tiistai 31. maaliskuuta 2020

Päivät pyörivät

Lumipyry kinosti melkoiset hanget ja teetti parin tunnin lumityöt, joka sai korvata päivän lenkin. Laitoksessa 96 vuotta täyttävälle sotaveteraanille sai viedä ulko-ovelle kukkapaketin. Ja kaikki päivät tuntuvat lähes sunnuntailta, kun ei ole mitään tilaisuuksia eikä menemisiä koronapandemian vuoksi, joka Suomessa vielä on pysynyt paremmin aisoissa kuin monessa muussa maassa Pohjois-Koreaa tietysti lukuunottamatta, josta vaan ammutaan ohjuksia eikä tunneta tartuntoja lainkaan, ei ainakaan julkisteta🤣🤣😆🥰😍😍😘😘☺️

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Leppäkosken väitteiden oikaisua

-->
Hei,

Alla Vatajankosken Sähkön tiedote koskien tämän päivän Satakunnan Kansassa olleita Leppäkosken harhauttavia ja virheellisiä tietoja.

Ystävällisin terveisin,
Mika Hatanpää
Kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki
Toimitusjohtaja, Kankaanpään Yrityspalvelu Oy
puh. 044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

- Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä.


Vatajankosken Sähkö oikoo Leppäkosken harhauttavia väitteitä

Leppäkoski Group esittää Satakunnan Kansan etusivun (28.3.) mainoksessaan useita väitteitä, jotka ovat virheellisiä ja osittain suorastaan valheellisia. Yhtiönä katsomme velvollisuudeksemme korjata valheelliset väittämät ja kertoa faktat.

Järjestely, jossa kaksi kuntaa olisi myynyt ulkovalaistusverkkonsa Vatajankosken Sähkölle ja samalla solminut yhtiön kanssa sopimuksen valaistuksen tuottamisesta palveluna, ei ole laiton. Järjestely oli huolellisesti ja avoimesti valmisteltu ja se olisi ollut täysin osakeyhtiölain mukainen. Se, että Leppäkoski valitti valaistuspalvelun kilpailuttamatta jättämisestä markkinaoikeuteen, ei tee järjestelystä lainvastaista myöskään hankintalain näkökulmasta. Vastaavan kaltaisia järjestelyjä on toteutettu Suomessa aiemminkin.

Kun tieto markkinaoikeuteen tehdyistä valituksista tuli yhtiön ja hallituksen tietoon, yhtiö päätti heti vetää osakeanteihin liittyvät päätösehdotukset pois yhtiökokouksen asialistalta selvittääkseen asiaa tarkemmin. Tämä tapahtui hallituksen puhelinkokouksessa useita tunteja ennen yhtiökokousta – ei Leppäkosken väitteiden mukaisesti ulosottomiehen turhaksi jääneen tiedoksiannon jälkeen yhtiökokouksessa.

Osakeyhtiölain mukaan osakkaalle syntyy oikeus lunastaa vähemmistöosakkaat ulos yhtiöstä, jos tällä taholla on yli 90 %:n osuus sekä yhtiön osakkeiden lukumäärästä että osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Suunnitellulla järjestelyllä kuntaomistajien osuus osakemäärästä olisi noussut 73,4 %:sta 76,7%:iin ja osuus äänivallasta 83,1%:sta noin 86,0%:iin. Osuus osingoista olisi noussut 58,0 %:sta 59,3 %:iin. Järjestelyn vaikutukset olisivat näin ollen olleet varsin vähäiset eikä kuntaomistajien omistusosuus yhtiöstä olisi noussut lähellekään Leppäkosken väittämiä tasoja. Se ei ole missään vaiheessa ollut järjestelyn tavoitteenakaan. Järjestelyn hyötyjä sekä yhtiölle että kunnille olemme tuoneet esiin jo aiemmissa tiedotteissamme ja kommenteissamme.

Vatajankosken Sähkö toteutti suunnatun osakeannin paikallisille asiakkailleen vuonna 2006. Annilla haluttiin vahvistaa aidosti paikallista omistusta ja tuoda yhtiötä lähemmäs asiakkaitaan. Tämän seurauksena yhtiön osakekannasta noin 15% on paikallisilla yrityksillä, taloyhtiöillä ja yksityishenkilöillä. Tuon annin taustalla oleva alkuperäinen ajatus ei ole muuttunut mihinkään, ja yhtiö haluaa säilyttää paikallisten asiakkaidensa omistuksen vahvana jatkossakin.

Vatajankosken Sähkön toimitusjohtaja Pekka Passi kommentoi: ”Leppäkoski pelottelee mainoksessaan yhtiön myynnillä ”aggressiiviselle pääomasijoittajalle”. En ole tietoinen mistään tällaisista keskusteluista pääomasijoittajien kanssa. Suurimmat omistajamme ovat erittäin sitoutuneita yhtiöömme, ja omistuksemme tulee säilymään paikallisena Leppäkosken aggressiivisesta valtausyrityksestä huolimatta.”

Vatajankosken Sähkön hallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo jatkaa: ”Koemme Leppäkosken toiminnan yhtiön ja sen omistajien kannalta vihamielisenä. Jokainen yhtiön osakkeilla toteutettava kauppa vaatii yhtiön hallituksen hyväksynnän. Paikallista omistusta ja yhtiön toimintakykyä suojellaksemme suhtaudumme kielteisesti Leppäkosken pyrkimyksiin vallata yhtiöstä nykyistä suurempi omistusosuus.”

Pekka Passi päättää: ”Meidän tietoomme ei ole tullut, että yksikään osakkeenomistajamme olisi halunnut tarttua Leppäkosken tarjoukseen. Tiedostamme toki sen, että mikäli joku haluaisi myydä osakkeensa Leppäkoskelle ja hallitus päätyisi estämään kaupan, seuraavaksi Leppäkoski väittäisi yhtiömme sortavan pienosakkaita ja estävän kaupanteon osakkeillamme. Tästä ei olisi kuitenkaan kyse. Kyse olisi ainoastaan vihamielisen valtausyrityksen estämisestä.”

Lisätietoja antaa Vatajankosken Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Pekka Passi, puh. 040 508 6367.


Turvallisesti - sittenkin

Elämme poikkeuksellista aikaa. Kaikki näyttää epävarmalta. Turvallisuutemme ei ole taattua, vaikka jopa eräs pappismies kirjoitti, että minä luotan viranomaisiin koronaepidemiasta puhuttaessa. Jopa Vatikaanista ilmoitettiin, että Pääsiäinen on peruttu. Myöhemmin kyllä sitten korjattiin, että vain Paavin pääsiäistervehdys Pietarinkirkon aukiolla on peruutettu.
Meille tässä ajassa muuttelevassa eläville on kuitenkin kiintopiste, jossa ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa niin kuin Jaakobin kirjeestä luemme. Niinpä heti ensimmäisessä uskonkappaleessa tunnustamme uskovamme Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, joka sulasta isällisestä, jumalallisesta hyvyydestänsä ja laupeudestansa lahjoittaa meille kaikki elämämme tarpeet, suojelee kaikissa vaaroissa ja varjelee ja pelastaa kaikesta pahasta. Ja tämän uskonkappaleen lopussa saamme tunnustaa, että tästä kaikesta, joka tulee osaksemme ilman mitään ansiotamme tai mahdollisuuttamme, meidän tulee taivaallista Isäämme kiittää ja ylistää, palvella häntä ja olla hänelle kuuliainen. Tämä on varmasti totta.
Hebrealaiskirjeen 11. luvun alussa vahvistetaankin, miten usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Ja edelleen hebrealaiskirjeen mukaisesti: “Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, niin pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.”
Ja usko on meille annettu lahja. Jumala tekee meissä työtänsä ja saamme olla vastaanottajina. Niin jo kasteen hetkellä kuin joka päivä: Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
Usko on meidän vastauksemme Jeesuksen meidän edestämme tekemään pelastustyöhön nyt kohta alkavan pääsiäisen aikana. Pääsiäisenä toteutuneen ylösnousseen Vapahtajamme sovitusteon ansiosta saamme juuri kipeimmin tarvitsemaamme oman syyllisyytemme voittamiseksi syntiemme anteeksiantamuksen ja turvan vaikeimpinakin aikoina.
Virsirunoilijat ovat pukenee sanoiksi näitä perusluottamuksemme tuntoja: Virsi 310: Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme. Viha vaikka on vastaamme sammumaton, niin me turvaamme puolustajaamme. Ja virsi 397: Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.
JK. Kirjoitus piti julkaista huomenna 30.3. ilmestyvässä Perussuomalainen lehdessä, mutta koronan tähden paperilehteä ei lainkaan toimitettu, sen vapaaehtoisjakelukin olisi ollut mahdotonta ja lehdestä olisi jäänyt pois järjestöosasto, kun ei voi kokoustaa eikä järjestää iloisia toritapahtumia!




lauantai 28. maaliskuuta 2020

Koronasta päivästä päivään

Tää korutont on kertomaa, mutta tästä eteenpäin on tehtävä kaikki mahdollinen eikä kukaan enää vähättele koronaepidemian kauhistuttavaa voimaa! Eikä se yhtään lohduta, että Ruotsissa vasta onkin lepsuiltu: jo lähes 100 kuolemaa.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Voi, voi

Alusta asti THL on johtanut hallitusta harhaan täysin käsittämättömän lievillä kannanotoillaan. Italiassakin kuolleiden määrä on suurempi joka päivä kuin edellisenä päivänä, sama Ranskassa. Suomessa oltu koko ajan jälkijunassa kuten nyt lentokentälle tulijoiden kohdalla, vasta nyt, kun viimeiset tuhannet tulevat, laitetaan heti eristyksiin, kun kymmenet tuhannet ovat saaneet tulla vapaasti ja kulkea yleisissä kulkuvälineissä jne.

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Ei ole leikin aika

Nyt tulee olemaan huutava tarve sairaalahapesta, koska koronan aiheuttamat hengitysvaikeudet tarvitsevat lisähappea. Happigeneraattoreilla tarve pystytään kattamaan ympäröivästä ilmasta ja jopa satakertaa edullisemmin kuin nykyisin käytetyllä pullohapella. Eivätkä generaattorit ole jatkossakaan hukkainvestointeja, sillä jatkossa ne pystyvät täydellisesti korvaamaan Agan ja Woikosken monopolinaan pitämän kaasupullohapen.
Eikö tässä nyt pitäisi saada murrettua fimean ihmishenkiä vaarantava käsittämätön vastustus.


LASER GAS OY TIEDOTE 1 (2)

23.3.2020

________________________________________________________________________________

Address Tel. E-mail Domicile VAT

Laviantie 30 + 358 500 591 693 info@lasergas.fi Kankaanpää FI16016453

38700 KANKAANPÄÄ Fax http://www.lasergas.fi Finland

FINLAND +358 2 572 3111

Arvoisa terveydenhuollon toimija.

Varsinaisen lääkkeen puuttuessa, coronaviruspotilaan vointia ylläpidetään

lääkehapella.

Varhaisessa vaiheessa aloitettu happihoito pelastaa potilaan joutumasta

raskaamman tehohoidon tarpeeseen. Aasian työmatkalla saamani kokemus

osoittaa, että hapen kulutus kertautuu jopa kymmenkertaiseksi potilasmäärän

lisääntyessä..

Välttyäksemme tilanteelta, jolloin potilaita joudutaan priorisoimaan. Niihin,

joille happea annetaan ja niihin, joille sitä ei riitä, pitäisi toimia nopeasti, sillä

pullohappi ei tule riittämään. Woikoski ilmoitti Kouvolan sanomissa, että pullot

eivät tule riittämään. Toimitusviiveitä on jo ollut.

Tunnen jo nyt syyllisyyttä siitä, etten ole generaattoreita aggressiivisemmin

markkinoinut. Toisaalta liite 1 Aga:n kiertokirje lamautti hyvin alkaneen

kysynnän. Generaattoreille olisi nyt maailmalla kysyntää, mutta me

haluaisimme keskittyä ensin suomalaisten tarpeisiin, Suomen kansalaisten

pelastamiseen.

Kotimainen varmatoimiseksi todettu happigeneraattori maksaa vain noin

30000€. Se on noin puolet yhden kalliin lääkeannoksen hinnasta.

Generaattori tuottaa lääkehappea ulkoilmasta samalla tekniikalla, jolla

lääkeilmaa on generoitu sairaaloissa kymmeniä vuosia.

Generaattorista happea on aina saatavissa ja varalle jätetään nykyiset pullot

täysinä. Generaattorihappi maksaa vain sadasosan pullohappeen

verrattuna.

Yksi tällainen generaattori on Pellon terveyskeskuksessa tuottanut kaiken

tarvittavan lääkehapen jo neljän vuoden ajan.

Generaattori tuottaa myös Europharmacopean mukaisen lääkeilman

sivutuotteena. Liitteessä Pellon terveyskeskuksen vuositarkastukset.

Generaattorihapella voidaan täyttää myös happipulloja, hankkimalla sitä

varten korkeapainekompressori. Laser Gasin valmistamina

korkeapainekompressoreita on käytössä kymmenittäin.

Toimitamme laitteet asennuksineen käyttövalmiina, sisältäen

analyysitodistukset.

Toimitusaika noin kaksi viikkoa tilauksesta.

Kerron mielelläni lisää, yhteydenotto vielä ei maksa mitään!

Ystävällisin terveisin,

LASER GAS OY

Rauno Hakala

+358 400 591 693

rauno.hakala@lasergas.fi