Marian tavoin saamme viedä itkumme Herrallemme

Kankaanpään kirkossa tänään 2. pääsiäispäivänä:

Rakkaat Ystävät

Eilen illalla saimme pitää Jämijärven kirkossa messun kaikkia koskettaneen, järkyttävät 8 kuolonuhria vaatineen Jämin lento-onnettomuuden johdosta. Tuntui kuin yht´äkkiä olisi pääsiäisen riemullinen ylösnousemuksen sanoma muuttunut takaisin juuri vietetyn pitkäperjantain ja Vapahtajamme ristiinnaulitsemisen murheen ja tuskan suureksi päiväksi. Todella moneen perheeseen on tullut itkun aika ja me kaikki tunnemme sanomatonta myötäelämistä rakkaansa menettäneitä kohtaan.

Mutta myös tekstimme alkaa kertomalla, kuinka Maria Magdaleenan seisoi Jeesuksen haudan ulkopuolella ja itki.

Hänen kyyneleensä muuttuivat kuitenkin iloksi. Toteutui vuorisaarnan sana: ´autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.´ Siionin virsien esipuheessakin sanotaan, että juuri murheen keskellä veisaa Siioni kaikkein heleimmin kiitosta Herralle.

Jeesuksen opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet hänen puhettaan siitä, että hän on menevä pois. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, he joutuivat syvän epätoivon valtaan hämmentyneinä ja järkyttyneinä ja piiloutuivat suljettujen ovien taa. Kaikki näytti olevan lopussa. Heillä oli vain murheensa.

Tekstimme Maria Magdaleena, yksi kaikkein uskollisimmista Jeesuksen seuraajista meni kuitenkin Herransa ja Mestarinsa haudalle. Maria oli rakastanut paljon ja kärsinyt paljon, hän oli kokenut itsessään riivaajien hillittömän temmellyksen, mutta vapautunut niistä Jeesuksen parantamana – hän oli kastellut kyynelillään Jeesuksen jalat ja kuivannut ne päänsä hiuksilla – hänen harhautunut rakkauselämänsä oli puhdistunut ja löytänyt aivan uuden, taivaallisen suunnan ja hän oli myös seisonut viimeiseen asti Jeesuksen ristin juurella.

Nyt Maria oli Jeesuksen haudalla suru sydämessään tehdäkseen viimeisen rakkaudenpalveluksen; voidellakseen ruumiin tuoksuöljyllä. Ja itkiessään Maria kurkisti sisälle Jeesuksen hautaan, jossa hän näki kaksi valkopukuista enkeliä siinä paikassa, jossa Jeesuksen ruumis oli ollut. Mutta heillekin Maria vain selitti: ´minun Herrani on viety pois enkä tiedä, mihin hänet on viety.´ Näin Maria etsi Herraansa kyynelin, ja suuri armo saikin tapahtua hänelle: hän etsi kuollutta ja löysikin elävän Herransa, sillä  kääntyessään pois kalliohautakammiosta hän näki  miehen, jota luuli ensin puutarhuriksi ja jolta Maria kysyi: ´jos olet vienyt Jeesuksen pois, sano mihin olet hänet laittanut.´ Ja silloin mies, Jeesus sanoin: ´Maria´ ja vasta sitten Maria tunsi Mestarinsa vastaten: ´Rabbuuni, opettaja´ ja näin Jeesuksen pyynnön mukaisesti Maria sai viedä tiedon opetuslapsille: ´Minä olen nähnyt Herran.´ Hänestä tulikin nyt elämän sanansaattaja, ei yksin omalle piirilleen, vaan kaikkien aikojen kristityille.  Hän sai olla pääsiäissanoman ensimmäinen julistaja: ´Herra elää!´

Maria sai viedä lohdutuksen ja rakkauden sanan sureville opetuslapsille, joita Jeesus kutsui nyt veljiksi, aikaisemmin hän oli sanonut heitä palvelijoiksi, opetuslapsiksi. Vähän ennen kuolemaansa, opetettuaan heitä rakastamaan toisiaan niin kuin Jeesus itse rakasti heitä ja kerrottuaan, ettei suurempaa rakkautta kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta, Jeesus sanoi: ´Te olette ystäviäni. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.´ Ja silloin Jeesus vielä kerraten toisti. ´Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.´

Mikä armon evankeliumi! Mitä itket? Jeesuksella on yhä edelleen usein syytä kysyä näin. Maailmamme on täynnä surua ja kyyneliä. Näinä päivinä olemme sen taas kipeästi saaneet tietää ja kokea. Ensin maailmanlaajuisesti,  niin Syyriassa, Ukrainassa, Etelä-Korean laivan haaksirikossa ja nyt aivan lähellä Jämin lentoturmassa.  Ja meistä itse kullakin voi olla omat syymme kyyneleillemme. Niinpä saamme viedä kyyneleemmekin Hänen, Herramme ja Vapahtajamme eteen, hän voi muuttaa ne ilon kyyneleiksi. Hän voi sanoa: ´Kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat,´ tai paimenpsalmin sanoin: ´Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.´

Ja pääsiäisen ylösnousemususko on juuri sitä, että me pienet ihmiset saamme uskoa ja turvata ylösnousseeseen suureen Vapahtajaamme. Mariastakin kerrotaan tekstissämme, että Herran sanan kuultuaan hän kääntyi. Näin mekin saamme kääntyä ja kuunnella aivan yksinkertaisesti, mitä Herra puhuu. Aivan selvällä suomenkielellä voimme vastata: ´Puhu Herra, palvelijasi kuulee.´ Tahdon olla uskoni heikkoudesta huolimatta sinun omasi elämässä ja kuolemassa. Ja kerran Jumala itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet ja hän tahtoo viedä meidät kotiin, sinne, mistä virressäkin kerrotaan: Mun syntisyyteni, syyn kyyneleihini, saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen."

2. pääsiäispäivänä

Tänään olen saanut tarjota vaimon keittämiä - Nikkolan Leenan avustamana - nimipäiväkahvejani kahdesti. Ensin Kankaanpäässä nuorisoseurantiloissa Herättäjän päivän siioninvirsihetken aluksi lähes viidellekymmenelle hengelle, ja vielä illalla perussuomalaisten ja vihreiden yhteisessä yli 20 hengen ryhmäkokouksessa.

Ryhmässä oli esillä valtuustossa päätettävä Kankaanpään suhtautuminen Lavian kanssa tehtyyn kuntaliitossopimukseen. Jari Koskelan kanssa toimitimme messun, tekstinlukijoina olivat Elina Kangas ja Kristiina Peltomaa, kolehdinkantajina Jukka Juhola, Hannu Kiviharju, Pekka Nikkola, Matti Ranta, Teuvo Roskala ja Seppo Sillanpää. Jari pitää kaupunginvaltuuston kokouksessa vielä ryhmäpuheenvuoron.

Lankalauantaita

Lankalauantaina oli neljän peräkkäisen lauantain kolmas siunaustilaisuus. Vielä viideskin olisi tullut samaan ketjuun, mutta siitä täytyi kieltäytyä, koska silloin olemme linja-autoporukalla Oulussa Perussuomalaisten puolueneuvostossa koko viikonlopun, perjantaista sunnuntaihin.

Luin tänään hautajaisten muistotilaisuudessa Jaakko Haavion runoja ja mainitsin hänen olleen Martti Haavio eli P. Mustapään veli, isänsäkin oli pappi ja Jaakon poika myös. Jaakko Haaviolla on monia iäisyytuntoisia, todella hyvin hautaustilaisuuksiin sopivia runoja.

Kotoinen muistotilaisuus vietettiin tutun suvun kesken. Ennen ja jälkeen tilaisuuksien olin taas valtatie 23:n varressa; vähän toista kilometriä on taas puhtaana roskista, jäljelle jäi vielä kolmisen kilometriä tekemätöntä työtä. Aurakeppejäkin on otettu 2/3 yli 60 kilometristä, joten siinäkin on yhden reissun työt jäljellä, kaksi reissua on tehty.

Ja nyt on sitten Pääsiäinen. Pidän I pääsiäispäivänä klo 22 messun Jämijärven kirkossa ja II pääsiäispäivänä klo 10 yhdessä Jari Koskelan kanssa messun Kankaanpään kirkossa. Messun jälkeen on kirkkokahvit ja Siioninvirsihetki viereisessä nuorisoseurantilassa. Tervetuloa!

Hautaukset ovat koskettavia

Tälläkin hetkellä minulla on neljän peräkkäisen lauantain putki hautaan siunaamisissa. Ne ovat aina ainutlaatuisia, koskettavia tilanteita, joissa ei koskaan ole kahta samanlaista. Erityisesti omaisille ainutkertaisia ja muistoihin jääviä koko jäljellä olevan elämän ajaksi.

Viime lauantaina sain olla siunaamassa 92-vuotiasta leskeä, jonka itsensä ja myös miehensä vanhin veli olivat kokeneet sankarikuoleman sotiemme aikana. Se oli sitten muuttanut molempienkin elämän kulkua ja suunnitelmia. Sota julmasti kosketit.

Elämäni hyppy - Puukirkon pappi

Kirjoitin oheisen syntymäpäiväonnittelun 68 vuotta täyttäneelle merkittävälle urheilumiehelle:

"Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!

Elämäni hyppy vuodelta 1981 löytyy hyllystäni, onnittelut siis vuoden 1969 EM-hopeamitalistille. Myöhemminkin Alajärveltä on löytynyt onnistujia, Raimo Vistbacka, puoluetoverini istui eduskunnassa yhtä mittaa 24 vuotta eli juuri sen ajan, jonka olin poissa eduskunnasta. Olen muuten voittanut Paalijärven ympärijuoksun ja saanut sieltä hienon puukiulun. Vaimoni on naapurikylästä Lapuan Kauhajärveltä, ja joskus joulua vietettäessä juoksin sieltä jouluaattona maratonin käyden kääntymässä Alajärven kirkolla.

Elämäni hyppy on tosin kirjoitettu aivan muusta kuin kilpakentiltä. Kirjan on kustantanut Karas-Sana, Kansan Raamattuseuran kustannusliike, joten siitä voi päätellä Elämäni hypyn laatua! Olen tainnut saada hypätä samantapaisia hyppyjä minäkin ja moni muukin meistä, vaikkemme korkeushyppääjiä ole olleetkaan. Oma ennätykseni on tainnut olla poikasena 135 cm."

Kirjoitin edelläolevaa syntymäpäiväonnittelua Reijo Vähälälle, korkean luokan korkeushyppääjälle!



Puukirkon pappi

Viikolla oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus 88-vuotiaasta Matti Hakkaraisesta, Huopalahden kirkkoherrana toimineesta, näkyvästä kirkonmiehestä. Hänen elämäkertakirjansa "Puukirkon pappi muistelee" löytyy kirjahyllystäni. Lisäksi hän on kirjoittanut yli kymmenen pääasiassa pakinatyylistä kirjaa ja oppaat kaikista kirkollisista toimituksista. TV:n alkuajoilta hänet muistetaan myös TV-pappina yli kymmenen vuoden ajalta. Hän sai suorittaa mittavan työn kirkon palvelijana.

Kauden ensimmäinen välikysymys

"Rakkahin Jeesus, miks´ viivyt sä vielä, raskas on kulkuni maisella tiellä" soi ennen aamuhartautta hengellisenä musiikkina. Tämä viidenneksi evankelistaksi sanotun Johan Sebastian Bachin säveltämä Liebste Jesus tuo esiin elämämme kaipuun, mutta silti saamme elää täysillä tätä käsillä olevaa päivää. Sain juuri palata lenkiltä, ensi kertaa tänä vuonna pääsin kiertämään Seurasaaren, jonka tiet valtaosaltaan olivat jo kesäisessä kunnossa.

- - - - -
                                                                                                                                                                                                      Päivän ohjelmaksi riittää koko istunnon ajaksi välikysymyskeskustelua hallituksen kuntapolitiikasta. Ennen sitä pidetään kaksi seminaaria, ensin Maanpuolustussäätiön asevelvollisuutta käsittelevä seminaari  - in vai out - sekä kansainvälistä kauppapolitiikkaa käsittelevä: Onnistuuko EU luomaan kasvua kauppapolitiikalla? Näin on esillä peräkkäin kaksi kysymystä!

Molemmista seminaareista löytyisi vaikka eri kirjoituksen aiheensa, kuten myös päivän välikysymyskeskustelusta, jonka sain loppumaan kello 21.35. Eero Heiniluoma johti ensin kolme tuntia, Pekka Ravi kaksi ja minä sitten loppuajan. Yhteensä puhetta riitti seitsemän ja puoli tuntia.

Keskustalla puheenvuoroja oli 20+15= 35 (ensin debatti ja sitten varsinaiset puheevuorot),
perussuomalaisilla 16+16= 32, kokoomuksella 16+11=27, lisäksi kuntaministeri Henna Virkkusen puheenvuorot, demareilla 16+5=21, vasenmistoliitolla 6+0, rkp:lla 3+2=5, vihreillä ja kd:lla 3+1=4, vasenryhmällä ja James Hirvisaarella 1+0. Kaiken kaikkiaan puheenvuoroja käytettiin peräti 149. Debatissa Mauri Pekkarinen ja Jouni Backman saivat 6 vuoroa, Ben Zyskowicz 4 sekä perussuomalaisten Timo Soini, Jari Lindström ja Pirkko Mattila kukin 2.

Pirkko Mattila aloitti ryhmäpuheenvuoronsa kysymällä, onko hallituksen korvissa Brysselin simpukoita vai kuulosuojaimet, kun se ei kuuntele opposition neuvoja kuntauudistuksesta. Opposition taholta pahoiteltiinkin sitä, ettei koko kuntauudistusta tehtäessä lähdetty parlamentaarisen valmistelun pohjalta, jolloin yhdessä olisi voitu sopia kuntarakenneuudistuksesta ja näin ollen viedä se myös läpi. Syyllisetkin tähän yhteistyöhaluttomuuteen kyllä mainittiin.

Lauri Heikkilä kuvasi kuntauudistusta kertomalla miehestä,joka rakensi talonsa palveluiden lähelle kunnantalon taakse, mutta joutuu nyt vanhennuttuaan ja kunnantalon autioiduttua ja kauppojenkin siirryttyä kauemmaksi puimaan nyrkkiin puserrettua kättään irroitettuaan sen rullaattorin kahvasta, kun kuntaministeri tuli 10 vuoden päästä kehumaan kuntauudistusta.

Hallituksen veri punnitaan sitten luottamuslauseäänestyksessä perjanantain istunnossa. Tämä kuntauudistukseen liityvä välikysymys on aihepiiriltään jo neljäs hallituksen vastattavaksi jätetty, jonka pohjalta on voitu punnita hallituksen luottamus.

Ansaitsematon armo

"Armolaulussa laulamme toistuvasti: 'Sillä armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi, se on Jumalan suuri lahja.' Heränneen kansan ensimmäisiin kuuluva Niilo Kustaa Malmbergkin on sanonut, että saamme turvautua syntisinä ja jumalattominakin armoon pitäytyen armolupauksiin, jotka eivät anna lupaa epäilyksiin uudestaan kompastuttuammekaan, vaan saamme yhä uudestaan turvautua armoon. Martti Lutheriltakin olemme oppineet: 'Missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus, mutta muuten sula kuolema ja kadotus.' Evankeliumi, ilmoitus Jeesuksesta Kristuksesta, maailman Vapahtajasta, antaa syntien anteeksisaamisen.

Näin Jumalan armotyöt ovat ihmeelliset. Raskaiden kuormienkin kautta meidän inhimillisiltä silmiltämme salattuna hän jakaa ansaitsematonta armoaan. Tästä samasta armosta, joka tuee osaksemme täysin ilman omaa ansiotamme kertoo myös tämän septuagesimasunnuntaimme aihe Ansaitsematon armo ja evankeliumiteksti. Tämä septuagesima tarkoittaa seitsemääkymmentä ja niin pitkä aika meillä on jäljellä Pääsiäiseen, Jeesuksen ristinkuoleman jälkeiseen ylösnousemuksen suureen päivään. Nousemme kuulemaan evankeliumitekstiämme Matteuksen evankeliumista luvusta 19, jakeet 27-30..."

Näillä sanoilla aloitin tänään saarnani Parkanon seurakunnan Herättäjän-päivän messussa, jonka jälkeen saimme olla mukana myös kirkkokahveilla ja siioninvirsien veisuuhetkessä. Karvian kirkkoherra Seppo Myyryläinen ja Kauko Huhta Kihniöstä puhuivat myös. Ystävien suurella joukolla saimme olla koolla ystävien ja Taivaallisen Isämme hoidettavina!

Tekstejä kristilliseltä pohjalta

Viestini la 8.2. Jyväskylässä järjestettävälle raamattumarssille:

 

Hei

Kiitos viestistäsi, asia on ollut mielessä, mutta eduskunnan aloitusviikko ollut hektinen, ajattelin kuitenkin tänään lähettää jotain, joten kiitos!

Kiitos kutsustanne Jyväskylän raamattumarssiin "Suomi Jeesukselle". Jeesus itse opetti meitä niin monesti itseämme korostavia ja itsestämme kovinkin suuria ajattelevia, että suurin Jumalan valtakunnassa on lasten kaltainen ja joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi ei pääse sinne sisälle. Siksi saamme olla aina itsessämme pienellä paikalla ja Mestarissamme Jeesuksessa kuninkaan kansalaisia ja saamme opetella rukousta: Milloin opin lapsen lailla lähestymään Isääni, pyytämään, mit´ olen vailla, valittamaan hätääni, niin kuin lapsi katsomaan Isän puoleen itkien, hältä kaikki toivomaan? Toivon oppivani sen. Ja näin saamme veisata riemuisasti: Kiitos suuren Kuninkaan, joka siunaa kirkkoaan lahjoin lukemattomin, erilaisin antimin. Tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa  antajaa. Siunattua Jeesus-marssia, vaikka säätiedotuksen mukaan tulee ankara ilma, mutta siinäkin Taivaallinen Isämme näyttää voimaansa!

Anssi Joutsenlahti eduskunnan toinen varapuhemies, rovasti

 

 

 

Sain toisenkin sähköpostiviestin, johon vastasin ja kuva otettiin täysistuntosalin ulkopuolella oven edessä:

 

Hei eduskunnan pappiskansanedustajat!

 

Olen tekemässä ensi viikon Kotimaa-lehteen juttua tasa-arvoisen avioliittolain lähetekeskustelusta eduskunnassa. Haluaisin esittää teille pari haastattelukysymystä. Voitte vastata sähköpostilla tai sopia puhelinhaastatteluajan. Toivoisin vastauksia mahdollisimman pian. Lämmin kiitos jo etukäteen! Kuvaajamme Matti Karppinen tavoittelee teitä myös kuvattavaksi lehteen.

Kysymykset:

1. Aiotko äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta vai vastaan? Millä perusteella?

2. Millainen tuntuma sinulla on: Meneekö tämä laki läpi eduskunnassa vai ei?

    Meneekö läpi nyt vai joskus tulevaisuudessa vai ei ollenkaan?

3. Miten koet tämän asian vaikuttavan kansanedustajien poliittiseen uraan? Tuleeko se, mitä edustaja tästä asiasta päättää, vaikuttamaan äänestäjien käyttäytymiseen seuraavissa vaaleissa? Pitääkö edustajan äänestää omantuntonsa mukaan vai sillä perusteella, mitä arvelee äänestäjiensä toivovan?

Emilia Karhu

 

 

 

Hei

 

1. Jopa koko puolueemme perussuomalaisten  linja on yksiselitteisen selkeä, nykyinen sukupuolineutraalin suhteen laillistaminen riittää. Ei tarvita mitään lisää. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.

 

2. Kansalaisaloite menee lakivaliokuntaan, jossa kannat ovat melkein tasoissa, uskoisin siellä perinteisen avioliittonäkemyksen voittavan nipin napin. Näin ollen se ei palaa valiokunnasta täysistuntoon päätettäväksi, jossa sillä voisi olla mahdollisuus läpimenoon.

 

3. Tietysti äänestetään omantunnon mukaan ja olen kirkon hyväksymän virallisella kannalla. Ei yksityinen äänestys vaikuta äänestäjien käyttäytymiseen, vaikka nimenomaan tässä kysymyksessä uskon olevani samalla kannalla kuin valtaosa oman vaalipiirini Satakunnan ihmisistä.

 

Terv. Anssi Joutsenlahti eduskunnan II varapuhemies

 

 

 

Istuvan eduskunnan vimeiset avajaiset

Tänään pidettiin tämän istuvan eduskunnan viimeiset avajaiset pitkien valtiopäivien kunniaksi, kun ensi vuoden alussa ei enää avajaisia eikä liioin puhemiesten vaaleja järjestetä, vaan istutaan samaan syssyyn maaliskuun 13:nteen päivään asti, joka muuten on myös perjantai ja siis 13. päivä. Joululomaa tosin alkaa perjantaina 19. päivänä joulukuuta, koska silloin alkaa tämän pääeduskuntatalon täysremontti, ja loma päättyy 13. tammikuuta, joka ei tosin ole perjantai vaan tiistai.

Tämä päivä on todella täynnä juhlallisuuksia, mikä osoittaa perinteiden pitkäikäisyyden sekä ennen kaikkea eduskuntamme merkityksen maamme korkeimpana päättävänä elimenä.

Pienen  lenkinkin ehdin tehdä Töölönlahden ympäri ennen menoa valtiopäivien ekumeeniseen avajaisjumalanpalvelukseen eduskuntatalolta Tuomiokirkkoon juhlallisessa autosaatossa. Oma esimieheni, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura oli tällä kertaa saarnavuorossa. Virret olivat myös taattua tavaraa,  herännäisvirsiäkin kuten "Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on" ja kuoron esittämä Ukko-Paavo Ruotsalaisen virsi "Sinuhun turvaan Jumala".

Jo Puhemies Eero Heiniluoman lukema Jobin kirjan kohta oli vaikuttava: Herra esittää Jobille suuren voimansa luomisen töissä taivaassa, maassa ja meressä. (Job 38). Saarnassaan piispa korosti yhteisen huolenpidon tarvetta. Se lähtee juuri evankeliumista, joka tuo toivoa ja uutta rohkeutta ja joka ei ole mahdollista ilman Jeesusta ja hänen tuomaansa rakkauden henkeä. Se mahdollistaa jopa uhrautumisen. Tärkeintä on kuitenkin, että Kristus on mukana. Saamme rukoilla, pyytää voimaa myrskynkin kohdalla ja olla näin turvattuja.

Kirkosta palasimme sitten eduskuntataloon kuuntelemaan Presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avauspuhetta ja puhemies Heinäluoman vastauspuheenvuoroa. Meillä varapuhemiehillä on hieno tehtävä ottaa vastaan presidentipari ja saattaa sitten Tasavallan Presidentti täysistuntosaliin ja myös sieltä pois. Istunnon päätyttyä puhemies ja rouva Heinäluoman juhlapöydässä istuivat presidentti ja pääministeri rouvineen, Venäjän suurlähettiläs, piispa Peura rouvineen sekä varapuhemiehet rouvineen.

Vielä illalla eduskunta tarjosi juhlanäytännön Oopperatalossa Janacekin oopperalla Jenufa, jonka musiikki oli mahtavaa, laulajat Karita Mattilasta lähtien ykkösluokkaa ja itse tarina sinällään järkyttävä niin kuin oopperassa sopiikin.

Pitkä päivä, mutta todella kokemusrikas ja siis viimeistä kertaa tämän nyt istuvan eduskunnan historiassa.

Herkkää musiikkia

Radiosta kuullaan aina ennen iltahartautta hengellisen musiikin toivelevyjä. Mieliin painuivatkin yhden illan konsertin kaikki viisi syvälle koskettavaa esitystä. Ne toivat selkeästi esille meillä olevan iäisyystoivon ja herkistivät näin ollen mielen arkipäivän jo kääntyessä iltaan.

Musiikkihetki radiossa aloitettiin itselleni vieraamman laulukirjan Siionin kanteleen laululla, jonka olen kuullut ensimmäistä kertaa vaimoni isän siunaustilaisuudessa: "Kerran kauneimmin, laulu riemuisin soi kuin vetten pauhu aivan". Sama laulu löytyy myös Hengellisistä lauluista ja virsistä: Äitini henksuissakin se on erikseen merkittynä. Laulaja oli Sauli Tiilikainen. Laulussa kaikuu todella köyhän syntisen äänenpainot: "Jeesus rakkahin, saanko vihdoinkin myös mä päästä autuuteesi?   Saako Tällainen, heikko vaivainen tulla, Jeesus, yhteyteesi?" Ja vastauskin kuullaan: "Saa, kun itse tällaisen, sä lunastit, veres kalliin tähteni kun vuodatit! Jeesus rakkahin, saan siis vihdoinkin täältä päästä autuuteesi."

Seuraavina olivat niin Siionin virsistä kuin virsikirjastakin tutut, Johan Kahlin iankakkisuustuntojamme kuvaava "Nyt ylös sieluni, mullasta nouse tästä" ja Anders Odheliuksen väkevästi kaipauksestamme puhuva "Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää".

Viimeisinä kuuluivat Ritva Auvisen laulamana "Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi" ja kaiken kruunaavana, itsensä Anna Mutasen laulama "Jerusalem, Jerusalem, kaupunki ylhäinen! Ah, vasta portteis sisällä saan paikan rauhaisan". Mitäpä muuta voimme toivoa elämämme päätökseksi!

Kuolema niittää kallista satoa

Kun edellislauantaina sain olla siunaamassa 83-vuotiasta perheen äitiä, oli tänään vuorossa vain 58- ja 67-vuotiaana elämästä siirtyneet. Selvästi tuli esiin, että pidemmän elämän olisi saattoväki molemmille suonut. Mutta me emme määrää aikoja emmekä määriä, emme sitä milloin täältä on lähdettävä. Valitusoikeutta ei liioin ole.

Toinen vainajista oli sairastanut nuoresta iästään huolimatta jo parikymmentä vuotta. Toiselle taas tuli raju sairaus ilmi vasta viisi kuukautta takaperin eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kumpikin oli kyllä suuresta sisarussarjasta, mutta oma perhe oli pieni ja molemmilta jäi puoliso leskeksi. Tätä on elämän laki. Kaikkien meidän on vuorollamme kuoltava, ennemmin tai myöhemmin.

Rakkaat muistot yhdessä eletyn elämän varrelta lohduttavat ja antavat voimaa edessä oleviin päiviin surusta ja kaipauksesta huolimatta. Elämän on jatkuttava, ja tätä myös poisnukkuneet varmasti toivovat.

Kuolemaan käyminen ei ole mikään helppo asia, koska kuolemassa on aina kirouksen maku. Kuoleman peruslaatu on paha ja vaikea. Näin siksi, koska kuolema on Raamatun todistuksen mukaisesti synnin palkka. Meitä ei ole luotu kuolemaan vaan elämään. Kuolema on synnin palkkana hirmuinen asia. Pelkäämme ja vapisemme sen edessä.

Mutta tähän järkyttävään ristiriitaan - haluamme elää, emme tahdo kuolla - tuo Vapahtajamme Jeesus hämmästyttävän ratkaisun: kuolema ei vahingoitakaan heitä, jotka ovat Kristuksessa. Tämä on valtavaa todellisuutta, jonka saamme kokea ja omistaa. Ja se on meitä lohduttamassa myös kaipauksemme keskellä.

Näin kristillisellä uskollamme on avarat rajat ja mitat. Saamme kerran kohdata rakkaat omaisemme myös ajan rajan tuolla puolella, jolloin ei kenelläkään enää ole tuskia eikä mikään ole vajavaista.

"Yksin en kulje, en hetkeäkään/ vierelläin aina mä Jeesuksen nään./ Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen kanssain/ Hän käy kautta maailman tään."

Taas kaikki kauniit muistot

Sain olla tänään 83-vuotiaan perheensä äidin, mummun ja isomummun siunaustilaisuudessa, ja jälleen kerran tuli syvästi näkyviin, mitä äiti ja äidinrakkaus merkitsee.

Tilaisuudessa voitiin yhtyä virolaisen heimoveljen (sisar kylläkin) Lydia Koidulan esitettyyn tuttuun runoon Äidin sydän: "Maan päällä paikka yksi on, niin pyhä armas verraton/ mi tarjoo lemmen turvaisan ja kätkee onnen kalleimman./ Vain sydän äidin - tunnet sen- näin hellä on ja lämpöinen./ Se riemuitsee sun riemustas, se tuntee huoltas tuskias./ Pois moni kallis mennyt on, sä kauan tunsit kaipion./ Muut korvas aika mitkä vei - sydäntä äidin konsaan ei."

Samoin laulettiin  Väinö Malmivaaran äidin virsi: "Kun äiti meitä palvelee/ ja puolestamme rukoilee,/ niin kuule äidin huokaus/ ja anna huoliin lohdutus./ Nyt kädet yhteen liitämme/ ja äidistämme kiitämme./ Lahjoita, Jeesus laupias,/ äidille ilo autuas."

Saimme myös kuulla lasten toivomuksesta kauniin joululaulun: "Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen/ lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen./ Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin./ Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin./ Mitä ymmärsin, sit´ en tiedä, pyhätunnelman muistan vain,/ sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain./ Näin muistot rakkahimmat taas elpyy uudelleen/ ja sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen./ Niitä lausu ei enää kukaan, mut´ niiden tunnelman/ saan joka joululta mukaan tueks´ vuoden vaikean."

Näin äidin ja mummun lapset ja lapsenlapset saivat kiittää  ja niin saamme me kaikki kiittää äitiämme kaikesta, synnyttäjämme, elämän antajaamme.

Äitien elämä on usein täynnä työtä, ponnistelua ja aherrusta ja sille on ominaista epäitsekäs rakkaus, jolla he - tai parhaat heitä - alati etsivät lastensa parasta itselleen paljoakaan pyytämättä. Siksi saamme kiittää äitejämme ja siksi äidin siunaustilaisuus on aina suuri kiitoksen, mutta myös syvän kaipauksen hetki.                                  

Ystävän virsi

Tänään Länsi-Porin kirkolla siioninvirsiseuroissa veisasimme loppiaisen kunniaksi: "Rakkaamme, Jeesus-lapsi, iloitsemme, kun suloisuuttasi näin katselemme. Vaan kyynel pyrkii hiljaa luomen alta vuotamaan juroltakin katsojalta. Näin veisatkaamme kanssa enkeleiden: Sinulle kiitos, apu langenneiden. On ääni heikko, hidas sydämemme. Siis tulkoon lapsi itse virreksemme." Näin saimme viettää loppiaista oikeassa hengen köyhyydessä.

Etsimättä tuli mieleen Armas Antilan Viimeinen vaivattu -kirjasta kertomus Pohjanmaalta lähteneestä, Kanadan metsäkämpillä loppuaan tehneestä, keuhkotaudin mainarin töissä saaneesta miehestä, joka viimeisillä voimillaan kirjoitti kirjeen veljelleen kotiseudulleen Suomeen: "En mitään niin kaipaa kuin ystävää, joka veisaisi minulle, ja pyhää sakramenttia, joka sieluni lääkitä taitaisi."

Vähän myöhemmin sammui lepattava elämänliekki, mutta Armas Antila jatkaa, että yksinäisen sielun lohduton huokaus löysi tiensä Jumalan luo, joka kirkastaa silmän eikä salli elämän toivon sammua kuoleman yöhön.

Näin mekin saamme Itämaan kolmen tietäjän, Baltasarin, Melchiorin ja Kasparin tavoin viedä omat vaatimattomat lahjamme Jeesus-lapsen, Vapahtajamme käyttöön. Kultaa, suitsuketta ja mirhaa meillä ei ole, mutta jokaisella meillä on omat lahjamme.

Runsauden pulaa

Yli sata herännäispappia on kirjoittajina Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1960 julkaisemassa kotien hartauskirjassa "Määräosa ajallansa", jota rakennuksekseni olen tämän vuoden seurannut. Lähes kaikki papit olen tuntenut ja samoin melkein kaikki ovat jo autuaasti poisnukkuneita. Sana silti ravitsee.

Edellisvuonna seurasin päivittäin arkkipiispan Martti Simojoen "Päivän sanaa", josta on otettu kymmeniä painoksia ja se onkin todella levinnyt Suomen koteihin. Kirja on Kirjapajan painama. Käyttämäni kirja oli vasta 7. painos vuodelta 1963, mutta kirjakin oli ilmestynyt ensi kerran vuonna 1961, joten nopeasti oli nämä ensimmäisetkin painokset otettu.

Kirjahyllyyni on kertynyt todella runsaasti, laskujeni mukaan 22 eri päivittäistä hartauskirjaa, joten pähkäilemistä riittää, minkä niistä valitsen alkavalle vuodelle. Joukossa on tietysti monia  jo aiemmin seurattuja, mutta joitakin vielä läpikäymättömiäkin.

Oman herätysliikkeeni Herättäjä-Yhdistyksen kirjoja on eniten. Jo mainitun "Määräosa ajallansa" lisäksi aikajärjestyksessä vanhin on vuonna 1933 Olavi Kareksen kokoama herännäisisien kirjoituskoelma "Isien Perintö". Seuraavan polven herännäispappien kirjoituksista kokosi Lauri Lehmuskoski "Vesiojille" vuonna 1962. Määräosaan ajallansa oli sitten koottu silloin eläneiden pappien kirjoituksia, joten näin tallennettiin monen sukupolven kirjoittamaa sanaa. Nuorille tehtyjä kokoomakirjoja ovat "Pikottaen" vuodelta 1977 ja "Joka päivä, joka hetki" vuodelta 1988. Kangasalan kirkkoherran Emil Ponsimaan kirjoituksista on koottu "Kantaja ei väsy" vuonna 1966, Viljo Pitkänen kokosi "Tänään" vuonna 1974 ja Toimi Kauppisen "Päivä kerrallaan" ilmestyi vuonna 1987.

Martti Simojoki on koonnut kirjoituksiaan Vanhan Testamentin tekstien pohjalta kirjaan "Uusi päivä, uusi armo" vuonna 1982, kustantajana Kirjapaja. Jaakko Haavion "Hän on kanssamme" ilmestyi vuonna 1986 uusittuna laitoksena kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen Kirjaneliön kustantamana. Kirjapajalta on myös Lapuan piispan Jorma Laulajan "Tämän päivän matka" vuodelta 2002 ja Lari Junkkarin kokoama "365 sanaa miehelle" vuodelta 1999.

Uskonpuhdistajaltamme Martti Lutherilta on ilmestynyt "Sana ja armo" sekä "Mannaa Jumalan lapsille", jälkimmäinen on levinnyt myös kymmeninä painoksina Sisälähetysseuran julkaisemana.

Vielä on vuonna 1944  Kristillisen palvelukeskuksen julkaisema "Taluta tielläs", joka sisältää eri pappien kirjoituksista. Samalta vuodelta E.W. Pakkalan, koko Suomen kappalaisen "Iankaikkinen elämä", WSOY. Samalta kustantajalta on Urho Siron toimittama  nuorten hartauskirja "Taatut tienviitat" vuodelta 1965, jonka olen saanut Säkylän sotilaspapilta Enok Reimaalta ollessani siellä varusmiehenä. Heimer Virkkusen vuonna 1938 kokoama "Poikien hartauskirja", hyllyssäni on 4. painos vuodelta 1953.

Vielä kolme kirjaa: Gummerukselta Viljo Pitkäsen  ja Eino Sepon toimittama "Askele askeleelta" vuodelta 1960, Karas-Sanan "Hyvä sana joka päiväksi" vuodelta 1979 ja  yli 100-vuotiaaksi eläneen Hilja Aaltosen 2-osainen "Päivähartauskirja" Päivän kustantamana vuodelta 1986.

Viimeksi pitää vielä mainita Paavo Virkkusen vuonna 1940 kokoama, Otavan kustantama "Rukouskirja" yli 80 rukoilijalta kautta koko kirkon historian ajalta. Melkoinen rukousaarre!

Itsenäisyyden viettoa

Suomen Itsenäisyyspäivän ekumeenisessa juhlajumalanpalveluksessa Helsingin Tuomiokirkossa puhutteli monikin asia. Erikoisesti rukouksessa muistettiin suurta rauhan miestä, Nelson Mandelaa hänen kuolemansa johdosta.

Päätösvirressä saimme veisata, miten on kallis ja suuri asia Herralle laulaa kiitosta ajasta aikaan aina. "Ylistä Herraa Jumalaa nyt, Suomen maa ja kansa. Yhdessä kaikki veisatkaa suuresta armostansa."
 Kaikesta kielteisestäkin huolimatta saamme olla kiitollisia vapaasta ja itsenäisestä isänmaastamme.

Maamme nurjemman puolen näimme käydessämme jumalanpalveluksen jälkeen Hurstin ruokapalvelussa Hakaniemen torilla. Jonot olivat pitkät eikä kaikilla suinkaan pyyhi hyvin. Onneksi sade oli lakannut ruokajakelun ajaksi.

Kuten etukäteenkin oli pelättävissä, kansanedustajia oli kirkossa vain parisenkymmentä ja tietysti hallituksessa olevat kansanedustajat lisäksi. Presidentin juhlavastaanotto Tampereella verotti näin kansanedustajien osanottoa päiväjumalanpalvelukseen. Sen sijaan nykyisen presidenttiparin lisäksi läsnä olivat niin presidenttiparit Koivistot kuin Halonen ja Arajärvikin.

Lapuan Israelin Ystävät 30 vuotta

Oltiin Lapualla, yötäkin. Siellä pidettiin Lapuan Israelin Ystävien 30-vuotisjuhlia oikein lapualaasittain. Oltihin kirkossa ja syötihin ennen päiväjuhlaa ja vielä lopuksi juotihin kahveet. Sain olla saarnamiehenä tuomiosunnuntain messussa Lapuan tuomiokirkossa sekä seurakuntalon juhlassa pittää puhetta Raamatun lupauksista omaisuuskansalle Israelille ja nykyajan kuulumisista ja Suomen ja Israelin yhteyksistä. Tervehdykset esittivät myös tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Matti Salomäki sekä vapaaseurakunnan ja helluntaiseurakunnan pastorit.  Juhlatunnelmaa nostattivat myös seinäjokinen tanssiryhmä ja nelihenkinen soitto- ja  lauluryhmä israelilaisine reippaine rytmeineen. Hatikva ja Maamme laulettiin lopuksi, kuten tapoihin kuuluu. Ja kaikilla oli niin mukavaa...

Lapuan tuomiokirkko on oikein tuomiosunnutain kirkko siinä mielessä, että jokaisessa ristikirkon sisäylänurkkauksessa on kuvattuna Ilmestyskirjan hevonen: valkea, tulipunainen, musta ja hallava.
Nämä hevoset lopun aikaa kuvaavine ratsastajineen tulevat näkyviin Ilmestyskirjassa, kun Karitsa avaa neljä ensimmäistä kirjakäärön sinettiä. Ne kuvaavat lopun ajan taisteluita: katasrofit tulevat vain lisääntymään Kristuksen tulemukseen asti.

Tuomiosunnuntain evankeliumitekstikin Matteuksen evankeliumin luvusta 25 kertoo viimeisestä tuomiosta, miten Kristus tulee ajan lopussa  tuomitsemaan kansat tekojen ja tekämättäjättämisen mukaan. Mutta - emme kukaan kestä, ellemme saa anteeksi syntejämme, ja näin kaikki on lähtöisin Kristuksesta: Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä. Ja me kohtaamme Kristuksen juuri kärsivissä lähimmäisissämme. Ja työsarkaa riittää: Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin aavistan. Ken tahtoo kärsivää auttaa? Ja juuri sen tähden  me saamme olla lujat ja järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että meidän vaivannäkömme ei ole turha Herrassa!

Aika loppuu

On hienoa, että Euran perussuomalaiset järjestivät tänään yleisötilaisuuden ja näin oltiin taas kansan parissa. Paikalla olivat EU-ehdokkaat Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari sekä kansanedustaja Ari Jalaonen. Samat edustajat olivat myös yleisön tavattavissa Porin piiritoimistolla. Kaikki puolueet eivät enää uskalla tehdä samaa vaan toteavat, etteivät viitsi tulla kansan pariin haukuttaviksi. Näin kertovat jotkut hallituspuolueiden edustajat eikä ihme, siksi kyllästyneitä ihmiset ovat nykyhallituksen toimenpiteisiin.

Itse en päässyt mukaan, on talkootöitä ja papin töitä enemmän kuin ehdin tehdä, kolme siunaustakin tiedossa edessäpäin.

Aurakeppien pystytyksessä pääsimme tänään 19 kilometrin urakkaan, jäljellä enää 12 km, mutta ei tahdo löytyä aikaa senkään vertaa. Toivottavasti talvi ei ihan vielä pakkaa päälle. Lokakuun viimeisellä viikolla olisi koko viikko vapaata eduskuntatyöstä. Syksy on kyllä tähän asti ollut komeaa ja lämmintä. Tänäänkin lämpömittari näytti 10 plusastetta ja iltapäivän aurinkokin näytti paistettaan.

Muuten, totta on sekin, että kerran aika loppuu aivan lopullisesti. Hautausmaa on täynnä mielestään korvaamattomia ihmisiä. Mutta Martti Lutherin opetuksen mukaisesti tänään vielä pitäisi istuttaa omenapuu, jos tietäisi maailmanlopun tulevan huomenna. Meillä muuten voisi tehdä sen aivan kirjaimellisesti, kun omenapuualueelta on tällä viikolla kaadettu kaksi isoa koivua, joista toisen ympärysmitta tuli täyteen vasta kahden miehen sylimitalla. Nyt olisi vanhojen omenapuiden lisäksi tilaa nuoremmillekin. Vaikka eipä silti, kyllä tänä syksynä omenasato oli ihan riittävä, taivaan linnuillekin riitti syötävää.

Kiittäisimme armostasi

Aikaisempina vuosina maassamme vietettiin neljää rukouspäivää. Näin syksyllä kiitospäivä keskittyi sadonkorjuun jälkeiseen kiitokseen, jollaiseen tänä syksynäkin on mitä parhaiten aihetta erinomaisen satokauden jälkeen. Vuodentulo on korjattu, on kiitoksen aika.

Apostoli Paavali kehottaa kirjeessään Timoteukselle anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Myös Jeesus itse kehottaa katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia ja etsimään ensin taivaan valtakuntaa, niin myös kaikki muu sen ohella annetaan. Jos todella osaisimme ottaa vastaan taivaalliset lahjat, niin saisimme kokea Jumalan huolehtivan myös näistä ajallisista asioistamme.

Herännäissaarnamies Aku Räty vastasi kysyjälle baarissa, kun hän oli siunannut ruokansa, että tuliko yhtään lisää: ”Ei tullut lisää, mutta maku parani.”

Näin on kiitoksenkin laita. Paavali jopa kehottaa kiittämään ja rukoilemaan oman aikansa esivallan puolesta, vaikka juutalaiset olivat Rooman maailmanvallan alistamia eikä siitä varmastikaan ollut helppoa kiittää.

Aina ei tunnu olevan kiitoksen aihetta. Siionin virressä tämä puhutaan sanoiksi: ”Kiitäisimme armostasi, jonka annoit, Herramme, mutta kuinka kiitostasi mykkäraukat veisaamme. Kiitokseen ei taivu kieli, voimaton se siihen on, kun on murtumaton mieli, sydän kylmä, huoleton.”

Kuitenkin on juuri niin kuin samojen virsien esipuheessa mainitaan, että murheen alla veisaa Siioni heleimmin Herralle kiitosta. Vain harvoin osaamme kiittää myötäkäymisistä, vaan otamme niistä pikemminkin kunnian itsellemme. Kiitokseen virittäjänä toimivat paremminkin erilaiset elämässämme esiin tulevat murheet. Silloin huomaamme olevamme riittämättömiä omassa varassamme ja tarvitsemme auttajaa: ”Katso, Herra, nääntyneihin. Uudeksi luo mielemme. Kerran kiitossäveleihin vielä taipuu kielemme.”

Näin voimme kiittää Jumalaa ja jokainen päivämme voisi olla kiitospäivä. Alussa mainitussa Timoteuskirjeen kohdassa sanotaankin, että kiittäminen on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

 

                                                                                                                                                                                                                                              

Hiippakunnan seminaarissa

Hiippakunnan luottamushenkilöseminaarissa monen muun asian ohella:

Meitä valistettiin kirkon suunnitelmista mahdollisten kuntaliitosten varalta. Monelta osin pidän niitä vielä ennenaikaisina, vaikka hyvähän tietysti on varautua tulevaisuudenkin varalta. Mutta ei hallituksen kuntarajauudistuksista välttämättä vielä tällä kierroksella tule yhtikäs mittään!

Kirkko pyrkii valmistautumaan tulevaan seurakuntaliitosten kautta, mutta ei hyvältä näytä. Heti ensimmäisessä teesissä todetaan seurakunnan olevan inhimillisen kokoinen yhteisö, johon seurakuntalaisen on helppo samaistua ja jossa voi tuntea osallisuutta. Ja kuitenkin ollaan suurentamassa nykyseurakuntia. Eli tässä on aivan sama malli askelten kuin sanottaessa, että kehitetään, edistetään ja uudistetaan, mutta tämän kaiken nimissä sitten vähennetään määrärahoja: mahdotonta yhtälöä on näin toteuttaa.

Paljon on kyllä tehty asioita toimintojen tehostamiseksi ja siten kustannusten säästämiseksi. On KIPA eli kirkon palvelukeskus ja KIRJURI eli yhteinen jäsentietojärjestelmä. Ja kaikki lähtee osittain siitä, että pelätään jäsenkadon jatkuvan. Kuitenkin meillä täällä mailla ei ole mitään hätään, pienissä seurakunnissa jopa yli 90 % kuntalaista kuuluu seurakuntaan. Ei ole mitään syytä apatiaan, meillä on hyvä kirkko. Näin toteaa sellainenkin, joka sanoo, ettei usko, mutta ymmärtää kirkon tekevän paljon hyvää: lapsityö, nuorisotyö, diakoniatyö, vanhustyö, ja maksaa siksi kirkollisveronsa.

Kristittyinä saamme ajatella niin kuin äsken radiohartauden pitäjä sanoi lukeneensa vanhasta huoneentaulusta: Olet vähäinen, mutta toivo on loppumaton. Meillä kaikilla, itsestämme riippumatta.

Suurkulutustako

"Vapauteen Kristus vapautti meidät", ja tämä on kuultu nyt neljässä jumalanpalveluksessa niin, että olen ruvennut ajattelemaan, olenko oikein Jumalan Sanan suurkuluttaja. Säännöllisen eduskuntatyön 150-vuotisjuhlamessussa 18.9. Helsingin tuomiokirkossa saarnasi arkkipiispa Kari Mäkinen. Seuraavana päivänä Kallion kirkossa Vähäväkisten juhlamessussa saarnan piti Minna Ruuttunen Herättäjä-Yhdistyksestä.

Perjantaina ja lauantaina pistäydyin Aholansaaressa Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön 40-vuotisjuhlissa, mutta en ehtinyt jäädä sunnuntain messuun, koska olin silloin messussa Jämijärvellä, jossa saarnasi jo toinen jälkeeni tullut kirkkoherra Jorma Pitkänen. Ja tänään sitten neljännessä, kristityn  vapautta käsittelevässä messussa olin Ulvilan vanhassa keskiaikaisessa kirkossa Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivässä. Saarnan piti Ulvilan pastori Riku Pakarinen. Niin jotta kyllä pitäisi olla selvillä, että saamme pysyä lujina, ettei meitä sidota millään orjuuden ikeellä eli vaatimusten korkealla hengellä, vaan Kristuksessa olemme todella vapaat ja ainoa tärkeä asia on rakkautena vaikuttava usko.