Keijo Vättö

Tänään sain olla pitämässä Jämijärvellä messun. Kanttorina toimi Heikki Havin vapaan viikonlopun sijaisena Keijo Vättö, jonka kanssa on ollut monia miellyttäviä kokemuksia, tämänpäiväinen ei suinkaan tehnyt poikkeusta. Jo itse messukin sujui luonnikkaasti.

Aina välistä tuuratessani Osmo Tahvanaisen vapaita järjestämme messun jälkeen kirkkokahvit ja siioninvirsiveisuuhetken. Niin tänäänkin. Heli Lautaluoma leipoo aina makoisat pullat, Anni Mäkynen huolehtii muusta kastamisesta ja Mirja Keskisaari keittää ja tarjoilee kahvit.

Itse veisuutilanne muodostui Keijo Vätön ansiosta yllättäväksi juhlahetkeksi. Hänen houkuttelemanaan paikkalla oli myös Juho Vuorenmaa, joka Vätön johtamana piti laulukonsertteja nuorena poikana vuosikausia. Nyt on ollut jonkun vuoden tauko. Tänään hän veresti vanhoja muistoja veisaamalla yksin siioninvirren Salli, Jeesus, että saisin vilppittömän sydämen. Yhdessä Keijo Vätön kanssa he lauloivat kahdestaan pari säkeistöä Soi virteni kiitosta Herran-virrrestä, muut säkeistöt veisattiin yhdessä. Yhteisveisuukin oli voimakasta paikalla olleiden hyvin laulajien ansiosta ja Keijo johti taitavasti aina välillä säestäen jonkin säkeistön flygelillä, sitten taas ilman säestystä.

Yhdessä kokonaan veisatut siioninvirret ovatkin kaikki myös nykyisessä viriskirjassa. Näitä olivat Armon lapset, riemuitkaa; Kiitos olkoon Jeesuksen; Oi, Herra, jos mä matkamies maan alkuperäisellä Minne käy tullen ilmassa tie-sävelellä; Oi Jeesus, ota sylihis; Lahjoita Herra perheisiimme sekä Kiitos, Karitsa kuollut ja ylösnoussut myös.

Siionin virsien lisävihkosta Keijo Vättö lauloi yksin Jaakko Löytyn Edessä reitti tuntematon aukeaa, jonka jokaisen neljän säkeistön lopussa on Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen. Lopuksi Keijo ja Juho lauloivat yhdessä viimeisen siioninvirren myös Jaakko Löytyn tekemän Viimeisen laulun vielä laulan.

Mutta ei vielä siihenkään lopetettu, vaan pyynnöstä Vättö meni vielä flyygelin ääreen ja loihti sydäntä sykähdyttäviä variaatioita kappaleesta Täältä puolehen ylhäisen maan. Kyllä on taitava muusikko tämä meidän Vätön Keijo, jonka kanssa olen tosiaan saanut olla monissa ikimuistettavissa tilanteissa esim. veteraanihautauksissa, joissa hän aina vielä haudallakin soitti trumpetilla kunniamarssin. Eipä yleensäkään koskaan tiedä, mitä hienoa Keijo aina keksii esim. virsiä säestäessään niin kuin tälläkin kerralla. KIITOKSIA!

Elämälle kirkkokonsertti

Parhaat paikat oli varattu eli ne, joista näki hyvin kirkon kuoriin, kun tulimme Keski-Porin kirkkoon kuntelemaan vaikuttavaa konserttia. Olisihan se pitänyt muistaa entisenä seurakunnan työntekijänä, miten kirkossa on mahtavat pylväät estämässä näkymiä sivulaivoista alttarille. Porilaiset asian tietävät ja kansoittavat siksi ajoissa keskilaivan istuimet, jotka olivat siis täynnä tullessamme kirkkoon noin varttia vaille h-hetken. Osa meistä menikin lehterille, jotka ovat ympäri kirkon ja sieltä kyllä näkyi ja kuului erinomaisesti paitsi juontajan Osmo Olkkosen puhe, josta ei ainakaan lehterin etuosassa tahtonut saada selvää.

Kolmen sotilassoittokunnan, Jorma Hynnisen ja Porin Mies-Laulajien konsertti oli kunniakansalaisillemme veteraaneille maksuton. Niinpä teimme Kankaanpään seudun Sotainvalidien kustantamana linja-autoretken Poriin. Mukaan saimme 28 henkeä, jotka eivät lähtöänsä katuneet, siksi mahtavan puolitoistatuntisen esiintyjät tarjosivat meille kuulijoille.

Satakunnan Sotilassoittokunta, Panssarisoittokunta ja Laivaston soittokunta olivat saaneet jalkeille 35 soittajaa Riku Huhtasalon johdolla. Porin Mies-Laulussa oli lähes yhtä monta miestä eli 32. Soittajissa toki oli kaksi naistakin. Soitto todella raikui parhaimmillaan melkoisella voimalla, kyllä silti Jorma Hynnisen mahtava äänikin kuului hänen laulamissaan seitsemässä laulussa.

Alussa soittokunnan esittivät Järnefeltin Korsholman ja J-P Lehdon Suita III isänmaalle. Hynnisen laulut olivat yksinlauluja parhaasta päästä, Sibeliuksen Ristilukki ja Svarta rosor sekä Merikannon Elämälle, Laatokka, Merellä ja yhdessä kuoron kanssa Kun saapuu Herra Sebaot. Ylimääräiseksi kappaleeksi oli varattu Hynnisen esittämänä Oi muistatko vielä sen virren, jonka herkkä tunnelma päätti onnistuneen illan. Harvemmin näin täällä mailla voi kokea näin laadukasta konserttia, onhan Jorma Hynninenkin kiertänyt kaikki maailman johtavat oopperanäyttämöt ja on edelleen kovassa vedossa huolimatta yli 60-vuoden iästään, mutta olemus oli kuin nuorukaisella, kyllä täytyy olla liikuntaharrastustakin kunnon ylläpitäjänä!

Hätähuutoa maalta

Moi!
Eikö eduskuntaryhmä voisi tehdä näyttävää politiikkaa vaatimalla tutkittavaksi myös Vanhasen puheenjohtajakaudellaan saama vaalituki Nuorisosäätiöltä. Samoin olisi kysyttävä, miksi RAY tukee jatkuvasti vuosittain Nuorisosäätiötä miljoonilla, vaikka RAY on muuttanut avustuskäytäntöjään niin, ettei pelkkään rakentamiseen anneta tukea. Sen koemme kipeästi täällä maalla, kun ennen saatiin avustusta vanhusten palvelutalojen rakentamiseen, mutta enää ei saada, vaikka tarve olisi huutava.

Sitten Alma Median uutisointiin, jälleen tänään esim. Satakunnan Kansa ja ilmeisesti muutkin konsernin lehdet julkaisevat Anita Simolan Helsinki artikkelin, jossa haastatellaan kaikkien muiden eduskuntapuolueiden edustajia kuin PerusS ( eikä tietenkään kepulaisia) koko sivun levyisellä otsakkeella: Pääministerin asema yhä tukalampi. Eikö tähän voi puuttua, ei ole ensimmäinen kerta tällainen unohdus.
Terveisin Anssi Joutsenlahti

Päivän uutisaiheen pääministerin toimien tutkimisesta keskusrikospoliisin toimesta innoittamana lähetin PerusS eduskuntaryhmään oheisen viestin. Tutkimistä riittää ja syrjimistä.

Soitin myös hyvälle ystävälle RAY:n johtajalle Hannu Salokorvelle, joka kertoi valtioneuvoston muuttaneen RAY:n sääntöjä niin, ettei palveluasuntojen rakentaminen ole enää yhdistykselle mahdollista, jottei kilpailutilanne vääristyisi. Eli yksityiset alalle tulleet yrittäjät ovat tämän mahdollisuuden torperoineet. Mistä nyt sitten saadaan palveluasuntoja, joihin on huutava tarve. Valtion asuntorahasto kyllä jakaa rahaa, mutta tahtoopi rahahanat ulottua vain suurempiin asutuskeskuksiin, kun hakijoita on paljon ja rahoja vähän. Salokorpi kyllä sanoi, että kyllä Nuorisosäätiönkin avustuksia on ruvettu tarkastelemaan, mutta nuorisoasunnot kuuluvat RAY:n toimialaan. Nämä säännöt jos mitkä ovat kyllä myös politiikkaa mitä suuremmassa määrin. Aina vain tulee mieleen kysymys, miksi juuri kepulaiset saavat rakentaa nuorisoasuntoja yhteiskunnan tuella. Eli miksi kepulaisilla on aina ketunhäntä kainalossa.

Matalalentoa piisaa

Tänään talven kylmimpänä päivänä, pakkasta parikymmentä asetta ja kova viima on paleltu aamupäivä torilla parin torimyyjän kanssa, limput silti tekivät kauppansa.

On oltu lämpimässäkin, kun sotainvalidien kokouksessa Helena Korvala ilmoitti haluavansa järjestää veteraaanikokoontumisen. Tänään se sitten oli nimellä Nuutin nuttu ja joulun loppu. Juotiin makoisat kahvit. Laulettiin yhdessä ja erikseen veteraanikuoro, huru-ukot ja joulun mummot niin joululauluja kuin sota-ajan laulujakin. Ahti Hämäläinen toimi säestäjänä. Veteraaneja oli paikalla yli kaksikymmentä. Tällaista yhdessäoloa vähän kaivataankin, vaikkei itse veteraanitalosta paikalla ollut ainuttakaan, vaikka kokoonnuimme juuri veteraanitalolla.

Aaro Holman kanssa kävimme onnittelemassa pienkodissa 85-vuotiasta naisveteraania, joka - niin kuin aina onnittelukäynneillä - oli kovasti mielissään muistamisesta ja saamistaan kukista. Näimme myös muita tuttuja kodin asukkaita ja toivotettiin käymään toistenkin.

Kun niitä siunaustilaisuuksia on osunut useita, sain tehtyä myös yhden omaiskeskustelunkin vielä ennen Noormarkkuun lähtöä, jossa innolla valmistellaan yhteisvastuukeräystä. Olemmehan saaneet jo lentävän lähdön lipaskeräyksellä markettien ovilla Haitin järistyksen uhrien hyväksi. Nyt oli ohjelmassa soittorinki ovelta ovelle kerääjien saamiseksi ja keräyksen tiimoilta kootun vapaaehtoistoimikunnan kokoontuminen. Paikkalla oli useita marttoja, jotka huolehtivat yhteisvastuuruokailusta eli hirvilihakeitosta keräyksen avauspäivänä 7.2. Omalta osaltani sai julkituoda suunnitteilla olevan yhteisvastuukonsertin 11.4. jolloin kirkossa laulavat Noormarkun Mieslaulajat, Pomarkun Honkakosken Alppikööri ja Noormarkussa tunnettu laulaja Martti Anttila. Olihan tässä jotain vapaapäivän viettämiseksi.

Eilen keskiviikon työpäivänä oli hartaushetket Snällintuvalla ja aivo- ja afasiakerhossa, jossa on ennestäänkin tuttuja. Sitten oli vihkiharjoitus kirkossa, palaveri lähetyssihteerin kanssa ja lähetysilta Rudanmaan koululla Vainojen päivän päätteeksi. Tiistaina oli yksi kokous ja illalla Jämijärven veteraanikonsertti. Huomenna mennäänkin todella mahtavaan konserttiin Keski-Porin kirkkoon. Kankaanpäästäkin sotainvalidien kustantamaan kyytiin on tulossa kolmisenkymmentä veteraania. Ja lauantaina vapaana viikonloppuna on kaksi siunausta, Noormarkussa ja Kankaanpäässä. Laiskan täytyy töitää luetella!

Keikkaa on lisättävä

Timo Soinia moni kaipaa enemmän näkösälle. Ihmeellinen presidenttigallup näkyi vilaukseltaan TV-uutisissa: Niinistö sai lähes puolet äänistä, seuraavana oli puoluetoveri ulkoministeri Stubb ja sitten hyvin pienin prosentein Vanhanen ja demarien Lipponen ja Tuomioja. Kummallisinta olikin se, ettei Timo Soinista puhuttu mittään! Luuleeko kansa todella Timon kadonneen Pyrsseliin! Tämän päivän uutisissa kerrottiin keskusrikospoliisin tutkivan pääministerin osuuksia Nuorisosäätiön rahoitussotkuissa, mielestäni sekin on vain liian rajoitettua, kun puututaann vain hänen osuuteensa presidenttivaaleissa, olisi tutkittava myös hänen toimiaan, kun hän oli säätiön puheenjohtajana ja sai säätiöltä eduskuntavaalirahoitusta.

Niinpä Timo kirjoittaa blogissaan käynnistään puhetilaisuudessa Kontulassa, jossa keskellä arkipäivää oli 150 kuulijaa. Hän toteaa, että kiertämistä on lisättävä. Ei hän ole mihinkään kadonnut, on sekä EU:ssa että koti-Suomessa, puoliksi molemmissa. Olisi uhkeata saada Timo Kankaanpään torillekin kesällä. EU-vaalien edellä hän kävi Kankaanpäässä, ennen kunnallisvaaleja sen sijaan häntä ei näille nurkille saatu yrityksistä huolimatta, tulosta tuli silti molemmissa vaaleissa.

On sitä vientiä meikämannellakin. Täällä Kankaanpäässä tammikuussa viisi ja jo tiedossa helmikuussa kuun puoliväliin asti samoin viisi, nimittäin siunaustilaisuutta. Kymmenen ainutlaatuista ihmistä ja heidän elämäntyönsä ja perheensä ovat tilaisuuksien keskiössä. Hyvä lähtökohta on heidän ja heidän läheistensa tuntemisessa. Jokainen siunaus on ainutlaatuinen ja juuri kysessä oleville omaisille tärkeä viimeisen palvelu, joka on suoritettava lämmöllä ja vainajaa ja hänen elämänkaartaan henkilökohtaisesti ja kunnioittavasti muistaen. Eli niin kuin Tapio Rautavaara on laulanut, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Näin meillä jokaisella on sama ihmisarvo ja sen mukaisesti on toimittava myös hautauksissa. Todella täysin erilailla kuin Tony Hametta kunniattomasti kohdelleessa Hazardin kirjoituksessa. Eipä ihme, että meitä Facebookissa Kaarina Hazardin eroa Iltalehdesta vaativia on kertynyt lähes 20.000.

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Kun liikumme kansan parissa, kyllä myös vastausta tulee. Siksi Timo Soinin ajatus kiertää kansan parissa nyt pienen EU-vaalien jälkeisen hiljaisemman jakson jälkeen on mitä kannatettavampaa. Hänellä on tietoa EU:n ihmeellisyyksistä ja myös taitoa kertoa siitä kansalle ymmärrettävällä tavalla. Siis, siitä vaan!

Nostalgista muistelua

Seppo Sjöman, Ismo Vallila, Heikki Ränsi, Arto Ranta ja Heikki Havi järjestivät todella sykähdyttävän illan Jämijärven keskuskoululla esittämällä sota-ajan lauluja juhlasalintäyteiselle yleisölle veteraanien hyväksi. Meitäkin Kankaanpäästä oli mukana 17 henkeä pääasiassa veteraaneja, joille erityisesti nämä laulut toivat mieleen sodanaikaisia joskus raskaitakin muistoja. Anneli Koivumäki sotaveteraanien sihteerinä ja puheenjohtaja Vilho Teelmäki sekä Olavi Koivuniemi olivat puuhahenkilöinä.

Ohjelma jakautui puoliajan kahvitarjoilulla kahtia. Alkuosassa oli välistä melko menevääkin musiikkia, mutta kaikki sodan ajoilta peräisin olevia. Hyvin tuttuja kappaleita: Synnyinmaan laulu, Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattu, ensimmäisen iskelmäkilpailun voittanut Kultainen nuoruus, Elämää juoksuhaudoissa, Mamsstenin Heili Karjalasta, Liisa pien. Ja yhä repäisevämpiä: Iso-Iita, Karjalan Katjusha, Tulipunaruusut, Eldankajärven jää.

Yhteislauluina saatiin laulaa Sotaveteraanin virsi, Sillanpään marssilaulu ja loppuhuipennuksena Veteraanin iltahuuto.

Väliajan jälkeen oli vuorossa vielä syvällisemmin liikuttavia sota-ajan muistoja palauttavia kappaleita. Yö skanssissa ja Olavi Virran Tähti ja meripoika. Eino Leinon kauneimpaan tuotantoon kuuluvat herkät Nocturno ja Lapin kesä. Jämijärven oman pojan Lasse Pihlajamaan Lapsuusmuistoja ja Vartiossa seison yksinään lauloivat yhdessä Heikki Ränsi ja Ismo Vallila, joka juonsi ja lauloi suurimman osan lauluista. Seppo Sjöman puolestaan soitti ja lauloi Kirje isältä, Pienet kukkivat kummut ja Sinäkö äiti soittaen yksin Äänisen aallot.

Esiintyjät kukitettiin ja Vilho Teelmäki kiitti kertoen sota-ajan laulujen painuneen syvälle mieliin ja toivoen, ettei veteraanien kallista perintöä vapaata isänmaata koskaan menetettäisi.

Avoimmuutta Kankaanpään seurakuntaan

Kankaanpäässä juuri käydyssä eilen päättyneessä piispantarkastuksessa tuotiin voimakkaasti piispan ja kapitulin taholta esiin avoimmuuden tärkeyttä seurakunnan asioissa. Seurakunta on kaikkia jäseniään varten eikä minkään pienen kuppikunnan piirileikkipaikka. Ensi syksyn seurakuntavaaleissa taas ratkaistaan neljäksi vuodeksi luottamushenkilöiden kokoonpano. Tähän asti Kankaanpäässä niin kuin varmaan monessa muussakin seurakunnassa on vaalit pidetty melkein sokkona, ehdokkaiden kantoja esim. Kankaanpäässä voimakkaasti esiin nousseeseen naispappeuskysymykseen ei ole ollut tiedossa. Nyt syksyn vaaleissa jokaisen ehdokkaan on tuotava esiin oma käsityksensä siitä, kannattaako kirkon yhteisesti hyväksymää Raamatun kokonaispohjalta syntynyttä pappisnäkemystä, vai onko siitä poikkeavalla kannalla.

Avoimmuuden lisäämiseksi ja myös usein moititun alhaisen äänestysvilkkauden parantamiseksi olisi kiinnitettävä huomiota laajan tiedotuksen lisäksi myös äänestyksen helpottamiseen. Monissa seurakunnissa on menty sinne, missä Jeesus itsekin kulki, eli toreille ja aitovierille. Niinpä ennakkoäänestys on mahdollistettu kauppamarketeissa. Kankaanpäässäkin on kahden kaupparyhmittymän marketit, joihin olisi saatava ennakkoäänestyspaikat. Näin helpotettaisiin seurakuntalaisten äänestystä ja saataisiin osallistumaan todella laajat kansalaisryhmät. Sitten vaalien jälkeen ei Kankaanpäässäkään seurakunnankaan asioista päättäisi enään vain pieni piiri, vaan kaikki seurakuntalaiset saisivat tuntea voivansa vaikuttaa seurakunnan päätöksiin.

Piispa Kari Mäkinen tahtoo koko kirkon parasta ja myös Kankaanpään seerakunnan ja ennen kaikkea kaikkien seurakuntalaisten parasta ja juuri mahdollisimman suurella avoimmuudella se on saavutettavissa.

Löytty löydetty

Jaakko Löytty gospelmuusikoittemme ykkönen ei pidä itsestään suurta meteliä. Ehkä siitä johtuen hänen virsiään on vain yksi, suosittu lasten ja lähetyksen virsi virsikirjassa: Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää...kertosäe Siunaa koko maailmaa. Tämä kummastuttaa häntä itseäänkin, kun Pekka Simojoen säveltämiä virsiä on viisi ja Anna-Mari Kaskisen sanoittamia peräti seitsemän. Tätä epätasapainoa Jaakko itsekin on joskus ihmetellyt.

Tänään saimme tehdä Jaakon kanssa turneen Noormarkussa ja Honkajoella. Hän saarnasi Noormarkun messussa ja oli mukana päiväseuroissa kirkkokahvien jälkeen ja Honkajoella oli vielä illalla siioninvirsiseurat. Ihmetellä pitää Jaskan jaksamista veisata voimiensa takaa jatkuvasti vuosikymmenestä toiseen, näytteen hän antoi jo saarnatuolissa ja jatkoa seurasi siioninvirsihetkessä, jossa muutenkin oli mahtavaa veisuuta, kun paikalla oli myös Porin seuraväkeä.

Jaakko on ollut mukana laatimassa Siionin virsien lisävihkoa, johon on otettu myös monia hänen virsiään. Nytkin veisasimme niistä vähemmän tunnetun Herra, kuule niiden huuto, jotka sinua kaipaavat ja tietysti kaikkein tunnetuimmat: Kahden maan kansalainen, joka alkaa Edessä reitti tuntematon aukeaa ja seurojen päätösvirtenä käytetty Viimeisen laulun vielä laulan, ennen kuin matkaa jatketaan.

Jaakko on löytty eli löydetty Herättäjä-yhdistyksen Länsi-Suomen aluesihteeriksi, jossa tehtävässä meikämannekin sai olla kymmenisen vuotta ja hän onkin enemmän kuin mies paikallaan. Hän pysyttelee itse pienellä paikalla ja osaa näin puhua lohduttaen toisille itsessään heikoille ja huonoille herännäisyyden syvimmillä sydänäänillä ihmisen tuntoja toiselle ihmiselle.

Honkajoella oli kotoisa seurahetki erinomaisine tarjoiluineen asuntokäytöstä poissa olevassa pappilassa pienen ystäväjoukon kanssa. Mukana oli myös kirkkoherra Seppo Salonen ja kanttori Arto Laaja molemmat vaimoineen. Jaskalla oli sitten vielä edessään ajomatka kotiin, joka Kiikoisten Jaaran kyläkoulun jälkeen on löytty Ylöjärveltä lähempää molempien puolisoiden myös vaimon Kaija Pispan sukulaisia. Kannattaa tutustua Jaskan persoonallisuuteen. Siihen mahdollisuus esim. Toisena pääsiäispäivänä hänen saarnatessaan Kankaanpään kirkossa herättäjänpäivässä ja Noormarkussa seuravierailussa Kairilan koululla huhtikuun seitsemäntenä päivänä.

Kiina-ilmiö

Kiina rynnistää huipulle on Helsingin Sanomien Kiinan kirjeenvaihtajana toimineen Pekka Mykkäsen 550-sivuisen kirjan nimi. Tämänpäiväisessä Hesarissa puolestaan otsakoidaan Kiinan vaurauden kova hinta. Kumpikin lause pitää sisällään totuuden ja näyttävät mitalin molemmat puolet.

Länsimaissa tiedämme Kiinan taloudellisen mahdin nousun liiankin hyvin. Emme enää ole kilpailukykyisiä työvoimavaltaisilla aloilla Kiinan olemattoman kustannustason vuoksi, joka johtuu mitättömistä palkoista, sosiaalikustannusten puutteesta ja rajoittamattomasta työajasta ja myös lapsityövoiman käytöstä sekä luonnon säälimättömästä pilaamisesta. Sanalla sanoen Kiinassa ei ole mitään niitä elämää inhimillistäviä ja luontoa säästäviä säädöksiä, joista me länsimaissa pidämme kiinni ihmisyyttä ja inhimillisyyttä ylläpitävinä välttämättöminä asioina. Ja kuitenkaan Kiinan pelossa emme uskalla puuttua näihin Kiinan alkeellisimpiakin ihmisoikeuksia loukkaaviin käytäntöihin monista eri vapauden puuttumisista puhumattakaan.

Maaailmassa on todella monta ihmeellistä asiaa ja yksi suurimmista maailman hiljainen ja vastaansanomaton Kiinan hyväksyntä täysivaltaiseksi YK:n jäseneksi jopa turvallisuusneuvostoa myöten, vaikka Kiina ei noudatakaan YK:n peruskirjan ihmisoikeuksia eikä mitään ilmastositoumuksia.

Kuuluisa on maailman suurin patorakennus Jangtse-jokeen, joka muuttaa ennalta arvaamattomasti mahtavien luonnonvoimien käyttäytymistä. Ajattelen sen olevan vähän samanlaista ihmisen suuruudenhulluuden osoittamista, jollaisena pidän myös ydinvoimaloita, koska ihmisviisaus ei ole ratkaisut kumpienkaan arvoituksia. Ne ovat ikäänkuin raamatunhistorian Baabelin tornin rakentamista, jonka Jumalan täytyi estää, kun ihminen kuvitteli tulleensa Jumalaa suuremmaksi. Samasta syystä - kun Jumala jätettiin laskelmista - tuhoutui Neuvostoliitto. Miten käy Kiinan?

Päivän Hesari kertoo erään hinnan Kiinan valtiaiden viisaudesta. 1950-luvulta lähtien rajattiin perhesuunnittelu yksilapsisuuteen valtavan väestökasvun vuoksi. Onhan kiinalaisia nytkin 1300 miljoonaa, joista varsinkin maalla asuvat elävät suuressa köyhyydessä. Perhekoon pienuuden tähden on jouduttu ojasta allikkoon, enää ei ole lapsia, joiden huollettavaksi vanhemmat ovat jääneet sukupolvesta toiseen. Nyt yli satatuhatta vanhusta tekee vuosittain itsemurhan yksinäisiksi ja ei-toivotuiksi itsensä tuntevina. Ikääntyminen muutenkin on myös yksi Kiinan uusista ja lukemattomista ongelmista. Ei näytä ihmisjärki -ei edes kommunismi- pystyvän ratkaisemaan omasta viisaudestamme syntyviä uusia kasvavia vaikeuksia. Tarvittaisiinko sittenkin myös Jumalan ja hänen tahtonsa ja luonnonjärjestyksen naudattamisen huomioimista?

Onko Kiina-ilmiö siis tahtomattaankin todellisuudessa sittenkin sitä, miksi se kuvataan Suomalaisessa fraasisanakirjassa: Nimitys sille mahdollisuudelle, että ydinreaktorin sydän sulaa, raivaa tieltään kaikki esteet ja tunkeutuu syvälle maan sisään, "kohti Kiinaa", levittäen ympärilleen radioaktiivista saastetta.

Yhteisöllisyys

Aikaamme sanotaan yksilöllisyyden kulta-ajaksi. Yksilö nostetaan kaikista muista riippumattomaksi oman elämänsä keskipisteeksi, joka elää vain itsensä ja perheensä hyväksi. Itsekkyys valtaa alaa ja se jopa nauttii laajaa hyväksyntää. Ja kuitenkin, kukaan meistä ei tule toimeen yksin.

Kirjoitin blogin kylien autioitumisesta. Juuri sekin on vähentämässä yhteisöllisyyttämme, jota sittenkin kipeästi tarvitsisimme. Toinen toisestaan välittäminen oli ja on yhä edelleen voimissaan kylissämme. Siellä tarkaillaan naapurin valoja, savun nousemista piipusta ja jopa postinjakaja lehden ottamista laatikosta, ei tarvitse olla täysin yksin. Juuri kyläyhteisöissä ei surunkaan keskellä tarvitse jäädä yksin. Huomennakin olen sivukylällä asuneen siunauksessa ja kuten yleensäkin kylissä, uskon nytkin hyvin monen kyläläisen saapuvan saattamaan kylästä pois nukkunutta.

Jo luomisen alussa Jumala näki, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin ja siksi Hän loi ihmiselle sopivan kumppanin. Myös Jeesus otti yhteisyyden suojelukseensa rukoilemalla seuraajiensa puolesta, että he yhtä olisivat. Hän myös pyhitti avioliiton miehen ja naisen yhteiseksi liitoksi.

Paljon hätää ja ahdistusta on nimenomaan yksinäisyyden vuoksi. Usein seuraa etsitään vähän arveluttavalla tavalla, ravintoloissa olutkolpakon äärellä miehet purkavat toisilleen murheitaan.
Meillä Noormarkussa miehet ovat löytäneet terveellisemmän tavan kokoontua kahvikupposen ääreen jutustamaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Piiri oli koolla tänään ja kun vakivetäjillä diakonissoilla oli meno muualla, jäin juttelemaan miesten kanssa. He haluavat kokoontua joka viikko ja aina löytyy jutun juurta niin uskon asioista kuin näistä ajankohtaisista tapahtumistakin.

Yhteisöllisyys on voimaa. Yhteishenkeä tulisikin kaikin voimin tehostaa. Sen turvin on vaikeat sotammekin käyty onnellisesti itsenäisyytemme säilyttäen. Ja yhä vieläkin on voimassa veteraaniveljiemme ja -sisartemme osalta, että veljeä ei jätetä. Tarvitsemme toinen toistamme. Ja samoin meidän on myös kannettava vastuuta lähimmäisistämme, varsinkin siitä heikoimmasta veljestä.

Ah, etten mitään mä oisi

Kristityn mittaa, ihannetta ajatellessa ja itseään siihen verratessa luulisi jokaisen joutuvat sille kuuluisalle pienelle paikalle, alatielle, jolle ei niin kovin helppoa ole juuttua. Ja kuitenkin se näyttää olevan ainoa oikea paikka meille vianalaisille ihmisille.

Tämä tuli väkisinkin jälleen kerran mieleen Porin siioninvirsiseuroissa, joissa esiteltiin hitaan kiiruhtamisen eli kiireettömyyden elämäntapaa, josta tuntee itsensä olevan niin kovin, kovin kaukana. Eikä liioin ollut rintaansalyömistä kun muistutettiin parast´aikaa olevan menossa ekumeenisen rukousviikon, kun ei rukous muutenkaan tahdo kovin korkealle lentää, kun ei edes huokaus "Herra Jeesus Kristus armahda minua" tahdo pusertua sydämestä.

Nämä ajatukset tulivat väkevästi esiin myös viikon epistolatekstistäkin Roomalaiskirjeen 12. luvusta. Siinä asetetaan silmiemme eteen koskaan täyttymätön tavoite: Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitön. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä! Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Kuka vielä tämän jälkeen röyhistää rintaansa. Ja kuitenkin juuri kristillisyyttään kaikkein kovimmin mainostavat eivät taida tämänkään edessä nöyrtyä muistamatta, että katsokoon joka luulee seisovansa, ettei kaadu.

Niinpä taitaa täytyä itsekunkin nöyrtyä tunnustamaan esim. niin kuin Paavali saman Roomalaiskirjeen 12 luvun alussa sanoo: Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehoitan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

"Ah, etten mitään mä oisi, tyhjä säkynyt astia vaan, tuotu Mestarin jalkojen juureen korjaustani odottamaan."

Kansan käsi on karttuisa

Sain olla kolme tuntia keräyslippaan kanssa marketin ovella. Olin varmaan vain yksi tuhansista ja jälleen tuhansista kerääjistä, jotka saamme olla tarjoamassa auttamismahdollisuutta sitä haluaville tässä Haitin katasrofissa, jossa juuri tänään on tapahtunut voimakas jälkijäristys, jonka lisätuhoista ei vielä tiedetä.

Todella monen auttamismieli on väkisinkin avautunut Haitin maanjäristyksen tuhoja seuratessa.
Usein vain auttamisen muoto on vaikea löytää. Siksi on hyvä, että tuomalla keräyslippaita sinne, missä ihmiset liikkuvat, helpotetaan antamista. Vaikka onhan tietysti tietoakin auttamismahdollisuuksista saatavissa. Puhelinauttaminen on varmasti myös yksi vaivaton muoto. Moni paheksui pankkien ahneutta, kun tällaisissakin tapauksissa avustusta maksettaessa menee säälimättä pankin toimituspalkkio. Pitäisi pankeiltakin löytyä sen verran vastaantuloa jo oma-aloitteisestikin katasrofikeräyksissä, ettei maksua perittäisi, sillä kaikessa toiminnassamme olemme sittenkin vain ihmisiä ja ihmisen asialla.

Joka tapauksessa yleisen hyväksynnän saaneet korruptoimattomat keräykset saavat merkittäviä tuloksia. Niinpä meillä Noormarkussa on tämän viikon ajan oltu molempien marketttien ovilla lipaskerääjinä. Niin eilen kuin tänäänkin saatiin lippaat käydä päivällä tyhjentämässä, jotta myös iltapäivän rahat mahtuivat lippaisiin. Mukana oli myös setelirahoja.
Jotkut olivat jopa varta vasten varautuneet antamiseen, kun tämänpäiväisessä paikallislehdessä oli näyttävästi uutiskuva kerääjästä aivan etusivulla. Myös vapaaehtoisia kerääjiä ovat diakoniatyöntekijämme saaneet mukavasti liikkeelle.

Tämä Haitin avustuskeräys on sopivasti jo etukäteen sovittu yhteisvastuukohde, joten myös keräysluvat olivat valmiina, vaikka virallisesti normaalitapauksessa keräys olisikin alkanut vasta 7.päivän helmikuuta. Yhteisvastuulehdessä on arkkipiispamme kuva Haitin käynniltään, hänen tervehdyksensä ja lehdessä kerrotaan maan köyhyydestä. Näin kaikin puolin keräystä on helppo suorittaa suopean vastaanoton tähden. Ymmärrämme liiankin hyvin avun tarpeellisuuden.

Seitsemän veljestä

Tänään sitten oli seitsemän arkkipiispaehdokkaan paneelitilaisuus Porissa, eilen he olivat olleet Turussa ja kolmannen kerran he ovat keskustelemassa Helsingissä. Porin seurakuntien palvelukeskuksen saliin kerääntyi melkoinen määrä valitsijoita ja paljon tuttuja varsinkin pappeja oli joukossa. Kaksituntisen paneelin johtivat Satakunnan Kansan päätoimittaja Jouko Jokinen ja tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki.

Keskustelusta jäi melko lattea vaikutelma, pääasiassa ehdokkaat olivat hyvin paljon samaa mieltä esitetyistä asioista. Välihuutoja tai kommentteja ei tullut ei panelisteilta eikä yleisöltä. Yhden ainoan kerran yksi ainoa osanottaja osoitti suosiota taputuksilla. Kaikki oli hillittyä kuin konsanaan kirkossa.

Ensin jokainen ehdokas sai kehua itseään. Hyvän vanhanaikaisen kasvatuksen saaneina se oli vähän vaikeaa, nykynnuorethan aivan päinvastaisesti, kielitaitoa ja kaikkea muuta, mitä nyt itsekukin ehdokas piti omina hyvinä puolinaan. Perhesuhteista, mahdollisesta puoluetaustasta ja herätysliikeisiin kuulumisesta ei kukaan maininnut halaistua sanaa.

Ainoa kysymys, johan kaikki saivat vastata yht´aikaa värillisillä lapuilla koski halua joko uudistaa tai säilyttää kirkko nykyisellään. Kaikki muut olivat uudistushaluisia paitsi piispa Häkkinen, joka oli uudistusmielinen ja silti halusi säilyttää myös kirkon nykyisenkin tilanteen.
Ei liene turhaan joku sanonut ehdokkaista puheltaessa, että juuri Häkkisen on vaikea tehdä päätöksiä, eikön se nytkin siis tullut selvästi näkyviin.

Kirkon hyvästä asemasta yhteiskunnassa myös kaikki olivat yksimielisiä paitsi lähetysjohtaja Rissanen, joka korosti uhkatekijöitä. Näin kaksi Seppoa erottautuivat hieman joukosta, mutta tuskin edukseen. Jokainen sai myös kertoa yhden kirkossa muutettavan ja yhden säilytettävän asian. Toinen Turun kirkkoherra joukon ainoa alle viiskymppinen (tosin vain vuoden) Jouni Lehikoinen toivoi jumalanpalveluksen muuttumista nykyaikaiseksi ja Tuomasmessuspesialisti professori Miikka Ruokanen myös tähdensi messun muuttamista niin houkuttelevaksi, että kaikki haluaisivat sinne tulla. Millä tavalla se pitäisi muuttaa onkin jo toinen ja aikan tavalla vaikeampi juttu niin kuin Kipling sanoisi.

Kysymykset oli täytynyt lähettää etukäteen. Vain kaksi yleisökysymystä sallittiin paikan päällä. Toinen oli seurakuntaneuvos Ahtikosken koskien kirkon kolmisäikeistä virkaa, jota kuulemma kirkossa on takuttu vähintäin kolme vuosikymmentä. Nyt se on etenemässä loppuratkaisuun vuoden aikana. Kolmisäikeisyys tarkoittaa piispaa, papistoa ja diakonaattia, johon kuuluisivat diakoniatyöntekijät, nuoriso- ja lapsityöntekijät. Kanttorit itse eivät ole siihen halunneet.

Toinen yleisökysyjä pistikin vastaajat kovan eteen kysyttyään, miten suntauduttaisiin, jos hän tulisi sanomaan herra arkkipiispalle, että sinä olet poikennut väärälle tielle ja sinun on tehtävä parannus. Kaikki olivat nöyriä ja sanoivat ottavansa nuhteet vastaan. Kristityn koko elämän on joka päivä oltava parannusta. Ja toipa kirkkoherra Hirvonen esiin Lutherin kannan, että vääränkin julistama oikea Jumalan Sana on täysipainoista.

Sen sijaan itsekin työttömänä ollut Seppo Harinen sai kertoa omasta kokemuksestaan tuntiessaan jopa ihmisarvonsa menneen ja keskustelijat saivat vastata hänen kysymykseensä diakoniatyön tärkeydestä kirkossa. Ja -tietysti- kaikki pitivät jopa kasvavassa määrin diakoniatyötä nykyisen laman kourissa eläville ensiarvoisen tärkeänä työnä eikä sitä saisi jättää yksin työntekijöiden vastuulle, vaan kaikkien kristittyjen tulisi kantaa vastuunsa.

Niinpä kirkkon yhteisvastuukeräystä on aikaistettu, keräyslippaat ovat liikenteessä. Noormarkussa on jo oltu ja jatketaan markettien ovilla keräämistä, esimerkiksi itsekin olen huomenna kolme tuntia K-Market Osterin ovella keräyslippaan kanssa.

Kaipa se piispaehdokas valkeni tilaisuuden kansoittaneille valitsijoille, niin ehkä minullekin!

Hajamietteitä (muttei kapinaviikolla)

Meitä on jo yli 18.000 facebookissa vaatimassa rangaistusta Tony Halmetta vielä kuolemankin jälkeen pilkanneelle Kaarina Hazardille, joka todella räävittömästi kehtasi mollata kaikin mahdollisin tavoin kovan elämän kokenutta niin hyvässä kuin pahassakin näyttävästi mukana ollutta Tonya. Nyt ainakin Julkisen Sanan Neuvosto joutuu ottamaan tosimielessä kantaa tähän pilkkakirjoitukseen, kun Tonyn oma äiti on nostanut kanteen, aiemmat ennätyksellisen lukuisat eli monet kymmenet kanteluthan JSN aikoi syrjäyttää pelkällä olan kohautuksella, kun kantelijat eivät mukamas ole asianomistajia eli lähisukulaisia. Näin saadaan selvyys, mitä maassamme saa kuolleista lausua, Hazardihan on puolustautunut sanomalla harjoittaneensa vain mediakritiikkiä, mutta miten siinä mukamas sitten täytyy vetää lokaan juuri poisnukkuneen koko elämä näkemättä ainoatakaan valonpilkahdusta.

Haitin ennätyksellinen maanjäristys surmasi ehkä satojatuhansia ja jätti miljoonia kodittomaksi maassa, joka jo muutenkin on ollut yksi maapallon köyhimmistä. Aivan kuin johdatuksena on Kirkon Ulkomaanavun tämänkertaisen yhteisvastuukeräyksen kohdemaana juuri Haiti. Haitin hädänalaisten auttamiseksi kerättiin myös eilisissä jumalanpalveluksissa koko maassa kolehdit ja kahisevaa setelirahaa näytti haaveihin kertyvät niin Noormarkun kuin Lassilankin kirkkoissa.
Tänä vuonna on täydet mahdollisuudet saada ennätyssuuri keräystulos, siksi valtava on haitilaisten avuntarve, joka väkisinkin avaa sydämemme.

Satakunnan sairaanhoitopiiri on valtiovallan käskystä määrätty yhteistyöhön Varsinais-Suomen piirin kanssa. Kun nyt Rauma on eroamassa Satakunnan piiristä, aiheuttaa se yhteistyöpaineita Pirkanmaan suuntaan semminkin kun myös Huittisten sairaanhoito on suuntautumassa Loimaalle, joka myös on Varsinais-Suomen piiriä. Mutta, mikä olisi tässä tilanteessa meidän pohjoissatakuntalaisten osa? Eikö se avaisi uusia näkemyksiä yhteistyölle myös maakuntarajan yli eli mahdolliselle ja neuvotteluiden alaiselle kuntayhteistyölle Parkanon suuntaan, jolloin saisimme melkoisen keskittymän suurien Porin ja Tampereen välimaastoon. Tämähän olisi meille ihanneolotila.

Lavian asema monimiljoonavelkoineen sen sijaan on arvoitus. Alueellisestihan se kuuluisin meidän Kankaanpään suuntaan, valtion selvitysmies ajaa sitä Poriin, jonne suuret velat hukkuisivat, lavialaiset eivät taida itsekään tietää, mikä olisi parasta. Entä jos pitäjä jaettaisiin kahtia Karhijärven molemmin puolin, pääsisivät kaikki siihen suuntaan, minne haluavat. Ja velat jätettäisiin valtion maksettavaksi.

Tässä siis näitä hajamietteitä, muttei missään kapinallisissa tunnelmissa, elää täytyy ja saa elää rauhassa. Juhani Ahohan aikoinaan kirjoitti kirjan Hajamietteitä kapinaviikolla.

Kylät autioituvat

Asutus keskittyy taajamiin, kylät hiljenevät. Tämä kehitys on jatkunut vuosikymmeniä eikä muutosta näy, pikemminkin päinvastoin. Entistä suurempi osa maatamme kokee muuttotappiota ja asutus keskittyy vain muutamiin kasvukeskuksiin. Viimeisimmän juuri julkistetun tutkimuksen mukaan parhaiten kasvavia keskuksia on vain viisi, jo ennestään tunnettujen Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun lisäksi tähän joukkoon on nyt nostettu Jyväskyläkin. Kakkoskastiin pääsevät Kuopio ja Vaasa, Ahvenanmaa ja joitakin yksittäisiä kuntia. Vaasa kyllä ihmetyttää tässä jokossa, ennemminkin sen tilalla näkisen Seinäjoen. Kaikkein synkintä on Lapissa ja Itä-Suomessa, jossa ei edes Rovaniemen, Joensuun eikä Kajaaninkaan imu riitä.

Niinpä Kuusamosta kerrotaan viimeisenkin myymäläauton lopetuksen jälkeen kauppamatkojen olevan yli 40 kilometriä. Kauppias olisi hankkinut ikälopun auton tilalle uuden veroisen, mutta 50.000€ avustus tyssäsi byrokratiaan, haja-asutusalueen kaupalle tarkoitettua kehittämisavustusta ei voida antaa yritykselle, jonka toimipaikka on Kuusamon keskustassa, vaikka auto olisikin liikkennöinyt kylillä. Ei sekään olisi auttanut, että olisi perustettu tytäryritys syrjäkylälle. Järjen käyttökin olisi sallittua. Näin Kuusamon syrjäkyliltä meni ainoa palvelu. Myymäläautoja onkin koko maassa enää vain 32 kappaletta.

Aiemmin kylillä oli kauppa ja koulu. Molemmat on nykyään yleensä lopetettu. Nuoret kaikkoavat työn perässä, vanhat joutuvat muuttamaan keskustaajamiin palveluiden perässä. Kylien elävöittämiseksi ei ole keksitty keinoja.

Noormarkusta esim. voi kertoa, että sekä Lasssilaan että Kairilaan kunta rakensi rivitalojakin, mutta tänä talvena ne jouduttiin myymään pois pilkkahinnalla, kun niihin ei ollut asukkaita. Tänään Lassilan kirkonmenoissa oli mukana kaksi rippikoululaista, kylän ainoat rippikouluikäiset. Näin Lassilassa, jossa ennen oli vaneritehdas ja saha ja jonka kautta suunniteltiin Pori-Haapamäki rautatietäkin. Parhaimmillaan väkeä on ollut tuhatmäärin, nyt vain parisataa.

Kehitys on todella ikävää entisen Maaseudun Puolueen kansanedustajankin kannalta. Eipä suuri ja kaunis entinen Maalaisliitto, nykyinen Keskustapuoluekaan ole pystynyt kehityksen kelkaa kääntämään. Ja kuitenkin, mikä olisi hienompaa kuin vanha hyvä idyllinen maaseutu, jossa kuitenkin vielä isämme ja isoisämme ovat saaneet assua ja maatamme rakentaa. Nyt korkeintaan loma-asunnot sijaitsevat rauhallisella maaseudulla. On toki joitakin maalle muuttajia eläkeläispäivillään, mutteivat hekään pysty kehityksen suuntaa muuttamaan.

Kyliä ja niiden elämää on kyllä tutkittu. Turun ylioipiston kylätutkimusryhmä on julkaissut kymmeniä kirjoja, itsellänikin on Päiviö Tommilan toimittama Muuttuva kylä. Myös katoavaa kyläperinnettä on koottu kyläkirjoihin, joita esim. Kankaanpäänkin eri kylistä on julkaistu. Näin ainakin tieto säilyy entisajan harmoonisesta kyläkuntien elämästä.

Mistä talousveturi

Paras keino selvitä velkaantumisesta olisi kestävä vahva talouskasvu, mutta sellaista ei ole näkyvissä kirjoittaa Kuntien eläkevakuutuksen varatoimitusjohtaja Timo Viherkenttä tämänpäiväisessä Hesarissa. Hänkään ei siis anna vastauksia jo Urho Kekkosen kirjansa nimessa esittämään kysymykseen Onko maallamme malttia vaurastua. Olemmekin melko avoimen tulevaisuuden edessä.

Kai Torvi yrittää etsiä tähän vastauksia Kanava-lehdessä artikkelissaan Miten luodaan tulevaisuuden vauraus? Hän toteaa yhden ainoan kasvualan löytämisen mahdottomaksi ja muutenkin vähemmän hyväksi ratkaisuksi. Sen osoittaa maamme 1990-luvun lamasta nostanut elektroniikkateollisuus, joka nyt on sulanut melkein kokonaan pois maastamme Nokian tietysti yhä edelleen näytellessä merkittävää osaa.

Metsäteollisuus kaikkine eri muotoineen on pitkän ollut yksi hyvinvointimme kivijaloista. Nyt sen osuus on jatkuvasti laskemassa eikä entisiä kulta-aikoja saada takaisin. Globaali kasvu näyttää varsin hitaalta ja keskeisen tuotteemme paperin kulutus on lopultakin myös todellisuudessa eikä vain puheissa vähentymässä tietokoneikäluokan astuessa remmiin, enään heidän ei tarvitse nähdä kaikkea paperilla. Lisäksi puuta tuotetaan paljon halvemmalla juuri siellä, missä on kasvua eli kehittyvissä maissa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Teollisuus ja varsinkin pääomavaltainen teollisuus on tärkein korkean tuottavuuden toimiala. Kun eloktroniikka- ja metsäteollisuus eivät ole enää kasvavia, on kehitettävä uusia alueita. Yhdeksi tällaiseksi Torvi esittäisi ydinvoiman ja ydinjätteiden loppusijoituksen myös ulkomailta, mutta sulkeen sen pois mahdottomana toteuttaa maamme poliittisissa oloissa ja siinä hän tekee viisaasti. Sen sijaan hän löytää tulevaisuuden tekijöiksi energiateknologian, bioteknologian ja ympäristöteknologian, joilla kaikilla on kysyntää ja tarvetta ympäristöystävällisinä toimijoina.

Edellen on terästettävä tutkimusta ja tuotekehittelyä. Nokia on hyvä esimerkki, joka suorittaa tätä juuri Suomessa, vaikka tuotanto onkin sitten halvemmissa maissa. Samoin voitaisiin maassamme suorittaa eri laitteiden ohjelmistojen suunnittelua. Raskaan teollisuuden huoltopalvelut ovat myös mainio mahdollisuus, jossa menestymme. Niiden kysyntäkin on vähemmän suhdanneherkkää kuin uusien koneiden.

Kun 1980-luvulla puhuttiin, että tarvitsemme sata Vaisalaa, globaalia markkinajohtajaa pienellä erikoisalalla, niitä saatiinkin , mutta ne keskittyivät kaikki Nokian ympärille. Siksi jatkossa ei ole viisasta sijoittaa kaikkia munia yhteen koriin.

Lopulta Torvi tiivistää menestysmahdollisuuksiemme edellyttävän ennakkoluulotonta kehitystyötä ja riskinottoa monilla aloilla, johtotähtenä pyrkimys korkeaan tuottavuuteen.
Enää ei tarvita kuin tekoja eli kuten laulussa todetaan, kun (tai jos) toimeen tartutaan.

Miten Suomi selviää

Vuoden ensimmäinen Kanava-lehti yllättää. Lehti on nykyisen muodin mukaisesti uudistunut, samanhan teki Helsingin Sanomat ja viimeksi Apu vuoden alusta lähtien. Mutta Kanavan uudistus ei näytä olevan pelkkää kosmetiikkaa, vaan kovasti myös sisältöä ollaan entisestään parantamassa. On saatu uusi kolumnisti valtiosihteeri Raimo Sailas. Kansi on taiteilijoiden käsialaa aiheesta, jota käsitellään pääkirjoituksessa. Sivujen ladonnassakin on uusia kokeiluja, paikoin teksti on vaalentunut ja pienentynyt, joka tietenkin vaikeuttaa lukemista. Mutta kaiken kaikkiaan uudistus vaikuttaa mitä onnistuneemmalta. Ja ennen kaikkea sisältö houkuttelee lukemaan kaikkiakin kirjoituksia. Kirja-arvostelutkin koskettelevat mitä mielenkiintoisimpia teoksia.

Mutta se Suomen tulevaisuus. Sitä hahmottelee Itse Sailas ja toisena kirjoittajana valtiotieteen kandidaatti Kai Torvi, joka siis on nimeltään Torvi, muttei kuitenkaan ole torvi. Palaan Torven kirjoitukseen huomispäivänä!

Sailas tavoilleen uskollisena kuvaa tulevaisuutta synkähköksi. Otsakekin jo kertoo siitä: Uuden vuosikymmenen valjut talousnäkymät. Hän palauttaa mieliin edellisen laman jälkeisen vuosikymmennen, jolloin elettiin vakaata talouskasvun aikaa 4% vuosiluokkaa. Jo ennen uutta lamaa arvioitiin 2010-luvun hiipuvan vähintään puoleen eli 1,5-2%. Nyt sitten tuotannon romahdus synkistää entisestäänkin valjuja näkymiä. Väki vanhenee, työikäiset joutuvat ennenaikaisesti eläkkeelle eivätkä nuoret pääse töihin.

Sailas tuo esiin myös kolme raporttia, jotka tuottavuuden tulevan kehityksen kannalta ovat perin huolestuttavia. Suomen Akatemian arvio tieteemme tasosta on tyrmäävä. EVA:n raportti toteaa Suomen jääneen jälkeen informaatioteknologian hyödyntäjänä. Ja innovaatiojärjestelmästämmekin on kansainvälisessä vertailussa löydetty vikoja, joiden korjaaminen näyttää poliittisesti mahdottomalta.

Kun edellisen laman jälkeen jaloilleen pääsemistä edesauttoi mainittu tuotannon kasvu ja menojen leikkaus, on nyt ennätysvelkaantumisen jälkeen ja hitaan talouskasvun aikana talouden tasapainottaminen paljon vaikeampaa kuin edellislaman jälkeen semminkin kun väestön ikääntymisen myötä myös vanhuspalvelu- ja terveydenhoitomenot kasvavat kiihtyvästi. Yhtenä keinona parantaa tilannetta Sailas näkee työurien pidentämisen. Ja kirjoittaapa hän näikin hienon ajatuksen: "On helppo osoittaa toimenpiteitä, joilla kustannusnousua voidaan hillitä palvelujen kärsimättä." Ehkäpä hän seuraavassa kolumnissaan kertoo, mitä tämä helppous on, sillä tosiasia on, ettei meillä päättäjillä todellakaan ole helppoa. Niinpä Sailas kertoo presidentti Koiviston lausuneen, ettei pidä maalata pirua seinälle, ellei tiedä, miten sen saa sieltä pois. Niinpä Sailas lupaakin virkamiesvalmistelun tuottavan aivan lähiaikoina piruntorjujille eväitä ja työkaluja. Hartaasti jäämme niitä odottamaan.

Tony Halmeesta

Sunnuntaina kuollut Tony Halme on vielä kuoltuaankin saanut aikaan suuren kansanliikkeen. Aikanaan hänet valittiin kansanedustajaksi Helsingistä pääasissa Itä-Helsingin syrjäytyneiden ja turhautuneiden kansalaisten yli 15.000 äänellä. Nyt häntä puolustamaan on noussut jo yli 10.000 henkeä fagebookiin perustettuun ryhmään, jossa paheksutaan Iltalehden kirjoitusta ja vaaditaan kirjoittajan erottamista lehdestä.

Kaarina Hazardin kirjoitus Tony Halmeen kuoleman jälkeen nimittelee räikeästi poisnukkunutta jopa pilkaten ja todeten olleen hyvä, että hän kuoli. On erinomainen asia, että on syntynyt voimakas liikehdintä puolustamaan todella koko länsimaisen sivistysyhteikunnan omaksumaa kirjoittamatonta lakia, että kuolleista puhutaan vain hyvää. Meillä kenelläkään ei ole oikeutta ryhtyä toistemme tuomareiksi, vielä vähemmän kun on kysymys keskuudestamme poistuneista. Hazardin kirjoitelma on todella hasardi ja on jo poikinut ennätysmäärän valituksia julkisensanannneuvostoon. Myös esim. Uuden Suomen netissä on parisataa kommenttia.

Kuolleitten jättämistä rauhaan koskee myös äärettömän kovan elämän kokenutta Viikinkiä, Tonya. Hän oli voimalajien mies, nyrkkeilyssä vielä kansanedustajakautenaan hän Raumalla uhrautui veteraanien hyväksi hyväntekeväisyysotteluun, jonka seurauksista hän jo huonoon kuntoon joutuneena ei enää täysin toipunut ja siitä alkoi alamäki, jonka monet ikävät vaiheet lehdistö on kertonut. Mutta kaiken kaikkiaan Tony oli kuitenkin suomalainen mies hyvyyksineen ja huonoine puolineen.

Itsekin olen kohdannut Tonyn pitäessäni puoluekokouksiemme sunnuntaiaamun hartauksia. Myöhään jatkuvan lauantai-illan jälkeen sunnuntaiaamun nouseminen on useille vaikeaa. Niin se oli Tonyllekin. Mutta kansanedustajakautensa viimeaikoina hän urhoollisesti nousi aamuhartauteen, jolloin sanoin, että sinun täytyi tulla mukaan, johon Tony vastasi myöntävästi. Kyllä hänellä oli mieli parempaan elämään ja varmasti siinä oli mukana myös uskon avulla yrittämistä.

Turhaan ei Tonyn kanssa monissa vaikeuksissa mutta aina ystävänä ja tukijana pysynyt Timo Soini muistokirjoituksessaan sanokaan, että Kristuksen ansion tähden taivaassa tavataan. Sen paremman osan Tonylle suo varmasti myös rakastava Taivaallinen Isämme, sillä hän näkee koko ihmiselämän, kaiken mikä on ollut taakkana ja mikä on mihinkin elämänkohtaloihin vaikuttanut.

Veteraanijärjestöt tuntevat vastuunsa

Tänään A-studiossa tuli maltillinen ohjelma veteraanijärjestöjen väitetystä varallisuudesta ja toiminnasta veteraanien hyväksi, mistä eilisessä blogissakin kirjoitin. Järjestöt todella kantavat jäntevästi vastuunsa. Siitä on ajankohtaisena esimerkkinä tänään yhdistyksille tullut kirje, johon pyydetään vastauksia kuun loppuun mennessä.

Ensinnäkin kerrotaan järjestöjen yhteisistä esityksistä, joilla turvataan veteraanien toimeentuloedellytykset elämän loppuun asti. Ehdotetaan vuosittaista kuntoutus- ja palvelutarpeen arviointia. Jokaiselle veteraanille annetaan vuosittainen kuntoutus ilman hakumenettelyjä ja halutessa yhdessä aviopuolison kanssa. Tarvittavat tukitoimet hoitaa kotikunta valtion kustantamina. Veteraanilisä maksetaan kaikkille sitä saaville 200€ suuruisena kuukausittain. Turvataan myös mahdollisuus vähintäin jaksottaiseen hoitoon veljeskodissa. Tähän kaikkeen on valtiovallalla täydet talousedellytykset ilman mainittavia lisäresulsseja, koska veteraanien lukumäärä jatkuvasti vähenee ja siten myös kulut pienenevät. Olisi jo viimeinen hetki hoitaa veteraaniemme oikeutetut tarpeet kuntoon.

Järjestöillä itsellään on esittää pitkän ajan linjaukset vuoteen 2020 ja lyhyen aikavälin vuoteen 2012 ulottuva tulevaisuudensuunnitelma, joihin pyydetään yhdistysten kannanottoja.

V. 2012 ohjelmassa tähdennetään toimimista yhteistyössä kaikkien veteraanijärjestöjen kanssan. Monestihan kuulee arvostelua siitä, että miksei voisi olla vain yksi järjestö ajamassa veteraanien asiaa. Esitetään sosiaalineuvojaa jokaiselle paikkakunnalle, tällainen muuten pitäisikin jo olla sotainvalideillä, vaikkei se käytännössä pelaakkaan. Parannetaan erityisesti hallintotehtäviin tulevien kannattajajäsenten valmiuksia hoitaa tehtäviään ja lisätään heidän lukumääräänsä. Tehdään myös suunnitelmat perinneaikakauteen siirtymisestä ja miten alueellinen veteraaniperinnetyö suunnitellaan.

Pitemmän vuoteen 2020 ulottuvan suunnitelman mukaisesti pyritään käyttämään kaikki varat sotiemme veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä hyväksi ja huoltotoimintaa jatketaan niin kauan kuin jäsenet tarvitsevat tukitoimia. Perinteiden vaalimista varten perustetun Tammenlehvän Perinneliiton toiminta pyritään varmistamaan tulevaisuuteen asti. Ja kaiken kaikkiaan on muistettva, että veteraaniliittojen toiminta on yhä edelleen pääosaltaan vetereenien itsensä käsissä!

Veteraanivastuu

Aina vain veteraaneja täytyy lyödä. Kun heidät nyt jo tunnustetaan kunniakansalaisiksi, niin aiemmin jopa johtavat politiikot yliolkaisesti tokaisivat: Miksi menivät sinne. Mutta näyttää siltä, että tämä veteraaniemme alta lipan vetäminen ei pääty niin kauan kuin jäljellä on ykskään mies!

Loppuvuodesta lehdistössä liikkui kirjoituksia ja myös televisiossa tietoja mukamas veteraanijärjestöjen suuresta varallisuudesta. Tällä on aiheutettu suurta epätietoisuutta jopa veteraanien itsensä keskuudessa ja yritetty saada aikaan hallaan esim. veteraanikeräyksille. Huomenna keskiviikkona tulee A-studiossa ohjelma klo 21.05 koskien aihepiiriä ilmeisesti rakentavassa mielessä.

Sotaveteraanien ja kaikkien veteraanijärjestöjen yhdessä muodostaman Veteraanivastuu ry:n puheenjohtaja Aarno Strömmer on oikonut vääristeltyjä tietoja mm. vuoden viimeisessä Kankaanpään Seudussa. Hän toteaa liittojen varallisuuden olevan 23,5 miljoonaa eikä niin kuin vääristellyissä tiedoissa kerrottiin 87 miljoonaa, johon oli laskettu säätiöitä ja yhdistyksiä, jotka eivät kuulu veteraanijärjestöihin eikä niiden tarkoituksena ole veteraanien huolto. Vuosittain veteraanien ja sotainvalidien huoltoon käytetään 350 miljoonaa, joten järjestöjen varallisuus on vähäinen tarpeeseen verrattuna.

Vielä elää 60 000 veteraania ja keski-ikä on yli 87 vuotta. Järjestöjen suunnitelmien mukaisesti järjestöjen varat käytetään kokonaisuudessaan veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskien hyväksi. Veteraanien harkinnanvarainen tarve olisi pienempi, jos valtiovalta turvaisi kaikkien veteraanien elämänehtoon niin kuin valtiovallan tietysti täytyisi tehdä, se ei olisi edes mikään rahakysymys, mutta valtion päättäjät eivät vieläkään ole tulleet riittävästi vastaan veteraanien oikeutettujen etuisuuksien turvaamisessa. Esimerkkinä vaikkapa sotainvalidimme, joiden etuudet edelleen ovat kiinni invaliidiprosentin suuruudesta, vaikka kaikki sotainvalidit ja myös kaikki veteraanit ovat jo niin iäkkäitä ja kovia kokeneita, että kaikkien pitäisi olla oikeutettuja täysiin korvauksiin. Ilman heidän panostaan emme olisi näitä rahoja jakamassa!

Tämän kaiken tähden myös veteraanijärjestöjen oma varainhankinta on edelleen välttämätöntä. Vuosittain on koko maata käsittävä veteraanikeräys, Satakunnassa tehdään edelleen oma joululehti, johon saadaan hyvin liikelaitosten kannatusilmoituksia, ompa Kankaanpäässä Raimo Aallon aloittama Maksamme velkaa konsertti vuosittain ja paljon saamme eri lahjoituksia yhdistyksillemme, jotka siis ovat edelleen välttämättömiä. Veteraanijärjestöt ja veteraanit eivät siis kieriskele rahassa, mutta turvatun vanhuuden he ovat täysipainoisesti ansainneet.

Älkäämme me nuoremmatkaan jättäkö veteraanejamme oman onnensa nojaan. Veljeä ei jätetä!

Meidän tulee itse muuttua

Joku voisi kysyä, kannattiko ajaa 640 km ja käydä Valkealan kristillisen kansanopiston teologikokouksessa. Samaan hengenvetoon voisi myös kysyä, mikä tässä maailmassa kannattaa.
Mutta koskaan ei voi etukäteen tietää, mikä minkikin kokouksen anti on, usein aika vaatimaton.

Valkealasta väkisinkin jäi enemmän kuin vain mieleen kaksikin alustusta. Antti Jaakonpoika Elenius valoitti kehitysavun näkymiä, jotka eivät mitenkään ole valoisia. On jopa niin, että mitä enemmän johonkin annetaan apua, sitä heikommin siellä menee. Esimerkkeinä vaikkapa eniten apua saaneet maat Bangladesh ja Nepal. Ei Afrikan maillakaan hurraamista ole. Demokratia olisi ehdoton edellytys hyvinvoinnille,mutta talouskasvua tulisi saada ensin aikaan enne kuin demokratia rupeaa toimimaan. Ollaan siis jonkinlaisessa noidankehässä. Sitten vasta rupeaa tapahtumaan myönteistä, kun on toimiva hallinto, investointeja ja veroamaksava keskiluokka.

Vankilapastori Markku Yli-Mäyry on ollut omalla alallaan mies enemmän kuin paikallaan. Hän kertoi meidän kaikkien -jopa paatuneimman vanginkin - kipeimmästä toiveesta saada kohdata ihminen. Niin kuin kasvosi heijastuu vedestä, niin sinä heijastut toisessa ihmisessä, kun ensin näet hänet. Eli otat toisen täydestä subjektina, itse olet vastaanottava objekti. Vankilapappi on siis objekti, vanki subjekti, joka muuttaa objektin, joka puolestaann heijastuu tähän objektiin, joka sitten muuttuu. Ihmisen kohtaaminen on äärettömän syvää läsnäoloa ja siihen tulee kuin itsestään myös Jumala kantamaan. Yhteys löytyy särjettyynkin ihmiseen kokonaisvaltaisena eläytymisenä, jossa on mukana koko ihminen, eleet, olemus, kaikki. Näin Kristus on läsnä nimenomaan vähimmissä veljissämme.

Kansallisista katasrofeistamme selitykseksi Yli-Mäyry sanoi kansan kyykyttämisen, jota ei koskaan ennen ole tapahtunut näin paljoa. Oikeudenmukaisuutta tarvitaan kaikkein kipeimmin, muuten yhteisöpatologiamme räjähtää yhä uudelleen niin kuin nyt olemme nähneet Jokelassa, Kauhajoella, Myyrmäessä ja Sellossa.

Markku Yli-Mäyry oli hyvä esimerkki puhumistaan koskettavista asioista: silmät kiinni hän puhui myös käsillään, liikehtimisellään ja koko olemuksellaan. Turhaan ei yksi kolleega eläkeiän porteilla oleva sanonutkaan, että me olemme koko ikämme tehneet työtämme aivan väärin. Mutta ei monesta ole näin kokonaisvaltaiseen työnäkyyn, onni on ollut kokonaan vankkien puolella, heitä on ollut lukemattomia todella aivan sieltä vaikeimmasta päästä pyttytuomion saaneista lähtien.

Itä-Suomeen

Tämän päivän naishiihtäjien ankara urakka Tour de Ski sarjassa päättyi lähes yhtäjaksoiseen 9 km ylämäkihiihtoon Val di Fiemmissä. Aino -Kaisa Saarinen tuli kokonaiskilpailussa neljänneksi ja Riitta-Liisa Roponen hienosti kuudenneksi. Saarinen menetti voittomahdollisuutensa eilen vesikelillä väärään suksivalintaan jäätyään sijalle 28. Naisemme hiihtivät sinällään erittäin hienosti.

Mutta koko tämänpäiväistä kilpailua ja miksei koko monen päivän peräkkäistä kilpailukiertuettakin ajatellen vahvistuu yhä enemmän ajatuksessa, ettei moista kilpailua tulisi lainkaan järjestää, pelkkää ylämäkeä lähes koko matka. Eikä ihme, että maalissa näkymä oli kuin konsanaan Raatteen tiellä, jossa muuten 70-vuotta sitten ratkaisevat vihollisdivisioonien motitukset ja tuhoamiset oli juuri tähän ajankohtaan mennessä suoritettu. Myös urheilussa tulisi ottaa huomioon ihmisten fysiologiset edellytykset eikä seurata joidenkin johtajien keksimiä ihmeellisyyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä ihmisten suorituskyvyn kanssa. Hiihdossa toinen vastaava on sprinttihiihto, joka nimestään huolimatta on myös kestävyyslaji, ei yleisurheilussakaan 400-800 metrin alku- ja välieriä juosta lyhyellä palautuksella, vaan odotetaan vähintäin seuraavaa päivää. Sprintissä pienin palautuksin joudutaan rykäisemään useammankin kerran. On ihmeellistä, että hiihtäjät suostuvat tällaiseen jopa eläimelliseen rääkkäykseen.

Auton nokka suuntautuu kohti Valkealaa Kouvolan tuolle puolen, vaikka Valkealakin on nyt liitetty Kouvolaan laajassa kuntaliitoksessa. Valkealan kristillisellä opistolle pidetään maanantaina herännäishenkinen teologikokous, jossa olen useasti ollut mukana. Vanha työkaverini Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Savon, Kymen ja Etelä-Karjalan aluesihteeri Urpo Karjalainen jaksaa vuodesta toiseen olla järjestämässä tälle alueensa herännäisopistolle teologikokoontumista näin tammikuun alkupäiviin ja aina ohjelmassa on mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita. Niin nytkin, joten käydään katastamassa!

Kasteen armo

Kristillinen uskomme on lohdullista meille kaikille elämän kovassa taistelussa väsyneille, sillä kun kaikkialla muualla tulee niskaamme vaatimuksia vaatimusten päälle, meidän pitää olla sellaisia ja sellaisia ja tehdä sitä ja tätä ja tienata niin ja niin paljon, niin Kirkon Herra ei sano muuta kuin: Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille rauhan ja levon.

Tätä samaa kirkastaa meille huominenkin sunnuntai kertoessaan kasteen armosta. Armohan on Jumalan rakkautta, joka tulee osaksemme ilman mitään omaa ansioitamme tai mahdollisuuttamme. Ja juuri kaste ja nimenomaan lapsikaste on pelkästään lahjaa, itse kastettavalla ei ole siihen mitään osuutta, ehkä pikemminkin päinvastoin, kun kastehetkessä lapsi voi jopa itkeä, joskun pitempään, joskus lyhyemmän ajan, mutta se ei mitenkään tee kasteen arvoa huonommaksi. Kasteessa toimii Jeesus, Lasten Paras Ystävä, Hän ottaa lapsen omakseen.

Kristinopissa olemme kasteesta oppineet: Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamisen, vapauttaa kuoleman ja kaiken Pahan vallasta ja antaa iankkaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Ja tätä lahjaa meiltä ei voi riistää mikään, eivät suuret onnettomuudet, eivät toiset ihmiset aivan kuten vaikuttavassa joululaulussa "Taas kaikki kauniit muistot" vakuutetaan: Sitä milloinkaan ei viedä, ei riistetä sielustain. Näin Vapahtajamme, Jumalan Karitsan uhrin ansiosta meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomustemme anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.

Usein poikavauvaa kastaessani luen Jaakko Haavion runon, tyttövauvoille on sitten toinen runo.
Serafien laulu soi,/ Syttyy taivaallinen koi/ elon huomenhämärään/ ylle pienokaisen pään. //
Kasteen hohde hiuksillaan/ lapsi lähtee kulkemaan./ Alkaa elon koulutie;/ aamun koista päivään vie.// Nuorukainen kokee nyt/ kevätmyrskyt, epäilyt,/ Sydän etsii, aavistaa/ taivasta ja Jumalaa.// Vakaa miehuus ennättää,/ kiire työ ja hellesää./ Otsan hien kuivaten/ mies syö leivän, särpimen.// Vankka, tyyni, vapaa mies!/ Kärsimykseen kun käy ties,/ viittatie on viisauden/ sulle vastoinkäyminen.// Kasteen hohde hiuksillas,/ armon taival takanas,/ rukoile ja työtä tee,/ Polkus yhä valkenee.

Arkkipiispanvaali

Tänään tuli kirjeet (myös nimelläni) arkkipiispan vaalin äänioikeutetuille. Piispanvaaleja ei kovin usein ole ylipäätänsäkään, saati, että oikein pääsee äänestämään 1200 äänioikeutetun mukana. Äänestää saavat hiippakunnan papisto, kirkkovaltuustojen valitsemat valitsijamiehet sekä arkkipiispanvaalissa myös muiden hiippakuntien edustajat, mikä käytätö on ensi kertaa, kun viimeksi katsottiin turkulaisten saaneen vaikuttaa liian ratkaisevasti koko kirkon johtajana toimivan arkkipiispan valintaan.

Vain kerran aikaisemmin eli nykyistä Lapuan piispaa Simo Peuraa valittaessa olen ollut valitsijana. Lapuan piispa Yrjö Sariola on suorittanut pappisvihkimykseni, hänen seuraajaansa Jorma Laulajaa valittaessa olin eduskunnassa. Tampereen hiippakunnan nykyinen piispa Matti Repo valittiin vasta Jämijärveltä muutettuani Jurvaan, Jämijärvellä ollessani Tampereen piispuutta piti hallussaan Juha Pihkala.

Arkkipiispan valinnan ensimmäinen kierros on 18.2. ja todennäköinen toinen valinta tapahtuu 11.3. Ehdokkaita on seitsemän, joista piispoja kolme, kaksi kirkkoherraa ja yksi professori ja lähetysjohtaja. Itselleni täysin tuntemattomia ovat molemmat Turun seurakuntien kirkkoherrat, samoin piispoista tuntemattomin on viime vuonna Mikkelin piispaksi valittu Seppo Häkkinen. Professori Miikka Ruokanen on Suomen Kuvalehden päätoimittajan Tapani Ruokasen veli, velimiehen tunnen paremmin, professori on pitkään ollut Kiinassa, jossa on maailman nopeimmin kasvava kristillinen kirkko.

Muut kolme ovatkin sitten jo tutumpia. Monet kerrat Suomen Lähetysseuran kesäkuun alun lähetysjuhlilla kävijänä lähetysjohtaja Seppo Rissanen on tullut tutuksi. Piispa Samuel Salmi ennen Oulun piispaksi valintaansa toimi Turun kapitulissa ja kävi pari kertaa tekemässä tarkastusta Niinisalossa pitämääni ratsastusrippikouluun. Kari Mäkinen onkin sitten oman alueemme porilaissyntyinen piispa, joka pitää tässä kuussa Kankaanpäässä piispantarkastuksenkin.

On hyvä, että kapituli järjestää vaalipaneelin niin Porissa kuin Turussa ja jopa Helsingissä. Näin saa tutustua oudompiinkin ehdokkaisiin. Kun nyt samanaikaisesti ollaan etsimässä keskustapuolueelle puheenjohtajaa, on todettu ja uskottu, että tehtävään valittava kasvaa tehtävänsä mukaisesti ja voi vastaanottaa myös pääministerin pestin. Samaa on toivottava ja rukoiltava valittavalle arkkipiispalle. Kirkon johtajalta vaaditaan ja toivotaan paljon ja myös perinteet velvoittavat, sillä meillä on ollut mittavia arkkipiispoja kuten viimeksi ennen Jukka Paarmaa esim. Ilmari Salomies, Martti Simojoki, Mikko Juva ja John Vikström.

On pakkasia pidellyt

Ilmastonmuutos on todellisuutta, vuoden loppu oli kylmempi kuin vuosiin. Ja vielä kylmempänä on tämä uusi vuosi alkanut, meilläkin Kankaanpäässä kahtakymmentäviittä näyttää pakkasmittari ja koko tammikuulle on luvattu kylmiä. On siis säitä pidellyt.

Viime yönä saatiin maamme talven pakkasennätys Utsjoen Kevolla 37 astetta, ensi yöksi on luvattu uutta ennätystä Koillismaalle. Samanaikaisesti etelärannikko on ollut liikenteelle kaaoksen aiheuttanutta lumisadealuetta. Lunta onkin tullut jatkuvasti ja sitä on paljon. Ihmeellistä säätilassa on ollut se, ettei lumisadekaan ole laskenut pakkasasteita, vaan lumi on tullut kevyenä pakkaslumena. Myös muu Eurooppa on pakkasten ja lumentulon armoilla, luvattiinpa lumisateita huomiseksi jopa Pohjois-Afrikankin puolelle.

Ja kuitenkin: ilmastonmuutos etenee hälyttävästi. Ilmasto lämpenee, napajäätiköt sulavat ja valtamerien vedennousu uhkaa hävittää alleen alavimmat saarivaltiot. Tämän aiheuttavat kasvihuonepäästöt. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu on seurausta fossiilisista polttoaineista ja metsien vähenemisestä. Maailmanlaajasti onkin sovittu päästöjen vähentämisestä Kioton kokouksen vuonna 2005 voimaantulleessa sopimuksessa, jolta pohjalta loppuvuodesta jatkettiin neuvotteluja Kööpenhaminen ilmastokokouksessa ilmeisen vähin tuloksin.

Kasvihuonekaasuja voidaan vähentää vain käyttämällä puhdasta uusiutuvaa energiaa ja myös vähentämällä energian kulutusta. Nyt tutkitaankin kilvan uusiutuvien päästöjen kannalta ongelmattomien enrgialähteiden käyttämistä. Niitä on vaikka millä mitalla, vaikeutena vain monien niiden kalleus ja vaikea hyödynnettävyys kuten aurinko ja tuulienergia, vesivoima, maalämpö, aalto- ja vuorovesivoima, keinotekoinen fotosynteesi jne. Ihmisen hallitsemismahdollisuuksien yli menevälle fissioydinvoimalle sen sijaan monen muun tavoin sanon jyrkän kiellon, sillä se jos mikä on kuolemanvaarallista. Harmittavasti vain muistan jo omalta kansanedustajakaudeltani, että kaikki energian kehittämiseen suunnatut varat ohjattiin nimenomaan ydinvoiman tutkimiseen. Kun koko maailman energiantutkimusresulssit olisi ohjattu uusiutuvien ja ennen kaikkea aurinkoenergian tutkimukseen, olisimme varmasti jo paljon lähempänä puhtaan ja riittävän energian käyttömahdollisuuksia. Mutta kantapään kautta täytyy ihmiskunnankin oppinsa ammentaa.

Ja onko tämä nykyinen ennätystalvi koko Euroopassa vaan säätilan oikkuja eikä vaikuta ilmaston vakuutettuun lämpenemiseen m i t t ä ä n !

Häikäisevä kuningaskotka

Mäkihyppy on aina ollut paraatilajejamme, joita nykyisin ei enää ole liiaksi. Tänä päivänä meillä näyttää olevan vain yksi hyppääjä, joka sitten on ylitse muiden, aivan uskomaton. Lopetettuaan mäkihypyn ja oltuaan vuoden hyppäämättä kuningaskotka Janne Ahonen onneksemme kuitenkin päätti palata ja on nyt lähes ainoa, joka pystyy taistelemaan kärkipaikoista, Harri Ollin voinee laskea toiseksi.

Viiden mäkiviikon voittajana Janne Ahonen lähti taas mukaan Keski-Euroopan turneelle ilman mitään paineita tai ennakko-odotuksia. Ja kuinka ollakaan. Voi jopa sanoa, että täysin puskista tulleena Janne kuitenkin rupesikin taistelemaan jopa koko viikon kokonaisvoitosta aina neljännen eli viimeisen kilpailun viimeiseen hyppyyn asti, kun ylivoimaisen mäkimaan Itävallan hyppääjät yksi toisensa jälkeen hyytyivät viimeisen kilpailun ensimmäisessä hypyssään. Toinen kierros sujuikin heiltä jo paremmin ja niin Janne Ahosen oli jääminen toiseksi niin mäkiviikon kokonaiskilpailussa kuin tämänpäiväisessä viimeisessä osakilpailussa Bischofshofenissa, jonka mäki on aina ollut Jannen mielimäki. Nytkin hän hyppäsi kaksi hienoa hyppyä, mutta nekään eivät siis aivan riittäneet.

Janne itsekin ollen tietysti erittäin tyytyväinen hienosta menestyksestään harmitteli ennen mäkiviikkoa potemaansa parin viikon flunssaa sanoen, että olisipa se alkanut jonkin päivän aikaisemmin, hän ei siis ollut ihan täydessä terässä alusta lähtien, vaikka lopputulos olikin näin mainio, että vain yksi Itävallan vahvasta tallista loppujen lopuksi pysyi edellä.

Itävallan salaisuus on mahtavassa yhteishengessä ja kovassa panostuksessa, miesten ei tarvitse muuta kuin hypätä ja kaikki mahdollinen apu on käytettävissä psykologia ja mieliala-asiantuntijaa myöten. Fyysiset ja psyykkiset asiat ovat siis Itävallassa kunnossa, vastaavaa ei voi sanoa Suomesta, kun seuraa esimerkiksi vaikka Ollin surullista kohellusta ja tuppisuumaisuutta. Eipä ihme, että mäkimiehemme ovat alamaissa. Onneksi kuitenkin kuningaskotka palasi, mihin lentäneekään vielä hienon paluun tehtyään. Toivokaamme parasta, mutta vaatikaamme myös mäkimiestemme olosuhteiden nostamista Itävallan tasolle, siellä ei varmasti valitella raha-pulaa, niin kuin meidän mäkimiehemme, viimeksi esim. Kalle Keituri.

Tähti taivahinen kerran

Saamme jälleen viettää loppiaista sille kuuluvalla paikalla eli huomenna 6.1. kuten koko muussakin kristikunnassa. Suomessa tämä ei silti ole aina ollut itsestäänselvyys. Työmarkkinapoliittisista syistä päivä siirrettiin v.1971 lähimmän sunnuntain yhteyteen. Kuitenkin jo 1985 kirkolliskokous ja hallitus tekivät päätökset loppiaisen ja samalla myös siirretyn helatorstain palauttamisesta takaisin oikeille paikoilleen, mutta kun asioita ei ollutkaan sovittu pyhien saamiseksi palkallisiksi vapaapäiviksi, lopullinen palauttaminen siirtyi vuoteen 1992. Tällaista taistelua sitä on saatu käydä rakkaassa Suomenmaassammekin, uskomatonta.

Loppiainen on vanhimpia kristillisiä juhlia, jopa varhaisempi joulua ja siksi se alunperin oli Jeesuksen syntymäjuhla, sitten hänen kastensa juhla ja sitten nykyinen itämaan tietäjille omistettu päivä Matteuksen evankeliumin mukaisesti, sillä vain hän kertoo näistä tietäjistä.

Näin loppiaisesta onkin kehittynyt lähetystyön juhlapyhä, olivathan nämä itäisiltä mailta saapuneet tiedemiehet tai kuninkaat: Melcior Nuubian ja Arabian kuningas, Balthasar hallitsi Saabaa, Kaspar oli puolestaan Tarsiista, he olivat ensimmäisiä muilta mailta Jeesusta kumartamaan tulleita. Näin loppiaisena saamme muistella kaikkia kansoja, jotka eivät vielä tunne Jeesusta, joita varten hän on myös tullut tuomaan saman valon ja elämän täyteyden kuin meille jo kristityille. Niinpä kirkoissamme kannetaan aina lähetyskolehti jo 151 vuotta lähetystyötä tehneelle Suomen Lähetysseuralle.

Loppiaisen virsissä kuvataan tietäjiä johdattanutta tähteä milloin Jumalan sanana tai sitten itse Jeesuksena Vapahtajanamme. Molemmat vertauskuvat ovat osuvia. Otsakevirtemme "Tähti taivahinen kerran tietäjiä itämaan johdatteli luokse Herran" toteaa: Kirkas tähti taivahan ompi sana Jumalan.

Puhutteleva on virsi: Näkyi tähti, kohta lähti matkaan viisaat itämaan. Mikset sinä, miksen minä myöskin lähde liikkumaan. Ja virsi antaa myös vastauksen: Kuule meille, kylmenneille Jeesus avun tuonut on! Kiitä, kiitä Herraa siitä, usko vaik´ oot mahdoton! Nyt on sulla, nyt on mulla joulujuhla verraton. Ja näin sydämemme ja myös kukkaron nyörimme avautuvat lähetyksen kalliille asialle.

Kaupunginhallituksen kokouksesta

Kaupunginhallitus oli koolla vuoden ensimmäisessä kokouksessaan. Asioiden joukkoon oli eksynyt mielenkiintoisiakin asioita.

Leppäsen korttelin osalta oli käsittelyssä kaksikin valitusasiaa. Ensinnäkin lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle Pauli Lanteen tekemästä valituksesta tontin myynnistä Antti ja Petri Kulmalalle. Tontin myytiä perusteltiin Konte Oy:n ja Kulmaloiden perustettavan yhtiön nimiin tehdyn sopimuksen perustella, jonka Konte Oy on 28.4.2009 purkanut perustettavan yhtiön nimissä ilmoituksellaan rakennustöiden peruuntumisesta. Jopa kaupungin hankkima lakimiehen lausunto toteaa kaikkien kaupunkia asiaan sitovien sopimusten päättyneen tähän ilmoitukseen. Tähän perustuen myös Erkki Lilja ehdotti Kauko Jussilan kannattamana, että Lanteen valitus hyväksytään, mutta äänin 7-2 korkea-arvoinen hallitus esitti Lanteen valituksen hylättäväksi.

Toinen Leppäsen korttelia koskeva asia oli Lanteen oikaisuvaatimus kaupungin tekemän tilojen vuokrasopimuksen hylkäämiseksi. Kaupunkihan on päättänyt 30.11.09 vuokrata liikerakennuksesta liiketilaa 50-70 neliötä pääomavuokran ollessa 14 € neliöltä ja toimistotilaa 350-400 neliötä 11 € neliö pääomavuokrana. Lisäksi tulevat hoitokustannukset. Missään muualla kaupungilla ei tunneta näin korkeaa vuokratasoa. Lilja esitti taas oikaisuvaatimuksen hyväksymistä, mutta jäi yksin, vaikka Jussilakin monin eri syin kyllä arvosteli sopimusta, mutta kun hänen oma ryhmänsäkin edustaja oli ollut hyväksymässä sopimuksen, ei sen vuoksi kannattanut Liljaa. Erkki jätti molempiin asiakohtiin eriävän mielipiteensä!

Esillä oli myös toinenkin paljon puhetta herättänyt asia eli kaupungin hallinnoima ns. älyvaate eli Clothing Plus Oy:n perustamishanke eli Puettavan teknologian tutkimuskeskus, joka saatiin EU:n rahoitushankkeeksi. Siinä on nyt kymmenkunta työntekijää, joista puolet Kankaanpäässä. Tukirahoja vain on jäänyt saamatta ja niistä on käräjöity. Nyt oli kysymyksessä mahdollisen jatkovalituksen tekeminen hallinto-oikeuden päätökseen. Päätöksessä oli myönteistäkin, kun lääninhallinnolle palautettiin mm. ulkomaanmatkoista johtuvien kustannusten korvaukset uudelleen käsiteltäviksi. Kaupunki on saanut takkiinsa 1.200.000 € + vuodelta 2003 400.000 € ja asianajokulut. Mutta samalla on saatu Kankaanpäähän Tampereen Teknisen korkeakoulun pienyksikkö. Tätä päänavausta pitäisi vain tehokkaasti hyväksikäyttää kaikin mahdollisin keinoin. EU ei myöskään ole kaikilta osin katsonut hanketta myönteisesti, kun tuotantoa on mennyt Kiinaan ja patenttejakin on siirretty toisiin nimiin.

Kuntaliitosneuvottelutkin etenevät, neuvottelun pohjaksi esitettäviä asioita oli koottu luetteloksi, joka näytti erittäin hyvältä ja siltä pohjalta on hyvä edetä. Kun pohja-asioissa päästään kuntien välillä hyvään tahtotilaan, voidaan hankkia liitosneuvottelua eteenpäin viemään virkamies, jonka kaiken lisäksi kustantaa valtiovalta. Näillä lumilla saataneen tämä valmisteleva virkamies tai -nainen remmiin!

Miksi sai jäädä

Matti Vanhanen, Suomen pääministeri, kysyy niin kuin kuka tietämätön kansalainen tahansa, miksi Ibrahim Shkupolli sai jäädä Suomeen, kun hänelle rikollistaustansa vuoksi ei myönnetty Suomen kansalaisuutta. Oikea kysymys, väärä kysyjä. Juuri Vanhanenhan johtaa myös maahanmuuttopolitiikkaamme. Vähintä mitä hän voisi tehdä, olisi erottaa maahanmuuttoministeri Astrid Thors rkp. Suomeen saa tulla maahanmuuttajia, muttei suinkaan Ahvenanmaalle. Sama kaiku on askelten kuin oli sotien jälkeenkin, ruotsinkielisten maa oli niin pyhää, ettei sinne voitu sijoittaa evakkoja, vaan ainoastaan suomenkielisten alueille. Tätäkö se suomenruotsalaisten niin paljon mainostettu ihmisystävällisyys ja humaanisuus on.

Uuden Suomen keskustelussa on jälleen yli 80 kommenttia Vahasen blogissaan esittämästä kysymyksestä ja suurin osa vähintäin ihmettelee, kenelle kysymys muka esitetään ja kenen mukamas sitten pitäisi vastata, kun juuri kysyjänhän tulisi olla vastaajana. Mutta aivan oikein todetaan Vanhasenkin olleen hiljaa maahanmuuttopolitiikastamme, mutta nyt äänten kalastuksen mielessä ottaa esille tämän polttavaksi nousseen kysymyksen, johon olisi ollut puututtuva jo ajat sitten.

Keskustelussa tulee esille myös tieto, että hra Ibraham olisi ollut shoppailemassa lähestymiskiellon omaavana ex-naisystävänsä kanssa. Tietysti huhuja liikkuu monenlaisia, mutta tällainen tieto, jos se on todenperäinen, tuntuisi ällistyttävältä. Mutta mene ja tiedä, rahalla on ihmeellinen voima ja mistä me ulkopuoliset loppujen lopuksi tiedämme, mistä on kysymys, vaikka mustasukkaisuudesta julkisuudessa puhutaankin.

Joka tapauksessa Kosovossa on todella väkivaltainen menneisyys eikä ihme, jos siellä miehet ovat raaistuneet sisällissodan melskeissä. Ja kyllähän tulikiukkuisen muslimin kunnialle käy, jos suomalainen nainen hänet jättää. Herää vain kysymys, kun Martti Ahtisaaren neuvottelutuloksena Kosovo nyt on itsenäinen ja tulossa EU:n jäseneksikin, miksi yleensäkin kosovolaisia pakolaisia vielä on Suomenmaassa, eikö oma itsenäistynyt isänmaa kutsu näitä parhaita poikiansa ja tyttäriään takaisin maan jälleenrakentamiseen. Niinhän meidänkin Karjalan evakkomme tekivät koko ajan ilman mitään vuosien mittaisia elätysrahoja.

Niin, miksi Ibrahim sai jäädä Suomeen. Odotamme vastausta juuri itse pääministeriltä, me kansalaiset olemme kysyjien puolella!

Neljäs joukkosurma

Kaksi kauppakeskusta pääkaupunkiseudulla Myyrmanni (8 uhria) ja nyt Sello (6), kaksi koulua Jokela (9) ja Kauhajoki (11) ovat kokeneet suomalaisittain ennen näkemättömän ja kokemattoman väkivalta-aallon, jonka olemme luulleet olevan mahdollista vain ulkomailla suuressa maailmassa. Ja nyt se on tullut meille rauhalliseen lintukotoomme ja se on täysin arvaamatonta ja näemmä mahdollista missä vain, kun Kauhajoellakin tapahtui tällainen verilöyly keskellä maaseudun idylliä.

Asiaa ei tee yhtään helpommaksi meille suomalaisille, että uudenvuodenaaton Sellon murhenäytelmän tekijänä oli Kosovan albani, muslimi, jolla oli monipuolinen rikoshistoria: liikennerikkomuksia, pahoinpitelyitä, ampuma-aserikos ja joka oli parast´aikaa syyteharkinnassa kahdesta petoksesta ja laittomasta uhkauksesta. Lisäksi hänellä oli lähestymiskielto, joka koski entistä naisystävää, tämän työpaikkaa kauppakeskus Sellossa ja kesämökkiä Mikkelissä, jonne tämä Iibrahim Shkupolli oli tullut perheensä kanssa pakolaisena 1990-luvun alussa. Perheeseen kuului vaimo ja kolme lasta ja pariskunta on eronnut. Työpaikassaan murhamiestä on pidetty hyvänä työntekijänä, mutta Suomen kansalaisoikeutta hänelle ei rikollistaustansa vuoksi ole myönnetty eikä hänellä liioin ollut aseenkantolupaa.

Tapaus sai suuren julkisuuden myös muualla maailmassa eikä se varmasti ainakaan parantanut Suomi-kuvaa. Niinpä uutistoimittajat ovat otsakoineet kirjoituksiaan: Suomi, silmittömän väkivallan maa, Kosova ja Suomi yhtä väkivaltaisia. Espoon Sellonkin alueen piispan Mikko Heikan poika Taneli kertoo Suomen olevan EU:n neljänneksi väkivaltaisimman maan. Edellämme ovat vain Balttian maat. Olemme tasan yhtä väkivaltaisia kuin kosovalaiset, noin 2,5 henkirikosta 100 000 henkeä kohden.

Piispa Mikko Heikka pohtiikin syytä tapahtumiin: "Tapauksissa vaikeaan elämäntilanteeseen etsitään ratkaisua väkivallanteon kautta. Se on tyypillinen suomalainen ratkaisu. Se on ehkä kulttuurinen ja opittu malli. Siellä, missä miessakkeja liikkuu, pidetään hyväksyttävänä ratkaisuna väkivaltaa." Näin esim. Kauhajoella surmaaja oli juuri ollut poliisikuulustelussa aseenkantoluvasta ja myös Sellon tappajalla näyttää olleen monia paineita.

Satakunnan Kansan pääkirjoittaja vaatii väkivallan lisääntymisen pysäyttämistä ja Hesarin pääkirjoittaja kysyy, mikä näitä pelkureita vaivaa, kun eivät uskalla vastata teoistaan, vaan surmaavat myös itsensä. Timo Soini plokissaan kirjoittaa nyt taas etsittävän syyllisiä, mutta varmaa on, että tappaja on syyllinen.

Myös keinoja etsitään tällaisten tapausten estämiseksi. Oikeusministerillä on hyvä ehdotus laittaa lähestymiskiellon saaneille samanlainen lähetin jalkaan kuin rangaistustaan vapaudessa kärsiville vangeillekin. Toinen olisi mielenterveyspotilaille annettava todellinen hoito, eikä tyydyttäisi vain nykyiseen käytäntöön: purkki pillereitä ja kotiin! Resulsseista se on kiinni! Mikä nähdään tärkeäksi ja mitä halutaan painottaa!

Vuosikymmen vaihtui

Maailmanlopun ennustuksia ei esiintynyt tämän vuoden vaihtuessa niin runsaasti kuin kymmenen vuotta sitten vuosituhannen taitteessa. On järkyttävää, että nimenomaan kristityt syyllistyvät tällaiseen toimintaan, vaikka Jeesus itse on sanonut, ettei siitä hetkestä tiedä kukaan, ei hän Poikakaan, vaan Isä Jumala yksin. Kokonaan eri asia on sitten, että aika on lyhyt ja valvoa pitää aina kun sydänyössä elämme.

Vuoden lopulla sain olla vaikuttavissa hääjuhlissa Jämijärven Suurimaan Maamiesseurantalolla. Tasan klo 24 seurasimme ilotulitusta. Näin vuoden ja vuosikymmen vaihtuminen jäi varmasti kaikkien meidän mukana olleiden mieliin ja sulhasmiehenkin on helppo muistaa hääpäivänsä, joka meille aviomiehille ei yleensä niin kovin helppoa ole päivänkään osalta, vuodesta puhumattakaan. Vihkiminenkin oli juhlallinen, seurantalolle oli rakennettu komea vihkipaikka ja vihkikaavassa oli niin juhlallinen vakuutus, vihkikynttilän sytytys kuin kiitosvirsikin ja myös morsiamen tyttären soittama häämarssi. Tarjoilukin Lumiaisen hoitamana ylenpalttista ja tunnelma kaiken kaikkiaan työteliään karjaväen ja konemiesten kesken rehtiä ja reilua.

Presidentin uudenvuodenpuhe tarttui taas ajankohtaiseen valtaapitävien kansan tahtoa vastaan suuntaamaan perustuslain muutosyritykseen, jolla riistettäisiin muutenkin vähiin käynyttä presidentin valtaa edelleen. Näin siitäkin huolimatta, että juuri presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus nousee muita vaaleja suuremmaksi ja me kansalaiset suurella enemmistöllä haluamme presidentille myös valtaa emmekä tyytyisi valitsemaan vain vallatonta juhlatilaisuuksien keulakuvaa. Tästä samasta myös meidän PerusSuomalaisten kannasta olen kirjoittanut kesällä 26.7. käytyämme pressaa tapaamassa Kultarannassa veteraanikansanedustajien kokouksessa.

Vuoden vaihde on aina näköalapaikka niin menneeseen kuin tulevaankin. Lupauksiakin aina tehdään ja parantamiseen kyllä olisikin varmasti aihetta. Lamavuoden jälkeen monet puhuvat suunnan kääntymisestä parempaan, taitaa kuitenkin pohja olla vielä näkemättä eikä oikein näköpiirissä ole mitään, millä täällä rakkaassa Suomenmaassamme pääsisimme jaloillemme. Kyllä hyvät neuvot ja ennen kaikkea oikeat toimenpiteet olisivat enemmän kuin kullan arvoisia!