Lankalauantaita

Lankalauantaina oli neljän peräkkäisen lauantain kolmas siunaustilaisuus. Vielä viideskin olisi tullut samaan ketjuun, mutta siitä täytyi kieltäytyä, koska silloin olemme linja-autoporukalla Oulussa Perussuomalaisten puolueneuvostossa koko viikonlopun, perjantaista sunnuntaihin.

Luin tänään hautajaisten muistotilaisuudessa Jaakko Haavion runoja ja mainitsin hänen olleen Martti Haavio eli P. Mustapään veli, isänsäkin oli pappi ja Jaakon poika myös. Jaakko Haaviolla on monia iäisyytuntoisia, todella hyvin hautaustilaisuuksiin sopivia runoja.

Kotoinen muistotilaisuus vietettiin tutun suvun kesken. Ennen ja jälkeen tilaisuuksien olin taas valtatie 23:n varressa; vähän toista kilometriä on taas puhtaana roskista, jäljelle jäi vielä kolmisen kilometriä tekemätöntä työtä. Aurakeppejäkin on otettu 2/3 yli 60 kilometristä, joten siinäkin on yhden reissun työt jäljellä, kaksi reissua on tehty.

Ja nyt on sitten Pääsiäinen. Pidän I pääsiäispäivänä klo 22 messun Jämijärven kirkossa ja II pääsiäispäivänä klo 10 yhdessä Jari Koskelan kanssa messun Kankaanpään kirkossa. Messun jälkeen on kirkkokahvit ja Siioninvirsihetki viereisessä nuorisoseurantilassa. Tervetuloa!

Hautaukset ovat koskettavia

Tälläkin hetkellä minulla on neljän peräkkäisen lauantain putki hautaan siunaamisissa. Ne ovat aina ainutlaatuisia, koskettavia tilanteita, joissa ei koskaan ole kahta samanlaista. Erityisesti omaisille ainutkertaisia ja muistoihin jääviä koko jäljellä olevan elämän ajaksi.

Viime lauantaina sain olla siunaamassa 92-vuotiasta leskeä, jonka itsensä ja myös miehensä vanhin veli olivat kokeneet sankarikuoleman sotiemme aikana. Se oli sitten muuttanut molempienkin elämän kulkua ja suunnitelmia. Sota julmasti kosketit.

Viikonloppuna vilskettä

Taas tavan mukaan, koko laskiaissunnuntai oli matalalentoa, lauantaillekin riitti toimintaa ja maanantaiksi yhtä vipeltämistä myöskin. Näin sujuu vapaa viikonloppu täällä maakunnassa ennen tiistaiaamun Helsinkiin paluuta.

Laskiassunnuntaina ensin messun kuuntelu Lahden Ristinkirkosta.

Perussuomalaisten Satakunnan piirihallitus kokousti piiritoimistolla Porissa. Asioita riitti, onhan edessä lähinnä toukokuun EU-vaalit ja sitten vajaan vuoden päästä jo eduskuntavaalitkin, joihin valmistautuminen aloitetaan heti välittömästi meppien valinnan jälkeen. Aikaa ei ole yhtään hukattavaksi.

Jo tällä tiedolla Kankaanpäässä on ainakin neljä tilaisuutta EU-ehdokkaille, kun saimme myös piirikokouksen lauantaille huhtikuun 26. päivä. Silloin aloitetaan toritapahtumalla, johon toivotaan saatavan mahdollisimman monta muutakin Satakunnan oman ehdokkaan Laura Huhtasaaren lisäksi.

Myöhemmin päivällä pidettiin Israelin Ystävien Satakunnan piirin ja Kankaanpään osastojen kokoukset. Toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri oli paikalla kertoen vielä suljetummasta maasta kuin nyt tapetilla oleva Ukraina, eli Valko-Venäjästä ja juutalaisten asemasta siellä. Myös meillä on edessä monta toiminnan hetkeä kuluvana vuotena.

Lauantaina olimme 11-vuotispäivillä Jämijärvellä, sunnuntaina olin 80-vuotispäivillä Kankaanpäässä, joskin juhlasankariin ja hänen perheeseensä tutustuin Jämijärven kirkkoherrana ja juhlijat ovatkin syntyperäisiä jämijärveläisiä. Ja illan päätteeksi oli vielä ryhmäkokous kirkkoneuvoston huomisen kokouksen merkeissä.

Lauantaina olin saanut papin tehtävän 94-vuotiaan lesken siunaustilaisuuteen, jota vietimme lähiomaisten kesken.

Maanantaina heti aamusta lähtien taas Poriin, jossa löytyy kolmekin tilaisuutta ja sitten illalla jo mainittu kirkkoneuvosto. Lenkitkin ovat jääneet valitettavan vähiin, hiihtoputkeen ehtimisestä puhumattakaan.

Kuolema niittää kallista satoa

Kun edellislauantaina sain olla siunaamassa 83-vuotiasta perheen äitiä, oli tänään vuorossa vain 58- ja 67-vuotiaana elämästä siirtyneet. Selvästi tuli esiin, että pidemmän elämän olisi saattoväki molemmille suonut. Mutta me emme määrää aikoja emmekä määriä, emme sitä milloin täältä on lähdettävä. Valitusoikeutta ei liioin ole.

Toinen vainajista oli sairastanut nuoresta iästään huolimatta jo parikymmentä vuotta. Toiselle taas tuli raju sairaus ilmi vasta viisi kuukautta takaperin eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kumpikin oli kyllä suuresta sisarussarjasta, mutta oma perhe oli pieni ja molemmilta jäi puoliso leskeksi. Tätä on elämän laki. Kaikkien meidän on vuorollamme kuoltava, ennemmin tai myöhemmin.

Rakkaat muistot yhdessä eletyn elämän varrelta lohduttavat ja antavat voimaa edessä oleviin päiviin surusta ja kaipauksesta huolimatta. Elämän on jatkuttava, ja tätä myös poisnukkuneet varmasti toivovat.

Kuolemaan käyminen ei ole mikään helppo asia, koska kuolemassa on aina kirouksen maku. Kuoleman peruslaatu on paha ja vaikea. Näin siksi, koska kuolema on Raamatun todistuksen mukaisesti synnin palkka. Meitä ei ole luotu kuolemaan vaan elämään. Kuolema on synnin palkkana hirmuinen asia. Pelkäämme ja vapisemme sen edessä.

Mutta tähän järkyttävään ristiriitaan - haluamme elää, emme tahdo kuolla - tuo Vapahtajamme Jeesus hämmästyttävän ratkaisun: kuolema ei vahingoitakaan heitä, jotka ovat Kristuksessa. Tämä on valtavaa todellisuutta, jonka saamme kokea ja omistaa. Ja se on meitä lohduttamassa myös kaipauksemme keskellä.

Näin kristillisellä uskollamme on avarat rajat ja mitat. Saamme kerran kohdata rakkaat omaisemme myös ajan rajan tuolla puolella, jolloin ei kenelläkään enää ole tuskia eikä mikään ole vajavaista.

"Yksin en kulje, en hetkeäkään/ vierelläin aina mä Jeesuksen nään./ Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen kanssain/ Hän käy kautta maailman tään."

Viperrystä taas viikonvaihde

Kyllä riitti pyhäpäivällekin vilinää ja vilskettä, jos oli sitä eilen lauanatainakin, kun oli siunaus sekä Kankaanpäässä että Parkanossa sekä muistotilaisuudet, joista jälkimmäinen Jämijärvellä. Vainajan viimeiset vuodet kun kuluivat Jämijärven vanhainkodissa ja hän asui sitä ennenkin Jämijärvellä vuodesta 1982 lähtien avioiduttuaan Tykköön Kuusijoenkylien rajamaille ensimmäisen puolisonsa kuoltua vuonna 1976.

Lisäksi perjantainailtana, eilen ja tänäänkin riitti PerusSuomalainen-lehden jakoa. Lauantaina muistotilaisuuden jälkeen iskin vielä pikkupakkasten ja ensimmäisten lumisateiden jälkeen täysin sulaan maahan viimeiset aurakepit 68 km:n urakastamme Jämijärven keskustasta Tykkööntien alkupään kevyenliikenteen väylälle, noin kolmekymmentä keppiä.

Tänään olin sitten yhden maamme perussuomalaisimman pitäjän, Honkajoen perussuomalaisten syyskokouksessa, jossa puhetta johti osaston puheenjohtaja, Honkajoen kunnanhallituksen nuori puheenjohtaja Tommi Laitila.

Kankaanpään kaupungintalolla piti kirkkovaltuustoryhmämme huomisen kirkkovaltuuston etukäteiskokouksen, jonka tärkeimpänä asiana oli veroäyrin suuruus. Sen päälle oli sitten kaikkien kaupunginvaltuustoryhmien yhteinen kokous tasapainon etsimiseksi kovasti alijäämäiseen kaupungin budjettiin ensi vuodelle. Tämän vuoden alijäämähän lähentelee jo nyt tällä tiedolla kolmea miljoonaa.
On naurussa pitelemistä. Eikä se yhtään auta, vaikka muillakin kunnilla menee yhtä huonosti emmekä vielä kuulu kriisikuntien joukoon. Sinnekin on enemmän kuin helppo päästä, mutta ei kovin  mukavaa olla.

2-vuotias Sofia

Arvuuttelin tätä Sofiaa facebookissa, monenlaisia vastauksia sateli. Tässä oma versioni:

Sofia vei vilkkaudellaan melkein kaiken huomion hänen isoisomummunsa muistotilaisuudessa Jämijärven vanhainkodissa. Sofia on tosiaan ensimmäinen Ester Emilian lapsenlapsenlapsenlapsi eli viidennennessä polvessa. Ihan kaikista sanoista ei vielä saanut selvää, mutta kovasti hän puhui. Tulee varmaan isoisomummuunsa, joka puolestaan oli syntyperäinen karjalainen, Kaukolan pitäjän Kortteensalmen kylästä kahdestikin evakkotaipaleelle lähteneenä. Kahdesti hän oli myös avioitunut molempien puolisoiden kuoltua. Ester itse sai elää 98-vuotiaaksi.

Sain lukea hänet erittäin hyvien ystävieni ja esirukoilijoiden joukkoon. Viimeisten vuosien varrella häntä riisuttiin maallisesta. Innokkaana liikujana hän ei enää päässyt edes ulos. Näkö ja kuulo heikkenivät ja lopulta huimauksenkin vaivattua hän oli täysin vuoteen omana, tosin vanhainkodissa, sairaalaan ei tarvinnut mennä. Hän jätti kauniin muiston kahden tyttärensä perhekunnille ja kaikille meille hänet tunteneille.

Kunnianosoitus siunatulle veteraanille

Sotaveteraani Aaro Holman kanssa lähdimme Jämijärven messuun kello kymmenenksi, veteraanihautaus alkoi siellä klo 12 kestäen muistotilaisuuksineen lähes klo 18:aan asti ja loppuilta meni ryhmäkokouksessa klo 21:een asti. Niin meni siinä tämäkin pyhäpäivä.

Veteraani sai todella rauhan loppumattoman tämän ajan myrskyistä, joita koki jopa Rukajärven taisteluissa. Einari Vuorelan runon mukaisesti: "Kirkkauden maassa kuljen/ Taakka harteita ei paina, se on poissa./ Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuuli./ Joka puu on ystäväni hymyhuuli./ Itkenkö? Enhän toki ihanassa maassa."

 

Siunauspuheeni ja siunauksen jälkeen Pasi Riihimäki lauloi vielä Laaksosen "Ota hänet vastaan", jonka hän lauloi myös tämän 11-lapsisen sisarussarjan vanhimman siunaustilaisuudessa. Tänään oli vuorossa toiseksi vanhin ja pojista vanhin. Saattamassa olivat vielä kaikki neljä  elossa olevaa sisarusta, kaksi sisarta ja kaksi veljeä.

 

Oli aika uljakasta, kun sotaveteraanien seppelettä oli laskemassa kaksi jo keppiä kulkemisessa apunaan käyttävää veteraania, Aaro Holman ohella Jämijärven sotaveteraanien puheenjohtajana toiminut Vilho Teelmäki. Myös pari nuorempaa oli heitä auttamassa. Seppeleen laskun jälkeen kanttori soitti "Oi kallis Suomenmaa" ja me muut kunnioitimme sitä seisomaan nousten. Jämijärvellä on myös käytäntönä veteraania siunattaessa, että kirkon kuoria juhlistavat sekä Suomen että veteraanien liput.
Haudalle mennessä uhkasi sadekin keskellä kaunista päivää, mutta haudalla sää kuitenkin muuttui takaisin kauniiksi auringonpaisteeksi. Niinpä voimme laulaa kokonaan "Sun haltuus rakas Isäni, mä aina annan itseni". Pääasiassa sinivalkoinen kukkameri peitti koko hautakummun.

Muistotilaisuudessa lauloivat sekä lapsenlapset että myös pienet lapsenlastenlapset omat laulunsa. Isommat lauloivat Seppo Sjömanin säestyksellä "En päivääkään vaihtaisi pois" ja tyttären pojan, Heikin kitarasäestyksellä Jaakko Löytyn laulun "Käy Herra meitä siunaamaan". Pienimmät lauloivat ja leikkivät "Jumalan kämmenellä". Myös veteraanikuoro lauloi nuoremmin voimin, koska nyt hautaan laskettu oli kuoron viimeinen varsinainen veteraanijäsen.

Kaiken kaikkiaan todellinen kunniakansalaisemme pitkän ja ansiokkaan työpanoksen, niin sodan kuin rauhankin aikana, suorittaneen veteraanin arvon mukainen hautaustilaisuus, jollaisissa enää harvoin saa olla mukana.

Sulle valan vannomme...

Kansanedustajien istuntojen keskeytysaika eli toisin sanoen ymmärrettynä loma-aika ei välttämättä ole toimetonta. Niinpä ei tälläkään lomalla näytä tulevan päivää ilman kokoustamista tai tehtäviä. Tänäänkin kutsu käy Niinisalon varuskuntaan valatilaisuuteen, illalla kotiimme tulee toivottavasti mahdollisimman moni valtuutettu ja luottamushenkilö keskustelemaan kaupungin taloussuunnitelmista perussuomalaisten ryhmäkokoukseen.

Huomenissa olen aamun siunaustilaisuuden jälkeen hyvän ystävän 70-vuotispäiväseuroissa puhujana Kauhajoen seurakuntakeskuksessa. Siksi en pääse perussuomalaisten yleisötilaisuuteen Kokemäelle, jonne tulee itse Timo Soinikin.

Ensi viikolla olen maanantaina ensin suurlähettiläiden kokouksessa ja sitten tiistai ja keskiviikko perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoustaa Jyväskylässä. Muut ryhmäthän ovat jo näyttäneet pitäneen kokouksensa. Kokoomus ja keskusta olivat koolla Mikkelissä. Puheenjohtajat esiintyivät jopa yhteisessä keskustelussa vähän sopuilemassa ja Katainen pyysi apua jo oppositiopuolueiltakin. Tähän asti hän ei ole ottanut oppositiota mukaan esim.juuri näihin suuriin kuntaraja- ja soteuudistuksiin.

Valatilaisuudet ovat aina suurta juhlaa. Sen tekevät juhlallisuudet, mutta myös runsaslukuinenyleisö, jota aina on tuhatmäärin. Jo Niinisaloon mennessä autojonot olivat pitkät, mutta joustavasti sotilaspoliisien johdolla päästtin parkkipaikoille. Paikalla oli neljä veteraania, yksi Parkanosta ja kolme Kankaanpäästä. Valakaavan lukijana oli sotaveteraani Sakari Peurala. Joukkojen ohimarssin vastaaottajina toimivat Tykistöprikaatin komentaja Pertti Lahtinen, valakaavan lukija sekä eduskunnan 2. varapuhemies. Korokkeella seisoen siinä otimme vastaan juuri tykkimiehiksi ylennetyt joukot ja myös moottoriosaston, ehkä viimeistä kertaa Satakunnan sotilassoittokunnan ja hevosvetoisen tykkivaljakon. Sääkin oli mitä suosiollisin.

Lepokammioita katsellessa

Hautausmaa, hautuumaa, kirkkomaa, kirkkotarha, kalmisto, lepokammio, viimeinen leposija. Vainajien leposijaksi erotetulla ja pyhitetyllä alueella on monta nimeä, voisiko sanoa rakkaalla lapsella niin olevan. Rakkaittemme hautapaikat ovat meille pyhiä hiljentymisen paikkoja ja yhä paremmin niistä on nykyaikana ruvettu pitämään huoltakin.

Kesä kukkineen on koittanut täydellä terällä, ja haudatkin ovat kevään kunnostusten ja kukkaistutusten jälkeen kesäkunnossa. Siksi eri paikkakuntien hautausmailla kulkiessaan voi tehdä vertailuja hautuumaiden kunnosta. Täydellä syyllä voi kuitenkin sanoa, että kaikkialla huolehditaan haudoista kiitettävällä tavalla.

Juhannuksena kävimme kolmellakin hautausmaaalla. Niistä ainostaan vaimon kotikylän Lapuan Kauhajärven hautausmaata voi kutsua kirkkomaaksi, koska samassa yhteydessä on myös kyläkirkkorakennus. Siellä haudat ovat hiekkakumpuisia. Meillä Kankaanpäässä, kuten varmaan ylivoimaisesti enemmistössä kunnista haudat ovat helpompihoitoisia, yhtenäisen nurmipeiton alla.

Kauhajärvellä ovat vaimon vanhempien, isän vanhempien ja tätien haudat ja tietysti kaikkien muidenkin kyläläisten. Kauhavan hautausmaalla kävimme viemässä kukkakimpun seurakunna. hoidossa olevalle Hellin-tädin ja hänen miehensä haudalle. Hautausmaa on kyllä vanha, mutta sijaitsee kilometrien päässä keskustasta ja kirkolta. Tälläkin hautausmaalla oli muuten vain hiekkakumpuja.

Lauri Pohjanpää on pukenut sanoiksi hautausmaalla kulkijan tuntoja runossaan: "Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja myssyn alta välkkyyy - he tulee toivottamaan hyvää yötä: kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset. On kaikki mhyvin, hekin kohta lähtee, jo nukkuu lapset, lastenlapset. Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot ja myssyn alta välkkyy valkohapset."

Kustavi Lounasheimo puolestaan kirjoitti runossa Lankesi arpa ajanlasten vaivaan: "Pois pääsit, päätit kaaren kaunihisti./ Rannalla rauhan ei nyt paina risti./ Siellä ei varjot lapsen tielle lankee,/ ei aika ankee." Ja Helvi Juvonen puolestaan: "On hyvä tietää,/ että he kaikki/ voivat nyt hyvin./ Olen tuuli ja hopeapaju/ heidän haudoillaan./ Me soitamme silloin,/ kun lankeaa Jumalan varjo."

Tutuin hautausmaa on tietysti Kankaanpään hyvin hoidettu ns. vanha hautausmaa. Uusi hautausmaa on tehty kirkon viereen, mutta edelleen valtaosa haudattavista mahtuu iät ja ajat käytössä olleelle perinteiselle hautausmaallemme vanhoihin suvun hautoihin. Unohdettuja hautoja ollaan myös parhaillaan palauttamassa seurakunnalle uutta käyttöä varten.

Myös monet sukulaisteni haudoista ovat seurakunnan hoidossa ja komeita kukkia näkyikin olevan kivien edustalla. Isän kuolemasta tuli tässä kuussa tasan 70 vuotta ja niinpä hänen haudallaan on myös hyvin viikkoja säilynyt kukkapuska. Vanhempani. heidän vanhempansa ja isovanhempansakin ovat suurelta osin samalla hautausmaalla, samoin monien muiden sukulaisten ja lukemattomien tuttujen, kuten havaitsee hautakivien nimiä tavaillessa. Monia lepokammioissaan olevia olen saanut olla pappina siunaamassakin.

Sankarihautaus 73 vuoden päästä

Maanantaina en päässyt lainkaan työskentelemään tietokoneella kotona Kankaanpäässä, vaikka avustajani, tietokoneista hyvin perillä oleva Pekka Nikkolakin teki parhaansa. Hänen tulkintansa tilanteesta oli mokkulan rikkoutuminen. Täällä eduskuntatalolla olisi uusi mokkula, mutta se saadaan vasta perjantaina paikalleen. Sen sijaan täällä ei tietokoneen kanssa ole mitään ongelmia, eikä tietenkään voi ollakaan, siksi tärkeä paikka tämä maamme lakeja säätävä eduskunta kaiken kaikkiaankin on.

Maanantaista olisi paljonkin kerrottavaa, kaupunginvaltuuston kokouskin, mutta ensi sijassa on kuitenkin koskettava sankarihautaus, kun talvisodassa kaatunut sotilas siunattiin ja laskettiin sankarihautaansa, johon hänet oli siunattu aikanaan rintamalle jääneenä. Hänet oli kutsuttu viimeisenä varttuneempana ikäluokkana talvisodan loppuvaiheissa riviin ja hän kaatui aivan loppurytäköissä 4.3.1940. Hän oli syntynyt 1898 eli oli jo 42-vuotias perheellinen, monen lapsen isä. Lapsista elossa olevat olivat nyt paikalla sotilaallisin juhlallisuuksin pidetyssä hautaustilaisuudessa. Ainakin kaksi lapsista on kuitenkin jo kuollut. Kirkossa ollessamme siunauksen aikana ulkona oli ankara sadekuurokin, mutta haudalle mennessämme kovin sade oli jo lakannut.

Veteraanijärjestöjen lippurivistö, sotilaiden kunniavartio, isänmaallinen musiikki ja sotilaspastorin toimittama siunaus ryydittivät juhlahetkeä. Ennen kuin sotaveteraanit laskivat kaikkien veteraanijärjestöjen yhteisen sinivalkoisen kukkalaitteen soitettiin mieliä herkistävä "Oi kallis Suomenmaa". Arkkua kannettaessa soivat Narvan marssin vavahduttavat säveleet. Paikalle oli jaksanut tulla vielä monta sotiemme veteraaniakin puolustusvoimien edustajien ja laajan omaisjoukon ohella.

Bruno Rikhard Mansikkamäki

Osa puheestani perjantaisessa siunaustilaisuudessa, jota sain olla toimittamassa noin puoleen sataan nousseen sukulais- ja ystäväjoukon kanssa Kankaanpään kotikappelissamme.

"Rakkaat ystävät, Bruno Mansikkamäen puoliso Anja, veli Rauno perheinesi, muut sukulaiset ja ystävät.

Olemme kokoontuneet tänne monista samanlaisista raskaistakin tilanteista rakkaaksi käyneeseen siunauskappeliimme tekemään viimeistä palvelustamme rakkaallemme tänä keväisenä, mutta harmaan pilvisenä päivänä. Luontokin puhuu meille ihmisen elämän osasta. Samoin kuin keväinen luonto herää, me ihmiset saamme elää meille määrätyn aikamme. Mutta kuten luontokin  näyttää harmaalta ja syksyn tullen taas valmistuu talvea vasten, se puhuu väkevää kieltä ihmiselämänkin katoavaisuudesta

Brunon lapsuutta leimasi molempien vanhempien varhainen kuolema. Äiti kuoli vuonna -36 ja isä -37 Brunon ollessa  alle 10-vuotias. Siitä lähtien pojat sijoitettiin eri paikkoihin ja Bruno pääsi tätinsä Tyyne Viitasen perheeseen. Bruno toimi torin varressa olevassa lihatarkastamossa ja myös liikkeissä  tarkastajana käytyään alan kurssin. Lihatarkastamosta meillä pojanjuipeilla on mukavia kokemuksia. Seinään kiinnitettyä rautatikasta pitkin pääsi reunuksella varustetulle tasakatolle ja sieltä oli hyvä näköala seurata torilla pelattuja pesäpallo-otteluita. Tietysti katolle kiipeäminen oli vähän kiellettyäkin, mutta kyllä meitä siellä oli paljon otteluiden aikana.

Sitten Bruno siirtyi lihamyyjäksi Korpelaan ja sen jälkeen aina eläkkeelle siirtymiseen asti Reiman varastomieheksi, ensin vanhaan tehtaaseen vuonna 1969 ja uuteen tehdasrakennukseen vuonna 1970.

Yhteistä avioliittotaivalta Anjan kanssa olisi tullut täyteen tämän vuoden joulupäivänä 60 vuotta. Bruno oli huolehtivainen ja hoiti asiat hyvin. Omakotitaloja hän rakensi kolmasti, ensin Myllärintielle, sitten Kärjenkadulle ja viimeksi viereiselle kadulle Kalliokadulle. Naapurien kanssa hän on aina tullut hyvin toimeen.

Nuorena Bruno oli taitava painija, itsekin muistan nähneeni hänen pienten miesten, 52- ja 57-kiloisten sarjassa vetämiään nopeita käsivarsi-  ja niskalenkkiheittoja, jotka usein meidän katsojien riemuksi päätyivät selätyksiin, parhaat jopa muutamassa sekunnissa. Niinpä hänellä onkin monia piirinmestaruuksia.

Bruno sai elää 84-vuotiaaksi,  85 vuotta olisi täyttynyt juhannuksen jälkeisellä viikolla 27.6.

Iän mukana tuli vaivoja ja sairauksia, eikä hän enää jaksanut lähteä vaimon sisarenmiehen hautajaisiinkaan keväällä. Viimeiset sairaalakäynnit jäivät lyhytaikaisiksi voimien loputtua monienkin komplikaatioiden ansiosta."

Tämä osa puheesta on Brunon omasta henkilökohtaisesta elämästä, kristillinen iäisyystoivomme välittyi sitten puheen toisesta yleisemmästä osasta. Me kankaanpääläiset olemme tunteneet useita hänen isänsä veljiä ja sisaria, he ovat kuuluneet katukuvaan, kuten myös Bruno ja veli Rauno serkkuineen. Serkutkin alkavat olla iäkkäitä eikä heistä ollut päässyt Brunoa saattamaan monikaan. Lassen poika Matti oli kuitenkin tullut Ruotsista asti. Hänen talonsa Hiitolankadun varrella hautausmaan naapurina muuten on juuri lehdessä ilmoitettu myytäväksi.

Kunniaa sankarivainajillemme ja Seppo Koivusalolle

Kaatuneiden muistopäivä ja helluntai. Jumalanpalveluksen jälkeen myös Kankaanpään kirkkomaalla sankarihauta-alueella on kunnianosoitus seppeleenlaskuineen. Puheen pitää kaupungin edustajana valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jari Koskela. Varuskunta järjestää kunniavartion ja muut käytännön toimet. Olen mukana lippuvartiossa sankaripatsaalla veteraanien ja maanpuolustusjärjestöjen lippurivistössä.

Päivän työohjelmaan - vaikka onkin sunnuntai - kuuluu hyvän ystävän siunaaminen muistotilaisuuksineen ja illemmalla kaste Parkanossa. Jämijärvelle kirkkoherraksi mentyäni ja kysyessäni vapaapäivistä, vastasi kirkkovaltuuston puheenjohtaja, että mitä pappi vapaapäivillä tekee, kun ei töitä ole kuin yhtenä päivänä viikossa eli vain sunnuntaisin.

Sankarihautojen lippurivistössä oli mukana vielä neljä veteraania, Sotainvalidien lippuvartijoina Toivo Lautaoja ja Mauno Kukkumäki, Sotaveteraanien Sakari Peurala ja Aaro Holma. He ovat yli yhdeksänkymppisiä kaikki muut paitsi Aaroa, hänkin tulee 90 vuoden ikään ensi vuonna, maaliskuun viimeisenä päivänä. Veteraanijärjestöjen lippuja kantoivat Timo Lautaoja ja Jouko Uusitalo, minulla oli Rintamaveteraanien lippu, jonka vartiossa oli Leevi Aarniokoski. Korsutöpinäkin soitti ja lauloi, yhdessä veisattiin Uuno Kailaksen "Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs, kaitse aina kansamme teitä vyöttäen voimallas meitä". Sotilassoittokunnankin soittoryhmä oli mukana. Myös sää suosi juhlallisuuksia kaikin tavoin.

vk 571:1-4, 338
Kukat laskettiin ulkona
Seppo laskettiin vanhempiensa ja sisarensa vierelle aivan pääportin lähelle pääkäytävän viereen.

Seppo syntyi joulun lapsena 25.12., mutta joutui jo 1-vuotiaana luopumaan äidistään tämän nukuttua pois. Isä Eemelin uusi vaimo Fanny oli myös hyvä äiti Sepolle ja tämän sisarelle Siljalle.

Seppo oli taitava radio- ja tv-korjaaja. Monet meistä olemmekin saaneet korjauttaa koneitamme hänellä.

Puutarhanhoito oli Sepolle rakasta loppuun asti, heikentyneestä terveydestäkin huolimatta . Vielä tänä keväänäkin hänellä oli tomaatintaimia, joista hän sanoi, ettei kasvata niitä enää itseään varten, vaan läheisille, Leenan ja Markun perheelle, jotka hänestä pitivät hyvää huolta aivan päivittäin. Jo 15 vuoden ajan Seppoa vaivasi muun invaliditeetin lisäksi keuhkoahtauma, jonka seurauksena äänikin kävi hiljaiseksi. Mutta mieli pysyi loppuun asti virkeänä ja asioista perillä olevana. Seppo iloitsi siitä, että sai olla kotona, vain viikon verran lopussa hän joutui olemaan sairaalassa.

Koko ikänsä invaliditeettiä kantaneelle Sepolle Kankaanpään Seudun Invalidit  ry oli läheinen. Hänen toivomuksestaan vielä kukkarahojen asemasta on nyt voitu muistaa Invalidiyhdistystä. Monet kerrat hän pyysi minuakin Villa Mairen kesäseuroihin puhumaan ja niin saatiin olla yhdessä Jumalan sanaa viljelemässä.

Toivo Johannes

Tänään helatorstaina, koko kristikunnassa vietettävänä Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä sain olla siunaamassa 84-vuotiaan Toivo Johanneksen, neljän tyttären isän, yhdentoista lastenlapsen taatan ja yhden lastenlastenlapsen  isoisoisän. Etunimien mukaisesti saimme saatella hänet toivossa perille kirkkauden asuntoihin, kuten veisasimme Dietrich Bobhoefferin virressäkin: "Suo toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi lämpimäksi liekki luo." Veisasimme myös Wilhelmi Malmivaaran virressä: "Mua auta Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan."

Illan siioninvirsiseuroissa Porissa puolestaan veisasimme Toivon teemaan liittyen myös sopivasti toista Malmivaaran virttä: "Milloin opin lapsen lailla lähestymään Isääni, Isän käsiin lankeamaan, toivon oppivani sen. Toivon pääseväni kerran eteen Herran laupiaan." Ja vielä virren kolmannessakin säkeistössä mainitaan toivo: "Milloin vaiti olemalla opin armoon tyytymään, tuomioonkin suostumalla toivomaan ja kiittämään? Ja jos taitamattomasti toivon, älä annakaan. Opeta siis loppuun asti Sinua vain toivomaan."

Niin pysyvät nämä kolme: Usko, toivo, rakkkaus. Siis näiden kolmen suuren joukossa on myös toivo, joka ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu miedän sydämiimme, sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, joka näkee täyttymyksen, ei ole mikään toivo!

Johannes puolestaan merkitsee: "Jumala on armollinen." Ja juuri sen tähden meillä, kun totuudellisesti tunnemme Lapuan taisteluvirren tavoin: "Minä vaivainen, vain mato matkamies maan, monet vaellan vaikeat retket", on sittenkin edessä toivo saman virren sanoin: "Sinne kiirehdin, missä on toivoni maa, lepo iäinen missä mun kätkee." Ja juuri siksi hautaan siunattu Toivo Johanneskin saa olla nyt kokemassa todeksi nöyrän rukouksensa: "Ja kun kuolema silmäni sulkee, ilo taivaassa lahjoita loppumaton, pyhät missä sun tielläsi kulkee."

Näin sittenkin - kaikesta huolimatta - ihmiselämä on lohdullista!