perjantai 31. heinäkuuta 2015

Jo kuudennet Kalevan Kisat Porissa

Kalevan Kisat alkoi tietysti jo eilen Porissa kävelykisoilla, mutta tänään varsinaisemmin. Vähän koleahkossa säässä - tämän kesän tapaan - tulokset eivät päässeet nousemaan päätähuimaaviksi, ei edes 100 metrin aitajuoksussa oman kaupungin tyttö Nooralotta Neziri yltänyt nykykuntonsa mukaiseen tulokseen.

 Kankaanpään Arttu Kangas otti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa huolimatta nuoresta 22-vuoden iästään metrin erolla seuraavaan, mutta 20 metrin raja jäi vielä tällä kerralla ylittämättä, mutta se on vain ajan kysymys.

Omat muistoni Porin Kalevankisoista ovat vuodelta 1967, jolloin oli mukana 10.000 metrillä, joka tänäänkin oli ohjelmassa. Silloin - vaikka juoksijoita olikin ihan eri tavalla kuin nykyisin - ei kympillä juossut loppuun kuin seitsemän miestä ja minä olin se seitsemäs. Leikekirjassani on kuvakin ko. juoksusta.

Muistan juoksun siksi erikoisen hyvin, että siihen aikaan sain herkästi ankaran heinänuhan, joka puhkesi juoksun kestäessä ja sen jälkeen oli aika vaikeaa oleminen semminkin,  kun valmentajani Pentti Perttula kastoi juoksun jälkeen Porissa Eevan ja  Sulon esikoisen Juha-Anssin ja minä olin paikalla kummina muistaakseni Länsi-puiston kerrostalossa.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Jussi Niinistö tärkeällä postilla

Kymmenestä viimeisestä puolustusministeristä puolet on ollut rkp:n edustajia ja heistä kaksi jopa kahdesti. Osoittaako tämä sitä, että tämä ministerius on ollut vähemmän arvostettu monen muun ministerinpestin rinnalla. Näin ei kuitenkaan ole tällä kerralla, sillä maailmanpolitiikan muuttumisen johdosta puolustusministerius on tullut perin merkittäväksi.

Nykyinen ministeri filosofian tohtori Jussi Niinistö on mies paikallaan ja näyttää, että koko hänen tähänastinen uransakin on ollut valmistautumista tähän vaativaan tehtävään. Onhan hän ollut yli kymmenen vuotta vuodesta 2004 lähtien Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosentti ja samoin Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti. Väitöskirjansa aihe käsittelee Aktivismia elämänasenteena ja hän on laatinut elämäkerran Paavo Susitaival 1896-1993.

Jo nyt lyhyen ministerikautensa aikana hän on puutunut tärkeisiin asioihin. Hän tutkituttaa, miten puolustuskykymme pystytään ylläpitämään maamiinojen typerän hävittämisen jälkeen.

Parlamentaarisen toimikunnan suositusten mukaisesti puolustusmäärärahoja lisätään vuosittain ja ministeri onkin todennut, että nykyisen ilmapiirin vallitessa ei olisi tehty niin rajuja varuskuntien lakkautuksia, ettei esim. Etelä-Pohjanmaata ja Pohjois-Karjalaa olisi jätetty ilman omaa varuskuntaa.

Ja nyt Ahvenanmaan demilisointi on noussut esiin Itämeren muuttuneen aseman vuoksi. Ruotsi valmistelee Gotlannin suojaamista ja Suomen yhdessä Ruotsin kanssa on harkittava Ahvenanmaan turvaamista, onhan se hyvin lähellä myös Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa. Tietysti ihannetila olisi, että kaikki Ahvenanmaan demilisoinnin hyväksyneet pitäisivät jatkossakin kiinni yhdessä sovitusta!

Puolustusministerit

Jussi Niinistö nykyisin
Haglund, Carl 5.7.2012 - 29.5.2015
Wallin, Stefan 22.6.2011 - 29.6.2012
Häkämies, Jyri 19.4.2007 - 22.6.2012
Kääriäinen, Seppo 24.6.2003 - 19.4.2007
Vanhanen, Matti 17.4.2003 24.6.2003
Enestam, Jan-Erik 15.4.1999 - 17.4.2003
Taina Anneli 13.4.1995 - 15.4.1999
Enestam, Jan-Erik 1.1.1995 - 13.4.1995
Rehn, Elisabeth 26.4.1991 - 31.12.1994
Rehn, Elisabeth 13.6.1990 - 26.4.1991
Norrback Ole3 0.4.1987 - 13.6.1990
 

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kostiainen remmiin

Eilinen Ajankohtainen kakkonen puuttui todella koko talouttamme koskevaan tärkeään talousrikokseen, jonka kuriin suitsimisella saisimme jopa valtion taloutemme kuntoon ilman nyt jo vuosikausia jatkunutta velkaantumista, olemmehan velkaa noin 100 miljardia euroa ja joka vuosi lisäkertymä on ollut 7-8 miljardia.

Entisen Metso Oy:n talouspäällikkö Reijo Kostiaisen meidän suuryhtiömme pyörittävät veroparatiisien kautta 20 miljardia, yksin valtioyhtiö Fortum 10 miljardia. Eikö valtiovalta pysty edes omaa firmaansa määräämään, jotta Belgian ja Luxenburgin kautta verosuunnitellut rahat pidettäisiin Suomen verottajan ulottuvilla.

EU:ssa on suunnitteilla Sirpa Pietikäisen kertoman mukaan yhteistä verotuspohjakantaa ja veronkiertojärjestelmien poistamista, mutta urakkaan mennee liian pitkä aika 5-6 vuotta. Omassa verolainsäädännössä on kyllä veronkiertopykäliä, joten toimeksi vaan ja nopeasti

Samanaikaisesti olemme saaneet lukea verohallinnon antamista mitättömistä maksuvaatimuksista suurille johtajille, joiden veroparatiisikäytöksiä on paljastunut. Eikö Suomi tältäkään osin ole enää oikeusvaltio, jonka mukaisesti kaikkien pitäisi olla samanarvoisia - myös verottajankin edessä! Poliisiviranomaiset tutkivat näitä menettelyitä.

Reijo Kostiainen nopeasti remmiin verohallin avuksi!

Muutakin kuin politiikkaa

Muuten eilen illalla huomasi Jaakon heittämän kylmän kiven vaikutuksen. Ei kyllä tehnyt mieli uida pitempään, hyvä kun muutaman vedon sai tehtyä.

Kommentti puutarhansa hienouksia esittävälle: Puutarhat kasvavat liiaksikin, varsinkin kaikki tarpeeton.

Ei lämmennyt vesi tänäänkään, vaikka koko päivän porotti aurinko. Ei silti lämpömittarissakaan noussut kuin nipin napin 20 asteeseen. Aikas kylmää oli vesi, mutta menettelee lenkin päälle.

Immosen lausunnon käsittely käy edelleen kuumana, tämä lainaukseni päivällä toiselta facebook-sivulta herätti puliyöhön mennessä 106 tykkäystä, 38 kommenttiaja 5 jakoa:

Lainaan tähän toiselta facebook-sivustolta tämän hetken kuuman keskustelun pikkupätkää!

Seppo Kenttäkumpu: Kyllähän tämä jo täyttää sellaisen poliittisen ajojahdin merkit. Arhinmäen on melko turha olla ensimmäisenä erottamassa Immosta, itsekään ole mikään pulmunen. Kumma, että nämä samat ovat aina nälvimässä persuja; Tuomioja ja Arhinmäki ensimmäisinä joka kerta. Kuka onkaan suvaitsematon?
Anssi Joutsenlahti: Suvaitsevaistona itseään pitävät ovat kaikkein suvaitsemattomimpia.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Elämää suurempi asia

Kannattaa katsoa, jos on jäänyt näkemättä. Nuoret perussuomalaiset tuovat selkeästi esiin puolueen monikulttuuriset näkemykset ja sanoutuvat irti Olli Immosen monitulkintaisesta ja huonosta sanavalinnasta. Mutta ei Immosellakaan ollut tarkoitus mistään kansankiihoittamisesta jotain vastaan, mutta meidän suomalaisina on tietysti huolehdittava omasta kultuuristamme ja tuotava esiin monkultuurisuuden huonot puolet, niin kuin ´nyt tehdään jo myös Saksassa ja Englannissa.
Kuohunta perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen facebook-kirjoituksen ympärillä yltyy.
areena.yle.fi


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ollin monikulttuurisuus-kirjoituksesta

Uutisköyhä heinäkuu on tyypillisesti Suomen kesässä Ruokolahden leijonan kaltaisten uutisten kulta-aikaa. Nyt kaikki mediat on valjastettu edellisen eduskunnan nuorimman kansanedustajan ja myös nykyisen kansanedustajan Olli Immosen kirjoituksen reposteluun, joka ei mitenkään ole Perussuomalaisen puolueen ohjelman mukainen kuten ryhmäjohtaja Sampo Terho oheisessa uutisessa aivan oikein toteaa. Vaikka suhtaudummekin kriittisesti nykyisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamiin paineisiin maamme kantokykyyn suhtautettuna, niin periaatteessa meillä ei ole mitään työperäistä maahanmuuttoa ja yhteisesti hyväksyttyjä pakolaiskiintiöitä vastaan.
 
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoo Yle Uutisille, että hän on keskustellut kansanedustaja Olli Immosen (ps.) viikonloppuna julkaisemasta kirjoituksesta ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kanssa.
yle.fi|Henkilöltä Liisa Haapanen

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Jaakon kylmä kivi

Jaakko heitti kylmän kiven, vaikkei kukaan ollut aiemmin heittänyt sitä lämmintä kiveä tänä kesänä. Melkoisen viileitä vedet ovat todella olleet koko kesän, sinällään tietysti virkistäviä, muttei ole houkutellut pitkiin uintimatkoihin, kunhan nyt muutaman vedon on vedellyt. Säätiedottajat osin ovat todennet, etteivät vedet välttämättä vielä rupea viilenemään entisestään. Tosiasia kuitenkin on päivien lyheneminen ja vastaavasti öiden piteneminen, joka jo sinällään edistää vesien kylmenemistä. Näinhän jo juhannukselta päivä rupeaa lyhenemään. Syksyä kohden väkisinkin menemme!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Honka-Hölkkä

Honka-Hölkkä pitää suosionsa, kaikkien osallistujien kesken arvottava sauna kiinnostaa. Nyt sauna jäi Honkajoelle, jossa on toista sataa työssä olevaa maahanmuuttajaa. Sauna meni virolaiselle maahanmuuttajalla. Yhteensä osallistujia oli 850 henkeä. 7 km matkaan kului aikaa 39.53, edellisvuodesta aika huononi 2 minuuttia 24 sekuntia.

Huomisen lauantain Honkajoen markkinoille on luvattu - poikkeuksellisesti tänä kesänä - kaunista ja lämmintä säätä, jollaista oli vuosi sittenkin. Silloin tosin oli aivan erilainen kesä, aurinko paistoi ja hellettä riitti viikkomäärin.

Itse en markkinoille pääse. Papin tehtävät velvoittavat. Viikon loppuun sisältyy kaikkea papin virkatehtävistä: siunaus, vihkiminen, messu, kaste, kaksi veteraanisyntymäpäivää!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Päivän satoa

Torstai on Kankaanpään vilkas toripäivä kesäloma-aikaan. Tänään taas sama malli kuin viikko sittenkin. Kaunis aamupäivä ennen klo 13 alkoi rankkasade, mutta torin vilske oli pelastettu, puolilta päivin tori hiljenee muutenkin! Monia tuttuja sai nähdä nytkin, kauempaakin moni tulee tapaamaan tuttuja ja kylänmiehiä!

Osuuspankin yritysasiakkaille on tullut tietoja, että täytyisi mukamas päivittää tietoja ja antaa tunnusnumeroita. Näin on tullut tällainen tieto itsellenikin. Hain jo avainlukulistankin, kunnes lehdistöstä huomasin tämän olevan sitä kuuluisaa hakkerointia. Onneksi myös Osuuspankki oli saanut tälle sivustolle eston ja itse laitoin postin roskapostien joukkoon. Kaikkea sitä yritetään tässä netti-maailmassa!

Facebook-sivulleni laitettiin Suomen Kuvalehden  lehtiartikkeli Isiksen uhkauksesta surmata Jerusalemin kristityt, kommentoin:

Järkyttävää luettavaa. Miten voidaan uskonnon varjolla niin harhautua, että voidaan eri tavoin uskovien tappamista perustellaan omalla uskonnolla. Koko Isis olisi muun maailman yhteisponnistuksin saatava loppumaan.

Vastaukseni, kun kommentoitiin kirkonkin muka myönteistä suhtautumista Helsinkiin suunniteltavan  jättimoskeijan rakentamiseen:

 Tätä myönteistä asennetta jättimoskeijaan olen nähnyt Fokus ry:n puheenjohtajalla Ilari Rantakarilla, en nähdäkseni varsinaisesti meidän kirkollamme. Meillähän pikemminkin on voimassa lähetyskäsky, ei muslimien moskeijoiden rakentaminen.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ollako vai ei eurossa

Mitä mietit? Tämä lause ilmestyi tähän kuin tyhjästä, olisko suuremmalla kädellä kirjootettu.

Mutta kyllä jotain on mielessä. Päivällä soitettiin Savon Sanomista kyselykierroksella Perussuomalaisten piirien puheenjohtajille. Kysyttiin mielipidettä Paavo Väyrysen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksestä eurossa pysymisestä. Mitä muuta mieltä siitä voi olla, kuin että siitä vaan. Jouduttiinhan euroon aikanaan kysymättä kansalta mittään. Olis siis kyllä jo aika saada kansalaismielipidekin kiistellystä eurovankeudesta. Ihan perussuomalainen linja Väyrysellä.

Ja kyllä kansa jo vastaakin. Vaadittava 50.000 allekirjoittajan raja täyttyy uhkaavalla vauhdilla. Koossa tänään keskiviikkona iltapäivällä on jo 29.000 nimeä. Keräys netissä on alkanut viime torstaina. Eduskunta saa siis pähkäillä tätäkin, kaikki kansalaisaloitteen on luvattu käsitellä asianmukaisesti eduskunnassa: lähetekeskustelu täysistunnossa, valiokuntakäsittely asiantuntija-kuulemisineen, kansalaisaloite takaisin täysistuntokäsittelyyn valiokunnan mietinnöllä varustettuna, päätös aloitteesta.

Tulee muuten enemmin tai myöhemmin näistä kansalaisaloitteista melkoinen riesa eduskuntatyölle. 50.000 hengen nimenkeräys asiaan kuin asiaan ei ole järin suuri vaiva, mutta oikeastaan sen takana ei silti ole kuin vain 3-5 kansanedustajan verran äänestäjiä. Monet yli sadan kansanedustajan allekirjoittamat aloitteet voivat jäädä täysin käsittelemättä ja niiden painoarvo on sentään täysin painavampi kuin kansalaisaloitteilla.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Vaikeen edessä on

Ei käy katteeks Jari Lindströmiä, työ- ja oikeusministeriä, jo yhdenkin ministeriön hoitamisessa olisi enemmän kuin tarpeeksi tehtävää.

Juuri on tullut kesän työttömyysluvut. Ollaan jo ennätystyöttömyydessä 1990-luvun malliin. Työnhakijoita on 280.000 eli 10% ja nousua vuodessa prosentti yli 20.000. Nuorisotyöttömiä nuorisotakuusta huolimatta yli 50.000 ja pitkäaikaistyöttömiä yli 100.000. Luvut ovat korutonta kertomaa. Työllistämismäärärahat ovat jo lopussa puolessa vuodessa. Työttömien työpajat ja monet muut työllistämistoimet uhkaavat loppua rahan puutteeseen.

Määrärahat tälle vuodelle ovat tietysti viime hallituksen budjettiin laittamia, niiden vähyydestä ei nykyhallitusta voi moittia. Mutta nyt on uusi hallitus ja sen on hoidettava nykyisiä asioita, syksyn lisäbudjetti huutaa ja lujaa rahaa työttömien työllistämiseen.

Kyllä Jarilla työsarkaa riittää siis yksin jo työministerinä. Häntä haastateltiinkin illan A-studiossa. Parhaansa hän tietysti tekee ja onpa hänellä omakohtaistakin kokemusta työttömyydestä. Toiverikkaasti hän totesi, että on katsottava koko nelivuotisen hallitustaipaleen ajan ja jos ei silloin ole saatu asioihin parannusta, silloin hallitus on epäonnistunut. Vielä ei ole arvosanan antamisen aika.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kirkastussunnuntai

Sunnuntaina vietettiin kirkoissamme Kristuksen kirkastumisen päivää. Meillä Kankaanpäässä, Ikaalisissa ja Jämijärvellä päivä on erityisen läheinen, kun kaikissa kirkoissamme on taidemaalari Felix Wrangin tekemä suurikokoinen ja kultakehyksinen hieno aihetta kuvaava alttaritaulu: Jeesus kirkastettuna keskellä, hänen molemmilla puolillaan Mooses ja Elia sekä etualalla mukana olleet opetuslapset Pietari, Johannes ja Jaakob.

Me itsekukin tarvitsemme ja myös saamme kokea omia kirkastusvuorihetkiämme. Niitä varmasti voisimme luetella useitakin. Kristittynä eläminen ei tietenkään aina ole pelkkää päivänpaisteista myötäkäymistä. Siksi tarvitsemme näitä omia kirkastushetkiämme, jolloin aivan erityisesti olemme saaneet maistaa, miten Herra on hyvä.

Tämän armon varassa jaksamme synkempinäkin aikoina, sillä aina sittenkin saamme olla varmoja siitä, että kristittyinä meillä parhaat päivät ovat aina edessäpäin, näytti miltä näytti.

Abrahan Achrenius sanookin virressään: Virvoitushetket saa tiellä ristin runsaimmat, seimestä alkamalla ja päättäin Golgatalla. Saat siten kruunun jalon ja taivaan suuren ilon.

Sunnuntain messua sain olla pitämässä juuri Jämijärven kirkossa, entisessä kirkkoherraseurakunnassani!

Aikas viikkko heinäkuussa

Heinäkuun pitäisi olla kesälomaviikko, mutta näyttää olevan kaikkea muuta, siksi paljon erilaisia tapahtumia on sijotettu juuri sen ajaksi. Ja ehkä juuri sen tähden, kun ajatellaan ihmisillä olevan enemmän aikaa osallistua. Mutta eikö loma-aikaa pitäisi voida käyttää myös lepäämiseen ja palautumiseen, jotta taas sitten jaksaa jokapäiväistä puurtamista.

Itselläni kulunut viikko on ollut kaikkea muuta kuin vapaata, onneksi ei kuitenkaan ole ollut niitä kesähelteitä, joten ei jatkuvat menot ole silti liiemmälti rasittaneetkaan.

Heti maanantaina oltiin veteraanin 90-vuotispäivillä paikallisessa Attendon ylläpitämässä hoivakodissa ja nähtiin siellä pari muutakin vielä vanhempaakin veteraania, toinen käy jo toisella sadalla. Vielä mahtui ohjelmaan papin tehtäviin liittyen toimituskeskustelukin.

Tiistai oli aamusta alkaen SuomiAreenalla olemista. Aluksi Satakuntaliiton yhteispalaverissa Satakunnan kansanedustajille ja poliittisten piirijärjestöjen edustajille. Keskustelutilaisuuden jälkeen oli Satakunnan kansanedustajien jokavuotinen paneeli Puuvillanpuistossa eli maakuntaliiton vieressä. Neljän suurimman puolueen puoluesihteerien paneeli puolestaan pidettiin Kaupungintalon pihassa.

Keskiviikkona yritin ensi kertaa kesällä yli kympin lenkkiä, mutta samam vanha vaiva oli edelleen,  10 kilometrin juoksun jälkeen oli pakko pistää hetkeksi kävelyksi kantapääkivun takia, sitten taas pääsi juoksemaan palan matkaa. Ei siis auta pehmeässä kangasmaastossakaan juokseminen kipuja lievittämiseksi. Ainoa keino olisi vain ahkera venyttely ja voimistelu. Tuli muuten viikon joka toisesta päivästä myös lenkkipäivä.

Sillä torstaista tuli taas vuorostaan vapaalenkkipäivä. Ensi Kankaanpään vilkkaalla toripäivällä ja sitten illansuusta alkaen Perussuomalaisten vastaanotolla Porin kaupungintalolla kello 22 asti. Porissa oli ihan kaunis sää kuten koko SuomiAreenan ajan, mutta jo kotimatkalla Kankaanpäähän tuli sadetta ja kotona oli satanut enempikin. Kyllä tosin Porissakin yöllä satoi rankasti, kun puoluetelttakin oli sataan painamana painunut maahan, kun perjantaina teltasta vastasivat Kankaanpään Tapio Laurila ja Erkki Lilja.

Perjantaina olin Jämi-Säätiön hallituksen edustajana kaksipäiväisen Jämi Fly In & Airshown ennakkonäytöksessä. Viikonvaihteen tapahtumaan odotettiin edellisvuotiseen tapaan kymmentä tuhatta katsojaa. Näkemistä siellä riittääkin lähes sadan lentokoneen esiintyessä.

Lauantaina oli taas kutsu, nyt Satakunnan sairaanhoitopiirin uuden naisten ja lasten sairaalaosaston vihkiäisiin. Tilaisuus olisi ollut mennä myös Pori Jazz-juhlille, mutta meikämanne ei oikein ole koskaan päässyt tykästymään jazzista, joten sen jätin väliin.

Olihan sitten tänään sunnuntaina vielä ihan riittävästi toimintaa Jämijärven messun pitäjänä ja kaksilla veteraanien syntymäpäivillä, joten sinnekin oli kerättävä voimavaroja ilman jazziakin!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

torstai 16. heinäkuuta 2015

Perussuomalaisia Suomi Areenalla

Porin Suomi Areenan ja Jazz-juhlien merkeissä Perussuomalaisten Satakunnan piiri järjesti taas iltavastaanoton omalle väelle Porin kaupungintalolla. Oma teltta on Eetunaukion puoluetelttarivistössä auki kolmena päivänä, vielä huomenna perjantainakin klo 10-13.

Perussuomalaiset on muutenkin ollut näkyvissä Porissa näinä päivinä entistä enemmän, sitä edellyttää tietysti puolueemme asema toiseksi suurimpana  ja Satakunnan suurimpana puolueena. Eri paneeleissa on nähty useita puolueen kansanedustajia puhemies Maria Lohelasta alkaen. Ministereistä Jussi Niinistö on paikalla kahtena päivä, toinen päivä on huomenna Perjantaina. Ministeri Jari Lindström on ollut Porissa ainakin tänään. Puoluesihteeri Rikka Slunga-Poutsalo puolestaan on ahkeroinut Suomi Areenalla monena päivänä.

Illanviettoomme Ismo Läntinen oli onnistunut hankkimaan myös kolmen miehen soittobändin Jazz-kadulta. Soitto tietysti juhlista entisestään yhdessäoloamme. Mukaan olimme saaneet myös Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen Oulun piiristä asti. Leppoisaa yhdessäoloa kesti lähes talon hälytysmerkkiin asti, sitä ennenhän kaupungintalosta on poistuttava!

On muuten säät suosineet koko viikon Suomi Areenaa, vaikka on näin sateinen kesä, Porissa ei ole sadellut. Ei edes tänä iltanakaan, vaikka monin paikoin on ollut oikein kaatosateitakin, näin Kankaanpäässäkin ja Tampereella on ollut jopa tulvia ja tullut vesivaurioita.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

GYMNAESTRADA

GYMNAESTRADAn
 mahtavan upeat joukkuevoimistelunäytökset Olympiastadionilla ovat vaikuttavia katsottavia. Ja se on kaiken lisäksi Suomen suurin kansainvälinen tapahtuma kautta aikojen 21.000 osallistujaa yli 50 maasta. Näin rauhanomaisestikin ja mitä terveellisimmällä tavallakin voidaan juhlia eri maiden kansalaisten välillä.

Samalla kaikkea tuota katsellessa heräsivät vanhat muistot. Itsekin 6.223 muun pojan kanssa saimme voimistella Helsingin suurkisoissa 1956 täyttäen pallokentän nurmen leikkisällä ohjelmallamme. Näytöksemme oli Suurkisojen suurin ja hauskin.

Meille Kankaanpään Urheilijoiden pojille esitys oli sikälikin erityisen mieliin painunut ja läheinen, sillä ohjelman suunnittelijana ja johtajana toimi voimistelunopettajamme Paavo Kahma ja säestäjänä pianolla opetusneuvos Liisa Mattila-Oukari niin´ikään Kankaanpäästä.

Monia muita muistoja ja elämyksiä on jäänyt näistä kisoista, vaikka Helsinki ei ollut ennestäänkään mikään vieras kaupunki. Jo alle kymmenvuotiaana sain olla mukana Helsingin Olympialaisissa ja asuihan ukkimme lähellä stadionia, niin että kerrostalon vintiltä näkyi pallokentällekin.

Paavo Kahman johdolla sain olla sitten mukana KaU:n joukkueessa voimistelupäivillä ja hankimme myös oppikoulujen mestaruuden joukkuevoimistelussa. Sain myös piirinmestaruuksia nuorten sarjoissa telinevoimistelussa. Oli rintaa nostattavaa, kun joskus voimistelutunnin aluksi PM-kisojen jälkeen Paavo Kahma sanoi, että täällä teidän keskuudessanne on väkirikkaan Satakunnan piirinmestari.

Monena mies eläissään ja vanhetessa iän karttuessa myös muistot lisääntyvät ja nousevat aina sopivalla hetkellä mieleenkin.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

SuomiAreenan vetovoima riittää

SuomiAreenalla oltiin koko päivä. Kotiin tultua oli tunto, että on käsillä viikonloppu, vaikka kalenteri näyttääkin tiistaita, siksi viikonlopun vapaan oloinen mieliala vallitsi.

SuomiAreena on ihmeellisen vetovoimainen tapahtuma tietysti vielä Pori Jazzin ryydittämänä. Väkeä liikkuu, paneelikeskusteluja riitti, myös kuulijoita. Sääkin oli sopivan aurinkoinen, ei kuitenkaan liian helteinenkään. Alapuolella oleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tunnelmasta.

On suuri asia Porille, Satakunnalle ja miksei koko Suomellekin, että tällainen suurtapahtuma on Suomen kesässä. Tavallaan me satakuntalaiset olemme etuoikeutettuja, kun saamme kotoa käsin käydä näissä tapahtumissa jo kymmenettä kertaa. Keskusteluja on yli 160. Kansalaistorilla on eri järjestöjä. Huomisesta avautuu myös puolueiden telttakojut, vanhasta muistista voin kertoa myös niillä olevan tungosta Eetunaukion kävelykadulla.

Tänään olivat Satakunnan vastavalitut kansanedustajat omassa paneelissaan, Kauko Juhantalokin saapui yli puolen tunnin päästä, joten sitten olivat kaikki kahdeksan paikalla. Kreikasta aloitettiin täälläkin ja sitten päädyttiin satakuntalaisiin aiheisiin aina tärkeitä tie- ja liikennekysymyksiä ja energiaratkaisuja myöten.

Toinen seuraamani tilaisuus oli neljän suurimman puolueen puoluesihteereiden leppoisa keskustelu Suomen tilanteesta ja ihmisten laimeahkosta osallistumisesta niin vaaleihin kuin muutenkin puoluetoimintaan. Ihme ja kumma, Kreikasta ei puhuttu yhtään ainoaa sanaa.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo onkin PoriAreenalla kolmen päivän ajan. Monia perussuomalaisten kansanedustajiakin on eri paneeleissa, myös ministerit Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat mukana. Itse kuuntelin vielä kansalaisopistokeskustelua, kun mukana oli aina positiivinen kansanedustaja Ritva Kike Elomaa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kreikka, Kreikka Kreikka

Kerta kerran päälle: 86 miljardia. Lisäksi väliaikainen siltarahoitus vaikkapa miljardi viikossa. Sitä latua. Kuka uskoo, että latiakaan tulee entisistä ja uusista lainoista takaisin. Ei joulupukkikaan!

Koskahan tulisi TV-uutiset, jossa ei ensimmäisenä ja lähes ainoana, ainakin pääuutisena tulisi jotain Kreikasta ja sen rahoittamisesta. Kyllä kai maailmassa muutakin on kuin vain Kreikka, Kreikka, Kreikka, vaikka sivistyksemme kehdoksi sitä sanotaankin. Sanotaan paljon muutakin , esimerkiksi sitä, että sivistys syntyi siellä ja lähti myös pois sieltä. Siltä tuntuu.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Deadline, deadline, deadline

Deadline, deadline, deadline! Aina vaan uusi ja uusi määräaika, se oli kuun vaihteessa, se oli tänään ja taas se on ensi keskiviikkona. Kyllä sitkeästi Ranska etunenässä pidetään kiinni Kreikan pysymisestä eurossa ja jopa syytetään Suomea liian kovasta kannanmäärittelystä, vaikka olemme jo laittaneet likoon lähes 7 miljardia eli yhden vuoden budjettivajeemme. Eikö se jo riitä!

 Mikä noita EU-päättäjiä oikein riivaa? Eikö kaikillakin Euroopan päättäjillä pitäisi olla riittävästi tekemistä omienk9in maittensa talouksien tasapainottamisessa ettei ehtimiseen jopa pyhäpäiviä myöten tarvitsisi Brysselissä kokoustaa ja aina vain sen yhden ainoa asia: Kreikan takia. Kyllä meitiä ihmettelijöitä riittää!

 Seppo Isosaari Suuret maat haluaa pitää EU:n pystyssä, vaikka väkisin. Totuushan on,että EU oli "susi" jo syntyessään.
 Anssi Joutsenlahti ja varsinkin ja eritoten, että Kreikka sinne ensinkään otettiin täysin valheellisin tiedoin, mutta päättäjätkin EU:ssa tiesivät valheet, mutta silti vaan kova hinku oli saada EU laajenemaan maksoi mitä maksoi.
 
 Katotaan taas se deadline-päivä! En kuuna päivänä usko, että Kreikan parlamentti hyväksyy ne kovat ehdot ja laatii sitovat lait kolmessa päivässä, mitä EU nyt lopultakin tiukassa äänensävyssä on vaatimassa. En sittenkään, vaikka ymmärrän kreikkalaisten tietävän, että nyt on leikin aika lopussa.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Onnittelutoivotuksia, siunaustilaisuuskin

Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!

Lähetän tämän onnentoivotuksen aina syntymäpäiviänsä viettäville. En tiedä, miten se on joutunut tänne sivullenikin, mutta onhan tämä hyvä toivotus aina meille kaikille ja vaikka minä aikana.

Sadettakin uhkasi tulla, mutta ei kuin vähän piskotteli. Niinpä tämän päivän siunaustilaisuus yli 90-vuotiaalle evakkotaipaleenkin tehneelle suurperheen äidille ja hänen hautaan laskemisensa saadaan tehdä kauniissa kesäsäässä kuten hänen arvokasta elämäntyötänsä ajatellen hyvin sopiikin.

Oli kyllä liikuttavaa veisata Hiitolassa syntyneen äidin siunaustilaisuudessa kaikki yhdeksän säkeistöä Maammelaulun tekijän J.L. Runebergin isänmaanvirrestä Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan niin sodassa kuin rauhassa ja murheen onnen aikana, kun ajattelee, mitä kaikkea kovaa tämäkin haudan lepoon saatettu on joutunut elämässään kokemaan. Kun virressä sanotaan: Suo aina rauha suloinen ja estä sota verinen, ei voinut olla muistamatta vainajan jo 25 vuotta sitten edesmennyttä puolisoa, joka haavoittui Vuosalmen tulimereksi kutsutussa jatkosodan loppuajan taistelussa.

Karjalan heimo on todella saanut kalliisti maksaa maamme vapauden joutuessaan jättämään kotikontunsa ja siirtymään evakkoon aivan tuntemattomille seuduilla. Mutta hyvin on kotiutuminen tapahtunut. Tämänkin maatalon emäntänä toimineen äidin kaikki kahdeksan lasta ovat löytäneet paikkansa eri puolilta maatamme ja saaneet työtä ja toimeentuloa ja perustaneet perheet niin, että rakkaan äidin jälkeläisiä on yli seitsemänkymmentä.

Kyllä sydänten pohjista kaikui koko isänmaan virsi, niin tämäkin säkeistö: Sä turvaa maamme vapaus, sen kansalle suo viisaus. Suo armokaste maille sen ja sydämihin ihmisten.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Toripäivä ja energiaa

Kankaanpään toripäivä torstai on näin kesällä väkeä ja myyjiä täynnä. Vilskettä ja elämää siis riittää. Ja on hyvä olla siellä mukana ja tavata monia tuttuja ja vaihtaa muutaman sanan. On joitakin kävijöitä, joilla ei ehkä muita tuttuja löydykään, on siksi hyvä, että on pitkäaikaisempiakin paikkakuntalaisia, joita voi tunnistaa ja jututtaa. Sateetkin tuli vasta kello yhden aikoihin, joten toripäivät pääosin saatiin viettää säällisissä olosuhteissa.

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymän hallituksen kesäkokouksessa pohdittiin syntyjä syviäkin, joista sitten myöhemmin tulee tietoa.  Ajankohtaisia näkymiä myös kerrottiin. Talvi oli lämmin, joten energiaa ei kulunut edellisvuosien tapaan eikä nyt viileähkön kevään ja alkukesä kulutuksen kasvu merkittävistä pienemmän volyymin johdosta korvaa alkuvuoden menetyksiä. Asiakkaillehan lämmin talvi tietysti on ollut edullista pienentyneiden energialaskujen muodossa.

Kasvihuoneyrittäjä Jorma Mustakosken mukaan nyt on ollut neljäänkymmeneen vuoteen vähäaurinkoisin alkuvuosi, joka tietysti vaikuttaa juuri kasvihuoneiden tuotantoon. Energiaturpeen nostossa ei päästä enää millään tavoitteeseen märän alkukesän johdosta eikä koko heinäkuussakaan ole luvattu paljon parempaa säätä.

Vatajankosken Sähkön verkostosta on kaapeloitu noin 25%, kaikkia ei tietenkään tarvitse uudenkaan lain mukaan kaapeloida, mutta verkostolta vaaditaan kestävää säävarmuutta. Kuluttajien sähkömittareista on saatu etäluettaviksi jo 99% eikä kaikki ole tarkoituksenmukaista muuttaakaan, jos on ns. kylmiä liittymiä, joissa ei ole kulutusta, mutta omistajat eivät kuitenkaan halua liittymiä poistaa, jos tarvetta kuitenkin tulisi vastaisuudessa.

Yhtä sähköasemaa uusitaan parast´aikaa, sitten ovatkin kaikki asemat kunnossa ainakin pariksi kymmeneksi vuodeksi, joten sillä rintamalla ei investointitarpeita ole.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Synkkeneekö, pimeneekö

Ei kovin kehuttavaa päivän saldoa:

Microsoft vähentää Suomesta 2300 työpaikkaa ja lopettaa kokonaan Salon tehtaan. Työministeri Jari Lindströmillä on omakohtaisia kokemuksia irtisanomisesta. Hallitus ryhtyikin heti toimiin Salon tilanteen auttamiseksi.

Kiinan pörssi pudonnut kolmessa viikossa 30-40%. Mitä vaikuttaa koko maailmantalouteen maailman toiseksi suurimman talousvaltion pörssiromahdus.

Kreikka jättänyt jälleen lainapyynnön, muttei kerro mitään rakenneuudistuksista, jättää ne taas huomiseen ja EU:n rahoituspäätös on tehtävä tämän viikon aikana.

Sotkamossa viikon loppuna ajellessa monilla jo kylvetyillä pelloilla oli vettä, kaikkialla ei ole päästy edes kylvötöihin. Vettä sataa tänäänkin iltaa kohden aina vain lujempaa, lämpötilakin kaukana hellelukemista, ja iltahartauden pitäjä kiitteli kauniista kesästä. Liekö ollut paikallaan? Vaikka kaikkihan on vastaanotettava, mitä annetaan, ei sen puoleen.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mätämuna - Kreikka

Ainako vaan Kreikka pyörittää muuta Eurooppaa, vaikka se on täysin kasukyvytön ja sillä on yli 300 miljardia euroa velkoja

ILTALEHTI väittää tänään:

Kreikalle sittenkin kolmas tukipaketti? Paketin suuruus jopa yli 50 miljardia euroa
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi kesäkuun lopussa Kreikan rahoitustarpeeksi seuraavalle reilun kolmen vuoden jaksolle 50,2 miljardia euroa.

Euroopan maiden osuus siitä olisi 36 miljardia, mutta Suomen hallituksen ohjelmassa on yksiselitteisesti, ettei enää osallistuta uusiin kriisimaiden tukipaketteihin.

Ja on hyvä puhua suulla suuremmalla, kun sunnuntain Hesarissa kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen spekuloi Kreikan kansanäänestyksen mahdollista tulosta: Jos kyllä rahaliitolle voittaa, maa joutuu velkasaneeraukseen ja jos Suomen kuuden miljardin saatavia leikataan esim. 60%, voi jokainen laskea, paljonko Suomi menettää.

Tulos kuitenkin oli selvä 62% EI. Siitä Kanniainen sanoo, ettei Kreikka maksa saataviaan eikä Suomen (Urpilaisen neuvottelemilla ja paljon mainostamilla) vakuuksilla (joita Timo Soini sanoo tuotannonvaihtosopimuksiksi) ole mitään arvoa. Pankit pysyvät kiinni, Kreikka ajautuu ulos eurosta ja joutuu noin vuoden kaaokseen. Oma raha tuo toivoa ja elpymistä.

Käykö näin vai lisätäänkö vain uusi kriisipaketti, sen nähdään pikapuoliin!
Näytä lisää
Kreikka on tällä hetkellä maksukyvytön, mutta tätä ei vain myönnetä ja sanota ääneen, arvioi Timo Soini Ylen A-studion haastattelussa.
yle.fi|Henkilöltä Riikka Luukkonen
 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sotkamossa vaarojen maisemissa

1.100 ajokilometrin ja kolmen vuorokauden jälkeen ollaan taas kotona. Ehkä raskaskin, mutta kuitenkin virkistävät Sotkamon Herättäjä-juhlat on oltu ja koettu.

Sain olla mukana jo edellisilläkin Sotkamon ensimmäisillä Herättäjä-juhlilla v. 1972, sillä Joensuun juhlista v. 1961 lähtien olen saanut osallistua nyt jo 53. juhlille, sillä tiettävästi muistini mukaan poissaoloja ei ole kertynyt kuin kahdesti.

On todella suurta armoa ja tietysti myös juhlaa saada kulkea tässä ystäväkansan juhlivassakin matkasaatossa, vaikka ei se elämän taival aina niin seesteiseltä näyttäisikään. Sillä kaikille meille armo riittää, myös viimeisin ja vähin saa olla omasija

Myös paikallisesti Sotkamon Vuokatin vaaramaisemiin sopien juhlien tunnukseksi oli valittu Siionin virsistä: En pelkää (siis) vaarojen matkaa. Ja tämä juhlien tunnusvirren säkeistö jatkaa yhtä rohkaisevasti: Hän silloinkin kantaa ja vie, kun polku on synkeä, kaita on tie. Voin kanssansa taivalta jatkaa. Hän vastakin kantava lie.

Kyllä Herättäjä-juhlat ovat meille monille juhlilla kävijöille yksi vuoden kohokohdista. On hienoa nähdä kymmeniä tuhansia saman tien kulkijoita, joille riittää yksinkertainen seurameno ilman suurempia klumeruudeja: puheet ja ilman säestystä veisattavat koruttomat mutta samalla jykevät Siionin virret vain vuorottelevat. Ja se riittää. Ja seurapenkissä istutaan avaran taivaan alla perheittäinkin, lapset voivat leikkiä läheisillä leikkipaikoilla. Eikä sadekaan haittaa, silloin vain avataan sateenvarjot, kuten myös auringon paahtaessa juhlakentälle.

Juhlakansa ehtoollinen kymmenien pappien jakamana sunnuntain messussa ja päätösseurojen lopun polvirukous ja sen päälle veisattava Herraa hyvää kiittäkään suomalaisena toisintona eli ns. b-sävelellä herkistää väkisinkin mielen siihen, mitä tarvitsemme: rukousta ja kiitosta!

Hienosti sadat ja taas sadat sotkamolaiset ja kainuulaiset talkoolaiset veivät läpi kaikki moninaiset juhlien järjestelytehtävät täyden kympin arvoisesti. ´Kiitoksen esittävät varmasti kaikki kymmeniin tuhansiin nousevat juhlavieraat, kun saimme olla mukana!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Pekasos

Pegasos on kreikkalainen tarunomainen siipiratsu, jonka kavioniskusta syntyi Hippokrene, runon innoituksen lähde; runoratsu. Joskus tuntuu aika vahvastikin, että Syrizan johtaja Kreikan pääministeri Alexis Tsipras kulkee tämän Pegasoksen jalanjäljissä keksimässä mitä mielikuviteksellisempia ratkaisuesityksiä ilman vähäisintäkään aikomusta maksaa euronkaan vertaa Kreikan lainoja ja yrittämättäkään laittaa maan asioita kuntoon

Aivan toisessa mielessä todellisella tarkoituksella Perussuomalaiset on perustanut Opintokeskus Pekasuksen, jota ylläpitää Peruskansan Sivistysliitto. Liiton puheenjohtaja Lasse Lehtinen piti pitkän perusteellisen selvityksen asian tiimoilta tämän päiväisessä Perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa.

Esillä oli myös puolueen arkistointiprojektin eteneminen, monia nimityksiä ja jäsenasioita. Talousasioita valotti talouspäällikkö Auli Kangasmäki. Esiteltiin myös uutta puoluetoimiston toimijoiden tehtäväkaaviota.

 7.-8-8. pidettävänTurun puoluekokouksen ja samalla puolueen 20-vuotisjuhlan järjestelyistä kerrottiin, valittiin toimihenkilöt ja vahvistettiin toimintasäännöt. Meillähän jokainen jäsen saa olla valitsemassa ja mahdollisten äänestysten aikana myös äänestämässä valittaessa puolueen johtoa. Se jos mikä on todellista demokratiaa eikä taida muilla puolueilla käytäntö olla yhtä kansanvaltaista!
 

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesä tuli sittenkin

No nyt oli oikeastaan ensimmäinen kesäpäivä kun päästiin heinäkuun puolelle. Nyt vielä puoliyön lähestyessä lämpöä riittää parikymmentä astetta ja päivällä rikkoutui helleraja. Eipä siis ihme, että Kankaanpään torilla oli oikeaa kesäilmettä, kun lisäksi on lomakuukausi meneillään. Siikli-peruna oli kysytyin artikkeli, kun oli eka kertaa sitten viime kesän Anjan vihannespöydällä viiden kauniimman sukupuolen edustajan kanssa myyntitouhussa, jota riitti, asiakkaista ei ollut puutetta, eikä hyvästä mielestä. Kyllä oikia kesäsää tekee kaikille hyvää!