Vappuna tarjosimme klo 17 alkaen pullakahveja Kankaanpään torilla. EU-ehdokkaamme, perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo oli vieraanamme liikkeellä mainoksilla teipatulla matkailuautolla kahden muun nuoren kanssa. Poutaisessa, mutta ei mitenkään lämpimässä säässä saatiin olla ulkosalla ja jutella Eu-politiikkamme ihmeellisyyksistä.
Heti vapun jälkeen perjantaiaamuna matkaamme Ouluun koko viikonlopuksi perussuomalaisten puolueneuvoston kokoontumiseen. Matkalla pysähdyn Oulun piirin järjestämiin tilaisuuksiin Himangalla ja Kalajoella. Himanka tosin on kadonnut Suomen kuntakartalta ja liitetty Kalajokeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaanpää. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2014
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Jämillä
Kansanedustajien kuukausipalaveri pidettiin Jämin Yritysforumissa Jämijärvellä. Paikalla oli neljä kansanedustajaa kuuntelemassa arkkitehti Ilmari Mattilan erinomaisen valaisevaa esitystä Jämin nyky- ja kehitysnäkymistä. Paljon on tehty ja paljon on edelleen tehtävissä ja suunnitelmissa Jämin matkailumaan eteenpäinviemiseksi.
Kunnan terveisinä oli - tietysti - tiestön parantaminen. Yhteys valtatie 3:lle Ikaalisiin olisi parantamisen ja leventämisen tarpeessa. Keskustasta Jämille tarvittaisiin turvallisuutta lisäämäämään kevyenliikenteen väylä, jota voisivat käyttää myös esimerkiksi rullasuksilla hiihtäjät. Yhteys Jämiltä Jyllin kautta Ikaalisten tielle pitäisi saada päällystetyksi, ja olen itsekin tehnyt siitä raha-asia-aloitteita. Jämillä käy vuosittain noin 150.000 matkailijaa eri tapahtumissa, näin teidenkin pitäisi olla liikennöitävissä turvallisesti.
Jämin esittelyn innoittamalla palasin iltapäivällä takaisin tekemään juoksulenkin vanhoilla tutuilla lenkkipoluilla. Jämin harjujen männikkökankaista eivät maastot enää parane. Liikkuminen kauniin luonnon rauhassa on suositeltavaa kenelle tahansa. Siellä lepää niin henki kuin ruumiskin. Terve menoa!
Muuten onkin melkoisen kova viikovaihde taas takana. Perjantaina roskien keruuta, ja tänään Seppo on saanut meidän 21 kilometrin urakkamme valmiiksi, hienoa, olemme melkoisesti etuajassa.
Lauantaina olin siis hautauksessa ja muistotilaisuudessa. Kankaanpäässä pidettiin perussuomalaisten piirikokokous, johon vielä ehdin, en tosin aamupäivän toritapahtumaan makkaratarjoiluineen, jossa mukana olivat meppiehdokkaat Laura Huhtasaari ja Maria Tolppanen. Loppupäiväksi riitti uuden Perussuomalainen-lehden jakelua kerrostaloissa. Sitä urakkaa jäi vähän myös pyhäksi, jolloin olin lisäksi Veteraanipäivän juhlassa ja vuosi sitten pois nukkuneen Seppo Koivusalon muistotilaisuudessa Pilkkumissa. Tänään olin ennen Jämin reissua aamuvarhaisella Aimon hieronnassa, iltapäivällä lenkin lomassa vielä otin viimeiset aurakepit Jämin tien alusta Mertiörantaan asti ja jaoin Perussuomalainen-lehteäkin, vaikka taas kerran se loppui kesken, koska täytyi jättää vapuksi Simon Elon toritapahtumaakin varten satakunta lehteä kaiken varalta. Ihan joka savuun Kankaanpäässäkään lehtijakomme ei yllä.

Tunnisteet:
Jämijärvi,
Kankaanpää,
kansanedustaja,
perussuomalainen,
perussuomalaiset,
PS-lehti,
talkootyö
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Piirikokousta
Kankaanpää sai olla perussuomalaisten piirikokouksen isäntänä. Hyvin tämä vastuu kannettiinkin, vaikka en itse päässyt kuin piipahtamaan torilla ja kaupungintalolla. Niin paljon on eteenpäin päästy, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Järjestelyt menivät kertakaikkisesti nappiin Tapio Laurilan sotilaallisella järjestelykyvyllä ja organisoinnilla: kaunis ja lämmin sääkin teki osansa päivän onnistumiseen.
Tunnisteet:
Kankaanpää,
perussuomalaiset,
politiikka 2013
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Lavian kävi nyt näin
Antoisa päivä jo heti eduskunnassa, illalla vielä ehdin Kankaanpään kaupunginvaltuustoon äänestämään 21-14 lopputulosta Kankaanpään kaupunginhallituksen esityksen (äänin 5-4) mukaisesti, ettei Kankaanpään ja Lavian kuntaliitossopimusta hyväksytä. Lavia oli äänin 9-8 Kankaanpään liittymisen puolesta, ja nyt kuntaministeri Virkkusella on tehtävänä kriisikunnan liittäminen Poriin.
Tietysti hyvin ymmärrämme, kuten monet puheenvuoron käyttäjätkin sanoivat, että Lavia kuuluu Pohjois-Satakuntaan ja kaikkien pohjoissatakuntalaisten kuntien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen. Vaikka yhdistymissopimuksessa kauniisti vakuutettiin, että kaupungin taloutta hoidetaan yhdistymisen jälkeen vastuullisesti ja suunnitelmallisesti, ei siihen yksinkertaisesti voinut uskoa, koska sopimuksessa ei puhuta sanaakaan yhdistyvien kuntien virkojen yhteensovittamisesta eikä liioin kerrota, miten talouspuolesta aiotaan tehdä kannattava. Konsulttitoimistokin toteaa liitoksen jälkeen syntyvän vuoteen 2016 mennessä 13 miljoonan euron alijäämän.
Varsinkin viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä pidimme Laviaa kehittyneempänä kuntana kuin omaa Kankaanpäätämme. Ensimmäiset ylioppilaammekin kävivät koulua Laviassa ja siellä käytiin paljon kunnanlääkärin vastaanotollakin. Nyt osat ovat vaihtuneet.
En malta olla mainitsematta 45 vuoden takaisesta asiasta. Nykyisenkin Kankaanpään valtuuston puheenjohtajan kanssa uusina kansanedustajina teimme ensimmäisen kuntavierailumme juuri Laviaan ja pistäydyimme myös pitkäaikaisen hammaslääkärimme, lavialaisen Jaakko Antilan pankinjohtajaveljen kesämökillä Lavi-järven rannalla. Meillä kankaanpääläisillä ja lavialaisilla on siis pitkät ja läheiset suhteet. Mutta ei sekään auta tässä taloustilanteessa.
Olemme näet pakkoraossa ja siksi on ajateltava - valitettavasti - että edes yksi kunta pelastuu ja ettemme molemmat yhdessä tule kriisikunnaksi. Jäljelle ei jää kuin Kankaanpää, jota meidät kaupunginvaltuutetut nimenomaan on valittu puolustamaan. Emme siis voi tässä taloustilanteessa pelastaa Laviaa, niin paljon kuin sen haluaisimmekin tehdä. Kaiken lisäksi lavialaiset itse ovat saattaneet itsensä tähän kriisikuntatilanteeseen. Ja on hyvä muistaa, etteivät ainakaan perussuomalaiset ole sitä olleet aiheuttamassa.
Porikaan ei ota Laviaa vapaaehtoisesti, vaikka saa kaksi kertaa suuremman yhdistymisavustuksenkin valtiolta kuin Kankaanpää olisi saanut. Mutta pakon edessä Pori sitten on valmis liitokseen. Ei tietenkään Lavia osana Poria kuitenkin kaukana kaupungin keskustasta ole mikään kehuttava, on siellä nyt ainakin tuloveroprosentti prosenttiyksikköä Laviaan tai Kankaanpäähän verrattuna ja onhan Porilla kieltämättä leveämmät hartiat kuin meillä Kankaanpäässä. Ja tietysti säilyy edelleen paikkakuntiemme läheinen maantieteellinen yhteys esim. kaupoissa käyntiin ja muuhunkin asiointiin.

kunnallispolitiikka,
kuntajako,
politiikka 2013
torstai 17. huhtikuuta 2014
Makkarasoppaa
Hyvän kollegani, kansanedustaja Jari Myllykosken kanssa tarjosimme edellisen vuoden tapaan kiirastorstaina soppaa Kankaanpään torilla. Samalla toimme esille nuoria meppiehdokkaitamme. Perussuomalaisilta on Satakunnasta ehdokkaana Laura Huhtasaari ja vasemmistoliitolta Erno Välimäki. Molemmat olivat tietysti paikalla. Makkarasoppaa kehuttiin, ilma suosi ja tunnelma oli korkealla. Koko kenttäkeittiöllinen soppaa kului tunnissa.
Porinaa riitti vielä sopan loppumisenkin jälkeen, Helena ja Reijo Ojennus järjestivät mehutarjoilua ja monenlaista materiaalia oli tarjolla. Tulitikkuaskini menivät kuin kuumille kiville: näitä sinnikkään papin "rötösherrat kiinni" -etiketeillä varustettuja askeja riittä yhä vaan.
Päällimäisenä keskustelunaiheena oli tietysti juuri nyt ajankohtainen Kankaanpää-Lavia -liitossopimus. Kankaanpään kunnanhallitus oli juuri sopivasti päättänyt perussuomalaisten ja demarien äänin, ettei sopimus anna aihetta jatkokäsittelyyn eli hyvksymiseen, koska siinä ei sanallakaan puututa kuntien virkojen yhteensovittamiseen eikä muutenkaan puhuta mitään talousasioista, jotka nimenomaan pitäisi samassa yhteydessä ratkoa. Molemmat kunnathan tekevät jatkuvasti alijäämäisiä tuloksia, ja kuntaliitoksen myötä astuisi voimaan viiden vuoden irtisanomissuoja.
Kankaanpäässä on vielä tulossa perussuomalaisten monta meppivierailua ennen toukokuun 25:nnen päivän EU-vaaleja, huippuvieraana itse Timo Soini, vaikkei hän itse olekaan ehdokkaana. Nähdään ja kuullaan siis paljon EU-kriittisiä puheenvuoroja 11-kohtaisen EU-vaaliohjelmamme mukaisesti.

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Eteenpäin elävän mieli
Aamulla klo 6.45 linja-autolla Manseen, sieltä 9.00 junalla Hesaan. Eduskunnassa vastaanotamme heti aamupäivällä Sveitsin liittotasavallan presidentin. Sitten onkin koko viikko kovaa tohinaa huipentuen torstain kyselytunnin jälkeiseen välikysymyskeskusteluun perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkauksesta. Perjantaina on vuorossa taas kotiinlähtö, mutta heti aamulla puhemies tarjoaa eduskunnan menestyksekkäälle hiihtojoukkueelle mitaliamukahvit.
Hiljainen viikko on nimensä mukaisesti hiljainen eduskuntatyöstäkin eli istuntovapaa viikko. Kyllä sillekin silti löytyy tehtäviä. Heti maanantaina olen avaamassa Suomen Turus valtiopäivien 150-vuotisjuhlatilaisuuden. Jari Myllykosken kanssa tarjoilemme soppatykillisen Kankaanpään toripäivillä ja meppiehdokkaat Laura Huhtasaari (PS) ja Erno Välimäki (Vas) esittäytyvät samalla. Pääsiäisenä olen kahdessa messussa saarnamiehenä. Neljänä peräkkäisenä lauantaina on tiedossa hautaan siunaaminenkin. Muitakin töitä kyllä riittää ns. lomaviikolle.
Näin kaikki taas jatkuu siitä huolimatta, että koko kuluneen viikonlopun oli vaikea tehdä mitään, kun olin flunssassa. Jouduin peruuttamaan yhden puhekeikan Israelin Ystävien paikkallisyhdistyksen vuosijuhlaan Mikkeliin. Flunssa vie voimia ja paranee aikanaan, lääkitsee sitä tai on lääkitsemättä. Ei kyllä itselläni ole usein ollut tällaistakaan. Viikolla jo kävin lääkärissä ja hän poltti sieraimessani verisuonia, jotka tahtoivat tiputella nenästä verta liian useasti.

eduskunta,
Kankaanpää,
kansanedustaja,
tori
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Peruspomolle riitti huomiota
Iltalehti antoi lähes kolme ensimmäistä aukeamaa pääkirjoitusta myöten ja kansikuvan eilen julkaistulle Timo Soinin kirjoittamalle Peruspomo-kirjalle. Myös Iltasanomat käytti kansikuvan ja näyttävästi muutakin tilaa asialle, siinä samalla myös Timolle ja koko puolueelle. Aikamoinen mainosisku sopivasti myös näin EU-vaalien lähtörytäköissä, vaikka Timokin korostaa, ettei tämä ollut mikään vaalikirja, koska hän ei ole edes ehdokkaana.
Timo oli myös illan päävieraana Pressiklubissa ja hyvin oli sinne toimittajat valittu paikalle: Pekka Ervasti ja Leena Sharma, molemmat myös perussuomalaisista kirjoittaneita. Sharmalta on juuri hiljan ilmestynyt pelkästään perussuomalaisia käsittelevä, hyvän vastaanoton saanut kirja.
Mediassa on kerrankin ollut näkyvyyttä, kun jokainen itseään kunnioittava lehtikin on kirjoittanut Timon kirjasta. Päivän Maaseudun Tulevaisuudessakin oli arvostelu kirjasta. Ylen tekemässä, eilen julkaistussa gallupissakin oli perussuomalaisille 0,9 % nousua eli lukema 17,8 %.
Päivä oli muutenkin melkoinen, kun saimme jättää ensimmäisenä allekirjoittajana perhepolitiikkaa ja lapsilisien alentamista käsittelevän välikysymyksen. Allekirjoittajina olivat kaikki perussuomalaisten sekä keskustapuolueen ja vasenryhmän kansanedustajat. Ensimmäisenä allekirjoituksensa tehneenä Hanna Mäntylä luki välikysymystekstin täysistunnossa, josta asia lähettiin hallitukselle. Vastaus onkin luvattu antaa jo ensi torstaina heti kyselytunnin jälkeen, koska seuraava pääsiäisalusviikko on rauhoitettu eduskuntatyöltä. Tänään virallisesti oppositioon siirtynyt vasemmistoliitto ei nähnyt viisaaksi liittyä välikysymystentekijöiden joukkoon. Pohditaanko siellä edelleen, ollako vai eikä olla ja missä?
Illalla vietimme Kankaanpään Perussuomalaisten vuosikokouksen tosi räiskyvässä tunnelmassa, puhetta ja tarjottavaa riitti. Piirin johtokaksikkokin, Toroskan pariskunta oli paikkalla katsomassa kankaanpääläistä perussuomalaista toimintaa, josta ei vauhtia puutu. Näin mennään eteenpäin; viime vuoden aikana on tilaisuuksia riittänyt eikä kuluvakaan vuosi toiminnan osalta jää ainakaan vähäisemmäksi, kun EU-vaaliehdokkaitammekin liikkuu turuillamme ja toreillamme melkomoisesti!

EU,
EU-vaalit,
gallup,
hallitus,
Kankaanpää,
kannatus,
perussuomalainen,
perussuomalaiset,
välikysymys
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Eduskuntaretki 30.4.2014 tervetuloa!
Matkalle mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, vielä on vapaita paikkoja.
Anssi kustantaa matkan, ruuan ja kahvit.
8:00 Lähtö Kankaanpäästä (linja-autoaseman yläparkkipaikalta)
11:30 Sisääntulo ja opastettu kierros
12:30 Ryhmähuoneeseen, jossa tarjolla kahvit ym.
14:00 Täysistuntoon osallistuminen yleisölehterillä
15:00 Ruokailu
Ilmoittautumiset:
II varapuhemiehen erityisavustaja
anne.laine [at] eduskunta.fi
(tai puh: 09-432 7388, 050 574 0958)

maanantai 24. maaliskuuta 2014
Maanantai matalalentoa
Maakuntapäivä maanantai - menoa aamulla seitsemästä illalla yhdeksään, niin se aika vain menee täällä mailla.
Aamuhieronnan jälkeen lähdin kiireen vilkkaa Kankaanpään seudun sotainvalidien kanssa Poriin Suomalaiselle Klubille, Sotainvalidien Veljesliiton Satakunnan piirin vuosikokoukseen. Olin erovuorossa piirihallituksesta neljän muun kanssa ja me kaikki tulimme uudelleen valituiksi. Osastostamme meitä oli edustamassa kaikenkaikkiaan peräti viisi henkilöä, minun lisäkseni Olavi Hietikko, Olavi Koivuniemi, Toivo Lautaoja ja Matti Ylitalo.
Vuosijuhlassa puhuivat Porin Prikaatin komentaja eversti Juha Pyykönen ja Veljesliiton pääsihteeri Markku Honkasalo. Sotainvalidi Pentti Forsman lausui Yrjö Jylhän "Talvisodan rauhan" ja kanttori Päivi Holkko huolehti musiikista säestäen Oskari Penttilän laulamia "Taivas on sininen ja valkoinen" sekä "Täällä pohjantähden alla" sekä yhdessä lauettua isänmaan virttä "Siunaa ja varjele meitä". Sain rovastina itsekin lausua muutaman sanan nykyisen maailmantilanteen innoittamana. Luin ensin vuoden aikana piirin viimeiseen iltahuutoon kutsuttujen sotainvalidiveljien nimet ja lähetin seppelpartion sankarihaudoille kanttorin soittaessa Narvan marssia.
Illalla valtuuston kokouksen päälle keskusteltiin tiivis parituntinen Lavian valtuutettujen kanssa kuntaliitosneuvottelusta, jonka hyviä ja huonoja puolia valotimme oikein miehissä ja naisissa. Pohjois-Satakunnan yhtenäisyyden kannalta liitos olisi mitä toivottavin, mutta talousluvut epäilyttävät: konsultin mukaan vuoteen 2016 mennessä yhteinen budjettivajeemme on 13,3 miljoonaa ellei mitään rakennemuutoksia saada aikaan. Ainakaan neuvotellussa yhdistyssopimuksessa ei ole sanaakaan talouden sopeuttamisesta. Huonolta siis sen puolesta tilanne näyttää. Mielestämme säästötavoitteita pitäisi virkamiesten osalta toteuttaa jo ennen kuntaliitosta, jonka jälkeen voimaan astuu viiden vuoden irtisanomissuoja ja sopeuttamiset ovat sitten pitkälti jäissä jopa kesähelteillä.

maakuntapäivä,
Satakunta,
sotainvalidit
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Sunnuntaina hyviä uutisia - joskin huonojakin
Kaisa Mäkäräinen otti kaikki kolme maailmagupin voittoa, mikä sen hienompaa!
SoTe-soppa saatiin keitettyä, vanhat paperit poltettua ja kaikkien puolueiden yhdessä sopima uusi ratkaisu synnytettyä. Oppositiokin kelpasi lopultakin mukaan, mitä onkin kauan vaadittu, ja heti syntyi ratkaisu. Entinen kuntauudistusta vauhdittamaan kehitelty suunnitelma joutikin romukoppaan. Ministerikin joutui toteamaan, ettei se olisi ollut perustuslainkaan mukaan mahdollista. Tuleekin mieleen, miksi tarvitaan hallituksen ja opposition vastakkainasettelu, ovathan kuntatasollakin kaikki puolueet yhdessä hallituksessa, miksei samoin myös maan hallituksessa.
Kankaanpään perussuomalaisten vuosikokouksessamme todettiin ainakin raha-asioita hoidetun hyvin. Ryhmäkokouksessa puhuttiin taas Kankaanpää-Lavia -liitoskeskusteluista. Kankaanpää on ottamassa Lavian ilman mitään sopeuttamistoimenpiteitä ja näin molempien kuntien kaikkien työntekijöiden työpaikat turvattaisiin viideksi vuodeksi. Voiko se olla mahdollista, kun molemmissa kunnissa on miljoonien alijäämiä ja ne pitäisi kattaa kolmen vuoden aikana? Valtaosa kuntien menoista muodostuu juuri työpalkoista ja kahden kunnan yhdistämisessä täytyy vähentää työpaikkoja, muutenhan ei kuntien liittymisissä olisi mitään järkeä. Kun kerran tehtäviä näin pyritään yhdistämään, ei enää tavita niin montaa byrokraattia palleillaan; tekeviä käsiä vanhus- ja sairaanhoidossa sen sijaan aina tarvitaan koko ajan enemmän.

SoTe
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Puuhaa riitti maanantaillekin
Maanantain aloitetan aina, kun mahdollista klo 7 vesijuoksulla. Juoksijoita oli nyt paikalla tusinan verran, aamu-uimareita puolta vähemmän. Vesijuoksun päälle parin tunnin hieronta tekee poikaa, kun sen päälle vielä pääsee saunan lauteille.
Happigeneraattoriasiaa puitiin paikallisen yrittäjän ja keksijä Pelle Pelottoman, Rauno Hakalan kanssa.
Jämin hiihtoputkesta suoraan sotaveteraanien vuosikokouksen jälkeisen hallituksen järjestäytymiskokoukseen veteraanitalolle. Asialistalle oli kertynyt kohtia peräti jämpti ventti, joten ei turhaan kokoustettu.
Illalla olin ensi kertaa Kankaanpään Taideyhdistyksen vuosikokouksessa taidekoulun auditoriossa. Hyvin on yhdistys toiminut ja on yhtä vanha kuin taidekoulukin ja viettää ensi vuonna juhlavuotta. Pitkäaikaisen puheenjohtajan Kaija Antilan jälkeen on ensimmäisen vuotensa puheenjohtajana toiminut Maija Anttila. Kokouksen jälkeen läänintaiteilija esittelin tuotantoaan tietokonekuvin.
Tuttua porukkaa oli paikanpäällä parisenkymmentä ja saatiin nauttia makoisat korvapuustikahvitkin!

liikunta,
Taidekoulu
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Galluppeja
Kuulin tänään Kankaanpään Seudun nettisivuilla olevasta gallupista, jolla mitataan, ketä äänestäisit kunnallisvaaleissa. Menin sivuille, mutta varmuuden vuoksi se olikin jo suljettu, joten en päässyt vaikuttamaan tulokseen, joka sinällään on melko mukava:
Perussuomalaiset 36
Keskusta 28
Kokoomus 16
Demarit 14
Vihreät 4
Vasemmistol 2
Kd 1
Varsinaisessa Ylen julkistamassa puoluegallupissa Perussuomalaiset sai 16,9 %, edelliset vastaavat luvut olivat marraskuussa 17,0 % ja tammikuussa 17,8 %, josta siis on pudotusta. Myös Helsingin Sanomien gallupissa helmikuussa lukema oli 17,0 %, joten aika samoja on 17,0 ja 16,9, mahtuvat enemmän kuin hyvin virhemarginaaliin, joten suuria johtopäätöksiä asiasta ei voi vetää.
Olen tallettanut gallup-lukuja koko viime vuodelta, parhaat luvut olivat tammikuussa HS 18,8 %, elokuussa 18,7 % ja marraskuussa 18,9 %, sekä Yle:llä syyskuussa 19,3 % ja lokakuussa 18,9 %.
On aina hyvä muistaa, että kyllä gallupeilla tehdään politiikkaakin. Ennen eduskuntavaaleja mittaukset olivat koko vuoden osoittaneet jatkuvasti ylöspäin, ollen parhaimmillaan 18 %:n luokkaa, mutta juuri ennen vaaleja viimeiset gallupit osoittivatkin selvää laskua: jopa 15,4 % ja KUITENKIN: VAALITULOS oli 19,1 %.
Timo Soini on kirjoittanut viikolla Ilkassa alakerran otsakkeella "Gallupien perässä ei kannata juosta" ja toteaa mielipidemittausten ihmeellisyyksistä esimerkiksi perussuomalaisten osalta sen, että kannattajiemme enemmistö mukamas kannattaisi homoliittojen rinnastamista avioliittoihin, mikä ei pidä paikkaansa. Timo sanookin tietävänsä, missä mennään, koska saa vilkkaimpina päivinä 300 sähköpostia ja sata puhelinsoittoa mukaan lukien tekstiviestit.

Timo Soini,
vaalit
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Viikonloppuna vilskettä
Taas tavan mukaan, koko laskiaissunnuntai oli matalalentoa, lauantaillekin riitti toimintaa ja maanantaiksi yhtä vipeltämistä myöskin. Näin sujuu vapaa viikonloppu täällä maakunnassa ennen tiistaiaamun Helsinkiin paluuta.
Laskiassunnuntaina ensin messun kuuntelu Lahden Ristinkirkosta.
Perussuomalaisten Satakunnan piirihallitus kokousti piiritoimistolla Porissa. Asioita riitti, onhan edessä lähinnä toukokuun EU-vaalit ja sitten vajaan vuoden päästä jo eduskuntavaalitkin, joihin valmistautuminen aloitetaan heti välittömästi meppien valinnan jälkeen. Aikaa ei ole yhtään hukattavaksi.
Jo tällä tiedolla Kankaanpäässä on ainakin neljä tilaisuutta EU-ehdokkaille, kun saimme myös piirikokouksen lauantaille huhtikuun 26. päivä. Silloin aloitetaan toritapahtumalla, johon toivotaan saatavan mahdollisimman monta muutakin Satakunnan oman ehdokkaan Laura Huhtasaaren lisäksi.
Myöhemmin päivällä pidettiin Israelin Ystävien Satakunnan piirin ja Kankaanpään osastojen kokoukset. Toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri oli paikalla kertoen vielä suljetummasta maasta kuin nyt tapetilla oleva Ukraina, eli Valko-Venäjästä ja juutalaisten asemasta siellä. Myös meillä on edessä monta toiminnan hetkeä kuluvana vuotena.
Lauantaina olimme 11-vuotispäivillä Jämijärvellä, sunnuntaina olin 80-vuotispäivillä Kankaanpäässä, joskin juhlasankariin ja hänen perheeseensä tutustuin Jämijärven kirkkoherrana ja juhlijat ovatkin syntyperäisiä jämijärveläisiä. Ja illan päätteeksi oli vielä ryhmäkokous kirkkoneuvoston huomisen kokouksen merkeissä.
Lauantaina olin saanut papin tehtävän 94-vuotiaan lesken siunaustilaisuuteen, jota vietimme lähiomaisten kesken.
Maanantaina heti aamusta lähtien taas Poriin, jossa löytyy kolmekin tilaisuutta ja sitten illalla jo mainittu kirkkoneuvosto. Lenkitkin ovat jääneet valitettavan vähiin, hiihtoputkeen ehtimisestä puhumattakaan.

hautaus,
Israelin Ystävät,
Jämijärvi,
Kankaanpää,
kokous,
Pori
perjantai 28. helmikuuta 2014
Valtiopäivätoimi putkatilojen ja -kuljetusten tiimoilta
v
KIRJALLINEN KYSYMYS
KANKAANPÄÄN POLIISILAITOKSEN PUTKATILOJEN KÄYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISESTÄ
Eduskunnan puhemiehelle
Lounais-Suomen poliisilaitos on maan toiseksi suurin poliisilaitos, joka muodostettiin 1.1.2014 yhdistämällä Varsinais-Suomen ja Satakunnan poliisilaitokset sekä Liikkuvan poliisin Turun ja Porin yksiköt. Poliisi palvelee Turun pääpoliisiaseman lisäksi 13 poliisiasemalla, joista Kankaanpään asemalla on uusimmat talteenottotilat eli putkat.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella on 45 kuntaa, joissa asuu noin 694 000 asukasta. Poliisilaitoksella työskentelee noin 790 poliisia.
Kankaanpään kihlakunnan poliisilaitoksen aikana, vuoteen 2009 saakka, oli YJT-kiinniotettuja eli ns. juoppojen kiinniottoja noin 200 -400 henkeä vuodessa.
KIP-kiinniotettuja, eli rikosperusteisesti talteen otettuja oli noin 100 vuodessa. Jo silloin kuljetettiin osa kiinniotetuista Poriin, koska Kankaanpäässä ei ollut kuin yksi vartija. Näiden lukumäärä oli kuitenkin vain muutamia kymmeniä vuodessa.
PORA I –uudistuksen (Poliisin hallintorakenneuudistus) jälkeen Kankaanpään osalta poistettiin mahdollisuus pitää putkassa kiinniotettuja ja alettiin kuljettaa kiinniotettuja Poriin. Kankaanpään putkatilojen vuokra oli ollut vain n. 400 e/kk.
Muutaman vuoden jälkeen lopetettiin putkatilat”tarpeettomina”. Ensin siis evättiin mahdollisuus toimia taloudellisesti ja järkevästi. Sitten perusteltiin lakkauttaminen sillä, ettei Kankaanpäässä ole kiinniotettuja.
Vuositasolla valvontasektorin poliisit ajavat noin 100 000 km/auto. Eli käytännössä 200 - 500 km/työvuoro. Kun työvuoroja on kaksi 12 tunnin vuoroa vuorokaudessa, kilometrejä tulee noin 400 – 1 000km/vuorokausi. Kiinniotetut kuljetetaan kahden miehen voimalla Poriin, jonne Kankaanpäästä on matkaa 65 km ja Karvian keskustasta 100 km.
Kankaanpään poliisilaitoksen yhdellä partiolla on ensisijaisesti vastuualueena: Kankaanpää, Lavia, Pomarkku, Siikainen, Merikarvia, Honkajoki, Karvia ja Jämijärvi. Silloin kuin partio ajaa 2-4 tunnin reissua Poriin, on muu alue tyhjä poliiseista.
Poliisikonttorien harveneminen jo itsessään on aiheuttanut sen, että jäljelle jäävien konttoreiden partiot joutuvat huolehtimaan entistä laajemmista alueista. Kun putkakuljetukset on keskitetty Poriin, niihin kuluva aika lisääntyy, mikä lisää poliisien työmäärää ja vähentää kuntalaisten turvallisuutta erityisesti kiireellisissä hätätapauksissa. Noin kuukausi sitten uutisoitiin, että ryöstöjen määrä on kaksinkertaistunut päiväsaikaan kauppaliikkeisiin, jossa on töissä yksi tai kaksi naista.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä palauttaakseen Kankaanpään poliisiaseman kustannuksiltaan edulliset putkatilat käyttöön, että poliisien ja partioiden aikaa säästyy kuntalaisten turvallisuuden hyväksi sekä vähentääkseen talteen otettujen juopuneiden turhasta kuljettamisesta Poriin asti koituvia kuluja?
Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2014
Anssi Joutsenlahti /ps.
Tunnisteet:
eduskunta,
Kankaanpää,
kansanedustaja,
kirjallinen kysymys,
perussuomalainen,
Pori
maanantai 24. helmikuuta 2014
Valtaryhmittymä taas vastahankaan
Kankaanpään kaupunginvaltuustossa äänestettiin kahdesta asiasta, ja sama synkkä rintama (kepu, kokoomus, demarit ja kd) oli molemmissa perussuomalaisten ja vihreiden ehdotuksia vastaan, kuten valtuustokauden alussa luottamuspaikkoja jaettaessakin. Mikään ei ole ajan kuluessa muuttunut. Vasemmistoliitto tosin oli toisessa äänestyksessä meidän mukanamme.
Äänin 23-12 lopettiin kylmästi Hapuan kyläkoulu mukamas säästöjen aikaansaamiseksi, vaikka selvästi osoitimme, ettei mitään kustannuskevennyksiä synny, näin saadaan vain yhden opettajan virka lopetettua. Nyt Hapualla toimii kolme opettajaa, mutta kaksi heistä luetaan dysfasiaoppilaiden parissa työskenteleviksi. Sen sijaa kustannuksia syntyy koulukyydityksistä, joita Hapualla ei nyt ole lainkaan. Omassa koulussa olevat 15 hapualaista eivät tarvitse kyyditystä ja 12:ta keskustassa käyvää kuljettavat omat vanhemmat. Nyt nämä kaikki 27 tulevat kyyditysten piiriin ja taksiralli alkaa monta kertaa päivässä ja koulupäivä ja matka pitenee ainakin näiden 15:n hapualaisen osalta.
Koulun oppilaiden kokonaismäärä on 33, sillä dysfasiaoppilaita on nyt 18. He ovat saaneet käydä Hapualla jo vuosikausia, koska kouluympäristö on monin verroin turvallisempi kuin keskustassa olevat suurkoulut. Jokainenhan ymmärtää pienkoulun edut, koska se antaa yksilöllisemmän opetuksen ja näin heikompikin oppilas pysyy paremmin mukana. Keskustan kouluista kerrottiin juuri päivän lehdessä, miten jopa poliisit on jouduttu kutsumaan useasti koululle kurinpidollisten ongelmien vuoksi.
Lisäksi on muistettava keskustan ala-asteen koulun remontin alkavan pariksi vuodeksi, jona aikana osalle oppilata tarvitaan korvaavia tiloja ja näitä olisi saatavissa myös Hapuan koululta. Mutta mikään ei auttanut. Hapuan koulun puolesta äänestivät 9 perussuomalaista, 2 vasemmistoliitolaista ja vihreä Irmeli Elomaa.
Itse olen ollut Kankaanpään valtuustossa vuodesta 1975 lähtien - välillä kirkkoherrana Jämijärvellä ja Jurvassa - ja palannut jälleen muutettuani takaisin, eikä tätä ennen ole tarvinnut olla mukana ainoatakaan kyläkoulua lopettamassa. Kyllähän Kankaanpäässä vuosien saatossa on lopetettu 14 kyläkoulua ennen tätä viimeistä Hapuan lopettamista, joten kyläkunnat ovat oman raskaan osansa kantaneet.
Lähes samoin äänin eli 20 vastaan, 2 tyhjää, 11 puolesta teknisen lautakunnan puheenjohtajan - joka on myös keskustapuolueen ryhmänjohtaja - menettelyä ei äänestetty valtuuston asettaman tutkintalautakunnan alaiseksi. Hän oli kutsunut lautakunnan kokoukseen varamieheksi toisen keskustan valtuutetun, jota ei kuitenkaan oltu nimetty hänen varamiehekseen, vaan joka oli siis täysin ulkopuolinen kuulumatta lautakunnan kokoonpanoon. Kysymyksessä oli puheenjohtajan jääviys, kun esityslistalla oli hänen oman poikansa määräaikaisuuden jatkaminen samaisen teknisen lautakunnan alaisuudessa, vaikka syksyn yt-neuvotteluissa nimenomaan oli määrätty, ettei lautakunnan kolmea määräaikaista tointa voida enää jatkaa. Myös teknisen viraston johtajan toimet kyseisen ehdotuksen tekijänä joutuvat ihmeelliseen valoon: eikö hän ole tehtäviensä tasalla. Onko taas kysessä Kankaanpäässä niin usein nähty hyvä veli järjestelmä. Tämä kymmenen valtuutetun, 9 perussuomalaisen ja vihreän allekirjoittama kirjelmä meni kuitenkin kaupunginhallituksen jatkokäsittelyyn.

koulu,
kunnallispolitiikka,
perussuomalaiset,
puolueeton,
Satakunta,
äänestys
maanantai 17. helmikuuta 2014
Jäinen mutta lämmin vastaanotto ministerille
Kankaanpään Taidekoululla oli tänään parin tunnin ajan arvovieras, kaikkien koulujemme ylin päättäjä, opetusministeri Krista Kiuru, joka on itsekin täältä Satakunnasta, Porista. Mikäs sen sydämellisempää näin tuttujen kesken, halauksia riitti mennen ja tullen, vaikka alkuvastaanotto olikin "jäinen". Taidekoulun edustalla oli näet menossa jääveistosten tekeminen siitä syystä, että tavanomaiseen lumiveistoon ei löydy materiaalia sateen keskellä. Jäitä on saatu jäädytettyä rakennusaineeksi ja komeita veistoksia pihamaalle onkin ilmaantunut.
Krista pystyy tosiaan vähän niin kuin omana ministerinä hyvin pitämään omiensa puolta. Niinpä Taidekoulukaan ei kärsinyt ministerivaihdoksesta. Edellinenkin opetusministeri, Jukka Gustafsson Tampereelta, vieraili Taidekoululla ja lupasi Taidekoulun säilyvän ainakin niin kauan kuin hän on ministerinä. Toivoin silloin, että hän voisi olla vielä seuraavankin hallituksen opetusministerinä. No, nyt pitää toivoa samaa Kristalle, sillä ei hänkään Taidekolulua lopeta. Muutenkin saisivat riittää opetusalaa kuristavat säästöt, vaikka kestävyysvajeessa elämmekin.
Kaupungin puolesta ministeri Kristalle annettiin muistio keskustan koulun remontista, jättäjänä oli Kauko Juhantalo. Hän tosin joutui sanomaan, että taisi alkaa huonosti, kun aloitteen alussa luki keskustan, olisi tainnut kalahtaa paremmalta, jos alkuun olisi laitettu sdp:n aloite. Leikki sijansa saakoon, tunnelma oli muutenkin todella välitön ja niin ollen rohkaiseva. Homekolujen korjaamiseen onkin olemassa uusi lisämääräraha, mutta kouluja on anojien rivissä melkoinen määrä, yli kolmesataa. Tarve on siis huutava ja se kuvastaa vain nykyisten viimevuosikymmenten rakentamisen tasoa. Surkeaa!
Miten lainkaan selviämme näiden ala-arvoisten rakennusten kanssa. Meilläkin Kankaanpäässä on jo korjattu koulukeskusta, vuoroaan odottavat entinen kauppaoppilaitos, entinen synnytyssairaala, seurakuntakeskus ja uimahalli. Terveyskeskuksessakin väittävät ainakin virastojen puolella olevan kosteusvaurioita. Mitä vanhempi rakennus, sitä varmemmin se välttää nämä home- ja kosteusongelmat, josa hyvänä esimerkkinä yli satakuusikymmentä vuotta vanha kirkko.

perjantai 14. helmikuuta 2014
EU-ehdokaslista täyttyi - Poliisiputkat ei
Perussuomalaisten lista eurovaaleissa on täynnä, mukana on 20 toinen toistaan nimekkäämpää ehdokasta. Tässä viimeisessä nimityksessä tuli lisää kaksi kansanedustajaa, Maria Tolppanen ja Kimmo Kivelä sekä entinen ministeri, hänkin 24 vuoden kansanedustaja, Toimi Kankaanniemi. Kansanedustajiamme on nyt ehdokkaina yhdeksän eli reilusti enemmän kuin millään muulla puolueella. Naisiakin on seitsemän kahdestakymmenenestä, ei niinkään huonosti.
Kyllä tästä hyvä tulee, mutta työtä täytyy tehdä hartiavoimin. Äänestämättä jättäminen ei ole mikään protesti Suomen harjoittamaa EU-politiikkaa vastaan, sitä on vain ääni Perussuomalaisille.
On tohtoria ja professoria, mutta myös työmiestä ja rakennustyömiestä ja siis 9 kansanedustajaa, istuva meppi, entinen ministeri ja vaikka mitä.
Facebook-keskustelua:
Jorma Lepistö Anssilla erittäin hyvä kysymys! Olen aina ihmetellyt sitä että miten voi 100 %:sti verovaroin rakennetun rakennuksen vuokra olla noin julmettu????
Sama tauti Kankaapään polisiaseman putkat! L-S alueella on 17 toimipistettä. Kankaanpää on uusin. Noh, piti poliisihallinnon saada 50.000.000 euron säästöt! Herrat ryhtyi töihin, löi viisaat päät yhteen. Lopetettiin Kankaanpään putkat joiden vuokra on alle 400 euroa/kk
Toivo Niemi Voih herran tähren eikö voida tehdä mitään.Tämä on hirveetä rahojen tuhlausta kuljettaa putka - asiakkaat Poriin ja Tietysti meidän poliisit heitä kyyditsemässä. Monen tunnin aika ilman poliisi valvontaa ja saatavuutta hätätapauksissa. Liikenne, Väkivalta,Tulipalo, Ym,m, tapauksissa. Kysy Anssi myös tätä onko tämä edes laillista säästämitä.
Anssi Joutsenlahti Hyvä Toivo ja Jorma, todella kysymys on tehtävä sisäministeri Räsäselle, nyt muuten varmaan putkat ovat tyhjänä eikä Senaatti-kiintestöt saa senttiäkään. Valtio muka säästää toisen valtion laitoksen kustannuksella.

poliisi
torstai 13. helmikuuta 2014
Senaatti-kiinteistön piittaamatonta toimintaa
KIRJALLINEN KYSYMYS
TIELAITOKSEN RAKENNUTTAMIEN HIEKKASIILOJEN KOHTUUTTOMASTA VUOKRASTA JA SENAATTI-KIINTEISTÖN TOIMINNASTA

Valtatie 23:n varrella
Kankaanpäässä sijaitsee entinen tiehallinnon tukikohta. Tielaitoksen (nyk.
Destia) Turun piiri rakennutti kallioon suola- ja hiekkavarastot vuonna 1994
tielaitoksen tarpeisiin. Alueen kiinteistöt on vuokrattu puolustusvoimille ja
Siilot jäivät käyttämättä, kun virolainen As Teho vetäytyi Kankaanpään alueen
teiden kesä- ja talvihoidosta 2008. Sittemmin Senaatti-kiinteistö osti kallioon
louhitut hiekkasiilot ja vajaat 100 m pitkän tunnelin, jotka se vuokrasi
yksityisyrittäjä Pasi Kiviharjulle n. kaksi vuotta sitten.
Hiekkasiiloihin mahtuu 4.000 tonnia hiekoitusmursketta,
jota myydään nyt myös Kankaanpään kaupungille.
Silloin kun siilot jäivät käyttämättömiksi, Kankaanpään
kaupunki olisi halunnut vuokrata ne, samoin Destia. Senaatti-kiinteistön
pyytämään, silloiseen korkeaan vuokraan ei kuitenkaan ollut kenelläkään varaa.
Pelkästään vuokriin ja ylläpitokustannuksiin olisi kulunut n. 100.000 euroa
viidessä vuodessa, että tielaitoksen rakennuttamat siilot olisi saatu takaisin
yhteiskunnan käyttöön.
Yritykset joutuivatkin investoimaan siilojen tyhjillään
ollessa väliaikaisiin hiekka- ja murskevarastoihin. Destia toimii edelleen
Kankaanpäässä vuokratiloissa, hiekka- ja suolavarastot ovat pressuhallissa,
joissa varastoidaan n. 1.300 tonnia hiekoitushiekkaa ja enintään 200 tonnia
suolaa.
Tällä hetkellä Senaatti-kiinteistön omistamat
hiekkasiilot on taas vuokrattu, nyt matalaan hintaan, jopa alle koituvien
kustannusten. Nykyinen vuokraaja Turun piiristä ei edes tiedä, millä hinnalla
edellinen Tampereen piiri olisi siiloa vuokrannut. Vuosia turhaan tyhjänä
olleet siilot tuottavat nyt tappiota, pilkkahintaan vuokrattuina.
Tämä on erittäin epäjohdonmukaista ja tilanteesta on koitunut
turhia kuluja paitsi ylläpitokulujen myös turhien investointien muodossa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan
työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi
seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä tielaitoksen
rakennuttamien, tielaitoksen tarpeisiin tärkeiden hiekkasiilojen asianmukaisen
käytön sekä kohtuullisen ja tasa-arvoisen vuokrausmenettelyn suhteen
Kankaanpäässä?
Tunnisteet:
Kankaanpää,
kansanedustaja,
kirjallinen kysymys,
perussuomalainen,
perussuomalaiset
tiistai 11. helmikuuta 2014
Vilskettä ja vipinää
Maanantaista lähtien on ollut taas vipinäviikon alkua.
Yle Satakunnan Maakuntaparlamenttiin Poriin oli kutsuttu kansanedustajia. Vajaassa puolessa tunnissa ei juuri puusta pitkään päästy. Valtionosuusuudistus puhutti, koska se kohtelee miinusmerkkisesti kaikkiakin Satakunnan kuntia. Asia on tosin vasta valmisteilla. Lisäksi on huomioitava jo nykyinen valtiovallan suunta valtionosuuksien vähentämistendensseineen. Kuntien tilanne ei ole kehuttava.
Päivällä oli Kankaanpään seudun Sotainvalidit ry:n vuosikokous, jossa totesimme, että paikalla oli kyllä meitä muita jäseniä, mutta sotainvalideja edusti vain Toivo Lautaoja. Kolme johtokunnan sotainvalidijäsentä on ainakin parhaillaan sairaalassa. Mutta toimintaa jatkamme yhä, veljiä ja sisaria ei jätetä!
Illalla oli kirkkoneuvosto, josta jo edellisissä blogikirjoitukissani mainitsin. Siellä tapasimme ensi kertaa vasta valitun taloudenhoitajankin.
Tiistaina oli 112, eli eduskunnassa sai tutustua 11.2. talon kriisien hallintaan valmistautumiseeen ja perehtyä netin välityksellä esimerkiksi tulipalon nopeaan etenemiseen omakotitalossa. Saimme opetusta myös ensiavun antamisesta.
Koko oppositio jätti myös näiden päivien ensimmäisen välikysymyksen hallituksen kuntapolitiikasta.
Täysistunnossa oli valiokuntaan lähettämiskeskustelussa 84 puheenvuorolla hallituksen 349 sivun esitys uudeksi ympäristölaiksi. Erityisesti tulkinta laissa olevasta luontoarvojen maininnasta herätti intohimoja varsinkin turvesoiden käyttöönoton yhteydessä. Niinpä Rkp:n Mats Nylund epäili tämän 13 §.n tulkinnan tulevan johtamaan virkamiesvaltaan ja pitkiin oikeusprosesseihin. Sain olla johtamassa keskustelua loppuosaa parin tunnin ajan.
Huvittavana asiana voi mainita, että vielä puhemiesneuvostossa päätettiin esittää Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan vaalia, mutta onneksi istunnon aluksi pääsihteeri Seppo Tiitinen vielä lukaisi läpi nimiluettelon. Siellä oli varajäsenenä vanhasta muistista Astrid Thors, joka ei enää ole kansanedustajana. Näin asia voitiin vielä vetää pois käsittelystä ja asia päätettiin vasta seuraavssa istunnossa, koska valtuuskunnan jäsenten on oltava kansanedustajia.

Pori,
puhemies,
Satakunta,
sotainvalidit,
täysistunto,
YLE
maanantai 10. helmikuuta 2014
Työttömien ruokailu jatkuu
Työttömien ruokailu jatkuu yhdessä Kankaanpään seurakunnan diakoniatyön ja työttömien oman järjestön, Toimitupa ry:n toimesta. Ruokailuissa oli kävijöitä satoja silloin, kun niitä pidettiin aikanaan vuosia seurakuntakeskuksessa. Niiden tilojen jouduttua kokoontumiskieltoon kosteusvaurioiden ja huoneilmaepäpuhtauksien vuoksi myös ruokailut jouduttiin lopettamaan.
Nyt kaupunkin on luovuttanut veteraanitalon kokoontumistilat käytettäväksi ja näin päästään taas elvyttämään kaivattua ja tarpeellista toimintaa. Ensimmäisen kuukauden palkkakustannukset maksaa seurakunta ja siitä lähtien niistä huolehtii ELY-keskus, koska vastaava henkilö on työllistettävä pitkäaikaistyötön. Muut talkoolaiset ovat vapaaehtoisia työttömiä.
Samanlaisen työllistetyn olen saanut myös PoSa:n vanhustyön kartoittajaksi. Toinen kahdesta työllistettävästäni valmistui oppisopimuksella lähihoitajaksi ja näin jouduin etsimään uuden työllistettävän, joksi löytyi pitkäaikaistyötön merkonomi.
Näin asiat menevät eteenpäin, pikkuhiljaa, mutta kuitenkin!

ruokailu,
työttömyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)