Autuaat levossa lepäävät/Odottain tuloa Herran,/He kuolon varjossa viipyvät/Vain hetken kiitävän verran./Kun heidät haudasta kutsutaan,/He käyvät juhlaansa valoisaan,/On siellä kirkkaus suuri,/Halleluja, kiitos Luojan!/Näin tiemme iäiseen elämään/Käy aina kuoleman kautta./Halleluja, kiitos Luojan! - Näin mahtavasti veisataan kirkon alkuajoilta periytyvässä latinalaisajalta olevassa Siionin virressä pyhäinpäivän sankareista, Herrassa nukkuneista pyhistä.
Näistä toivossa autuaista kertoo pyhäinpäivän teksti Jeesuksen vuorisaarnasta julistaen autuaiksi yhdeksän eri ryhmää: hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, vanhurskautta isoavat ja janoavat, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät, vanhurskaudeen tähden vainotut, joita vainotaan ja joista puhutaan pahaa. Näitä kaikkia Jeesus kehoittaa iloitsemaan ja riemuitsemaan, sillä heidän palkkansa on suuri taivaassa.
Ja juuri näitä ihmisten muistelemista varten on kirkkovuodessa pyhäinpäivä, joka ensimmäisen adventtisunnuntain, joulun ja pääsiäisen ajan pyhien kanssa on suosituimpia kirkkopyhiämme. Kirkoissa luetaan kaikkien vuoden aikana poisnukkuneiden nimet ja sytytään jokaiselle kynttilä. Niinpä Noormarkun kirkossakin luettiin 62 vainajan nimet ja sytytettiin kynttilät. Ja omaisia oli paikalla kirkontäyteisesti.
Mutta vielä paljon enemmän on kävijöitä haudoilla, jonne omaiset sytyttävät kynttilänsä. Illalla Kankaanpään hautausmaallakin oli kauttaaltaan laaja ja mieliä herkistävä
kynttilämeri. Muualle haudattujen muistokiven edessä vieri vieressä paloin satoja hautakynttilöitä ja koko hautausmaa oli täynnä kauniita kynttilärivistöjä hautakivien mukaisesti. Näin saamme muistella poisnukkuneita rakkaitamme ja toivoa myös itse kerran pääsevämme perille sinne, minne rakkaamme jo ennen meitä ovat menneet.
Kuoleminen sinänsä ei ole juhlapäivän arvoinen asia, mutta kuoleman voittaminen on. Ja juuri sen kuuluttamisessa on kristiillisen kirkkomme olemassaolon oikeutus. Pyhäinpäivässä on olennaista usko pyhien yhteyteen, uskossa elävien ja uskossa kuolleiden yhteenkuuluvuuteen.
Ja tähän joukkoon saamme itse kukin toivon mukaan kuulua!
lauantai 31. lokakuuta 2009
perjantai 30. lokakuuta 2009
Tevje, maitomies
Nousee päivä, laskee päivä. Rikas mies jos oisin, kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies. Nämä laulut ovat tulleet suosituiksi musikaali Viulunsoittaja katolla ansiosta. Samoin koko hieno musiikkinäytelmä.
Satakunnan Sotainvalidipiiri juhli 65-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikkien osastojensa väkeä tänään Porin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla-musikaalia, joka on teatterin ohjelmistossa nyt jo kolmatta kertaa aina parinkymmenen vuoden välein.
Kankaanpään seudun Sotainvalideille tuli kutsu 16 jäsenelle. Timo Rannan pikkubussilla olimme neljä jämijärveläistä ja tusina kankaanpääläistä, Jämijärven sotainvalidithan lopettivat oman osastonsa ja liittyivät Kankaanpäähän vuosi sitten.
Musikaalin ohjaaja Patrik Drake kirjoittaa, että sellainen tarina näyttämöllä, joka ei kosketa millään tavalla, on turha. Tämä viime vuosisadan alkupuolelle Venäjälle sijoittuva juutalaisyhteisön elämästä kertova näytelmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tevje perheen päänä ja perinteen vangitsemana joutuu tunnustamaan itselleen ristiriitaisia uusia asioita, mutta herkkänä ihmisenä osaa myös mukautua ja kohdella tyttäriään omaatuntoaan, mutta myös järjen ääntä kuunnellen. Järkyttävää oli parin päivän varoitusajalla tullut koko kylän juutalaisten pakkomuutto, kuka minnekin, Tevjen perhe löysi sukulaisen Amerikasta. Etsimättä tuli mielee Hitlerin Saksan juutalaisten keskitysleiri- ja kaasukammiokokemukset.
Ohjaaja päättääkin osuvasti esittelynsä siihen, että Viulunsoittaja katolla-musikaali on klassikkomaineensa ansainnut. Sen musiikki, laulut, tanssit ja koko elämää kihisevä tarina nostattavat palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. - Näin voi käydä raavaalla miehellekin!
Satakunnan Sotainvalidipiiri juhli 65-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikkien osastojensa väkeä tänään Porin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla-musikaalia, joka on teatterin ohjelmistossa nyt jo kolmatta kertaa aina parinkymmenen vuoden välein.
Kankaanpään seudun Sotainvalideille tuli kutsu 16 jäsenelle. Timo Rannan pikkubussilla olimme neljä jämijärveläistä ja tusina kankaanpääläistä, Jämijärven sotainvalidithan lopettivat oman osastonsa ja liittyivät Kankaanpäähän vuosi sitten.
Musikaalin ohjaaja Patrik Drake kirjoittaa, että sellainen tarina näyttämöllä, joka ei kosketa millään tavalla, on turha. Tämä viime vuosisadan alkupuolelle Venäjälle sijoittuva juutalaisyhteisön elämästä kertova näytelmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tevje perheen päänä ja perinteen vangitsemana joutuu tunnustamaan itselleen ristiriitaisia uusia asioita, mutta herkkänä ihmisenä osaa myös mukautua ja kohdella tyttäriään omaatuntoaan, mutta myös järjen ääntä kuunnellen. Järkyttävää oli parin päivän varoitusajalla tullut koko kylän juutalaisten pakkomuutto, kuka minnekin, Tevjen perhe löysi sukulaisen Amerikasta. Etsimättä tuli mielee Hitlerin Saksan juutalaisten keskitysleiri- ja kaasukammiokokemukset.
Ohjaaja päättääkin osuvasti esittelynsä siihen, että Viulunsoittaja katolla-musikaali on klassikkomaineensa ansainnut. Sen musiikki, laulut, tanssit ja koko elämää kihisevä tarina nostattavat palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. - Näin voi käydä raavaalla miehellekin!
torstai 29. lokakuuta 2009
Talvisotaan lähdön 70-vuotistilaisuus valmistuu
Viides kokous asian tiimoilta ja kaikki alkaa olla hanskassa: Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuus. Kyllä juhlan järjestämisessä on monenlaista huomioonotettavaa, jotta kaikki sujuisi tilaisuuden arvon mukaisesti. Yksin veteraanijärjestöt eivät tällaista juhlaan pystyisi valmistamaan. Niinisalon tykistöprikaatin panos on aivan kullanarvoinen.
Viime päivinä Suomen Afganistanin joukkojen kotiuksen yhteydessä on ilmennyt tietokatkos puolustusministerin ja ulkoministerin taholta puolustusvoimien ylipäällikköön eli presidenttiin ja pääministeriin. Niinisalon varuskunnan osalta kaikki sujuu erinomaisesti, kiitos komendantti Jarmo Sillanpään ja hänen esikuntansa, kaikki näyttää heille sopivan ja turhaan Jarmo ei saanut edellisessä kokoontumisessamme Satakunnan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Arma Lintulalta huomionosoituksena veteraanitaulua.
Tilaisuuden ohjelmalehtinen on valmiina. Se lähetetään kaikille seitsemän kunnan veteraanijärjestöille ja kunnanhallituksille, joiden alueelta Talvisotaan on lähdetty Niinisalosta. Kunnat ovat Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Karvia, Parkano, Kihniö, Jämijärvi ja Ikaalinen. Ikaalisista tosin on kuultu, etteivät he saavu, vaan menevät Tampereen suuntaan, sama suhtautuminen on ollut myös alueen kuntaliitosneuvotteluihin. Se on valitettavaa!
Niinisalossa sotaan lähdön muistomerkillä on aluksi seppeleenlasku ja hartaushetki. Sotilaskodissa olevan kenttälounaan: hernekeitto, pannukakku jälkeen on juhlatilaisuus. Tervehdyssanat tykistörykmentin komentaja Kankaanpään oma poika eversti Markku Myllykangas. Juhlapuhujana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Sotilassoittokunta, Jori Lilja ja veteraanikuoro esiintyvät. Lopuksi on sotilaskotiyhdistyksen tarjoama kahvi ja armeijaan kuuluva munkkipossu.
Tykistöprikaati huolehtii kutsujen valmistamisesta ja lähettämisestä. Kutsun saavat myös paikallisen sotilaspoikien ja vapaussodan säätiön yhdistysten johtokunnat. Lehdistötiedotteen ja paikallislehtien ilmoitukset toimitetaan niin´ikään Niinisalosta. Neljästä kuljetusautosta saadaan kaksi varuskunnalta, yksi tulee Timo Rannalta Jämijärveltä ja yksi Kihniöstä Parkanon kautta.
Kustannuspuolesta oli aiemin selvää tykistörykmentin melkoinen vastaantulo. Veteraanijärjestöille kustannettavaksi jäi seppeleet, ilmoitukset, ruokailu ja kaksi autokuljetusta.
Kokouksessa tuli tietoon sponsoreiden saaminen paikallisista pankeista, Toriapteekista ja Vatajankosken Sähköstä. Näin järjestöjen kustannustaakka kevenee melkoisesti.
Kaiken kaikkiaan järjestelyissä olemme saaneet osaksemme suurta myötämielisyyttä. Olemme tärkeäksi tunnustetulla asialla. On vain toivottava, että myös osanottajia saamme runsaasti veteraanijärjestöjen jäsenistöstä. Kankaanpäässä on vielä viisitoista talvisodan veteraania, joista neljä on naista, kaikki jo yli 90-vuotiaita, niin että eilen 90-vuotispäiviään viettänyt Mauno Kukkumäki ei enää ole ehtinyt talvisotaan, oli kyllä jo kutsuttu asevelvolliseksi.
Viime päivinä Suomen Afganistanin joukkojen kotiuksen yhteydessä on ilmennyt tietokatkos puolustusministerin ja ulkoministerin taholta puolustusvoimien ylipäällikköön eli presidenttiin ja pääministeriin. Niinisalon varuskunnan osalta kaikki sujuu erinomaisesti, kiitos komendantti Jarmo Sillanpään ja hänen esikuntansa, kaikki näyttää heille sopivan ja turhaan Jarmo ei saanut edellisessä kokoontumisessamme Satakunnan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Arma Lintulalta huomionosoituksena veteraanitaulua.
Tilaisuuden ohjelmalehtinen on valmiina. Se lähetetään kaikille seitsemän kunnan veteraanijärjestöille ja kunnanhallituksille, joiden alueelta Talvisotaan on lähdetty Niinisalosta. Kunnat ovat Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Karvia, Parkano, Kihniö, Jämijärvi ja Ikaalinen. Ikaalisista tosin on kuultu, etteivät he saavu, vaan menevät Tampereen suuntaan, sama suhtautuminen on ollut myös alueen kuntaliitosneuvotteluihin. Se on valitettavaa!
Niinisalossa sotaan lähdön muistomerkillä on aluksi seppeleenlasku ja hartaushetki. Sotilaskodissa olevan kenttälounaan: hernekeitto, pannukakku jälkeen on juhlatilaisuus. Tervehdyssanat tykistörykmentin komentaja Kankaanpään oma poika eversti Markku Myllykangas. Juhlapuhujana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Sotilassoittokunta, Jori Lilja ja veteraanikuoro esiintyvät. Lopuksi on sotilaskotiyhdistyksen tarjoama kahvi ja armeijaan kuuluva munkkipossu.
Tykistöprikaati huolehtii kutsujen valmistamisesta ja lähettämisestä. Kutsun saavat myös paikallisen sotilaspoikien ja vapaussodan säätiön yhdistysten johtokunnat. Lehdistötiedotteen ja paikallislehtien ilmoitukset toimitetaan niin´ikään Niinisalosta. Neljästä kuljetusautosta saadaan kaksi varuskunnalta, yksi tulee Timo Rannalta Jämijärveltä ja yksi Kihniöstä Parkanon kautta.
Kustannuspuolesta oli aiemin selvää tykistörykmentin melkoinen vastaantulo. Veteraanijärjestöille kustannettavaksi jäi seppeleet, ilmoitukset, ruokailu ja kaksi autokuljetusta.
Kokouksessa tuli tietoon sponsoreiden saaminen paikallisista pankeista, Toriapteekista ja Vatajankosken Sähköstä. Näin järjestöjen kustannustaakka kevenee melkoisesti.
Kaiken kaikkiaan järjestelyissä olemme saaneet osaksemme suurta myötämielisyyttä. Olemme tärkeäksi tunnustetulla asialla. On vain toivottava, että myös osanottajia saamme runsaasti veteraanijärjestöjen jäsenistöstä. Kankaanpäässä on vielä viisitoista talvisodan veteraania, joista neljä on naista, kaikki jo yli 90-vuotiaita, niin että eilen 90-vuotispäiviään viettänyt Mauno Kukkumäki ei enää ole ehtinyt talvisotaan, oli kyllä jo kutsuttu asevelvolliseksi.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Mauno Kukkumäki 90 vuotta
Iältää ensimmäisiä, joka ei ehtinyt rintamalle asti talvisodassa on tänään 90-vuotiseurojaan pitänyt Mauno Kukkumäki. Kankaanpäässä on vielä 15 talvisodan veteraania, joista neljä naista, ja he kaikki ovat siis yli 90-vuotiaita todellisia terveskantoja niin kuin Mauno Kukkumäkikin. Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuuteenhan on enään kuukauden päivät.
Mauno on Verttuun Hemiänkylän poikia Majajärven rannalta, jossa melkein Kukkumäen vieressä on meidänkin kesämökki. Mauno rakensi oman talonsa lähemmäksi Iso Madesjärveä, jonne kunnon tiekin silloin päättyi, jonkinlainen tie kulki vielä siitä eteenpäin Kurkelaan, mutta Mateelle oli kuljettava 50-luvulla kävellen polkuja pitkin. Poikasena mökiltä siellä seikkailtiin.
Maunon lapsuudenkotia isännöi Arvo Aili-vaimonsa kanssa. Heiltä meillä aina kesäisin oli maitotinki, joskin jonain kesänä tinki oli Valkeajärven rannalta Karilaiselta, joiden poika Aulis toimii nykyään aktiivisesti Noormarkussa, olen nähnyt hänet monesti kirkossa. Nykyisin Kukkumäen kantatilalla asuvat Arto ja Kaarina, lapset Minna ja Mikko ovat lentäneet maailmalle. Vuosi sittenhän sain olla vihkimässä Minnan ja pari viikkoa sitten kastamassa hänen ja miehensä pojan Aapo Olavi Suomisen.
Mauno on todella ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen. Suoraryhtisenä hänet nähdään joka torstaitorilla, laulaa veteraanikuorossa ja käy myös näkövammaisten kerhossa ja miestenpiirissä. Molemmille veteraanileireillekin hän osallistui, olipa vielä Silokallionkin veteraanileirillä. Sylvi-vaimo on myös vielä elossa asuen Lohikon vanhainkodissa. Molemmat lapset Pertti ja Tuula olivat tietysti paikalla, Pertti juuri eläkkeelle päässeenä Alpin rauta- ja urheiluliikkeestä, Tuula toimii Pomarkun seurakunnan kanslistina.
Kukkumäen vanhanpolven sisarussarjasta ovat vielä elossa Maunon lisäksi veli Oskari ja sisar Aino, jotka myös olivat seurakuntakeskuksen kahvion täyttäneen seuraväen joukossa. Yksi veli Väinö on kahvion seinällä olevassa sankarivainajien kunniataulussa, myös kaksi muuta veljeä Arvo ja Vieno ovat poisnukkuneet kuten yksi sisarkin, Juhani Loukkalahden vaimo. Mukana oli myös muita hemiäkyläläisiä, joita vanhemmasta päästä ovat Kynäslahden Aino ja Santikon Mauno. Hemiänkylän poika Patajussi Juhani Mäki vaimoineen huolehti täytekakkukahveista. Veteraanikuoro lauloi kuten myös seurakuntasalissa harjoittelemassa ollut kirkkokuorokin piipahti laulamassa syntymäpäivässankarille. Sanaa jaoimme diakoni Pasi Junnilan ja Unto Lähteenmäen kanssa.
Mauno on Verttuun Hemiänkylän poikia Majajärven rannalta, jossa melkein Kukkumäen vieressä on meidänkin kesämökki. Mauno rakensi oman talonsa lähemmäksi Iso Madesjärveä, jonne kunnon tiekin silloin päättyi, jonkinlainen tie kulki vielä siitä eteenpäin Kurkelaan, mutta Mateelle oli kuljettava 50-luvulla kävellen polkuja pitkin. Poikasena mökiltä siellä seikkailtiin.
Maunon lapsuudenkotia isännöi Arvo Aili-vaimonsa kanssa. Heiltä meillä aina kesäisin oli maitotinki, joskin jonain kesänä tinki oli Valkeajärven rannalta Karilaiselta, joiden poika Aulis toimii nykyään aktiivisesti Noormarkussa, olen nähnyt hänet monesti kirkossa. Nykyisin Kukkumäen kantatilalla asuvat Arto ja Kaarina, lapset Minna ja Mikko ovat lentäneet maailmalle. Vuosi sittenhän sain olla vihkimässä Minnan ja pari viikkoa sitten kastamassa hänen ja miehensä pojan Aapo Olavi Suomisen.
Mauno on todella ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen. Suoraryhtisenä hänet nähdään joka torstaitorilla, laulaa veteraanikuorossa ja käy myös näkövammaisten kerhossa ja miestenpiirissä. Molemmille veteraanileireillekin hän osallistui, olipa vielä Silokallionkin veteraanileirillä. Sylvi-vaimo on myös vielä elossa asuen Lohikon vanhainkodissa. Molemmat lapset Pertti ja Tuula olivat tietysti paikalla, Pertti juuri eläkkeelle päässeenä Alpin rauta- ja urheiluliikkeestä, Tuula toimii Pomarkun seurakunnan kanslistina.
Kukkumäen vanhanpolven sisarussarjasta ovat vielä elossa Maunon lisäksi veli Oskari ja sisar Aino, jotka myös olivat seurakuntakeskuksen kahvion täyttäneen seuraväen joukossa. Yksi veli Väinö on kahvion seinällä olevassa sankarivainajien kunniataulussa, myös kaksi muuta veljeä Arvo ja Vieno ovat poisnukkuneet kuten yksi sisarkin, Juhani Loukkalahden vaimo. Mukana oli myös muita hemiäkyläläisiä, joita vanhemmasta päästä ovat Kynäslahden Aino ja Santikon Mauno. Hemiänkylän poika Patajussi Juhani Mäki vaimoineen huolehti täytekakkukahveista. Veteraanikuoro lauloi kuten myös seurakuntasalissa harjoittelemassa ollut kirkkokuorokin piipahti laulamassa syntymäpäivässankarille. Sanaa jaoimme diakoni Pasi Junnilan ja Unto Lähteenmäen kanssa.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Antti Eskola
Urjalan idyllisellä maaseudulla syntynyt ja pieneltä maatilalta maailmalle lähtenyt professori Antti Eskola on läpikäynyt elämänsä aikana melkoisia muutoksia. Yhtenäiskulttuurin ja voimakkaasti uskonnollisuuden leimaamasta ympäristöstä lähtäkohtansa saaneena hän opintiellä tutustui valtiotieteeseen ja sosiologiaan toimien sitten sosiaalipsykologian arvostettuna professorina Tampereen yliopistossa vv.1966-97. Klassikoksi opiskelijoiden keskuudessa nousi varsinkin hänen teoksensa Sosiologian tutkimusmenetelmät I-II.
Hän kertoo maailmankuvansa muutoksista vasta ilmestyneissä muistelmissaan Mikä henki meitä kantaa, katselen työni jälkiä, jota kommentoidaan uusimmassa Kanava-lehdessä Veli-Pekka Leppäsen toimesta.
1960-luvulla Erik Allardtin oppilaana 50-luvulla yhteiskuntatieteitä kokeellisena havoinnoitsijana tutkinut Eskola ajautui sitten yhä edelleen itselleenkin selvittämättömästi vasemmistoradikaaliksi. Sen ajan hänen kohua herättäviä kirjojaan ovat Suomi sulo pohjola ja Vasen laita leveä. Itse hän nyt kuvaa esittäneensä ajatuksiaan liioitellen, kärjistäen ja vanhoillisia ärsyttävässä muodossa.
Paluu lapsuuden seesteiseen uskonnon sävyttämään maailmankuvaan on tapahtunut vähitellen varsinkin eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Professorin työhuoneessa ei näyttänyt olevan soveliasta uskonnollinen pohdiskelu. Paluu lapsuuden turvalliseen ilmapiiriin näkyy hänen kirjoistaan Uskon tunnustelua (1999) ja sitten varsinaisissa tunnustuskirjoissa Tiedän ja uskon (2003) sekä Yksinkertainen usko (2006).
Eskola kirjoittaa rukouksesta: Kun kammiossasi otat yhteyttä häneen, joka on salassa, voit hyvällä omallatunnolla sanoa: Tiedän ja uskon. Niinpä Eskola esittää iltarukoukseksi Kotien rukouskirjasta löytämänsä: "Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala! Siunaa meitä kaikkia." Ja Eskola sanoo menevänsä kiitollisena nukkumaan ja samalla saa muistaa kaikkia hätää kärsiviä ja olla kiitollinen kaikesta elämässään kokemasta hyvästä.
Niinpä Antti Eskolan yksinkertainen usko ei välttämättä kaipaa vaikeita oppilauselmia, vaan on koruton muunnelma kyeten elämään myös tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Niinpä hän sanoo, että maailma, jossa on myös Jumala, on minulle elämyksellisesti todempi kuin maailma ilman Jumalaa - hyvin heikosti, mutta selvästi todempi. Tälläisen yksinkertaisen uskon omaava on löytänyt lapsuutensa seesteisen turvallisen uskon!
Hän kertoo maailmankuvansa muutoksista vasta ilmestyneissä muistelmissaan Mikä henki meitä kantaa, katselen työni jälkiä, jota kommentoidaan uusimmassa Kanava-lehdessä Veli-Pekka Leppäsen toimesta.
1960-luvulla Erik Allardtin oppilaana 50-luvulla yhteiskuntatieteitä kokeellisena havoinnoitsijana tutkinut Eskola ajautui sitten yhä edelleen itselleenkin selvittämättömästi vasemmistoradikaaliksi. Sen ajan hänen kohua herättäviä kirjojaan ovat Suomi sulo pohjola ja Vasen laita leveä. Itse hän nyt kuvaa esittäneensä ajatuksiaan liioitellen, kärjistäen ja vanhoillisia ärsyttävässä muodossa.
Paluu lapsuuden seesteiseen uskonnon sävyttämään maailmankuvaan on tapahtunut vähitellen varsinkin eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Professorin työhuoneessa ei näyttänyt olevan soveliasta uskonnollinen pohdiskelu. Paluu lapsuuden turvalliseen ilmapiiriin näkyy hänen kirjoistaan Uskon tunnustelua (1999) ja sitten varsinaisissa tunnustuskirjoissa Tiedän ja uskon (2003) sekä Yksinkertainen usko (2006).
Eskola kirjoittaa rukouksesta: Kun kammiossasi otat yhteyttä häneen, joka on salassa, voit hyvällä omallatunnolla sanoa: Tiedän ja uskon. Niinpä Eskola esittää iltarukoukseksi Kotien rukouskirjasta löytämänsä: "Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala! Siunaa meitä kaikkia." Ja Eskola sanoo menevänsä kiitollisena nukkumaan ja samalla saa muistaa kaikkia hätää kärsiviä ja olla kiitollinen kaikesta elämässään kokemasta hyvästä.
Niinpä Antti Eskolan yksinkertainen usko ei välttämättä kaipaa vaikeita oppilauselmia, vaan on koruton muunnelma kyeten elämään myös tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Niinpä hän sanoo, että maailma, jossa on myös Jumala, on minulle elämyksellisesti todempi kuin maailma ilman Jumalaa - hyvin heikosti, mutta selvästi todempi. Tälläisen yksinkertaisen uskon omaava on löytänyt lapsuutensa seesteisen turvallisen uskon!
maanantai 26. lokakuuta 2009
Rintamaveteraanit
Toimin kaikissa Kankaanpään veteraanijärjestöissä, joista pienin on Rintamaveteraanit. Tänään
olimme osastomme puheenjohtajan Voitto Sainion ja johtokunnan jäsenen Mauno Santikon kanssa Rintamaveteraanien Satakunnan piirin vuosikokouksessa Eurassa.
Olen aiemmin eduskuntavaalien alla ollut Euran Pirtillä, jossa Timo Soini esiintyi Satakunnan Kansan vaalipaneelikeskustelussa. Piirikokous oli puolestaan seurantalo Onnelassa, joka sekin löytyi helposti läheltä Pirttiä ja oli yllättävän iso, vanha, mutta hyväkuntoinen rakennus, jonka juhlasalin pöytiin mahtui hyvin noin sataan nouseva kokousväki, sillä kokouksen yhteydessä oli myös ohjelmallinen kaamoksen karkotus-juhla ruokailuineen ja kahvitarjoiluineen.
Väkeä oli siis liikkeellä runsaasti, mutta tietysti valtaosa välttämättä varsin iäkkäitä, ovathan nuorimmatkin veteraanit jo 85-vuotiaita. Kyllä siis ikäihmisetkin vielä jaksavat liikkua ja hyvä on, että näin voi kokoontua yhteen.
Vuosikokouksessahuomioitiin tämä voimien vähittäinen hiipuminen. Ennen piirihallitukseen on kuulunut edustaja jokaisesta kahdestatoista piirin yhdistyksestä. Nyt hallituksen päätösvaltaisuuden takaamiseksi muutettiin kokoonpanoa niin, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä, eli edelleen on kaikista yhdistyksistä edustus ja myös varajäsenet kutsutaan aina mukaan kokouksiin. 12-jäsenisen piirihallituksen päätösvaltaisuutta ei ollut kovin helppo saavuttaa. Myös pitkäaikainen puheenjohtaja Erik Rintanen vaihtui nuorempaan Kalevi Aaltoon. Rintanen oli vakavasti sairaana, mutta oli tervehtynyt ollen mukana kokouksessakin. Sihteerinä toimii Paavo Niinisalo, joka nähdäkseni ei ole veteraani-ikäluokkaa, näin meitä nuorempiakin tarvitaan mukana, kokousväessä näkyi muitakin meitä nuorempia, mm. Honkajoen nelimiehisen joukon kuskina oli ennen Kankaanpäässä rauta- ja maatalouskauppiaana toiminut Heikki Malmivaara.
Niin kauan kuin sodan käyneitä veljiä ja sisaria riittää jatketaan toimintaa. Veljeä ei jätetä!
olimme osastomme puheenjohtajan Voitto Sainion ja johtokunnan jäsenen Mauno Santikon kanssa Rintamaveteraanien Satakunnan piirin vuosikokouksessa Eurassa.
Olen aiemmin eduskuntavaalien alla ollut Euran Pirtillä, jossa Timo Soini esiintyi Satakunnan Kansan vaalipaneelikeskustelussa. Piirikokous oli puolestaan seurantalo Onnelassa, joka sekin löytyi helposti läheltä Pirttiä ja oli yllättävän iso, vanha, mutta hyväkuntoinen rakennus, jonka juhlasalin pöytiin mahtui hyvin noin sataan nouseva kokousväki, sillä kokouksen yhteydessä oli myös ohjelmallinen kaamoksen karkotus-juhla ruokailuineen ja kahvitarjoiluineen.
Väkeä oli siis liikkeellä runsaasti, mutta tietysti valtaosa välttämättä varsin iäkkäitä, ovathan nuorimmatkin veteraanit jo 85-vuotiaita. Kyllä siis ikäihmisetkin vielä jaksavat liikkua ja hyvä on, että näin voi kokoontua yhteen.
Vuosikokouksessahuomioitiin tämä voimien vähittäinen hiipuminen. Ennen piirihallitukseen on kuulunut edustaja jokaisesta kahdestatoista piirin yhdistyksestä. Nyt hallituksen päätösvaltaisuuden takaamiseksi muutettiin kokoonpanoa niin, että puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä, eli edelleen on kaikista yhdistyksistä edustus ja myös varajäsenet kutsutaan aina mukaan kokouksiin. 12-jäsenisen piirihallituksen päätösvaltaisuutta ei ollut kovin helppo saavuttaa. Myös pitkäaikainen puheenjohtaja Erik Rintanen vaihtui nuorempaan Kalevi Aaltoon. Rintanen oli vakavasti sairaana, mutta oli tervehtynyt ollen mukana kokouksessakin. Sihteerinä toimii Paavo Niinisalo, joka nähdäkseni ei ole veteraani-ikäluokkaa, näin meitä nuorempiakin tarvitaan mukana, kokousväessä näkyi muitakin meitä nuorempia, mm. Honkajoen nelimiehisen joukon kuskina oli ennen Kankaanpäässä rauta- ja maatalouskauppiaana toiminut Heikki Malmivaara.
Niin kauan kuin sodan käyneitä veljiä ja sisaria riittää jatketaan toimintaa. Veljeä ei jätetä!
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Lähetyspyhä
Vapaana viikonloppuna pääsin Jämijärven lähetyspyhään verestämään vanhoja muistoja, olinhan siellä kirkkoherrana viitenä vuotena jo virankin puolesta järjestelemässä tätä joka syksyistä tapahtumaa. Olen muuten viikon päästä sunnuntaina 1.11. pitämässä messun Jämijärvellä, jossa kirkkokahvien jälkeen veisataan myös Siionin virsiä.
Tämänkertaiseen lähetyspyhään oli saapunut vierailijaksi Jämijärven hiippakunnan Tampereen lähetyspastori Matti Huotari. Saarnassaan hän piti meitä kirkontäyteistä väkeä hereillä kertomalla muka raamatusta lukemaansa totuutta, että minulla on oikeus lähimmäiseni kustannuksella hankkia itselleni kaikkea hyvää. Totuus paljastui, kun hänellä olikin tyhjä kirja, johon hän itse oli kirjoittanut tällaisia asioita, jotka sitten oikeassa Raamatussa ovatkin täysin päinvastaisesti: Kaikki mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se ensin heille. Kaikki virret olivat väkeviä lähetysvirsiä kanttorina Paula Koivunen, joka yhdessä viulua soittaneen veljenpoikansa kanssa soitti kuolleiden kiitoksessa ja loppusoitossa. Kuolleeksi kiitetiin 39 vuotias Mäen karjamaatilan nuori emäntä. Hän oli jo toinen Kontinkylän äkillisesti kuollut nuori emäntä ja samanlaisia järkyttäviä tapauksia on ollut muuallakin.
Jumalanpalvelus tosin tuntui loppuvan vähän kesken, kun ei ollut ehtoollista, johon olen tottunut joka sunnuntai niin Porissa kuin Noormarkussakin ja johon myös koko kirkkomme pyrkii ohjaamaan jumalanpalveluselämää ja jota myös Jämijärvellä vietetään pitäessäni siellä kirkkoherran vapaan viikonlopun messuja. Mutta kaiketi oli ajateltu lähetyspäivällisiä, johon keräännyttiin palveluksen päätyttyä. Herkullisen päivällisen olivat valmistaneet Vihunkylän naiset vapaaehtoisen lähetyssihteerin itsekin Namibiassa lähetystyössä olleen Aune Alholan johdolla.
Kun vielä ennen kahvia lähetetyspastori esitteli kuvia lähetyskentältänsä Hongkongista ja lopuksi jaettiin lähetysarpajaisten voitot, aikaa ehti vierähtää kello kymmenestä lähemmäs klo 14, joten ehkä ehtoollinen olisi pitkittänyt liiaksikin.
Arpoja oli myyty40 listaa, yhteensä 2.000 kpl. Itselläni oli kolme listaa, jotka Kankaanpään torilla myin. Sopivasti näiden arpojen jälkeen parast´aikaa joulukuun alkuun on myynnissä Kankaanpään Urheilijoiden hiihtoarpoja.
Valtaosa jämijärviläisistä oli vanhoja tuttuja, joita on kiva nähdä ja vaihtaa pari sanaa. Näkipä mukanani ollut rintamaveteraani Mauno Santikkokin, joka muuten sai arpavoitonkin, vanhan sotakaverinsa Esko Soinin. Samoin Pekka Nikkola tunsi Aune Alholan, joka on ollut työssä myös Kankaanpään sairaalassa, jossa Pekan isä toimi talouspäällikkönä. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja varmasti kaikki saivat hyvän mielen, kun yhdessä ollen saatiin olla myös lähetystyön asialla.
Tämänkertaiseen lähetyspyhään oli saapunut vierailijaksi Jämijärven hiippakunnan Tampereen lähetyspastori Matti Huotari. Saarnassaan hän piti meitä kirkontäyteistä väkeä hereillä kertomalla muka raamatusta lukemaansa totuutta, että minulla on oikeus lähimmäiseni kustannuksella hankkia itselleni kaikkea hyvää. Totuus paljastui, kun hänellä olikin tyhjä kirja, johon hän itse oli kirjoittanut tällaisia asioita, jotka sitten oikeassa Raamatussa ovatkin täysin päinvastaisesti: Kaikki mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se ensin heille. Kaikki virret olivat väkeviä lähetysvirsiä kanttorina Paula Koivunen, joka yhdessä viulua soittaneen veljenpoikansa kanssa soitti kuolleiden kiitoksessa ja loppusoitossa. Kuolleeksi kiitetiin 39 vuotias Mäen karjamaatilan nuori emäntä. Hän oli jo toinen Kontinkylän äkillisesti kuollut nuori emäntä ja samanlaisia järkyttäviä tapauksia on ollut muuallakin.
Jumalanpalvelus tosin tuntui loppuvan vähän kesken, kun ei ollut ehtoollista, johon olen tottunut joka sunnuntai niin Porissa kuin Noormarkussakin ja johon myös koko kirkkomme pyrkii ohjaamaan jumalanpalveluselämää ja jota myös Jämijärvellä vietetään pitäessäni siellä kirkkoherran vapaan viikonlopun messuja. Mutta kaiketi oli ajateltu lähetyspäivällisiä, johon keräännyttiin palveluksen päätyttyä. Herkullisen päivällisen olivat valmistaneet Vihunkylän naiset vapaaehtoisen lähetyssihteerin itsekin Namibiassa lähetystyössä olleen Aune Alholan johdolla.
Kun vielä ennen kahvia lähetetyspastori esitteli kuvia lähetyskentältänsä Hongkongista ja lopuksi jaettiin lähetysarpajaisten voitot, aikaa ehti vierähtää kello kymmenestä lähemmäs klo 14, joten ehkä ehtoollinen olisi pitkittänyt liiaksikin.
Arpoja oli myyty40 listaa, yhteensä 2.000 kpl. Itselläni oli kolme listaa, jotka Kankaanpään torilla myin. Sopivasti näiden arpojen jälkeen parast´aikaa joulukuun alkuun on myynnissä Kankaanpään Urheilijoiden hiihtoarpoja.
Valtaosa jämijärviläisistä oli vanhoja tuttuja, joita on kiva nähdä ja vaihtaa pari sanaa. Näkipä mukanani ollut rintamaveteraani Mauno Santikkokin, joka muuten sai arpavoitonkin, vanhan sotakaverinsa Esko Soinin. Samoin Pekka Nikkola tunsi Aune Alholan, joka on ollut työssä myös Kankaanpään sairaalassa, jossa Pekan isä toimi talouspäällikkönä. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja varmasti kaikki saivat hyvän mielen, kun yhdessä ollen saatiin olla myös lähetystyön asialla.
lauantai 24. lokakuuta 2009
Ökypankkiiritko hallitsevat
Lassa Mårtensson kysyy laulussaan, kuinka kukaan, kukaan, voisi rakastaa tätä kurjaa maailmaa, vastaten sitten, että yksi Jumala voi rakastaa. Nyt tosin rupeaa näyttämään siltä, että maailman rikkaat pankkiiritkin rakastavat, kun saavat kerätä aina vain suurempia voittoja mitä ihmeellisimmistä asioista, jotka viimekädessä me pienet ihmiset maksamme.
Suosituimmaksi puoluejohtajaksi galluphaastattelussa noussut Timo Soini puhuu tänään ykkösaiheeksi syksyn Kööpenhaminan ilmastokokouksen ansiosta nousseesta ilmaston lämpenemisestä ja päästöjen vähentämisestä. Asiahan on elintärkeä. Mutta jälleen tässä hyvässäkin asiassa ajetaan vain juutalaispankkiirien asiaa, niin kuin eräs hyvä ystäväni näkee lähes kaikessa maailman tapahtumissa samojen tahojen olevan liikkeellä ja voittoja keräämässä.
Timo Soini vaatii prosenttimääräisten päästöjen vähentämisen ja päästökaupan sijaan toista oikeudenmukaisempaa OMINAISPÄÄSTÖJÄRJESTELMÄÄ. Sellainen on jo voimassa autoilla. Se edellyttäisi päästöjen laskemista tuotetun määrän suhteessa laskettuna esim. tonnien, megawatien tai vastaavien mukaisesti. Se myös mahdollistaisi teollisuuden säilymisen Länsi-Euroopassakin.
Suunnitellut prosenttimääräiset päästöjen laskemiset ja päästökaupan sen sijaan edistävät vain kyltymättömien ilmastomafiasojen rahastusalttarien rikastuttamista. Esimerkiksi Kiina on vaatimassa Kööpenhaminassa 300 miljardia euroa, vaikka suunnittelee 200 uutta hiilivoimalaa yhteensä 150.000 megawatin tuottamiseksi. Samaa rahasummaa havittelevat myös Intia ja Afrikan maat yhteisesti, vaikka jo nyt ylikansalliset yhtiöt tekevät näissä maissa tuhansien miljardien voitot vuodessa. Kansainvälisten pankkiirien taskuunko valuvat ilmaston päästövähennyksiin käytettävät varat?
Alituinen ihmettelyni on kansainvälisen huumekaupan lähes esteetön jatkuminen. Jos halua olisi, se varmasti saataisiin lopetettua. Onko tässäkin pankkiirien sormet pelissä?
Suosituimmaksi puoluejohtajaksi galluphaastattelussa noussut Timo Soini puhuu tänään ykkösaiheeksi syksyn Kööpenhaminan ilmastokokouksen ansiosta nousseesta ilmaston lämpenemisestä ja päästöjen vähentämisestä. Asiahan on elintärkeä. Mutta jälleen tässä hyvässäkin asiassa ajetaan vain juutalaispankkiirien asiaa, niin kuin eräs hyvä ystäväni näkee lähes kaikessa maailman tapahtumissa samojen tahojen olevan liikkeellä ja voittoja keräämässä.
Timo Soini vaatii prosenttimääräisten päästöjen vähentämisen ja päästökaupan sijaan toista oikeudenmukaisempaa OMINAISPÄÄSTÖJÄRJESTELMÄÄ. Sellainen on jo voimassa autoilla. Se edellyttäisi päästöjen laskemista tuotetun määrän suhteessa laskettuna esim. tonnien, megawatien tai vastaavien mukaisesti. Se myös mahdollistaisi teollisuuden säilymisen Länsi-Euroopassakin.
Suunnitellut prosenttimääräiset päästöjen laskemiset ja päästökaupan sen sijaan edistävät vain kyltymättömien ilmastomafiasojen rahastusalttarien rikastuttamista. Esimerkiksi Kiina on vaatimassa Kööpenhaminassa 300 miljardia euroa, vaikka suunnittelee 200 uutta hiilivoimalaa yhteensä 150.000 megawatin tuottamiseksi. Samaa rahasummaa havittelevat myös Intia ja Afrikan maat yhteisesti, vaikka jo nyt ylikansalliset yhtiöt tekevät näissä maissa tuhansien miljardien voitot vuodessa. Kansainvälisten pankkiirien taskuunko valuvat ilmaston päästövähennyksiin käytettävät varat?
Alituinen ihmettelyni on kansainvälisen huumekaupan lähes esteetön jatkuminen. Jos halua olisi, se varmasti saataisiin lopetettua. Onko tässäkin pankkiirien sormet pelissä?
perjantai 23. lokakuuta 2009
Hautausmaalla
Tänään vein haudoille Hämeenkankaalta poimimiani jäkälöitä, kuusenhavuja niillä jo oli. Näin valmistelemme hautoja talvikuntoon pyhäinpäivään mennessä, jolloin hautojen on sitten oltava valmiina talvea varten. Kävimme myös Juholan Hannun kanssa ilmoituksia Kankaanpään Urheilijoiden lehteen kerätessämme jututtamassa Kankaanpään Kiven Hannu Pellonpäätä, joka kertoi tulleensa eläkeikään ja jättäneensä eläkehakemuksen. Hän kuitenkin jatkaa hautakivien valmistusta edelleen pienemmässä mitassa. Hannuhan on Isänsä Paavon jälkeen hoitanut paikkakunnan hautakiviperinnettä, olihan täällä kaksikin alan liikettä parhaimmillaan, Pellonpään lisäksi Tuomen hautakiviveistämö.
Hautausmaalla on hyvä liikkua kaikessa rauhassa. Olenhan aina hautaustoimituksissa myös haudalla, mutta silloin ei olla kuin siunaskappelista saattamassa vainajaa hautaan. Omistan kirjan Viimeiset leposijamme, hautausmaat ja hautamuistomerkit. Olen saanut sen kouluaikaiselta ystävältä Kari Asikaiselta, joka toimi tössä Liedon hautausmaalla. Hautausmaat herättävätkin meissä monia hartaita tuntoja ja muistoja. Jopa paikkakunnan kulttuuritasoa usein mitataan hautausmaan tasolla. Nykyään kyllä nämä pyhät puistomme ovat lähes kaikkialla erittäin hyvin hoidettuja.
Tutuiksi tulleita hautausmaita työn kautta ovat Jämijärven, Jurvan ja nyt viimeksi Noormarkun hautausmaat. Äidin isovanhempien hauta löytyy Reposaaren hautausmaalta meren rannalta. Hänen isänsä kuten Kalle-veljensä ovat saaneet viimeisen leposijan Helsingin Honkanummen hautausmaalta.
Muuten voi n sanoa, että kaikki muut sukulaiset vanhempia ja heidän vanhempiaan ja sisaruksiaan ja jopa omaa veljeäni myöten on haudattu Kankaanpään hautausmaahan. Hautamuistomerkkejä katsellessa näkee niissä paljon hyvin tuttuja nimiä. Elävästi tulee silmien eteen kunkin nimen ilmoittama ihminen, usein pitää ihmetellä, että niinkin pitkä aika on jo kulunut hänen kuolemastaan. Ja monien aikanaan vanhoina pitämieni ihmisten ikä on voinut olla huomattavastikin omaa nykyista ikääni nuorempi. Näin suhteellista on ihmisikämme. Monia olen myös saanut olla siunaamassa viimeiselle maanpäälliselle matkalle. Järkyttäviä hautoja oli juuri äsken tänä syksynä kuolleiden nuorehkojen miesten haudat.
Näin kuolema ei katso, tuleeko se vanhalle vai nuorelle. Virret opettavat: Kun pelastit ja opetit jo varhain nuoruudessa, myös varjele ja suojele heikossa vanhuudessa. /Kuolema uutterana kohottaa viikatteen, se kaataa nuoren oraan ja sadon kypsyneen. Haurain ja vahvin sille on yhtä arvoton. Joudumme siis vaeltamaan täällä kuoleman varjon maassa: Ja kun yli maitten ehtoo jo varjojansa luo, jää luoksemme, oi Herra, valosi meille suo.
Mieltä hiljentävästi kuvaa pyhien puistoa, muistojen puutarhaa Lauri Pohjanpää: Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset - he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset./ On kaikki hyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset sekä lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset.
Hautausmaalla on hyvä liikkua kaikessa rauhassa. Olenhan aina hautaustoimituksissa myös haudalla, mutta silloin ei olla kuin siunaskappelista saattamassa vainajaa hautaan. Omistan kirjan Viimeiset leposijamme, hautausmaat ja hautamuistomerkit. Olen saanut sen kouluaikaiselta ystävältä Kari Asikaiselta, joka toimi tössä Liedon hautausmaalla. Hautausmaat herättävätkin meissä monia hartaita tuntoja ja muistoja. Jopa paikkakunnan kulttuuritasoa usein mitataan hautausmaan tasolla. Nykyään kyllä nämä pyhät puistomme ovat lähes kaikkialla erittäin hyvin hoidettuja.
Tutuiksi tulleita hautausmaita työn kautta ovat Jämijärven, Jurvan ja nyt viimeksi Noormarkun hautausmaat. Äidin isovanhempien hauta löytyy Reposaaren hautausmaalta meren rannalta. Hänen isänsä kuten Kalle-veljensä ovat saaneet viimeisen leposijan Helsingin Honkanummen hautausmaalta.
Muuten voi n sanoa, että kaikki muut sukulaiset vanhempia ja heidän vanhempiaan ja sisaruksiaan ja jopa omaa veljeäni myöten on haudattu Kankaanpään hautausmaahan. Hautamuistomerkkejä katsellessa näkee niissä paljon hyvin tuttuja nimiä. Elävästi tulee silmien eteen kunkin nimen ilmoittama ihminen, usein pitää ihmetellä, että niinkin pitkä aika on jo kulunut hänen kuolemastaan. Ja monien aikanaan vanhoina pitämieni ihmisten ikä on voinut olla huomattavastikin omaa nykyista ikääni nuorempi. Näin suhteellista on ihmisikämme. Monia olen myös saanut olla siunaamassa viimeiselle maanpäälliselle matkalle. Järkyttäviä hautoja oli juuri äsken tänä syksynä kuolleiden nuorehkojen miesten haudat.
Näin kuolema ei katso, tuleeko se vanhalle vai nuorelle. Virret opettavat: Kun pelastit ja opetit jo varhain nuoruudessa, myös varjele ja suojele heikossa vanhuudessa. /Kuolema uutterana kohottaa viikatteen, se kaataa nuoren oraan ja sadon kypsyneen. Haurain ja vahvin sille on yhtä arvoton. Joudumme siis vaeltamaan täällä kuoleman varjon maassa: Ja kun yli maitten ehtoo jo varjojansa luo, jää luoksemme, oi Herra, valosi meille suo.
Mieltä hiljentävästi kuvaa pyhien puistoa, muistojen puutarhaa Lauri Pohjanpää: Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset - he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset./ On kaikki hyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset sekä lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyin alta välkkyy valkohapset.
torstai 22. lokakuuta 2009
Että he yhtä olisivat
Tänään Porin siioninvirsiseuroissa tuli esiin kristittyjen yhteys eli niin kuin alkuajan kristityistä sanottiin: Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan. Voidaanko meistä tämän päivän kristityistä sanoa samaa?
Asia tuli esiin, kun noormarkkulainen Kanervan pariskunta kertoi pyhiinvaelluksestaan Pohjois-Espanjassa ja osallistumisestaan katolisissa kylissä kirkoissa järjestettyihin messuihin ja myös ehtoollisen nauttimiseen. Meillä luterilaisillahan ei virallisesti ole ehtoollisyhteyttä katolisten kanssa. Ei muuten monien muidenkaan kanssa, ainoastaan Englannin anglikaanisen kirkon kanssa.
Pappisurallani olen jakanut ehtollista vapaakirkkoon kuuluvalle, kastanut katolisen äidin ja luterilaisen isän lapsen ja tainnut vihkiäkin pariskuntia, joista toinen osapuoli ei kuulunut kirkkoon. Yksityisrippikoulun ja sen päättäneen konfirmaation olen myös suorittanut ehkä useammankin kerran nopeutetulla aikataululla, kun rippikoulu on jäänyt käymättä. Milloin on tarvinnut päästä kummiksi, milloin vihille. Hätä ja kristillinen rakkaus ei aina lue lakia.
Kristittyjen yhteyden mukaisesti jo itse Jeesus rukoili seuraajiensa puolesta: "Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." Ja näinhän juuri alkuajan kristityt rakastivat.
Olen usein ihmetellyt, vaikka perin hyvin tiedän kirkkojen historialliset eroavaisuudet ja erilaiset opilliset näkemyserot, että miksei kirkkojen yhteisneuvotteluissa saavuteta sitä kaikkein tärkeintä eli ehtoollisyhteyttä. Ehtoollinenhan on Kristuksen itsensä asettama kaikille seuraajilleen syntien anteeksiantamuksen ateriaksi. Ei siinä syntisten joukossa pitäisi olla mitään eroja eikä rajoja. Kirkkojen johtajat eivät näytä pääsevän eteenpäin. Siksi meidän kentällä olijoiden on veljellisen rakkauden ja yhteyden nimissä painostettava toteuttamaan Vapahtajamme tahto kirkkojen välisessä kanssakäymisessä eli ehtoollisyhteys kaikkien kristittyjen kesken. Onhan meillä sama Jeesus syntiemme sovittajana ja me hänen seuraajansa olemme hänen rakkaudenoppinsa mukaan eläviä ja siitä kertovia.
Asia tuli esiin, kun noormarkkulainen Kanervan pariskunta kertoi pyhiinvaelluksestaan Pohjois-Espanjassa ja osallistumisestaan katolisissa kylissä kirkoissa järjestettyihin messuihin ja myös ehtoollisen nauttimiseen. Meillä luterilaisillahan ei virallisesti ole ehtoollisyhteyttä katolisten kanssa. Ei muuten monien muidenkaan kanssa, ainoastaan Englannin anglikaanisen kirkon kanssa.
Pappisurallani olen jakanut ehtollista vapaakirkkoon kuuluvalle, kastanut katolisen äidin ja luterilaisen isän lapsen ja tainnut vihkiäkin pariskuntia, joista toinen osapuoli ei kuulunut kirkkoon. Yksityisrippikoulun ja sen päättäneen konfirmaation olen myös suorittanut ehkä useammankin kerran nopeutetulla aikataululla, kun rippikoulu on jäänyt käymättä. Milloin on tarvinnut päästä kummiksi, milloin vihille. Hätä ja kristillinen rakkaus ei aina lue lakia.
Kristittyjen yhteyden mukaisesti jo itse Jeesus rukoili seuraajiensa puolesta: "Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." Ja näinhän juuri alkuajan kristityt rakastivat.
Olen usein ihmetellyt, vaikka perin hyvin tiedän kirkkojen historialliset eroavaisuudet ja erilaiset opilliset näkemyserot, että miksei kirkkojen yhteisneuvotteluissa saavuteta sitä kaikkein tärkeintä eli ehtoollisyhteyttä. Ehtoollinenhan on Kristuksen itsensä asettama kaikille seuraajilleen syntien anteeksiantamuksen ateriaksi. Ei siinä syntisten joukossa pitäisi olla mitään eroja eikä rajoja. Kirkkojen johtajat eivät näytä pääsevän eteenpäin. Siksi meidän kentällä olijoiden on veljellisen rakkauden ja yhteyden nimissä painostettava toteuttamaan Vapahtajamme tahto kirkkojen välisessä kanssakäymisessä eli ehtoollisyhteys kaikkien kristittyjen kesken. Onhan meillä sama Jeesus syntiemme sovittajana ja me hänen seuraajansa olemme hänen rakkaudenoppinsa mukaan eläviä ja siitä kertovia.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Sevio-opisto
Kankaanpään Yhteislyseon historiaa on eletty yli 80 vuotta. Koulu on toiminut ansiokkaasti vuodesta 1928 lähtien. Ensimmäisenä lukuvuotena oppilaita oli 24, 1970-luvulla oppilasmäärä ylitti jo tuhannen yht´aikaista oppilasta. Koulun alun monissa vaikeuksissa kävi niinkin, että sairaan johtajan takia opettajat erosivat ja myös johtaja joutui jättämään paikkansa. Lyhyen keskeytyksen jälkeen saatiin uudet opettajat 1.11.1929 lähtien. Heidän joukossaan johtajaksi valittuna historianopettajana ja vararehtorina eläkkeelle pääsyynsä v.1968 asti toiminut Martta Sevio. Jo alusta lähtien hän sai lempinimekseen Miina puhuttuaan maaailmansodan yhteydessä räjähtävistä miinoista, joista lyseolaiset eivät aiemmin olleet kuulleet. Miina olikin nimensä mukaisesti räjähtävä ja kovan kurin pitävä. Miehensä Veikko Sevio tuli kouluun ja samalla rehtoriksi v.1943 sota-aikana, jolloin Martta oli vielä vt.rehtorina ja jatkoi sitten v. 1944 lähtien vararehtorina. Veikko toimi biologian ja maantiedon opettajana ja siis rehtorina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1969.
Omat muistoni kumpaisestakin ovat koko kouluajaltani, koska pääsin kymmenen vuoden suuremman tai vähemmän uurastuksen jälkeen ylioppilaaksi v.1964. Kirkonkyläläisten luokkana saimme nauttia koulun ykkösopettajien opetuksesta heti alaluokista lähtien. Niinpä Veikko Seviolle, reksille, kerättiin vuosittain kasvit yhteensä 120 kolmen vuoden aikana ja syksyllä oli tentittävä kaikki tieteellisiä nimiä myöten ja kymppi oli saatava aina tentistä. Miinan tunteja todella pelättiin, jos ei ollut tullut luettua läksyjä. Mutta esimerkikisi isänmaanvirren Sun kätes Herra voimakkaan osaan edelleen ulkoa, se oli opittava Miinan eli Mimmin tunnille. Huvittavana juttuna aina kerrotaan tarkastajan tultua Mimmin luokkaan, jossa oli matematiikkaan keskittynyt ja reaaliaineille kintaalla viitannut Rajamäen Matti, joka ei tietenkään osaamattomana voinut viitata kysymyksiin. Silloin Mimmi sanoi: Ja sinä Matti, hiljainen poika, rohkeasti mukaan viittaamaan. Matti rupesikin viittaamaan ahkerasti, mutta Mimmi ei kysynyt häneltä vahingossakaan.
Niinpä koko kouluamme me kaikki Sevioiden aikana siellä opiskelleet muistelemme hyvällä ja kutsumme kouluamme syystä Sevio-opistoksi. Martta ja Veikko Sevio ovat myös laatineet koulun historian koskien vuosia 1928-1974, siis lähes 50 ensimmäisen vuoden ajalta.
Koulu on sikälikin läheinen, että isovanhempani Vihtori ja Lempi Joutsenlahti ovat kymmenen perustajajäsenen joukossa. Vihtori-pappani toimi alusta lähtien johtokunnassa rahastonhoitajana ja Lempi-mummu toimi kannatusyhdistyksen jäsenkerääjänä ja kunnanvaltuuston valitsemassa ensimmäisessä vanhempainneuvostossa. Kannatusyhdistys järjesti talkoita ja myös ompeluseuroja pidettiin. Tukkitalkoot saivat oivan lisän kun valtion metsätyönjohtajana toimineen Vihtori Joutsenlahden ansioista saatiin valtiolta 100 tukkipuuta. Tontti koulurakennusta varten saatiin ensin Päivikkeeltä, mutta sen osottauduttua liian ahtaaksi, vuokrattiin tontti seurakunnalta, anomuksen allekirjoittajana oli jälleen Vihtori Joutsenlahti, joka toimi kirkkohallintokunnan puheenjohtajana.
Ensimmäisten koulun oppilaiden joukosta läytyy myös oman isäni Taito Joutsenlahden nimi. Sijaisopettajien joukossa ovat puolestaan äitini ylioppilas Elsa Joutsenlahden ja teologian ylioppilas Anssi Joutsenlahden nimet. Viimeisessä lyseon juhlajumalanpalveluksessa Kankaanpään kirkossa puolestaan saarnasi veljeni Timo Lilja ja me hyvän ystäväni Jari Koskelan kanssa toimimme liturgeina. Niin että silleen!
Omat muistoni kumpaisestakin ovat koko kouluajaltani, koska pääsin kymmenen vuoden suuremman tai vähemmän uurastuksen jälkeen ylioppilaaksi v.1964. Kirkonkyläläisten luokkana saimme nauttia koulun ykkösopettajien opetuksesta heti alaluokista lähtien. Niinpä Veikko Seviolle, reksille, kerättiin vuosittain kasvit yhteensä 120 kolmen vuoden aikana ja syksyllä oli tentittävä kaikki tieteellisiä nimiä myöten ja kymppi oli saatava aina tentistä. Miinan tunteja todella pelättiin, jos ei ollut tullut luettua läksyjä. Mutta esimerkikisi isänmaanvirren Sun kätes Herra voimakkaan osaan edelleen ulkoa, se oli opittava Miinan eli Mimmin tunnille. Huvittavana juttuna aina kerrotaan tarkastajan tultua Mimmin luokkaan, jossa oli matematiikkaan keskittynyt ja reaaliaineille kintaalla viitannut Rajamäen Matti, joka ei tietenkään osaamattomana voinut viitata kysymyksiin. Silloin Mimmi sanoi: Ja sinä Matti, hiljainen poika, rohkeasti mukaan viittaamaan. Matti rupesikin viittaamaan ahkerasti, mutta Mimmi ei kysynyt häneltä vahingossakaan.
Niinpä koko kouluamme me kaikki Sevioiden aikana siellä opiskelleet muistelemme hyvällä ja kutsumme kouluamme syystä Sevio-opistoksi. Martta ja Veikko Sevio ovat myös laatineet koulun historian koskien vuosia 1928-1974, siis lähes 50 ensimmäisen vuoden ajalta.
Koulu on sikälikin läheinen, että isovanhempani Vihtori ja Lempi Joutsenlahti ovat kymmenen perustajajäsenen joukossa. Vihtori-pappani toimi alusta lähtien johtokunnassa rahastonhoitajana ja Lempi-mummu toimi kannatusyhdistyksen jäsenkerääjänä ja kunnanvaltuuston valitsemassa ensimmäisessä vanhempainneuvostossa. Kannatusyhdistys järjesti talkoita ja myös ompeluseuroja pidettiin. Tukkitalkoot saivat oivan lisän kun valtion metsätyönjohtajana toimineen Vihtori Joutsenlahden ansioista saatiin valtiolta 100 tukkipuuta. Tontti koulurakennusta varten saatiin ensin Päivikkeeltä, mutta sen osottauduttua liian ahtaaksi, vuokrattiin tontti seurakunnalta, anomuksen allekirjoittajana oli jälleen Vihtori Joutsenlahti, joka toimi kirkkohallintokunnan puheenjohtajana.
Ensimmäisten koulun oppilaiden joukosta läytyy myös oman isäni Taito Joutsenlahden nimi. Sijaisopettajien joukossa ovat puolestaan äitini ylioppilas Elsa Joutsenlahden ja teologian ylioppilas Anssi Joutsenlahden nimet. Viimeisessä lyseon juhlajumalanpalveluksessa Kankaanpään kirkossa puolestaan saarnasi veljeni Timo Lilja ja me hyvän ystäväni Jari Koskelan kanssa toimimme liturgeina. Niin että silleen!
tiistai 20. lokakuuta 2009
Jämijärvi-kirjoja
Vanhimpia tietoja myös Jämijärvestä kerrotaan Jämijärvellä pappina toimineen Wilhelm Carlssonin v.1871 julkaisemassa historiankirjassa Entinen Ikaalinen. Muusta runsaasta Jämijärveä esittelevästä kirjallisuudesta on kiittäminen Sipilän taloon tullutta vävyä kotiseutuneuvos Olavi Heikkilää, jonka kynästä on päivänvalon nähnyt kymmenkunta Jämijärvestä kertovaa kirjaa.
Itselleni läheisin on tietysti Jämijärven seurakunnan historia 1855-2000, joka ilmestyi seurakunnan kirkon 140-vuotisjuhlaan. Julkistamisjuhlassa oli mukana myös emerituspiispa Paavo Kortekangas. Toimin Jämijärven kirkkoherraana 1998-2002 ja sain olla pyytämässä Olavi Heikkilää ryhtymään seurakunnan historian kirjoittajaksi, johan tehtävään hän sitten mieluusti suostuikin, olihan hän jo siihen mennessä tehnyt useita teoksia Jämijärvestä. Näin saatiin yksien kansien väliin seurakunnan monipuolista toimintaa 145 vuoden ajalta ja näin tieto säilyy jälkipolvillekin.
Olavi Heikkilä aloitti Jämijärvi-kirjojen tekemisen kokoamalla jämijärveläisiä kaskuja yhdeksi kirjaksi nimeltä Jämijärveläistä tilannehuumoria vuosikymmenien varrelta. Samalla linjalla jatkoi sitten teos Tilannehuumoria kolmen kunnan Jämijärven, Ikaalisten ja Kankaanpään alueelta. Molempien huumorikirjojen kuvittajana on jämijärveläissyntyinen Kankaanpään taidekoulun ensimmäisiin oppilaisiin lukeutuva Pasi Penkki.
Jämijärven historian tutkimisen Olavi Heikkilä aloitti kokoamalla tietoja kirjaan Jämijärvi vuosisatojen varrella vuodelta 1992. Samalla linjalla hän jatkoi julkaisemalla 2001 Jämijärveltä kerrottua tallettaen näin jämijärveläistä tietoa ja asumista edellisiltä vuosisadoilta.
Hänen kirjoittamiaan erikoisalojen tietokirjoja ovat Torpasta Tohtoriksi (1998), joka on Jämijärven kouluhistoria sekä v.2004 ilmestynyt Vuosisata urheilua Jämijärvellä. Koulukirja sai ansaitusti nimensä Sakari Leväsestä, joka jo 1850-luvulta lähtien sinnitteli itsensä köyhästä torpan pojasta opintielle ja korkeaan oppiarvoon, teologian tohtoriksi. Tietokirjaksi voi myös lukea Koirikuonosta Kauraharjuun (1995), joka kertoo Kankaanpään kruununmaiden historian 1860-1920.
Puhtaasti kuanokirjallisia kirjoja puolestaan ovat vuodelta 1996 Jokimutkan Kruunupää ja Vuosi metsänvartijan torpassa (1999).
Myös pienempiä parikymmensivuisia historiikkejä Olavi Heikkilä on laatinut ainakin Jämijärven vesiosuuskunta 50 vuotta 1998, Aidosti lähellä Jämijärven osuuspankki 1985-2000, joka oli jatkoa aiempaan pankin julkaisemaan 70-vuotishistoriikkiin vuodelta 1985. Vuonna 2002 Olavi Heikkilä laati runsain kuvin varustetun Jämijärvi Pohjois-Satakunnan helmi, omaa päätäntävaltaa 150 vuotta.
Näin Olavi Heikkilä on ansainnut monin kerroin koriseutuneuvoksen arvonsa jo yksin kirjallisen työnsä johdosta muista ansioista puhumattakaan.
Itselleni läheisin on tietysti Jämijärven seurakunnan historia 1855-2000, joka ilmestyi seurakunnan kirkon 140-vuotisjuhlaan. Julkistamisjuhlassa oli mukana myös emerituspiispa Paavo Kortekangas. Toimin Jämijärven kirkkoherraana 1998-2002 ja sain olla pyytämässä Olavi Heikkilää ryhtymään seurakunnan historian kirjoittajaksi, johan tehtävään hän sitten mieluusti suostuikin, olihan hän jo siihen mennessä tehnyt useita teoksia Jämijärvestä. Näin saatiin yksien kansien väliin seurakunnan monipuolista toimintaa 145 vuoden ajalta ja näin tieto säilyy jälkipolvillekin.
Olavi Heikkilä aloitti Jämijärvi-kirjojen tekemisen kokoamalla jämijärveläisiä kaskuja yhdeksi kirjaksi nimeltä Jämijärveläistä tilannehuumoria vuosikymmenien varrelta. Samalla linjalla jatkoi sitten teos Tilannehuumoria kolmen kunnan Jämijärven, Ikaalisten ja Kankaanpään alueelta. Molempien huumorikirjojen kuvittajana on jämijärveläissyntyinen Kankaanpään taidekoulun ensimmäisiin oppilaisiin lukeutuva Pasi Penkki.
Jämijärven historian tutkimisen Olavi Heikkilä aloitti kokoamalla tietoja kirjaan Jämijärvi vuosisatojen varrella vuodelta 1992. Samalla linjalla hän jatkoi julkaisemalla 2001 Jämijärveltä kerrottua tallettaen näin jämijärveläistä tietoa ja asumista edellisiltä vuosisadoilta.
Hänen kirjoittamiaan erikoisalojen tietokirjoja ovat Torpasta Tohtoriksi (1998), joka on Jämijärven kouluhistoria sekä v.2004 ilmestynyt Vuosisata urheilua Jämijärvellä. Koulukirja sai ansaitusti nimensä Sakari Leväsestä, joka jo 1850-luvulta lähtien sinnitteli itsensä köyhästä torpan pojasta opintielle ja korkeaan oppiarvoon, teologian tohtoriksi. Tietokirjaksi voi myös lukea Koirikuonosta Kauraharjuun (1995), joka kertoo Kankaanpään kruununmaiden historian 1860-1920.
Puhtaasti kuanokirjallisia kirjoja puolestaan ovat vuodelta 1996 Jokimutkan Kruunupää ja Vuosi metsänvartijan torpassa (1999).
Myös pienempiä parikymmensivuisia historiikkejä Olavi Heikkilä on laatinut ainakin Jämijärven vesiosuuskunta 50 vuotta 1998, Aidosti lähellä Jämijärven osuuspankki 1985-2000, joka oli jatkoa aiempaan pankin julkaisemaan 70-vuotishistoriikkiin vuodelta 1985. Vuonna 2002 Olavi Heikkilä laati runsain kuvin varustetun Jämijärvi Pohjois-Satakunnan helmi, omaa päätäntävaltaa 150 vuotta.
Näin Olavi Heikkilä on ansainnut monin kerroin koriseutuneuvoksen arvonsa jo yksin kirjallisen työnsä johdosta muista ansioista puhumattakaan.
maanantai 19. lokakuuta 2009
Ville Muilu
Ville Muilu toimi Niinisalon sotilaspastorina vuodesta 1964 lähtien. Hänen poikansa Elias oli kämppäkaverinani samasta vuodesta Heränneiden ylioppilaskodissa, pelasi Mailan joukkueessa pesäpalloa ja löysi vaimonsa Niinisalosta. Ville Muilu siirtyi myöhemmin kenttärovastiksi Kuopioon. Kirjastostani löytyy kaksitoista hänen kirjoittamaansa kirjaa, joista yksi on WSOY:n, Kuvan ja sanan sekä Alea-kirjan kustantamia, kolme Kirjapajan ja loput Herättäjä-Yhdistyksen.
Ville Muilu on siis ollut tuottelias kirjailija, ensimmäinen kirja näki päivänvalon jo v. 1945 hänen ollessaan 30-vuotias. Kankaanpäässä oloaikakin oli hänelle hedelmällistä, sillä ainakin kuusi kirjaa näki silloin päivänvalon. Ehkä merkillisin kaikista on Alea-kirjan Taikahyrrä, ilkikurisen opettavainen satu ajasta. Muistan saaneeni sen lahjaksi juuri painotuorreena, kun Ville oli saanut tekijäkappalelähetyksen. Ellulta eli Eliakselta on omistuskirjoitus Kuva ja Sanan Kun Jeesus Taaborille vie-kirjassa, joka ilmestyi juuri opiskelumme alkajaisvuotena 1964 ja on ainoa varsinainen hartauskirja kertoen Jeesuksen kirkastusvuorikokemuksesta.
Yksi mittavimmista Villen kirjoista Polvesta polveen täällä ilmestyi myös v.1964. Se on kauniin piirroskuvin varustettu herkkä kuvaus Villen lapsuudenmaisemasta Nurmon herännäispitäjästä ja herännäisyydestä yleensäkin.
Kansankuvaus oli Ville Muilun vahvaa aluetta. Hän sai tarkkailla kansanihmisiä toimiessaan syrjäseutujen ihmisten keskellä esimerkiksi Lentiiran rajaseutupappina, Oulun hiippakunnan diakoniapastorina ja Rääkkylän kirkkoherrana ennen sotilaspapiksi rupeamistaan.
Karuja ja puhuttelevia elämänkohtaloita on herkällä mielellä liikkuvan papin tielle tullut lukemattomia. Heitä syrjässä elämän valtateiltä olevia persoonallisuuksia Ville sitten kuvaa osuvin vedoin saaden heidän elämänsä puhuttelamaan tämänkin päivän lukijaa ja vaikkapa kaipaamaan menneen ajan viehättävää elämäntapaa. Myös uskonnollinen kaipaus ja etsintä ovat mukana näiden ihmisten kuvauksissa.
Näitä kirjoja ovat ikäjärjestyksessä: Rantasärkkäläiset (1945), Huominen päivä on parempi (1948), Kirkko kiveliössä (1952), ja sitten lähes vuoden välein vuodesta 1968 lähtien: Anteeksi, Ei mikään, Jumala Tituksen löytää, Niin matka hyvin päättyy, Syrjäinen, Koilliskairan pappi.
Tyrhaan ei Ville Muilua ole otettu mukaan 24-osaiseen Suomen Sana-teokseen, jossa on näytteinä katkelmat kirjoista Kirkko Kiveliössä ja Polvesta polveen täällä. Kankaanpääläisenä tulee vain mieleen, etteivät vuodet Niinisalossa antaneet mitään uusia kirjojen aiheita, niitä Villelle oli kertynyt riittävästi jo ennen Kankaanpäässä olemista!
Ville Muilu on siis ollut tuottelias kirjailija, ensimmäinen kirja näki päivänvalon jo v. 1945 hänen ollessaan 30-vuotias. Kankaanpäässä oloaikakin oli hänelle hedelmällistä, sillä ainakin kuusi kirjaa näki silloin päivänvalon. Ehkä merkillisin kaikista on Alea-kirjan Taikahyrrä, ilkikurisen opettavainen satu ajasta. Muistan saaneeni sen lahjaksi juuri painotuorreena, kun Ville oli saanut tekijäkappalelähetyksen. Ellulta eli Eliakselta on omistuskirjoitus Kuva ja Sanan Kun Jeesus Taaborille vie-kirjassa, joka ilmestyi juuri opiskelumme alkajaisvuotena 1964 ja on ainoa varsinainen hartauskirja kertoen Jeesuksen kirkastusvuorikokemuksesta.
Yksi mittavimmista Villen kirjoista Polvesta polveen täällä ilmestyi myös v.1964. Se on kauniin piirroskuvin varustettu herkkä kuvaus Villen lapsuudenmaisemasta Nurmon herännäispitäjästä ja herännäisyydestä yleensäkin.
Kansankuvaus oli Ville Muilun vahvaa aluetta. Hän sai tarkkailla kansanihmisiä toimiessaan syrjäseutujen ihmisten keskellä esimerkiksi Lentiiran rajaseutupappina, Oulun hiippakunnan diakoniapastorina ja Rääkkylän kirkkoherrana ennen sotilaspapiksi rupeamistaan.
Karuja ja puhuttelevia elämänkohtaloita on herkällä mielellä liikkuvan papin tielle tullut lukemattomia. Heitä syrjässä elämän valtateiltä olevia persoonallisuuksia Ville sitten kuvaa osuvin vedoin saaden heidän elämänsä puhuttelamaan tämänkin päivän lukijaa ja vaikkapa kaipaamaan menneen ajan viehättävää elämäntapaa. Myös uskonnollinen kaipaus ja etsintä ovat mukana näiden ihmisten kuvauksissa.
Näitä kirjoja ovat ikäjärjestyksessä: Rantasärkkäläiset (1945), Huominen päivä on parempi (1948), Kirkko kiveliössä (1952), ja sitten lähes vuoden välein vuodesta 1968 lähtien: Anteeksi, Ei mikään, Jumala Tituksen löytää, Niin matka hyvin päättyy, Syrjäinen, Koilliskairan pappi.
Tyrhaan ei Ville Muilua ole otettu mukaan 24-osaiseen Suomen Sana-teokseen, jossa on näytteinä katkelmat kirjoista Kirkko Kiveliössä ja Polvesta polveen täällä. Kankaanpääläisenä tulee vain mieleen, etteivät vuodet Niinisalossa antaneet mitään uusia kirjojen aiheita, niitä Villelle oli kertynyt riittävästi jo ennen Kankaanpäässä olemista!
Ehkäpä kankaanpääläinen elämänkuvaus odottaa vielä tekijäänsä. Onhan tosin Kaarlo Isotalo kuvannut Kankaanpäässä oloaikaansa vähemmän kauniisti kirjassaan Säädyllinen aviorikos.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Kuvataidetta kirjoissa
Kankaanpäässä ei juuri voi liikkua törmäämättä taideteoksiin. Taidekehän tarinan ja muutenkin laajasti Kankaanpään taide-elämää on laittanut kansien väliin tohtorinväitöskirjassaan kaupunginarkkitehti Maija Anttila. Taidekoulun 25-vuotishistoriikin 1965-1990 on kirjoittanut Raimo Lilja. Molemmat teokset ovat antoisia kuvaten samalla kaupungin kehitystä. Taideteosten kuvia on runsain mitoin. Kolmanneksi näyttäväksi kirjaksi tähän yhteyteen en malta olla ottamatta Kankaanpään taidekoulun oppilaista ehkä mittavimpaan taiteilijauraan yltänyttä Reijo Paavilaista ja hänen taidettaan esittelevää Porin taidemuseon kustantamaa Reijo Paavilainen kuvanveistäjä/sculptor.
Omista taiteilijoistamme ja heidän töistään kertovat Kauko ja Sinikka Räikkeen Porin taidemuseon näyttelyihin laaditut laajat esitteet: Kauko Räike (ilmestyi 1983), Sinikka Räike (ilmestyi 1985). Juhani Tarnan taidetta esittelee taidekoulun lehtori Matti Velhonoja: Juhani Tarna konkreettisesta aineettomaan. Tarna on myös pukenut käsityksiään taiteesta sanoiksi. Näkö avaruudesta kuvaksi ilmestyi Rahakansiot J.Joutsenlahden kustantamana. Tiedän Juhanin laatineen muitakin kirjasia näkemyksistään.
Oman lukunsa ansaitsevat kaksi Kankaanpään kaupungista tehtyä kuvateosta. Ensin tehtiin v.1990 ilmestynyt Kankaanpää, kaupunki luonnostaan. Tekstin teokseen laati kaupungin oma poika Uki Kiviranta. Toinen niin´ikään kaupungin kustantama näyttävä kaupunkia esittelevä kuvateos näki päivänvalon 2006 ja on nimeltään Kankaanpää, luovien ihmisten kehä.
Näin kaupunkikuvastamme ja monipuolisesta taide-elämästämme voi nauttia myös kirjojen välityksellä. Niin tietoa välittyy myös jälkipolville että "ei tätä maailmaa tuulis ja pilvis asuta" (kankaanpääläinen sananparsi).
Omista taiteilijoistamme ja heidän töistään kertovat Kauko ja Sinikka Räikkeen Porin taidemuseon näyttelyihin laaditut laajat esitteet: Kauko Räike (ilmestyi 1983), Sinikka Räike (ilmestyi 1985). Juhani Tarnan taidetta esittelee taidekoulun lehtori Matti Velhonoja: Juhani Tarna konkreettisesta aineettomaan. Tarna on myös pukenut käsityksiään taiteesta sanoiksi. Näkö avaruudesta kuvaksi ilmestyi Rahakansiot J.Joutsenlahden kustantamana. Tiedän Juhanin laatineen muitakin kirjasia näkemyksistään.
Oman lukunsa ansaitsevat kaksi Kankaanpään kaupungista tehtyä kuvateosta. Ensin tehtiin v.1990 ilmestynyt Kankaanpää, kaupunki luonnostaan. Tekstin teokseen laati kaupungin oma poika Uki Kiviranta. Toinen niin´ikään kaupungin kustantama näyttävä kaupunkia esittelevä kuvateos näki päivänvalon 2006 ja on nimeltään Kankaanpää, luovien ihmisten kehä.
Näin kaupunkikuvastamme ja monipuolisesta taide-elämästämme voi nauttia myös kirjojen välityksellä. Niin tietoa välittyy myös jälkipolville että "ei tätä maailmaa tuulis ja pilvis asuta" (kankaanpääläinen sananparsi).
lauantai 17. lokakuuta 2009
Kynäniekkoja Kankaanpäästä
Kynä on pysynyt kädessä muillakin kankaanpääläisillä kuin vain historian kirjoittajilla.
Vanhimpia oikein romaanien kirjoittajia ovat kansanopiston arvostettu johtaja Kaarlo Asp, joka kirjoitti romaanin Vedantaan kartano. Sitä ei kirjahyllystäni kylläkään löydy. Sen sijaan siellä on metsäteknikko Ensio Mäkisen Suomussalmelta, Raatteelta ja Kuhmosta kertova sotakirja Hiihtopartiossa (ilm. 1940). Kaarlo Asp oli myös v.1949 kokoamassa lähes 500-sivuista Neljäkymmentä vuotta nuorisoseuratyötä Pohjois-Satakunnassa.
Varsinkin Karjalan laulumailta saapuneet naiset ovat kunnnostautuneet kirjantekijöinä. Niinisalossa asunut Terttu Häkli-Kovero kirjoitti Laatokan rannalta länteen I-II. Ammattikoulunopettajan, Kivennavan tyttären Elmi Huuhtasen kynästä ovat lähteneet kirjat Kotikylästä evakkokiertoon ja Evakkokierrosta tulimyrskyn alle, yhteensä 800 kookasta sivua. Oulun läänin Pyhäjärveltä Kankaanpäähän elämäntyönsä tekemään tullut Salli Hatakka on kirjoittanut puhuttelevan romaanin Optinen harha. Nyt jo 97-vuotias, hyvä ystäväni, sokea Vilho Onniselkä muistelee elämäntaipalettaan kadotetusta Karjalasta kirjassaan Käsnäselästä Kankaanpäähän.
Karjalan evakot ovat rikastuttaneet kirjavalikoimaamme myös runoteoksilla. Laura Kivistö on koonnut yli sata runoaan kirjaksi Elämän polkuja. Niin' ikään Karjalasta vanhempiensa mukana Jyllinmäen Lähdekumpuun asettunut Heimo Suontausta kirjoitti päivittäin ainakin yhden runon. Hän on koonnut niitä moneen omakustanteiseen vihkoseen. Niitä ovat Pukanhaava-runoelma, Lähdekumpu, Hetkien kypsyyttä, Elämä on apteekki, Riippusilta ja Jumalalliset säkeet. Heimon kanssa teimme monet yhteiset seuramatkat kertoen armollisesta ja meitä rakastavasta Jumalasta.
Veljeni Jouko Joutsenlahti julkaisi runojaan nimellä 40 runoa. Yksi hyvin erikoinen runokirja on Kankaanpäässä perheineen asuneen ja vielä vanhana Kiparin talossa asuneen Arvo Kankaisen v.1947 Kariston kustantamana julkaisema Nimipäiväkirja, josta esimerkkinä oma nimipäiväni 21.4. A aamuaurinkoinen
N ousee korkealle jo.
S ulle päiväs kunniaksi
S oikoon laulelo. -
I hastuisitko?
Näin hienosti tulevat esiin nimipäiväonnittelut päivä päivältä koko vuoden ajan. Itse muistan Arvo Kankaisen vanhana herrasmiehenä, jota kävin poikasena katsomassa, kun hän jo yksin asuin Kiparin keltaisessa vuokratalossa, jonka alakerrassa oli luokkatoverini Lehtiniemen Tertun vanhempien ja Tertun suuren sisarusjoukon koti.
Mainitaan vielä pari runoilijaa, jotka molemmat ovat asuneet Koivurinteen vanhainkodissa. Eljas Peltomaa julkaisi äitinsä Lilli Peltomaan runoja teoksessa Punakylkiset omenat. Kaisa Kamppikoski muutti puolisonsa Eeron kanssa Honkajoelta Koivurinteeseen, josta Eeron kuoleman jälkeen muutti sisarensa luo Vammalaan. Honkajoen lähetyssihteerinä toimineen Kaisan runokirjoja omistan kaksi, Elämää kaidalla tiellä ja Elämä jatkuu.
Niin jatkuu myös huomenna kankaanpääläisten kirjojen esittely. Vuorossa ovat taidekirjat ja Niinisalossa sotilaspappina toiminut Ville Muilu, jota näistä kaikista poikkeavasti voi kutsua oikein kirjailijaksi, löytyyhän hän 24-osaisesta WSOY:n kokoamasta Suomen sana-nimisestä kansalliskirjallisuutemme valiolukemistostakin!
Vanhimpia oikein romaanien kirjoittajia ovat kansanopiston arvostettu johtaja Kaarlo Asp, joka kirjoitti romaanin Vedantaan kartano. Sitä ei kirjahyllystäni kylläkään löydy. Sen sijaan siellä on metsäteknikko Ensio Mäkisen Suomussalmelta, Raatteelta ja Kuhmosta kertova sotakirja Hiihtopartiossa (ilm. 1940). Kaarlo Asp oli myös v.1949 kokoamassa lähes 500-sivuista Neljäkymmentä vuotta nuorisoseuratyötä Pohjois-Satakunnassa.
Varsinkin Karjalan laulumailta saapuneet naiset ovat kunnnostautuneet kirjantekijöinä. Niinisalossa asunut Terttu Häkli-Kovero kirjoitti Laatokan rannalta länteen I-II. Ammattikoulunopettajan, Kivennavan tyttären Elmi Huuhtasen kynästä ovat lähteneet kirjat Kotikylästä evakkokiertoon ja Evakkokierrosta tulimyrskyn alle, yhteensä 800 kookasta sivua. Oulun läänin Pyhäjärveltä Kankaanpäähän elämäntyönsä tekemään tullut Salli Hatakka on kirjoittanut puhuttelevan romaanin Optinen harha. Nyt jo 97-vuotias, hyvä ystäväni, sokea Vilho Onniselkä muistelee elämäntaipalettaan kadotetusta Karjalasta kirjassaan Käsnäselästä Kankaanpäähän.
Karjalan evakot ovat rikastuttaneet kirjavalikoimaamme myös runoteoksilla. Laura Kivistö on koonnut yli sata runoaan kirjaksi Elämän polkuja. Niin' ikään Karjalasta vanhempiensa mukana Jyllinmäen Lähdekumpuun asettunut Heimo Suontausta kirjoitti päivittäin ainakin yhden runon. Hän on koonnut niitä moneen omakustanteiseen vihkoseen. Niitä ovat Pukanhaava-runoelma, Lähdekumpu, Hetkien kypsyyttä, Elämä on apteekki, Riippusilta ja Jumalalliset säkeet. Heimon kanssa teimme monet yhteiset seuramatkat kertoen armollisesta ja meitä rakastavasta Jumalasta.
Veljeni Jouko Joutsenlahti julkaisi runojaan nimellä 40 runoa. Yksi hyvin erikoinen runokirja on Kankaanpäässä perheineen asuneen ja vielä vanhana Kiparin talossa asuneen Arvo Kankaisen v.1947 Kariston kustantamana julkaisema Nimipäiväkirja, josta esimerkkinä oma nimipäiväni 21.4. A aamuaurinkoinen
N ousee korkealle jo.
S ulle päiväs kunniaksi
S oikoon laulelo. -
I hastuisitko?
Näin hienosti tulevat esiin nimipäiväonnittelut päivä päivältä koko vuoden ajan. Itse muistan Arvo Kankaisen vanhana herrasmiehenä, jota kävin poikasena katsomassa, kun hän jo yksin asuin Kiparin keltaisessa vuokratalossa, jonka alakerrassa oli luokkatoverini Lehtiniemen Tertun vanhempien ja Tertun suuren sisarusjoukon koti.
Mainitaan vielä pari runoilijaa, jotka molemmat ovat asuneet Koivurinteen vanhainkodissa. Eljas Peltomaa julkaisi äitinsä Lilli Peltomaan runoja teoksessa Punakylkiset omenat. Kaisa Kamppikoski muutti puolisonsa Eeron kanssa Honkajoelta Koivurinteeseen, josta Eeron kuoleman jälkeen muutti sisarensa luo Vammalaan. Honkajoen lähetyssihteerinä toimineen Kaisan runokirjoja omistan kaksi, Elämää kaidalla tiellä ja Elämä jatkuu.
Niin jatkuu myös huomenna kankaanpääläisten kirjojen esittely. Vuorossa ovat taidekirjat ja Niinisalossa sotilaspappina toiminut Ville Muilu, jota näistä kaikista poikkeavasti voi kutsua oikein kirjailijaksi, löytyyhän hän 24-osaisesta WSOY:n kokoamasta Suomen sana-nimisestä kansalliskirjallisuutemme valiolukemistostakin!
perjantai 16. lokakuuta 2009
Kotiseudusta
Kotiseutuni oi, sulle kauneimman lauluni laulan voisi sanoa, kun katselin hyllyssäni olevia lukuisia kirjoja, joita on tehty Kankaanpäästä. Joukossa on monia historiikkejä ja kyläkirjoja. Aiheen tähän tarkasteluun sain, kun eilen sotaveteraanien kokouksessa hankin Matti Palokankaan mittavan Venesjärven historian.
Vanhin kirjoista on Martta Sevion Kankaanpään seurakunnan vaiheet vuodelta 1975 ellei huomioida vähän laajempaa v.1871 painettua Jämijärven kirkkoherran Wilhelm Carlsonin historiallista kertomusta Ikaalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä nimeltä Entinen Ikaalinen. Hyllystäni löytyy myös Ikaalisten entisen emäpitäjän historiat I vuoteen 1640 ja II vuoteen 1721. Kirjat on julkaistu vuosina 1996 ja 1999. Kirjojen julkaisijoina ovat alueen kuusi kuntaa, on voinut ilmestyä kolmaskin osa, josta en ole varma. Kappalainen Reino Oksanen on v.1936 laatinut pienen 42 sivuisen Kankaanpään kirkon historiikin.
Uusimman Palokankaan kyläkirjan ohella omistan ahkeran kirjoittajan Jouko Nurmisen tekemän Veneskosken kyläkirjan Soikan sillan vaiheilta. Kyläkirjoiksi voinee lukea myös Matti Lepäntalon (ent.Leppänen) kaksi kirjaa pääasiassa Vihteljärveltä. Toinen on kyläkauppias Arvo Leppäsen kertoman perusteella tehty Tarua ja totta Kankaanpäästä ja tavallaan sen jatko-osa pitäjänkokki viime vuonna 100-vuotiaana kuolleen Tyyne Koskisen kertomusten pohjalta kirjoitettu Tarinoita Kankaanpäästä II. Kyläkirja on myös Reino Korvalan kirjoittama Pohjankankaan itälaitaa. Muistini mukaan pitäjänneuvos Jouko Nurminen on laatinut teoksen myös Santaskylästä eli Pohjankankaan läntisestä puolesta, mutta sitä kirjaa en ole tullut vielä hankkineeksi. Paikalliset Lionsklubit ovat kustantaneet Kyrönkankaan tie-kirjan, joka koskettelee historiallista tietä Kauhajoelta Hämeenkyröön.
Jouko Nurmisen kynästä ovat lähteneet myös Kankaanpään Nuorisoseuran laaja 100-vuotishistoriakirja, suojeluskunnista ja lotista kertova Sortokausista sotavuosiin, Sotilaspoikatoiminta Pohjois-Satakunnassa, Kansallinen kokoomus 60-vuotta ja Narvin koulu samoin 60 vuotta. Jouko on kirjoittanut myös Kankaanpään työväenyhdistysken historiikin, jota en ole hankkinut, koska omistan sen aikaisemman Maria Lähteenmäen historiikin 80-vuotistaipaleelta vuoteen 1986.
Kalle Kuosa on tehnyt mittavan Niinisalon varuskunnan 50-vuotishistoriikin 1985. Sotiemme veteraaneista on koottu kaksi kirjaa Kankaanpääläisten sotavuodet I ja II. Jaakko Kaappa on koonnut kirjan Kankaanpään kansanlaulukirja. Kankaanpää-seura on julkaisut kankaapääläisiä sananparsia Kukin taaplaa tyylillään ja kansanperinteestä kertovan Hörhiläisen pesällä.
Raimo Lilja on tehnyt 60-vuotishistoriikin Artturi Anttila Oy. Niinisalon päällystöyhdistyksellä on 60-vuotishistoriikki, samoin Kankaanpään Urheilijoilla ja Kankaanpään Seudun Sotainvalideilla. 40-vuotishistoriikki puolestaan on Niinisalon sotilaskotiyhdistyksellä.
Erkki Ylikoski on julkaisut isoisänsä Väinö Mäkelän runoja Mäkelästä nähtyä ja tämän pojan Olavin tarinoita. Kirja poikineen kertoo siis kankaanpääläisestä elämänmuodosta!
Vanhin kirjoista on Martta Sevion Kankaanpään seurakunnan vaiheet vuodelta 1975 ellei huomioida vähän laajempaa v.1871 painettua Jämijärven kirkkoherran Wilhelm Carlsonin historiallista kertomusta Ikaalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä nimeltä Entinen Ikaalinen. Hyllystäni löytyy myös Ikaalisten entisen emäpitäjän historiat I vuoteen 1640 ja II vuoteen 1721. Kirjat on julkaistu vuosina 1996 ja 1999. Kirjojen julkaisijoina ovat alueen kuusi kuntaa, on voinut ilmestyä kolmaskin osa, josta en ole varma. Kappalainen Reino Oksanen on v.1936 laatinut pienen 42 sivuisen Kankaanpään kirkon historiikin.
Uusimman Palokankaan kyläkirjan ohella omistan ahkeran kirjoittajan Jouko Nurmisen tekemän Veneskosken kyläkirjan Soikan sillan vaiheilta. Kyläkirjoiksi voinee lukea myös Matti Lepäntalon (ent.Leppänen) kaksi kirjaa pääasiassa Vihteljärveltä. Toinen on kyläkauppias Arvo Leppäsen kertoman perusteella tehty Tarua ja totta Kankaanpäästä ja tavallaan sen jatko-osa pitäjänkokki viime vuonna 100-vuotiaana kuolleen Tyyne Koskisen kertomusten pohjalta kirjoitettu Tarinoita Kankaanpäästä II. Kyläkirja on myös Reino Korvalan kirjoittama Pohjankankaan itälaitaa. Muistini mukaan pitäjänneuvos Jouko Nurminen on laatinut teoksen myös Santaskylästä eli Pohjankankaan läntisestä puolesta, mutta sitä kirjaa en ole tullut vielä hankkineeksi. Paikalliset Lionsklubit ovat kustantaneet Kyrönkankaan tie-kirjan, joka koskettelee historiallista tietä Kauhajoelta Hämeenkyröön.
Jouko Nurmisen kynästä ovat lähteneet myös Kankaanpään Nuorisoseuran laaja 100-vuotishistoriakirja, suojeluskunnista ja lotista kertova Sortokausista sotavuosiin, Sotilaspoikatoiminta Pohjois-Satakunnassa, Kansallinen kokoomus 60-vuotta ja Narvin koulu samoin 60 vuotta. Jouko on kirjoittanut myös Kankaanpään työväenyhdistysken historiikin, jota en ole hankkinut, koska omistan sen aikaisemman Maria Lähteenmäen historiikin 80-vuotistaipaleelta vuoteen 1986.
Kalle Kuosa on tehnyt mittavan Niinisalon varuskunnan 50-vuotishistoriikin 1985. Sotiemme veteraaneista on koottu kaksi kirjaa Kankaanpääläisten sotavuodet I ja II. Jaakko Kaappa on koonnut kirjan Kankaanpään kansanlaulukirja. Kankaanpää-seura on julkaisut kankaapääläisiä sananparsia Kukin taaplaa tyylillään ja kansanperinteestä kertovan Hörhiläisen pesällä.
Raimo Lilja on tehnyt 60-vuotishistoriikin Artturi Anttila Oy. Niinisalon päällystöyhdistyksellä on 60-vuotishistoriikki, samoin Kankaanpään Urheilijoilla ja Kankaanpään Seudun Sotainvalideilla. 40-vuotishistoriikki puolestaan on Niinisalon sotilaskotiyhdistyksellä.
Erkki Ylikoski on julkaisut isoisänsä Väinö Mäkelän runoja Mäkelästä nähtyä ja tämän pojan Olavin tarinoita. Kirja poikineen kertoo siis kankaanpääläisestä elämänmuodosta!
torstai 15. lokakuuta 2009
Ajoharjoittelurata
Muistan hyvin, kun liikenneministerin Pekka Vennamon kanssa hänen sihteerinään ajoimme ajoharjoitteluradan niitä perustettaessa Kankaanpään Niinisaloon. Periaatteena oli ratojen sijoittelussa 50 km säde joka suuntaan, niinpä lähimmät radat tulivat Jalasjärvelle, Huittisiin ja Nokialle. Pori ei suinkaan sopinut kokonaissuunnitelmaan, meneehän sen säteestä puolet suoraan merelle, mutta niin vain kävi, että Porillekin oli annettava oma ratansa. Sen kaikki käyttö on pois Kankaanpään radasta.
Alkuaikoina tätä yhtä poliittisen urani saavutusta ankarasti arvosteltiin, kun radan käyttö oli vähäistä ja siten tappiollista. Tänään saimme olla harjoittelemassa liukaankelin ajamista radalla, kun Kankaanpään Sotaveteraanien hallitus oli hallituksemme jäsenen Jaakko Poutalan pojan Raimon kutsusta kokoustamassa radan huoltotiloissa. Raimo vastaa nykyisin radan käytöstä ja on tehnyt kovan työ ja saanut radan kannattamaan itse itsensä hankkimalla varsinkin raskaan kaluston harjoitusta radalle, sillä lähialueen radoilla ainoastaan Huittisissa on vastaava valmius.
Teki todella hyvää saada harjoitella kolmeakin liukaankelin ajotapaa Raimon hyvällä ohjauksella. Ajoimme ensin eri nopeuksilla suoraa tietä jarruttaen jarrut pohjassa, sitten pientä jönäpupua väistellen keilojen välistä mutkitellen ja lopuksi suurempaa hirveä väistäen eri nopeuksilla.
Olen ihmetellyt taajamien alhaisia nopeusrajoituksia, joka nykyisin on helposti 40 km. Harjoituksessa asia selveni, kun ajaa 45 km:n tuntinopeutta, on jarrutusmatka paljon pidempi kuin 40 km/tunnissa. Olin jo vaihtanut nastarenkaat, niiden avulla jarrutus on vielä tehokkaampaa. Autossani on ABC-jarrut ja niitä käyttäen saa painaa pohjaan täysillä koko ajaksi sekä kytkimen että jarrun eikä tarvitse tehdä niin kuin ennen välillä aina heijaten jarrua nostaen ja laskien. Uusi jarrusysteemi on siis entistä paljon parempi.
Tekee itse kullekin hyvää välillä harjoitella tätä liukaalla ajamista. Liukaat kelit ovat tähän vuodenaikaan varmasti tulossa, mutta aina ne muka yllättävät osan autoilijosta vielä kesärankaat alla, vaikka jo nyt on ennustettu liukkauden tulosta eteläänkin ja yöpakkasia on ollut useampanakin yönä, viime yönäkin peräti 6,5 astetta.
Valitettavasti kokouksemme naiset laistivat koko harjoittelun, olisi se heillekin varmasti tehnyt terää. Kiitos Raimo Poutalalle vieraanvaraisuudesta ja hyvästä opista!
Alkuaikoina tätä yhtä poliittisen urani saavutusta ankarasti arvosteltiin, kun radan käyttö oli vähäistä ja siten tappiollista. Tänään saimme olla harjoittelemassa liukaankelin ajamista radalla, kun Kankaanpään Sotaveteraanien hallitus oli hallituksemme jäsenen Jaakko Poutalan pojan Raimon kutsusta kokoustamassa radan huoltotiloissa. Raimo vastaa nykyisin radan käytöstä ja on tehnyt kovan työ ja saanut radan kannattamaan itse itsensä hankkimalla varsinkin raskaan kaluston harjoitusta radalle, sillä lähialueen radoilla ainoastaan Huittisissa on vastaava valmius.
Teki todella hyvää saada harjoitella kolmeakin liukaankelin ajotapaa Raimon hyvällä ohjauksella. Ajoimme ensin eri nopeuksilla suoraa tietä jarruttaen jarrut pohjassa, sitten pientä jönäpupua väistellen keilojen välistä mutkitellen ja lopuksi suurempaa hirveä väistäen eri nopeuksilla.
Olen ihmetellyt taajamien alhaisia nopeusrajoituksia, joka nykyisin on helposti 40 km. Harjoituksessa asia selveni, kun ajaa 45 km:n tuntinopeutta, on jarrutusmatka paljon pidempi kuin 40 km/tunnissa. Olin jo vaihtanut nastarenkaat, niiden avulla jarrutus on vielä tehokkaampaa. Autossani on ABC-jarrut ja niitä käyttäen saa painaa pohjaan täysillä koko ajaksi sekä kytkimen että jarrun eikä tarvitse tehdä niin kuin ennen välillä aina heijaten jarrua nostaen ja laskien. Uusi jarrusysteemi on siis entistä paljon parempi.
Tekee itse kullekin hyvää välillä harjoitella tätä liukaalla ajamista. Liukaat kelit ovat tähän vuodenaikaan varmasti tulossa, mutta aina ne muka yllättävät osan autoilijosta vielä kesärankaat alla, vaikka jo nyt on ennustettu liukkauden tulosta eteläänkin ja yöpakkasia on ollut useampanakin yönä, viime yönäkin peräti 6,5 astetta.
Valitettavasti kokouksemme naiset laistivat koko harjoittelun, olisi se heillekin varmasti tehnyt terää. Kiitos Raimo Poutalalle vieraanvaraisuudesta ja hyvästä opista!
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Lähetysjuhlat 2011
Tee työtä niin kuin iäti eläisit, rukoile niin kuin tänään kuolisit. Sydän taivaassa, käsi aurassa. Hyvät suomalaiset sananlaskut opettavat oikeaa elämisentaitoa. Samoin virsi Päivä vain ja hetki kerralllaan. Me elämme vain tässä päivässä, eilinen on mennyt, huominen ei vielä ole tullut.
Tänään Noormarkun seurakunnan työntekijät oli kutsuttu tulevina porilaisina Porin seurakuntien työntekijäpäivään. Ruokailun ja palkka-asioita koskevan esityksen jälkeen ennen päätöskahveja oli tietoisku Porin Lähetysjuhlista 2011 eikä yhtään liian aikaisin, sillä aikainen valmistus on aina paikallaan. Nyt on siis aloitettu juhlien järjestäytyminen. Saimme hyvää valaisua siitä monipuolisesta tehtäväkentästä, joka pitää ottaa huomioon ja etukäteen valmistella, jotta juhlista tulisi noin 15.000 kävijälle mieluisa kokemus eikä niin kuin tämänvuotisilla Tampereen juhlilla, jossa lähes kaikki meni vikaan kesän kurjimmista sääolosuhteista alkaen.
Itse olen vuosien varrella saanut käydä näillä Suomen Lähetysseuran ja paikallisseurakunnan yhdessä järjestämillä juhlilla monen monnia kertoja. Viime vuosina olen ollut mukana Lähetysseuran suurimman jäsenjärjestön Herättäjä-yhdistyksen myyntipisteessä tarjoamassa kankaanpääläisiä kenkiä. Viime kesän juhlat Tampereella jäivät väliin, koska Jaakko Löytty ilmoitti etukäteen myyntitilojen olevan tosi surkeat kuten sitten itse juhlatkin kokonaisuudessaan olivat. Kun juhlakentänä oli Ratinan stadion ja tilaisuuksia ympäri kaupunkia eri kirkoissa, olivat myyntipaikat erillään kaikesta Vanhankirkon aukiolla keskustorilla. Ruokailua ei ollut lainkaan järjestetty juhlien puolesta, kun yleensä kaikki keskeiset toiminnat ovat lähekkäin. Näin ei myyntipisteissäkään ollut suuremmin tungosta.
Tänä vuonna olemme saaneet viettää lähetystyön 150-vuotisjuhlavuotta. Näin kauan ovat lähetystyön pyyteettömät lähetit saaneet viedä kristinuskon valoa ja elämän toivon sanomaa niille, jotka ovat olleet siitä osattomia. Saamme nostaa hattua alku-ajan pioneereille, he ovat olleet glopaaleja ihmisiä ennen kuin glopalisaatiosta mitään tiedettiin eli he ovat olleet ajastaan edellä. Näin meidän kristittyinä tulisi aina olla ja toimia: avata uusia uria ihmisarvon toteutumiseksi kaikkialla ihmiskunnan piirissä. Nobel-rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaarikin kokemuksesta toteaa juuri lähetystyöntekijöiden olleen ja olevan parhaita kehitysmaiden ihmisten auttajia toimiessaan paikan päällä ihmisten parissa opettaen ja auttaen.
Tänään Noormarkun seurakunnan työntekijät oli kutsuttu tulevina porilaisina Porin seurakuntien työntekijäpäivään. Ruokailun ja palkka-asioita koskevan esityksen jälkeen ennen päätöskahveja oli tietoisku Porin Lähetysjuhlista 2011 eikä yhtään liian aikaisin, sillä aikainen valmistus on aina paikallaan. Nyt on siis aloitettu juhlien järjestäytyminen. Saimme hyvää valaisua siitä monipuolisesta tehtäväkentästä, joka pitää ottaa huomioon ja etukäteen valmistella, jotta juhlista tulisi noin 15.000 kävijälle mieluisa kokemus eikä niin kuin tämänvuotisilla Tampereen juhlilla, jossa lähes kaikki meni vikaan kesän kurjimmista sääolosuhteista alkaen.
Itse olen vuosien varrella saanut käydä näillä Suomen Lähetysseuran ja paikallisseurakunnan yhdessä järjestämillä juhlilla monen monnia kertoja. Viime vuosina olen ollut mukana Lähetysseuran suurimman jäsenjärjestön Herättäjä-yhdistyksen myyntipisteessä tarjoamassa kankaanpääläisiä kenkiä. Viime kesän juhlat Tampereella jäivät väliin, koska Jaakko Löytty ilmoitti etukäteen myyntitilojen olevan tosi surkeat kuten sitten itse juhlatkin kokonaisuudessaan olivat. Kun juhlakentänä oli Ratinan stadion ja tilaisuuksia ympäri kaupunkia eri kirkoissa, olivat myyntipaikat erillään kaikesta Vanhankirkon aukiolla keskustorilla. Ruokailua ei ollut lainkaan järjestetty juhlien puolesta, kun yleensä kaikki keskeiset toiminnat ovat lähekkäin. Näin ei myyntipisteissäkään ollut suuremmin tungosta.
Tänä vuonna olemme saaneet viettää lähetystyön 150-vuotisjuhlavuotta. Näin kauan ovat lähetystyön pyyteettömät lähetit saaneet viedä kristinuskon valoa ja elämän toivon sanomaa niille, jotka ovat olleet siitä osattomia. Saamme nostaa hattua alku-ajan pioneereille, he ovat olleet glopaaleja ihmisiä ennen kuin glopalisaatiosta mitään tiedettiin eli he ovat olleet ajastaan edellä. Näin meidän kristittyinä tulisi aina olla ja toimia: avata uusia uria ihmisarvon toteutumiseksi kaikkialla ihmiskunnan piirissä. Nobel-rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaarikin kokemuksesta toteaa juuri lähetystyöntekijöiden olleen ja olevan parhaita kehitysmaiden ihmisten auttajia toimiessaan paikan päällä ihmisten parissa opettaen ja auttaen.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Rukoilevaisuudesta
Tänään syntymäpäiväkäynnillä Noormarkussa sain vierailla oikein vanhoillisessa rukoilevaiskodissa, josta rukoilevaisuutta paljon tutkinut kurssitoverini autuaasti poisnukkunut porilainen Harri Heinokin mainitsee kirjassaan Rukoilevaisuus tällä vuosisadalla (1977). Simo Lavapuro (s.1920) mainitaan seurojen järjestäjänä ja puhujana. Ehkäpä peräti hänen leskensä täytti tänään 85 vuotta, syntynyt siis 1924 ja kotoisin vaimoni kotikylän Lapuan Kauhajärven naapurikylästä Alajärven Menkijärvellä. Syntymäpäiväsankarin Mirjam Lavapuron sotainvalidimies on kuollut 33 vuotta sitten. Todennäköisesti siis juuri mainittu Simo, vaikka en käydessäni tiennyt sitä kysyä. Vainajan veli Veikko Lindfors asuu samassa talossa, jossa SMP:n aikana olen jo käynyt puolueen kokouksessa.
Rukoilevaisuudella on juuri Satakunnassa vanhat vakaat juuret, jotka tosin juuri tänä päivänä eivät paljon ole enään näkyvissä. Nykyinen rukoilevaisliike on jakaantunut ainakin kolmeksi: maltillinen Eurajoen opiston ympärille keskittynyt Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys, siitä eronnut radikaalimpi Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ja erityisesti Eurassa vaikuttava kaikkein vanhoillisin haara, johon Veikko Lindforskin lukeutuu. Kerran olen ollut Euran kirkossa saarnaamassa heidän ehtoollisjumalanpalveluksessaan Jukka Kemppaisen pitäessä vanhan käsikirjan mukaisen liturgian.
Kankaanpäässä on ollut rukoilevaisliikkeen voimakkaita saarnamiehiä. Oskari Rajakallio, kuollut Noormarkun Söörmarkussa 1969 ja Taulunkylän Frans Ulvas kuollut 1963. Olen tavannut kummankin tosin vain kerran. Kankaanpään kappalaisen Pentti Perttulan kanssa kävimme tapaamassa Aaro Holmalle talonsa antanutta Frans Ulvasta hänen pihamökissään, jossa hän omien sanojensa mukaan oli liekapaalussa, eli ei enää jaksanut liikkua seuramatkoilla. Rajakallion näin Kankaanpään herännäisjuhlilla, jossa hän liikkui kirkossa kuin lapsi, mutta piti myös juhlilla puheen. Frans Ulvaasta on professori Osmo Tiililä tehnyt kirjan Suomalaista kokemuskristillisyyttä. Kirkkomalla on v.1933 pystytetty satavuotismuistopatsas Lamminkylässä asuneelle rukoilevaisjohtaja Matti Pukanhaavalle. Hautausmaalla puolestaan on v.1933 kuolleen Severiina Santasalon hautakivi.
Muistan hyvin monet retket Eurajoen opistolle vapunaaton seuroihin, joihin osallistui runsaasti ihmisiä. Samoin muistan lämmöllä monia rukoilevaisvanhuksia Kankaanpäästä, kuten esim. Arvid Stengård ja Eeva Niemenmaa. Molemmat Vihteljärveltä, jossa juuri rukoilevaisuus on vaikuttanut voimakkaasti lähes näihin aikoihin asti. Tänä päivänä valitettavasti on sanottava rukoilevaisliikkeen olevan melko vähäistä ehkä juuri sen pitäytyessä vanhoihin kirjoihin. Tosin Eurajoen opistolla Achrenius eli Halullisten sielujen hengelliset laulut ja Siionin virret on uudistettu Jaakko Löytyn toimesta. Kaiken kaikkiaan rukoilevaisuus on siunannut maamme kirkkoa ja sitä tarvitaan edelleenkin.
Rukoilevaisuudella on juuri Satakunnassa vanhat vakaat juuret, jotka tosin juuri tänä päivänä eivät paljon ole enään näkyvissä. Nykyinen rukoilevaisliike on jakaantunut ainakin kolmeksi: maltillinen Eurajoen opiston ympärille keskittynyt Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys, siitä eronnut radikaalimpi Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ja erityisesti Eurassa vaikuttava kaikkein vanhoillisin haara, johon Veikko Lindforskin lukeutuu. Kerran olen ollut Euran kirkossa saarnaamassa heidän ehtoollisjumalanpalveluksessaan Jukka Kemppaisen pitäessä vanhan käsikirjan mukaisen liturgian.
Kankaanpäässä on ollut rukoilevaisliikkeen voimakkaita saarnamiehiä. Oskari Rajakallio, kuollut Noormarkun Söörmarkussa 1969 ja Taulunkylän Frans Ulvas kuollut 1963. Olen tavannut kummankin tosin vain kerran. Kankaanpään kappalaisen Pentti Perttulan kanssa kävimme tapaamassa Aaro Holmalle talonsa antanutta Frans Ulvasta hänen pihamökissään, jossa hän omien sanojensa mukaan oli liekapaalussa, eli ei enää jaksanut liikkua seuramatkoilla. Rajakallion näin Kankaanpään herännäisjuhlilla, jossa hän liikkui kirkossa kuin lapsi, mutta piti myös juhlilla puheen. Frans Ulvaasta on professori Osmo Tiililä tehnyt kirjan Suomalaista kokemuskristillisyyttä. Kirkkomalla on v.1933 pystytetty satavuotismuistopatsas Lamminkylässä asuneelle rukoilevaisjohtaja Matti Pukanhaavalle. Hautausmaalla puolestaan on v.1933 kuolleen Severiina Santasalon hautakivi.
Muistan hyvin monet retket Eurajoen opistolle vapunaaton seuroihin, joihin osallistui runsaasti ihmisiä. Samoin muistan lämmöllä monia rukoilevaisvanhuksia Kankaanpäästä, kuten esim. Arvid Stengård ja Eeva Niemenmaa. Molemmat Vihteljärveltä, jossa juuri rukoilevaisuus on vaikuttanut voimakkaasti lähes näihin aikoihin asti. Tänä päivänä valitettavasti on sanottava rukoilevaisliikkeen olevan melko vähäistä ehkä juuri sen pitäytyessä vanhoihin kirjoihin. Tosin Eurajoen opistolla Achrenius eli Halullisten sielujen hengelliset laulut ja Siionin virret on uudistettu Jaakko Löytyn toimesta. Kaiken kaikkiaan rukoilevaisuus on siunannut maamme kirkkoa ja sitä tarvitaan edelleenkin.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Kotimaa
Arkkipiispa mielletään kirkon ääneksi. Jukka Paarmahan on ilmoittannut siirtymisestään reserviin. Tänään Turun kristillisellä opistolla teologikokouksessa ei puhuttu sanakaan arkkipiispasta, vaikka juuri siellä on pappeinkokouksissa ratkaistu monia piispanvaaleja. Nyt oli esillä toinen kirkon ääni: Kotimaa.
104 vuotta vanhan kristillis-yhteiskunnallisen viikkosanomalehden Kotimaan uusi päätoimittaja oli kertomassa runsaslukuisalle kuulijajoukolle tästä yhäti nuorekkaasta kirkon äänenkannattajasta, jonka pyrkimyksenä on nimenomaan välittää tietoa kirkosta kirkon sisältä lukijakunnalle, joka on varsin kiinteästi mukana seurakuntien toiminnassa. Niinpä päätoimittaja kertoi lukijatutkimuksesta ottaen esille kolme tyypillistä Kotimaan lukijaa. Yksi on 30-vuotias naispastori Turusta, toinen 49 vuotta vanha metallialan yrittäjä Lapualta, joka laulaa kirkkokuorossa ja jolla on seurakunnallisia luottamustoimia, kolmas 78 vuoden ikäinen eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja, joka käy lähetyspiirissä ja on muutenkin aktiivinen seurakuntalainen.
Päätoimittajien kunniakkaaseen sarjaan on tänä vuonna liittynyt Mari Teinilä. Aiemmin hän on toiminut lehden toimittajana. Kokouksemme isäntä Turun Kristillisen opiston rehtori Tapani Rantala esitteli päätoimittajan kysymällä, missä ominaisuudessa Mari Teinilä on ensimmäinen päätoimittajien ketjussa. Vastaukseksi ei kelpuutettu: ensimmäinen nainen, joka sekin pitää paikkansa, vaan ensimmäinen Namibiassa syntynyt vanhempansa kun ovat olleet tällä Suomen vanhimmalla lähetyskentällä lähetteinä.
Mari Teinilä toi valaisevasti esille Kotimaan tärkeän aseman keskeisenä kirkollisena vaikuttajana ja tiedon välittäjänä. Ajan hermolla pysyen pyritään antamaan kirkon toiminnasta monipuolinen kuva keskustelua ja hartaudellistakaan aineistoa unohtamatta. Näin Kotimaata tarvitaan yhteisenä erilaisiakin näkemyksiä kertovana kirkon äänitorvena.
Yhtenä ongelmakenttänä nähtiin lehden alentunut levikkimäärä n. 43.000 ollen lähes puolet pienempi kuin lehden parhaina päivinä. Tosin aivan viimeaikoina ei enää ole ollut levikin laskua. Mutta lehden tilaajamäärä tulisi saada lisääntymään, siitä keskustelussa tunnettiin yhteistä huolta, lehteä sinänsä kiiteltiin ja sitä pidettiin hyvänä kuvan välittäjänä kirkostamme.
104 vuotta vanhan kristillis-yhteiskunnallisen viikkosanomalehden Kotimaan uusi päätoimittaja oli kertomassa runsaslukuisalle kuulijajoukolle tästä yhäti nuorekkaasta kirkon äänenkannattajasta, jonka pyrkimyksenä on nimenomaan välittää tietoa kirkosta kirkon sisältä lukijakunnalle, joka on varsin kiinteästi mukana seurakuntien toiminnassa. Niinpä päätoimittaja kertoi lukijatutkimuksesta ottaen esille kolme tyypillistä Kotimaan lukijaa. Yksi on 30-vuotias naispastori Turusta, toinen 49 vuotta vanha metallialan yrittäjä Lapualta, joka laulaa kirkkokuorossa ja jolla on seurakunnallisia luottamustoimia, kolmas 78 vuoden ikäinen eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja, joka käy lähetyspiirissä ja on muutenkin aktiivinen seurakuntalainen.
Päätoimittajien kunniakkaaseen sarjaan on tänä vuonna liittynyt Mari Teinilä. Aiemmin hän on toiminut lehden toimittajana. Kokouksemme isäntä Turun Kristillisen opiston rehtori Tapani Rantala esitteli päätoimittajan kysymällä, missä ominaisuudessa Mari Teinilä on ensimmäinen päätoimittajien ketjussa. Vastaukseksi ei kelpuutettu: ensimmäinen nainen, joka sekin pitää paikkansa, vaan ensimmäinen Namibiassa syntynyt vanhempansa kun ovat olleet tällä Suomen vanhimmalla lähetyskentällä lähetteinä.
Mari Teinilä toi valaisevasti esille Kotimaan tärkeän aseman keskeisenä kirkollisena vaikuttajana ja tiedon välittäjänä. Ajan hermolla pysyen pyritään antamaan kirkon toiminnasta monipuolinen kuva keskustelua ja hartaudellistakaan aineistoa unohtamatta. Näin Kotimaata tarvitaan yhteisenä erilaisiakin näkemyksiä kertovana kirkon äänitorvena.
Yhtenä ongelmakenttänä nähtiin lehden alentunut levikkimäärä n. 43.000 ollen lähes puolet pienempi kuin lehden parhaina päivinä. Tosin aivan viimeaikoina ei enää ole ollut levikin laskua. Mutta lehden tilaajamäärä tulisi saada lisääntymään, siitä keskustelussa tunnettiin yhteistä huolta, lehteä sinänsä kiiteltiin ja sitä pidettiin hyvänä kuvan välittäjänä kirkostamme.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Viikonvaihteen vilinää
Viikonvaihde on papin työssä kovinta työaikaa. Nytkin siunaus, 2 kastetta, vihkiminen, yksityiskonfirmaatio, 90-vuotispäivät ja rakkauden kaksoiskäskyn sunnuntain messun toimittaminen. Noormarkku-viikon aikana seurakunnassa on vieraillut kaksikin lähetyspappia, niin kuin keskiviikkona kerroin Rudanmaalla oli Pekka Palosaari Sodderin seurakunnasta Inkerin kirkosta, tänään messussa saarnasi Bangladeshissa toiminut pastori Sihvonen. Kirkkokahvitkin juotiin seurakuntatalolla.
Toinen kaste oli tutussa viime kesänä vihityn parin mummulassa Majajärven mökkinaapurissa, tuli siten käytyä omallakin mökillä. Aapo Olavi sai näin kasteen armoliiton osakseen. Toinen lapsi kastettiinkin sitten erikoistilanteessa Jämijärven Uhrilähteellä lähteen vedellä ja samassa lähdemaisemassa vihittiin ensin lapsen vanhemmat. Juhlaa vietettiin Jyllinjoen rannalla Luomahaaran korsulla, jossa olimme sitten viimenäkemän pystytetyssä uudessa korsussa, vanhakin korsu joen penkalla oli paikallaan. Sää oli kyllä aurinkoinen, mutta ei liian lämmin, muutaman asteen plussan puolella.
Juuri edellispäivänä kepitimme auraviitoilla Pitkäniemen tien, jolta Luomahaaran korsullekin kuljetaan. Viitoitusta on saatu tehtyä urakasta 2/3 eli noin runsas 20 km on jäljellä. Aikaraja on koko lokakuu, mutta säätiedotuksessa luvataan tänne etelämpäänkin jo huomiseksi räntäsateita, ei nyt sentää aurauskelejä vielä varmaankaan tule.
Kankaanpään Urheilijoiden jaoston kokouksessa annoimme palautetta kesällä järjestämistämme kisoista, joista neljä oli piirikunnallisia veteraanien SM-maantiejuoksujen lisäksi. Enemmän pitäisi saada toimitsijoita, sähköisten ajanottolaitteiden käyttöön pitäisi myös perehdyttää useampia henkilöitä. Myös nuoria urheilijoita tulisi saada lisää, ikämiesurheilijoita sen sijaan on mukavasti, saihan 21 juoksijaamme SM-mitalin omissa kisoissamme ja lisäksi SM-mitalisteja ja MM-kisoissakin menestyneitä ovat Jorma Hietamäki ja Hannu Kortesluoma.
Viikonvaihteen toimista tuppasi unohtumaan lauantaiaamupäivän siunaus ja muistotilaisuus, 81-vuotias perheenäiti kuuluisia Porin puuvillatehtaan tyttöjä Noormarkun Asemakadulta saateltiin haudan lepoon. Sukujuuria löytyi Kankaanpäästäkin kuten 90-vuotispäiviäänkin viettäneen leskirouvan, jonka sisar syntymäpäivilläkin käynyt on tuttu kankaanpääläinen sotainvalidinaisissa paljon touhunnut perheenäiti. Näin maailma on pieni. Syntymäpäiville mennessäni tapasin entisen Kankaanpään lyseosta tuntemani oppilaan, joka oli muuttanut eläkepäivilleen rehtorin virasta Noormarkkuun samaan taloon, jossa syntymäpäiväsankarikin asui. Tunnen jopa hänen sukuaan enemmäkin Hogonjoen pitäjässä. Kuulin myös erään hyvin tunnetun kankaanpääläissuvun edustajankin asuvan eläkepäivillään samassa talossa aivan kunnantalon naapurissa.
Toinen kaste oli tutussa viime kesänä vihityn parin mummulassa Majajärven mökkinaapurissa, tuli siten käytyä omallakin mökillä. Aapo Olavi sai näin kasteen armoliiton osakseen. Toinen lapsi kastettiinkin sitten erikoistilanteessa Jämijärven Uhrilähteellä lähteen vedellä ja samassa lähdemaisemassa vihittiin ensin lapsen vanhemmat. Juhlaa vietettiin Jyllinjoen rannalla Luomahaaran korsulla, jossa olimme sitten viimenäkemän pystytetyssä uudessa korsussa, vanhakin korsu joen penkalla oli paikallaan. Sää oli kyllä aurinkoinen, mutta ei liian lämmin, muutaman asteen plussan puolella.
Juuri edellispäivänä kepitimme auraviitoilla Pitkäniemen tien, jolta Luomahaaran korsullekin kuljetaan. Viitoitusta on saatu tehtyä urakasta 2/3 eli noin runsas 20 km on jäljellä. Aikaraja on koko lokakuu, mutta säätiedotuksessa luvataan tänne etelämpäänkin jo huomiseksi räntäsateita, ei nyt sentää aurauskelejä vielä varmaankaan tule.
Kankaanpään Urheilijoiden jaoston kokouksessa annoimme palautetta kesällä järjestämistämme kisoista, joista neljä oli piirikunnallisia veteraanien SM-maantiejuoksujen lisäksi. Enemmän pitäisi saada toimitsijoita, sähköisten ajanottolaitteiden käyttöön pitäisi myös perehdyttää useampia henkilöitä. Myös nuoria urheilijoita tulisi saada lisää, ikämiesurheilijoita sen sijaan on mukavasti, saihan 21 juoksijaamme SM-mitalin omissa kisoissamme ja lisäksi SM-mitalisteja ja MM-kisoissakin menestyneitä ovat Jorma Hietamäki ja Hannu Kortesluoma.
Viikonvaihteen toimista tuppasi unohtumaan lauantaiaamupäivän siunaus ja muistotilaisuus, 81-vuotias perheenäiti kuuluisia Porin puuvillatehtaan tyttöjä Noormarkun Asemakadulta saateltiin haudan lepoon. Sukujuuria löytyi Kankaanpäästäkin kuten 90-vuotispäiviäänkin viettäneen leskirouvan, jonka sisar syntymäpäivilläkin käynyt on tuttu kankaanpääläinen sotainvalidinaisissa paljon touhunnut perheenäiti. Näin maailma on pieni. Syntymäpäiville mennessäni tapasin entisen Kankaanpään lyseosta tuntemani oppilaan, joka oli muuttanut eläkepäivilleen rehtorin virasta Noormarkkuun samaan taloon, jossa syntymäpäiväsankarikin asui. Tunnen jopa hänen sukuaan enemmäkin Hogonjoen pitäjässä. Kuulin myös erään hyvin tunnetun kankaanpääläissuvun edustajankin asuvan eläkepäivillään samassa talossa aivan kunnantalon naapurissa.
lauantai 10. lokakuuta 2009
Kaavoitusasiaa
Muistan 1980-luvulta kansanedustajakaudeltani, miten Satakunnan asioita ajoivat Satakunnan maakuntaliitto ja seutukaavaliitto. Maakuntaliittoa johti Jouko Alm ja seutukaavaliittoa Pauli Marjanen. V.1967 perustettu seutukaavaliitto ja maakuntaliitto yhdistettiin v.1991 Satakuntaliitoksi. Parast´aikaa on tekeillä ja valmistusvaiheessa 2000-luvun vaihteessa voimaan tulleiden lakien mukainen Satakunnan maakuntakaavaehdotus, joka korvaa aikaisemmat seutukaavat, joita on tehty viisi kappaletta. Maakunnan suunnittelun keskeiset välineet ovat nykyisin maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma. Huomionarvoista on maakunnan jakaminen kolmeen seutukuntaan: Rauman, Porin, Pohjois-Satakunnan. Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Kankaapää, Siikainen, Honkajoki, Karvia, Jämijärvi, Lavia ja Kiikoinen.
Meillä Kankaanpäässä on tekeillä keskustan osayleiskaavan laadinta ja siihen liittyvä Tekes-rahoitteinen tutkimushanke. Yleiskaavatoimikunnassa valitsimme kuusi toimistoa tekemään yksityiskohtaisen tarjouksen kaavoitushankkeen toteuttamisesta. Konsulttiehdokkaiden tarjoukset pisteytettiin neljällä perusteella: työohjelmat, pätevyys ja kokemus, toimitusvarmuus, kokonaishinta. Tekes-hankkeen kautta saadaan varoja 57.000€.
Eriksson Arkkitehdit Oy sai kaavatyön tehtäväkseen parhaan pisteytysmäärän keränneenä. He käyttävät työryhmää, jossa on innovatiivisuutta, yhteistyökykyä ja kokemusta kaupunkisuunnittelusta monen eri alojen asiantuntijan yhteistyöllä. Eriksson Arkkitehdit Oy itse vastaa kaavoituksesta, rakennussuunnittelusta ja 3D-mallinnuksesta. Trafix Oy huolehtii liikennetutkimuksesta ja -suunnittelusta. Gaia Consulting Oy puolestaan kantaa vastuun ilmastollisten ja ekologisten vaikutusten arvioinnista ja tutkimuksesta. Mukana ovat myös energiatehokkaan palvelukonseptin osaajana UnitedLog Finland Oy, yleiskaavan mitoitusasiantuntijana Seppo Lamppu Tmi ja valaistuspuolen energia-asiantuntijana Valoa Desing Oy. Kuvataiteilija Pertti Kukkosta voidaan lisäksi käyttää ympäristötaiteen osaajana.
Eriksson Arkkitehdit Oy on toiminut kolme vuosikymmentä ja viimeisimpiä osallistumisia ovat Kiinassa Tianjinin uuden kaupunkikokonaisuuden kutsukilpailu, Järvenpään Lepolan tontinluovutuskilpailu ja Mustasaaren keskustan kutsukilpailu. Kaavoitustyömme on siis varsin pätevissä käsissä!
Meillä Kankaanpäässä on tekeillä keskustan osayleiskaavan laadinta ja siihen liittyvä Tekes-rahoitteinen tutkimushanke. Yleiskaavatoimikunnassa valitsimme kuusi toimistoa tekemään yksityiskohtaisen tarjouksen kaavoitushankkeen toteuttamisesta. Konsulttiehdokkaiden tarjoukset pisteytettiin neljällä perusteella: työohjelmat, pätevyys ja kokemus, toimitusvarmuus, kokonaishinta. Tekes-hankkeen kautta saadaan varoja 57.000€.
Eriksson Arkkitehdit Oy sai kaavatyön tehtäväkseen parhaan pisteytysmäärän keränneenä. He käyttävät työryhmää, jossa on innovatiivisuutta, yhteistyökykyä ja kokemusta kaupunkisuunnittelusta monen eri alojen asiantuntijan yhteistyöllä. Eriksson Arkkitehdit Oy itse vastaa kaavoituksesta, rakennussuunnittelusta ja 3D-mallinnuksesta. Trafix Oy huolehtii liikennetutkimuksesta ja -suunnittelusta. Gaia Consulting Oy puolestaan kantaa vastuun ilmastollisten ja ekologisten vaikutusten arvioinnista ja tutkimuksesta. Mukana ovat myös energiatehokkaan palvelukonseptin osaajana UnitedLog Finland Oy, yleiskaavan mitoitusasiantuntijana Seppo Lamppu Tmi ja valaistuspuolen energia-asiantuntijana Valoa Desing Oy. Kuvataiteilija Pertti Kukkosta voidaan lisäksi käyttää ympäristötaiteen osaajana.
Eriksson Arkkitehdit Oy on toiminut kolme vuosikymmentä ja viimeisimpiä osallistumisia ovat Kiinassa Tianjinin uuden kaupunkikokonaisuuden kutsukilpailu, Järvenpään Lepolan tontinluovutuskilpailu ja Mustasaaren keskustan kutsukilpailu. Kaavoitustyömme on siis varsin pätevissä käsissä!
perjantai 9. lokakuuta 2009
torstai 8. lokakuuta 2009
Vaalirahoitusta
Uppouduin katsomaan Kaverin lähettämää Vaalirahoitusvideota niin, että blogin kirjoitusaika tältä päivältä uhkaa loppua. Ajattelin, että tämä video pitäisi saada blogini lukijoiden katseltavaksi, on siinä hyviä sanoja: Valehtelu ei kannata, paitsi jos haluaa eduskuntaan. Se on ihan paras paikka huijata ihmiskuntaa. Minä niin tykkään tästä demokratiasta jne. Ehkä saan sen näkyviin huomiseen blogiin. Aluksi kuvassa näkyy pelkkää mustaa, sitten tulee näkyviin eduskunntatalo pylväsrivistöineen ja näyttelijä kertoo totuuksia likaisesta vaalirahasta.
Vaalirahoitus pysyy edelleen otsakeissa. Vanhasen omakotitalon tarkastajat ovat todistaneet, ettei talosta löydy Ylen ajankohtaisessa kakkosessa ilmoitettu korkealaatuista höylättyä lautaa. TV:n puolelta puolestaan sanotaan, ettei ilmiantaja olekaan todennut sitä lautaa käytetyn talonrakennuksessa, vaan se on toimitettu Vanhasille ja laskun on maksanut rakennusliike, joka sitten on saanut rakennusurakoita Vanhasen johtamalta Nuorten Asuntosäätiöltä. Ilmiantaja ei tule kertomaan muuta kuin oikeuteen, johon Vanhanen puolestaan ei asiaa haasta. TV:n puolesta annetaan ymmärtää laudan voineen joutua johonkin muualle vaikkapa kesäasuntoon. Ota tästä sotkusta sitten selvää. Lahjomaton oikeuden puolustaja !(vaalirahasotkut aloittanut) Timo Kalli puolestaan vaatii edelleen Yleisradion pääjohtajaa eroamaan.
RAY:n eronnut puheenjohtaja, pitkäaikainen kepun Etelä-Pohjanmaan kansanedustaja kuuluisan Kankaanpään pompan lyöjän Tuomo Vihriälän veli Jukka joutuu edesottamuksistaan käräjäpöytään, kun on saanut vaalirahoitusta ja tehnyt taulukauppoja RAY:n avustuksista riippuvaisten yhdistysten kanssa. Kyllä vaalirahasotkuissa riittää setvimistä. Kansa antaa viimeistään vaaleissa tuomionsa. Luotetaan siihen, että kansalaisten muisti on lyhyt, mutta asiasta varmasti muistutetaan ja pidetään esillä maalisvaaleissa v.2011.
Yllättävintä on, ettei eniten ryöpytyksen kohteeksi joutuneen kepun kannatus viimeisen mielipidemittauksen mukaan ole laskenut, vaan peräti noussut ja mennyt juuri ja juuri ohi demarienkin. Mutta niinpä päivän Apu-lehdessä kepulaiset todistavat, että ajojahdin aikana kepulaisten rivit senkus vaan tiivistyvät entisestään. Saas nähdä, pitkällekö tämä voimien kokoaminen riittää.
Vaalirahoitus pysyy edelleen otsakeissa. Vanhasen omakotitalon tarkastajat ovat todistaneet, ettei talosta löydy Ylen ajankohtaisessa kakkosessa ilmoitettu korkealaatuista höylättyä lautaa. TV:n puolelta puolestaan sanotaan, ettei ilmiantaja olekaan todennut sitä lautaa käytetyn talonrakennuksessa, vaan se on toimitettu Vanhasille ja laskun on maksanut rakennusliike, joka sitten on saanut rakennusurakoita Vanhasen johtamalta Nuorten Asuntosäätiöltä. Ilmiantaja ei tule kertomaan muuta kuin oikeuteen, johon Vanhanen puolestaan ei asiaa haasta. TV:n puolesta annetaan ymmärtää laudan voineen joutua johonkin muualle vaikkapa kesäasuntoon. Ota tästä sotkusta sitten selvää. Lahjomaton oikeuden puolustaja !(vaalirahasotkut aloittanut) Timo Kalli puolestaan vaatii edelleen Yleisradion pääjohtajaa eroamaan.
RAY:n eronnut puheenjohtaja, pitkäaikainen kepun Etelä-Pohjanmaan kansanedustaja kuuluisan Kankaanpään pompan lyöjän Tuomo Vihriälän veli Jukka joutuu edesottamuksistaan käräjäpöytään, kun on saanut vaalirahoitusta ja tehnyt taulukauppoja RAY:n avustuksista riippuvaisten yhdistysten kanssa. Kyllä vaalirahasotkuissa riittää setvimistä. Kansa antaa viimeistään vaaleissa tuomionsa. Luotetaan siihen, että kansalaisten muisti on lyhyt, mutta asiasta varmasti muistutetaan ja pidetään esillä maalisvaaleissa v.2011.
Yllättävintä on, ettei eniten ryöpytyksen kohteeksi joutuneen kepun kannatus viimeisen mielipidemittauksen mukaan ole laskenut, vaan peräti noussut ja mennyt juuri ja juuri ohi demarienkin. Mutta niinpä päivän Apu-lehdessä kepulaiset todistavat, että ajojahdin aikana kepulaisten rivit senkus vaan tiivistyvät entisestään. Saas nähdä, pitkällekö tämä voimien kokoaminen riittää.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Sodderin seurakunta
Pekka Palosaari Pirkko-vaimonsa kanssa toimii pappina Sodderin seurakunnassa Inkerin kirkossa. Sodder on Noormarkun seurakunnan ystävyysseurakunta ja ilman suomalaisten tukea yleensäkkään Inkerin kirkon työ ja erityisesti Sodderin seurakunnan toiminta ei olisi taloudellisesti mahdollista, vaikka Pekka kertoi esimerkkinä seurakunnan yleismiehen, jonka tehtäviin kuuluu lämmittäminen ja kaikki talonmiehen työt, palkan olevan 100 € kuukaudessa Suomen rahassa eli kustannukset eivät ole suuria.
Pekka vaimoineen vieraili Noormarkussa ja olimme Rudanmaan lakkautetulla koululla seuroissa. Hän kertoi Venäjällä vallitsevista ankeista oloista, miten varsinkin miehet juovat itsensä hautaan köyhyyden ja näköalattomuuden johdosta. Olot Sodderissa ovat hyvin alkeelliset. Se sijaitsee kuuluisan Hyrsylän mutkan korkeudella noin koiran haukun kuulomatkan etäisyydellä rajasta ja on siis Venäjän näkökulmasta varsinnaista takamaata. Parannusta oloihin esim. tien korjausta on turha odottaa.
Seurakuntaan on saatu kuitenkin kirkko ja jäseniä useampia satoja. Toiminta on vilkasta ja ihmisiä rohkaisevaa. Heilläkin on sittenkin ihmisarvo ja toivo paremmasta, jota kommunistivalta jumalankielteisyyksineen ei pystynyt tarjoamaan. Siksi Palosaaretkin jaksavat tehdä arvokasta työtänsä, viisumien voimmassaolosta johtuen he ovat aina kerrallaan kaksi viikkoa Sodderissa ja kaksi viikkoa Suomessa. Nytkin heitä Noormarkussa odotti suuri määrä käytettyä vaatetavaraa rajan yli vietäväksi ja ihmeesti niiden vieminen onnistuu, vaikka itselläni on monia karvaita kokemuksia vastaavista tilanteista tullin kanssa.
Inkerin kirkkohan lopetettiin 1930-luvun lopulla Stalinin mahtikäskyllä. Viimeisten pappien joukossa toiminut ja Suomeen pakenemaan päässyt Aamimi Kuortti on kirjoittanut kirkon historiasta kirjan Inkrin kirkon yö ja aamu. Aina vuoteen 1969 kesti, kunnes ensimmäinen luterilainen inkeriläinen seurakunta sai perustamisluvan Petroskoihin, josta oli muodostunut Siperian karkotuksesta hengissä säilyneiden paluumuutajien keskuspaikka, koska siellä tarvittiin työväkeä ja sinne saatiin muuttolupia. Maria Kajava oli yksi seurakunnan perustajista ja tukipilareista. Hän vieraillut meillä Kankaanpäässäkin ja itsekin olen saanut käydä monet kerrat Petroskoin seurakunnassa. Nythän siellä syyskuussa valmistui ja vihittiin uusi suuri kirkko kaupungin keskustaan, aiempi kirkkohan oli alkuaan omakotitalo, jota sitten laajennettiin.
Tänä päivänä Inkerin kirkkoon kuuluu yli 50 seurakuntaa aina Siperiaa myöten. Tosin seurakunna ovat pieniä. Kirkkoja on suomalaisvoimin rakennettu useita. Kirkon keskus ja koulutuskeskus on Pietarin lähellä Keltossa ja piispana toimii Inkerin oma poika Aarre Kuukauppi.
Me Suomen kristikansana saamme tukea Inkerin kirkkoa taloudellisesti ja rukouksin, sillä menneinä vuosikymmeninä me unohdimme inkeriläiset, vaikka he puolestaan ovat aina rukoilleet meidän suomalaisten puolesta. Nyt on meidän vuoromme auttaa kovia kokeneita heimoveljiämme ja -sisariamme.
Pekka vaimoineen vieraili Noormarkussa ja olimme Rudanmaan lakkautetulla koululla seuroissa. Hän kertoi Venäjällä vallitsevista ankeista oloista, miten varsinkin miehet juovat itsensä hautaan köyhyyden ja näköalattomuuden johdosta. Olot Sodderissa ovat hyvin alkeelliset. Se sijaitsee kuuluisan Hyrsylän mutkan korkeudella noin koiran haukun kuulomatkan etäisyydellä rajasta ja on siis Venäjän näkökulmasta varsinnaista takamaata. Parannusta oloihin esim. tien korjausta on turha odottaa.
Seurakuntaan on saatu kuitenkin kirkko ja jäseniä useampia satoja. Toiminta on vilkasta ja ihmisiä rohkaisevaa. Heilläkin on sittenkin ihmisarvo ja toivo paremmasta, jota kommunistivalta jumalankielteisyyksineen ei pystynyt tarjoamaan. Siksi Palosaaretkin jaksavat tehdä arvokasta työtänsä, viisumien voimmassaolosta johtuen he ovat aina kerrallaan kaksi viikkoa Sodderissa ja kaksi viikkoa Suomessa. Nytkin heitä Noormarkussa odotti suuri määrä käytettyä vaatetavaraa rajan yli vietäväksi ja ihmeesti niiden vieminen onnistuu, vaikka itselläni on monia karvaita kokemuksia vastaavista tilanteista tullin kanssa.
Inkerin kirkkohan lopetettiin 1930-luvun lopulla Stalinin mahtikäskyllä. Viimeisten pappien joukossa toiminut ja Suomeen pakenemaan päässyt Aamimi Kuortti on kirjoittanut kirkon historiasta kirjan Inkrin kirkon yö ja aamu. Aina vuoteen 1969 kesti, kunnes ensimmäinen luterilainen inkeriläinen seurakunta sai perustamisluvan Petroskoihin, josta oli muodostunut Siperian karkotuksesta hengissä säilyneiden paluumuutajien keskuspaikka, koska siellä tarvittiin työväkeä ja sinne saatiin muuttolupia. Maria Kajava oli yksi seurakunnan perustajista ja tukipilareista. Hän vieraillut meillä Kankaanpäässäkin ja itsekin olen saanut käydä monet kerrat Petroskoin seurakunnassa. Nythän siellä syyskuussa valmistui ja vihittiin uusi suuri kirkko kaupungin keskustaan, aiempi kirkkohan oli alkuaan omakotitalo, jota sitten laajennettiin.
Tänä päivänä Inkerin kirkkoon kuuluu yli 50 seurakuntaa aina Siperiaa myöten. Tosin seurakunna ovat pieniä. Kirkkoja on suomalaisvoimin rakennettu useita. Kirkon keskus ja koulutuskeskus on Pietarin lähellä Keltossa ja piispana toimii Inkerin oma poika Aarre Kuukauppi.
Me Suomen kristikansana saamme tukea Inkerin kirkkoa taloudellisesti ja rukouksin, sillä menneinä vuosikymmeninä me unohdimme inkeriläiset, vaikka he puolestaan ovat aina rukoilleet meidän suomalaisten puolesta. Nyt on meidän vuoromme auttaa kovia kokeneita heimoveljiämme ja -sisariamme.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Politiikkojen moraali
Nyt kysytään politiikkojen moraalin perään!
Monenlaisia vaalirahoituskuvioita on nähty, on taulukauppoja, säätiöiden vaali-avustuksia, RAY:n puheenjohtaja hyvin tuntemani Jukka Vihriälä on käyttänyt johtamansa raha-automaattiyhdistyksen rahoja vaalimenoihinsa ja myynyt tauluja RAY:n avustamille järjestöille, joista parhaana saavutuksena on mainittu taulukauppaa Näkövammaisten keskusliiton kanssa, Matti Vanhanen puolestaan on saanut johtamansa Nuorten Asuntosäätiön vaaliraha-avustusta, konkurssikypsä Nova johtajiensa Merisalon ja Yli-Saunamäen tuella on jakanut avokätisesti rahaa, Ay-liike kautta aikojen on tukenut suurilla summille vasemmistopuolueita, vaalirahoituslain edellyttämiä ilmoituksia on tehty enemmän tai vähemmän puutteellisesti.
Turhaan ei arkkipiispa Jukka Paarma valtiopäivien 200-vuotisjumalanpalveluksen saarnassaan kuuluttanut politiikkojen moraalin perään. Tämäniltaisessa A-Studion 40-vuotis-
juhlalähetyksessä puolestaan taistolaisena tunnetuksi tullut Leif Sevon sanoi, että muissa länsimaissa kuin Italiassa olisi hallitus jo aikapäiviä eronnut näiden vaalirahajupakoiden takia, kun hallituksessa on vähintäin kymmenkunta ministeriä, joilla on epäselvyyksiä vaalirahoitusilmoituksissaan.
A-Studion juhlalähetyksessä näytettiin myös välähdyksiä vuosien varrelta politiikkojen poikkemisia totuuden kaidalta tietä, oli Juhantalon valtakunnanoikeus, Kanervan tekstiviestit, Vanhasen naisseikkailut, Kallin suora ilmoitus, että hän tieten tahtoen rikkoin vaalirahoitusilmoituslakia, koska siinä ei ole rangaistusta: ainoastaan kansa ratkaisee asian.
Vanhasen asuntosäätiörahoitus on rikosoikeudellisesti vanhentunut, joten asiaa ei muka tutkita. Mutta juridiikka ei aivan toista kuin etiikka, joka ei käy vanhaksi. Poliittisilta päättäjiltä vaaditaan uskottavuutta. Siitä on nyt kysymys ja se on mennyt pääministeriltä. Mutta hän vain kiertelee vastuuta ja kieltäytyy vastaamasta ikäviin kysymyksiin vetäytyen eduskunnan
enemmistön eli hallituspuolueiden antaman luottamuslauseesen taakse. Näyttää olevan sama malli asioiden hoidossa, on sitten kyse hallituksesta ja eduskunnasta, kuin meillä Kankaanpäässä Leppäsen korttelin rakentamisesta ja kaupungin kalliilla ilman kilpailutusta vuokraamasta tarpeettomasta toimistotilasta.
Hyvin tuntemani Lauri Tarastin komitea on paljon vartijana, mietintö tulee ensi viikolla, toivottavasti uudessa vaalilaissa on lain rikkojille määrättyjä sanktioita, jotta Kallikin voisi noudattaa lakia. Kaikki laittavat nyt toivonsa Tarastiin, se kävi ilmi myös A-studion juhlalähetyksestä.
Ikävä uutinen oli tänään eduskunnasta urheilukerhon virkamistaloudenhoitajan tekemä 70.000€ kavallus, itsekin olin kerhon aktiivijäsen ja myös kerhon johtokunnan jäsen koko kahdeksan vuoden eduskuntakauden. Onneksi nykyinen taloudenhoitaja ei ole omana aikanani raha-asioita hoitanut.
Monenlaisia vaalirahoituskuvioita on nähty, on taulukauppoja, säätiöiden vaali-avustuksia, RAY:n puheenjohtaja hyvin tuntemani Jukka Vihriälä on käyttänyt johtamansa raha-automaattiyhdistyksen rahoja vaalimenoihinsa ja myynyt tauluja RAY:n avustamille järjestöille, joista parhaana saavutuksena on mainittu taulukauppaa Näkövammaisten keskusliiton kanssa, Matti Vanhanen puolestaan on saanut johtamansa Nuorten Asuntosäätiön vaaliraha-avustusta, konkurssikypsä Nova johtajiensa Merisalon ja Yli-Saunamäen tuella on jakanut avokätisesti rahaa, Ay-liike kautta aikojen on tukenut suurilla summille vasemmistopuolueita, vaalirahoituslain edellyttämiä ilmoituksia on tehty enemmän tai vähemmän puutteellisesti.
Turhaan ei arkkipiispa Jukka Paarma valtiopäivien 200-vuotisjumalanpalveluksen saarnassaan kuuluttanut politiikkojen moraalin perään. Tämäniltaisessa A-Studion 40-vuotis-
juhlalähetyksessä puolestaan taistolaisena tunnetuksi tullut Leif Sevon sanoi, että muissa länsimaissa kuin Italiassa olisi hallitus jo aikapäiviä eronnut näiden vaalirahajupakoiden takia, kun hallituksessa on vähintäin kymmenkunta ministeriä, joilla on epäselvyyksiä vaalirahoitusilmoituksissaan.
A-Studion juhlalähetyksessä näytettiin myös välähdyksiä vuosien varrelta politiikkojen poikkemisia totuuden kaidalta tietä, oli Juhantalon valtakunnanoikeus, Kanervan tekstiviestit, Vanhasen naisseikkailut, Kallin suora ilmoitus, että hän tieten tahtoen rikkoin vaalirahoitusilmoituslakia, koska siinä ei ole rangaistusta: ainoastaan kansa ratkaisee asian.
Vanhasen asuntosäätiörahoitus on rikosoikeudellisesti vanhentunut, joten asiaa ei muka tutkita. Mutta juridiikka ei aivan toista kuin etiikka, joka ei käy vanhaksi. Poliittisilta päättäjiltä vaaditaan uskottavuutta. Siitä on nyt kysymys ja se on mennyt pääministeriltä. Mutta hän vain kiertelee vastuuta ja kieltäytyy vastaamasta ikäviin kysymyksiin vetäytyen eduskunnan
enemmistön eli hallituspuolueiden antaman luottamuslauseesen taakse. Näyttää olevan sama malli asioiden hoidossa, on sitten kyse hallituksesta ja eduskunnasta, kuin meillä Kankaanpäässä Leppäsen korttelin rakentamisesta ja kaupungin kalliilla ilman kilpailutusta vuokraamasta tarpeettomasta toimistotilasta.
Hyvin tuntemani Lauri Tarastin komitea on paljon vartijana, mietintö tulee ensi viikolla, toivottavasti uudessa vaalilaissa on lain rikkojille määrättyjä sanktioita, jotta Kallikin voisi noudattaa lakia. Kaikki laittavat nyt toivonsa Tarastiin, se kävi ilmi myös A-studion juhlalähetyksestä.
Ikävä uutinen oli tänään eduskunnasta urheilukerhon virkamistaloudenhoitajan tekemä 70.000€ kavallus, itsekin olin kerhon aktiivijäsen ja myös kerhon johtokunnan jäsen koko kahdeksan vuoden eduskuntakauden. Onneksi nykyinen taloudenhoitaja ei ole omana aikanani raha-asioita hoitanut.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Leppäsen korttelista aina vaan
Tänään kaupunginhallituksessa sitten päästiin oikein äänestämään Leppäsen korttelin kaupungin telemästä tilavarauksesta, jonka esittelijä kaupunginjohtaja väitti olevan voimassa, kun käsiteltiin meidän yhdeksän valtutetun tekemää aloitetta, ettei nykyisessä talousahdingossa ole mitään tarvetta tehdä uutta vuokrasopimusta jo päättyneen sopimuksen jatkeeksi.
Ihmetystä herättää, että äänin 9-2 hallitus tyrmäsi aloitteemme. Erkki Liljan ei tarvinnut tällä kerralla jäädä yksin puolustamaan kaupungin etua, kun hallituksessa varamiehenä oli Seppo Korvala, joka äänesti Liljan mukana, onhan myös kepun Korvalan nimi aloitteessa.
13.1.2009 tehdyssä vuokrasopimuksessa lukee yksiselitteisesti: Vuokrananataja sitoutuu tekemään rakentamisen aloituspäätöksen 1.5.2009 mennessä ja ilmoittaa tästä vuokralaiselle. Mikäli vuokrananataja on päättänyt, ettei kohteen rakennustöitä aloiteta, sitoutuu Vuokrananataja ilmoittamaan tästä vuokralaiselle samaan päivämäärään mmennessä ja vuokrasopimus katsotaan purkautuneeksi.
Eriävä mielipide Kankaanpään kaupunginhallituksen päätökseen 05.10.2009 §7:
Kankaanpään kaupunginhallitus on 21.1.2008 § 19 päättänyt seuraavaa: Kankaanpään kaupunki varaa vuokrattavaksi KOy Kankaanpään Leppäsen korttelista n. 350 m2 toimistotilaa. Vuokratasoksi esitetään 13.00-14.00 eroa/m2 (pääomavuokra) ja vuokra-ajaksi 10 vuotta. Lisäksi mainitaan, että Lopulliset ehdot neuvotellaan alustavien varaajien kanssa myöhemmin.
Neuvottelujen jälkeen on 18.8.2008 allekirjoitettu ESISOPIMUS LIIKETILOJEN VUOKRAAMISESTA.
Esisopimuksen ehtojen vastaisesti on 13.1.2009 allekirjoitettu LIIKEHUONEISTOJEN VUOKRASOPIMUS. Vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti sitoutui rakennuttaja ilmoittamaan lopullisen rakentamispäätöksen tekemisestä 1.5.2009 mennessä ja mikäli rakentamisesta luovutaan vuokrasopimus katsotaan purkautuneeksi.
Oy Konte Ab/perustettava yhtiö on lähettänyt Kankaanpään kaupungille 28.4.2009 kirjeen joka on saapunut Kankaanpään kaupungin kirjaamoon 30.4.2009 (41/06 51.513). Tässä kirjeessä Oy Konte AB/perustettava yhtiö on ILMOITTANUT HANKKEEN PERUUNTUMISESTA, joten vuokrasopimus on purkautunut.
Kankaanpään kaupunginjohtaja on lähettänyt luottamushenkilöille sähköpostilla tiedotteen, jossa hän kertoo 13.1.2009 tehdyn vuokrasopimuksen olevan voimassa.
Tilanvaraus on katsottava päättyneeksi, koska 21.1.2008 tehty päätös § 19 oli tehty KOy Leppäsen korttelin hyväksi ja Oy Konte AB/KOy perustettava yhtiö on 30.4.2009 purkanut sopimuksen niin samalla on katsottava yhteistyö päättyneeksi.
Erkki Lilja ja Seppo Korvala
Ihmetystä herättää, että äänin 9-2 hallitus tyrmäsi aloitteemme. Erkki Liljan ei tarvinnut tällä kerralla jäädä yksin puolustamaan kaupungin etua, kun hallituksessa varamiehenä oli Seppo Korvala, joka äänesti Liljan mukana, onhan myös kepun Korvalan nimi aloitteessa.
13.1.2009 tehdyssä vuokrasopimuksessa lukee yksiselitteisesti: Vuokrananataja sitoutuu tekemään rakentamisen aloituspäätöksen 1.5.2009 mennessä ja ilmoittaa tästä vuokralaiselle. Mikäli vuokrananataja on päättänyt, ettei kohteen rakennustöitä aloiteta, sitoutuu Vuokrananataja ilmoittamaan tästä vuokralaiselle samaan päivämäärään mmennessä ja vuokrasopimus katsotaan purkautuneeksi.
Niinpä Konte Oy ilmoittikin 30.4.2009, ettei rakennustöitä kohteessa aloiteta. Näin vuokrasopimuksen mukaisesti vuokraus päättyi.
Erkki Lilja ja Seppo Korvala jättivätkin sitten seuraavan eriävän mielipiteen kaupunginhallituksen päätökseen:
Eriävä mielipide Kankaanpään kaupunginhallituksen päätökseen 05.10.2009 §7:
Kankaanpään kaupunginhallitus on 21.1.2008 § 19 päättänyt seuraavaa: Kankaanpään kaupunki varaa vuokrattavaksi KOy Kankaanpään Leppäsen korttelista n. 350 m2 toimistotilaa. Vuokratasoksi esitetään 13.00-14.00 eroa/m2 (pääomavuokra) ja vuokra-ajaksi 10 vuotta. Lisäksi mainitaan, että Lopulliset ehdot neuvotellaan alustavien varaajien kanssa myöhemmin.
Neuvottelujen jälkeen on 18.8.2008 allekirjoitettu ESISOPIMUS LIIKETILOJEN VUOKRAAMISESTA.
Esisopimuksen ehtojen vastaisesti on 13.1.2009 allekirjoitettu LIIKEHUONEISTOJEN VUOKRASOPIMUS. Vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti sitoutui rakennuttaja ilmoittamaan lopullisen rakentamispäätöksen tekemisestä 1.5.2009 mennessä ja mikäli rakentamisesta luovutaan vuokrasopimus katsotaan purkautuneeksi.
Oy Konte Ab/perustettava yhtiö on lähettänyt Kankaanpään kaupungille 28.4.2009 kirjeen joka on saapunut Kankaanpään kaupungin kirjaamoon 30.4.2009 (41/06 51.513). Tässä kirjeessä Oy Konte AB/perustettava yhtiö on ILMOITTANUT HANKKEEN PERUUNTUMISESTA, joten vuokrasopimus on purkautunut.
Kankaanpään kaupunginjohtaja on lähettänyt luottamushenkilöille sähköpostilla tiedotteen, jossa hän kertoo 13.1.2009 tehdyn vuokrasopimuksen olevan voimassa.
Tilanvaraus on katsottava päättyneeksi, koska 21.1.2008 tehty päätös § 19 oli tehty KOy Leppäsen korttelin hyväksi ja Oy Konte AB/KOy perustettava yhtiö on 30.4.2009 purkanut sopimuksen niin samalla on katsottava yhteistyö päättyneeksi.
Erkki Lilja ja Seppo Korvala
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Maahanmuutto puhuttaa aina vain
Oppi-isämme Martti Luther sanoi toden paikan tullen: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon!" En sentään vertaa itseäni Lutheriin eikä asiakaan ole niin vaikuttava, mutta yhä edelleen maahanmuutto on ajankohtainen. Puutuin asiaan kansankoti-blokissa 27.9. kuvatessani Ruotsissa syntyneitä vakavia ongelmia.
Tämänpäiväisessä Hesarissa maahanmuuttajista puhutaan oikein suulla suuremmalla, kun professori Timo Vihavainen on kirjoittanut ongelmana näkemästään asiasta kirjan Länsimaiden tuho. Suomessa v.1990 lähtien asunut iranilaissyntyinen lääkäri Alexis Kouros puolestaan on laatinut puolen sivun kirjoituksen otsakkeella Kiintiöpakolaisten vastaaotossa ei juuri ole järkeä.
Vaikka omassa kirjoituksessani ymmärsin parhaiten juuri kiintiöpakolaisten ottamisen, niin silti jo SMP:n aikana eduskunnassakin aina tähdensimme sitä, mistä Kouroskin kirjoittaa, että pakolaisia tulisi auttaa juuri mahdollisimman lähellä heidän omaa maatansa, josta sitten olosuhteiden sen salliessa he voisivat helpoiten palata omaan maahansa. Kirjoittaja arvostelee järjestelmän tehottomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Kiintiöpakolaisiksi valikoituvat vain parhaat, jotka osaavat toimia YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ehtojen mukaisesti. Järjestelmä on myös ylettömän kallis koskien vuosittain vain 90.000 pakolaista kun heidän kokonaismääränsä on 42 miljoonaa ja yhden kiintiöpakolaisen rahalla pystyttäisiin auttamaan satoja pakolaisia kurjuudesta.
V.1991 suomettumisesta kirjassaan Kansakunta rähmällään kirjoittanut Vihavainen on nyt koonnut pakolaiskysymystä käsittelevistä esseistään kirjan Länsimaiden tuho. Hän kutsuu nykyistä suhtautumista maahanmuttoon länsimaisen kulttuurin itsetuhoksi. Älymystö vaikenee kritiikittömästi syntyvistä ongelmista, jotka suurimmalta osaltaan johtuvat islamista. Pelättävissä on Euroopan islamistuminen kun päinvastoin maahanmuuttajien pitäisi eurooppalaistua. Sopeutumattomuuden räikeimpinä ilmiöinä ovat toistaiseksi lähiömellakat Ruotsissa ja Ranskassa. Pahempaakin on jatkossa odotettavissa ellei jotain pidikkeitä kehitetä.
Jussi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota Vihavainen pitää pöyristyttävänä verraten häntä suomettumisen aikaiseen äärioikeistolaisena pidettyyn Tuure Junnilaan, vaikka tämä edusti vain pohjoismaista demokratiaa.
Länsimaiden tuho on lukemisen arvoinen kirja ja syksyn kirjaostosten sopiva kohde!
Tämänpäiväisessä Hesarissa maahanmuuttajista puhutaan oikein suulla suuremmalla, kun professori Timo Vihavainen on kirjoittanut ongelmana näkemästään asiasta kirjan Länsimaiden tuho. Suomessa v.1990 lähtien asunut iranilaissyntyinen lääkäri Alexis Kouros puolestaan on laatinut puolen sivun kirjoituksen otsakkeella Kiintiöpakolaisten vastaaotossa ei juuri ole järkeä.
Vaikka omassa kirjoituksessani ymmärsin parhaiten juuri kiintiöpakolaisten ottamisen, niin silti jo SMP:n aikana eduskunnassakin aina tähdensimme sitä, mistä Kouroskin kirjoittaa, että pakolaisia tulisi auttaa juuri mahdollisimman lähellä heidän omaa maatansa, josta sitten olosuhteiden sen salliessa he voisivat helpoiten palata omaan maahansa. Kirjoittaja arvostelee järjestelmän tehottomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Kiintiöpakolaisiksi valikoituvat vain parhaat, jotka osaavat toimia YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ehtojen mukaisesti. Järjestelmä on myös ylettömän kallis koskien vuosittain vain 90.000 pakolaista kun heidän kokonaismääränsä on 42 miljoonaa ja yhden kiintiöpakolaisen rahalla pystyttäisiin auttamaan satoja pakolaisia kurjuudesta.
V.1991 suomettumisesta kirjassaan Kansakunta rähmällään kirjoittanut Vihavainen on nyt koonnut pakolaiskysymystä käsittelevistä esseistään kirjan Länsimaiden tuho. Hän kutsuu nykyistä suhtautumista maahanmuttoon länsimaisen kulttuurin itsetuhoksi. Älymystö vaikenee kritiikittömästi syntyvistä ongelmista, jotka suurimmalta osaltaan johtuvat islamista. Pelättävissä on Euroopan islamistuminen kun päinvastoin maahanmuuttajien pitäisi eurooppalaistua. Sopeutumattomuuden räikeimpinä ilmiöinä ovat toistaiseksi lähiömellakat Ruotsissa ja Ranskassa. Pahempaakin on jatkossa odotettavissa ellei jotain pidikkeitä kehitetä.
Jussi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota Vihavainen pitää pöyristyttävänä verraten häntä suomettumisen aikaiseen äärioikeistolaisena pidettyyn Tuure Junnilaan, vaikka tämä edusti vain pohjoismaista demokratiaa.
Länsimaiden tuho on lukemisen arvoinen kirja ja syksyn kirjaostosten sopiva kohde!
lauantai 3. lokakuuta 2009
3.ooo keppiä
Entinen Tvl nykyinen Destia on palannut myös Kankaanpään alueelle huolehtimaan tiestöstä surkean lopun saaneen virolaisen Tehon jälkeen. Teho oli onneton seikkailu, mutta sen se sai aikaan, että valtion rakennuttama tielaitoksen toimintapiste ei enää ole Destian käytössä. Täysin käsittämätöntä ja huippu on se, ettei maan sisään rakennettua siiloakaan saatu Destialle liian korkean vuokran takia, nyt siilo on käyttämättömänä ja Destia joutui pystyttämään oman hallin hiekan säilyttämiseksi. Vain valtio voi toimia näin järjettömästi.
Kankaanpään Urheilijoilla on monivuotinen kokemus tiehallinnon aurakeppien tekemisestä ja pystyttämisestä. Tehonkin ensivuotena saimme saman urakan, mutta sitten se loppui ja virolaiset tekivät itse keppihommat.
Nyt taas meillä on edessä 3.000 auraviitan pystytys, mutta vain pystyyn laittaminen, koska käytössä on heijastinnauhalla varustetut muovikepit. Puukepit olisivat liian työläät, koska niihinkin kuitenkin olisi laitettava heijastava nauha EU-direktiivien määräyksestä. 63 km odottaa kepitystä pääasiassa vanhoilla tutuilla Jämijärven alueen teillä.
Tänään jo päästiin alkuun Mustakeitaan tiellä eli vanhalla Parkanon tiellä Karvian tien risteyksestä Parkanon tien liittymään. Reima Lautaluoma on luvannut tehdä pystytyshommat kotinsa läheisyydessä Vihu-Polja- ja Purjelentokenttä-Jämi-teillä. Hänelle vein jo viitat valmiiksi. Viikon päästä lauantaina on toivon mukaan jo paljon valmiimpaa, sillä ei koskaan tiedä, milloin ensi lumet tulevat. Lapissa taitaa olla jo täysi talvi, ainakin lunta on siellä satanut ja hiihtokausi alkanut.
Kankaanpään Urheilijoilla on monivuotinen kokemus tiehallinnon aurakeppien tekemisestä ja pystyttämisestä. Tehonkin ensivuotena saimme saman urakan, mutta sitten se loppui ja virolaiset tekivät itse keppihommat.
Nyt taas meillä on edessä 3.000 auraviitan pystytys, mutta vain pystyyn laittaminen, koska käytössä on heijastinnauhalla varustetut muovikepit. Puukepit olisivat liian työläät, koska niihinkin kuitenkin olisi laitettava heijastava nauha EU-direktiivien määräyksestä. 63 km odottaa kepitystä pääasiassa vanhoilla tutuilla Jämijärven alueen teillä.
Tänään jo päästiin alkuun Mustakeitaan tiellä eli vanhalla Parkanon tiellä Karvian tien risteyksestä Parkanon tien liittymään. Reima Lautaluoma on luvannut tehdä pystytyshommat kotinsa läheisyydessä Vihu-Polja- ja Purjelentokenttä-Jämi-teillä. Hänelle vein jo viitat valmiiksi. Viikon päästä lauantaina on toivon mukaan jo paljon valmiimpaa, sillä ei koskaan tiedä, milloin ensi lumet tulevat. Lapissa taitaa olla jo täysi talvi, ainakin lunta on siellä satanut ja hiihtokausi alkanut.
perjantai 2. lokakuuta 2009
Ketunpesä vai sirkusareena
Kansalaisten ja median tuomio politiikoillemme on tyrmäävää. Tänään Turussa pidetyn valtioneuvoston 200-vuotisjuhlaistunnon johdosta hallituksen vaalirahoituksesta antamasta selonteosta äänestettiin poikkeuksellisesti jo eilen torstaina. Äänin 117-27 sai hallitus luottamuksen. Vastaan panivat vain PerusSuomalaiset, kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto. Demarit heittäytyivät pellen rooliin äänestämällä tyhjää eli eivät olleet mitään mieltä, kun loppu-äänestykseen jääneessä ponsiesityksessä esitettiin kiellettäväksi ay-liikkeen antama vaalirahoitus, jos työntekijöiden jäsenmaksut ovat oikeutetut verovähennyksiksi. Ja kuitenkin puheenjohtaja Urpilainen oli keskustelussa ehdottanut kaiken vaalituen kieltämistä.
Syystä ei kansa ole närkästynyt ja lehdistö netteineen täynnä mitä kovinta kritiikkiä. Suomen Kuvalehden loistava pakinoitsija Ukkola parodisoi syntynytttä kohua ja herra päämisnisteriä muistuttamalla Mark Twainin sanoneen: "Totuus on arvokkainta, mitä meillä on. Käyttäkäämme sitä säästävästi." Niinpä Ukkola tuo esiin uuden asian vanhaan luetteloon valheen suurenemisesta: valhe, emävalhe, tilasto, HALLITUSOHJELMA.
Ukkolan mukaan maassamme on alkanut ilmetä kiinnostusta ei-valehtelemista kohtaan. Kunnostautujana Matti Vanhanen epätäsmällisine muistikuvineen, joka ei ole lainkaan valehtelua. Sitten tulee maan tapa, seuraavaksi väärinkäsitys ja huippuna totuuden puhumisesta: "Eiköhän tämä ole jo tässä." Tosi on tai silleen.
Suomen Kuvalehdessä ammutaan muutenkin kovilla. Seitsensivuisessa pääartikkelissa Umpikuja kerrotaan Vanhasen päivien pääministerinä olevan luetut. Verovapauden saaneiden säätiöiden perusta horjuu kerrotaan toisessa jutussa ellei säätiöiden tarkoitusperiä noudateta. Itse pääkirjoittaja kehoittaa vetämään kylmät johtopäätökset pääministerin ympärillä käyvästä kohusta.
Mutta eipä Apu-lehtikään jää tappiolle, kun pääkirjoittaja kyselee, kenet pyörre imaisee ja heti ensimmäisessä kolmisuvuisessa artikkelissa Markku Laitinen pohtii pääministerin joutuneen pyörteeseen, koska puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei ole kantanut vastuutaan, vaan pakoilee milloin perunakuopassa, milloin vain muuten vain lomalla ja ulkomailla. Televisiossakin Korhonen vain vastasi, ettei poliisi ole häntä kuulustellut. Taitaisi olla hyvinkin aiheellista!
Taitaa olla enemmän kuin aiheellista kansan suusta kuullut nimitykset Arkadianmäen ketunpesästä tai sirkusareenasta. Ei siinä tarvitseedes mielikuvitusta, kansanedustajat tekevät eduskunnan sellaiseksi ihan itse.
Syystä ei kansa ole närkästynyt ja lehdistö netteineen täynnä mitä kovinta kritiikkiä. Suomen Kuvalehden loistava pakinoitsija Ukkola parodisoi syntynytttä kohua ja herra päämisnisteriä muistuttamalla Mark Twainin sanoneen: "Totuus on arvokkainta, mitä meillä on. Käyttäkäämme sitä säästävästi." Niinpä Ukkola tuo esiin uuden asian vanhaan luetteloon valheen suurenemisesta: valhe, emävalhe, tilasto, HALLITUSOHJELMA.
Ukkolan mukaan maassamme on alkanut ilmetä kiinnostusta ei-valehtelemista kohtaan. Kunnostautujana Matti Vanhanen epätäsmällisine muistikuvineen, joka ei ole lainkaan valehtelua. Sitten tulee maan tapa, seuraavaksi väärinkäsitys ja huippuna totuuden puhumisesta: "Eiköhän tämä ole jo tässä." Tosi on tai silleen.
Suomen Kuvalehdessä ammutaan muutenkin kovilla. Seitsensivuisessa pääartikkelissa Umpikuja kerrotaan Vanhasen päivien pääministerinä olevan luetut. Verovapauden saaneiden säätiöiden perusta horjuu kerrotaan toisessa jutussa ellei säätiöiden tarkoitusperiä noudateta. Itse pääkirjoittaja kehoittaa vetämään kylmät johtopäätökset pääministerin ympärillä käyvästä kohusta.
Mutta eipä Apu-lehtikään jää tappiolle, kun pääkirjoittaja kyselee, kenet pyörre imaisee ja heti ensimmäisessä kolmisuvuisessa artikkelissa Markku Laitinen pohtii pääministerin joutuneen pyörteeseen, koska puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei ole kantanut vastuutaan, vaan pakoilee milloin perunakuopassa, milloin vain muuten vain lomalla ja ulkomailla. Televisiossakin Korhonen vain vastasi, ettei poliisi ole häntä kuulustellut. Taitaisi olla hyvinkin aiheellista!
Taitaa olla enemmän kuin aiheellista kansan suusta kuullut nimitykset Arkadianmäen ketunpesästä tai sirkusareenasta. Ei siinä tarvitseedes mielikuvitusta, kansanedustajat tekevät eduskunnan sellaiseksi ihan itse.
torstai 1. lokakuuta 2009
Mikään ei ole mittään
Hallinto-oikeus on mitätöinyt Pauli Lanteen valituksen Leppäsen korttelin tontinvarauksista, joita oli jatkettu sopimusajan jo umpeuduttua, koska ei ole loukattu yhdenvertaisuuden periaatetta ja koska muka kyseessä on yksityisoikeudellinen sopimus. Laki on niin kuin se luetaan. Olisi kuulemma pitänyt tehdä rikosilmoitus sopimuksen rikkomisesta, nyt periaatteessa valitusta ei lainkaan edes tutkittu, vaan tyrmättiin se mainituilla maallikolle käsittämättömillä perusteilla.
Mutta kaikkein kummallisinta on tänään tuleen kaupunginhallituksen esityslistan kaupunginjohtajan tekemä ehdotus meidän 9 valtuutetun jättämästä aloitteesta, jossa esitämme, ettei kaupungilla ole välitöntä tilatarvetta eikä siis myöskään tarvitse tehdä uutta vuokrasopimusta jo päättyneen sopimuksen jälkeen Leppäsen kortteliin rakennettavasta liiketilasta. Johtaja näet ilmoittaa yksikantaan kaupungilla olevan voimassaoleva varaus toimitilojen vuokraamisesta eikä osapuolilla ole erimielisyyttä sopimusten voimassaolosta.
Ja kuitenkin kaupungin varattua vuokratilaa 21.2.2008 tehtiin esisopimus 18.8.2008, jossa todettiin sen jatkuvan enintään 31.3.2009 saakka. Lopullinen vuokrasopimus 13.12009 edellyttää, että rakentamispäätös on tehtävä 1.5.2009 mennessä ja mikäli vuokrananataja päättää, ettei rakennustöitä aloiteta, katsotaan myös vuokrasopimus purkautuneeksi.
Konte ilmoittikin 30.4.2009 rakennustöiden peruuntumisesta. Näin myös kaupungin liiketilavaraukset päättyivät samaan aikaan. Ei myöskään ajankohdan jälkeen kaupunginhallitus ole tehnyt uutta vuokrasopimusta. Kaupungin hallintosäännön mukaan kiinteän omaisuuden vuokralle ottamisesta tai antamisesta päättää kaupunginhallitus.
En torilla (joka torstai kuten tänäänkin ole torilla) enkä muuallakaan ole kenenkään kadunmiehen kuullut puolustelevan kaupungille kalliilla n.18-20€ neliöhinnalla vuokrattavia tiloja varsinkaan nykyisessä talousahdingossa, jossa kaupungin henkilökunta opettajia ja päiväkotien henkilökuntaa myöten joudutaan lomauttamaan. Miten päättäjillä voisi olla päinvastainen mielipide ja runnata kaupunginjohtajan johdolla tällainen jo päättynyt sopimus väenväkisin voimaan. Vai onko tässäkin kyseessä vain yksityisoikeudellinen asia, joka ei loukkaa yhdenvertaisuuden periaatetta! Ja eikö talonpoikaisjärki enää ole mittään lainoppineiden koukeroihin verrattuna!
Mutta kaikkein kummallisinta on tänään tuleen kaupunginhallituksen esityslistan kaupunginjohtajan tekemä ehdotus meidän 9 valtuutetun jättämästä aloitteesta, jossa esitämme, ettei kaupungilla ole välitöntä tilatarvetta eikä siis myöskään tarvitse tehdä uutta vuokrasopimusta jo päättyneen sopimuksen jälkeen Leppäsen kortteliin rakennettavasta liiketilasta. Johtaja näet ilmoittaa yksikantaan kaupungilla olevan voimassaoleva varaus toimitilojen vuokraamisesta eikä osapuolilla ole erimielisyyttä sopimusten voimassaolosta.
Ja kuitenkin kaupungin varattua vuokratilaa 21.2.2008 tehtiin esisopimus 18.8.2008, jossa todettiin sen jatkuvan enintään 31.3.2009 saakka. Lopullinen vuokrasopimus 13.12009 edellyttää, että rakentamispäätös on tehtävä 1.5.2009 mennessä ja mikäli vuokrananataja päättää, ettei rakennustöitä aloiteta, katsotaan myös vuokrasopimus purkautuneeksi.
Konte ilmoittikin 30.4.2009 rakennustöiden peruuntumisesta. Näin myös kaupungin liiketilavaraukset päättyivät samaan aikaan. Ei myöskään ajankohdan jälkeen kaupunginhallitus ole tehnyt uutta vuokrasopimusta. Kaupungin hallintosäännön mukaan kiinteän omaisuuden vuokralle ottamisesta tai antamisesta päättää kaupunginhallitus.
En torilla (joka torstai kuten tänäänkin ole torilla) enkä muuallakaan ole kenenkään kadunmiehen kuullut puolustelevan kaupungille kalliilla n.18-20€ neliöhinnalla vuokrattavia tiloja varsinkaan nykyisessä talousahdingossa, jossa kaupungin henkilökunta opettajia ja päiväkotien henkilökuntaa myöten joudutaan lomauttamaan. Miten päättäjillä voisi olla päinvastainen mielipide ja runnata kaupunginjohtajan johdolla tällainen jo päättynyt sopimus väenväkisin voimaan. Vai onko tässäkin kyseessä vain yksityisoikeudellinen asia, joka ei loukkaa yhdenvertaisuuden periaatetta! Ja eikö talonpoikaisjärki enää ole mittään lainoppineiden koukeroihin verrattuna!