perjantai 31. joulukuuta 2021

Uusi vuosi alkaa

Hyvää Onnellista Uutta Vuotta 2022!

torstai 30. joulukuuta 2021

Lintulaudalla

Lintuja vuoronperään aterialla, pari kolme kuvaa fb-sivulla, kun kävijöitä riittää punatulkkuja, varpusia monen lajin tiaisia!

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Lupauksia antavaa olympialaisiakin ajatellen

MTV Ensin voitti Kerttu, sitten jymäytti Iivo Niskanen: Tour de Skillä historiallista suomalaisjuhlaa! Tuomas Hämäläinen 1 tunti sitten | 2 Iivo Niskanen hallitsi 15 kilometrin kilpailua jo ensikilometreiltä.© KIMMO BRANDT Iivo Niskanen hallitsi 15 kilometrin kilpailua jo ensikilometreiltä. Tour de Skillä hiihdettiin keskiviikkona kaksi kilpailua, ja kumpikin päättyi Niskasen voittoon. Iivo Niskanen jätti muut vaille mahdollisuuksia miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa Sveitsin Lenzerheidessa. LUE MYÖS: Alta pois: Kerttu Niskanen johtaa Tour de Skitä suvereenisti – tässä kokonaistilanne Kerttu Niskanen löi päivälle voittoisat suomalaiset alkutahdit oltuaan ylivoimainen ykkönen naisten 10 kilometrillä. Velipoika Iivo Niskanen dominoi perään miesten kilpailua. Ensimmäistä kertaa Tour de Skillä nähtiin sisarukset samana päivänä voittajina naisissa ja miehissä. Iivo Niskanen otti lumisateisen kisan ohjat jo toisessa väliaikapisteessä 2,4 kilometrissä. Seuraavilla kilometreillä Niskanen kasvatti johtoaan yli 10 sekuntiin, ja matkan kuluessa vahvavoimainen suomalainen sai puristettua kaulaa vielä lisää. Venäjän Aleksandr Bolshunov oli kisan selkeä kakkonen. Hän taipui Niskaselle 19,3 sekuntia. Norjan Pål Golberg sivakoi kolmanneksi 25,2 sekuntia Niskasta hitaampana. Niskanen on antanut bravuurimatkallaan muille rajun myrskyvaroituksen Pekingin olympialaisiakin silmällä pitäen. Hän voitti myös maailmancup-kauden ensimmäisen 15 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailun, joka käytiin marraskuun lopussa Rukalla.

tiistai 28. joulukuuta 2021

Vaalit sitten näyttää miten käy

Puolueiden kannatus Ylen aluevaalikannatusmittaus: Kokoomus kirkkaasti kärjessä, vihreät jäämässä pienemmäksi kuin vasemmistoliitto Aluevaaleja ei järjestetä Helsingissä ja se näkyy vihreiden ja keskustan kannatuksessa. Tilanne hyödyttää maakuntapuolue keskustaa ja rokottaa pääkaupunkiseudulla suosittuja vihreitä. Aluevaalien puoluekannatusmittaus. KRISTIINA TOLKKI 28.12. 12:00 Oppositiopuolue kokoomus nousee Ylen ensimmäisessä aluevaalikannatusmittauksessa kirkkaasti ykköspaikalle. Edellisten kuntavaalien voittajapuolue saa 21,8 prosentin kannatuksen. Kokoomuksen tulos on piirun verran parempi kuin viime kesän kuntavaaleissa. Silloin kokoomus ponnisti 21,4 prosentin kannatukseen. Kuntavaalien tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia aluevaaleihin, koska kuntavaaleissa myös helsinkiläiset saivat äänestää. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi, että kokoomuksella on tammikuun vaaleihin hyvät lähtöasemat. – Tässä mittauksessa puolue on selkeä ykkönen ja sillä on uskolliset äänestäjät. Kokoomus voi varmaan luottaa siihen, että tämänsuuruinen kannatus myös tulee vaaleissa, mitä ei voi sanoa kaikista muista puolueista. Aluevaalit järjestetään tammikuussa ensimmäistä kertaa. Ylen mittauksen perusteella vahvat maakuntapuolueet näyttäisivät pärjäävän vaaleissa. SDP mittauksessa vahvana kakkosena Myös pääministeripuolue SDP:n kannatus näyttää vahvalta. Puheenjohtaja Sanna Marinin johdolla puolue nousee kannatuskyselyssä kakkoseksi 18,9 prosentin kannatuksella. SDP on jo etukäteen kertonut, että sen ehdokaslistoilla on paljon hoitoalan henkilökuntaa. Aluevaaleissa päätökset sosiaali- ja terveydenhuollossa siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille. Hallintouudistus on valtava, mutta kansalaisten silmissä se saattaa tuntua vielä etäiseltä. – Nämä ovat uudet vaalit ja ollaan jossain määrin kartoittamattomilla vesillä. SDP on vahva kuntapuolue ja reilun 18 prosentin kannatus ei ole mitenkään yllättävä. Puolueella on vahva kannatus alueilla, Taloustutkimuksen Turja sanoo. Saako perussuomalaiset kannattajansa liikkeelle? Perussuomalaiset on lähdössä vaaleihin ensimmäistä kertaa uuden puheenjohtajan Riikka Purran voimin. Puolue saa kannatusmittauksessa 17,6 suosion ja kolmannen sijan. Kuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 14,5 prosenttia. Oppositiopuolue perussuomalaisten ongelma oli, että äänestäjät eivät lähteneet liikkeelle vaalipäivänä. Nyt puolue on saanut listoilleen yli 1 500 ehdokasta ja aloittanut aluevaalikierroksen jo ennen joulua. – Perussuomalaisille on hyvin olennaista, että he saavat kannattajansa liikkeelle. Kannatus on hyvä, mutta realisoituuko se, on sitten toinen asia, Turja sanoo. Vaaliasetelma näkyy keskustan kannatuksessa Aluevaaleissa valitaan päättäjät 21 hyvinvointialueelle. Aluevaltuustot vastaavat sosiaalihuollosta, terveydenhoidosta ja pelastustoimesta. Helsingissä palveluista vastaa tulevaisuudessakin kaupunki, eivätkä helsinkiläiset äänestä vaaleissa. Tämä heikentää pääkaupungissa suosittujen vihreiden asemaa ja vahvistaa pienillä paikkakunnillla vahvan keskustan mahdollisuuksia. Keskusta saa Ylen ensimmäisessä aluekannatusmittauksessa 15,3 prosentin suosion. Kesän kuntavaaleissa keskustan kannatus oli 14,9 prosenttia. Eduskuntavaaleissa keskusta keräsi 13,8 prosenttia äänistä. Vasemmistoliitto kiilasi vihreiden ohi Vaaleista on siis tulossa vaikeat etenkin vihreille. Tämä näkyy kannatusmittauksessa: vasemmistoliitto on kiilannut vihreiden ohi 8,1 prosentin suosiolla. Vihreille mitattiin 7,6 prosentin kannatus. Viime kesän kuntavaaleissa vihreät sai 10,6 prosentin kannatuksen. – Se, että Helsinki ei ole mukana aluevaaleissa heijastuu varmasti tulokseen, arvioi Tuomo Turja. Aluevaalit ovat monelle kansalaiselle vielä varsin tuntemattomat. Valintoja tehdään pitkälti sillä perusteella, millainen vaikutelma puolueista on syntynyt valtakunnan politiikassa. – Kansalaisilla on vielä hieman hämärän peitossa, mistä oikeastaan päätetään ja kampanjointikaan ei juuri vielä näy. Aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta. Yle julkaisee sitä ennen vielä yhden aluevaalikannatusmittauksen.

Tunnin lenkillä - pakkasesta huolimatta

Roktähti Juissi Läskinen kertoi eilen käyneensä katsomassa tunnin lenkin lähtöpaikalla ja nähneensä kaksi tuttua autoa, vastasin: Tutut autot kuuluvat Markulle ja mulle, kielto kiellon päälle, vai viimeisiä mohikaaneja, mutta niin vaan kierrettiin täysi tunti -16 pakkasta-säässä Tehtaankatua ja Asemakatua Laviantien ali, kiusallakin Vuohiniityntien yli heti valoissa punaista kävelijän liikennevalomerkkiä päin ja sitten metsäistä vieläkin vähälumista kuntoreittiä Vuohiniitynojan varrella käärmeenkin ohi Ilmarisenkatua Tapalankadulle ja taas Laviantien ali takaisin liikuntakeskuksen autoillemme. Vastaantulijoitakaan ei 5-6 enempää kertynyt. Tulipa kuin tulikin lenkki tehtyä!😘😊😟🥰

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Marttyyrienkin päivä

‹SUNNUNTAI 26.12.2021› Tapaninpäivä (2. joulupäivä) Joulujakso, jouluaika Kristuksen todistajat Toinen joulupäivä, ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä, muodostaa vastakohdan ensimmäiselle joulupäivälle. Jumalan pelastussanoma jakaa ihmiset sen vastaanottaviin ja sen hylkääviin, Kristuksen seuraajiin ja hänen vainoojiinsa. Jumala antaa Pyhän Hengen voimaksi jokaiselle, joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen. Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset 1 Herra, meidän Jumalamme. Sinä vahvistit Hengelläsi pyhiä marttyyreja todistamaan Kristuksesta sekä sanoillaan että verellään. Me rukoilemme: Vahvista meitäkin pysymään kestävinä kilvoituksessa ja olemaan uskollisia kuolemaan asti. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 2 Jumala, taivaallinen Isämme. Me kiitämme sinua siitä, että saamme viettää Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Sytytä sydämeemme rakkautesi, että myös me osaisimme marttyyrisi Stefanoksen tavoin rukoilla vihamiestemme puolesta ja antaa heille anteeksi. Vahvista meitä todistamaan sanoin ja teoin Pojastasi ja ylistämään armoasi silloinkin, kun kohtaamme vastarintaa ja vihaa hyvän sanomasi saattajina. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Rakas Vapahtaja, sinun tiesi kulki seimestä Golgatalle kärsimyksen varjossa. Ristisi julistaa rakkautesi voittoisaa sanomaa. Sinä lähetit opetuslapsesi kuin lampaat susien keskelle. Uskollinen todistajasi Stefanos kivitettiin. Lukemattomien marttyyrien veri on vuotanut hänen jälkeensä todistuksena uskollisuudesta sinua kohtaan. Pue meidätkin uskon taisteluvarustukseen, että jaksamme rohkeasti tunnustaa sinua. Ole rinnallamme, kun valhe ja viha nousevat meitä vastaan. Anna meidän saada voiton seppele kirkkaudessa kaikkien pyhiesi kanssa. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Herramme ja Vapahtajamme. Raivaa sydämeemme tilaa myös niille, jotka ovat meitä vastaan ja joita emme omin voimin kykene rakastamaan. Leppymättömyys on suuri synti: se särkee yhteyden ihmisten välillä. Herra, me tarvitsemme elämää sinussa, jotta voisimme antaa anteeksi. Anna meille se mieli, joka sinulla oli, jotta voisimme siunata vihamiehiämme ja pyytää heille anteeksiantoasi. Avarra mielemme, jotta näkisimme kaiken rikkinäisyytemme armosi valossa. Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.

lauantai 25. joulukuuta 2021

Nyt on J O U L U

Joulupäivä Liturginen väri: valkoinen Kuusi alttarikynttilää Sana tuli lihaksi Joulupäivän jumalanpalveluksessa (kansan messu) kiitämme Jumalaa siitä, että hän on antanut Poikansa tulla ihmiseksi, veljeksemme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset Kaikkivaltias, ikuinen Jumala. Sinä annoit ainoan Poikasi syntyä ihmiseksi, kaltaiseksemme. Me rukoilemme sinua hänen syntymänsä päivänä: Nosta synnin taakka hartioiltamme, vapauta meidät orjuudestamme, tee meistä uusia ihmisiä. Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka sinun kanssasi elää ja hallitsee Pyhän Hengen ykseydessä tosi Jumalana iankaikkisesta iankaikkiseen. 2 Taivaallinen Isä. Me kiitämme sinua siitä, että lähetit Poikasi pelastajaksemme kärsivään maailmaan. Hän on kirkkautesi säteily ja olemuksesi kuva. Avaa meille hänen syntymänsä salaisuus. Anna koko maailman nähdä, mitä olet Pojassasi sille lahjoittanut. Vahvista uskoamme ja anna meille voimaa elää valossasi. Vie meidät kuoleman ja pimeyden varjoista ikuiseen elämään, missä saamme katsella Poikasi kirkkautta. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Vapahtajamme Jeesus Kristus, herrojen Herra. Sinä tulit veljeksemme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Sinä, joka olit rikas, tulit köyhäksi, jotta me sinun köyhyydestäsi rikastuisimme. Synny nyt meidän sydämeemme, ja tee meistä seuraajiasi uskossa ja palvelevassa rakkaudessa. Lahjoita meille rauha sinun rauhastasi ja ilo sinun ilostasi. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Taivaallinen Isä. Kiitämme sinua joulun lahjasta. Sinä annoit Poikasi Jeesuksen veljeksemme. Näin teet meistä lapsiasi. Sinulle olkoon kiitos nyt ja aina.

perjantai 24. joulukuuta 2021

Aatto juhlista jaloin

Jouluaatonhartaudessa Jämijärven kirkossa väkeä sopivasti joka toisessa penkissä koronan takia. Tuttujakin näki, vaikka meillä kaikilla oli maskit. Loppulaulun esitti mummunsa muistolle omanakin Jämijärven aikanani toimineen seurakunnan monikymmenvuotiaan kanslistin Irja Koskela muistolle. Myös kynttilä meri viereisellä hautausmaalla sankarivainajien haudoista alkaen oli mieltä lämmittävä.- Samoin tietysti myöhemmin Kankaanpään hautausmaalla kynttilöitä sytytellessä (ei muuten kovin helppoa hommaa, kun tahtoo aina sammua ja pakkastakin on, mutta kyllä vaan niitä hyvin oli saatu palamaan!)

torstai 23. joulukuuta 2021

Hyvän Joulun toivotukset

Hyvää Rauhallista Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta kaikille kamuille❤😘🥰😍😊💖 Perussuomalaiset myös toivottaa: Hiljalleen rauhoitutaan joulun viettoon. Kiitokset kuluneesta vuodesta niin perussuomalaiselle kentälle kuin koko muullekin Suomelle. Rauhallista ja lempeää joulua!

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Ervasti Venäjästä

Kolumni Pekka Ervasti Kremlissä on tehty oma Nato-gallup. Otanta oli suppea, mutta lopputulos selkeä. Nato-gallupit voi Suomessa lopettaa. Kremlissä on tehty pätevämpi mittaus. Sitä voi tulkita, että Suomen – tai kenenkään muun Venäjän naapurin – ei pidä liittyä Natoon. Kyselyn pätevyyttä ei voi kyseenalaistaa, vaikka otanta oli aika suppea, noin 167 cm. Tarkat prosenttiluvutkaan eivät ole tiedossa, mutta eiköhän näin tärkeän asian kohdalla mennä reilusti yli sadan. Noin 145 miljoonan asukkaan ja noin 17 miljoonan neliökilometrin (50 x Suomi) hampaisiin saakka aseistautuneelle itänaapurilla tulee turvaton olo, jos Suomi laillistaa suhteensa läntisen sotilasliiton kanssa. Salavuoteutta Naton kanssa Venäjä on katsonut läpi sormien vuosikausia, mutta pohja se on Moskovankin säkissä. Onneksi ehdittiin tehdä hävittäjäpäätös ennen kuin Kreml vaati, ettei uusia hyökkäysjärjestelmiäkään saa tuoda naapurimaihin. On pikkuisen epäselvää, täyttääkö F35 kriteerit, mutta sovitaanko niin, ettei käydä nimenomaisesti kysymässä? Siellä on nyt nimittäin muutakin mietittävää. Kalustoa ja miesvoimaa on kasattu Ukrainan vastaiselle rajalle niin paljon, että ihan jo liikunnallisista syistä porukan on välillä verryteltävä jalkojaan johonkin suuntaan. Tiukat vaatimukset Yhdysvalloille, Natolle ja EU:lle sekä sotilaalliset keskitykset ovat pitkän, vuosien mittaisen prosessin ja myyräntyön tulosta. Nyt on tultu rajalle – ihan konkreettisesti. Se, mitä optimistit Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen toivoivat ja herkkäuskoisimmat odottivat, ei ole toteutunut. Venäjästä ei tullut liberaalia demokratiaa, vaikka se hetken aikaa harjoitteli ns. ohjattua demokratiaa. Nyt Suomen itärajan takana leviää autoritaarinen, turvallisuuskoneiston kurissa pitämä Neuvostoliitto 2.0 – maajoukkuekin pelaa lätkää CCCP-logo rintamuksessa. EU ja Yhdysvallat aikoo vastata Venäjän öykkäröintiin lisäämällä pakotteita. Valitettavasti osa niistä osuu omaankin nilkkaan. Vaikutus Venäjän suuntaan voi olla sama kuin kasakkaa viiksistä vetäisi. Historia antaa esimerkkejä, mitä militaristinen ja autoritaarinen valtio voi tehdä maalattuaan itsensä taloudellisesti ja poliittisesti nurkkaan. Ulos tullaan ns. Tex Willer -menetelmällä. EU ja Yhdysvallat eivät ole yhtenäisyytensä ja päättäväisyytensä puolesta siinä kunnossa, että rähinän lopputulosta kannattaisi kovin varmasti veikata. Silti ylikypsän demokratiankin pitää itseensä uskoa ja olla valmis puolustautumaan. Suomella on pitkä, vuosisatainen kokemus itänaapurista. Se on sotien ja rähinöiden historiaa. Se, että täällä vielä ollaan omalla luvalla omalla tuvalla, ei ole pelkää sattumaa.

tiistai 21. joulukuuta 2021

Haluammeko kuntakentän alasajoa

Kirjoittajan mukaan perussuomalaiset eivät kuntakentän alasajoa kannata. KUVA: HEIKKA WESTERGÅRD/ARKISTO Kuntatalous on syvässä kriisissä. Koronatukien ansiosta ennätysmäärä kuntia teki viime vuonna ylijäämäisen tilinpäätöksen ja tästäkin vuodesta vielä selvitään pää pinnan yläpuolella. Karu paluu todellisuuteen on vielä edessä. Kuntien tehtävistä valtaosa siirtyy alueille, mutta samalla katoaa iso osa tuloista. Jäljelle jäävistä tehtävistä selviytyminen ei tule olemaan helppoa. Eduskunnan budjettikeskustelussa kuntaministeri Sirpa Paatero nosti esiin kolme mallia, joilla kunnat voisivat jatkossa edetä. Ensimmäisessä jatkettaisiin nykyisellä pohjalla ja kuntien välisellä enenevällä yhteistyöllä. Toisessa luotaisiin kriteerit siitä, minkä kokoisilla väestöpohjilla palveluita on mahdollista tuottaa. Kolmannessa kuntia eriytetään reippaasti niin, että joillekin kunnille tulee toisia tehtäviä ja toisille ei. Nostin keskustelussa esiin, että on olemassa vielä neljäskin malli, jonka mahdollisuutta on muun muassa erään keskisuuren kunnan kunnanjohtaja väläytellytkin. Siinä nyt perustettaville hyvinvointialueille siirrettäisiin lopulta muitakin kuntien tehtäviä. Välivaiheessa talousvaikeuksissa olevia kuntia ehkä ajetaan kuntaliitoksiin ja vähintäänkin yhteistyötä lisättäisiin, mikä madaltaisi kynnystä kohti tehtävien siirtämistä kokonaan alueille. ”Karu paluu todellisuuteen on vielä edessä. Kuntien tehtävistä valtaosa siirtyy alueille, mutta samalla katoaa iso osa tuloista. Maakuntavero on monissa poliittisissa keskusteluissa kiistetty, mutta sitä on asiantuntijakuulemisissa kannatettu, koska se toimisi alueiden taloutta tehostavana porkkanana. Uusi verotusmuoto nostaisi väistämättä myös kokonaisveroprosenttia. Uskon, että tästä skenaariosta tullaan tulevaisuudessa puhumaan. Ministerin mielestä sellaista kuntaa ei ole olemassakaan, jolla ei ole sote- eikä sivistyspalveluita. Tämä on totta, mutta tällainen uhkakuva on otettava vakavasti. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun jokin asia ensin kiistetään ja kuitenkin lopulta toteutetaan. Moni asia politiikassa tapahtuu hivuttaen. Perussuomalaiset eivät kuntakentän alasajoa kannata. Mielestämme kunnilla on vielä tulevaisuutta. Digitalisaatioon sekä johtamiseen panostamalla säästöjä voidaan saada aikaan ja kuntatalouden suunta voidaan kääntää. Laajassa OECD:n tutkimuksessa kävi ilmi, että Suomen nykyinen julkinen palvelutarjonta voitaisiin tuottaa 35 prosenttia pienemmillä panoksilla. Tehostamisen varaa siis on ja toivon, että tähän paneutuvat niin nykyiset kuntapäättäjät kuin tammikuussa valittavat uudet aluevaltuutetutkin. Jari Koskela Kansanedustaja (ps.)

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Joulu on jo lähellä

4. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika Liturginen väri: violetti tai sininen Herran syntymä on lähellä Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa. Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Herra, meidän Luojamme ja Lunastajamme. Sinä kutsuit Neitsyt Marian rakkaan Poikasi äidiksi. Auta meitä hänen kanssaan iloitsemaan suurista teoistasi ja valmistautumaan Vapahtajamme syntymäjuhlaan. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Armon ja rakkauden Jumala. Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin. Sielumme kaipaa pyhää hiljaisuutta ja todellista rauhaa ja riemua. Jumala, armahda meitä. Avaa silmämme näkemään, mitä sinä olet meille valmistanut. Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille, joilla on tyhjät kädet ja joiden elämä huutaa lähimmäistä. Tätä pyydämme rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä. 3 Jeesus, meidän Herramme ja Vapahtajamme. Nyt, vuoden pimeimpänä aikana, me odotamme sinua ja sinun valoasi. Kiitos että tulet kaikkialle sinne, missä on pelkoa ja surua, ja sinnekin, missä sinua ei osata edes odottaa. Kiitos, että sinä tuot mukanasi ilon. Sinua me ylistämme. 4 Rakas Jumala. Kiitos, että sinä tahdot meille hyvää. Kun sytytämme adventin kynttilöitä, auta meitä muistamaan, että sinä olet lähellä meitä. Kiitos, että meidän ei tarvitse pelätä eikä kantaa huoliamme yksin. Auta meitä katsomaan sinuun ja luottamaan siihen, että sinä teet kaiken uudeksi. Kuule meitä Jeesuksen tähden.

lauantai 18. joulukuuta 2021

Veteraanikukkia

Eilen hain Kankaanpään Sotaveteraanien nimissä 30 hyvin pakattuja hienoja kaksikerroskukkivia joulutähtiä, tänään iltaa mennessä jaettu 28, joista sotiemme veteraaneille kuusi ja loput 22 veteraanien leskille. Veteraaneista muuten viisi on jo palvelulaitoksissa, joista kaksi hyvässä hoidossa Porin Diakonissa (ent. Diaonissalaitoksen Sotainvalidien veljeskoti). Sunnuntaina vielä yksi veteraani ja samalla sotainvalidi saa kukkansa ja viimeinen kukka sitten maanantaina 93 vuotta täyttävälle veteraaniasioissa ansiokkaasti toimineelle!😊🥰😍😘

perjantai 17. joulukuuta 2021

Kolmas rokotus

Kuusi kuukautta eli tasan puoli vuotta toisen rokotuksen saamisesta, tänään siis vanhan käytännön mukaisesti saimme sen kolmannen piikityksen, koronahan leviäätätä nykyä kuin Jokisen eväät. Jos tartunta on tullakseen, pitäisi sitten olla ainakin lievemmänsorttista

torstai 16. joulukuuta 2021

HS-gallup entisenlaista

Politiikka|HS-gallup Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena, perus­suomalaisten kannatus laski puoli prosentti­yksikköä Kolmen suurimman puolueen järjestys on vakiintunut viime kesän kuntavaalien jälkeen. Perussuomalaisten Riikka Purra (vas.), kokoomuksen Petteri Orpo, keskustan Annika Saarikko ja vihreiden Iiris Suomela olivat Keskuskauppakamarin puheenjohtajatentissä keskiviikkona. Perussuomalaisten Riikka Purra (vas.), kokoomuksen Petteri Orpo, keskustan Annika Saarikko ja vihreiden Iiris Suomela olivat Keskuskauppakamarin puheenjohtajatentissä keskiviikkona. KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Jarmo Huhtanen HS 2:00 KOKOOMUS on yhä Suomen suosituin puolue, ilmenee tuoreesta HS-gallupista. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa tehdyn kyselyn mukaan suosituimmat puolueet ovat kokoomus, Sdp ja perussuomalaiset. Niiden jälkeen tulevat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto. OPPOSITIOPUOLUE kokoomuksen kannatus oli 21,4 prosenttia. Puolueen kannatus on noussut viime kevättalvesta lähtien viitisen prosenttiyksikköä. Kolmesta suuresta puolueesta kokoomuksen kannatuksessa oli ainoana pientä lisäystä. Sdp:llä ja perussuomalaisilla kannatus oli lievässä laskussa. Kaikki muutokset mahtuvat kyselyn virhemarginaaliin. Kokoomus nousi suosituimmaksi viime kesänä. Tuolloin se ohitti Sdp:n ja perussuomalaiset. Kesällä tapahtunut muutos heijastanee kuntavaalien tuloksia. ”Monesti vaalit muodostavat hetken, joka mahdollistaa muutoksen. Kokoomukselle lopputulos oli erinomainen, ja se hyvä fiilis kantaa edelleen”, sanoo kyselyn tehneen Kantar TNS:n tutkimusjohtaja Sakari Nurmela. TOISEKSI suosituimman eli pääministeripuolue Sdp:n kannatus oli 19,3 prosenttia. Puolueen kannatus on ollut HS-gallupissa 19 prosentin tuntumassa viime keväästä alkaen. Tässä mittauksessa se laski aavistuksen, 0,1 prosenttiyksikköä. Itsenäisyyspäivän tienoilla alkanut kohu pääministeri Sanna Marinin (sd) illanvietosta korona-altistuksesta huolimatta osui aivan HS-gallupin aineistonkeruun loppuvaiheeseen. Aineisto kerättiin 16.11.– 10.12. Nurmela uskoo, että keskustelu Marinin vapaa-ajanvietosta saattaa vaikuttaa Sdp:n kannatukseen. Hänen mukaansa kyse ei olisi niinkään yksittäisestä uutisesta kuin toistuvasta uutisoinnista, joka voi vaikuttaa joihinkin äänestäjiin. ”Toisia se karsastuttaa mutta toisia se voi myös innostaa. Tästä minulla ei ole numeroita, mutta boomereiden kostoon en jaksa kyllä uskoa.” MTV:n tuoreeltaan tekemän kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista piti Marinin illanviettoa vakavana virheenä. TOISEN suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten kannatus oli 17,5 prosenttia. Se on noin neljä prosenttiyksikköä pienempi kannatus kuin esimerkiksi viime keväänä. Edellisestä mittauksesta se laski puoli prosenttiyksikköä. Keskisuurista puolueista keskustan kannatus on 11,9, vihreiden 9,8 ja vasemmistoliiton 8,0 prosenttia. Kaikista puolueista vihreiden kannatus oli pudonnut eniten eli 0,7 prosenttiyksikköä. Pienistä puolueista Rkp:n kannatus oli 4,5, kristillisdemokraattien 3,3, Liike nytin 2,3 ja ryhmän muut 2,0 prosenttia. Sanna Marinin hallituksen puolueiden yhteiskannatus oli 53,5 prosenttia. Marraskuussa vastaava luku oli 53,7 ja lokakuussa 53,3 prosenttia. ALUEVAALIEN mahdollinen vaikutus puolueiden kannatukseen on vielä arvoitus. Nurmelan mukaan näyttää siltä, että kiinnostus aluevaaleja kohtaan ei ole edes kuntavaalien luokkaa. Kesän kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi poikkeuksellisen huonoksi. ”Toisaalta kyseessä on ensimmäinen vaali. Eihän sitä voi tietää, vaikka ihmiset innostuisivat. Jos ruvetaan juttelemaan asioista, jotka tuntuvat ihmisille todella tärkeiltä ja läheisiltä, se voi vielä muuttaa asetelmaa.”

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Sotaveteraanien hautakivimerkkejä

Vielä laitettiin tämän vuoden viimeiset sotiemme veteraanien hautakivimerkit, nyt tuli kahdeksan merkkiä ja yhteensä on niitä kiinnitetty 212 metallista laattaa. Tänään oli lämpöasteita, joten liimakin oli käytettävissä, pakkasellehan se ei ole mahdollista. Mutta vielä paljon sodassa olleiden kivistä merkkejä puuttuukin, vaikka laskujemme mukaan niitä kanta-Kankaanpään hautausmaalla on jo lähes tuhat eli yli 990 kpl. Tänään olimme eka kertaa laittamass merkkejä - kolme kappaletta - Jämijärvelläkin, jossa myös näyttäisi monta hautaa olevan ilman merkkiä, vaikka merkkejäkin kyllä sielläkin on, jopa on oma veteraanihautojen rivikin, jossa jokaisella on tämä metalinen muistomerkki. Palataan asiaan taas keväänpänä päivän pidennyttyä ja lumen sulettua ja ruohon vihertäessä!

tiistai 14. joulukuuta 2021

PS:n aluevaaliehdokkaat Satakunnassa

Perussuomalaiset Aalto Tomi, operaattori, Pori Ahosmäki Jarno, palomies-sairaankuljettaja, Nakkila Aronpää Heikki-Eero, vartija, Nakkila Arponen Mika, turvallisuusalan asentaja, Rauma Astokari Jyri, lähihoitaja, sähköasentaja, Pori Eklund Jarmo, yrittäjä, Ulvila Grönblom Tarja, lähihoitaja, Pori Haapaniemi Jari, yhdistysaktiivi, eläkeläinen, Pori Haapaniemi Juha, teollisuuspuhdistaja, Harjavalta Haapasaari Jari, työpajaohjaaja, Pori Haavisto Erno, yrittäjä, Kankaanpää Haavisto Tom, yrittäjä, Ulvila Halttunen Jari, yrittäjä, lennonopettaja, Pori Hannelius Timo, diplomi-insinööri, lehtori, Rauma Helin Rauli, riistamestari, Eura Hietanen Kimmo, ammattikuljettaja, Huittinen Honkanen Sirpa, myyntineuvottelija, eläkeläinen, Huittinen Huhtaluoma Heikki, vanhempi konstaapeli, eläkeläinen, Karvia Huru Petri, kansanedustaja, ylipalomies, Pori Iivonen Veijo, toimitusjohtaja, Pori Immonen Niina, muistihoitaja, sosionomi, Huittinen Jalava Tuomas, sähköasentaja, turvalaiteasentaja, Pori Joutsenlahti Anssi, rovasti, Kankaanpää Junnila Vesa-Matti, taksinkuljettaja, Eura Jussil-Puusa Ulrika, sairaanhoitaja, lähihoitaja, Pori Järvelä Tero, palomestari, Ulvila Karonen Marko, yrittäjä, Säkylä Kiiski Sanna, logistiikkainsinööri, hyvinvointivalmentaja, Rauma Koivunen Minna, sairaanhoitaja, palveluneuvoja, Ulvila Koivuniemi Tanja, lähihoitaja, Karvia Korteniemi Mika, päivämestari, energiatekniikan insinööri, Rauma Kuusimäki, Tero hitsaaja, Ulvila Laaksonen Jari, viljelijä, Säkylä Laaksonen Tapio, yrittäjä, maanviljelijä, Eurajoki Lahtinen Marko, turvallisuusasiantuntija, Kokemäki Lahto Christa, lähihoitaja, yrittäjä, Pori Lammasniemi Iida, sairaanhoitaja, Nakkila Laurila Tapio, eläkeläinen, sotilasmestari (evp), Kankaanpää Lehmusvaara Anssi, diplomi-insinööri, Pori Lehtonen Antti, myynti-insinööri, Pori Lehtonen Taina, merkonomi, Pori Läntinen Ismo, urheiluvalmentaja, Pori Minkkinen Timo, asiakaspalvelija, yrittäjä, Siikainen Mäki Jani, trukkimekaanikko, asentaja, Eurajoki Mäkinen Markus, lähihoitaja, Harjavalta Nieminen Marko, yrittäjä, Nakkila Nurmi Arto, sähkö- ja automaatioinsinööri, lehtori, Pori Ojala Sami, yrittäjä, Kankaanpää Ojala-Seppä Soile, fysioterapiayrittäjä, geronomi (YAMK), Kokemäki Palojoki Jouni, yrittäjä, Pori Palomäki Markku, vartija, merkonomi, Pori Perkiö Terhi, asiakasneuvoja, Rauma Perttula Arto, pelastustoiminnan opettaja, diplomi-insinööri, Kokemäki Perälä Aki, asennustyönjohtaja, Rauma Perävainio Jere turvahenkilö, Rauma Pörsti Pekka, yrittäjä, Pori Raja-aho Jooa, levyseppähitsaaja, Eurajoki Riuttamäki Simo haastemies, eläkeläinen, Huittinen Rudenberg Erkki, yrittäjä, Jämijärvi Sakari Heidi, lähihoitaja, Pori Salmi Anssi, sosiaaliohjaaja, sosionomi (AMK), Pori Salovaara Sakari, koulutettu kokemusasiantuntija, eläkeläinen, Rauma Sarin Jyri, taksinkuljettaja, Eura Stenman Tiina, fysioterapeutti, yrittäjä, Pori Toivonen Jami, rikosylikonstaapeli, Rauma Tornikoski Juhana, hitsaaja, Merikarvia Tuovinen Juha, tulityövartija, Ulvila Turkki Pasi, järjestelmätukihenkilö, Harjavalta Vakkuri Tarja, lehtori, yrittäjä, Kankaanpää Viinamäki Niko, nuohooja, Pori Viljanen Hanna, puutarhuri, Pomarkku Virtanen Jarmo, yrittäjä, reportteri, Nakkila Virtanen Toni, automaatioasentaja, Rauma Ylihonko Mervi, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, Kankaanpää

maanantai 13. joulukuuta 2021

Maanantai pulkassa

Tapana sanoa: Kovan päivän iltana, kun puolilta päivin Porissa Sotainvalidien piirihallituksessa, vielä tai enää kaksi seuraavaa vuotta on toimintaa ennen kaikkien veteraanijärjestöjen liittymistä perinnejärjestöön Tammenlehvä-järjestöön. Klo 15 alkoi sitten aina vuoden päättävä kaupunginvaltuuston voisiko sanoa puuduttava budjettikokous, vaikka meillä Kankaanpäässä päästään sopuisasti ryhmäpuheenvuoroilla ja muutamalla yleiskeskustelupuheella, budjetti saatiin nytkin lyötyä lukkoon yhdellä nuijan kopautuksella. Sitten vielä illalla lämpöasteen plussan puolella aluevaalibrosyytin jakoa, jaettavaa aluetta kyllä riittää!😘🥰😊

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Joulu se vaan lähenee

3. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika Tehkää tie Kuninkaalle Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa. Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis. Raamatun tekstit Avaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Kaikkivaltias Jumala, sinä kutsuit Johannes Kastajan valmistamaan tietä Pojallesi. Anna voimaa parannukseen ja luottamus evankeliumin lupauksiin, jotta voisimme todistaa totuudesta. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra Jeesus Kristus, epäilysten hetkinä me kyselemme: Oletko sinä maailman pelastaja? Anna meidän kuulla vastauksesi ja saada siitä voimaa ja rohkaisua. Anna epäilysten haihtua, vahvista uskoamme. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. 3 Rakas Jumala, kiitos Johannes Kastajasta. Kiitos, että hän oli nöyrä ja uskollinen siinä tehtävässä, jonka sinä olit hänelle antanut. Hän ei tahtonut ottaa kunniaa itselleen. Hän halusi valmistaa tietä Jeesukselle. Kiitos kaikista ihmisistä, jotka tänäkin päivänä tahtovat johdattaa toisia Jeesuksen luo. Pyydämme, että mekin voisimme elämällämme kertoa Jeesuksesta. Kiitos, että kuulet rukouksemme.

lauantai 11. joulukuuta 2021

Eka lumisade

Talven ensimmäiset lumityöt tehty iltamyöhällä, tuli se lumipeite tänne läntiseenkin Suomen, kun on vaan seurattu kovia lumisateita niin pohjoisessa kuin itäisessäkin osassa maatamme. Tulee kylläkin alkuviikosta plusasteita, miten lie lumien säilymisen kannalta😉😊😘

perjantai 10. joulukuuta 2021

Laviaa

Lavian suunnassa jakohommissa. On kyllä aika hienosti rakennettu Karhijärven ympäristöön ja mäkien rinteisiin ja päälle, näköalat luontuvat hienosti. Näin lumipeiteen, joskin ohuenkin aikana ja pakkasen jäädyttäessä asumattomien mökkien ikkunat joutuu surukseen toteamaan, että kyllä tyhjiä ja ehkä hylättyjäkin mökkejä ja asumuksia on vaikka millä mitalla kaikkienkin Pohjois-Satakunnan kuntien alueella. Olen nyt kierrellyt niitä sivukyliä myöten. Ja paljon tuttuja paikkoja ja muistoja tulee mieleen. Moni on jo poistunut tästä ajasta sinne toiseen parempaan, jossa ei asunnot enää jää tyhjilleen oman onnensa nojaan, mutta muistot ja kokemukset pysyvät!

torstai 9. joulukuuta 2021

Aluevaalitietoutta pursuaa

Kolmena iltana peräkkäin on saanut tuhdin annoksen Hyvinvointialueen soteuudistuksen nykyvaiheista Satakunnassa ja kun vielä lisää Perussuomalaisten aluevaaliohjelman julkistamistilaisuuden, niin kyllä aluevaalien aiheesta on tietoa tullut korvat ja silmät täyteen! 1. Pohjois-Satakunnan toimialueen aluepalopäällikkö Risto Rajala on pyynnöstäni luvannut pitää alueemme aluevaaliehdokkaille infon palo- ja pelastustoimesta ja ko. palvelujen siirtymisestä hyvinvointialueelle. Kaikkien puolueiden Posa-kuntien aluevaaliehdokkaat ja kampanjaväki ovat tervetulleita linjoille kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä. Toivottavasti siis voitte välittää kutsua omien kontaktienne kautta eteenpäin oman puolueenne osalta. Tämä kutsu ei automaattisesti siirry kalenteriin, lisää se ja alla oleva kokouslinkki siis itse kalenteriisi, ti 7.12. klo 19-20. 2. Hyvinvointityön tulevaisuus rakentuu kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyönä Satakunnassa järjestetään ajankohtainen koulutustilaisuus luottamushenkilöille hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisestä – tervetuloa kuulolle! Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on jatkossa vahvin ja kustannusvaikuttavin side kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Sekä kuntien että hyvinvointialueiden tulevilla päättäjillä on olennainen rooli hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä. Hyvinvointijohtaminen ja sen tulevat rakenteet Satakunnassa Aika ja paikka: 8.12.klo 17.00-18.30, Teams 3. Satasote ohjausryhmän kokous järjestetään 9.12.2021 Teknologiakeskus Pripolissa (Tiedepuisto 4, Pori). Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä Teamsin välityksellä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

PS:n aluevaaliohjelma julkaistu

Kolme ohjelman pääkohtaa: 1. Lääkäriin päästävä nopeasti! 2. Kaveria ei jätetä. Seniorikansalaisia ei saa jättää avutta ja myös auttajista on huolehdittava. Myös neuvolapalvelut lähipalveluina. 3. Maakuntaverolle ei!

maanantai 6. joulukuuta 2021

Itsenäisyyspäivän kunnianosoituksessa

Martti Tikka lisäsi sisältöä albumiin: Seppeleenlasku Kankaanpäässä 6.12.2021 ryhmässä KANKAANPÄÄ tänään. 10 t · 1 kommentti Anssi Joutsenlahti Mukana lippurivistössä Suomenlipun, Sotainvalidilipun ja Sotaveteraanilipun jälkeen Rintamaveteraanien lipun kantajana😘

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Joulua kohden mennään

2. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika Hyvän Paimenen kirkon alttari Liturginen väri: violetti tai sininen Kaksi alttarikynttilää Näytä virsisuositukset Päivän tunnuskuva Kuninkaasi tulee kunniassa Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Tämän ilmaisee myös nimitys adventus glorificationis, jonka Eerik Sorolainen Postillassaan (1621) suomensi sanoilla Christuxen cunnialisesta tulemisesta. Seurakunnan tulee kärsivällisesti kilvoitellen odottaa Kristuksen tuloa. Keskelle hätää ja syyllisyyttä seurakunta on saanut lupauksen pelastuksen ajasta. Tämä lupaus täyttää sen toivolla ja ilolla. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Herramme ja Jumalamme. Herätä meidät valmistamaan tietä Pojallesi. Raivaa hänelle tie jokaiseen päiväämme ja auta meitä taistelemaan kestävinä valtakuntasi tulemiseksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herramme Jeesus Kristus. Sytytä sydämiimme ilo siitä, että tulet pian kirkkaudessasi. Anna tämän tietoisuuden rohkaista meitä silloinkin, kun kaikki on pimeää emmekä löydä tietä. Tule pimeyteemme ja tuo sinne paluusi kirkkauden häikäisevä valo. Sinun on kunnia, valta ja voima ikuisesti. 3 Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme, läpi pimeyden kaikuu viesti sinun tulostasi. Anna meille rohkeutta ja kestävyyttä elää luottaen sinuun ja siihen todellisuuteen, mikä ei vielä näy. Auta meitä pysymään valveilla ja rukoilemaan, niin että olemme valmiina, kun tulet kirkkaudessasi. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Herra, olet luvannut tulla pian. Älä viivyttele, älä anna meidän väsyä odotuksessamme ja vajota toivottomuuteen. Vahvista uupuneet kätemme ja jalkamme ja virkistä huolten rasittamat mielemme. Anna voimaa nousta ja lähteä liikkeelle vastaanottamaan sinua. Vielä vähän aikaa, vain vähän aikaa ja kohtaamme sinut, auttajamme ja pelastajamme. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Pakkanen paukkuu

Talvi näyttää kyntensä, illalla jo yli 16 astetta pakkasen puolella. Päivälläkin hipoi viittätoista. PS-lehden ja oman brosyyrin jakoa Jämijärven maisemissa. Suurimaan kauppa näin lauantaisin mennyt kiinni jo klo 13, kun sinne ehdin kuudentoista maissa. Ensin jo eppäilin, onko kauppa vallan lopettanut. Asia selvisi sitten aukiolo-ajoista.

perjantai 3. joulukuuta 2021

Yle gallup joulukuu

Korkein kannatusluku sitten viime kevään, sinne yli 21% kannatukseen vielä matkaa, mutta oikeaan suunta ollaan menossa😘😊🥰 Perussuomalaiset Eilen 14.44 · Hyvät ystävät, kannattajat, isänmaalliset suomalaiset. Suunta on kohti ykkössijaa ja ihan ensimmäiseksi pitää jokaisen muistaa äänestää aluevaaleissa. Perussuomalaisille suomalainen tulee ensin.

torstai 2. joulukuuta 2021

Hienosti laatikoita

Anssi Joutsenlahti Postilaatikkorivi hienosti kuusiaidan sisässä aluevaalibrosyyrejani ja PS-lehteä jakaessani! 3 kommenttia Pertti Manninen Meidän kylällä😎 · Vastaa · 1 t Anssi Joutsenlahti Pertti Manninen Kyllä vaan, sielläpäin liikuin! Teidänkin laatikkoon jätin postia😘 Ja käänsin autoakin tiedän tontilla!😊 Katso kuva facebookin sivultani!

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Monenmoista keskiviikkona

Päivän saldoa kymmenen asteen pakkassäässä. Ensin Porin Diakonialaitoksen veljeskodissa kahta kankaanpääläistä veljeä katsomassa, toinen 98 vuotta, toinen 101 vuotta, näin myös muita jo tutuiksi tulleita veljiä, esim. Kauko Vallin. Sitten Porin vanhan raatihuoneen kellariravintolassa Satakunnan eläkepappien jouluruokailussa. Sieltä Jämijärvelle 60-vuotisonnittelukäynnille. Ja vielä iltamyöhään lenkkiä valaistulla kuntoreitillä, jonne liikuntakeskukseen maannataina avattiin myös kilometrin kuntolatu, jota vielä klo 20 jälkeenkin oli kiertäjiä. Kuntoreitin pystyy vielä hyvin juoksemaan, siksi vähän vasta on lunta!