmäinen kolmesta eloonjääneestä lapsesta Meri on kirjoittanut isästään Veikko Vennamosta lähikuvan suosikkityttären herkkyydellä. Lapsista Pekka on esikoinen ja Raisa kuopus.

Meri kertoo isän isästään ja tämän isästä ja isoisästä, jotka kaikki ovat olleet menestyneitä liikemiehiä nimeltä Fennandereita Laatokan rannalla Jaakkiman Lahdenpohjassa, jonne isä-Veikkokin lopulta 50 vuoden päästä suostui palaamaan Pekan ministerikaudella koko perheen kanssa ja sillä hetkellä tyhjillään ollut kotitalokin oli vielä paikallaan . Laatokan risteilyllä löytyi myös vanhan huvilan paikka saaresta Lahdenpohjan ulkopuolella. Kiviset keittiönportaat osoittivat paikan. Korkealta kalliolta avautui kimalteleva näky yli Laatokan-meren.

Meri kertoo monipuolisesti perhe-elämästä Helsingissä, ensin kerrostalossa ja sitten Munkkkiniemeen rakennetussa kahden perheen talossa. Veikko oli kyllä isä, mutta työtehtävät puolueen johtajana veivät ajan ja tarmon. Niin sitten kotioloissa Veikko voi olla melkoisen vaikeakin. Äiti Sirkka sai varsinkin olla varpaisillaan, vaikka varsinkin puolueen alkuaikoina hän oli Veikon korvaamaton apu myös puoluetehtävissä yrittäen aina vähän hillitäkin räiskyvää ja kovaa kieltäkin käyttävää puolisoaan. Varsinkin vaikkeina aikoina kuten Veikon eduskunnasta kannon aikana kodin tuki oli korvaamatonta. Kodin ylläpitäjänä ja hengen luojana Sirkka teki varsinaisen suurtyön.

Meri kuvaa omia tuntemuksiaan oltuaan tavallaan isän suosikki, kun taas muut sisarukset olivat paremminkin äidin puolella. Avoimesti ja rehellisesti hän kertoo monista perhe-elämän vaikeuksista, mutta myös hyvistä hetkistä. Politiikan teko oli Veikolle kaikki kaikessa ja se hallitsi myös paljolti kodin elämää. Niinhän Pekasta tuli jopa ministeri ja pääjohtaja, Merikin oli Helsingin kaupunginvaltuustossa sanoen pikemminkin vaikeampaa olleen politiikasta poispääsyn kunnialla kuin saavuttaa kannatusta. Niinpä Meri lopulta tunnustaa ymmärtäneensä politiikasta kovin vähän.

Lähikuva Veikko Vennamosta vahvistaa niitä käsityksiä hänestä ihmisenä, joita kahdeksan vuoden aikana samassa eduskuntaryhmässä sain. Hän oli ehtymätön energiapesä ja uusien ajatusten esittäjä eduskuntaryhmän puheenjohtajana, jolla oli kanttia vaatia myös alaisiltaan ahkeruutta, kun itse näytti ylittämätöntä esimerkkiä. Eipä turhaan Merikin haikeile, että olisipa Veikko vielä tekemässä politiikkaa, hänellä olisi jatkuvasti mitä mainioimpia tilaisuuksia luotsata puoluetta eteenpäin, vaikka eipä mitään, Timo Soinista Veikko piti kovasti ja hyvin Timolle näyttää oppi menneen perille, onhan häntä jopa tituleerattu uudeksi Veikko Vennamoksi.

Demarikin voi olla viisas

Eduskunnan nykyinen ikäpuhemies monessa arvovaltaisessa tehtävässä keitetty Jacob Söderman on sutkauttanut, ettei se, että on Sdp:n jäsen, kerro vielä mitään hänen poliittisesta kannastaan. Näin on ennen kaikkea hänen itsensä suhteen. Niin viisaita hän esimerkiksi latelee tämänpäiväisessä Apu-lehdessä.

Samaa ei suinkaan voi sanoa päivän paikallislehden Kankaanpään Seudun yleisönosastossa kirjoittavasta sdp:n paikallispolitiikosta, jonka kirjoitus on pöyristyttävä työmiehen osan ruikutus, jossa ryöpytetään riistäjä-kapitalisti-työnantajaa, joka nyt laman varjolla eritoten painaa työläistä ja ihan huvin vuoksi jopa irtisanoo heitä. Eivätköhän niin työntekijät kuin yrittäjätkin ole ihan samassa veneessä. Olisi luullut, että vastakkainasettelun aika olisi jo ohitse.

Jakke sen sijaan on puolustanut suomalaista metallimiestä paljon tyylikkäämmin, kun parlamenttien jalkapallo-ottelussa Itävaltaa vastaan sdp:n Olli Helminen sai itävaltalaiselta konservatiivilta rajun potkun nilkkaansa, Olli kaatui taiteen sääntöjen mukaisesti "kuolleena" kentälle, Jacop sen sijaan potkaisi potkun antanutta takamukseen. Kun tämä puolestaan hirmustuneena syöksyi Jakkea kohti, käytti Jakke puolestaan nyrkkeilijänä oppimiaan taitoja. Molemmille tuli punainen kortti. Jakke vain sanoi puolustaneensa suomalaista metallimiestä oikeiston hyökkäystä vastaan.

Jacop on puhunut jopa herättäjä-juhlilla. Sukutaustasta löytyy körttiläisyyttäkin. Kuuluisa on hänen jumala-todistuksensa, kun hän puolueveljiään kehoitti katsomaan ulkosaaristoa kauniina kesäaamuna ja ssanoi, ettei sitä ainakaan mikään kunnallisjärjestö ole luonut.

Vaalirahoituksesta hän aivan oikein lähettää terveisiä Nova Groupilta rahaa saaneille politiikoille, että heidän pitäisi palauttaa rahat konkurssipesälle. Presidentin valtaoikeuksista hän samoin on kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia puolustaen niiden säilyttämisen kannalla todeten poliittisen eliitin pyrkimysten presidentin oikeuksien kaventamiseksi päinvastoin kaventavan kansanvaltaa. Nimenomaan kriisitilanteissa presidentillä pitää olla valtaa. Tässä Jakke viittaa Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittisen linjan suuren menestystarinaan.

Oikeusministerinä, maaherrana ja sekä eduskunnan että EU:n oikeusasiamiehenä toiminut Jacop Söderman on todella terävä ainakin demariksi, hän on kuulunut Euroopan neuvoston viisaiden ryhmäänkin. Minulla on ollut kunnia kuulua hänen kanssaan samaan eduskuntaan, jossa silloinkin saatiin kuulla hänen punnittua puhettaan ja viisaita pohdiskelujaan. Eipä silloisella smp:llä eikä varmaan nykyisellä perussuomalaisten eduskuntaryhmälläkään ole mitään häntä vastaan.

Mikä mättää maailmassa

Lasten laulussa ihmetellään: Maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, se hämästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Keskusteluissa tulee jatkuvasti esiin näitä ihmeellisyyksiä. Niitä voinee tarkastella, kun rauhan ja köyhien puolesta taistelleen Kennedyn veljessarjan kolmas ja viimeinen Ted Kennedy on kuollut 77-vuotiaana aivokasvaimeen.

Meillä on Yk, EU, eri maissa viisaat hallitukset. Kaikki pyrkivät luomaan aina vain parempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Miksei siinä onnistuta, kun päinvastoin näyttää, että kaikki menee aina vain pahempaan suuntaan.

Köyhyyden poistamiseen ei tosissaan paneuduta. Aseistukseen, avaruuden valloitukseen ja kerskakuluttamiseen löytyy varoja, ei kehitysmaiden hädänalaisten ihmisten nostamiseksi ihmisarvoiseen elämään. Suomi toimii hyvänä esimerkkinä. Hallitus aikoo leikata kehitysapua 140 miljoonalla eurolla. Köyhät kyykkyyn siis muuallakin kuin koti-Suomessa.

Huumausainehelvetti saa vapaasti rehoittaa kaikkialla maapallollamme. Onko kansainvälisellä huumekauppamafialla sormensa mukana liian tärkeissä paikoissa pelinpolitiikassa, jottei tosissaan kitketä huumausainelähteitä esim. Afganistanista ja Etelä-Amerikan Kolumbiasta jne. Ei luulisi olevan vaikeaa tyrehdyttää huumausainevirtoja Afganistanistakin, kun siellä jo muutenkin on suuri joukko länsimaiden sotilaita pitämässä kurissa talibaneja. Tiedämme kaikki, minkä kurjuuden huumausaineiden orjaksi joutuminen aiheuttaa ja riippuvuuteen ajaudutaan tosi helposti.

Sotien ja vihollisuuksien pelossa uhrataan valtavat määrät sotakoneiston ylläpitämiseen. Eikö rauhantahto ole tunnustettu lähes koko maailmassa, miksei siis sitouduta rauhan ylläpitämiseen ja asearsenaalin hävittämiseen. Näillä varoilla nälkä lähtisi kerta heitolla koko maailmasta. Ei edes somalien merirosvoilua saada kuriin, mikä siinäkin mättää!

Entä ilmansaasteet, koko maapallon elämää ehkä vakavimmin uhkaava vaara. Tuore uutinen kertoo, että ehkä Uudessakaupungissa saadaan ruveta valmistamaan sähköautoja. Miksi vasta nyt ollaan lähtökengissä. Entä energian tuottaminen. Miksei maailmanlaajasti lyödä hynttyitä yhteen aurinkoenergian ja fuusioenergian kehittämiseksi hyödynnettäväksi. Jokainen maa tuhertaa yksikseen. Hyvä esimerkki Suomesta, ainakin aiemmin kaikki enrgian kehittämiseen varatut määrärahat suunnattiin kuolemanvaaralliseen ydinenergiaan, joka kaiken lisäksi on rajallisesta alkuaineesta uraanista riippuvainen. Kirveellä olisi töitä ja esim. Timo Soinilla EU:ssa: hihat heilumaan tosimielellä maailmanparannushommissa.

Porvoon mitalla

Porin rovastikunnasta tehtiin tänään kauniin kesäisen sään vallitessa mitä onnistunein retki Porvoon idylliseen ja historialliseen kaupunkiin tutustumaan uudelleen tuhopolton jäljiltä korjattuun tuomiokirkkkoon.

Matkalla pistäydyimme Emil Wikströmin ja hänen pojanpoikansa Kari Suomalaisen vaikuttavaan Visavuoreen katsomaan Karin pilapiirroksia ja isoisän monumenttaalisia veistoksia ja myös hienoja rakennuksia ja ihastuttavaa ympäristöä.

Maamme toiseksi vanhin kaupunki Porvoo juhliin tänä vuonna valtiopäiviensä 200-vuotismuistoa. Syytä onkin palauttaa jatkuvastikin mieliin, miten juuri Porvoon valtiopäivillä keisari Aleksanteri I korotti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Pätevät historiantutkijat ovat myös todenneet, että juuri Venäjän vallan alaisuus oli Suomelle onneksi, koska Ruotsin alaisena ei suomenkielen asema ja itsenäisyyteen johtava kehitys olisi ollut yhtä suotuisaa. Niinpä sanotaa Suomen ajelehtineen suurvaltapolitiikassa ihmeellisen onnekkaasti.
Samahan toistui 1939-44 sotiemme aikana. Voinemme rehellisesti todeta Kansojen Kaitsijalla olleen sormensa pelissä.

Porvoossa on viisaasti säilytetty vanha Porvoo tuomiokirkon ympärillä vanhoine taloineen ja kapeine mukulakivisine katuineen. Siellä voi päästä vuosisatojen takaiseen rauhalliseen jopa nostalgiseen tunnelmaan. Myös suurmiehemme J.L.Runeberg ja Albert Edelfelt kuuluvat porvoolaisuuteen yhtä hyvin kuin joenrannat makasiinit ja lukemattomat pikkupuodit mitä ihmeellisimpine tavaroineen. Myös Porvoon mitta on ostettavissa, mutta jätetään mitan salaisuus kertomatta. Tuomiokirkko tietysti on rakennuksista arvokkain ja käymisen arvoinen.

Timo Soini kasvamassa Vennamon mittoihin

Timo Soinilla on kaksi mielenkiintoista palstaa, euroblogi ja Timo Soini -Ploki. Niitä on mielenkiintoista seurata. Niinpä hän kertoo lähtevänsä Brysseliin huomenna tiistaina valmistelemaan istuntokautta ja käyvänsä puhumassa kuun alussa englantilaisen veljespuolueen puoluekokouksessa. Puolue on melko uusi, mutta sai EU-vaaliessa yli 10% kannatuksen ja 13 meppiä. Siinä hyvä noudatettava esimerkki Perussuomalaisille.

Timo on jo pääkaupunkiseutulaisena pystynyt perehtymään Meri Vennamon isästään kirjoittamaan kirjaan ja samoin Veikko Vennamosta tehtyyn fiktiiviseen näytelmään Helsingin kaupunginteatterissa. Timohan oli nuoresta iästään huolimatta isä-Veikon luottomies. Hän on siis oikea mies jos kukaan arvostelemaan niin kirjaa kuin näytelmääkin. Kirjaa hän kehuu ja näytelmästä kiittelee loistavia roolihahmoja, vaikka asiat eivät siinä vastaakkaa tosiasioita.

Syystä Timo sanookin, että pieni mies unohtuu muttei suurmies, siksi Veikko Vennamosta riittää kerrottavaa ja keskusteltavaa. Jatkuvasti kuulee torilla ja muualla, miten Suomen politiikkaan kaivataan Vennamon kaltaista karismaattista johtajaa ja keskusteluiden värittäjää. Timo Soini on tässäkin perimässä oppi-isänsä valvoittavaa manttelia. Pitää vain ihmetella poika-Pekan tyrmääviä lausuntoja varsinkin vaalien alla Perussuomalaisesta puolueesta ja sen koko kansan arvostamasta puheenjohtajasta. Onko niin, ettei Vennamoiden alkuunlaittamaa puoluetta saa muut johtaa kuin Vennamot. Luulisi päinvastoin Pekkaakin ilahduttavan, että vennamolaisilta juurilta lähtenyt puolue elää ja kasvaa muidenkin kuin pelkästään Vennamoiden ohjauksessa.

Perussuomalaiset Timon hoteissa on jo kasvamassa SMP:n mittoihin, näin on käynyt niin
kunta-, presidentti- kuin EU-vaaleisssakin, eduskuntavaalit on seuraava koetuskivi 2011. Timon rauhallinen persoona myös poikkeaa melkoisesti räiskyvästä Veikosta. Siksi puolueen kasvun vakiintuminen on nyt uskottavampaa, koska ei ainakaan puheenjohtajan liian kovat ja ehkä joskus mielivaltaisetkaan otteet toistu Timon taholta, vaan vaikeinakin aikoina eletään seesteisempää puolue-elämää. Ja samaa unohdettua kansaa riittää niin nyt kuin SMP:kin aikana. Avuntarvitsijoista ei ole puutetta. Eikä nykyhallituksesta laman keskellä näytä olevan tilanteen hallitsijoiksi, on kuin Kataisella ja Vanhasella olisi sormi suussa pelkästä ihmetyksestä. Onhan Katainen todella tunnustanutkin, ettei hänellä ole hajuakaan, mistä löydetään veturit maamme talouden nousuun saamiseksi.

Herättäjän-päivä

Tavanomainen elokuun herättäjänpäivä oli tänään Keski-Porin seurakunnassa. Olimme siellä vaimon kanssa. Päivä alkoi messulla kirkossa, saarnaajana kirkkoherra Kari Erkkola, liturgina diakonialaitoksenjohtaja Aku Keltto. Sain olla avustajana ehtollisenjaossa. Kanttorina oli Juhani Kemppainen.

Kello 13 alkaneet seurat pidettiin seurakuntien palvelukeskuksessa puistojen risteyksessä, jossa myös joka toinen viikko järjestettävät siioninvirsiseuratkin ovat syyskauden alkaessa 10.9.
Puhujina seuroissa olivat Porisssa kesäteologina toiminut Jussi Pelto-Pirin pojanpoika teol.kand. joka jatkaa opintojaan Joensuussa maisteriksi, Rauman edustaja, entinen Porin nuorisotyöntekijä ja Aku Keltto. Kahvitauon jälkeen puhujina olivat Matti Kaartinen, Kari Erkkola ja minä.

Paikalla oli tuttua Porin seuraväkeä, aina joku oudompikin on joukossa. Päivä siinä kului niin, että kotona oltiin klo 16 maissa ja tunti siitä alkoi MM-kisojen viimeisen päivän lähetys keihäänheittoineen, josta siitäkään ei tullut mitalia, vaikka neljä keihäsurhoa oli heittämässä.
Se oli valtava pettymys kuten koko kisamenestys: kolme pistesijaa, josta keihäänheittäjät kuitenkin toivat kaksi: viides ja kuudes sijat Tero Pitkämäelle ja Antti Ruuskaselle.

Illalla oli vielä Kankaanpään Urheilijoiden pääseuran kokous ja ensimmäinen lenkki maratonin ja viikon tauon jälkeen Jari Koskelan kanssa Kuninkaanlähteen pehmeillä poluilla.

45-vuotisluokkakokous

Mynämäen eläkkeellä olevan nimismiehen Erkki Virpin ansiota suureksi osaksi on, että me Sevio-opistosta v.1964 ylioppilaiksi päässeet olemme kokoontuneet jo useita kertoja vähintäin viiden vuoden välein. Niinpä tänään oli vuorossa 45-vuotistapaaminen. Edellinen viisi vuotta sitten oli Tampereella.

Nyt meitä 29 elossa olevasta oli paikalla juuri yli puolet eli 15. Seitsemän on jo joukoistamme poissa, viisi miestä ja kaksi naista, vaikka kaiken kaikkiaan tyttöjä on ollut enemmistö. Eikä urheilemisellakaan ole ollut merkitystä, sillä kolme on ollut aktiiviliikkujia, yksi jopa voimistelunopettaja.

Itse en ole ollut mukana kuin kaksi kertaa aiemmin, mutta hyvin kaikki olivat tunnettavissa. Kun Virpin Erkillä oli kuvia alkuaikojen tapaamisista, niistä ei niinkään helposti ollut kaikkia tunnistettavissa. Suurin osa meistä paikalla olijoista kuudesta miehestä ja yhdeksästä naisesta ei ollut paljoakaan muuttunut - ainakaan viiden vuoden takaisesta kokoontumisesta.

Kiertoajelun aikana eri asuntoaluilla muualla asuvat ihmettelivät Kankaanpään keskusta-alueen kehittymistä. Pettu-Eerikissä kävimme syömässä ja iltaa istuimme muistelusten merkeissä Kuntoutuskeskuksessa, jossa yöpyjät majoittuvat. Kankaanpäässä asuvia meistä oli paikalla neljä, yksi Turussa professorina toimiva Raimo Salokangas sai yösijan veljensä luona Leppäruhassa ja kotiin yksi menijöitäkin oli.

Monen eri alan ihmisiä porukkaamme mahtuu, opettajia oli suurin määrä, neljä. Pysyvämmin työelämässä kiinni olimme enää vain me professorin kanssa. Näin muistan olleen puheen myös viisi vuotta sitten, ettemme kumpikaan silloinkaan olleet hellittämässä. Muilla taisi olla jo silloin se mieli, että eläkeiän täytyttyä on hyvä siirtyä pois vakinaisemmasta työstä. Kaikki olivat suurin piirtein tyytyväisiä elämäänsä ja elämäntyöhönsä ja myös lapsiinsa. Vain poikamies Simo Lahnanperä ja minä taisimme olla lapsettomia.

Lämminhenkiselle yhdessäololle toivottiin jatkoa esim. jo kolmen vuoden päästä, vaikka viisikymmenvuositapaamiseen ei siitä sitten olekaan enää kuin pari vuotta. Kokouspaikaksikin sovittiin Helsinki, josta pääkaupunkiseudulta nytkin oli mukana kolme: STT:n toimittajana toiminut Heli, valtion virastoissa johtavissakin tehtävissä ollut Marja-Leena ja Neuvostoliittoa voimakkaasti rakentamassa ollut Kallu (Kalevi).

Kovan päivän iltana

Päivä alkoi kahdella koululaisjumalanpalveluksella Noormarkussa. Ensin olivat keskustan eli Finbyn koululaiset, sitten yhdessä Kankaan ja Söörmarkun koulukkaat. Kevään lakkautusten jäljiltä kouluja on enää kolme. Noormarkussa kaikki koululaiset käyvät kirkossa sekä kevällä että syksyllä, aloittamassa ja lopettamassa lukuvuoden. Yläasteelaiset olivat jumiksessaan jo edellispäivänä. Ja on todella hienoa, että näin muistutetaan nuoria elämämme kalleimmasta asiasta: Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka voittaisit omaksesi koko maailman, mutta saisit sielullesi vahingon.

Viikon ajan pidetty sotaveteraanien leiri Hakoniemessä myös päättyi tänään perjantaina. Monien peruutusten jälkeen leireilijöitä löytyi yhdeksäntoista. Eva Huuhka oli hyvänä ohjelman suunnnittelijana ja johtajana. Itsekin olin mukana, mutta monilta muilta toimilta ehdin vain aina käymään, kuten eilisessä seurahetkessä yhdessä Kalevi Mäkisen kanssan, joka puhui myös evankeliumia puhuttuaan edellispäivänä tuomarina lakia eli perintöasioista. Ohjelmassa oli monia kilpailuja, saunomista ja ennen kaikkea Hakonimen tunnetusti erinomaisen ruokapöydän antimia.

Toyota Corolla on käymässä vanhaksi yli 200.000 kilometreineen. Koko viikon se on ollut korjaamossa ja tänään sen sai hakea takaisin entistä ehompana. Sillä sitten kävin parturissa hoviparturillani Ritva Laineella Isojoella, josta palatessa Honkajoen puolella sain todeta Reino Penttisen puheiden totenmukaisuuden, kun metsästä löytyi vaikka mitalla mustikkaa. Näkyi puolukoitakin olevan runsaasti kypsymässä. Reiska poimisi samassa ajassa kuin mitä nytkin sain hyvä jos pari litraa ämpärillisen tai kaksi.

MM-kisat Berliinissä kääntyvät lopulleen. Neljällä keihäsmiehellämme kävi parempi onni kuin eilisen päivän Evilällä, joka putosi loppukilpailusta tuloksella 801, jolla yksi pääsi mukaan ja kaksi putosi. Mutta Evilä ei pudonnut edes sentin takia, vaan ensimmäinen yliastutuksi tuomittu riittävän putuuden omannut hyppy tuomittiin yliastutuksi ilmeisesti vain millien johdosta, koska TV:ssä ainakaan ei vahassa näkynyt minkäänlaista jälkeä piikkarista. Niinpä keihäsmiehistä sentin turvin huonoimpana loppukisaan selvinnyt Ruuskanen sanoikin kerrankin olleen tuuria, jota monta kertaa aiemmin onkin häneltä puuttunut, onhan hän vasta ensimmäisissä arvokilpailuissaan. Karsinnan vaikeutta kuvastaa sekin, että kolme suomalaista keihäsmiestä jäi alle 80 metrin, ainoa sen ylittäjä oli kuumeileva Tero Pitkämäki. Toiveet ovat korkealla, kai nyt joku neljästä onnistuukin loppukilpailusssa.

Politiikan kummisetänä ja rahoittajana esiintynyt ja Nova Groupin konkurssiin ajanut Arto Merisalo kertoo itsestään päivän Apu-lehdessä, jossas ei vielä tiedetä mitään siitä, että Arto-poika on vangittu epäiltynä konkurssirikoksista. Eikä tämä pohjalla käynti ole hänelle suinkaan eka kerta. Näin nämä rahoitussotkut saavat päivä päivältä ikävämpiä piirteitä-

Timo Soinillakin on asiaa, kun StoraEnso lopettaa taas tehtaitaan. Timo kiittää ruotsalaisia viisaudesta, kun eivät kansanäänestyksellä lähteneet yhteiseen euroon. Nyt he sitten ovatkin kilpailukykyisempiä kuin esim. me suomalaiset. Meiltähän tosin ei edes asiasta kysytty, herrat ne vaan päätti euron ottamisesta. Näin meillä ja näin Ruotsissa.

Viisaudesta

Sanotaan, että vanhuus ja viisaus tulevat yhdessä, mutta vanhetessa en ole sitä havainnut, että olisi tullut viisaammaksi. Siksi on hyvä oppia, mitä viisaus on. Siitä on sanottu paljon osuvaa!

Viisain on se, joka ei usko sitä olevansa (Nicolas Boileau).

Viisaan tie on nöyryyden tie (Maria Jotuni).

Tarhapöllö oksallansa / oli niin viisas, viisas, / koska hän ei puhunut mitään: / Suomessa sekin jo piisas! (Eino Leino).

Viisautta on vain totuudessa (Goethe).

Viisaus on sielulle samaa kuin terveys ruumille (La Rochefoucauld).

Sokrates oli kuulu viisaudestaan, koska hän seitsemänkymmenen iässä tajusi, ettei vieläkään tiennyt mitään (Robert Lynd).

Raatatussa puhutaan paljon viisaudesta:
Viisauden omistaminen on helmiä kalliimpi.
Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden.
Missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.
Tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.
Näet miehen, viisaan omissa silmissään - enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.
Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia.

Näin viisaalle kylliksi, latinaksi sat sapienti eli jo vähästä viisas ymmärtää. Samaa tarkoittaa viisaan lepoon siirtyminen eli jättää päivän huolet ja riidat nuoremmille. Viisas antaa periksi. Kaukaa viisas pitää varansa. Ja kaikki etsimme viisasten kiveä, jolla visaiset ongelmat ratkeavat. Viisautta ei siis koskaa ole liikaa, päinvastoin tuntuu siltä, että siltä, että siitä on maailmassamme huutava pula

Veteraanikokoontumisia tarvitaan

Ensimmäinen veteraanien alueellinen kirkkopäivä pidettiin tänään Porissa Keski-Porin kirkossa. Aiemmin maa on jaettu 3-4 osaan kirkkopäiviä järjestettäessä. Nyt on siirrytty maakuntapohjaisiin kokoontumisiin, koska veteraanit ovat ikääntyneitä, nuorimmatkin lähes 85-vuotiaita, joten pitemmät matkatkin rasittavat. Kun laajempien alueiden kirkkopäivissä on osallistujia ollut tuhatmäärin, keräsi Porin päivä 350 veteraania, joka sekin oli ihan hyvä määrä.
Kankaanpäästä oli tulijoita kaksikymmentä, vaikka samanaikaisesti Hakonimessä on koko viikon kestävä sotaveteraanileiri.

Ohjelma oli veteraanien arvon mukaisesti vaikuttavaa. Messu, seppeleenlasku sankarihaudoille, ruokailu ja kirkkokonsertti. Piispa Kari Mäkinen piti saarnan. Konsertin urkurina toimi Juhani Romppanen.

Messuun löi leimansa voimakas virrenveisuu ja virsien erinomainen valinta. Esillä olivat tietysti isänmaan virret ja sitten kesäiseen kauniiseen luontoomme liittyvät monet kauniita kielikuvia sisätävät virret. Keski-Porin kirkkoherra Kari Erkkola suoritti liturgian, piispa siis saarnasi ja ehtoollisen jakamisessa avustimme Jussi Pelto-Pirin kanssa. Jussi piti myös vaikuttavan puheen seppeleenlaskuhetkessä, jossa oli mukana myös torvisoittokunta.

Ruokailu oli Porin ykköspaikassa Suomalaisella Klubilla eli ruotsiksi Svenska Klubben. Näin veteraanit saivat nähdä myös tämän paljon mainostetun hienostopaikan. Aivan samoin Keski-Porin kirkko on yliveto Porin ja laajemmankin alueen kirkkojen joukossa. Vain paras on kyllin hyvää kunniakansalaisillemme.

Järjestelyistä vastasivat kaikkien veteraanijärjestöjen Satakunnan piirijärjestöt eli Sotainvalidit, Sotaveteraanit, Rintamaveteraanit, Rintamanaiset ja Kaatuneiden Omaisten liitto hyvässä yhteisymmärryksessä. Päiviä on tarkoitus jatkaa, ensi kerralla kokoonnutaan luultavasti Raumalle. Tilaisuuksia järjestetään niin kauan kuin veteraanit vielä jaksavat kokoontua virkistäytymään yhteishengessä Jumalan sanaa kuuntelemaan. Päivä oli sanallasanoen mieliinpainuva.

Jukka Keskisalo

En koskaan tykästynyt maratonin euroopanmestariin Janne Hollmeniin. Hän oli niin erikoinen tyyppi ahvenanmaalaisena, muslimina ja afrikkalaisnaisen aviokumppanina. Oli oikeastaan helpotus, että lopetti juoksijauransa, jota oli edeltänyt hänen molempien vanhempiensa urat: Rune Holmen ja ennenkaikkea Nina Holmen, joka voitti v.1974 Roomassa samoin kuin poikansa euroopanmestaruuden 3.000 metrillä. Vuonna 1974 tuli euroopanmestariksi myös Riitta Salin ja naisurheilussamme tuntui olevan muutenkin jotain ihmeellistä. Ei ole ollut samanlaista menestystä ennen eikä varsinkaan jälkeen eikä ennen kaikkea nyt, kun kellään ei ole asiaa edes loppukilpailuun Berliinin EM-kisoissa.

Ei Jukka Keskisalo ihan ainoa juoksijamme ole kisoissa, on siellä naispuolinenkin estejuoksija ja 400 m aitajuoksija. Mutta silti voi sanoa Jukkaa ainoaksi suomalaiseksi juoksijaksi tällä hetkellä. Hän oli toiseksi paras eurooppalainen tämän päivän kovatasoisessa estejuoksussa ja hänen edellään oli vain kenialaisia ja etiopilaisia yhden ranskalaisen lisäksi. Voittoaika oli 8 minuutin pinassa, Jukka juoksi oman juoksunsa saaden toiseksi parhaan aikansa 8.14 ja napsien loppukierroksilla juoksijan toisensa jälkeen tullen pistesijalle kahdeksanneksi. Tosi kova suoritus, johon tuskin suomalaisista yltävät korkeintaan vain keihäsmiehet. Ja täytyy muistaa kaikella kunnioituksella, kuinka monessa maassa juostaan ja kuinka paljon maailmassa kaikkiaan on keihäänheittäjiä, murto-osa juoksijoihin verrattuna.

Satun tuntemaan Jukan ja olen seurannut hänen raudanlujaa harjoitteluaan Dullstromissa Etelä-Afrikassa kolmen viikon ajan. Samaa tinkimätöntä tahtia hän on jatkanut vuodesta toiseen vastoinkäymisistä välittämättä. Loukkaantumisiahan on ollut useana vuotena peräkkäin, mutta usko ei ole horjunut. Euroopanmestaruus, MM-kisojen yhdeksäs tila ja nyt pykälän parannus osoittavat uurastuksen kannattaneen, vaikka Jukka sarkastisesti sanoikin, että hitaasti nämä MM-kisasijoitukset paranevat. Epäonnistumisenkin ainekset olivat lähellä, alkueristä jatkoon selviäminen vain aikavertailun avulla kun vuoristoharjoittelusta palautuminen ei onnistunut nappiin, ja nyt loppukilpailun alkumetreillä kengännauhan aukeaminen. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jukkaa pitää kunnioittaa yksinäisenä puurtajana. Hän oli pitkään myös kovana estejuoksijana olleen Tommy Ekblomin, juoksijoittemme päävalmentajan valmennuksessa. Nyt hän on ollut vuoden päivät toisen yksinäisen, Coloradon suden Risto Ulmalan ohjauksessa. Muutos pitkän puurtamisen keskellä virkistää. Kummankin kanssa yhteistyö on sujunut hyvin ja tulosta on tullut.

Menestys ei ole noussut Jukalle päähän. Sitä kuvasta sekin, että koko urheilijauransa ajan hän on edustanut kasvattajaseuraansa Joensuun Katajaa kaukaisessa Pohjois-Karjalassa ja saanut myös muita seurakavereita innostumaan niin, että maastoissa tulee joukkueenakin kultaa ja taitaa tulla Suomi-Ruotsi-maaotteluunkin muitakin Joensuun Katajan kestävyysjuoksijoita.

Ei todellakaan voi muuta kuin sydämen pohjasta asti onnitella Jukkaa mainiosta menestyksestä, joka valkoihoiselle tuntuu nykyisin olevan jopa mahdotonta, ja toivoa parasta mahdollista jatkoa seuraavissa EU-kilpailuissa ja sitten niissä tärkeimmissä Olympialaisissa, jotka edelliset kisat loukkaantumisen takia jäivät käymättä!

Nyt ei ole varaa nukkumiseen

Politiikan tutkija jo toisessa polvessa Sami Borg vertaa ensi eduskuntavaaleja vuoden 1983 vaaleihin, jolloin meidän seitsemän SMP:n kansanedustajan tilalle tuli seitsemäntoista. Hän povaa samanlaista mahdollisuutta perussuomalaisille puoluerahoitussekoilujen vuoksi vuoden 2011 vaaleissa, siis runsaan vuoden päästä.

Muistan hyvin v.1983 vaalit, ne olivat todelliset rötösherravaalit. Esillä oli Paavo Väyrysen päivärahasaalistus jalasmökillä, oli Valco-Salora-seikkailu kuten metrolahjusskandaali jne. Suurimpien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien aloitteesta oli säädetty uusi täysin epäsosiaalinen kansanedustajien eläkelaki, joka antaa mahdollisuuden eläkkeeseen jopa 25-vuotiaana. Eläkeläisiä oli kohdeltu kaltoin epäämällä kansaneläkeuudistuksen viimeisen vaiheen toteutus. Kansalaiset olivat sankoin joukoin liikkeellä. Esim. Porissa kirjasto-työväenopiston alakerran luentosali osoittautui aivan liian pieneksi kansalaisten tungeksiessa sankoin joukoin kuulemaan Isä-Veikon ja ehkä minunkin selostuksia silloisista väärinkäytöksistä.

Taloustutkimuksen kyselyn mukaan vaalirahakohu on heikentänyt entisestään 60 prosentin suomalaisista uskoa politiikkojen riippumattomuuteen. Mutta johtopäätösten tekeminen onkin hämmästyttävää, 29 prosentilla kansalaisista äänestyshalukkuus vähenee. Nythän väärinkäytösten kitkemiseksi päinvastoin olisi innokkaasti lähdettävä vaaliuurnille ja annettava näpäytys rahasotkuihin syyllistyneille. Nyt myös ennen nukkuvien syviin riveihin jääneillä olisi täysi syy herätä ja antaa protesti oikeaan suuntaan. Nukkuvien vastalauseella ei ole mitään vaikutusta.

Näin on kaikki syyt ja mahdollisuudet toteuttaa tutkija Borgin ennustus vaalirahakeskustelun purkautumisesta vaaleissa kansan protestina. Siitähän saatiin hyvää esimakua jo EU-vaaleissa. Timo Soini, vaalien äänikuningas, muuten kysyy, mikä on ainoa eduskuntapuolue, jolla ei ole EU-edustajaa. Vastaus on yllättävä: vasemmistoliitto. Vaikka eipä silti, meillä Kankaanpäässä Perrussuomalaisilla on viisi ja vassareilla neljä valtuutettua, joten esimakua voimasuhteiden muuttumisesta on jo saatu.

Taneli Mikon poika Heikka kirjoittaa kansainvälisestä lehtimieskokouksesta, jossa brittitoimittaja ihmetteli Suomessa vallitsevaa poliittista apatiaa, kun kuningaskunnassa poliittiset skandaalit pikemminkin nostavat äänestysintoa. Heikka kertoo myös Kataisen tilaisuudesta tiedotusvälineiden eliitille, jossa tämä kertoi, ettei hänellä ole hajuakaan, mitkä Suomen talouden uudet kasvuveturit voisivat olla! Heikan sanoin: Se oli illan pelottava, alaston totuus. Eikö jo tämän tähden ole unohdettava nukkuminen vaaleissa ja vaikutettava. Jokaisen ääni on todella yhtä arvokas, jokaisella on sama yksi ääni!

Maratonista selvittiin kuin selvittiinkin

Yhtä vaille kolmekymmentä Helsinki-City Marathonia on sitten takanapäin. Harvemmin on ollut niin tuskien taivalta, mutta eipä ennen ole kulunut niin paljon aikaakaan. Kun viime vuonna tuli siihen asti ylivoimaisesti heikoin aika 4.12.03, niin nyt tuli lisää puoli tuntia eli 4.44.44. Helppo muistaa niin kuin Haku-Veikonkin olympiakultamitalihiihto Oslossa 3.33.33.

Niin kuin etukäteen pelkäsin, lyhyet kympit lenkin ja kipeä kantapää eivät suoneet muuta. Nytkin sai taistella, ettei tullut jätettyä juoksemista ja siirtyä kävelyyn. Sen tein vain yhdellä juottoasemalla ja sitten runsaan kahden kilometrin päässä maalista Tilkan kovassa nousussa. Ajattelin, että mäen päälle päästyä on juostava perille ja niin teinkin. Siihen asti oli ollut jatkuva virta ohi menijöistä, ainoat ohittamani pitkään matkaan olivat vain kävelijöitä. Lopun 2 km sain sitten ohitella ja näin jäi hyvä fiilis päällimmäiseksi. Niinpä kuuluttaja totesi maaliin tullessani, että varmaan nyt joka kerran mukana ollut on mukana jälleen vuoden päästä. Ja siihen on vastattava myöntävästi. Onhantiedossa oikein juhlajuoksu järjestyksessään kolmaskymmenes ja joka kerta mukana olleita muistetaan taas jollain erikoistavalla. Mitä keksinevätkään, kun ei enää arvonimiäkään voi antaa, kun on jo maratonneuvos ja kunniamaratonneuvos annettu.

Ilmeisesti kaikki muutkin kaksi tusinaa joka kerran loppuun juossutta ajattelevat samoin ja meistä kaikki kynnelle kykenevät olivat varmasti nyt mukana ja samoin ensi vuonna. Satakunnasta meitä on kolme ja kaikilla meistä näyttää olevan ongelmia. Kovia aikoja juossut ja vielä v.2007 3.30.33 ajan saanut KankU:n nimissä monta SM-mitalia voittanut Pertti Gustafsson joutui tyytymään aikaan 5.13.43, mutta oli onnellinen maaliin pääsystä. Nakkilan Vireen Kalle Lempainen on myös vielä v.2006 juossut alle 4 tunnin, viime vuonna meni 5.30.01 ja nyt 4.57.13. Näin olin Satakunnan joka kerta mukana olleista ykkönen, joskaan tällaisella kilpailulla ei ole merkitystä.

Maratonille oli taas ilmottautunut yli 6.000 juoksijaa. Tunnelma oli mukaansatempaava, vaikka juoksu olikin vaikeaa. Olimme matkassa Reima Lautaluoman kanssa. Hänkin pääsi läpi määräajassa saaden noteerauksekseen 6.06.26. Kotona olimme vasta aamuyöstä kello kahden jälkeen, minulla kova työpäivä edessä. Mutta siitäkin selvittiin, kaksi jumalanpalvelusta ja kaksi kastetta Ella Carolla ja Joanna Melina oli tämän pyhäpäivän saldo.

29. City-Marathon

Huomenna lauantaina on vuorossa jo 29. kerran juostava Helsingin pääkaupunkimaraton, City-Marathon. Joka kerta olen tähän asti päässyt sen lävitse, parhaimmillani aikaan 2.41,11, heikoimmillani viime vuonna 4.12.03. Vain pari kertaa aiemmin on mennyt yli 4 tunnin, nekin tosi niukasti.

Huominen päivä menee siis juoksussa, blogissa sitten sunnuntaina kerron, kuinka äijän kävi.
Kantapää on arvoitus, lenkit ovat jääneet lyhyiksi, vain kympin lenkeiksi. Monesti ennenkin lähtöviivalla on havainnut, kiten köykäisin eväin sitä ollaan lähdössä näin vaativaan urakkaan, kiertämään merellisen Helsingin katuja 42 km 195 m. Mutta eipä tarvitse olla yksin, 6.000 muusta mukanaolijasta löytyy aina seuraa joka vauhtiin. Ja katujen varsilla riittää kannustajia. Niin että menoksi vaan!

Viisastenkivi löytynyt kuntatalouksien ahdinkoon

Kaupunginjohtaja lähetti tiedon ja lehtileikkeen ratkaisujen löytymisestä kuntien talousongelmiin. Se on yksinkertaisesti saatavissa tietokoneiden sähköisen viestinnän avulla. Todella helppoa, sen koen lähes päivittäin joutuessani taistelemaan tämä tietokoneverkoston sähköisten ongelmien kanssa!

Myös päivän Hesarin yleisönosastossa on kirjoitus osaksi samasta asiasta. Kuntien tietojärjestelmien yhteensopimattomuuden takia palaa turhaan rahaa 500-600 miljoonaa euroa vuosittain. Onkin tuntunut käsittämättömältä, kun tietokoneiden tullessa sanottiin niiden säästävän työntekoa niin, että tehtävien hoitamisesta selvitään entistä vähemmällä väellä. Vuosikymmmenien saatossa on kuitenkin tainnut käydä täysin päinvastoin, väki on vain lisääntynyt.

Tietoverkkoja voidaan nyt käyttää alkuperäistavoitteen saavuttamiseksi, kun laskutus siirretään sähköiseen muotoon. Myös ajanvaraukset ja monet muut tehtävät voidaan suorittaa sähköisesti. Artikkelissa mainostettiin jopa kodinhoitajien voivan näkyä netin kautta. Vaimoni kodinhoitajan palveluita ei kyllä voine tehdä muualla kuin vanhuksen kotona.

Kirjoituksessa viitattiin myös kyläkoulujenkin jatkamismahdollisuuksiin etäopetuksen avulla. Se olisikin mitä tervetulleinta, sillä ollessani edelliskerran yli 20 vuotta valtuuttettuna Kankaanpäässä ei lopetettu ainoatakaan koulua. Sitä ennen oli ollut oikea lopetuspuumi. Myös 10 vuoden poisssaoloni aikana on kouluja lopetettu Santaskylässä, Korvaluomalla, Narvissa ja Veneskoskella. Eiköhän se saisi nyt riittää.

Pelkään vain pahoin, että koska me olemme tietokoneihmisten armoilla, mitään järkeistämistä ohjelmiin ja niiden yksinkertaiseen käyttömahdollisuuteen kuntalaistenkin asioimisessa ei tule tapahtumaan. Tietokonemaailma on kehittynyt liian monmutkaiseksi, eihän se muuten olisi insinöörien keksintöä. Ja mitä taas kaikki uudistaminen maksaisi, vaikka sitä perusteltaisiin säästämisellä.

Jos viisaten kivi olisi mahdollista löytää, olisi se varmaan jo moneen kertaan käännetty esiin.
Viisaten kivihän on keino, jolla visaiset ongelmat selviävät, alunperin alkemistit luulivat sen avulla voivansa valmistaa kultaa, myöhemmin on yritetty keksiä ikuisen nuoruuden ja terveyden lähdettä.

Ennen sotia v.1939 edustaja Kekkonen sanoi vastatessan häntä vastaan esitettyihin syytöksiin:
"Kun kuuntelin ed. Kareksen ja ed. Riipisen lausuntoja, niin saatoin havaita, että he ovat löytäneet viisasten kiven, jonka avulla kaikki valtakunnan asiat selvitetään. Tässä maassa ei näytä tapahtuvan mitään, johon minä en olisi syypää. Tällainen käsitys on tiettävästi liioiteltu."

Mutta, oliko silloisen kansanedustaja Kekkosen puhe sittenkin profeetallinen. Paljoon hän syyllistyi senkin jälkeen, vastusti rauhan solmimista, oli ensimmäisenä tuomitsemassa "sotasyyllisiä" ja neljännesvuosisadan pituisen presidenttikautensa aikana johti maamme syvään suomettumisen kauteen. Ehkei nyt kuitenkaan ollut syyllinen nykyiseen kuntatalouden syvään ahdinkoon, ehkä syypäät löytyvät lähempää linjalta Vanhanen-Katainen.

Nyt se tuli

Vasemmistopuolueet tulivat sitten esiin tukirahoineen. Odotetutusti ammattiyhdistysliike on ahkera molemman vasemmistopuolueen tukija. Tradeka-kauppaliike on myös auliisti jakanut avustuksia.

Kokoomuksen Sampo-rahoitusta ankarasti arvostellut Paavo Arhinmäki joutui nyt vastaamaan Tradeka-rahoista. Hän väitti rahan olevan täysin erilaista, koska kauppaliikkeeseen valitaan edustajat vaaleilla ja vasemmistopuolueet ovat menestyvät hyvin. Onko sitten jatkossa niin, ettei Tradeka-kaupoissa kannata asioida muiden kuin vasemmistolaisten. Suuri valtaenemmistökö toivotaan ja suorastaan ajetaan muiden kaupparyhmittymien asiakkaiksi?

Herra Arhinmäellä tuorreena puoluejohtajana on paljon muutakin selitettävää. Hänen puolueensa pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten entinen toimittaja, nykyisin Apu-lehteen poliittisia katsauksia osuvasti kirjoitteleva Yrjö Rautio puolestaan kertoo Paavo-Pojan unohtaneen mainita omassa vaalirahoitusilmoituksessaan 7 000 euron tuen Rakentajien vasemmistoyhdistykseltä.

Rautio muistuttaa Arhinmäen esittäneen oppivelvollisuusiän nostamista 18 vuoteen todeten sen olevan oikeasuuntaista mutta riittämätöntä. Raution mielestä ainakin vasemmistoliitolaisten oppivelvollisuusikä olisi nostettava 80 vuoteen eikä sekään taitaisi riittää: kaikki eivät ymmärrä koskaan mitään historian opetuksista.

Näin kaiken kaikkiaan vaali- ja puoluerahoitusta pohtivalla hyvän urheilukaverini Lauri Tarastin johtamalla ryhmällä riittää haasteita. Mutta työ on myös entisestään helpottunut, kun kaikki puolueet kilvan huutavat avoimmuuden puolesta. Äänestäjän pelko saa ihmeitä aikaan, vaikka ei ole montaa päivää kulunut siitä, kun esim. kokoomus ja demarit väittivät kiven kovaan, ettei niillä ole mitään tarvetta rahoituksensa julkistamiseen. Näin muuttuu maailma Eskoseni!

Rankan päivän iltana

Aamulla kahdeksaksi Kankaanpäästä Noormarkkuun työntekijäkokoukseen, illalla kotiin kahdenkymmenen jälkeen Kairilan Mäkelän seuroista, välissä vanhainkotihartaus Noormarkussa ja Kankaanpäässä Talvisodon alkamisen 70-vuotismuistotoimikunnan kokous sotilaskodissa, siinä päivän saldoa. Lenkkiä ei onneksi tarvita, kun lauantaina on City-Marathon.

Löytänejärven rannalle mökkiseuroihin menimme Kankaanpäästä kolmenkymmenen hengen joukolla: veteraanikuorolaisia ja Hakoniemessä leiriä pitämässä olevia sotainvalideja. Hakoniemestä on vain 12 kilometriä seurapaikkaan. Silti kuljimme neljän kunnan alueella, ensin Kankaanpään Verttuulla, sitten Pomarkun Tuunajärvellä, pistäydyimme juuri ja juuri Lavian Peräkylässä ja sitten pääsimme Noormarkun Kairilaan, jossa seurapaikkamme oli kauniin Löytänejärven rannalla.

Sotainvalidit ja veteraanikuorolaiset ihastelivat maisemia ja koko seuramenoa sekä ennen kaikkea viihtyisää mökki-idylliä. Kuoron laulut Sotaveteraanin iltahuutoa myöten olivat sydämeen käyviä. Itse Noormarkun pappina - tänään juuri kapitulilta jatkopestin vastaanottaneena toukokuun loppuun - sain jakaa sanaa uskollisesta ja viisaasta leivisköiden käyttämisestä. Saamme ja joudumme tietysti toimimaan mammonan ehdoilla, mutta on muistettava: Käsi aurassa, mutta sydän taivaassa kahden maan kansalaisina: taivaan ja ajallisen isänmaan.

Talvisodan alkamisen muistojuhla rupeaa olemaan hyvissä puissa. Juhla järjestetään Niinisalossa varuskunta-alueella. Sotilaskoti, varuskunnan keittiö, sotilassoittokunta ja ennen kaikkea komendantin toimisto ovat mukana järjestelyissä ja ilman niiden apua ei juhlasta mitään tulisikaan. Juhlaan kutsuttavat lähikuntien talvisodan veteraanit vaan rupeavat olemaan sen verran iäkkäitä, että pelättävissä on heidän vähälukuinen jaksamisensa saapua juhlimaan arvokkaaseen juhlaan. Mukaan kutsutaan veteraanit puolisoineen Kankaanpäästä sotaan lähteneiden kuntien alueilta: Parkanosta, Kihniöstä, Ikaalisista, Jämijärveltä, Karviasta, Honkajoelta ja Kankaanpäästä.

Puoluerahoituskiemuroissa kokoomuksen Kataisen hätä tuli näkyviin, kun sittenkin julkistettiin rahoittajia - tosin vain 5.000€ asti juuri ennen vasemmistopuolueiden tietojen antamista loppuviikolla. Surkuhupaisinta on Rkp:n saama miljoonien tuki omalta säätiöltään kaksikielisen Suomen edistämiseksi ja puolue kuitenkin ajaa yksinomaan ruotsinkielisten asiaa.

Puoluerahoituksesta

Kesän jatkopuheenaihe on ollut puolueiden saama vaalituki. Jopa kiihtyvällä vauhdilla tulee aina ilmi uusia asioita. Kun kokoomuksen salailuista huolimatta on pursunnut tietoa, niin tänään demarien mätä on oikein purskahtanut julkisuuteen ammattiyhdistyspuolelta. Vähän yksi ja toinen puolue on tullut kuvaan avoimmuuttaan vakuuttaakseen, jopa piskuinen kd kertoo saaneensa valtio-omistusosuuksia omaavilta yhtiöiltä jonkun tuhannen. Demari-Urpilainen vaatiin julkisuuteen kaikki lahjoitukset 2.000€ asti ja vassari Arhinmäki lupaa paljastaa kaiken. Kepun Vanhanen ehdottaa lahjoituskattoa ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka on tullut piilosta, nähty maatalousnäyttelyssä eikä se ole laitonta, haluaa kertoa aina vain lisää kepun rahoittajista. Rkp:kin lyö pötköä pesää kertoen säätiönsä miljoonalahjoituksista. Porukka on kuin Pietari hiilivalkealla. Turhaan ei Timo Soini sano kohun paljastaneen poliittisen korruption. Äänestäjien pelko on viisauden alku. Näyttää siltä, että vain Perussuomalaisilla on puhtaat jauhot pussissa.

Julkisuuteen putkahtavien tietojen perässä ei tahdo pysyä selvillä vesillä parhaalla tahdollakaan. Kokoomuksen finassikonserni Sammolta saama 75 000€ on jo noussut paljon suuremmaksi:125 000€. Jossakin kerrotaan demarien saaneen ammattiyhdistysliikkeeltä 450 000€, sitten se paljastuukin vain yhden liiton Julkisten ja hyvinvointialojen liiton lahjoitukseksi, joka toisen tiedon mukaan on 530 000€. Ota näistä sitten selvää, kansa on pyörällä päästään.

Samassa ylioppilaskodissa Heränneiden ylioppilaskodissa kanssani asuneen piispa Mikko Heikan poika Taneli kirjoittaa kultasormensa kadottaneesta rautarouvasta Taru Tujusesta monen esimerkin valossa, miten arvon rouva on aina joutunut muutaman päivän perästä pyörtämään aiemmin antamansa tiedot jostakin kokoomuksen vaalirahoitukseen liittyvästä tiedosta. Ei hän yhtään paremmalta näytä kuin jo surullisen hahmon ritariksi noussut kolleegansa Jarmo Korhonenkaan. Demarien Ari Korhonen on joukkoon hyvin sopiva kolmas muskettisoturi. Hänhän ei ole luvannut julkistaa mitään, mutta nyt siis pitkään piileskelleen Jutta-rouvan pinna on pettänyt ja demarit kertovat kaiken, kaiken, kaiken eikä se edes ole ollut laitonta, ei ole ollut laitonta, ei ole laitonta, niin kuin Jyrki Katainen on toistanut toistamasta päästyään puoluerahoituksen kiemuroista puhuttaessa.

Ihmettelen yhtä asiaa, joka on tullut vastaan, kun ensi kertaa me Kankaanpään perussuomalaiset päätimme antaa luottamuspalkkiomme puolueelle. Kun ammattiyhdistysjäsenmaksu on verovapaa, niin meidän olisi maksettava vero saamastamme luottamuspalkkiosta, vaikka maksaisimme sen kokonaisuudessaan puolueelle, emmekä saisi senttiäkään itsellemme. Tässä olisi puolueille korjaamisen paikka, ja voisivat jotkut muutkin maksaa reilummin puolueveroa. Muuten pitää edelleen ihmetellä tätä puolueiden jättimäistä varainkeruuta sieltä sun täältä mitä erilaisimmilla keinoilla seminaarilipuilla, taulukaupoilla, tukiyhdistyksillä jne. kun kuitenkin on olemassa puoluetuki, jonka piti tehdä lopun pimeästä puoluerahoituksesta, joka näyttää päinvastoin käyneen aina vain entistä hullummaksi.

Sotainvalidien leiri

Majajärven rannalla Hakoniemessä seurakunnan leirikeskuksessa Kankaanpäässä pidetään tämä viikko Satakunnan sotainvalidien leiriä. Ensi viikolla on vuorossa Kankaanpään Sotaveteraanien leiri. Meidänkin kesämökki on Majajärven rannalla, joten paikka on perin tuttu.

Invalidien leirille on taas saapunut parisenkymmentä veteraania eri puolilta Satakuntaa aina Kihniötä myöten. Leirin johtajina ovat Pentti Tuomala Kankaanpäästä ja Raimo Nänimäinen Kihniöstä. Miehiä on Kankaanpään ja Kihniön lisäksi Huittisista, Nakkilasta, Pomarkusta, Porista ja Suodenniemeltä.

Tänään avajaispäivänä leirillä vierailivat piirin puheenjohtaja Heikki Moilanen Merikarvialta, piirin toiminnanjohtaja Marika Keskinen Porista ja Kankaanpään sotainvalidien lääkäri Jukka Kankaro. Piirin edustajat kertoivat lisäntynneistä piirin taloudellisista mahdollisuuksista kotona selviytymiseksi ja kuntouttamiseksi. Jukka Kankaro puhui värikkääseen tapaansa veteraanien terveydenhoidosta ja sairaanhoitopalveluista. Lähes tunnin esitystä seurattiin herkeämättömällä mielenkiinnolla.

Leirin ohjelmassa on runsaasti erilaisia leikkimielisiä kilpailuja, ruokailuja ja jokailtainen saunominen. Käydään myös Kankaanpään torstaitorilla ja lasketaan seppele sankarihaudalle. Päivä aloitetaan lipunnostolla. Yhtenä iltana on seurakutsu vain 11 km päässä olevalle Noormarkun Kairilan Löytänejärven rantamaisemiin ja mukaan tulee myös Kankaanpään veteraanikuoro.

Leiriä on järjestetty jo hyvin monena vuotena ja sotainvalidit ovat kiitollisia juuri heitä varten pidetystä leiristä, josta heistä pidetään hyvää huolta, sillä tosiasia on, ettei edelleenkään heitä liikaa muisteta. Varsinkin protestoidaan 20% invaliditeetin rajaa, jonka alapuolelle jäävät eivät ole oikeutettuja muille invalideille annettuihin etuisuuksiin. Veljeshenki on leirillä voimakas. Muistetaan ja koetaan käytännössä, ettei veljeä jätetä!

50 vuotta rippikoulusta

50 vuotta sitten ripille päässeet kokoontuivat tänään Noormarkussa. Muistot olivat eläviä ja puheensorina tuttuja tavatessa vilkasta messun jälkeen seurakuntakodin ruokailussa. Kaikki saivat esittäytyä ja kertoa itsestään. Joitakin oli jo poistunutkin elämästä. Yleensä elämä oli sujunut hyvin ja oltiin kiitollisia terveydestä ja lastenkin menestymisestä. Olihan tämä joukko ikätovereitani 1943 syntyneitä. Noormarkussa kun oltiin, niin huomiota kiinnitti se, ettei kukaan ollut ollut Ahlströmin palveluksessa, vanhemmat ja isovanhemmat kylläkin.

Myös omat rippikoulumuistot tulivat mieleen, olenhan käynyt rippikoulun samoin v.1959. Olin kyllä oppikoulun uskontotuntien ohessa pidetyssä taitavan opettajamme lehtori Lautsilan rippikoulussa, mutta se ei mielestäni ollut riittävä. Niinpä pääsin kesällä silloin vasta hyvin uutena vaihtoehtona olesseen leiririppikouluun Lohjan Vivamoon, jossa meitä oli suuri joukko monessa eri ryhmässä. Leiristä jäivät lähtemättömät muistot. Opettajamme Risto Tapiolinna ja Martta Oesch olivat valloittavia persoonia. Isoisista jäi mileeen esim. Olli Lehtinen sittemmin Lehtipuu, tamperelaisen pappissuvun vesa, Tampereen Harjun seurakunnan kirkkoherran virasta eläkkeelle siirtynyt.

Särkyneen sydämen kirkko, nuotioniemi Lohjan järven rannnalla, leirikartano asuntonamme ja koko Heleniuksen sisarusten lahjoittama Vivamon aluesekä sisältä täynnä kuvia oleva Lohjan kivikirkko olivat kaikki sykähdyttäviä paikkoja. Enoni perheen lajoittama rippilahjakin oli tarpeellinen ja kauan käytössä eli Yasika-merkkinen japanilainen kamera. Nyt asumme enon Kalle Räikkeen piirtämässä talossa, joka valmistui vähän ennen rippikouluaikaani ja joka vanhempien kuoltua korkeassa iässä on nyt siirtynyt vaimoni ja minun haltuun.

Rippikoululaiset olivat ympäri Suomea aina Lappia myöten, joten kiinteämpiä ja pitempiaikaisia ystävyyssuhteita ei heidän kanssaan ole syntynyt. Mutta hyvä leiriaika oli kokonaisuudessaan ja sitä saa kiitollisena muistella. Äiti se oli, joka järjesti leirille lähdön ja hän oli ainoana omaisena Vivamon kirkossa pidetyssä konfirmaatiossa. Kotiin tultiin Helsingin ja Kalle-enon kautta, joka oli yksi kummmeistani. Hän toi sota-aikana lomalle päästessään kasteveteni Äänisjärvestä, jollainen oli melko yleistä siihen aikaan kun suur-Suomea tehtiin. Tällaisia rippikoulumuistoja.

Ahlströmien Noormarkku

Tänään 8.8. vihittiin Noormarkun kirkossa neljä paria. Vuosi sitten 080808 vihittiin maassamme varmaan ennätysmäärä. Huonompikin sulhasmies muistaa näin hääpäivänsä.

Näin sakastissa Porin papin Hannu Salonojan, joka kertoi tulleensa vihkimään Ahlsrömin sukuun kuuluvan koko ikänsä Ranskassa asuneen. Vihkiminen suoritettiin neljällä kielellä, joista ranskankieli oli Hannulta vaatinut harjoittelua, muut kielet englanti, saksa ja ruotsi sujuvat häneltä hyvin. Vihittävän äiti oli mennyt naimisiin Ranskaan ja näin vihittävä on asunut koko ikänsä Ranskassa. Mutta avioliittoon vihittäväksi saavuttiin kuitenkin Noormarkkuun, joka on suvun kiinnekohta yhä edelleen. Onhan Ahlströmin alueet keskeiset Noormarkussa ja kirkkoonkin on suvulta saatu lahjoituksia.

Tunnettiinhan Noormarkku pitkään veroäyriltään Suomen alhaisimpana Ahlströmin pääkonttorin sijaitessa paikkakunnalla ja maksaessa yhtiön verot sinne. Aikanaan suurliikemieheksi noussut Antti Ahlström muutti Merikarvialta Noormarkkuun ostettuaan sieltä 1870 rautatehtaan. Häntä seurasi yhtiön johdossa hänen poikansa Walter ja häntä taas Harry Gullichsen, jonka puoliso Maire os. Ahlström oli kuuluisa taidepersoona. Yhdessä he rakennuttivat Alvar Aallon suunnitteleman kuuluisan Villa Mairean.

SMP:n vahva vaikuttaja Noormarkussa oli Hannes Liukkonen, jonka aloitteesta sain kansandustajakautena ajaa Noormarkunkin asiaa, jotta autojen läpikulku katkaistiin asuinkadulta 23-valtatieltä Eva Ahlströmin perustamaan sairaalaan. Niinpä sinne nykyisin kuljetaan kauempaa keskustasta 23-valtatieltä . Kevyen liikenteen väylä sen sijaan kulkee 23-tien alitse suoraan keskustasta sairaalaan. Hannes kertoi myös Mairen Gullichsenin ajavan tätä ratkaisua. Myöhemmin olen kuullut paljon lisää Mairesta silloisilta palveluskuntaan kuuluvilta mm. hänen viettäessään loma-aikoja Porin Pihlavan kartanossa

Ahlström Osakeyhtiö on todella ollut vahva vaikuttaja Noormarkussa, jollaista olisi edelleen kaivattu, jottei olisi tarvinnut liittyä Poriin kunnan talouden ajauduttua vaikeuksiin.

Hannes Liukkosesta vielä eräs muisto yhteiseltä vaalikiertueelta oltuani ehdokkaana v.1979 vaaleissa. Olimme tulossa silloisella Saab-farmarillani Noormarkun suuntaan iltapimeässä, kun yht´äkkiä edessä oli hitaasti etenevä traktori. Näin sen liian myöhään, käänsin rajusti ettei olisi tullut peräänajoa, jolloin auto ei enää pysynytkään liukaalla tiellä, vaan kellahdimme katolleen pehmeään lumiseen tienreunaa. Autoon tuli tietysti peltivaurioita, mutta meille ei sattunut mitään. Hannes autokorjaajana lupasi tehdä peltityö ja lisäsi, ettei maksa mitään, jos et pääse eduskuntaan. Laskun maksoin ilomielin, kun pääsy varmistui ja laskukin tuli.

Erilainen meppi

Timo Soini ei todellakaan hautaudu Brysseliin, niin kuin mepeillä on tapana tultuaan sinne valituiksi. Timo sen sijaan kertoo tapahtumista ja näkyy kaikin tavoin. Olipa hän ensimmäinen suomalainen meppi, joka sai pitää puheenvuoron täysi-istunnossa. Hän on myös aloittanut oman europlokin pitämisen, mutta jatkaa myös vanhaa Timon plokia. Blogit löytyvät mm. perussuomalaisten netti-sivulta. Lehtikin ilmestyi kesätauon jälkeen hartauskirjoituksellani varustettuna, seuraavakin lehti luvattiin vielä elokuun aikana.

Hän on myös päässyt oman kulttuuri- ja koulutusvaliokuntansa 2.varapuheenjohtajaksi. Valinnassa oli erikoinen episodi, kun sosialidemokraatit äänestyttivät siitä, he kun eivät olisi suoneet paikkaa Vapaan ja demokraattisen Eurooopan ryhmän edustajalle, Timo Soinia he eivät niinkään vastustaneet. Timon ryhmällä on 32 edustajaa yhdeksästä maasta, Englannista on eniten 13 eli tasan yhtä paljon kuin koko Suomesta on meppejä.

Timon neitsytpuhe sai kestää tasan minuutin. Puhemies jopa kiitteli, että puhuja pysytteli myönnetyssä ajassa. Puheen pääosassa oli järjetön toisen kerran äänestys Irlannissa perustuslaista, jonka maa jo kerran on hylännyt. Lisäksi Timo muistutti tämän hetkisen puheenjohtajamaan Ruotsin unohtamasta pohjoisen ulottuvuuden huomioonottamisesta ja Itämeren suojelun tärkeydestä, jotka tietysti ovat Suomelle merkittäviä EU:ssa ajettavia asioita.

Timo kertoo istuneensa, kun avajaisissa laulettiin EU:n tunnuslaulua, jota nostetaan aivan kansallislaulun asemaan, kun EU:sta pyritään tekemään liittovaltiota. Timon englantilaiset ryhmätoverithan lauloivat samanaikaisesti omaa kansallislauluaan. Ei EU saa syrjäyttää kansallisvaltioitamme. Vähemmän EU:ta, mutta parempaa on Timon motto, ja se sopii meille kaikille isänmaallisille suomalaisille, ei tietenkään EU-intoilijoille!

Kaunista loppukesää

Tosi kauniit ja lämpimät säät ovat jatkuneet, satoakin on kypsynyt. Sen näki jälleen torilla, kun väkeä liikkui ja kävi pyydykseen. Syksyn satoakin oli tarjolla runsain määrin. Pata-Jussi oli päässyt kuukauden tauon jälkeen takaisin omiin tiloihinsa ja niin sain pitkästä aikaa myyntiin taas limppuja, jotka loppuivat, vaikka jouduin lähtemään jo kello puoli kaksitoista kiiruhtaen sairaalahartauteen Noormarkkuun.

Omakotiasujana huomaa töitä riittävän jatkuvasti. Niinpä marjapensaiden satoa pitäisi noukkia talteen. Raparperit ovat jo kauan olleet ennätyssuuria. Harvojen ja lyhyiden perunarivien kovasti kasvaneita perunanvarsia on pitänyt yrittää pönkittää. Nurmeakin taas tänään ehti leikata edes osaksi. Orapihlaja-aitaa pitäisi perata, aidan päältä sahasin jonkin kasvua häiritsevän puunoksan. Mielessä on malliesimerkkinä Noormarkun seurakunnan hyvin hoidettu orapihlaja-aita, joka perattiin ja sitten juuret peitettiin komealla runsaalla sahan kuorijätteellä. Aitaa on todella ilo katsella kuten uuden hautausmaaosan jykevää kiviaitaa Pori-Kankaanpää-tien varrellakin.

Omalla tontilla on kyllä nyhdetty kaikki pujot, joille olen allerginen monien muiden kanssa. Harmikseni pujoja näkyy muualla liiankin kanssa. Jokaisen pitäisi aina pujon nähdessään nyhtää se pois juurineen, niin saataisiin tämä haitallinen kasvi vähenemään. Liikuntakeskuksen pururadankin varressa -ei tosin kovin monessa paikassa - kasvaa näitä pujoja. Totesin sen taas kerran viime vuoden jälkeen, kun maanantaina kiersin pururataa. Ei tee sen tähden mieli ainakaan näin kesällä koko radalle. Kuninkaanlähteellä, jossa tänäänkin teimme lenkin Koskelan Jallun kanssa, ei pujoista ole pienintäkään haittaa, on riittävän karua maastoa - onneksi. Omakotitalomme kadun toisella puolella seurakunna pellot näyttävät tänä vuonna olevan viljelemättömiä, tänään niitettiin kadunvarsi, jossa moni pujokin leikattiin.

Metsässä olisi kovin mustikkaa, vaimo vähän noukkikin. Eilen hän keitti ensimmäisen mehumaijallisen punaisia viinimarjojakin mehuksi. Kerran on jo syöty itse noukittuja kanttarellejakin. Näin syksyn herkut ovat kypsymässä. Uudet perunat hankitaan torilta, omat säästetään talveksi. Viime talveksikin pienen alan perunat riittivät, olivat todella isoja, niin varmaan tänäkin vuotena. Karhoismajan vesireittien kunnostusyhdistys on niitätyttänyt jo kolmantena vuotena
Majajärvenkin vesikasveja järven tilan parantamiseksi.

Kaunista säätä on luvattu jatkossakin, oikein intiaanikesää saamme viettää, koulutkin alkavat ensi viikolla.

Verot kansan verta juo

Aikanaan demariministeri kansanedustajakolleegani Kaisa Raatikainen kehotti kansalaisia rakastamaan veroja jo 1980-luvulla. Ei ole vieläkään tainnut oppi mennä perille.

Tänään julkistettiin laaja gallup-tiedustelu veroasioista. Laajaa suosiota nautti varallisuusveron palauttaminen, joka poistettiin juuri demarien ollessa hallituksessa. Samoin haluttiin pääomaveron korotusta, sehän on nyt 28% ja ne, joilla on mahdollisuus, ottavat palkkatulonsa omista yrityksistään juuri pääomaveroina. Samoin toivottiin autoedun verotusta. Eli veroja niille, joilla on maksukykyä.

Sen tietää, että rikkaat ovat heti nousseet vastarintaan perustellen EU:ssa vallitsevaa vapautta pääomien siirtelyyn maasta toiseen. Mutta juuri tällaiseenkin pitäisi saada verokäytäntö. Ja mikä estää esim. koko EU:ssa saamasta kaikkkiin maihin samaa verorasitusta niin pääomaverolle kuin varallisuusverollekin.

Tässä tilanteessa moni myös ei ole hyväksymässä tuloverokevennyksiä, koska valtion rahaa tarvitaan eivätkä kaikkein köyhimmät edes maksa veroja, joten eivät helpotukset heitä koske. Paljon puhuttu ja jo päätetty ruuan arvonlisäveron alennus menee niin rikkaalle kuin köyhälle tasasuuruisena, joten ei siitäkään köyhä hyödy rikasta enempää ja kuitenkin, yhteiskunnanhan tulisi nimenomaa pyrkiä auttamaan kaikkein heikommassa asemassa olevia.

Verotuksen oikeudenmukainen kohdentaminen onkin yksi tärkeimmistä kysymyksistä kansalaisten tasapuolisten elinmahdollisuuksien ja hyvinvoinnin luomisessa. Ja siinä tulisi vallita sosiaalisen mielenlaadun, jotta jokainen kansalainen voisi todeta elävänsä hyvässä elämisen arvoisessa yhteiskunnassa. Siihen on kaikin voimin pyrittävä, mutta siinä tarvitaan paljon järkeä. Esim. Terho Pursiainen on tätä pohdiskellut kokonaisessa kirjassa, jossa hän pyrkii suurimpaan optimaaliseen verokertymään, sillä jossain on aina kyllästymispiste, jonka ohittamisen jälkeen verotulot rupeavatkin laskemaan, kun keksitään kiertoteitä, jos rasitus nkoetaan liian suureksi.

Verotuksessa on siis oltava riittävästi sosiaalista omaatuntoa ja järkeä! Ei siis yksin auta, että verot toisten maksettavaksi tai palkästään valtion maksettavaksi.

Astronauteista

Eilen sai presidentti puhelun kaukaa ja korkealta. Suomalaisalkuperää oleva astronautti Timothy Kopra soitteli pressalle vartitunnin avaruudesta. Puheltiin mukavia ja Timothy sai kutsun Suomeen, jossa on aiemmin käynyt sukukokouksessa. Isoisänsä Antti Kopra otti ja lähti Ameriikkaan jo v.1910 Karjalan Valkjärveltä.

Avaruudessa onkin ollut monenlaista kävijää. Ennen ihmisiä siellä kävi onnistuneesti avaruuskoira Laika 3.11.1957 N-liitosta. Samasta nyt jo hävinneestä maailmanvallasta oli lähtöisin myös ensimmäinen avaruuslentäjä Juri Gagarin 12.4.1961 päivätyllä maapallon ympäryslennollaan. Kommunistisen järjestelmän uskollisena kasvattina hän julisti avaruuslentonsa tuloksena, ettei hän nähnyt Jumalaa missään.

Täysin päinvastaiseen tulokseen tuli seuraavana vuonna 24.5. 1962 läntisen suurvallan Yhdysvaltojen avaruuslentäjä John Glenn viivyttyään vähän kaemmin avaruudessa lentäen kolmasti maapallon ympäri. Jo rupesi Jumala näkymään. Gagarin oli lentänyt vain kerran ympäri maapallon, eli liian kiireellä nähdäkseen Jumalan valtasuuruuden.

John Glenn koki matkansa uskon vahvistukseksi. Hän ihmetteli maailmankaikkeuden järjestystä, joka ulottuu pienimmistä atomeista suurimpiin kohteisiin: miljoonien valovuosien päässä oleviin Linnunratoihin. Kaikki tämä ei ole voinut syntyä vahingossa, vaan kaikki on tarkoin suunniteltu. On olemassa Jumala, voima, joka kaiken tämän sijoitti radalleen ja pitää sen siellä. Jumalan Pojassa opimme kristilliset periaatteet ja niiden varassa osaamme elää. Voima on olemassa.

Näin avaruusajan ihminen löysi elämänsä kallioperustaksi kaksituhatta vuotta sitten eläneen ja vaikuttaneen Kristuksen, Jumalan Pojan. Mikähän muuten olisi Gagarinin elämän perusta nyt, kun kommunismi on kuollut ja kuopattu, Gagarin on syntynyt 1934, joten hyvin voisi vielä elää. Olisiko tullut toisiin aatoksiin!

Köyhiä kyykytetään

Miten olisi, jos oppisimme kedon kukkien ja taivaan lintujen sanomaa. Silloin tyytyisimme kaikki vähempään emmekä olisi kyynärpäätaktiikalla syrjimässä toisia. Nykyisen laman aikana tätä tulisi vakavasti harkita.

Mutta näin ei näytä käyvän. Päinvastoin! Jo edellisen 90-luvun lopun talouden laskusuhdanteen aikana hyvinvointiyhteikuntamme rakenteita ruvettiin riisumaan. Arvoon arvaamattomaan nousseiden vapaiden markkinavoimien annettiin tehdä työtään ja uskottiin kaiken järjestyvän parhain päin. Niin silloin kuin nytkin taistellaan kansamme sosiaalisesta turvallisuudesta, sillä nykyinen talousjärjestelmä luo samanaikaisesti rikkautta ja köyhyyttä.

Yhtenä kuvaava aikamme esimerkkinä on valtion vetäytyminen 150 työttömien yhdistyksen rahoittamisesta. Otetaan pois niiltä, joilla ennestäänkin on vähemmän. Kankaanpäässä tämä on merkinnyt sitä, että kaupungin entisestäänkin pienentyneet järjestöille varaamat määrärahat jouduttuun suuntaamaan lähes yksiomaan työttömille, että heidän toimintansa voisi jatkua edes vapaaehtoiselta pohjalta. Talvikaudella jatkuu edelleen myös viikottainan työttömien itsensä järjestämä ruokailu seurakunnan avustamana seurakunnan tiloissa. Monet muut tärkeät yhdistykset jäivät avustuksetta.

Sananlaskujen kirjassa meitä opetetaan pyytämään: Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani leipää. Omassa elämässämme saisimme opetella kohtuutta, mutta valtion päättäjien tulisi myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta verovähennyksiä tms. suunnitellessaan. Kaikessa kuluttamisessamme meidän olisi löydettävä vapautus materialismin orjuudesta. Silloin meille monenlaisten huolten sitomille aineellisuuden palvojille avautuisi kedon kukkien ja taivaan lintujen sanoma.

Hitlerin keskitysleirillä

Elämänkohtaloita on monenlaisia. Vaikeissakin paikoissa on voinut selvitä hengissä. Tänään siunasin miehen, jolla on ollut tosi värikäs ja järkyttävä menneisyys: Buchenwallin keskitysleirin vankeus.

Ei varmastikaan moni suomalainen ole joutunut kokemaan Saksan keskitysleirien epäinhimillistä kohtelua, olimmehan jopa aseveljiä, mutta veljeys muuttui yhdessä yössä vihollisuudeksi. Niinpä silloin Saksan satamissa olleiden suomalaisten kauppalaivojen miehistöt pidätettiin. Heille tarjottiin allekirjoitettaviksi paperia, jolla olisi liitytty natsiarmeijaan. Vain yksi ainoa kirjoitti nimensä. Muiden kohtelu muuttui ankarammaksi.

Niin heitä rangaistiin aina kovemmin, kunnes lopulta vietiin pahimpaan mahdolliseen paikkaan: keskitysleiriin. Nyt viikkoa vaille 81-vuotiaana kuollut oli lähtenyt vähän vanhemmiltaan salaakin porilaisen Hacklinin kauppalaivaan vain 16-vuotiaana. Vankeus kesti vuoden vuodesta 44 vuoteen 45 kunnes liittoutuneiden joukot valtasivat myös Buchenwallin.

Kun sotilaiden joukossa oli suomenkieltä puhuvia, kysyi nuorukainen kuulumisia koti-Suomesta. Hän luuli tulleensa hulluksi, kun puhujat kertoivat etteivät ole koskaan käyneet Suomessa. Asia kuitenkin selveni, he olivat Amerikan siirtolaisten jälkeläisiä ja olivat oppineet kielen kotonaan.
Näiden hoivissa elämä palasi, vaikka leirissä painokin oli pudonnut 60 kilosta lähes puolella 32 kiloon eikä enää ollut jaksanut puhua, ei ajatella, ei mitään, vain olla ja kitua.

Mutta tällaisestakin vain selvittiin mieleltään terveinä ja fysiikkakin palasi niin, että hänestä tuli liiton valmennukseen asti yltänyt nyrkkeilijä ja hän sai siis elää lähes 81vuotiaaksi pitkän ja toimeliaan elämän elettyään. Ihminen voi olla todella sitkeä ja riippua kiinni elämässä vaikka kuinka vaikeissa olosuhteissa. Mutta on käsittämätöntä, miten me ihmiset kohtelemme toisia ihmisiä. Tänäkin päivänä monissa maissa teurastetaan jopa saman maan kansalaisia milloin milläkin tekosyyllä ja aina löytyy hirmuhallitsijoita ja heidän käskyjään tottelevia.